Olen aivan lääpälläni Jacques Brelin lauluihin. Jos joistakin oppii ranskaa ja etenkin kielen ääntämystä, niin niistä. Brelin tulkitsemissa lauluissa vilisee tuttuja tilanteita, ja mikä parasta, reippaitten laulujen sovituksista ei voi olla tulematta hyvälle tuulelle.
Mistäpä Brel tiesi tehdä tällaisenkin laulun, joka kuvaa täydellisesti sitä, mitä se kuvaa, ja siksi iskee minuun kuin miljoona volttia. (Taitovoimistelu on kyllä komeaa.)
Ce soir j'attends Madeleine
J'ai apporté du lilas
J'en apporte toutes les semaines
Madeleine elle aime bien ça
Henkilö siis kiikuttaa mukanaan kukkakimppua ja luuhaa sellaisissa paikoissa, joissa voisi törmätä Yhteen Tiettyyn. Vaikka tätä mielitiettyä ei näy, henkilö ei vaivu murheen alhoon vaan iloitsee jo pelkästä odottamisesta.