Tieteellinen teksti on rakennettu

Jyväskylän seminaarista ovat peräisin monet tutut koulu- ja joululaulut. Ne ovat levinneet opettajien mukana ympäri Suomea. Käytin aikamuotona perfektiä, koska näin tapahtuu edelleen.

Erja Kososen ja Reijo Pajamon toimittaman Seminaarinmäen koululauluja -teoksen (2009) mukaan yksi 1800-luvun lopun suosituimmista koululauluista oli Lapsen laulu, jota laulettiin kansansävelmällä. Sen sanat kuuluivat näin:

Lapsi olen laulavainen,
pieni vielä voimaton,
huvitusta hakevainen,
huikennellen huoleton.

Tähän aikansa hittisävelmään kirjoitti uudet sanat Gustaf Oskar Schöneman eli K. O. Kaunonen. Schöneman oli Jyväskylän kaupunki- ja maaseurakunnan pappi sekä intomielinen suomalaisuuden harrastaja, ja hän suomensi lauluja koulujen ja kuorojen käyttöön. Hänen suomennoksistaan tunnetuimpia ellei tunnetuin on Jouluyö, juhlayö.

Kovin suosittu tuli myös sanoituksesta Joulupuu on rakennettu, jota siis alettiin laulaa Lapsen laulun tutuksi tekemällä kansansävelmällä. Etenkin pienten lasten mieleen ollut runo ilmestyi Schönemanin oppikirjan Uusi Kuva-Aapinen toisessa, lisätyssä painoksessa vuonna 1876, kerrotaan Seminaarinmäen koululauluja -kirjassa. Sittemmin joulupuu sekä koristeena että lauluna on vakiinnuttanut paikkansa koulujen kuusijuhlissa. Ainakaan omalta koulutaipaleeltani en muista yhtäkään joulujuhlaa, jossa tätä laulua ei olisi laulettu.

Helppo ja tarttuva sävelmä suorastaan kutsuu varioimaan sanoitusta. Kaikki tietävät tähän lauluun varmasti jotkin väännetyt sanat. Vaan oletko koettanut laulaa sanoja Partisaanivalssin sävelmällä? Sehän nimittäin onnistuu! Kokeilepa:

Joulupuu on rakennettu,
joulu on jo ovella.
Namusia ripustettu
ompi kuusen oksilla.

Kuusen pienet kynttiläiset
valaisevat kauniisti;
ympärillä lapsukaiset
laulelevat sulosti.

Pari vuotta sitten keksin, että useilla kirjoitusviestinnän kursseillani opiskeltuja tekstin tyylin piirteitä voisi kerrata laulamalla. Loppuvuosi kun oli, ensiksi mieleen juolahti juuri Joulupuu on rakennettu, johon olikin helppo istuttaa uusia sanoja. Ensimmäinen tällainen kurssin asiasisältöjä kertaava sanoitus Uutiskieli on rakennettu valmistui jouluun 2016 päättyneelle journalistiikan kielenhuollon kurssilleni, mutta sitä ei taidettu ajanpuutteen tai jonkin muun syyn vuoksi ehtiä laulamaan kurssin lopetustapaamisessa. Myöhempien vuosikurssien journalistit ovat sittemmin ottaneet laulun omakseen: viime syksyn journalistiikan kielenhuollossa uutiskielen tyylistä taidettiin laulaa jopa kolmesti. Useampikin opiskelija on kertonut oppineensa laulun sanat ulkoa ja muistelleensa niitä muun muassa tenttitilanteissa ja journalistisia tekstejä kirjoittaessaan. Laulu on siis täyttänyt tarkoituksensa.

Tieteellisen kirjoittamisen kursseja varten muuttelin sanoitukseni sisältöä hieman toisenlaiseksi, ja nyt tieteellisen tekstin tyylistäkin on ehditty laulaa kursseillani jo muutaman vuoden ajan. Millaista tieteellisen tekstin sitten tulisi olla? No tällaista:

Tieteellisen tekstin täytyy
olla asiallista,
käsitteiltään avattua,
selvää, helppolukuista.

Asiatyyliin eivät sovi
slangit, murteet, kapulat,
huudahtelut, ihmettelyt,
oudot sananvalinnat.

Vaihtelevaan virkerytmiin
ei pelkkiä päälauseita.
Vältä välihuomautuksia,
suosi sidossanoja.

Kerro ensin teemasana,
sitten uutta asiaa.
Kuka tekee? Mitä tekee?
Näin voit auttaa lukijaa.

Tätä laulua olen laulattanut siis paitsi omilla tieteellisen kirjoittamisen kursseillani myös aiheeseen liittyvillä vierailuluennoillani. Jaksan aina hämmästyä siitä, kuinka reippaasti jopa minulle vieraat opiskelijat ryhtyvät laulamaan tätä, kun tyyliluennon lopuksi heijastan sanat näkyviin, annan lähtöäänen ja aloitan laulun. Tämä ei kertaakaan ole jäänyt pelkästään opettajan hoilattavaksi, vaan aina ympärillä lapsukaiset ja aikuisemmatkin opiskelijat laulelevat sulosti. Ehkäpä laulun kaikinpuolinen tuttuus ja jossain määrin poikkeuksellinen pedagoginen lähestymistapa (= yhteislaulua yliopistokurssilla) innostavat laulamaan täysin rinnoin kuin lapsuuden joulujuhlissa.

Osa kollegoistani on innostunut laulusta, ja nyt sanoitustani käytetään useammillakin kursseilla. Levittelin lyriikkaa jo aiemmin Twitterissä ja julkaisen sanoituksen nyt blogissanikin siksi, että haluan innostaa opettajia hyödyntämään musiikkia opetuksessa. Musiikki edistää oppimista monin tavoin. Jos haluat käyttää juuri tätä sanoitusta kursseillasi, niin siitä vain, tee hyvin! Muistathan mainita kirjoittajan ja kertoa laulun taustasta.

Laulua on esitetty myös muutamissa konserteissa. Viime jouluna tieteellisen tekstin piirteistä lauloivat esityksissään lauluyhtyeemme Heikko aste ja Jyväskylän yliopiston kielikampuksen kuoro Mukamas. Mukamas-kuorolle tyrkkäsin nuotit eteen vasta viimeisissä harjoituksissa ennen joulukonserttia, mutta kaikki ottivat laulun silti upeasti haltuun. Laulu sai kerrassaan ihastuneen vastaanoton yliopiston kuorojen joulukonsertissa ylimääräisenä numeronamme. Juontaja totesi laulun jälkeen, että olisipa hän tiennyt kaiken tämän ennen kypsyysnäytteen kirjoittamista, sillä hänellä oli kuulemma ollut haasteita kaikilla laulussa mainituilla osa-alueilla. Riemastuttava maininta!

Jos siis mietit, mihin tyyliin maturiteetti pitäisi kirjoittaa, voit lukaista laulun sanat ja koettaa sisäistää ne ennen kirjoitusnäytteesi antamista.

Tieteellisen tekstin tunnuspiirteitä on loppuvuoden kursseillani kerrattu laulamalla. Hyvin ne ovat jääneet mieleen! Jyväskylän seminaarin lauluperinnettä kunnioittaen hyödynnän täällä v. 1876 julkaistua joululaulua.#JYUnity #opehommat #JYUkielikeskus #tieteellinenkirjoittaminen pic.twitter.com/dFIJfX3NMe

— Heli Hämäläinen (@hemihama) 10. joulukuuta 2018

Näin journalistiikan opiskelijat sepittävät uskottavia nimiä

Kirjoitus on ilmestynyt Jyväskylän yliopiston journalistiikan opiskelijoitten ainejärjestön Lööpin Jorno-lehdessä 3/2017.

Näin Lööpin fuksit sepittävät uskottavia nimiä

Kolmen vuoden ajalta kerätty aineisto kertoo, että aloittelevat toimittajat ajattelevat naisten sopivan lähinnä lapsen, äidin tai silminnäkijän rooliin, ei virkavallan edustajaksi tai asiantuntijaksi. 

Uskottavien sitaattien ja haastateltujen nimien sepittäminen on journalisteille tärkeä taito. Se on jopa niin tärkeä, että sitä harjoitellaan fuksisyksyn ensimmäisessä uutistehtävässä uutisjournalismin kurssilla. 

Tekstejä kirjoitetaan tyypillisesti niin, että otetaan mallia muista teksteistä. Aloittelevatkin journalistit osaavat matkia muitten juttuja sen verran, että he tunnistavat, millaiset nimet sopivat tavallisille tallaajille ja mitkä taas virkavallalle. 

Olen kolmen vuoden ajan koonnut sepitenimiaineistoa Lööpin fuksien uutisjournalismin kurssitehtävästä. Aineistooni kuuluu 117 sepitteellistä henkilönnimeä, jotka mainitaan onnettomuusuutisissa. 

Nimet olen luokitellut eri kategorioihin sen mukaan, missä roolissa sepitteelliset henkilöt pääsevät ääneen. Uutisissa esiintyy pelastuslaitoksen ja poliisin edustajia, lapsia sekä silminnäkijöitä ja muuta sekalaista seurakuntaa. 

Huomiota herättävin havainto on se, että asiantuntijatehtävissä haastatelluista henkilöistä suurin osa on miesoletettuja. Lööpin fuksit ovat vuodesta toiseen hyvin yksimielisiä siitä, että univormuun tai ratin taakse sopii vain mies, kun taas naispuolinen henkilö voi olla lähinnä lapsi, äiti tai silminnäkijä. 

Maskuliininen hegemonia vallitsee voimakkaimmin pelastuslaitoksen edustajissa, joista kaikilla on uroon nimi. Tyypillinen palopäällikkö on siis mies ja etunimeltään Matti (2) tai Jari (2).

Tämä tulos ei yllätä, koska Matti on Väestörekisterikeskuksen mukaan Suomen 8:nneksi yleisin miehen etunimi (130 059), ja Jareja taas on Litmasen, Sillanpään ja Valteen lisäksi muutama muu (46 256). 

Paloväen sukunimistössä korostuvat tavanomaiset suomalaiset -nen-loppuiset nimet, kuten Kankkunen, Kivinen, Pasanen ja Väänänen. Muutama palomies on kuitenkin ilmeisesti kokenut meteorologi Pekka Poudan kohtalon: Antero Liekin ja Leo Etkun uravalinta lienee ollut selvä jo ristiäisissä. 

Vakuuttavilta poliiseilta vaaditaan enemmän ärriä kuin älliä. Poliisia voi edustaa vain, jos virkamerkissä komeilee mahdollisimman monta särmikästä r-kirjainta, kuten nimissä Ari Arkinen, Kari Korhonen, Raimo Pikkarainen ja Raimo Puranen. Näihin verrattuna rikosylikomisario Sulo Kukkanen vaikuttaa henkilöltä, joka haluaisi mieluummin olla kukkakauppias.

Nimen r-kirjain saa jopa naishenkilön pätevöitymään poliisin tehtäviin. Kuinkapa muuten Vesa Keskisen ex-avovaimona tunnetun mentaalivalmentaja Nina Juurakko-Vesikon nimi voisi toistua onnettomuusuutisissa.

Lasten etunimiksi on valittu huomiota herättämättömiä muotinimiä, kuten Eemil, Emma, Julius, Mira, Nina, Riku, Sini ja Adolf. Kullakin näistä on Suomessa tuhansia kantajia (noin 7 000–22 000), vaikka viimeksi mainitun suosio onkin viime vuosikymmeninä vähentynyt.

Myös muille haastatelluille on keksitty mahdollisimman tavanomaiset nimet. Matti Meikäläiseltä ei toistaiseksi ole saatu kommenttia, mutta Maija Meikäläinen pääsee säännöllisesti kertomaan onnettomuuden kulusta Korhosten, Virtasten ja Niemisten kera.

Jos toimittajilta loppuu mielikuvitus kesken, nimiin haetaan vaikutteita lähistöltä. Muitten haastateltujen kategoriassa yleisin etunimi on yllättäen Heli (3), joita ei Suomessa muuten ole erityisen paljon (alle 18 000). Heli-nimisillä onkin eittämättä paljon vakuuttavaa sanottavaa asiasta kuin asiasta.

On perin oudoksuttavaa, kuinka moni aktiiviuransa päättänyt jalkapalloilija on toistuvasti tekemisissä onnettomuustutkinnan kanssa. Ainakin Toni Kallio, Joonas Kolkka, Jari Litmanen ja Petri Pasanen ovat sekaantuneet asiaan.

Lisäksi uutisista paljastuu, että Leeni Varis tekee hämärää sivubisnestä Jyväskylän Koulutaksi Oy:n toimitusjohtajana. Tapionkadun sosiaaliasemalla puolestaan työskentelee täysin tunnistamattoman peitenimen turviin kätkeytynyt Joakim Läntinen-Nukke. Onneksi tällaisten nimien todenperäisyyttä ei kukaan epäile, ei ainakaan kukaan lööppiläinen.

Heli Hämäläinen

Kirjoittajalla on ilo opettaa journalistiikan mussukoita kielenhuollon ja tutkimusviestinnän kursseilla ja epäterve kiinnostus nimistöntutkimukseen.

Kaskukirjaprojekti on Akateemisesti hauskaa

Tiesitkö, että kirjoitan kirjaa? Muun muassa sen vuoksi tässä blogissa on ollut kovin hiljaista.

Kirjaprojektiani voi seurata sille omistetussa blogissa Akateemisesti hauskaa. Tuloillaan on kaskukokoelma Jyväskylän yliopistoon ja opiskelijaelämään liittyvistä muistoista. Jos olet JY:n entinen tai nykyinen opiskelija tai henkilökuntaa, kannattaa vilkaista, mistä on kyse!

Yläkaupungin Yö näytti taas Jyväskylän parhaat puolet

On kyllä aivan mahtavaa, että Jyväskylässä on Yläkaupungin Yön kaltainen tapahtumien kudelma. Meiningin akateeminen hipsteriys ei tietenkään miellytä kaikkia, eivätkä kaikki tykkää siitä, että kaupunkilaiset järjestävät toisilleen ilmaista taide- ja kulttuuriohjelmaa. Esimerkiksi nimimerkki PysynLutakossa tiivistää tapahtuman idean Suomi24-keskustelupalstalla seuraavasti:

On bändejä joista kukaan ei ole kuullut ja jotain taidepajoja morjens

Minä kuitenkin tykkään matalan kynnyksen yhteisöllisestä ilmaisohjelmasta. Kirjoitin tämänvuotisesta festivaalista ylistävää palautetta ensin Facebookiin, mutta päätin julkaista saman tekstin myös blogissani. Kirjoituksen myötä haluan lähettää lämpimät kiitokseni järjestäjille ja esiintyjille.

* * * * *

Ensinnäkin esityksille oli valikoitunut enimmäkseen täydelliset esityspaikat. Huimaava nuorallakävely oli juuri sitä, mitä en ole koskaan kuvitellut näkeväni yliopiston kirjastossa. Lounaispuistossa esiintyneet yhtyeet, kuten muusikoiksi opiskelevien bändit ja Minä en ole kala, täyttivät lavan ja puiston ihan kevyesti. Käsikellot soivat Seminariumin juhlasalissa niin riemukkaasti, ettei paremmasta väliä. Juomatehtaan studio oli sopivan intiimi Mielettömän sitruunan improon.

Toiseksi ohjelman aikataulutuksessa oli hienosti otettu huomioon tarvittavat siirtymät ja roudaukset. Tällaisessa ohjelmaa pursuavassa tapahtumassa on minusta hirmuisen tärkeää, että esitykset pysyvät aikatauluissa, koska yleisö siirtyilee paikasta toiseen ennakkotietojen perusteella. Hienoa myös, että yleisömagneettien (esim. Må Pyton) edelle ohjelmaan oli jätetty sopivasti väljyyttä, jotta väki ei joutunut rynnimään edellisten katsojien paikoille.

Kolmanneksi ihailen YY:n ennakkotiedotusta. Ohjelmalehtinen on minulle mieluisin formaatti perehtyä illan tarjontaan, mutta nettisivuja ja etenkin esiintyjien esittelyjä on myös kiva penkoa. Huippua, että nettisivuilla pystyi tähdittämään kiinnostavimmat ohjelmat ja jakamaan tärpit vaivattomasti. Kun pohjatyöt on hyvin tehty ja ohjelmaan voi luottaa, on helppo räätälöidä itselleen loistava elämysilta. Ja yhtä helppo on muuttaa suunnitelmia lennosta.

Neljänneksi on kertakaikkisen huikeaa, miten rentoja ja hyväntuulisia ihmisiä kaupunkilaisista kuoriutuu tällaisen tapahtuman ajaksi (jotkut toki ovat sellaisia muulloinkin). Jopa vessajonoissa tuntemattomat tyypit nauravat ja LAULAVAT yhdessä. Viihtyvyyteen vaikuttaa tietysti eniten seura: mitä mainiompi porukka, sitä enemmän kierroksesta nauttii. Siitä kiitokset omalle YY-seurueelleni!

Onnistuimme luovimaan itsemme kaikkiin valitsemiimme esityksiin täsmälleen haluamillemme paikoille, mikä tietenkin edellyttää pitkällistä YY-kokemusta, taktikointia ja tilannetajua. Käsikellokonsertin näennäinen rauhallisuus sai täysin uusia sävyjä, kun istuimme puolen metrin päässä esiintyjistä ja saatoimme hypnotisoituneina seurata käsikellistien uskomattoman nopeita kellojenvaihdoksia. Hurjissa tempoissa oli myös vaaran tuntua, varsinkin kun sain kellistiltä vauhdissa lipsahtaneen malletin päin näköä. Samoin Må Pytonia en ole koskaan nähnyt niin likeltä kuin nyt. Suosikkisuomennokset saivat uutta potkua kokonaisvaltaisesta aistinautinnosta, kun läheltä kuuli valloittavan falsettilaulun, näki silmien välkkeen ja sai haistaa metsurin hien hajun.

Yläkaupungin Yö ja kaupunkimme kulttuuriväki, these are a few of my favourite things.

* * * * *


Kierroksemme Yläkaupungin Yössä 16.5.2015

• Aloitimme haahuilemalla kampusalueella ja katselemalla slackline-tasapainottelua.
• AO Jazz Orchestra Lounaispuistossa toi mieleen kaikki iloiset koulujen ja musiikkiopiston kevätjuhlakonserttimuistot.
• Yhteispeliä – ISOn Tanhuujat & Jyväskylän kansalaisopiston pelimannit Lounaispuistossa vetivät tuttuja tanhuja. Ehdimme seurata vain pari ensimmäistä numeroa.
• Mieletön sitruuna Juomatehtaan studiossa oli ihan mieletöntä settiä! Improseurue esitti paljon hauskoja lauluja ("En saa pyykkivuoroa") ja jopa improvisoidut Euroviisut. Israelin edustajan (Perttu Puranen) mieleenpainuva etninen melodia voitti ja Ruotsin Åken (Siiri Lehtonen) sympaattinen löpöhaniesitys oli mainio kakkonen. Ylipäätään mikä tahansa, mitä Perttu Puranen sanoo tai tekee, on hervottoman hauskaa.
• TPO All Stars Band Lounaispuistossa aiheutti suunnattoman bändinuoruusnostalgiavyöryn esittämällä muun muassa Hotel Californian ja Laylan. Törkeän taitavia laulajia ja kitaristi!
• Slackline yliopiston kirjastossa oli siis kirjaston aulaan 3. kerrokseen viritelty nuora, jossa useampikin miekkonen kävi tasapainoilemassa. Ihanaa sirkustunnelmaa ja kollektiivista hengenhaukkomista.
• Lauluyhtyemme Heikko aste lauloi yhden biisin Lounaispuistossa. Ainakin järjestysmiehet olivat innoissaan.
• Minä en ole kala Lounaispuistossa soitti Ultra Bra -covereita ja antoi erinomaisen käsityksen siitä, millaista olisi ollut päästä sukupolvemme suosikkiyhtyeen keikalle. (Löysin Ultra Bran vasta silloin, kun se lopetti.) Jäätävän hyvä basisti ja riehakas kosketinsoittaja jäivät parhaiten mieleen.
• Nautimme lämmittävää välipalaa Tiliassa. Sonaatilta loistoidea pitää Tilia auki iltaan saakka ja tarjota maittavia ruokia!
• Siberia Dance Crew X-rakennuksen edessä käytiin tsekkaamassa vain nopeasti, kun ensimmäisessä tanssiryhmässä tanssi kaverin kaveri.
• Capoeira Força Natural Ryhtilässä oli taidokkaasti viimeisteltyä kamppailuakrobatiaa ja tanssia. Bateria soittaa ihan tolkuttoman hyvin yhteen, esiintymisvaatteet oli valittu viimeisen päälle ja esityksen uhkapeliteema näkyi hauskasti myös setelin näköisissä mainosflaijereissa. Capoeiristat ovat niin kauniita nuoria ihmisiä, että heitä voisi luulla vampyyreiksi, jos ei paremmin tietäisi.
• Kävimme nuuhkimassa paistotuoksuja ja harrastamassa jonottamista Seminaarinkadulla. Vesa opetti mainion seisoskelutanssin!
• Lauluyhtyeemme Heikko aste lauloi yhden biisin A-rakennuksen kierreportaissa. Testasimme, mitkä portaat sopisivat parhaiten keikkapaikaksi.
• Käsikello-orkesterit Kide ja Clarabella Seminariumissa onkin kehuttu jo aiemmin tekstissä. Myrskyluodon Maijasta oli erityisen hieno sovitus, samoin eräästä taiwanilaisesta kansanlaulusta. Mahtavaa, että yleisö pääsi esitysten jälkeen kokeilemaan käsikelloja! Nyt tiedän jälleen yhden soittimen, jota haluaisin soittaa orkesterissa.
• Må Pyton Seminariumissa ihastutti ja nauratti, kuten aina ennenkin. Monty Python -suomennosten nokkeluus jaksaa huvittaa kerrasta toiseen. Nerokasta kääntää Henry Kissinger Urho Kekkoseksi! Uusia biisejä taisivat olla myös Money Song ja Eric the Half-a-Bee eli "Eerikin iltatee", tai niitä en ainakaan muista kuulleeni aiemmin. Må Pyton oli jokseenkin täydellisen illan täydellinen päätös.

Eläinkalligrafiaa

Mitä tekee henkilö, joka on lapsena piirtänyt enemmän hevosia kuin laki sallii ja on sittemmin liian kiinnostunut arabian kielen opettelusta? Hän hoksaa, että arabian ح-kirjain (ḥā) on kuin ilmetty hevosen korva ja että korvasta lähtien voi piirtää hevosen pelkillä hevonen-sanan kirjaimilla.

Oivallus ei ole mitenkään uusi. Arabikalligrafit ovat kautta aikain laatineet upeita kaunokirjoituskuvia. Esimerkiksi islamilaisessa taiteessa Koraanin tekstiä on kernaasti kirjoitettu ornamenteiksi vaikkapa kasveja jäljitteleviin muotoihin. Tai sitten on otettu jokin katkelma ja muotoiltu se joksikin eläimeksi. (Katsokaa vaikka Wikipediasta Islamic calligraphy tai Googlen kuvahausta arabic calligraphy animals.)

Innostuin ennen joulua piirtelemään hevosia ja muitakin eläimiä siten, että kirjoitin koko otuksen sen nimellä. Esimerkiksi venäläinen hevoseni koostuu pelkistä kirjaimista л, о, ш, а, д ja ь, ja kiinalainen hevonen on kauttaaltaan täynnä merkkiä 馬 (mǎ). Kuitenkin kiinnostavimmaksi osoittautui piirustella elukoita arabiaksi siten, että kirjoitan eläinsanaa kokonaisena yhä uudelleen. En siis lätki irtokirjaimia kenties sopivampiin paikkoihin vaan vääntelen ja kääntelen sanoja saadakseni ne asettumaan haluamaani muotoon.

Kas tässä kolme arabiankielistä luontokappaletta kalligrafiseen eläinkirjaan. Tunnistatko eläimet?