Sivut

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Valtio hallussa

Luin Platonin Valtiota muistaakseni joskus lukiossa, mutta kiitos silloisen skannaavan lukutapani, kirjasta ei paljonkaan jäänyt päähän. Silloin tuli luettua niin paljon kaikkea sekavaa, että jos nyt saisin nähtäväkseni senaikaiset kirjaston lainaustietoni, olisin varmaan järkyttynyt. Kaikkea sitä yritti ahtaa päähänsä, ja niin vähän enää muistaa.

Valtio tuli jälleen ajankohtaiseksi viime kesänä. Erään toverin kanssa oli puhetta, että olisi syytä lukea yhteiskuntatieteellisiä perusteoksia ja palata alkulähteille. Tarkoitus oli, että kumpikin lukisi Valtion, ja sitten voisimme keskustella siitä. Kuulostaako vaikealta? Ei minustakaan. Mutta toteutus osoittautui yllättävän vaikeaksi.

Vietin osan kesästä töitten takia kotona Mäntsälässä. Vaikka en itse päässyt käymään kirjastossa sen aukioloaikoina, sain houkuteltua varhaisteini-ikäisen pikkuveljeni hakemaan kirjan minulle. Hän myös kiinnostui lukemaan sitä, koska teoksen antiikkinen suunsoitto ja dialogimuotoinen älykäs kettuilu ovat varmasti hyvää retorista opetusta myös nyky-yläkoululaiselle (tai näin isosisko ainakin opasti veljeään).

Jyväskylässä kirjan lainaus ei ollut yhtä yksinkertaista. Kirjastoista sai vain vanhoja ja sotkettuja niteitä, joitten irtolehdykäiset levisivät ties minne. Kyllästyttyäni yo-kirjasto-Valtion lievään tunkkaiseen hajuun päätin hankkia kirjan omaksi. Samalla pääsisin tekemään merkintäni suoraan kirjaan. Kai niitä nyt antikvariaateista saa!

Vaan eipä saanutkaan. Kaupungin muuten niin laajavalikoimaiset antikvariaatit tarjosivat eioota, liian kalliita kokonaisia sarjoja sekä ruotsin- ja ranskankielisiä pokkareita. Kävin useampaan kertaan vertailemassa kahden jälkimmäisen tekstejä (mihin ei varmaankaan vaikuttanut se, että niille kerroille sattunut antikvariaatin myyjä oli viehättävä vaaleakiharainen miekkonen) ja lopulta totesin, että ruotsinkielistä Statenia olisin kenties osannut lukea. Valitettavasti seuraavalla käynnilläni antikvariaatissa ei enää ollut kiharapäätä eikä kirjaa.

Kävin myös vaivaamassa kirjakauppojen myyjiä. Teoksesta oli taannoin otettu uusi painos, joka oli myyty loppuun niin, että eräänkin kirjakauppaketjun viimeinen Valtion kappale oli myynnissä Helsingissä. Olisin saanut sen sieltä tilaamalla, mutta koska lähiaikoina oli tulossa asiaa pääkaupunkiin, ajattelin poiketa itse liikkeessä ja hankkia opuksen. Arvatkaa, muistinko asiaa enää Helsingissä.

Tuli syksy ja paljon muuta luettavaa, ja idea klassikon käsittelystä haalistui. Melkein jo unohdin asian, kunnes vähän aikaa sitten pääsin penkomaan muuttoa tekevien (kirjan-)ystävien poistokirjoja. Kannatti kahlata kirjakassit viimeiseen saakka, koska yhden pohjalta löytyi moitteettomassa kunnossa oleva Valtio. Sain sen.

Kirjanystävälle tällaiset onnekkaasti päättyneet metsästysretket ovat ilo. Mitä enemmän vaivaa jonkin opuksen saamiseksi on nähnyt, sitä enemmän myös itse tekstistä saa irti. Ja voi sitä onnea, kun vihdoinkin voi kirjoittaa nimensä kirjan kansilehdelle.

Kirja-arvostelu ja rikollisuuden romantiikkaa

Maurice Leblanc: Arsène Lupin – Mestarivarkaan kootut kertomukset
Suomentanut Kaisa Sivenius
Teos

Herrasmieshuijarin seikkailut sujuvana suomennoksena 

Maurice Leblancin luoma mestarivaras ja herrasmieshuijari Arsène Lupin on monille tuttu fiktiivinen hahmo. Useimmat kenties muistavat Aku Ankassa esiintyneen Mustan Ritarin, jonka nimi on ankkatyyliin väännetty Arpin Lusèneksi. Sliipattu sankari kiehtoo edelleen.

Moniulotteinen päähenkilö seikkailee Mestarivarkaan kootuissa kertomuksissa 20 viihdyttävässä, joskin hidastempoisessa novellissa. Ne ovat alun perin ilmestyneet ranskalaisissa lehdissä 1900-luvun alussa. Tapausten kertojana on vaihtelevasti itse Lupin tai hänen ”virallinen elämäkerturinsa”, mikä saa lukijan pysymään valppaana.

Viehätysvoimainen Lupin on rikollismaailman Sherlock Holmes: ylittämätön taidoiltaan ja älyltään. Novellit kertovat hänen tunnetuimmista rikoksistaan, joiden motiivina on yleensä halu saada mainetta, älyllistä haastetta ja harvinaisia arvoesineitä. Hän ei koskaan surmaa ketään, ja robinhoodmaisesti hän pyrkii auttamaan huono-osaisia. Lupinin valepukujen ja hurmaavan käytöksen läpi näkevät vain muutama nainen, poliisiystävä Ganimard ja yhteen novelliin sisällytetty Herlock Sholmès.

Lupin päätyy monesti itse ratkomaan tekemänsä rikokset, ja tällöin hän muistaa tiedottaa asiasta sanomalehdille. Lupin avustaa siis paitsi poliisia myös lehdistöä ja on siten saavuttanut suvereniteetin. Kokoelman rikosseikkailut eivät päätarkoituksellisesti ole satiiria, mutta rikkaat ja valtaapitävät saavat osakseen hieman irvailua. 

Kaisa Siveniuksen tuore suomennos on nykylukijalle vaivattomampaa luettavaa kuin aiemmat, 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä julkaistut käännökset. Hän on kuitenkin säilyttänyt tekstin viehättävän vanhanaikaisuuden. Ilahduttavimpia ratkaisuja on toistuvien ah- ja oh-huudahdusten vähentäminen käännöksestä. 

Heli Hämäläinen 

Arvostelu on ilmestynyt Vaasan ylioppilaslehdessä helmikuussa 2013.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Levyarvostelu ja kahjointa kotimaista koohotusta

Gaspard Oil: Rocketbahn
Omakustanne

Lennokasta erikoisuudentavoittelua

Neljä viidesosaa Gaspard Oilista sellaisena
kuin sen taannoin näin kameran takaa.
Tämän erikoisemmaksi englanninkielinen rockmusiikki ei Suomessa ehkä mene. Gaspard Oilin 45-minuuttinen albumi Rocketbahn on ilahduttavan omaperäinen sekoitus tarttuvaa poppia, tanssittavaa ja riehuttavaa rockia, tyylikkäitä sanoituksia ja runsaita viittauksia sinne sun tänne.

Äänekoskelta Keski-Suomesta kotoisin oleva viisimiehinen yhtye Gaspard Oil on erikoistunut erikoisuudentavoitteluun. Ensinnäkin rockbändi on saanut nimensä 1900-luvun alussa eläneeltä puolalaiselta lentäjältä. Toiseksi poppoon kaikki kappaleet valottavat tavalla tai toisella tämän ilmojen ja naisten sankarin elämänvaiheita. Kolmanneksi konseptiltaan täyskahjo Gaspard Oil on sekä levyillään että keikoillaan kiinnostavimpiin kuuluvaa kotimaista nykymusiikkia.

Bändin kolmas pitkäsoitto Rocketbahn julkaistiin vuodenvaihteessa. Jo oli aikakin, koska edellinen mestariteos ”Women” ilmestyi vuonna 2009. Rakkaustarinoista on siirrytty laajempiin luonto- ja kuolemateemoihin. Aiempien levyjen tapaan Rocketbahn on samanaikaisesti romanttinen ja rouhea, ja kappaleitten tyyli vaihtelee yhtä paljon kuin The Beatlesillä. Esimerkiksi Nick Cave -tyylisestä keuhkoamisesta siirrytään herkkään rockballadiin, ja funkista tanssitamppauksesta (selvin hitti Rosalie) loikataan levyn ärjyimmäksi yltyvään vetoon You’re My Best Friend, jonka upeat trumpetit jäävät soimaan päähän todennäköisesti loppuiäksi.

Rocketbahnin monipuolisuuden lähteenä ovat bändin kaksi tasavahvaa laulaja-lauluntekijää Jemo Kettunen ja Ville Koskivaara. Herrojen keskinäinen kilpailu tuottaa omaperäisesti ja huolellisesti rakennettua poptaidetta. Gaspard Oil kuulostaa paremmalta kuin koskaan, mistä hatunnosto tuottaja Jaakko Peltoselle. Minkähän levy-yhtiön kentälle nämä lentäjät laskeutuvat?

Heli Hämäläinen


Katso, kuuntele ja vaikutu: http://www.gaspardoil.com/.
Rocketbahnin voi kuunnella kokonaan Soundcloudista.