On bändejä joista kukaan ei ole kuullut ja jotain taidepajoja morjens
Minä kuitenkin tykkään matalan kynnyksen yhteisöllisestä ilmaisohjelmasta. Kirjoitin tämänvuotisesta festivaalista ylistävää palautetta ensin Facebookiin, mutta päätin julkaista saman tekstin myös blogissani. Kirjoituksen myötä haluan lähettää lämpimät kiitokseni järjestäjille ja esiintyjille.
* * * * *
Ensinnäkin esityksille oli valikoitunut enimmäkseen täydelliset esityspaikat. Huimaava nuorallakävely oli juuri sitä, mitä en ole koskaan kuvitellut näkeväni yliopiston kirjastossa. Lounaispuistossa esiintyneet yhtyeet, kuten muusikoiksi opiskelevien bändit ja Minä en ole kala, täyttivät lavan ja puiston ihan kevyesti. Käsikellot soivat Seminariumin juhlasalissa niin riemukkaasti, ettei paremmasta väliä. Juomatehtaan studio oli sopivan intiimi Mielettömän sitruunan improon.
Toiseksi ohjelman aikataulutuksessa oli hienosti otettu huomioon
tarvittavat siirtymät ja roudaukset. Tällaisessa ohjelmaa pursuavassa
tapahtumassa on minusta hirmuisen tärkeää, että esitykset pysyvät
aikatauluissa, koska yleisö siirtyilee paikasta toiseen ennakkotietojen
perusteella. Hienoa myös, että yleisömagneettien (esim. Må Pyton) edelle
ohjelmaan oli jätetty sopivasti väljyyttä, jotta väki ei joutunut
rynnimään edellisten katsojien paikoille.
Kolmanneksi ihailen YY:n ennakkotiedotusta. Ohjelmalehtinen on minulle mieluisin formaatti perehtyä illan tarjontaan, mutta nettisivuja ja etenkin esiintyjien esittelyjä on myös kiva penkoa. Huippua, että nettisivuilla pystyi tähdittämään kiinnostavimmat ohjelmat ja jakamaan tärpit vaivattomasti. Kun pohjatyöt on hyvin tehty ja ohjelmaan voi luottaa, on helppo räätälöidä itselleen loistava elämysilta. Ja yhtä helppo on muuttaa suunnitelmia lennosta.
Neljänneksi on kertakaikkisen huikeaa, miten rentoja ja hyväntuulisia ihmisiä kaupunkilaisista kuoriutuu tällaisen tapahtuman ajaksi (jotkut toki ovat sellaisia muulloinkin). Jopa vessajonoissa tuntemattomat tyypit nauravat ja LAULAVAT yhdessä. Viihtyvyyteen vaikuttaa tietysti eniten seura: mitä mainiompi porukka, sitä enemmän kierroksesta nauttii. Siitä kiitokset omalle YY-seurueelleni!
Onnistuimme luovimaan itsemme kaikkiin valitsemiimme esityksiin täsmälleen haluamillemme paikoille, mikä tietenkin edellyttää pitkällistä YY-kokemusta, taktikointia ja tilannetajua. Käsikellokonsertin näennäinen rauhallisuus sai täysin uusia sävyjä, kun istuimme puolen metrin päässä esiintyjistä ja saatoimme hypnotisoituneina seurata käsikellistien uskomattoman nopeita kellojenvaihdoksia. Hurjissa tempoissa oli myös vaaran tuntua, varsinkin kun sain kellistiltä vauhdissa lipsahtaneen malletin päin näköä. Samoin Må Pytonia en ole koskaan nähnyt niin likeltä kuin nyt. Suosikkisuomennokset saivat uutta potkua kokonaisvaltaisesta aistinautinnosta, kun läheltä kuuli valloittavan falsettilaulun, näki silmien välkkeen ja sai haistaa metsurin hien hajun.
Yläkaupungin Yö ja kaupunkimme kulttuuriväki, these are a few of my favourite things.
* * * * *
Kierroksemme Yläkaupungin Yössä 16.5.2015
Kolmanneksi ihailen YY:n ennakkotiedotusta. Ohjelmalehtinen on minulle mieluisin formaatti perehtyä illan tarjontaan, mutta nettisivuja ja etenkin esiintyjien esittelyjä on myös kiva penkoa. Huippua, että nettisivuilla pystyi tähdittämään kiinnostavimmat ohjelmat ja jakamaan tärpit vaivattomasti. Kun pohjatyöt on hyvin tehty ja ohjelmaan voi luottaa, on helppo räätälöidä itselleen loistava elämysilta. Ja yhtä helppo on muuttaa suunnitelmia lennosta.
Neljänneksi on kertakaikkisen huikeaa, miten rentoja ja hyväntuulisia ihmisiä kaupunkilaisista kuoriutuu tällaisen tapahtuman ajaksi (jotkut toki ovat sellaisia muulloinkin). Jopa vessajonoissa tuntemattomat tyypit nauravat ja LAULAVAT yhdessä. Viihtyvyyteen vaikuttaa tietysti eniten seura: mitä mainiompi porukka, sitä enemmän kierroksesta nauttii. Siitä kiitokset omalle YY-seurueelleni!
Onnistuimme luovimaan itsemme kaikkiin valitsemiimme esityksiin täsmälleen haluamillemme paikoille, mikä tietenkin edellyttää pitkällistä YY-kokemusta, taktikointia ja tilannetajua. Käsikellokonsertin näennäinen rauhallisuus sai täysin uusia sävyjä, kun istuimme puolen metrin päässä esiintyjistä ja saatoimme hypnotisoituneina seurata käsikellistien uskomattoman nopeita kellojenvaihdoksia. Hurjissa tempoissa oli myös vaaran tuntua, varsinkin kun sain kellistiltä vauhdissa lipsahtaneen malletin päin näköä. Samoin Må Pytonia en ole koskaan nähnyt niin likeltä kuin nyt. Suosikkisuomennokset saivat uutta potkua kokonaisvaltaisesta aistinautinnosta, kun läheltä kuuli valloittavan falsettilaulun, näki silmien välkkeen ja sai haistaa metsurin hien hajun.
Yläkaupungin Yö ja kaupunkimme kulttuuriväki, these are a few of my favourite things.
* * * * *
Kierroksemme Yläkaupungin Yössä 16.5.2015
- Aloitimme haahuilemalla kampusalueella ja katselemalla slackline-tasapainottelua.
- AO Jazz Orchestra Lounaispuistossa toi mieleen kaikki iloiset koulujen ja musiikkiopiston kevätjuhlakonserttimuistot.
- Yhteispeliä – ISOn Tanhuujat & Jyväskylän kansalaisopiston pelimannit Lounaispuistossa vetivät tuttuja tanhuja. Ehdimme seurata vain pari ensimmäistä numeroa.
- Mieletön sitruuna Juomatehtaan studiossa oli ihan mieletöntä settiä! Improseurue esitti paljon hauskoja lauluja ("En saa pyykkivuoroa") ja jopa improvisoidut Euroviisut. Israelin edustajan (Perttu Puranen) mieleenpainuva etninen melodia voitti ja Ruotsin Åken (Siiri Lehtonen) sympaattinen löpöhaniesitys oli mainio kakkonen. Ylipäätään mikä tahansa, mitä Perttu Puranen sanoo tai tekee, on hervottoman hauskaa.
- TPO All Stars Band Lounaispuistossa aiheutti suunnattoman bändinuoruusnostalgiavyöryn esittämällä muun muassa Hotel Californian ja Laylan. Törkeän taitavia laulajia ja kitaristi!
- Slackline yliopiston kirjastossa oli siis kirjaston aulaan 3. kerrokseen viritelty nuora, jossa useampikin miekkonen kävi tasapainoilemassa. Ihanaa sirkustunnelmaa ja kollektiivista hengenhaukkomista.
- Lauluyhtyemme Heikko aste lauloi yhden biisin Lounaispuistossa. Ainakin järjestysmiehet olivat innoissaan.
- Minä en ole kala Lounaispuistossa soitti Ultra Bra -covereita ja antoi erinomaisen käsityksen siitä, millaista olisi ollut päästä sukupolvemme suosikkiyhtyeen keikalle. (Löysin Ultra Bran vasta silloin, kun se lopetti.) Jäätävän hyvä basisti ja riehakas kosketinsoittaja jäivät parhaiten mieleen.
- Nautimme lämmittävää välipalaa Tiliassa. Sonaatilta loistoidea pitää Tilia auki iltaan saakka ja tarjota maittavia ruokia!
- Siberia Dance Crew X-rakennuksen edessä käytiin tsekkaamassa vain nopeasti, kun ensimmäisessä tanssiryhmässä tanssi kaverin kaveri.
- Capoeira Força Natural Ryhtilässä oli taidokkaasti viimeisteltyä kamppailuakrobatiaa ja tanssia. Bateria soittaa ihan tolkuttoman hyvin yhteen, esiintymisvaatteet oli valittu viimeisen päälle ja esityksen uhkapeliteema näkyi hauskasti myös setelin näköisissä mainosflaijereissa. Capoeiristat ovat niin kauniita nuoria ihmisiä, että heitä voisi luulla vampyyreiksi, jos ei paremmin tietäisi.
- Kävimme nuuhkimassa paistotuoksuja ja harrastamassa jonottamista Seminaarinkadulla. Vesa opetti mainion seisoskelutanssin!
- Lauluyhtyeemme Heikko aste lauloi yhden biisin A-rakennuksen kierreportaissa. Testasimme, mitkä portaat sopisivat parhaiten keikkapaikaksi.
- Käsikello-orkesterit Kide ja Clarabella Seminariumissa onkin kehuttu jo aiemmin tekstissä. Myrskyluodon Maijasta oli erityisen hieno sovitus, samoin eräästä taiwanilaisesta kansanlaulusta. Mahtavaa, että yleisö pääsi esitysten jälkeen kokeilemaan käsikelloja! Nyt tiedän jälleen yhden soittimen, jota haluaisin soittaa orkesterissa.
- Må Pyton Seminariumissa ihastutti ja nauratti, kuten aina ennenkin. Monty Python -suomennosten nokkeluus jaksaa huvittaa kerrasta toiseen. Nerokasta kääntää Henry Kissinger Urho Kekkoseksi! Uusia biisejä taisivat olla myös Money Song ja Eric the Half-a-Bee eli "Eerikin iltatee", tai niitä en ainakaan muista kuulleeni aiemmin. Må Pyton oli jokseenkin täydellisen illan täydellinen päätös.
