Myönnän. Olen käsityöholisti.
Jo muutaman vuoden olin onnistunut pysymään erossa eräästä innostuksestani, erilaisista käsitöistä. Tänä syksynä, kun oli pimeämpää ja ikävämpää kuin aikoihin, aloin taas vähitellen ajautua virkkuukoukkujen, neulepuikkojen ja neulojen epäterveelliseen maailmaan. Tunnen käsitöiden haittavaikutukset ja tiedän, mitä ne tekevät elimistölleni ja keholleni. Ranteeni ja sormeni kipeytyvät, silmäni herkistyvät, nenäni kutisee ja jotkut materiaalit aiheuttavat ihottumaa, puhumattakaan kaikista onnettomuuksista, joita käsitöiden teko voi aiheuttaa. Myös lievää masennusta ja epäonnistumisen tunnetta esiintyy.
Kuitenkin pahin käsitöiden aiheuttama haitta on riippuvuus. Tiedän, millaista on, kun päässä pyörivät vain ketju- ja pylvässilmukat ja kiilakavennukset. Tänäänkin minun piti lähteä kauppaan vain siksi, että sain kaksi kerää lankaa erästä virkkuutyötäni varten. Vielä eilen illalla minulla oli lankaa kokonainen kerä, mutta yön hetkinä se hupeni. En voinut käydä nukkumaan, ennen kuin koko kerällinen oli siirtynyt silmukkamuotoon ja virkkuutyöhön. Tänään sitten kädet täristen ja silmät harittaen anelin perheenjäseniäni ottamaan minut mukaan kauppaan, jotta saan lisää lankaa. Huomenna on pyhäpäivä, ja tiedän, etten selviäisi kokonaisesta vuorokaudesta ilman käsityömateriaalia.
Parin vuoden ajan olin onnistunut katsomaan vierestä, kun läheiseni askartelivat ja värkkäsivät mitä milloinkin. Olin yrittänyt tuudittautua siihen uskoon, etten tarvitse käsitöitä ainakaan hauskanpito-, vapautumis- tai rentoutumistarkoituksiin. Mutta nyt olen taas sortunut. Luulen taas, etten voi elää ilman käsitöitä.
Vanhempani ja sisarukseni suhtautuvat käsitöihin hyvin vapaamielisesti. Minua ei ole koskaan kielletty tekemästä käsitöitä - päinvastoin siihen on jopa kannustettu. Taipumus käsityöholismiin vaikuttaa olevan perinnöllistä. Toisinaan harrastamme käsitöitä jopa yhdessä. Kuinka monia viikonloppuja meiltä onkaan kulunut silkkaan askarteluun! Ja voi verkostojamme. En mainitse nimiä, mutta tunnemme lukuisia niin kutsuttuja diilereitä, joista osa on mukana kansainvälisessä käsityöbisneksessä. Muistan jo lapsuudestani, kuinka kotonammekin on liikkunut ties mitä agentteja esittelemässä muiden maiden materiaaleja ja työtapoja.
Käsitöiden tekeminen ei edes ole mitään halpaa lystiä. Jonkin verran valmistamme materiaaleja itse, mutta melko paljon ostamme valmiinakin. Ovathan esimerkiksi kaupan langat sentään laatutuotteita - niistä tietää varmasti, mitä ne ovat ja mitä ne sisältävät. Kotitekoiset jutut kun voivat olla mitä tahansa. Valitettavasti kaikissa kaupan tuotteissakaan ei ole riittäviä varoitustekstejä. Joissakin lankarullissa toki mainitaan, että "kutistuu 40 %" tai muuta sellaista, mutta suurin osa käsityötarvikkeista kaupataan surutta ilman huomautuksia terveyden vaarantumisesta.
Minusta on arveluttavaa, että käsityötarvikkeita ja käsitöiden tekoa ylipäätään markkinoidaan vastuuttomasti. Vaikka kaikki tietävät käsitöiden haitat, yleinen asenne niitä kohtaan on silti suopea ja suvaitseva. Käsitöitä harrastavia ihmisiä pidetään rentoina ja suosittuina. Vaiettu tosiasia on myös se, että varsinkin joihinkin nuorisopiireihin on mahdotonta päästä, jos ei harrasta käsitöitä. Käsitöitä tekemättömiä syrjitään ja pilkataan, eikä heitä kutsuta tapaamisiin. Toisaalta eivät he tapaamisissa välttämättä viihtyisikään, kun kaikki toiminta pyörii vain käsitöiden ympärillä. Askarteluviikonloppujen jälkeen nämä tuhoontuomitut nuoret alkavat jo suunnitella tulevien päivien käsityötekemisiään. Kuinka hauskaa onkaan porukalla vatvoa, minkä värisiä lankoja seuraavaksi ostetaan ja minkälaisia materiaalisekoituksia tehdään. Entäpä vanhukset sitten? Useimmille tuntuu olevan ihan ok, että mummo tai pappa päivällä vähän virkkailee tai nikkaroi. Mitäpä se vanhoilla ihmisillä liiemmin haittaa, pysyvät paremmalla tuulellakin.
On pöyristyttävää, että ihmiset voivat marssia käsityöliikkeisiin keskellä päivää ja häpeilemättä kantaa julkisilla paikoilla mukanaan esimerkiksi sukkapuikkoja. Lämpiminä aikoina käsityöholisteja näkyy jopa puistoissa. Lapset ja nuoret saavat siitä varmasti huonoja vaikutteita ja luulevat, että julkikäsityöskentely on aivan sopivaa. Moraalittomuuden ja epäterveellisten elämäntapojen suitsutukselta ei voi välttyä missään, koska media rummuttaa jatkuvasti niiden puolesta. Televisio- ja radio-ohjelmat, lehdet ja internet pursuavat käsityöaiheisia juttuja ja käsitöiden ihannointia. On kaiken maailman ohjeita ja sovellusvinkkejä. Joulunakin tuntuu olevan sosiaalisesti hyväksyttyä antaa toiselle lahjaksi lankakerä ja virkkuukoukku.
Tätäkin kirjoittaessani olen useaan kertaan napannut virkkuukoukun käteeni ja virkannut muutaman pylvässilmukan keskentekoiseen päähineeseen. Ajatukseni harhailevat, jos koukkuni ja neulani ovat liian kaukana, ja kun ne ovat käsissäni, en tajua muusta mitään. Kun katson ympärilleni, silmissäni välkkyvät ommeltavat napit ja vetoketjut. En voi edes nauttia uusista housuistani, kun mietin koko ajan, millaiset koristenauhat niiden lahkeisiin voisi laittaa. Tämä on kauheaa. Olen koukussa ja pahasti olenkin.
torstai 31. joulukuuta 2009
lauantai 19. joulukuuta 2009
Kot, kot, kot
Mäntsälän Teatterin evakkonäytelmä Ilo pintaa vaik syvän märkänis esitettiin juuri viimeistä kertaa tänä vuonna. Seuraavan kerran sitä pääsee näkemään vasta maaliskuussa teatterimme uusien Teatterin taikaa -festivaalien yhteydessä. Festivaaliohjelma tulee muutenkin olemaan ensiluokkainen. Voin suositella kaikkia esityksiä jo etukäteen!
Evakkonäytelmä totisesti nosti ilon pintaan. Vaikka evakkojen koskettavat elämäntarinat olivat jopa traagisia, lähes kaikki kohtaukset sisälsivät karjalaista läikehtivää iloa ja itseironiaa. Jos jollekin ei voi nauraa, siitä ei kannata puhua! Katsojat olivat kovilla, kun vuoroin piti itkeä ja nauraa - ja välillä molempia samanaikaisesti.
Sain kunnian lausua viimeisen esityksen päätteeksi kiitokset työryhmälle ja auttaa Ihme-Mirkkua jakamaan pienet joululahjapussukat kaikille mukana olleille, ennen kuin he lähtivät koteihinsa. Kova mahtoi oli kullakin koti-ikävä, kun koko näytelmä oli yhtä kotiinpaluuta ja 'koti' taisi olla näytelmän useimmin mainittu nomini. Koska myö karjalaiset osataan nauraa myös ja erityisesti itsellemme, rohkenin kertoa yleisölle näytelmän aikana keksimäni kaskun:
Mitä yhteistä on karjalaisilla ja kanoilla?
- Molemmat hokevat yhteen kokoontuessaan "kot, kot, kot".
Evakkonäytelmä totisesti nosti ilon pintaan. Vaikka evakkojen koskettavat elämäntarinat olivat jopa traagisia, lähes kaikki kohtaukset sisälsivät karjalaista läikehtivää iloa ja itseironiaa. Jos jollekin ei voi nauraa, siitä ei kannata puhua! Katsojat olivat kovilla, kun vuoroin piti itkeä ja nauraa - ja välillä molempia samanaikaisesti.
Sain kunnian lausua viimeisen esityksen päätteeksi kiitokset työryhmälle ja auttaa Ihme-Mirkkua jakamaan pienet joululahjapussukat kaikille mukana olleille, ennen kuin he lähtivät koteihinsa. Kova mahtoi oli kullakin koti-ikävä, kun koko näytelmä oli yhtä kotiinpaluuta ja 'koti' taisi olla näytelmän useimmin mainittu nomini. Koska myö karjalaiset osataan nauraa myös ja erityisesti itsellemme, rohkenin kertoa yleisölle näytelmän aikana keksimäni kaskun:
Mitä yhteistä on karjalaisilla ja kanoilla?
- Molemmat hokevat yhteen kokoontuessaan "kot, kot, kot".
perjantai 11. joulukuuta 2009
Valetarkastaja
Eräänä iltana Kortepohjan-kotitaloni rappukäytävässä näin vieraan virallisen näköisen miehen, tervehdin häntä ja kävin jokseenkin seuraavan sananvaihdon. Kylässä kyllä sattuu kaikkea kummallista, mutta tämä tapaus vie voiton tällä viikolla.
Henkilöt: kylän asukas HH, vieras mies.
HH: - Hei!
Mies: - Hei. Tuota, missä teillä on saunat?
HH: - (kummastuneena) Täällä sivussa.
Mies: - Vai niin. Olen täällä tarkastamassa hissien kuntoa, mutta eihän teillä taida olla hissiä tässä talossa.
HH: - Eipä ole hissiä, ei.
Mies: - Mutta ei täällä varmaan hissiä tarvittaisikaan, kun ei näy olevan asukkaita kovin paljon.
HH: - (ällistyneenä - talo on sentään kylän suosituimpia ja varmasti aivan täynnä) ??? Käsittääkseni tämän talon jokaisessa huoneistossa asutaan.
Mies: - Ei siltä vaikuta. Eihän ovissa lue edes asukkaiden nimiä!
HH: - (ei tiedä, itkisikö vai nauraisiko) ...
Mies: - Tulin siihen tulokseen, ettei hissiä tarvita, kun asukkaita on vain alimmissa kerroksissa! Vain alakerrosten asuntojen ovissa oli nimilaput.
Ainakin hänen päättelyketjunsa on aukoton!
Mutta voinko olla varma, että hän tosiaan oli hissitarkastaja, kun hänellä ei ollut nimilappua rinnassaan? Ei hänellä varmaan ollut nimeä ollenkaan, kun sitä ei lukenut missään. Vai onko hissitarkastajien vaihtuvuus yhtä suurta kuin Kylän asukkaiden - siksihän niitä nimilappuja ei anneta?
Mikä lie valetarkastaja. Danny Kaye oli uskottavampi.
Henkilöt: kylän asukas HH, vieras mies.
HH: - Hei!
Mies: - Hei. Tuota, missä teillä on saunat?
HH: - (kummastuneena) Täällä sivussa.
Mies: - Vai niin. Olen täällä tarkastamassa hissien kuntoa, mutta eihän teillä taida olla hissiä tässä talossa.
HH: - Eipä ole hissiä, ei.
Mies: - Mutta ei täällä varmaan hissiä tarvittaisikaan, kun ei näy olevan asukkaita kovin paljon.
HH: - (ällistyneenä - talo on sentään kylän suosituimpia ja varmasti aivan täynnä) ??? Käsittääkseni tämän talon jokaisessa huoneistossa asutaan.
Mies: - Ei siltä vaikuta. Eihän ovissa lue edes asukkaiden nimiä!
HH: - (ei tiedä, itkisikö vai nauraisiko) ...
Mies: - Tulin siihen tulokseen, ettei hissiä tarvita, kun asukkaita on vain alimmissa kerroksissa! Vain alakerrosten asuntojen ovissa oli nimilaput.
Ainakin hänen päättelyketjunsa on aukoton!
Mutta voinko olla varma, että hän tosiaan oli hissitarkastaja, kun hänellä ei ollut nimilappua rinnassaan? Ei hänellä varmaan ollut nimeä ollenkaan, kun sitä ei lukenut missään. Vai onko hissitarkastajien vaihtuvuus yhtä suurta kuin Kylän asukkaiden - siksihän niitä nimilappuja ei anneta?
Mikä lie valetarkastaja. Danny Kaye oli uskottavampi.
lauantai 5. joulukuuta 2009
Opiskelija, kehitä kognitiivisia valmiuksiasi - vaihda vapaalle!
Opiskelu on erikoinen työtehtävä. Se ei ole puoli- tai kokopäivätyötä vaan ympärivuorokautista taistelua tuulimyllyjä vastaan, valtavan tietomäärän tavoittelua, kognitiivista kilvoittelua. Opiskellessa olisi monesti valmis Faustin tavoin myymään sielunsa paholaiselle, jos saisi tietää kaiken. Tai edes sen inhottavan pakollisiin perusopintoihin kuuluvan kurssin oppimäärän.
Tiedon ahtaminen päähän ajoittuu usein kaikkiin muihin vuorokauden tunteihin kuin perinteiseen toimistoaikaan, kahdeksasta neljään. Monelle parasta tenttiinluku- tai esseensuoltamisaikaa on yö, jolloin voi vaipua transsiin ja antaa henkiolentojen kirjoittaa rästiin jääneet tekstit. On myös muistettava, että kaikki opiskelijan tekoset eivät välttämättä näy ulospäin – ei varsinkaan ajatustyö. Siksi esimerkiksi nukkuvalta näyttävä opiskelija ei suinkaan koisi vaan prosessoi informaatiota ja kehittää kognitiivisia valmiuksiaan.
Vaikka ajoittaiset tehokkuuden puuskat tai sielunvuokrasopimukset pirun kanssa saattavat poikkeuksellisesti jouduttaa opiskelijan valmistumista, välillä eteen sattuu päiviä, joina opiskelu ei kerta kaikkiaan kiinnosta. Silloin on parasta hankkia muuta ajateltavaa. Tällaisia hetkiä varten on olemassa vapaa-aikatoiminta.
Kortepohjan vapaa-aikatoimikunnan järjestämissä kerhoissa arjen pääsee unohtamaan hetkeksi. Voi marssia kuviskerhoon ja taiteilla Kelan opintotukilomakkeista Edvard Munchin Huudon hahmon näköisen tuskaisen ukon. Tai sitten voi käväistä teatterikerhossa hyppimässä ja huutamassa turhaumansa pois. Roolipelikerhossa voi heittäytyä joksikin aivan muuksi, ja pöytäjääkiekkoa lätkiessä voi kerätä pisteitä opintopisteiden sijaan. Saattaapa käydä myös niin, että kyllästymisillan pelastaa jokin KVAT:n loistotapahtuma.
Ja kun Kylässä ollaan, voi aina pyytää lähellä asuvat ystävät käymään tai kutsua itsensä naapuriin teelle. Hyvässä lykyssä naapuriystävä on juuri leiponut jotakin ja on mielissään, kun saa tarjota lämpimäisiä jollekulle. Yhdessä on paljon mukavampi ihmetellä maailman ja rahan menoa, tuskitella hitaasti eteneviä opintoja ja saada vertaistukea.
Kyllä on mahtavaa olla opiskelija. Opiskelija lienee ainut ammattinsa edustaja, joka voi siirtää työnsä myöhempään vain siksi, ettei homma huvita. Siispä jos pänttääminen pännii, unohda se hetkeksi ja tee välillä jotakin hauskempaa hyvässä seurassa!
Heli Hämäläinen
Kirjoittaja on KVAT:n puheenjohtaja.
Oheinen teksti on julkaistu Kortepohjan vapaa-aikatoimikunnan tiedotuslehdessä Kylähullussa 2/2009. Kuvan otti Akviliina Seppä.
keskiviikko 2. joulukuuta 2009
Ylioppilaskuntapoliittinen monologi
Oheisen monologin kirjoitin ja esitin Kortepohjan vapaa-aikatoimikunnan pikkujoulujuhlassa tiistaina 1.12.2009. Monologi toimi johdatteluna asukasneuvostovaalien tulosten julkaisemiseen, jotka paljasti keskustonttuilu... ei kun keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja.
* * *
Rakkaat ystävät ja kyläläiset,
ennakkotietojen mukaan ohjelmassa piti tässä kohtaa olla tonttunäytelmä, tarkemmin sanoen poliittinen satiiri. Sen nimi olisi ollut Joudutaanko joulu perumaan?, ja se olisi käsitellyt erityisesti keskustonttuilulautakunnan toimintaa.
Valitettavasti näytelmä on jouduttu perumaan, mutta siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä. Näinä aikoina monia asioita on jouduttu hautaamaan erilaisille hautausmaille, miksei siis kuopattaisi syntymätöntä joulunäytelmääkin.
Poliittisen satiirin tekeminen tämän syksyn ylioppilaskuntapoliittisessa tilanteessa olisi ollut todella vaikeaa, koska koko syksy on ollut täyttä farssia.
Tietysti näytelmän tekoon olisi voinut ottaa oppia eräältä tietyltä instanssilta ja esimerkiksi SIIRTÄÄ näytelmän esittäminen johonkin myöhempään ajankohtaan. Tätä vaihtoehtoa olisi tukenut se, että osa työryhmästä oli joka tapauksessa merkinnyt harjoitus- ja esityspäivät kalentereihinsa väärin, mikä olisi ilmi tullessaan voinut aiheuttaa vakavan ongelman.
Näytelmä oli vähällä peruuntua jo aiemmin, kun käsikirjoitusta varten laaditut muistiinpanopaperit katosivat. Lisäksi osa työryhmäläisistä koki, että näytelmän tekoon ei ollut riittävästi ohjeita, ja jos jotain ohjeita olikin, ne olivat huonosti muotoiltuja, epäkelpoja, puolueellisia ja painostavia. Näin ohjaajan näkökulmasta nämä argumentit olivat tietenkin typeriä, koska kyllähän kaikki näytelmiä tehneet tietävät, kuinka homma toimii, eikä turhaa ohjausta tai muuta neuvontaa tarvita. Asia oli loppuun käsitelty. Mikäli toiminta olisi mennyt yliampuvaksi tai loukkaavaksi, erilaisista sanktioista olisi voitu päättää. Ja oikeastaan asia oli loppuun käsitelty vasta tässä vaiheessa, vaikkakin keskustelu heräsi vasta siinä.
Edelliseen ohjeistuksen monitulkintaisuuteen liittyen näytelmää käsikirjoittaessa oli lisäksi hieman epäselvää, saako joulusta ylipäätään puhua, ja jos saa, niin kenen kanssa, milloin ja mitä foorumeita käyttäen, onko yksittäisten henkilöiden – kuten joulupukin – mainitseminen ylipäätään sallittua ja saako joulua kritisoida, vai tulkitaanko kritiikki epäsopivaksi toiminnaksi. Puhumattakaan siitä, kuinka uskaliasta olisi ollut mainostaa tonttunäytelmää esimerkiksi yliopiston kotisivutilassa tai sähköpostilistoilla. Työryhmällä oli myös eriäviä mielipiteitä siitä, kuinka kauan ennen näytelmän esittämistä olisi ollut sopivaa alkaa harjoitella sitä.
Tasapuolisuusperiaatteen noudattaminen olisi näytelmää koottaessa ollut hyvin vaikeaa. Jo näyttelijöiden valintatapa olisi voinut aiheuttaa ikävää kärhämöintiä, 5 tuntia ja 27 minuuttia kestäviä henkilövalintaäänestyksiä, voileipien loppumista, verensokerin laskua ja syytöksiä epädemokraattisuudesta. Voisi tietysti kysyä, uskotteko te, isot ihmiset, muka vielä demokratiaan? Eivätkö vanhempanne ole kertoneet, ettei mitään demokratiaa ole olemassa? Isänne se vain on, joka naamioituu demokratian kaapuun ja väittää ottavansa kaikki tasapuolisesti huomioon. Tasan eivät käy demokratian lahjat, mutta tärkeintä on jaksaa olla kiltti koko vuoden. Luulette varmaan myös, että näin joulun alla tontut juoksentelevat ikkunoiden takana kuuntelemassa kansan mielipidettä. Ehei, hyvät ystävät, ehei!
Näytelmään ei olisi voitu ottaa edes sympaattista eläinhahmoa Petteri Punakuonoa, koska tasapuolisuuden nimissä olisi pitänyt olla myös Petteri Viherkuono, Petteri Vihervasemmistokuono, Petteri Porvarikuono, Petteri Keskustakuono, Petteri Kristilliskuono, Petteri Poikkarikuono, Petteri PresSurekuono ja Petteri P&Dkuono. Tästä joukosta tuskin olisi ollut vetämään samaa rekeä.
Osa työryhmästä ei sitä paitsi olisi suostunut laittamaan päähänsä tonttulakkia, koska lököttävä tonttuhattu olisi heidän mielestään muistuttanut liikaa hyppyritukkaa, joka taas olisi viitannut liikaa erääseen tiettyyn ryhmittymään.
Ongelmia aiheutti myös käytännön toteutus. Kuten erääseen syksyn aikana parjattuun instanssiin, näytelmäänkään ei ollut kovin paljon tunkua. Mukaan kysyttyjen mielestä oli paljon mukavampaa saada nauttia itse esityksestä ja tarvittaessa kritisoida esiintyjien toimintaa ja ohjausta sekä mieluusti ilmoittaa mahdollisista virheistä sanomalehti Keskisuomalaiseen.
Ei auttanut, vaikka mukaan kysyttyjä yritettiin houkutella sanomalla, ettei harjoitteluun kulu kuin pari päivää ja ettei hommaa ole paljon. Lähes ainoa tähänkin tonttuiluhommaan vapaaehtoisesti suostunut oli eräs Michaël Vanamo, joka olisi esiintynyt näytelmässä omana itsenään.
* * *
Rakkaat ystävät ja kyläläiset,
ennakkotietojen mukaan ohjelmassa piti tässä kohtaa olla tonttunäytelmä, tarkemmin sanoen poliittinen satiiri. Sen nimi olisi ollut Joudutaanko joulu perumaan?, ja se olisi käsitellyt erityisesti keskustonttuilulautakunnan toimintaa.
Valitettavasti näytelmä on jouduttu perumaan, mutta siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä. Näinä aikoina monia asioita on jouduttu hautaamaan erilaisille hautausmaille, miksei siis kuopattaisi syntymätöntä joulunäytelmääkin.
Poliittisen satiirin tekeminen tämän syksyn ylioppilaskuntapoliittisessa tilanteessa olisi ollut todella vaikeaa, koska koko syksy on ollut täyttä farssia.
Tietysti näytelmän tekoon olisi voinut ottaa oppia eräältä tietyltä instanssilta ja esimerkiksi SIIRTÄÄ näytelmän esittäminen johonkin myöhempään ajankohtaan. Tätä vaihtoehtoa olisi tukenut se, että osa työryhmästä oli joka tapauksessa merkinnyt harjoitus- ja esityspäivät kalentereihinsa väärin, mikä olisi ilmi tullessaan voinut aiheuttaa vakavan ongelman.
Näytelmä oli vähällä peruuntua jo aiemmin, kun käsikirjoitusta varten laaditut muistiinpanopaperit katosivat. Lisäksi osa työryhmäläisistä koki, että näytelmän tekoon ei ollut riittävästi ohjeita, ja jos jotain ohjeita olikin, ne olivat huonosti muotoiltuja, epäkelpoja, puolueellisia ja painostavia. Näin ohjaajan näkökulmasta nämä argumentit olivat tietenkin typeriä, koska kyllähän kaikki näytelmiä tehneet tietävät, kuinka homma toimii, eikä turhaa ohjausta tai muuta neuvontaa tarvita. Asia oli loppuun käsitelty. Mikäli toiminta olisi mennyt yliampuvaksi tai loukkaavaksi, erilaisista sanktioista olisi voitu päättää. Ja oikeastaan asia oli loppuun käsitelty vasta tässä vaiheessa, vaikkakin keskustelu heräsi vasta siinä.
Edelliseen ohjeistuksen monitulkintaisuuteen liittyen näytelmää käsikirjoittaessa oli lisäksi hieman epäselvää, saako joulusta ylipäätään puhua, ja jos saa, niin kenen kanssa, milloin ja mitä foorumeita käyttäen, onko yksittäisten henkilöiden – kuten joulupukin – mainitseminen ylipäätään sallittua ja saako joulua kritisoida, vai tulkitaanko kritiikki epäsopivaksi toiminnaksi. Puhumattakaan siitä, kuinka uskaliasta olisi ollut mainostaa tonttunäytelmää esimerkiksi yliopiston kotisivutilassa tai sähköpostilistoilla. Työryhmällä oli myös eriäviä mielipiteitä siitä, kuinka kauan ennen näytelmän esittämistä olisi ollut sopivaa alkaa harjoitella sitä.
Tasapuolisuusperiaatteen noudattaminen olisi näytelmää koottaessa ollut hyvin vaikeaa. Jo näyttelijöiden valintatapa olisi voinut aiheuttaa ikävää kärhämöintiä, 5 tuntia ja 27 minuuttia kestäviä henkilövalintaäänestyksiä, voileipien loppumista, verensokerin laskua ja syytöksiä epädemokraattisuudesta. Voisi tietysti kysyä, uskotteko te, isot ihmiset, muka vielä demokratiaan? Eivätkö vanhempanne ole kertoneet, ettei mitään demokratiaa ole olemassa? Isänne se vain on, joka naamioituu demokratian kaapuun ja väittää ottavansa kaikki tasapuolisesti huomioon. Tasan eivät käy demokratian lahjat, mutta tärkeintä on jaksaa olla kiltti koko vuoden. Luulette varmaan myös, että näin joulun alla tontut juoksentelevat ikkunoiden takana kuuntelemassa kansan mielipidettä. Ehei, hyvät ystävät, ehei!
Näytelmään ei olisi voitu ottaa edes sympaattista eläinhahmoa Petteri Punakuonoa, koska tasapuolisuuden nimissä olisi pitänyt olla myös Petteri Viherkuono, Petteri Vihervasemmistokuono, Petteri Porvarikuono, Petteri Keskustakuono, Petteri Kristilliskuono, Petteri Poikkarikuono, Petteri PresSurekuono ja Petteri P&Dkuono. Tästä joukosta tuskin olisi ollut vetämään samaa rekeä.
Osa työryhmästä ei sitä paitsi olisi suostunut laittamaan päähänsä tonttulakkia, koska lököttävä tonttuhattu olisi heidän mielestään muistuttanut liikaa hyppyritukkaa, joka taas olisi viitannut liikaa erääseen tiettyyn ryhmittymään.
Ongelmia aiheutti myös käytännön toteutus. Kuten erääseen syksyn aikana parjattuun instanssiin, näytelmäänkään ei ollut kovin paljon tunkua. Mukaan kysyttyjen mielestä oli paljon mukavampaa saada nauttia itse esityksestä ja tarvittaessa kritisoida esiintyjien toimintaa ja ohjausta sekä mieluusti ilmoittaa mahdollisista virheistä sanomalehti Keskisuomalaiseen.
Ei auttanut, vaikka mukaan kysyttyjä yritettiin houkutella sanomalla, ettei harjoitteluun kulu kuin pari päivää ja ettei hommaa ole paljon. Lähes ainoa tähänkin tonttuiluhommaan vapaaehtoisesti suostunut oli eräs Michaël Vanamo, joka olisi esiintynyt näytelmässä omana itsenään.
tiistai 1. joulukuuta 2009
No Matter Who You Vote for, the Government Always Gets in
Mikä on se, johon tarvitaan älyttömästi väkeä, rutosti aikaa, paljon tarpeettomia puheenvuoroja, vatvomista, hiekkalaatikkoleikkejä, ristiinpuhumista, poliittista matematiikkaa, ja jonka tuloksen kaikki tietävät jo etukäteen?
Ylioppilaskunnan hallitusneuvottelut.
Lienen deterministi.
Ylioppilaskunnan hallitusneuvottelut.
Lienen deterministi.
sunnuntai 22. marraskuuta 2009
Mitä olen kuullut viime aikoina
Olen "keväästä lähtien" (kuten arvoisa isäni Ossi aloittaa lähes jokaisen lausumansa) julkaissut Facebook-sivullani lainauksia, jotka ovat mielestäni todellisia helmiä. Nämä sitaatit ovat sekä sanastollisesti rikkaita että syntaktisesti tyylikkäitä puhumattakaan niiden erinomaisesta sopivuudesta konteksteihinsa.
Lainailen ihmisten lausumia puhtaasti omiin tarkoituksiini. Niistä on iloa niin kirjoittaessa kuin puhuessa, ja vaikka niitä ei suorasanaisesti käyttäisikään, niistä voi joskus olla valtavasti hyötyä innoittamaan jonkin toisen teoksen syntymistä. Lukemattomia ovat olleet ne kerrat, kun olen palannut muistikirjojeni ääreen etsimään inspiraatiota.
Tänään kuultua -sarjani 20. osan kunniaksi julkaisen koko sarjan kootusti tässä blogissa. Nauttikaamme!
1) Jossakin se kaaos kiinteytyy.
2) Vaikka olenkin vieras mies, tälle talvelle pitäisi tehdä jotakin.
3) Tum-naps-läps-naps-tutum-naps-läps-naps!
4) Mun sisällä on niin hyvä meininki!
5) Räsymatto on hengenvaarallisesti taittunut, eli siinä on bugi.
6) Dinopuistossa on mukavaa! Siell' on raptori, siell' on t-rexi. Dinopuistossa on mukavaista!
7) Hyvä että on olemassa tuollainen Robin.
8) Hänen serkkunsa on varmasti sekoittanut suolan syanidiin.
9) Toivottavasti - - universumia ravistellut energiapuuskani ei häirinnyt liialti luomistyötä.
10) Täähän on ihan kuin hattarajonossa.
11) Mistä menee hattu, siitä menee mies.
12) Nyt on säästetty väärästä paikasta eli Villen ruoasta!
13) Onko tuo rontti koskaan antanut sinulle ruusua?
14) No näin.
15) Sinä olet nuori, sinun kuuluu haluta jäätelöä.
16) Te olette täällä oppimassa ettekä tulostamassa.
17) KulttuuRintutkimus on vaikea asia, koska aihe on vaikea ja koska sanassa on kiRjain R.
18) Ostan vaatteita vain kesällä tai kun loppuu housut.
19) Laki on sama kaikille: presidentille, ministerille ja Elton Johnille.
20) Ei voi tietää, kun on monta vuotta ollut hiki jatkuvasti.
Lainailen ihmisten lausumia puhtaasti omiin tarkoituksiini. Niistä on iloa niin kirjoittaessa kuin puhuessa, ja vaikka niitä ei suorasanaisesti käyttäisikään, niistä voi joskus olla valtavasti hyötyä innoittamaan jonkin toisen teoksen syntymistä. Lukemattomia ovat olleet ne kerrat, kun olen palannut muistikirjojeni ääreen etsimään inspiraatiota.
Tänään kuultua -sarjani 20. osan kunniaksi julkaisen koko sarjan kootusti tässä blogissa. Nauttikaamme!
1) Jossakin se kaaos kiinteytyy.
2) Vaikka olenkin vieras mies, tälle talvelle pitäisi tehdä jotakin.
3) Tum-naps-läps-naps-tutum-naps-läps-naps!
4) Mun sisällä on niin hyvä meininki!
5) Räsymatto on hengenvaarallisesti taittunut, eli siinä on bugi.
6) Dinopuistossa on mukavaa! Siell' on raptori, siell' on t-rexi. Dinopuistossa on mukavaista!
7) Hyvä että on olemassa tuollainen Robin.
8) Hänen serkkunsa on varmasti sekoittanut suolan syanidiin.
9) Toivottavasti - - universumia ravistellut energiapuuskani ei häirinnyt liialti luomistyötä.
10) Täähän on ihan kuin hattarajonossa.
11) Mistä menee hattu, siitä menee mies.
12) Nyt on säästetty väärästä paikasta eli Villen ruoasta!
13) Onko tuo rontti koskaan antanut sinulle ruusua?
14) No näin.
15) Sinä olet nuori, sinun kuuluu haluta jäätelöä.
16) Te olette täällä oppimassa ettekä tulostamassa.
17) KulttuuRintutkimus on vaikea asia, koska aihe on vaikea ja koska sanassa on kiRjain R.
18) Ostan vaatteita vain kesällä tai kun loppuu housut.
19) Laki on sama kaikille: presidentille, ministerille ja Elton Johnille.
20) Ei voi tietää, kun on monta vuotta ollut hiki jatkuvasti.
lauantai 14. marraskuuta 2009
Punahilkka ja puhelimettomuus
Punahilkan oli määrä viedä isoäidilleen leipää ja hilloa. Isoäiti asui kylän toisella puolella, ja Punahilkka olisi mieluusti soittanut hänelle ensin kysyäkseen, onko isoäiti ylipäätään kotona.
Mutta puhelimia ei enää ollut. Ne oli otettu pois kyläläisiltä, koska viisaat päättäjät olivat varmoja siitä, etteivät kyläläiset käytä niitä. Kuten hyvin tiedämme, parhaiten tietävät aina ne, joilla ei ole hajuakaan koko asiasta.
Punahilkan ei auttanut muu kuin lähteä matkaan. Hän pakkasi leivän ja hillon – mummon herkut, joita hän ei aina itse jaksanut noutaa lähikaupasta – koriin ja riensi liikkeelle. Käveltyään hyvän matkaa hän saapui isoäidin asunnolle.
Koska tätä tarinaa kerrotaan Punahilkan näkökulmasta, lukijalle ei paljasteta, että iso paha susi sattui näkemään Punahilkan. Nuorta lihaa himoitseva susi arvasi tyttösen liikkeet ja kipitti häntä heiluen isoäidin asunnolle. Tarkennettakoon, ettei kyseessä ole suden isoäiti vaan edelleen Punahilkan isoäiti.
Joka tapauksessa isoäidin asunnolle päästyään susi ei aikaillut. Hän hotkaisi vanhan, sitkeän eukon kerralla kitaansa, kiskoi tämän vaatteet ylleen – olettakaamme, että susi oli ensin ehtinyt riisua vanhuksen – ja solahti edesmenneen isoäidin petiin vällyjen alle odottamaan Punahilkan saapumista.
Samaan aikaan Punahilkka lähestyi isoäitinsä asuntoa. Hän ei osannut aavistaa mitään pahaa edes ikkunasta kantautuvista kirkaisuista ja avunhuudoista, sillä puhelimien häviämisen jälkeen kyläläiset olivat ottaneet tavakseen huutaa asioitaan ikkunasta toiseen. Kylässä kaikui jatkuva kakofonia, mutta kaikki olivat jo niin tottuneita siihen, ettei se yleensä häirinnyt ketään.
Punahilkka käänsi avainta isoäitinsä oven lukossa. Hänellä oli oma avain isoäidin asuntoon, koska muuten hän ei olisi koskaan päässyt sisään. Isoäiti ei koskaan avannut ovea, vaikka ovikelloa olisi rimputtanut kuinka kovaa, koska hän pelkäsi televisiolupatarkastajien yllätysvierailua. Isoäiti kuului alempaan keskiluokkaan, vaikka hän oli suorittanut monta akateemista tutkintoa, eikä hänellä ollut varaa maksaa televisiolupamaksua. Varotoimena oli aiemmin käytetty sellaista keinoa, että isoäidin luokse vierailemaan halunneet olivat ensin soittaneet hänelle ja sopineet, mihin aikaan tulevat kyläilemään, jotta hän tietää avata oven. Mutta nyt kun puhelimia ei enää ollut, tämäkään ei onnistunut. Siksi muun muassa Punahilkalle oli pitänyt teettää oma avain isoäidin asuntoon.
Punahilkka pääsi sisään ja näki isoäidin sängyssä. Huomautettakoon, että oikeasti sängyssä oli tietenkin susi, mutta koska tarinaa edelleen kerrotaan Punahilkan näkökulmasta, lienee sopivaa väittää, että Punahilkka oli vähintäänkin näkevinään isoäidin pedissä.
Isoäiti näytti kuitenkin jotenkin oudolta. Punahilkka ei heti keksinyt, mikä oli pielessä, mutta jotain outoa isoäidin ulkomuodossa oli. Vaatteet olivat samat vanhat, eikä hiustenpidennyksistäkään voinut olla kyse. Outous liittyi kasvonpiirteisiin.
– Isoäiti, miksi sinulla on noin suuret korvat?
– Siksi, kultaseni, että kuulisin paremmin, mitä naapureilla on minulle sanottavaa, koska emme voi enää kommunikoida puhelimitse.
– Aivan, niin tietysti. Mutta miksi sinulla on noin suuri suu?
– Jotta pystyisin paremmin huutamaan asiani naapuriin ja vaikka kaukaisempiinkin rakennuksiin, kun puhelimia ei enää ole.
– Tottahan toki. Mutta miksi sinulla on noin valtava nenä?
– Sen tähden, että haistaisin, milloin naapurini leipoo pullia tai muita herkkuja, ja jotta tietäisin mennä silloin kyläilemään hänen luokseen, kun hän ei voi enää soittaa minulle ja kutsua kahvipöytään.
– Miksen sitä heti tajunnut! Mutta miksi silmäsi kiiluvat noin oudosti ja tuijotat minua niin nälkäisesti? Olet varmasti kovin nälkäinen. Toin sinulle leipää ja hilloa, lempiherkkujasi.
– Kita kiinni, kakara!
Ja ennen kuin Punahilkka ehti torua isoäidikseen luulemaansa sutta ikävästä puhetyylistä ja siitä, että suuret ruumiinulokkeet kuten korvat aiheuttavat huomattavaa lämpöhävikkiä, mikä ei ole lainkaan sopivaa näinä energiansäästön aikoina, susi hotkaisi tyttösen isoon suuhunsa.
Jos sisäpuhelinverkko olisi ollut vielä käytössä, Punahilkka olisi voinut soittaa apua, koska ei pidä olettaa, että kaikilla olisi jatkuvasti matkapuhelin käden ulottuvilla. Punahilkan kaltaisilla satuolennoilla ei ole mahdollisuutta saada edes prepaid-liittymää, koska heillä ei ole henkilötunnusta, mikä vaaditaan kyseisen liittymän hankkimiseen. Ei myöskään pidä luulla, että kaikkia asioita voi hoitaa esimerkiksi Messenger-keskusteluohjelman kautta. Hätäpuhelut on edelleen soitettava.
Mutta eipä ole puhelimia enää kylässä, ei. Eikä ole enää isoäitiä tai Punahilkkaakaan.
Susi sen sijaan on edelleen olemassa, vaikka aikamoiset vatsanpurut häntä vaivasivatkin kahden kokonaisen ihmisen nielaisemisen jälkeen. Seuraavissa vaaleissa suden on helppo valita puolueensa – hän on tietenkin sitä joukkoa, joka kannattaa lihansyöntiä ja vastustaa puhelinverkkoa.
tiistai 27. lokakuuta 2009
Tapaluokat hallussa
Lähestyvien edustajistovaalien (ennakkoäänestys 28.-29.10., vaalit 3.-4.11.) kunniaksi kerrottakoon, mitä vastasin YK:n eli Yhdistyneiden Kieltenlukijoiden vaalikysymykseen.Miksi kieltenopiskelijan kannattaa äänestää juuri Heliä?
Menneiden aikamuotojen sijaan toimin aktiivisesti futuurissa.
Puolustan kielten keskipienten ainejärjestöjen oikeuksia. Suomenopiskelijana tiedän, että keskipienissä ainejärjestöissä pienikin joukko saa paljon hyvää aikaan, kun toimitaan ahkerasti talkoovoimin. Suomen ainejärjestön Sanen puuhat ovat loistoesimerkkejä siitä, kuinka veikeitä juttuja voidaan tehdä ilman suuria rahoja, tiloja ja sponsoreita. Aivan yhtä lailla koko ylioppilaskuntakin voi tehdä joitakin asioita vailla ihmeempiä varoja.
Haluan lisää vaihtoehtoja tenttimiseen. Tenttiakvaario on jo hyvä alku, mutta himoitsen myös suullisia tenttimismahdollisuuksia. Lisäksi tahdon opiskelumateriaalin helpommin saataville.
Teen kaikkeni, jotta humanisteille, erityisesti kieltenopiskelijoille, saadaan lisää harjoittelupaikkoja. Maailma tarvitsee muitakin kuin opettajia, vaikka me opettajat olemmekin "yhteiskunnan tukipilareita ja oppilaitten kasvun vankkoja kukkakeppejä".
Kaiken tämän hyvän lisäksi hallitsen modukset erinomaisesti!
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
Lohipaa ja ja mörkömakkaraa
Kandidaatin työn tekeminen alkaa ensi viikolla. Pähkäilen nyt puolitosissani, ryhtyisinkö tutkimaan, mikä kumma tekee ruokalistojen kirjoittamisesta niin vaikeaa kuin mitä se tuntuu olevan.
Meitä Jyväskylän yliopiston opiskelijoita ruokkiva Sonaatti tarjoaa ensi viikolla muun muassa seuraavia muonia:
- nakit ranskalaisilla perunoilla (Okei, annos kootaan todennäköisesti siten, että nakit heitetään perunoitten päälle, mutta silti.)
- kasvis-vehnärisotto tofulla (Aargh, miten kaikki tämä mahtuu oletetun tofukimpaleen päälle? Ja miksi laittaa vehnää ja "riisiä" samaan ruokaan? Kyseessä lienee pata eikä risotto. Risotossa on käsittääkseni riisiä.)
- rommi-rusinamoussea (Tässä lienee käytetty rommirusinoita eikä rommia ja rusinoita, mikä olisi paljon mauttomampi vaihtoehto.)
- kik-hernepihvejä ja tomaatti-ananassalsaa (Yhdysmerkkien törkeää liikakäyttöä.)
- savu-kinkkuperunakeittoa (Kuinka kummassa keittäjä lisää puhdasta savua ruokaan, ja mitä ihmettä on kinkkuperuna?)
- lohipaa (Ymmärrys loppuu tässä täysin. Voi hyvänen aika. Ja jos tämä on partitiivi, mitä on lohipa?)
- fenkoli-toaattikastiketta (Lyöntivirhe vainen, mutta.).
Muuten vain älyttömiltä kuulostavat seuraavat leikkisästi nimetyt ruoat:
- rapuisat kalakuviot (Itken.)
- broilerinuijia ja tomaatti-ananassalsaa (Mitä ihmettä?)
- kummituksen kalkkuna-juustokastiketta
- velhon kaali-porkkanapiirakkaa
- kummitusmakkaraa (bratwursti) (Kiitos selvennyksestä.)
- kurpitsakeittoa a`la Noita-akka (Miksi, voi miksi on käytettävä à la -ilmaisua, jos ei osata, ja miksi Noita-akka, ja miksei soppa voi yksinkertaisesti olla kurpitsakeittoa noita-akan tapaan?)
- mörkömakkaraa ja puolukkasosetta (Tämä on paras!).
Ja oi, halloweenin perjantaisuuden lisäksi ravintola Wilhelmiina viettää tiistaina "kansaivälistä Nallepäivää..". Henkilökunta aikoo laittaa esille pehmonalleja ja tarjota jälkiruokia "Nalle-teemalla..". Pisteet Wilhelmiinalle! Nyt tarvitsee enää tietää, mikä on "Nalle-teema.." ja miten se eroaa nalleteemasta.
Voi hyvänen aika.
Syitä kysele en,
sanaakaan sano en.
Solmun huiviini solmin
ja ain vaikenen vain.
Meitä Jyväskylän yliopiston opiskelijoita ruokkiva Sonaatti tarjoaa ensi viikolla muun muassa seuraavia muonia:
- nakit ranskalaisilla perunoilla (Okei, annos kootaan todennäköisesti siten, että nakit heitetään perunoitten päälle, mutta silti.)
- kasvis-vehnärisotto tofulla (Aargh, miten kaikki tämä mahtuu oletetun tofukimpaleen päälle? Ja miksi laittaa vehnää ja "riisiä" samaan ruokaan? Kyseessä lienee pata eikä risotto. Risotossa on käsittääkseni riisiä.)
- rommi-rusinamoussea (Tässä lienee käytetty rommirusinoita eikä rommia ja rusinoita, mikä olisi paljon mauttomampi vaihtoehto.)
- kik-hernepihvejä ja tomaatti-ananassalsaa (Yhdysmerkkien törkeää liikakäyttöä.)
- savu-kinkkuperunakeittoa (Kuinka kummassa keittäjä lisää puhdasta savua ruokaan, ja mitä ihmettä on kinkkuperuna?)
- lohipaa (Ymmärrys loppuu tässä täysin. Voi hyvänen aika. Ja jos tämä on partitiivi, mitä on lohipa?)
- fenkoli-toaattikastiketta (Lyöntivirhe vainen, mutta.).
Muuten vain älyttömiltä kuulostavat seuraavat leikkisästi nimetyt ruoat:
- rapuisat kalakuviot (Itken.)
- broilerinuijia ja tomaatti-ananassalsaa (Mitä ihmettä?)
- kummituksen kalkkuna-juustokastiketta
- velhon kaali-porkkanapiirakkaa
- kummitusmakkaraa (bratwursti) (Kiitos selvennyksestä.)
- kurpitsakeittoa a`la Noita-akka (Miksi, voi miksi on käytettävä à la -ilmaisua, jos ei osata, ja miksi Noita-akka, ja miksei soppa voi yksinkertaisesti olla kurpitsakeittoa noita-akan tapaan?)
- mörkömakkaraa ja puolukkasosetta (Tämä on paras!).
Ja oi, halloweenin perjantaisuuden lisäksi ravintola Wilhelmiina viettää tiistaina "kansaivälistä Nallepäivää..". Henkilökunta aikoo laittaa esille pehmonalleja ja tarjota jälkiruokia "Nalle-teemalla..". Pisteet Wilhelmiinalle! Nyt tarvitsee enää tietää, mikä on "Nalle-teema.." ja miten se eroaa nalleteemasta.
Voi hyvänen aika.
Syitä kysele en,
sanaakaan sano en.
Solmun huiviini solmin
ja ain vaikenen vain.
maanantai 12. lokakuuta 2009
Aikamoinen aarre
Tänään nimipäiväänsä viettävät Aarre ja Aarto.
Kaikkien aarteiden kunniaksi ihmettelen, millaisia aarteita tulostinten mustekasetit oikein ovat, kun ne on piilotettu pakkausmateriaaleihin paremmin kuin merirosvojen aarteet autioille saarille.
Tilaamani mustekasetti oli pakattu muovikoteloon, joka oli pakattu paksuun muovikääreeseen, joka oli pakattu pahvi- ja muovikoteloon, joka oli pakattu muovipussiin.
Ehkä tämän moninkertaisen pakkaamisen takia mustekasetti saapui vasta 29 päivän päästä siitä, kun tilasin sen internetitse. "Nopeasti perille - jopa huomiseksi", mustefirma mainostaa. Aikamoista kiirettä pakkaajat saavatkin pitää, jos aikovat saada käärittyä päivän tilaukset eri materiaaleihin ja saada ne postiin jo seuraavaksi päiväksi.
Kaikkien aarteiden kunniaksi ihmettelen, millaisia aarteita tulostinten mustekasetit oikein ovat, kun ne on piilotettu pakkausmateriaaleihin paremmin kuin merirosvojen aarteet autioille saarille.
Tilaamani mustekasetti oli pakattu muovikoteloon, joka oli pakattu paksuun muovikääreeseen, joka oli pakattu pahvi- ja muovikoteloon, joka oli pakattu muovipussiin.
Ehkä tämän moninkertaisen pakkaamisen takia mustekasetti saapui vasta 29 päivän päästä siitä, kun tilasin sen internetitse. "Nopeasti perille - jopa huomiseksi", mustefirma mainostaa. Aikamoista kiirettä pakkaajat saavatkin pitää, jos aikovat saada käärittyä päivän tilaukset eri materiaaleihin ja saada ne postiin jo seuraavaksi päiväksi.
perjantai 9. lokakuuta 2009
Mikä politiikassa muka on niin vaikeaa ymmärtää?
Jyväskylän ylioppilaslehti, tuttujen kesken Jylkkäri, on kutsunut nimimerkki V. Vallattoman kirjoittamaan blogia ylioppilaskuntapolitiikan kiemuroista. Odotin ja odotan tekstisarjalta paljon.
Tähän mennessä nimimerkki on julkaissut kaksi mielipidekirjoitusta, joista ensimmäisessä hän kehottaa etenkin uusia opiskelijoita olemaan ryhtymättä ehdokkaaksi (koska ylioppilaskuntatoiminnassa aika menee hukkaan eikä kukaan tietenkään voi ymmärtää mistään mitään) ja toisessa hän nokkelasti epäilee edellisessä blogitekstissäni mainitsemani Teron blogikirjoituksen olevan "edarivaalien lokakampanjan alku". Kohtalainen aloitus.
V. Vallaton toivoo Jylkkärin haastattelussa, että "äänestysinto ja kiinnostus ylioppilaskuntaa kohtaan kasvaisivat". En kuitenkaan suostu uskomaan, että kirjoittaja pääsee tavoitteeseensa soimaamalla vuorotellen kaikkia edustajistoryhmiä. Miksi kukaan kiinnostuisi asiasta, jonka annetaan ymmärtää olevan tyhmä, turha, vaikutusvallaton, byrokraattinen ja vaikeaselitteinen?
Ei ylioppilaskuntapolitiikka ole sen ihmeellisempää kuin mikään muukaan politiikka. Jos kukkahattutäti vääntää asian rautalangasta, politiikka toimii siten, että isoa joukkoa edustamaan valitaan pienempi joukko ihmisiä, jotka yrittävät parhaansa mukaan parantaa vallitsevia oloja. Koska useimmilla on erilaiset käsitykset siitä, mikä on hyvää ja oikein, syntyy erilaisia tapoja pyrkiä parempaan. Yksi haluaa käyttää johonkin paljon rahaa, toinen paljon aikaa, kolmas entisestä poikkeavaa tekotapaa, neljäs ei mitään näistä. Vaikuttaminen on sitä, että sanotaan, miten jokin asia pitäisi tehdä, tai parhaassa tapauksessa hoidetaan asia tämän keinon mukaan.
Politiikka on ikään kuin neuvottelua esimerkiksi vapaaillan viettämisestä. Mietitään, mitä halutaan tehdä (mennäänkö elokuviin, jäädäänkö kotiin virkkaamaan, karataanko salaa leikkikentälle, järjestetäänkö sittenkin bänditreenit). Tarkistetaan, paljonko aikaa ja mahdollisesti myös rahaa on käytettävissä (nollabudjetti, koko ilta aikaa, Pentin pitää lähteä jo yhdeksältä, Elska voitti juuri lotossa ja haluaa viedä joukkion jonnekin). Kysytään, ketkä haluavat mukaan (parempi puolisko, sukulaiset, ystävät, bändi, se tyyppi johon haluaisi tutustua paremmin). Jos tulee erimielisyyksiä, voidaan tapella tai äänestää tai tapella ja äänestää. Suunnitellaan, mitä ja missä järjestyksessä tehdään. Parhaassa tapauksessa joku myös tiedottaa asiasta muille. Jotakuta saattaa kiinnostaa.
Onko politiikka vaikeaa ymmärtää vain siksi, ettei kukaan ole osannut selittää sitä yksinkertaisesti?
Tähän mennessä nimimerkki on julkaissut kaksi mielipidekirjoitusta, joista ensimmäisessä hän kehottaa etenkin uusia opiskelijoita olemaan ryhtymättä ehdokkaaksi (koska ylioppilaskuntatoiminnassa aika menee hukkaan eikä kukaan tietenkään voi ymmärtää mistään mitään) ja toisessa hän nokkelasti epäilee edellisessä blogitekstissäni mainitsemani Teron blogikirjoituksen olevan "edarivaalien lokakampanjan alku". Kohtalainen aloitus.
V. Vallaton toivoo Jylkkärin haastattelussa, että "äänestysinto ja kiinnostus ylioppilaskuntaa kohtaan kasvaisivat". En kuitenkaan suostu uskomaan, että kirjoittaja pääsee tavoitteeseensa soimaamalla vuorotellen kaikkia edustajistoryhmiä. Miksi kukaan kiinnostuisi asiasta, jonka annetaan ymmärtää olevan tyhmä, turha, vaikutusvallaton, byrokraattinen ja vaikeaselitteinen?
Ei ylioppilaskuntapolitiikka ole sen ihmeellisempää kuin mikään muukaan politiikka. Jos kukkahattutäti vääntää asian rautalangasta, politiikka toimii siten, että isoa joukkoa edustamaan valitaan pienempi joukko ihmisiä, jotka yrittävät parhaansa mukaan parantaa vallitsevia oloja. Koska useimmilla on erilaiset käsitykset siitä, mikä on hyvää ja oikein, syntyy erilaisia tapoja pyrkiä parempaan. Yksi haluaa käyttää johonkin paljon rahaa, toinen paljon aikaa, kolmas entisestä poikkeavaa tekotapaa, neljäs ei mitään näistä. Vaikuttaminen on sitä, että sanotaan, miten jokin asia pitäisi tehdä, tai parhaassa tapauksessa hoidetaan asia tämän keinon mukaan.
Politiikka on ikään kuin neuvottelua esimerkiksi vapaaillan viettämisestä. Mietitään, mitä halutaan tehdä (mennäänkö elokuviin, jäädäänkö kotiin virkkaamaan, karataanko salaa leikkikentälle, järjestetäänkö sittenkin bänditreenit). Tarkistetaan, paljonko aikaa ja mahdollisesti myös rahaa on käytettävissä (nollabudjetti, koko ilta aikaa, Pentin pitää lähteä jo yhdeksältä, Elska voitti juuri lotossa ja haluaa viedä joukkion jonnekin). Kysytään, ketkä haluavat mukaan (parempi puolisko, sukulaiset, ystävät, bändi, se tyyppi johon haluaisi tutustua paremmin). Jos tulee erimielisyyksiä, voidaan tapella tai äänestää tai tapella ja äänestää. Suunnitellaan, mitä ja missä järjestyksessä tehdään. Parhaassa tapauksessa joku myös tiedottaa asiasta muille. Jotakuta saattaa kiinnostaa.
Onko politiikka vaikeaa ymmärtää vain siksi, ettei kukaan ole osannut selittää sitä yksinkertaisesti?
Kohuista ja kohkaamisesta
Alan olla lopen kyllästynyt kaikenlaiseen kohkaamiseen. Viittaamatta mihinkään erityiseen poliittiseen kohuun ihmettelen, kuinka mistä tahansa asiasta on mahdollista saada aikaan kohu siten, että se mainitaan kahdesti. Joillekin julkaisuille riittää tosin jo yksi maininta: KOHU!!! on kiva ja lyhyt sana, ja se mahtuu lööppiin kuin lööppiin. Ja koska toimitussihteerit ovat huomanneet KOHUN!!! (huutomerkkien määrä vapaavalintainen) olevan lyhyempi sana kuin SKANDAALI!!!, sen käyttö on lisääntynyt valtavasti. Itse asiassa yhteen SKANDAALIIN!!! mahtuu hieman yli kaksi KOHUA!!!. Kohkaaminen lienee siis syntynyt taittoteknisistä ratkaisuista.
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskuntaa on viime päivinä puhuttanut, ärsyttänyt, huvittanut ja kukkahatuttanut erään ylioppilaskunta- ja kulttuurihenkilön Teron blogikirjoitus, jossa hän nasevasti kertoo taloustieteilijöitä ja kokoomusopiskelijoita koskevista mielikuvistaan. Itse teksti on julkaistu 24. syyskuuta, mutta kommentoijat ovat huomanneet kirjoituksen vasta lokakuun alussa. Satiiri on viidessä päivässä kirvoittanut peräti 72 kommenttia. Ja voi sitä naurun ja tuohtumuksen määrää! Kirjoittajan saama palaute vetää melkein vertoja pääkaupunkilaisen paikallislehden Helsingin Sanomain internet-keskustelupalstalle. O sancta simplicitas!
Kenties pahimpia loukkauksia jyväskyläläisiä (ja ehkä muitakin) taloustieteilijöitä ja kokoomuslaisia kohtaan olivat henkilö Teron mielipiteet tämän joukkion
a) hiusmallista ("hyppyritukka")
b) musiikkimausta ("kyllähän se Antti Tuiskukin on hyvä")
c) tyylitajusta (ts. sen puutteesta) ja
d) mielikuvituksesta (ts. sen puutteesta).
Todistaakseen, että tälläkin ryhmittymällä on huumorintajua, satiirin kohteena olleet perustivat omanarvontuntonsa turvaksi Facebook-ryhmän. Kuinka suloista! Geelin käyttö on täten jälleen pyhitetty.
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskuntaa on viime päivinä puhuttanut, ärsyttänyt, huvittanut ja kukkahatuttanut erään ylioppilaskunta- ja kulttuurihenkilön Teron blogikirjoitus, jossa hän nasevasti kertoo taloustieteilijöitä ja kokoomusopiskelijoita koskevista mielikuvistaan. Itse teksti on julkaistu 24. syyskuuta, mutta kommentoijat ovat huomanneet kirjoituksen vasta lokakuun alussa. Satiiri on viidessä päivässä kirvoittanut peräti 72 kommenttia. Ja voi sitä naurun ja tuohtumuksen määrää! Kirjoittajan saama palaute vetää melkein vertoja pääkaupunkilaisen paikallislehden Helsingin Sanomain internet-keskustelupalstalle. O sancta simplicitas!
Kenties pahimpia loukkauksia jyväskyläläisiä (ja ehkä muitakin) taloustieteilijöitä ja kokoomuslaisia kohtaan olivat henkilö Teron mielipiteet tämän joukkion
a) hiusmallista ("hyppyritukka")
b) musiikkimausta ("kyllähän se Antti Tuiskukin on hyvä")
c) tyylitajusta (ts. sen puutteesta) ja
d) mielikuvituksesta (ts. sen puutteesta).
Todistaakseen, että tälläkin ryhmittymällä on huumorintajua, satiirin kohteena olleet perustivat omanarvontuntonsa turvaksi Facebook-ryhmän. Kuinka suloista! Geelin käyttö on täten jälleen pyhitetty.
maanantai 21. syyskuuta 2009
Luettavaa syksyn ratoksi
Kesä laukkasi karkuun kovaa vauhtia, ja kenties ymmärrettävistä syistä kirjoittamisintoni kanavoitui johonkin muuhun mediaan kuin blogiin. Toivottavasti lukijani ovat osanneet lukea kesällä oikeaa lehteä.
Näin syksyllä on mukavaa istuksia kotona, litkiä teetä ja lukea kirjoja, lehtiä ja virtuaalitekstejä. Haluan mainostaa tässä joitakin uudehkoja suosikkejani, jotta muutkin voisivat löytää samat huvitukset.
Ensiksi mainittakoon kesätauolta palannut nimimerkin Koulukinkku suojaan kätkeytyvä opettaja, joka kirjoittaa Suomen Kuvalehden verkkosivuille Järki ja tunteet -nimistä runoblogia. Tulevana opettajana en voi muuta kuin ihastella ja kauhistella kirjoittajan kuvaamaa maailmaa. Suosittelen tutustumista kaikille opettajille ja opettajiksi aikoville.
Toiseksi kehotan niitä, jotka pitävät televisioituja eduskunnan täysistuntoja hauskimpana kotimaisena draamana, lukemaan Eduskunta nauraa -blogia. Blogiin on koottu nykyisen eduskunnan täysistuntojen pöytäkirjoista ne puheenvuorot, joille eduskunta hekotti. Ainakin minulla on ollut melkoisen hauskaa näitä tekstejä lukiessani.
Kolmas suositeltava blogi on vasta aluillaan, mutta minulla on kunnia mainostaa sitä jo nyt. Ystäväni Akviliina Seppä on ottanut mallia edellä mainitusta blogista ja perustanut oman, julkisten tilaisuuksien hupihetkiä esittelevän bloginsa Kuulijakunta nauraa. Ensimmäinen kirjoitus käsittelee erästä Jyväskylän yliopiston kielitieteen luentoa.
Näin syksyllä on mukavaa istuksia kotona, litkiä teetä ja lukea kirjoja, lehtiä ja virtuaalitekstejä. Haluan mainostaa tässä joitakin uudehkoja suosikkejani, jotta muutkin voisivat löytää samat huvitukset.
Ensiksi mainittakoon kesätauolta palannut nimimerkin Koulukinkku suojaan kätkeytyvä opettaja, joka kirjoittaa Suomen Kuvalehden verkkosivuille Järki ja tunteet -nimistä runoblogia. Tulevana opettajana en voi muuta kuin ihastella ja kauhistella kirjoittajan kuvaamaa maailmaa. Suosittelen tutustumista kaikille opettajille ja opettajiksi aikoville.
Toiseksi kehotan niitä, jotka pitävät televisioituja eduskunnan täysistuntoja hauskimpana kotimaisena draamana, lukemaan Eduskunta nauraa -blogia. Blogiin on koottu nykyisen eduskunnan täysistuntojen pöytäkirjoista ne puheenvuorot, joille eduskunta hekotti. Ainakin minulla on ollut melkoisen hauskaa näitä tekstejä lukiessani.
Kolmas suositeltava blogi on vasta aluillaan, mutta minulla on kunnia mainostaa sitä jo nyt. Ystäväni Akviliina Seppä on ottanut mallia edellä mainitusta blogista ja perustanut oman, julkisten tilaisuuksien hupihetkiä esittelevän bloginsa Kuulijakunta nauraa. Ensimmäinen kirjoitus käsittelee erästä Jyväskylän yliopiston kielitieteen luentoa.
perjantai 24. heinäkuuta 2009
Lisämaksusta
Tapahtui kesän aikana eräässä pääkaupungin lounaskahvilassa:
Iäkäs herrasmies - hattu ja kävelykeppi ja kaikki - valitsi lounaskahvilan leipähyllystä salaattijuustoleivän. Kassaneiti palveli parhaansa mukaan, ja herra rohkeni esittää toteamuksen muotoon kätketyn kysymyksen.
- Ei taida olla salaattia tuossa leivässä.
Kassaneidin ilme kuvasti aikamoista hämmästystä.
Herrasmies huomasi ettei ollut tainnut saada asiaansa ymmärretyksi.
- Niin, äkkiseltäänhän voisi kuvitella, että niin kutsutussa salaatti-juusto-leivässä olisi sekä salaattia että juustoa.
Hän puhui hitaasti ja venyttäen sanoja ja sanojen välejä niin kuin hänellä olisi käytössään kaikki maailman aika. Iäkkäillä herrasmiehillä on sellainen tapa. On myös sellaisia, jotka puhuvat nopeasti ja paljon, ja pitävät myös kaikkea aikaa hallussaan.
- Aivan, kassaneiti hihkaisi valaistuneena.
- Tämä on oikeastaan salaattijuustoleipä eikä salaatti-juusto-leipä. Nykyäänhän fetajuustoa pitää kutsua salaattijuustoksi, kun on nämä EU-säädökset ja kaikki. Tässä leivässä on siis sitä fetajuuston kaltaista juustoa, mutta salaattia ei valitettavasti ole.
- Ahaa, sanoi iäkäs herrasmies.
- Ottaisin sen silti. Mutta olisiko mahdollista saada siihen vaikkapa pienestä lisämaksusta salaatinlehdykäinen?
Ei tullut salaatinlehdykäistä, ei edes lisämaksusta. Mutta herrasmies sai sämpylänsä.
Iäkäs herrasmies - hattu ja kävelykeppi ja kaikki - valitsi lounaskahvilan leipähyllystä salaattijuustoleivän. Kassaneiti palveli parhaansa mukaan, ja herra rohkeni esittää toteamuksen muotoon kätketyn kysymyksen.
- Ei taida olla salaattia tuossa leivässä.
Kassaneidin ilme kuvasti aikamoista hämmästystä.
Herrasmies huomasi ettei ollut tainnut saada asiaansa ymmärretyksi.
- Niin, äkkiseltäänhän voisi kuvitella, että niin kutsutussa salaatti-juusto-leivässä olisi sekä salaattia että juustoa.
Hän puhui hitaasti ja venyttäen sanoja ja sanojen välejä niin kuin hänellä olisi käytössään kaikki maailman aika. Iäkkäillä herrasmiehillä on sellainen tapa. On myös sellaisia, jotka puhuvat nopeasti ja paljon, ja pitävät myös kaikkea aikaa hallussaan.
- Aivan, kassaneiti hihkaisi valaistuneena.
- Tämä on oikeastaan salaattijuustoleipä eikä salaatti-juusto-leipä. Nykyäänhän fetajuustoa pitää kutsua salaattijuustoksi, kun on nämä EU-säädökset ja kaikki. Tässä leivässä on siis sitä fetajuuston kaltaista juustoa, mutta salaattia ei valitettavasti ole.
- Ahaa, sanoi iäkäs herrasmies.
- Ottaisin sen silti. Mutta olisiko mahdollista saada siihen vaikkapa pienestä lisämaksusta salaatinlehdykäinen?
Ei tullut salaatinlehdykäistä, ei edes lisämaksusta. Mutta herrasmies sai sämpylänsä.
maanantai 13. heinäkuuta 2009
Perunakellari
Tämän viikon hittisana tullee olemaan perunakellari. Ja mikäpä siinä, onhan perunakellari "suomalaisessa yhteiskunnassa erittäin tarpeellinen ja hyvä paikka", kuten keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen mainitsi odotetussa puheenvuorossaan tänään maanantaina.
Nyt alkuillasta Google antaa sanalle perunakellari vain 8020 osumaa. Veikkaan, että osumien määrä ylittää kymmenentuhannen jo muutaman päivän kuluessa - ellei jo tänään. Korhosen kommenttia siteerattaneen runsaasti näin heinäkuun hiljaisina uutispäivinä, ja varsinkin blogien kirjoittajille tämä lausuma on herkullinen lähtökohta.
Mutta kuinkahan moni tietää, että jo jonkin aikaa on ollut olemassa suomalainen nettisivusto Perunakellari.fi? Sivuilla on kokoelma enimmäkseen alakouluikäisille lapsille suunnattuja interaktiivisia harjoituksia, joiden käyttö on maksutonta. Etusivulla kerrotaan, että "monet tehtävistä soveltuvat hyvin myös kohderyhmää vanhemmille oppilaille, ainakin kertaus- ja eriyttämismielessä".
Sivustoa tutkiessa tulee mieleen, että monista Perunakellarin harjoituksista voisi olla hyötyä joillekin maamme poliitikoille ja heidän ns. sidosryhmätuttavilleen. Kesälomankin aikana on hyvä joskus kertailla jo opittua, ettei ihan kaikki pääse unohtumaan.
Perunakellariin vetäytyville suosittelen erityisesti seuraavia harjoituksia:
* Matematiikka
- Päivämääräharjoitus. Opitaan kirjoittamaan päivämäärät numeroin. (Helpottaa huomattavasti kalenterimerkintöjen tekoa, eikä sitten tarvitse jälkikäteen korjailla.)
- Perusjakolaskuja 1 ja 2. Toiset menevät tasan, toisista jää jakojäännös. Tehtävissä yhdistetään oikea lasku ja vastaus. (Riittää siis, että laskee vähän sinnepäin.)
- Desimaalilukujen pyöristäminen 1, 2 ja 3. Opetellaan pyöristämään numeroita eri tarkkuuksille. (Auttaa hahmottamaan, kuinka tarkasti tai epätarkasti lukuja voi esittää.)
* Äidinkieli
- Vuorosanaharjoitus 1 ja 2. Opitaan kirjoittamaan vuorosanat oikein. (Kuka sanoi ja mitä, ja kenen kommentti keskusteluun liittyikään? Kas tässä kertausharjoitus myös toimittajille: voivatko kaikki kommentit liittyä samaan asiaan?)
Luonnontieteen osastossa on niin ikään monia mielenkiintoisia harjoituksia muun muassa maanviljelyksen, eläinten, Suomen läänien, väestön ja kaupunkien tuntemuksesta.
Ennen perunakellariin tai Perunakellariin häviämistä kaikki kesäopiskelijat voivat yhdessä vielä laulaa luikauttaa vanhan lastenlaulun, jonka opin jo viisivuotiaana seurakunnan päiväkerhossa. Laulu kuvaa hyvin, millaista epäsopua ja eripuraa yksikin puraisu (tai pureva kommentti) voi saada aikaan. Kukahan olisi sellainen tarhuri, joka saisi osittain vihannesten tasolle taantuneen väen ruotuun?
Kukkuu, kukkuu, pikku lanttu nukkuu
kellarin pimeässä nurkassa.
Hiiri se tuli ja puraisi,
pikku lanttu naurista potkaisi.
Nauris se parkas' ja nurkkahan karkas',
porkkana paineli perässä.
Retiisi ja kukkakaali kikatti,
salaatti vain yksinänsä mökötti.
Kaali se suuttui ja punaiseksi muuttui,
punajuuri punoitti muuten vaan.
Sipuli se itkeä pillitti,
peruna se tilliä lohdutti.
Suut meni tukkoon, kun avain kävi lukkoon:
tarhuri kurkisti ovesta.
"Ollaan me kaikki kiltisti!",
vihannekset yhdessä vakuutti.
Nyt alkuillasta Google antaa sanalle perunakellari vain 8020 osumaa. Veikkaan, että osumien määrä ylittää kymmenentuhannen jo muutaman päivän kuluessa - ellei jo tänään. Korhosen kommenttia siteerattaneen runsaasti näin heinäkuun hiljaisina uutispäivinä, ja varsinkin blogien kirjoittajille tämä lausuma on herkullinen lähtökohta.
Mutta kuinkahan moni tietää, että jo jonkin aikaa on ollut olemassa suomalainen nettisivusto Perunakellari.fi? Sivuilla on kokoelma enimmäkseen alakouluikäisille lapsille suunnattuja interaktiivisia harjoituksia, joiden käyttö on maksutonta. Etusivulla kerrotaan, että "monet tehtävistä soveltuvat hyvin myös kohderyhmää vanhemmille oppilaille, ainakin kertaus- ja eriyttämismielessä".
Sivustoa tutkiessa tulee mieleen, että monista Perunakellarin harjoituksista voisi olla hyötyä joillekin maamme poliitikoille ja heidän ns. sidosryhmätuttavilleen. Kesälomankin aikana on hyvä joskus kertailla jo opittua, ettei ihan kaikki pääse unohtumaan.
Perunakellariin vetäytyville suosittelen erityisesti seuraavia harjoituksia:
* Matematiikka
- Päivämääräharjoitus. Opitaan kirjoittamaan päivämäärät numeroin. (Helpottaa huomattavasti kalenterimerkintöjen tekoa, eikä sitten tarvitse jälkikäteen korjailla.)
- Perusjakolaskuja 1 ja 2. Toiset menevät tasan, toisista jää jakojäännös. Tehtävissä yhdistetään oikea lasku ja vastaus. (Riittää siis, että laskee vähän sinnepäin.)
- Desimaalilukujen pyöristäminen 1, 2 ja 3. Opetellaan pyöristämään numeroita eri tarkkuuksille. (Auttaa hahmottamaan, kuinka tarkasti tai epätarkasti lukuja voi esittää.)
* Äidinkieli
- Vuorosanaharjoitus 1 ja 2. Opitaan kirjoittamaan vuorosanat oikein. (Kuka sanoi ja mitä, ja kenen kommentti keskusteluun liittyikään? Kas tässä kertausharjoitus myös toimittajille: voivatko kaikki kommentit liittyä samaan asiaan?)
Luonnontieteen osastossa on niin ikään monia mielenkiintoisia harjoituksia muun muassa maanviljelyksen, eläinten, Suomen läänien, väestön ja kaupunkien tuntemuksesta.
Ennen perunakellariin tai Perunakellariin häviämistä kaikki kesäopiskelijat voivat yhdessä vielä laulaa luikauttaa vanhan lastenlaulun, jonka opin jo viisivuotiaana seurakunnan päiväkerhossa. Laulu kuvaa hyvin, millaista epäsopua ja eripuraa yksikin puraisu (tai pureva kommentti) voi saada aikaan. Kukahan olisi sellainen tarhuri, joka saisi osittain vihannesten tasolle taantuneen väen ruotuun?
Kukkuu, kukkuu, pikku lanttu nukkuu
kellarin pimeässä nurkassa.
Hiiri se tuli ja puraisi,
pikku lanttu naurista potkaisi.
Nauris se parkas' ja nurkkahan karkas',
porkkana paineli perässä.
Retiisi ja kukkakaali kikatti,
salaatti vain yksinänsä mökötti.
Kaali se suuttui ja punaiseksi muuttui,
punajuuri punoitti muuten vaan.
Sipuli se itkeä pillitti,
peruna se tilliä lohdutti.
Suut meni tukkoon, kun avain kävi lukkoon:
tarhuri kurkisti ovesta.
"Ollaan me kaikki kiltisti!",
vihannekset yhdessä vakuutti.
sunnuntai 5. heinäkuuta 2009
Yrittäkääpä itse
Miten puhuu turhautunut ihminen?
Vastauksena olkoon Neiti Marple -televisio-ohjelmasta kuulemani lausuma:
"Koettakaa itse stepata ja soittaa ksylofonia samaan aikaan!"
Vastauksena olkoon Neiti Marple -televisio-ohjelmasta kuulemani lausuma:
"Koettakaa itse stepata ja soittaa ksylofonia samaan aikaan!"
sunnuntai 26. huhtikuuta 2009
Mistä tietää...?
Monia - tai joidenkin mukaan mitään - asioita ei voi koskaan tietää varmasti tai varmaksi. Agnostikkojen elämä lienee helppoa, sillä heidän ei tarvitse miettiä, onko jokin totta vai ei - mitäänhän ei voi tietää.
Eräs ystäväni lupaa asioita tavallisesti vain lähes varmasti. Hän jättää lupauksiinsa aina pienen "jos Luoja suo" -varan, sillä hän ei mielestään voi tietää, millaisia juonia hänen päänsä menoksi jossain ylhäällä on suunniteltu.
Syy, mikä sai minut pohtimaan tällaisia näin sunnuntai-illan ratoksi, on eräs kasvatustieteeseen liittyvä koulutehtävä. Olen lukenut professori Timo Saloviidan artikkelin inkluusiosta eli "osallistavasta kasvatuksesta". Nyt minun pitäisi sitten olla kahden tai kolmen liuskan verran jotakin mieltä.
Mielipiteet syntyvät yleensä vasta pitkähköjen pohdintojen jälkeen. Esseeahdistuksessani voisin soimata itseäni siitä, että minulla on ollut koko kurssin verran aikaa muodostaa kypsä mielipiteeni inkluusiosta. Mieleni minun tekevi kuitenkin huokaista syvään ja lausua samalla kuin hengitän sisään (mikä saa puheen kuulostamaan todella ärsyttävältä, kuunt. huom.), että eihän Suomen valtiokaan ole saanut muodostettua selkeää mielipidettään inkluusiosta edes viidessätoista vuodessa.
Suomi on nimittäin vuonna 1994 allekirjoittanut Salamancan julistuksen, erityisopetusta koskevan tavoiteohjelman, jossa todetaan muun muassa näin:
"Koulujen pitäisi ottaa vastaan kaikki lapset riippumatta heidän fyysisestä, älyllisestä, sosiaalisesta, emotionaalisesta, kielellisestä tai jostain muusta tilastaan."
Julistus määrittelee inklusiivisen koulun paikaksi, joka hyväksyy kaikki lapset yleisopetuksen luokille. Silti Suomessa siirretään entistä enemmän oppilaita erityisluokille. Missä kohtaa ymmärrys on loppunut?
Mistä minä voin sitten tietää, että inkluusio on oikein ja segregaatio (= eristäminen) väärin ja että inkluusio toimii? En mistään. Voin vain uskoa niin. En minä ole milloinkaan nähnyt Jumalaa tai Jeesustakaan, mutta voin uskoa heidän olemassaoloonsa, jos niin tahdon. Samoin vaikka en koskaan ole nähnyt inkluusiota käytännössä, voin uskoa sen toimimiseen.
Eräs toinen ystäväni kysyi minulta kerran kävellessämme elokuisen pellon ohi, mistä tietää, että vilja on kypsää. Tarjosin vastaukseksi erilaisia fysikaalisia ratkaisuja. Ne eivät kelvanneet. Ystäväni vastaus olikin lainaus eräästä vanhasta kansa(koulu)nlaulusta: "Pam, pam, rumpu kaikuu, vilja kypsää on." Äänestä voi siis myös tietää.
Jos inkluusiosta jaksetaan pitää ääntä, yhä useammat kuulevat siitä ja voivat vakuuttua sen oikeellisuudesta.
Kävin tänään katsomassa Jyväskylän Ylioppilasteatterin (JYT) näytelmän Boxing. JYT:n näyttelijöiden parhaimmiston esittämä kuvaus puhumisen ja puheeseen uskomisen voimasta vertautui kiehtovalla tavalla väkivaltaan. Aplodien aikana mietin, mistä tiedän, että taideluoma oli hyvä. Vastaus selvisi pian: valojen sytyttyä yleisö ei liikahtanutkaan, vaan kaikki katsojat pysyivät poikkeuksellisesti paikoillaan. Siispä jos yleisö liimautuu istuimiinsa, voi arvella näytelmän olleen niin vavahduttava, ettei kukaan voi kuvitellakaan poistuvansa salista. Mitäänhän ei välttämättä voi tietää. (Syynä voi nimittäin olla myös se, että rivin reunimmaiset ovat olleet niin vaikuttuneita näkemästään, etteivät ole tajunneet siirtyä pois muiden kulkureitiltä.)
Eräs ystäväni lupaa asioita tavallisesti vain lähes varmasti. Hän jättää lupauksiinsa aina pienen "jos Luoja suo" -varan, sillä hän ei mielestään voi tietää, millaisia juonia hänen päänsä menoksi jossain ylhäällä on suunniteltu.
Syy, mikä sai minut pohtimaan tällaisia näin sunnuntai-illan ratoksi, on eräs kasvatustieteeseen liittyvä koulutehtävä. Olen lukenut professori Timo Saloviidan artikkelin inkluusiosta eli "osallistavasta kasvatuksesta". Nyt minun pitäisi sitten olla kahden tai kolmen liuskan verran jotakin mieltä.
Mielipiteet syntyvät yleensä vasta pitkähköjen pohdintojen jälkeen. Esseeahdistuksessani voisin soimata itseäni siitä, että minulla on ollut koko kurssin verran aikaa muodostaa kypsä mielipiteeni inkluusiosta. Mieleni minun tekevi kuitenkin huokaista syvään ja lausua samalla kuin hengitän sisään (mikä saa puheen kuulostamaan todella ärsyttävältä, kuunt. huom.), että eihän Suomen valtiokaan ole saanut muodostettua selkeää mielipidettään inkluusiosta edes viidessätoista vuodessa.
Suomi on nimittäin vuonna 1994 allekirjoittanut Salamancan julistuksen, erityisopetusta koskevan tavoiteohjelman, jossa todetaan muun muassa näin:
"Koulujen pitäisi ottaa vastaan kaikki lapset riippumatta heidän fyysisestä, älyllisestä, sosiaalisesta, emotionaalisesta, kielellisestä tai jostain muusta tilastaan."
Julistus määrittelee inklusiivisen koulun paikaksi, joka hyväksyy kaikki lapset yleisopetuksen luokille. Silti Suomessa siirretään entistä enemmän oppilaita erityisluokille. Missä kohtaa ymmärrys on loppunut?
Mistä minä voin sitten tietää, että inkluusio on oikein ja segregaatio (= eristäminen) väärin ja että inkluusio toimii? En mistään. Voin vain uskoa niin. En minä ole milloinkaan nähnyt Jumalaa tai Jeesustakaan, mutta voin uskoa heidän olemassaoloonsa, jos niin tahdon. Samoin vaikka en koskaan ole nähnyt inkluusiota käytännössä, voin uskoa sen toimimiseen.
Eräs toinen ystäväni kysyi minulta kerran kävellessämme elokuisen pellon ohi, mistä tietää, että vilja on kypsää. Tarjosin vastaukseksi erilaisia fysikaalisia ratkaisuja. Ne eivät kelvanneet. Ystäväni vastaus olikin lainaus eräästä vanhasta kansa(koulu)nlaulusta: "Pam, pam, rumpu kaikuu, vilja kypsää on." Äänestä voi siis myös tietää.
Jos inkluusiosta jaksetaan pitää ääntä, yhä useammat kuulevat siitä ja voivat vakuuttua sen oikeellisuudesta.
Kävin tänään katsomassa Jyväskylän Ylioppilasteatterin (JYT) näytelmän Boxing. JYT:n näyttelijöiden parhaimmiston esittämä kuvaus puhumisen ja puheeseen uskomisen voimasta vertautui kiehtovalla tavalla väkivaltaan. Aplodien aikana mietin, mistä tiedän, että taideluoma oli hyvä. Vastaus selvisi pian: valojen sytyttyä yleisö ei liikahtanutkaan, vaan kaikki katsojat pysyivät poikkeuksellisesti paikoillaan. Siispä jos yleisö liimautuu istuimiinsa, voi arvella näytelmän olleen niin vavahduttava, ettei kukaan voi kuvitellakaan poistuvansa salista. Mitäänhän ei välttämättä voi tietää. (Syynä voi nimittäin olla myös se, että rivin reunimmaiset ovat olleet niin vaikuttuneita näkemästään, etteivät ole tajunneet siirtyä pois muiden kulkureitiltä.)
maanantai 23. maaliskuuta 2009
Kirjastolla on mukava olla
Jos jotain olen yliopistossa oppinut, niin ainakin tämän: kun on ikävää, kannattaa mennä kirjastoon. Päivä pelastuu välittömästi.
Kirjastoissa pääsee vakoilemaan elämän kummallisuuksia ihan läheltä. On jännittävää seurata, mitä kirjoja ihmiset lukevat ja palauttavat, miten he käyttäytyvät hiljaisuuden tai "hiljaisuuden" vallitessa ja millaisia keskusteluja hyllyjen välissä käydään.
Saattaapa kirjastossa törmätä myös mielenkiintoisiin persooniin, jotka syystä tai toisesta tulevat juttusille. Tähän mennessä erikoisimpia tuttavuuksiani ovat
1) "heviorkesterissa" soittava taiteilija, joka kysyi, olenko taiteilija, kun käytän baskeria
2) kymelö, joka kärttää aina pelaamaan shakkia kanssaan
3) Kirjaston poika - tai oikeastaan kaksi poikaa - jotka päätyivät laulun aiheeksi.
Kaikkein jännittävintä on kirjaston kahvilassa. Ainakin yliopiston pääkirjaston Café Librissä voi tehokkaasti välttyä yksinäisyydeltä. Varmin keino saada seuraa on näyttää siltä, että tekee jotakin.
Tänään välikeaikaa kutvaillessani olin kirjoittavinani runoa, mutta oikeasti pureskelin kynäni päätä, väritin ruutupaperin kulmasta joka toisen ruudun tummemmaksi ja joka toisen vaaleammaksi ja uitin suklaapalaa kahvissa. Viereisessä pöydässä joukko (mitä ilmeisimmin) filosofian opiskelijoita matki Pasila-televisiosarjan hahmoja ja asetteli lierihattua kynän päässä olevan trollin päähän. Lähistöllä istuskeli myös eräs lievästi Jarkko Martikaisen näköinen mies, joka on nykyään joka paikassa.
Yhtäkkiä joku heitti minua hansikkaallaan. Osumaton heittäjä oli muuan tuttu nuorukainen, joka tuli kysymään, mitä puuhailen. Kerroin, että yritän kirjoittaa runoa, mutta jälkeä ei tahdo syntyä (paitsi erisuuntaisia vinoviivoja paperinkulmaan). Nuorukainen tarjoutui ensin jäämään innoittajakseni, mutta koska hän oli pahasti flunssassa, hän päätti jatkaa "omituista haahuilua".
Maailma on siksi jännittävä, että se on täynnä vaihtoehtoja.
Kirjastoissa pääsee vakoilemaan elämän kummallisuuksia ihan läheltä. On jännittävää seurata, mitä kirjoja ihmiset lukevat ja palauttavat, miten he käyttäytyvät hiljaisuuden tai "hiljaisuuden" vallitessa ja millaisia keskusteluja hyllyjen välissä käydään.
Saattaapa kirjastossa törmätä myös mielenkiintoisiin persooniin, jotka syystä tai toisesta tulevat juttusille. Tähän mennessä erikoisimpia tuttavuuksiani ovat
1) "heviorkesterissa" soittava taiteilija, joka kysyi, olenko taiteilija, kun käytän baskeria
2) kymelö, joka kärttää aina pelaamaan shakkia kanssaan
3) Kirjaston poika - tai oikeastaan kaksi poikaa - jotka päätyivät laulun aiheeksi.
Kaikkein jännittävintä on kirjaston kahvilassa. Ainakin yliopiston pääkirjaston Café Librissä voi tehokkaasti välttyä yksinäisyydeltä. Varmin keino saada seuraa on näyttää siltä, että tekee jotakin.
Tänään välikeaikaa kutvaillessani olin kirjoittavinani runoa, mutta oikeasti pureskelin kynäni päätä, väritin ruutupaperin kulmasta joka toisen ruudun tummemmaksi ja joka toisen vaaleammaksi ja uitin suklaapalaa kahvissa. Viereisessä pöydässä joukko (mitä ilmeisimmin) filosofian opiskelijoita matki Pasila-televisiosarjan hahmoja ja asetteli lierihattua kynän päässä olevan trollin päähän. Lähistöllä istuskeli myös eräs lievästi Jarkko Martikaisen näköinen mies, joka on nykyään joka paikassa.
Yhtäkkiä joku heitti minua hansikkaallaan. Osumaton heittäjä oli muuan tuttu nuorukainen, joka tuli kysymään, mitä puuhailen. Kerroin, että yritän kirjoittaa runoa, mutta jälkeä ei tahdo syntyä (paitsi erisuuntaisia vinoviivoja paperinkulmaan). Nuorukainen tarjoutui ensin jäämään innoittajakseni, mutta koska hän oli pahasti flunssassa, hän päätti jatkaa "omituista haahuilua".
Maailma on siksi jännittävä, että se on täynnä vaihtoehtoja.
lauantai 14. maaliskuuta 2009
Kas kas
Ikkunani alta kuului taannoin kuohkeahko keskustelu. Joukko nuoria naisia ja miehiä oli ilmeisesti lähdössä viihteelle, ja he nyhtivät polkupyöriään telineistä.
Lähtemisen tuoksinassa käytiin (tietenkin kimeästi huutaen) seuraava sananvaihto.
Nuori nainen: - Avain jäi käteen!
Nuori mies: - Ai mitä?
Nainen: - Avasin pyörää ja avain jäi käteen.
Mies: - Eikö sen kuulukin jäädä käteen?
Niin.
Lähtemisen tuoksinassa käytiin (tietenkin kimeästi huutaen) seuraava sananvaihto.
Nuori nainen: - Avain jäi käteen!
Nuori mies: - Ai mitä?
Nainen: - Avasin pyörää ja avain jäi käteen.
Mies: - Eikö sen kuulukin jäädä käteen?
Niin.
lauantai 31. tammikuuta 2009
Neljä kirjainta: KVAT
Tämän vuoden alku on ollut kovin vauhdikas. Palasin Jyväskylään opintojeni pariin tammikuun toisella viikolla - ja siihen koulunkäyntini melkein loppuikin. Suurin syy opiskelujeni jäämiseen taka-alalle lienee vihreänä jättisammakkona ruumiillistuva valiokunta KVAT, jonka puheenjohtajaksi minut valittiin.
KVAT on yhtä kuin Kortepohjan vapaa-aikatoimikunta. Se on yksi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) alaisista valiokunnista, eikä mikä tahansa valiokunta vaan jäsenmäärältään suurin toimikunta. KVAT toimii Kortepohjan ylioppilaskylässä, jossa sen tarkoituksena on järjestää mahdollisimman laajasti vapaa-ajan aktiviteetteja kyläläisille ja muille opiskelijoille.
Tänä vuonna KVAT:n piirissä toimii yhdeksän viikoittain kokoontuvaa, vapaaehtoisten ohjaajien pyörittämää kerhoa. Niiden lisäksi toimikunnan aktiivit järjestävät erilaisia kursseja (keväällä mm. metsästäjäkurssi, kirjansidontakurssi ja ruoanlaittokurssi) ja tapahtumia.
Viimevuotisen Rentukka Rock -pienoisfestivaalin valtava menestys innostutti KVAT-aktiivit järjestämään tapahtuman puolitoistakertaisena. Tämä tarkoittaa, että ensi perjantaina 6.2. lämmitellään Rentukka Rock warm up -tapahtumassa. Illalla ravintola Rentukassa soittaa kolme loistavaa yhtyettä, joista punkenergiapommi Illusionistiset Luopiot hurmasi yleisön jo edellisfestivaaleissa, countrybändi Blue Lizard aloittaa Kortepohjan valloituksensa ja Gaspard Oil saanee ihmiset syttymään "ilmailurockilleen".
Jahka festivaaliyleisö on saatu lämmitettyä varsinaista tapahtumaa varten, pidetään viikon tauko ja aloitetaan kohkaus uudestaan. Itse Rentukka Rockiin on saatu pääesiintyjäksi sävel- ja sanasivaltaja Jarkko Martikainen, joka keskittyy tänä vuonna uuden kirjansa kirjoittamiseen eikä juuri tee soolokeikkoja. Ne onnelliset yhtyeet, jotka pääsevät soittamaan Martikaisen kanssa samalle tai viereiselle lavalle, ovat jyväskyläläiset Laivue, Nancy ja Ainakaunis sekä kortepohjalaiset Unzyme ja Mama I'm Sorry.
Uteliaille tiedoksi, että Herra Huu joutui perumaan osallistumisensa warm up -iltaan, ja Lyhde työstää parhaillaan uusia kappaleitaan eikä siksi esiinny. Lyhdettä pääsee kyllä näkemään ja kuulemaan vielä kevään aikana.
KVAT on yhtä kuin Kortepohjan vapaa-aikatoimikunta. Se on yksi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) alaisista valiokunnista, eikä mikä tahansa valiokunta vaan jäsenmäärältään suurin toimikunta. KVAT toimii Kortepohjan ylioppilaskylässä, jossa sen tarkoituksena on järjestää mahdollisimman laajasti vapaa-ajan aktiviteetteja kyläläisille ja muille opiskelijoille.
Tänä vuonna KVAT:n piirissä toimii yhdeksän viikoittain kokoontuvaa, vapaaehtoisten ohjaajien pyörittämää kerhoa. Niiden lisäksi toimikunnan aktiivit järjestävät erilaisia kursseja (keväällä mm. metsästäjäkurssi, kirjansidontakurssi ja ruoanlaittokurssi) ja tapahtumia.
Viimevuotisen Rentukka Rock -pienoisfestivaalin valtava menestys innostutti KVAT-aktiivit järjestämään tapahtuman puolitoistakertaisena. Tämä tarkoittaa, että ensi perjantaina 6.2. lämmitellään Rentukka Rock warm up -tapahtumassa. Illalla ravintola Rentukassa soittaa kolme loistavaa yhtyettä, joista punkenergiapommi Illusionistiset Luopiot hurmasi yleisön jo edellisfestivaaleissa, countrybändi Blue Lizard aloittaa Kortepohjan valloituksensa ja Gaspard Oil saanee ihmiset syttymään "ilmailurockilleen".
Jahka festivaaliyleisö on saatu lämmitettyä varsinaista tapahtumaa varten, pidetään viikon tauko ja aloitetaan kohkaus uudestaan. Itse Rentukka Rockiin on saatu pääesiintyjäksi sävel- ja sanasivaltaja Jarkko Martikainen, joka keskittyy tänä vuonna uuden kirjansa kirjoittamiseen eikä juuri tee soolokeikkoja. Ne onnelliset yhtyeet, jotka pääsevät soittamaan Martikaisen kanssa samalle tai viereiselle lavalle, ovat jyväskyläläiset Laivue, Nancy ja Ainakaunis sekä kortepohjalaiset Unzyme ja Mama I'm Sorry.
Uteliaille tiedoksi, että Herra Huu joutui perumaan osallistumisensa warm up -iltaan, ja Lyhde työstää parhaillaan uusia kappaleitaan eikä siksi esiinny. Lyhdettä pääsee kyllä näkemään ja kuulemaan vielä kevään aikana.