Mitä tekee henkilö, joka on lapsena piirtänyt enemmän hevosia kuin laki sallii ja on sittemmin liian kiinnostunut arabian kielen opettelusta? Hän hoksaa, että arabian ح-kirjain (ḥā) on kuin ilmetty hevosen korva ja että korvasta lähtien voi piirtää hevosen pelkillä hevonen-sanan kirjaimilla.
Oivallus ei ole mitenkään uusi. Arabikalligrafit ovat kautta aikain laatineet upeita kaunokirjoituskuvia. Esimerkiksi islamilaisessa taiteessa Koraanin tekstiä on kernaasti kirjoitettu ornamenteiksi vaikkapa kasveja jäljitteleviin muotoihin. Tai sitten on otettu jokin katkelma ja muotoiltu se joksikin eläimeksi. (Katsokaa vaikka Wikipediasta Islamic calligraphy tai Googlen kuvahausta arabic calligraphy animals.)
Innostuin ennen joulua piirtelemään hevosia ja muitakin eläimiä siten, että kirjoitin koko otuksen sen nimellä. Esimerkiksi venäläinen hevoseni koostuu pelkistä kirjaimista л, о, ш, а, д ja ь, ja kiinalainen hevonen on kauttaaltaan täynnä merkkiä 馬 (mǎ). Kuitenkin kiinnostavimmaksi osoittautui piirustella elukoita arabiaksi siten, että kirjoitan eläinsanaa kokonaisena yhä uudelleen. En siis lätki irtokirjaimia kenties sopivampiin paikkoihin vaan vääntelen ja kääntelen sanoja saadakseni ne asettumaan haluamaani muotoon. Kas tässä kolme arabiankielistä luontokappaletta kalligrafiseen eläinkirjaan. Tunnistatko eläimet?
Jos nautit erilaisista kielipähkinöistä, vaivaa hetki päätäsi tällä keksimistehtävällä.
Keksitkö sellaisia (periaatteessa) syömäkelpoisia ruokalajeja, jotka täyttävät seuraavat kriteerit?
Ruokalajin nimi on yhdyssana.
Yhdyssanan molemmat osat eli määriteosa ja perusosa ovat jotain (periaatteessa) syötävää.
Yhdyssanan perusosa sisältyy kokonaisena määriteosaan.
Tällaisia ovat vaikkapa porkkanakana, (kesä-)kurpitsapitsa ja smetanaetana. Sen sijaan esimerkiksi retiisiriisi ei kuulu joukkoon, koska sana riisi ei sisälly retiisiin kokonaisena (RetIISI). Sitruunaruunaa, sakaalikaalia ja viillokkilokkia en ehkä maistaisi, mutta saa senkaltaisiakin ehdottaa – onhan syömäkelpoisen ja -kelvottoman muonan raja usein häilyvä, ja tässä on tietenkin kyseessä leikinlasku. Siispä mitä muita keksit?
Olen keräillyt näitä huvittavia yhdyssanaruokia vuodesta 2013. Auttavaa kielipäätään ovat tarjonneet toverini ja kurssilaiseni, mistä lämmin kiitos heille. Uusia ja hauskimpia yhdyssanakeksintöjä saa kernaasti listata vaikkapa tämän blogitekstin kommentteihin.
Kun pikkulinnut sirkuttavat ABBAn Does Your Mother Know'n kitarariffiä, on kevät ja aika perehtyä tämänvuotisiin euroviisuihin. Istukaa mukavasti, sillä tämä on pitkä sessio!
1. semifinaali
Armenia: Aram MP3 – Not Alone
Miekkosella ja naikkosella on riitaa autossa. Välillä näytetään Tanskan viimevuotisen voittajajoukkueen husaaritakkeihin sonnustautuneitten muusikoitten keskivartaloita. Kaksi kolmasosaa biisistä kuulostaa lupaavalta jousiballadilta, mutta kolmannen minuutin alkaessa revitään käyttöön se ennalta-arvattavin musiikkityyli.
Latvia: Aarzemnieki – Cake to bake
Ryhmä hippejä jammailee metsämökillä ja laulaja mainitsee Baker Streetin. Savolaiseen tapaan kakun leipominen on aloittamista vaille valmis. Eivätkö he tiedä, että the cake is a lie?
Viro: Tanja – Amazing
Luulin, että Euphoria (2012) olisi jo kaluttu loppuun, mutta näköjään ei.
Ruotsi: Sanna Nielsen – Undo
Ruotsalaiset hittinikkarit ovat keksineet uudehkon sävelkulun, josta tulee mieleen koripunonta ja Roy OrbisoninCrying ja jonka kaikki itseään kunnioittavat euroviisumaatsisällyttävät omiin esityksiinsä vuosina 2015–2017.
Vertaa Undon sävelkulkua...
... Roy Orbisonin biisiin Crying.
Kuten huomaamme tekemistäni ei-kovin-tarkoista nuottiesimerkeistä, kyseiset sävelkulut eivät olekaan kovin samanlaiset. No, tulipahan todistettua tämäkin.
Islanti: Pollapönk – No Prejudice
Islannin verkkarimiehet soittavat ilomielistä rokkia löllykkä-Bätmän-henkisessä sarjakuvamaailmassa. C-osan backbeat ajaa pahiksetkin hyviksiksi, ja alussa vilautetaan Armenian tapaan Tanskan viimevuotisia marssirumpuja. Pitääkin selvittää musiikkikauppa Thomannilta, onko marssirummut myyty loppuun.
Albania: Hersi – One Night's Anger
Luontodokumentissa esitellään luonnonvaraista sähkökitaristia ja muutamia tapoja ärähdellä laulaessa kuulostamatta vihaiselta.
Venäjä: Tolmachevy Sisters – Shine
Neuvostoliiton aikana opittiin, että jos jotain jotain sattuu olemaan kaupan, sitä kannattaa haalia varastoon niin paljon kuin irtoaa. Identtisehkön näköiset laulajatyttöset ovat ostaneet kaupat tyhjiksi hehkulampuista. Valitettavasti taisi tulla virheinvestointi, koska ilmeisen kehnolaatuiset lamput poksahtelevat pitkin esitystä.
Azerbaidžan: Dilara Kazimova – Start A Fire
Azerikaunottarella taitaa olla kisan hienoimmat mekot, ja ilmeisesti Veltto Virtanen pääsee heittämään papereita kulisseista harjoiteltuaan sitä ensin eduskunnan istuntosalissa. Muuten videossa pelataan öisen kaupungin ja soittimien estetiikalla.
Ukraina: Maria Yaremchuk – Tick-Tock
Nais- Michael Jacksonit tanssivat valokeiloissa ja viheltävät tarttuvaa sävelmää, joka tuo mieleen Bond-elokuvien tunnussävelmät. Kappaleessa on niin paljon helposti kuunneltavaa populaaria ainesta ja 1960-lukulaista suurisilmäistä viattomuutta, että veikkaisin kappaleelle runsasta pistesaalista.
Belgia: Axel Hirsoux – Mother
Belgian laulajana on Susan Boyle, mutta hän on nuorempi ja mies. Taustalla Edith Piafin haamu esittää pantomiimina klassisen kuvaelman "olen vankina lasisessa laatikossa". Biisi on klassinen paatosballadi, mutta laulajan ääni ei ole hullumpi.
Moldova: Cristina Scarlat – Wild Soul
Dubstep on näköjään edennyt jo Itä-Eurooppaan saakka, joten voimme heittää hyvästit sen muodikkuudelle. Moldova luottaa kohtalokasääniseen naikkoseen ja goottisymboleihin (noitavehkeet, mustat hevoset, pöllyävä tomu, liehuvat kankaat). Tunnelmasta tulee mieleen Edgar Allan Poen novelli Ligeia, vaikka mitään egyptiläistä ei ole mukana.
San Marino: Valentina Monetta – Maybe (Forse)
Monettakohan kertaa tämä Monetta on mukana kisoissa? Ilmeisesti kolmatta, jos olen pysynyt mukana laskuissa. Biisi on melkein sama kuin viimeksi, tai ainakin se käynnistyy yhtä hitaasti. Tämän vuoden euroviisumuotia on hengata hiekkarannalla iltapuvussa.
Portugali: Suzy – Quero Ser Tua
Portugalin esitys sijoittuu myötähäpeän asteikolla tasolle "blondi Meiju Suvas laulaa lambadaa ja lihaksikkaat nahkahousuiset miehet soittavat isoja rumpuja taustalaulajien joikuessa ponnettomasti". Seuraavana myötähäpeän asteikolla on taso "vampyyrimaiset tyypit hyppivät ja heiluttelevat lippuja". Mutta katsos mokomaa, sillekin tasolle päästään tässä monipuolisessa varietee-esityksessä!
Alankomaat: The Common Linnets – Calm After The Storm
Lauluduo, jonka miesosapuolella on oikeanlainen hattu, esittää versionsa biisistä Every Breath You Take.
Montenegro: Sergej Ćetković – Moj Svijet
Pikkupojan lemmitty muuttaa pois, yhyy! Harmillisesti poju ei taida aikuisena olla enää yhtä suloinen. Onneksi poika saa rellestää kauniissa maisemissa ja muistella tyttöään. Musiikista en muista mitään.
Unkari: Kállay-Saunders – Running
Rankasta perheväkivaltaa kuvaavasta videosta ja biisistä tulee mieleen jokin nuortensarja tai -elokuva.
2. semifinaali
Malta: Firelight – Coming Home
Yllättävän mukava kantri-folk-ralli kertoo sodasta palaamisesta. Videon lopussa muistutetaan ensimmäisen maailmansodan syttymisestä olevan sata vuotta ja pyydetään muistamaan niitä, jotka eivät palanneet sodasta. Hämäännyin, koska osa videon kuvastosta (naisten valokuvat, keskitysleirivangit, osa vaatteista) liittyy toiseen maailmansotaan. Kumpaahan tässä tavoiteltiin? Toteutuksen anakronistisuuden lisäksi en pidä laulajattaren äänestä.
Israel: Mei Finegold – Same Heart
Israelin neiti heiluu miekan kanssa ja laulaa aikovansa nylkeä kuulijan. Toivottavasti hän puhuu sinä-passiivissa. Olisin tykännyt enemmän, jos biisi olisi ollut täyttä hepreaa eikä paria säkeistöä lukuun ottamatta englanniksi.
Norja: Carl Espen – Silent Storm
Sangen masentuneen oloinen miekkonen harjoittelee jeditaitojaan liikuttamalla vettä lasissa ja papereita ajatuksen voimalla. Voima ei ole vielä vahva hänessä, mutta onneksi sohvan takana lymyilevä Veltto Virtanen auttaa papereitten viskomisessa.
Georgia: The Shin & Mariko – Three Minutes to Earth
Olipa kerran jengi georgialaisia. – Hei, perustettaisiinko sellainen bändi, jossa kaikki soittavat eri musiikkityyliä ja mielellään myös eri tahtilajeissa, vanha mies kysyi muilta. – Kiva idea, mutta entä jos en osaa soittaa mitään, kysyi etäisesti Oliver Jackson-Cohenia muistuttava nuorempi mies. – Ei haittaa. Voit välillä lyödä pystyrumpua ja muun aikaa heilutella käsiäsi kuin siipiä, muut vastasivat.
– Mutta entä jos haluaisimme heitellä papereita ilmaan? Moni muukin euroviisumaa tarvitsee Veltto Virtasta esitykseensä, eikä hän ehkä ehdi meidän esitykseemme viskelemään papereita, huolehti kiharatukkainen nainen.
Georgialaisjengi oli suruissaan, kunnes paikalle lentää lehahti georgialainen taikalintu.
– Ei huolta, kuomat! Minä voin ajoittaa sulkasatoni kappaleen puoliväliin, taikalintu lupasi.
Ja niin georgialaiset saattoivat eläytyä musiikkiinsa onnellisina elämänsä loppuun saakka.
Puola: Donatan & Cleo – My Słowianie - We Are Slavic
Kieli poskessa tehty ironis-nationalistinen slaaviräppi ja tyttösten suupielistä valuva maitotuote tuovat mieleen kotoisen Orkestar Bordurkamme biisin Jogurt Bordurian. Puolalaisten kansallisasut ovat upean värikkäitä, ja videosta opimme monia uusia tapoja hyödyntää folkloristisia kukkahuiveja.
Itävalta: Conchita Wurst– Rise Like a Phoenix
Kauniitten ja rohkeitten Taylor on kasvattanut parran ja ottanut Lidlin makkaratuotemerkiltä kuulostavan taiteilijanimen. Videossa hän oikoo jäseniään American Pie -tyylisessä ruusunterälehtikylvyssä.
Liettua: Vilija Matačiūnaitė – Attention
+ Laulajatar osaa laulaa todella nopeasti "down do-do-down down on your knees".
+ Laulajattaren luonnollinen hiusväri.
– Melkein kaikki muu.
Suomi: Softengine – Something Better
I must admit I was waiting for something better (from Finland and from UMK) but this is quite tolerable, though. Nuorten poikien tiukasti yhteen soittava rokkibändi erottuu edukseen semifinaalien melko tasapaksuista artisteista. Biisi muuttuu paremmaksi joka kuuntelukerralla (lopun särkyvää huutolaulua lukuun ottamatta), ja toistaiseksi suosikkikohtani on 1:27–1:29 soinnutuksensa ansiosta. Taustalaulu on niin jee jee, että voin jo kuulla, kuinka suomalaisten alakoulujen kevätjuhlissa pikkutytöt laulavat sitä herkillä äänillään ja bassoa pienemmät pojat tavoittelevat sointuja kieli keskellä suuta.
Irlanti: Can-Linn (feat. Kasey Smith) – Heartbeat
Ehkä maailman tylsin esikatseluvideon idea on antaa tyhjäilmeisen naikkosen laulaa studiossa. Irlannin biisissä on hyvin irlantilainen kansanmusariffi, mutta kuinka ollakaan, se muistuttaa paljon viimevuotisen voittajan tinapillimelodiaa. No, onhan tämä perin eurooppalaista, että kaikki lainaavat kaikilta.
Valko-Venäjä: Teo – Cheesecake
Juustokakut ovat ällöttäviä ja niin on myös tämä kappale. Samoin artisti. Ei muuta sanottavaa.
Makedonia: Tijana – To the Sky
Venytetty Laura Voutilainen tanssii kuin Miranda Hart. Biisi kuulostaa hieman Suomen vuoden 2002 edustuskappaleelta Addicted to Youlta, josta on poistettu kaikki svengi.
Sveitsi: Sebalter – Hunter Of Stars
Mitä ihmettä? Tykästyin tähän kappaleeseen ensikuulemalta! Pidän myös videosta, jossa ei todellakaan yliyritetä vaan käytetään juuri niitä ensiksi mieleen tulleita ideoita. Vihellys- ja viuluosiot ovat todella kivat. Kokonaisuus tuo mieleen samoin aidon luonnollisuuden ja tylsän tavallisuuden rajalla keikkuvat Seminaarinmäen mieslaulajat: onko "me teemme vain parhaamme" -tyyli hienoa vai hävettävää?
Kreikka: Freaky Fortune feat. RiskyKidd – Rise Up
Kreikan torvihommat ovat mainiot, mutta laiskat lauluosuudet ja muu musiikki eivät sytytä lainkaan. Ei jaksaisi kuunnella kokonaan.
Slovenia: Tinkara Kovač– Round and round
Hyvät naiset ja herrat, seuraavaksi tapaamme Artistin. Aluksi hän soittaa huilua ja sitten laulaa "I'm gonna show you how to breathe". En kyllä neuvoisi ottamaan vastaan hengitysneuvoja henkilöltä, joka hengittää mikrofoniin. Mutta hyvä yleisö, saamme seurata huimaa taikuutta: laulajan taakse ilmestyy orkesteri, ja lopuksi se häviää yhtä yllättäen.
Romania: Paula Seling & OVI – Miracle
Eivätkö nämä Euphoria-kopiokertsit ikinä lopu? Myös esityksestä tuli voimakas déjà vu: tämähän on ilmiselvä Clarissan ja JoshinTop of the World UMK:sta. Tylsyyttä onneksi hieman lieventää jännitys siitä, saako Paula laulettua melkein kymmenen tahtia pitkän äänen.
Valmiiksi finaalissa
Tanska: Basim– Cliche Love Song
Ah! Luulin jo, ettei näissä euroviisuissa ole yhtään vanhoihin täteihin vetoavaa söpöä nuorukaista laulamassa elämäniloista rallatusta. Näin pitkään piti odottaa! Funkkikitarasta kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.
Espanja: Ruth Lorenzo – Dancing in the rain
Espanjan
biisi ei ole ollenkaan niin tylsä kuin mitä olisi voinut odottaa.
Kertosäkeistöön saisi hauskan lisäsäväyksen miksaamalla siihen vuoden
1968 euroviisuvoittajan La la lan kertsin. Sopisi täydellisesti.
Italia: Emma – La Mia Città
Davidbowiemainen pimatsu vasta harjoittelee, kuinka valokynää käytetään. Hieman hajanainen biisi, mutta mieleenpainuvia riffejä. Hidas väliosa ei liity mitenkään mihinkään.
Ranska: TWIN TWIN – Moustache
Ah ihana Ranska! <3 Kukapa ei himoitsisi viiksiä? Musiikkityyli ei kuulu lainkaan suosikkeihini, mutta pidän laulusta silti. Teksti on mainiota kielenopiskelumateriaalia, ja sanoma ('haluan sitä, haluan tätä, mikään ei mulle koskaan riitä; onpa niin tai näin, multa puuttuu aina jotakin') sopii hyvin nykyaikaan.
Je veux ci, je veux ça,
Il y en a jamais assez pour moi
C’est comme ci, c’est comme ça,
Il y a toujours un truc que j’ai pas.
Saksa: Elaiza – It is right
Saksa
yllättää sangen omintakeisella kansanmusahumppapopilla. Musiikkityyli
on yllättävän raikas! Laulajan yliyrittäminen kuitenkin häiritsee.
Voisiko vaikka edes yhden sanan laulaa ilman ns. tulkintaa?
Iso-Britannia: Molly – Children of the Universe
Tänä vuonna olen näkevinäni ja kuulevinani poikkeuksellisen paljon vallankumous- ja taisteluteemoja. Ison-Britannian biisin väliosan "Power to the people" tuo mieleen useammankin Agit-Propin laulun, marssihengeltään kenties eniten Grandolan (Zeca AfonsonGrândola). Tästä Children of the Universestä kun saisi nykymusiikin sätkätykset pois, kappale kestäisi enemmänkin kuuntelua.
Marssirumpuja käyttivät videossaan ainakin Armenia, Islanti ja Suomi.
Yhyy, tänä vuonna kukaan ei käyttänyt portaita putoavia appelsiineja tai muita oransseja palloja! Niitähän näimme vuonna 2012 Turkin ihastuttavan Can BonomonLove Me Back -videossa (2:08 ja 2:37) ja vuonna 2013 Kroatian Klapa S MoranMižerjassa (1:20). Toivottavasti plussapallot palaavat ensi vuonna.
Missä ovat siirappisen söpöt nuorukaiset?
Kappaleitten taso on tasaisen keskiverto. Mukana ei ole yhtään todellista rimanalitusta. On vaikea nimetä ennakkosuosikkia.
Esitämme, että peruskoulun taito- ja taideaineitten arviointi muutetaan
numeroperustaisesta Kalevala-perustaiseksi. Kalevalan hahmoihin
pohjautuva arvostelujärjestelmä kuvaa oppilaitten kädentaitoja ja
työsuorituksia huomattavasti tarkemmin kuin lineaarinen numeroasteikko,
tarjoaa kansallisia kulttuurielämyksiä ja helpottaa äidinkielen ja
kirjallisuuden täpötäyden opetussuunnitelman toteuttamista.
Esitämme harkittavaksi ainakin seuraavia Kalevala-arvosanoja käsitöiden arviointiin. Tulkoon huomatuksi, että oheiset arvosanat eivät sijoitu lineaariseen parhaimmuusjärjestykseen. Arvioinnissa voidaan tarpeen mukaan käyttää osia useammastakin arvosanasta.
Ilmarinen. Esimerkiksi metallitöissä menestyjä. Loihtii uskomattoman hienoja töitä koulun roskalavankin antimista.
Väinämöinen. Oppilas tekee työnsä laulellen. Kapsahtaa töissään joskus katajaan, mutta tuotokset muistetaan pitkään.
Louhi. Osaa taidokkaasti hyödyntää toisten tekeleitä ja esitellä niitä ominaan.
Antero Vipunen. Tietää teoriassa (häiritsevänkin) tarkkaan, mitä on tekemässä, mutta itse työn toteutus on niin ja näin.
Lemminkäinen. Villasukista/lapasista erottuu oppilaan äidin kädenjälki.
Aino. Tarjotut materiaalit eivät kelpaa, joten oppilas hyppää järveen.
Marjatta. Työ on jäänyt kesken ns. henkilökohtaisesta syystä.
Kullervo. Tämän enempää pieleen ei löylykauha/patalappu/naulakko/käsipyyhe olisi voinut mennä.
Näin huikkaili äsken kevyen liikenteen väylällä kaahaillut pyöräilijä, jonka polkupyörän soittokello oli ilmeisesti rikki ja joka halusi selvitä ruuhkaisesta kohdasta törmäämättä keneenkään.
Kop kop!
Näin sanoi työntekijä, joka ei suoraan kehdannut marssia työtoverinsa toimistoon mutta ei myöskään viitsinyt koputtaa oikeasti. Avoinna ollut ovi ei kenties sattunut käden ulottuville.
Piip piip piip!
Näin toitotti tungokseen jäänyt tyyppi, joka halusi päästä pois ahtaasta väliköstä käyttämättä kyynärpäätaktiikkaa.
Nam nam!
Näin maiskutteli henkilö, jolle tarjosin suklaakonvehdin, mutta joka ei syystä tai toisesta syönyt sitä vaan pani sen taskuunsa.
Tiedämme, että koira sanoo hau tai vuh. Lehmä ammuu. (Nykyään tiedämme myös, mitä kettu sanoo.) Vuotavasta vesihanasta kuuluu tip tip. Nämä ovat onomatopoeettisia eli ääntä jäljitteleviä sanoja. Tiedämme myös, että ihmisten käyttämä kieli on konventionaalista, sopimuksenvaraista. Moniin tilanteisiin on vakiintunut tiettyjä sanoja tai fraaseja, joita on odotuksenmukaista käyttää. Kun esimerkiksi ojennan jollekulle jotakin, sanon ole hyvä, ja vastaanottaja todennäköisesti vastaa kiitos.
Mutta mikä on tämä kielen ilmiö, että sanojen tai fraasien käyttämisen sijaan matkitaan tilanteisiin sopivia äänimerkkejä tai -efektejä onomatopoeettisesti? Onko esimerkiksi soittokellottoman pyöräilijän tehokkaampaa kailottaa ring ring kuin huudella anteeksi jokaiselle vastaantulijalle tai ohitettavalle? Kenties sanallistettu ääniefekti herättää (muittenkin kuin kielitieteilijöitten) huomion helposti eikä tunnu yhtä epäkohteliaalta kuin huuto väistäkää tai tehkää tietä. Suurajoneuvon peruutusääntä imitoiva piip piip piip niin ikään korvaa kohteliaan tai epäkohteliaan väistämiskehotuksen. Ihmisjoukon keskellä jopa puhuttu äänisignaali herättää yleisön huomion, kun taas anteeksi voi jäädä huomiotta, kun ei tiedetä, kuka pyytää anteeksi ja keneltä.
Tehokkaasta huomion herättämisestä on kyse myös kop kop -esimerkissä. "Ääneen koputtaja" haluaa avata viestintäkanavan ja varmistua työtoverinsa huomiosta ilman, että joutuu sanomaan anteeksi että häiritsen tai muuta sellaista. Työtoverin on myös mahdollista tunnistaa "ääneen koputtajan" puheääni, jolloin hän voi ryhtyä soveltamaan haluamaansa käyttäytymisskeemaa (ärhentely, kohtelias vastaus jne.) jopa ennen kuin on edes nähnyt häiritsijää.
Nam nam -esimerkissä onomatopoeettisen ilmauksen funktio ei ole huomion herättäminen vaan kiitollisuuden ilmaiseminen. Äännähdys korvaa joko sanan kiitos tai pitemmän selityksen siitä, miksei tarjottu herkku tule heti syödyksi mutta on silti mieluisa lahja. Nam nam on ikään kuin ennakointi tulevasta herkutteluhetkestä. Jäin miettimään, miksi tässä tapauksessa henkilö ei kiittänyt, mutta en hoksannut kysyä. Ehkä vain yhdestä makeisesta kiittäminen tuntui liialliselta, mutta jotain teki mieli sanoa.
Käytämmekö onomatopoeettisia ilmauksia silloin, kun sanat eivät riitä tai kun sanat tuntuvat olevan liikaa? Onko elinympäristömme niin täynnä erilaisia tuttuja signaaleja, että meidän on kätevämpää jäljitellä niitä kuin käyttää monimerkityksisiä kohteliaisuussanoja? Ovatko kohteliaisuusfraasit muuttuneet liian kliseisiksi, kun ne halutaan korvata onomatopoeettisilla sanoilla? Vai mistä tässä ilmiössä oikein on kyse?
