Tekemisen vaihtoehdot

Eräässä televisiosarjassa viisas vaimo neuvoi onnetonta miestään: "Puhumme aina siitä, mitä et halua tehdä. Sanopa, mitä oikeasti haluaisit tehdä."
Mies halusi kirjailijaksi.
"Selvä, tähdätään siihen ja tehdään se kunnolla."

Pitäisikö tehdä jotain?
Jotain pitäisi tehdä.
Tehdäpä jotain pitäisi.

Vaihtoehtoja on.

On asioita,
a) jotka on "pakko" tehdä
b) jotka kannattaisi tehdä
c) joitten tekemättä jättämisestä koituu harmia
d) joita joku muu haluaa minun tekevän
e) joita itse haluan tehdä
f) jotka kiinnostaisivat, mutta en ole varma, kuinka paljon
g) joita en ehdi tekemään
h) jotka olisivat hyväksi minulle
i) jotka olisivat hyväksi ympäristölle tai yhteisölle
j) joista olisi hyötyä myöhemmin
k) jotka voi tehdä, mutta jotka voisi tehdä paremmin, jos olisi iso porukka / fläppitaulu / parempi laitteisto / tms.
l) jotka olisi parasta jättää väliin
m) joitten tekemistä edellytetään jonkin tietyn päämäärän saavuttamiseksi
n) joitten tekeminen on hauskaa
o) joista saa esteettisiä tms. elämyksiä
p) jotka ovat moraalisesti arveluttavia tai eettisesti väärin
q) jotka ovat perusteltavissa taitavin tai vähemmän taidokkain sanakääntein
r) joihin liittyy oheistoimintoja
s) joitten merkitystä ei huomaa ennen kuin jokin on pielessä
t) jotka ovat vain korvaavaa tekemistä tai välttelyn välineitä
u) jotka ovat (turhia) tapoja
v) joista maksetaan ja joitten palkkiota ilman on hankalampaa
w) joita joku arvostettava henkilö suositteli kokeiltavaksi
x) jotka liittyvät kirahveihin
y) joita ei kai tarvitsisi pelätä
z) jotka parantaisivat unen laatua
å) joitten tekeminen todistaa jonkin oleellisen teorian oikeaksi
ä) joita on vaikea kääntää toiselle sivistyskielelle
ö) joita ei voi luokitella yksinkertaisesti.

Miksi kirjoittaa blogia?

Blogi on kummallinen asia. Se on kaikkea muuta kuin päiväkirja. Blogista oudon tekee se, että se on henkilökohtaisten pohdintojen esittämistä kasvottomalle yleisölle. Päiväkirjaan voi kenenkään estämättä kirjoittaa avoimesti asioistaan, ja mahdollinen yleisö saattaa lähinnä olla huonokäytöksisiä ihmisiä (esim. sisaruksia), jotka eivät osaa pitää näppejään erossa toisten henkilökohtaisista kirjoituksista. Yleisöä ei siis joko ole tai sitä ei periaatteessa tarvitse ottaa huomioon.

Eihän blogin yleisöä ei välttämättä tarvitse ottaa huomioon. Blogin kirjoittajalla taitaa kuitenkin olla jokin syy kirjoittaa asioitaan julki, koska muuten hän tyytyisi rustaamaan pöytälaatikkoon. Kenties blogin kirjoittajan motiivi on saattaa joitakin ajatuksiaan arvioitavaksi tai vaikka vain pois oman pään sisältä. Ehkäpä pohdintoja on helpompi kuljettaa kirjallisessa muodossa. Voi olla, että blogin kirjoittaja myös uskoo, että joku muu saattaa joskus pähkäillä samaa asiaa, ja internet johdattaa lukijan Juuri Tähän Blogiin.

Tässä blogikirjoituksessa edetään nyt yleisestä yksittäiseen. Kolumneissa aloitetaan tavallisesti subjektiivisesta kokemuksesta ja yleistetään se objektiiviseksi, kenties koko yhteiskuntaa rakentavaksi tai kalvavaksi totuudeksi. Blogissa asian voi helposti kertoa toisin. Ensin voi vapaasti löperehtiä jotain laajaa tai vielä laajempaa ja sitten pamauttaa ilmoille jonkin banaalin omakohtaisen huomion.

Muutama lähi-ihmiseni on viime aikoina ollut perustamaisillaan blogia. Heillä olisi paljon annettavaa niin kirjallisesti kuin kuvallisesti, ja en näe syytä, mikseivät he lakkaisi jahkailemasta ja ryhtyisi blogin pitoon. Tai ehkä näenkin syyn (tai oikeastaan kuulen): he eivät tiedä, kuinka ottaisivat yleisön huomioon. He ehkä pelkäävät asettavansa sanansa väärin tai kertovansa jotain sellaista, mistä joku lukija saisi väärän käsityksen.

Ymmärrän, ettei ole helppoa keikaroida kasvottoman ihmisjoukon edessä. Elävänä esiintyjänä se on jollain tavalla helpompaa. Yleisön reaktiot voi yleensä aistia heti, ja läsnäololla saa paljon aikaan. Asiaa voi johdatella eri tavoin sen mukaan, miten yleisö tuntuu suhtautuvan siihen. Muutama valloittava hymy tuonne ja älykästä vitsailua tänne. Kirjallinen yleisö onkin sitten kinkkisempää. Palautetta antaa harva, ja kirjoittaessaan ei voi tietää, kuka tekstiä päätyy lukemaan, tai vielä pahempaa, tulkitsemaan väärin.

Eihän blogin kirjoittamisessa oikeastaan ole mitään järkeä. Miksi kukaan haluaisi altistaa pieniä ajatuksiaan toisten natusteltavaksi?

Jotain ylimaallisen siistiä tässä kirjoittelussa kuitenkin on. Aloitin tämän kirjoittamisen siksi, että olisi tehnyt mieli aloittaa taas uusi blogi. Minulla on jo niitä jo aika monta. Haluaisin ehkä kirjoittaa kaunokirjallisia sepitelmiäni yleisesti löydettäviksi. Niitten "julkaisu" voisi madaltaa kynnystä kirjoittaa "oikeaa" tekstiä. (Juuri tällaisten "oikeitten" tekstien kanssa minulla on ollut paljon ongelmia. En saa kirjoitettua esseitä, jos en kuvittele tekeväni tieteellistä parodiaa, enkä lehtijuttuja, jos en pyri laatimaan pastisseja. Tai jotenkin näin se menee. Ja parodiaa tai pastissia väsätessäni huomaankin, että olen laatimassa vakavahenkistä tekstiä.)

Kammottaa jo ajatuskin siitä, että kaikki loput yliopisto-opintoni (joita ei enää ole paljon) ovat pelkkää kirjoittamista. Blogeja saattaa syntyä.