Sivut

torstai 24. tammikuuta 2008

Hengenravintoa muillekin kuin talitinteille

Mainostettakoon tässäkin ensimmäistä Rentukka Rockia, joka on 15.2.2008 ravintola Rentukassa Jyväskylässä. Kahdelle lavalle kiipeää viisi kortepohjalaista bändiä, Herra Huu, Alkuperäiskokoonpano, Kurouma, Lyhde ja Illusionistiset luopiot. Ilta huipentuu Kari Peitsamon esiintymiseen.

Jostain täysin käsittämättömästä syystä on vieläkin ihmisiä, jotka eivät tiedä, kuka on Kari Peitsamo. (No, on muutamia sellaisiakin, jotka eivät tiedä, kuka on Jaakko Hämeen-Anttila.) Kari Peitsamonhan piti olla mies, joka ei esittelyjä kaipaa!

Hänen sijaansa esittelyä kaipaa Rentukka Rockin yhtyeistä se ainut, jolla ei vielä ole MySpace-sivuja. Kyseinen yhtye debytoi suomen kielen ainejärjestön Sanen pikkujouluissa viime marraskuussa. Ensiesiintymisensä jälkeen tämä yhtye on ilahduttanut kanssaihmisiään laulamalla eksistentiaalifilosofiasta, sibilanttiäänteiden varianteista - ja joulun aikaan myös pikkulinnusta, jolla on hyy - kaikissa sopivissa ja sopimattomissa paikoissa. Ruokaloissa. Ja luennoilla. Myös kirjastossa.

Mikä onkaan tämä yhtye?
Lyhde (idässä 'lyhe', 'liyhe'; lännessä myös 'sitoma') on viljankorsista koottu nippu. Lyhteenä korsia on helppo käsitellä, ja siinä vilja tuleentuu niin, että jyvien irrottaminen puimalla on vaivatonta. Agri-kolistelu-kulttuurinen kahdeksanlaulajainen ja parisoittajainen Lyhde on yrittänyt välttää helppoja ratkaisuja ja toisen infinitiivin instruktiivia syksystä 2007 alkaen. Yhtye laulaa suomea suomeksi ja tarjoaa hengenravintoa muillekin kuin talitinteille.
Keliaakikot huom! Yhtye sisältää gluteenia.

sunnuntai 13. tammikuuta 2008

Elämän tarkoitus

Uuden vuoden kunniaksi kerrottakoon elämän tarkoitus, joka ei ole mitään erikoista.

Näin neuvoo Monty Python:
Ole kiltti toisille.
Vältä rasvaa.
Lue välillä hyvä kirja.
Käy kävelyllä.
Yritä elää rauhassa eriuskoisten ja eri kansallisuuksien kanssa.

Mutta miksi nämä ohjeet kuulostavat siltä kuin ne olisi julkaistu Valituissa paloissa?

The Rutles puolestaan ilmoittaa, että "love is the meaning of life, life is the meaning of love".

Ehkä uskon kuitenkin Douglas Adamsia, joka kertoi Perimmäisen Vastauksen Kaikkiin Kysymyksiin.

42.