Katkelmia bändihaastattelusta

Pääsin jonkin aikaa sitten kulttuuritoimittaja Akviliina Sepän haastattelemaksi Kortepohjan tiedotuslehteen Kylähulluun. Akviliina kyseli Rentukka Rockissa esiintyneiden yhtyeiden mietteitä soittamisesta, tulevaisuudesta ja harjoittelemisesta Kortepohjan bänditilassa Lillukassa. Seuraavassa yhtyeeseeni Lyhteeseen liittyviä katkelmia artikkelista Lillukasta illuusioita, innostusta ja Itämeren kaloja (Kylähullun kevätnumero, ilmestynyt huhtikuussa 2008).


Kymmenet yhtyeet harjoittelevat Lillukan bändihuoneessa. Vaikka musiikkia tehdään perinteisesti omaksi iloksi, ainakin osa bändeistä haluaa päästä esiintymään myös muille kuin treenitilan jokseenkin äänieristetyille seinille. - -

Lyhde on keskimäärin kymmenhenkinen akateemista kansan musiikkia esittävä ryhmä. "Onneksi laulajia on paljon, koska muuten soittimien siirtäminen huoneestani Lillukkaan olisi ylivoimaista", virnistää yhtyeen äiti, basisti ja kuoronjohtaja Heli Hämäläinen. Samanhenkiset opiskelutoverit innostivat hänet järjestämään musisointi-iltoja viime syksynä, ja Lyhde kehittyi laulamisesta yhdessä. - -

Omien ideoiden kokeilun puolesta puhuvat - - ja Lyhteen Hämäläinen. - - "Tuntuu aina yhtä hyvältä, kun selviää, että oma teksti on koskettanut jotakuta. Olennaista on musiikin sosiaalistaminen, jotta ajatukset pääsevät leviämään", muotoilee Hämäläinen. - -

Muusikot kehuvat Lillukan bänditilaa. - - Hämäläistä ärsyttää välinpitämättömyys yhteistä tilaa kohtaan. "Lojumaan jätetyt tavarat turhauttavat, mutta toisaalta on inspiroivaa arvailla niiden tarkoitusta. Mihin [bänditilassa] lienee tarvittu kattilaa tai julistetta Itämeren kaloista?" - -

"Rentukka Rockin jälkeen olemme keskittyneet luomaan omaa taidetta, kun jatkokeikkojakin on ilmaantunut", hehkuttaa Hämäläinen. - -

Kauramakaronin eksistentiaalisuudesta

Mikä lie pääni sekoittanut, kun aamulla herätessäni lausuin ääneen kaksi sanaa: eksistentiaalinen ja kauramakaroni. Totta kai kolmen tunnin yöunet saattavat saada aivot yhdistelemään asioita uusin tavoin, ja eksistentialismihan tietysti on ensimmäinen asia, jota kaikki ajattelevat aamuisin. Ihmettelin silti. Toisaalta ihmettely on varsin hedelmällinen – vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa kauramakaroninen – ajanviete. Päiväni kuluikin rattoisasti, kun kehittelin teoriaa kauramakaronin eksistentiaalisuudesta ja imperatiiveista.

Teorian muotoiluun sain huomattavaa tukea ja kannustusta opiskelutovereiltani, mistä kiitos heille. Osittaiset kiitokset hyvästä esimerkistä annan neiti Anne Elkille ja hänen upealle teorialleen brontosauruksista (1972).

Valkoinen (vehnä-)makaroni on epäterveellistä, mutta hyvää. Jos on olemassa (eksistentialistisena) terveellisempää kauramakaronia, onko sitä pakko syödä? Onko vehnämakaronin syöminen nautintoa tuottavaa (hedonistista) vai tuhoisaa (destruktiivista)?

Miksi on olemassa eksistentialistinen kauramakaroni? Mihin sitä tarvitaan, jos kaikki haluavat nauttia hyvää vehnävaihtoehtoa? Onko eksistentin pakko eksistoida? Ketkä ”kaikki” syövät vehnämakaronia? Kuka niin sanoo?

Onko aina oltava toinen vaihtoehto? Mikä imperatiivi määrittää eksistentin? Voiko ei-imperatiivinen eksistentti eksistoida? Onko kauramakaroni olemassa, jos sitä ei ole pakko syödä? Onko pakko? Mitä pakko on? Oliko pakko? Eksistoiko eksistentti myös imperfektissä? Jääkö kauramakaroni olemaan, vai pölyttyykö se kaupan hyllyllä, kun ei-imperatiivi ei määrää ketään ostamaan tai syömään sitä? Katoaako eksistentti imperfektisyydessään, menneessä olevaisuudessaan, olleisuudessaan?

Onko kadonnut, imperfektinen eksistentti (kauramakaroni) enää eksistentti ollenkaan? Mihin kadonnut kauramakaroni joutuu? Jos sitä ei ole, voiko kukaan todistaa sen koskaan olleen olemassa? Onko mitään koskaan ollut olemassa? Mitä on olemassaolo? Miten voi todistaa mitään? Mitä on todistaminen? Mitä ylipäätään voi? Mitä on voiminen? Voiko voi? Entä kauramakaroni? Onko kauramakaroni enää terveellistä, jos sen kanssa syö voita?

Maistiaisiksi ruoan ja filosofian liitosta tarjoan mielenkiintoisen teoksen esittelytekstin. Alkupaloiksi voi haukata tämän.