Mitä tekee henkilö, joka on lapsena piirtänyt enemmän hevosia kuin laki sallii ja on sittemmin liian kiinnostunut arabian kielen opettelusta? Hän hoksaa, että arabian ح-kirjain (ḥā) on kuin ilmetty hevosen korva ja että korvasta lähtien voi piirtää hevosen pelkillä hevonen-sanan kirjaimilla.
Oivallus ei ole mitenkään uusi. Arabikalligrafit ovat kautta aikain laatineet upeita kaunokirjoituskuvia. Esimerkiksi islamilaisessa taiteessa Koraanin tekstiä on kernaasti kirjoitettu ornamenteiksi vaikkapa kasveja jäljitteleviin muotoihin. Tai sitten on otettu jokin katkelma ja muotoiltu se joksikin eläimeksi. (Katsokaa vaikka Wikipediasta Islamic calligraphy tai Googlen kuvahausta arabic calligraphy animals.)
Innostuin ennen joulua piirtelemään hevosia ja muitakin eläimiä siten, että kirjoitin koko otuksen sen nimellä. Esimerkiksi venäläinen hevoseni koostuu pelkistä kirjaimista л, о, ш, а, д ja ь, ja kiinalainen hevonen on kauttaaltaan täynnä merkkiä 馬 (mǎ). Kuitenkin kiinnostavimmaksi osoittautui piirustella elukoita arabiaksi siten, että kirjoitan eläinsanaa kokonaisena yhä uudelleen. En siis lätki irtokirjaimia kenties sopivampiin paikkoihin vaan vääntelen ja kääntelen sanoja saadakseni ne asettumaan haluamaani muotoon.
Kas tässä kolme arabiankielistä luontokappaletta kalligrafiseen eläinkirjaan. Tunnistatko eläimet?
sunnuntai 1. helmikuuta 2015
maanantai 26. tammikuuta 2015
Kielipähkinä: tietynlaisia huvittavia yhdyssanaruokia
Jos nautit erilaisista kielipähkinöistä, vaivaa hetki päätäsi tällä keksimistehtävällä.
Keksitkö sellaisia (periaatteessa) syömäkelpoisia ruokalajeja, jotka täyttävät seuraavat kriteerit?
Tällaisia ovat vaikkapa porkkanakana, (kesä-)kurpitsapitsa ja smetanaetana. Sen sijaan esimerkiksi retiisiriisi ei kuulu joukkoon, koska sana riisi ei sisälly retiisiin kokonaisena (RetIISI). Sitruunaruunaa, sakaalikaalia ja viillokkilokkia en ehkä maistaisi, mutta saa senkaltaisiakin ehdottaa – onhan syömäkelpoisen ja -kelvottoman muonan raja usein häilyvä, ja tässä on tietenkin kyseessä leikinlasku. Siispä mitä muita keksit?
Olen keräillyt näitä huvittavia yhdyssanaruokia vuodesta 2013. Auttavaa kielipäätään ovat tarjonneet toverini ja kurssilaiseni, mistä lämmin kiitos heille. Uusia ja hauskimpia yhdyssanakeksintöjä saa kernaasti listata vaikkapa tämän blogitekstin kommentteihin.
Kasvisruokia
kesäkurpitsapitsa
pinaattinaatti
sakaalikaali
Linturuokia
bakteeriteeri
etikkatikka
itikkatikka
leivosleivo
muikku-uikku
mustikkatikka
porkkanakana
sikanautakana
viillokkilokki
Kalaruokia
fusillisilli
seitikkisei
Liharuokia
fossiilisiili
kameliakameli
konjakkijakki
mammuttiammu (ammu on tässä 'lehmä')
opossumipossu
pekonikoni
pistaasiaasi
sitruunaruuna
Lisäkkeitä ja pikkuruokia
fenkolikolibakteeri
puurouhepuuro
sieni-ien
smetanaetana
Leivonnaisia
banaaninaan
Jälkiruokia
kalakukkolaku
silakkalakka
Juomia
melassilassi
muskottiskottiviski
pingviiniviini
Keksitkö sellaisia (periaatteessa) syömäkelpoisia ruokalajeja, jotka täyttävät seuraavat kriteerit?
- Ruokalajin nimi on yhdyssana.
- Yhdyssanan molemmat osat eli määriteosa ja perusosa ovat jotain (periaatteessa) syötävää.
- Yhdyssanan perusosa sisältyy kokonaisena määriteosaan.
Tällaisia ovat vaikkapa porkkanakana, (kesä-)kurpitsapitsa ja smetanaetana. Sen sijaan esimerkiksi retiisiriisi ei kuulu joukkoon, koska sana riisi ei sisälly retiisiin kokonaisena (RetIISI). Sitruunaruunaa, sakaalikaalia ja viillokkilokkia en ehkä maistaisi, mutta saa senkaltaisiakin ehdottaa – onhan syömäkelpoisen ja -kelvottoman muonan raja usein häilyvä, ja tässä on tietenkin kyseessä leikinlasku. Siispä mitä muita keksit?
Olen keräillyt näitä huvittavia yhdyssanaruokia vuodesta 2013. Auttavaa kielipäätään ovat tarjonneet toverini ja kurssilaiseni, mistä lämmin kiitos heille. Uusia ja hauskimpia yhdyssanakeksintöjä saa kernaasti listata vaikkapa tämän blogitekstin kommentteihin.
Kasvisruokia
kesäkurpitsapitsa
pinaattinaatti
sakaalikaali
Linturuokia
bakteeriteeri
etikkatikka
itikkatikka
leivosleivo
muikku-uikku
mustikkatikka
porkkanakana
sikanautakana
viillokkilokki
Kalaruokia
fusillisilli
seitikkisei
Liharuokia
fossiilisiili
kameliakameli
konjakkijakki
mammuttiammu (ammu on tässä 'lehmä')
opossumipossu
pekonikoni
pistaasiaasi
sitruunaruuna
Lisäkkeitä ja pikkuruokia
fenkolikolibakteeri
puurouhepuuro
sieni-ien
smetanaetana
Leivonnaisia
banaaninaan
Jälkiruokia
kalakukkolaku
silakkalakka
Juomia
melassilassi
muskottiskottiviski
pingviiniviini
lauantai 29. maaliskuuta 2014
Euroviisujen 2014 esikatselu
Kun pikkulinnut sirkuttavat ABBAn Does Your Mother Know'n kitarariffiä, on kevät ja aika perehtyä tämänvuotisiin euroviisuihin. Istukaa mukavasti, sillä tämä on pitkä sessio!
Kuten huomaamme tekemistäni ei-kovin-tarkoista nuottiesimerkeistä, kyseiset sävelkulut eivät olekaan kovin samanlaiset. No, tulipahan todistettua tämäkin.
– Hei, perustettaisiinko sellainen bändi, jossa kaikki soittavat eri musiikkityyliä ja mielellään myös eri tahtilajeissa, vanha mies kysyi muilta.
– Kiva idea, mutta entä jos en osaa soittaa mitään, kysyi etäisesti Oliver Jackson-Cohenia muistuttava nuorempi mies.
– Ei haittaa. Voit välillä lyödä pystyrumpua ja muun aikaa heilutella käsiäsi kuin siipiä, muut vastasivat.
– Mutta entä jos haluaisimme heitellä papereita ilmaan? Moni muukin euroviisumaa tarvitsee Veltto Virtasta esitykseensä, eikä hän ehkä ehdi meidän esitykseemme viskelemään papereita, huolehti kiharatukkainen nainen.
Georgialaisjengi oli suruissaan, kunnes paikalle lentää lehahti georgialainen taikalintu.
– Ei huolta, kuomat! Minä voin ajoittaa sulkasatoni kappaleen puoliväliin, taikalintu lupasi.
Ja niin georgialaiset saattoivat eläytyä musiikkiinsa onnellisina elämänsä loppuun saakka.
+ Laulajattaren luonnollinen hiusväri.
– Melkein kaikki muu.
Marssirumpuja käyttivät videossaan ainakin Armenia, Islanti ja Suomi.
Yhyy, tänä vuonna kukaan ei käyttänyt portaita putoavia appelsiineja tai muita oransseja palloja! Niitähän näimme vuonna 2012 Turkin ihastuttavan Can Bonomon Love Me Back -videossa (2:08 ja 2:37) ja vuonna 2013 Kroatian Klapa S Moran Mižerjassa (1:20). Toivottavasti plussapallot palaavat ensi vuonna.
Missä ovat siirappisen söpöt nuorukaiset?
Kappaleitten taso on tasaisen keskiverto. Mukana ei ole yhtään todellista rimanalitusta. On vaikea nimetä ennakkosuosikkia.
1. semifinaali
- Armenia: Aram MP3 – Not Alone
- Latvia: Aarzemnieki – Cake to bake
- Viro: Tanja – Amazing
- Ruotsi: Sanna Nielsen – Undo
![]() |
| Vertaa Undon sävelkulkua... |
![]() |
| ... Roy Orbisonin biisiin Crying. |
- Islanti: Pollapönk – No Prejudice
- Albania: Hersi – One Night's Anger
- Venäjä: Tolmachevy Sisters – Shine
- Azerbaidžan: Dilara Kazimova – Start A Fire
- Ukraina: Maria Yaremchuk – Tick-Tock
- Belgia: Axel Hirsoux – Mother
- Moldova: Cristina Scarlat – Wild Soul
- San Marino: Valentina Monetta – Maybe (Forse)
- Portugali: Suzy – Quero Ser Tua
- Alankomaat: The Common Linnets – Calm After The Storm
- Montenegro: Sergej Ćetković – Moj Svijet
- Unkari: Kállay-Saunders – Running
2. semifinaali
- Malta: Firelight – Coming Home
- Israel: Mei Finegold – Same Heart
- Norja: Carl Espen – Silent Storm
- Georgia: The Shin & Mariko – Three Minutes to Earth
– Hei, perustettaisiinko sellainen bändi, jossa kaikki soittavat eri musiikkityyliä ja mielellään myös eri tahtilajeissa, vanha mies kysyi muilta.
– Kiva idea, mutta entä jos en osaa soittaa mitään, kysyi etäisesti Oliver Jackson-Cohenia muistuttava nuorempi mies.
– Ei haittaa. Voit välillä lyödä pystyrumpua ja muun aikaa heilutella käsiäsi kuin siipiä, muut vastasivat.
– Mutta entä jos haluaisimme heitellä papereita ilmaan? Moni muukin euroviisumaa tarvitsee Veltto Virtasta esitykseensä, eikä hän ehkä ehdi meidän esitykseemme viskelemään papereita, huolehti kiharatukkainen nainen.
Georgialaisjengi oli suruissaan, kunnes paikalle lentää lehahti georgialainen taikalintu.
– Ei huolta, kuomat! Minä voin ajoittaa sulkasatoni kappaleen puoliväliin, taikalintu lupasi.
Ja niin georgialaiset saattoivat eläytyä musiikkiinsa onnellisina elämänsä loppuun saakka.
- Puola: Donatan & Cleo – My Słowianie - We Are Slavic
- Itävalta: Conchita Wurst – Rise Like a Phoenix
- Liettua: Vilija Matačiūnaitė – Attention
+ Laulajattaren luonnollinen hiusväri.
– Melkein kaikki muu.
- Suomi: Softengine – Something Better
- Irlanti: Can-Linn (feat. Kasey Smith) – Heartbeat
- Valko-Venäjä: Teo – Cheesecake
- Makedonia: Tijana – To the Sky
- Sveitsi: Sebalter – Hunter Of Stars
- Kreikka: Freaky Fortune feat. RiskyKidd – Rise Up
- Slovenia: Tinkara Kovač – Round and round
- Romania: Paula Seling & OVI – Miracle
Valmiiksi finaalissa
- Tanska: Basim – Cliche Love Song
- Espanja: Ruth Lorenzo – Dancing in the rain
- Italia: Emma – La Mia Città
- Ranska: TWIN TWIN – Moustache
Je veux ci, je veux ça,
Il y en a jamais assez pour moi
C’est comme ci, c’est comme ça,
Il y a toujours un truc que j’ai pas.
- Saksa: Elaiza – It is right
- Iso-Britannia: Molly – Children of the Universe
| [Kuva ja esikatseluvideot löytyvät sivustolta http://www.eurovision.tv/.] |
Yleistä
Marssirumpuja käyttivät videossaan ainakin Armenia, Islanti ja Suomi.
Yhyy, tänä vuonna kukaan ei käyttänyt portaita putoavia appelsiineja tai muita oransseja palloja! Niitähän näimme vuonna 2012 Turkin ihastuttavan Can Bonomon Love Me Back -videossa (2:08 ja 2:37) ja vuonna 2013 Kroatian Klapa S Moran Mižerjassa (1:20). Toivottavasti plussapallot palaavat ensi vuonna.
Missä ovat siirappisen söpöt nuorukaiset?
Kappaleitten taso on tasaisen keskiverto. Mukana ei ole yhtään todellista rimanalitusta. On vaikea nimetä ennakkosuosikkia.
perjantai 7. maaliskuuta 2014
Esitys taito- ja taideaineitten arvioinnin muuttamisesta Kalevala-perustaiseksi
Esitämme, että peruskoulun taito- ja taideaineitten arviointi muutetaan
numeroperustaisesta Kalevala-perustaiseksi. Kalevalan hahmoihin
pohjautuva arvostelujärjestelmä kuvaa oppilaitten kädentaitoja ja
työsuorituksia huomattavasti tarkemmin kuin lineaarinen numeroasteikko,
tarjoaa kansallisia kulttuurielämyksiä ja helpottaa äidinkielen ja
kirjallisuuden täpötäyden opetussuunnitelman toteuttamista.
Esitämme harkittavaksi ainakin seuraavia Kalevala-arvosanoja käsitöiden arviointiin. Tulkoon huomatuksi, että oheiset arvosanat eivät sijoitu lineaariseen parhaimmuusjärjestykseen. Arvioinnissa voidaan tarpeen mukaan käyttää osia useammastakin arvosanasta.
Esitämme harkittavaksi ainakin seuraavia Kalevala-arvosanoja käsitöiden arviointiin. Tulkoon huomatuksi, että oheiset arvosanat eivät sijoitu lineaariseen parhaimmuusjärjestykseen. Arvioinnissa voidaan tarpeen mukaan käyttää osia useammastakin arvosanasta.
- Ilmarinen. Esimerkiksi metallitöissä menestyjä. Loihtii uskomattoman hienoja töitä koulun roskalavankin antimista.
- Väinämöinen. Oppilas tekee työnsä laulellen. Kapsahtaa töissään joskus katajaan, mutta tuotokset muistetaan pitkään.
- Louhi. Osaa taidokkaasti hyödyntää toisten tekeleitä ja esitellä niitä ominaan.
- Antero Vipunen. Tietää teoriassa (häiritsevänkin) tarkkaan, mitä on tekemässä, mutta itse työn toteutus on niin ja näin.
- Lemminkäinen. Villasukista/lapasista erottuu oppilaan äidin kädenjälki.
- Aino. Tarjotut materiaalit eivät kelpaa, joten oppilas hyppää järveen.
- Marjatta. Työ on jäänyt kesken ns. henkilökohtaisesta syystä.
- Kullervo. Tämän enempää pieleen ei löylykauha/patalappu/naulakko/käsipyyhe olisi voinut mennä.
tiistai 3. joulukuuta 2013
Piip piip piip, kohteliaisuussanat väistykööt onomatopoeettisuuden tieltä
Ring ring!
Näin huikkaili äsken kevyen liikenteen väylällä kaahaillut pyöräilijä, jonka polkupyörän soittokello oli ilmeisesti rikki ja joka halusi selvitä ruuhkaisesta kohdasta törmäämättä keneenkään.
Kop kop!
Näin sanoi työntekijä, joka ei suoraan kehdannut marssia työtoverinsa toimistoon mutta ei myöskään viitsinyt koputtaa oikeasti. Avoinna ollut ovi ei kenties sattunut käden ulottuville.
Piip piip piip!
Näin toitotti tungokseen jäänyt tyyppi, joka halusi päästä pois ahtaasta väliköstä käyttämättä kyynärpäätaktiikkaa.
Nam nam!
Näin maiskutteli henkilö, jolle tarjosin suklaakonvehdin, mutta joka ei syystä tai toisesta syönyt sitä vaan pani sen taskuunsa.
Tiedämme, että koira sanoo hau tai vuh. Lehmä ammuu. (Nykyään tiedämme myös, mitä kettu sanoo.) Vuotavasta vesihanasta kuuluu tip tip. Nämä ovat onomatopoeettisia eli ääntä jäljitteleviä sanoja. Tiedämme myös, että ihmisten käyttämä kieli on konventionaalista, sopimuksenvaraista. Moniin tilanteisiin on vakiintunut tiettyjä sanoja tai fraaseja, joita on odotuksenmukaista käyttää. Kun esimerkiksi ojennan jollekulle jotakin, sanon ole hyvä, ja vastaanottaja todennäköisesti vastaa kiitos.
Mutta mikä on tämä kielen ilmiö, että sanojen tai fraasien käyttämisen sijaan matkitaan tilanteisiin sopivia äänimerkkejä tai -efektejä onomatopoeettisesti? Onko esimerkiksi soittokellottoman pyöräilijän tehokkaampaa kailottaa ring ring kuin huudella anteeksi jokaiselle vastaantulijalle tai ohitettavalle? Kenties sanallistettu ääniefekti herättää (muittenkin kuin kielitieteilijöitten) huomion helposti eikä tunnu yhtä epäkohteliaalta kuin huuto väistäkää tai tehkää tietä. Suurajoneuvon peruutusääntä imitoiva piip piip piip niin ikään korvaa kohteliaan tai epäkohteliaan väistämiskehotuksen. Ihmisjoukon keskellä jopa puhuttu äänisignaali herättää yleisön huomion, kun taas anteeksi voi jäädä huomiotta, kun ei tiedetä, kuka pyytää anteeksi ja keneltä.
Tehokkaasta huomion herättämisestä on kyse myös kop kop -esimerkissä. "Ääneen koputtaja" haluaa avata viestintäkanavan ja varmistua työtoverinsa huomiosta ilman, että joutuu sanomaan anteeksi että häiritsen tai muuta sellaista. Työtoverin on myös mahdollista tunnistaa "ääneen koputtajan" puheääni, jolloin hän voi ryhtyä soveltamaan haluamaansa käyttäytymisskeemaa (ärhentely, kohtelias vastaus jne.) jopa ennen kuin on edes nähnyt häiritsijää.
Nam nam -esimerkissä onomatopoeettisen ilmauksen funktio ei ole huomion herättäminen vaan kiitollisuuden ilmaiseminen. Äännähdys korvaa joko sanan kiitos tai pitemmän selityksen siitä, miksei tarjottu herkku tule heti syödyksi mutta on silti mieluisa lahja. Nam nam on ikään kuin ennakointi tulevasta herkutteluhetkestä. Jäin miettimään, miksi tässä tapauksessa henkilö ei kiittänyt, mutta en hoksannut kysyä. Ehkä vain yhdestä makeisesta kiittäminen tuntui liialliselta, mutta jotain teki mieli sanoa.
Käytämmekö onomatopoeettisia ilmauksia silloin, kun sanat eivät riitä tai kun sanat tuntuvat olevan liikaa? Onko elinympäristömme niin täynnä erilaisia tuttuja signaaleja, että meidän on kätevämpää jäljitellä niitä kuin käyttää monimerkityksisiä kohteliaisuussanoja? Ovatko kohteliaisuusfraasit muuttuneet liian kliseisiksi, kun ne halutaan korvata onomatopoeettisilla sanoilla? Vai mistä tässä ilmiössä oikein on kyse?
Näin huikkaili äsken kevyen liikenteen väylällä kaahaillut pyöräilijä, jonka polkupyörän soittokello oli ilmeisesti rikki ja joka halusi selvitä ruuhkaisesta kohdasta törmäämättä keneenkään.
Kop kop!
Näin sanoi työntekijä, joka ei suoraan kehdannut marssia työtoverinsa toimistoon mutta ei myöskään viitsinyt koputtaa oikeasti. Avoinna ollut ovi ei kenties sattunut käden ulottuville.
Piip piip piip!
Näin toitotti tungokseen jäänyt tyyppi, joka halusi päästä pois ahtaasta väliköstä käyttämättä kyynärpäätaktiikkaa.
Nam nam!
Näin maiskutteli henkilö, jolle tarjosin suklaakonvehdin, mutta joka ei syystä tai toisesta syönyt sitä vaan pani sen taskuunsa.
Tiedämme, että koira sanoo hau tai vuh. Lehmä ammuu. (Nykyään tiedämme myös, mitä kettu sanoo.) Vuotavasta vesihanasta kuuluu tip tip. Nämä ovat onomatopoeettisia eli ääntä jäljitteleviä sanoja. Tiedämme myös, että ihmisten käyttämä kieli on konventionaalista, sopimuksenvaraista. Moniin tilanteisiin on vakiintunut tiettyjä sanoja tai fraaseja, joita on odotuksenmukaista käyttää. Kun esimerkiksi ojennan jollekulle jotakin, sanon ole hyvä, ja vastaanottaja todennäköisesti vastaa kiitos.
Mutta mikä on tämä kielen ilmiö, että sanojen tai fraasien käyttämisen sijaan matkitaan tilanteisiin sopivia äänimerkkejä tai -efektejä onomatopoeettisesti? Onko esimerkiksi soittokellottoman pyöräilijän tehokkaampaa kailottaa ring ring kuin huudella anteeksi jokaiselle vastaantulijalle tai ohitettavalle? Kenties sanallistettu ääniefekti herättää (muittenkin kuin kielitieteilijöitten) huomion helposti eikä tunnu yhtä epäkohteliaalta kuin huuto väistäkää tai tehkää tietä. Suurajoneuvon peruutusääntä imitoiva piip piip piip niin ikään korvaa kohteliaan tai epäkohteliaan väistämiskehotuksen. Ihmisjoukon keskellä jopa puhuttu äänisignaali herättää yleisön huomion, kun taas anteeksi voi jäädä huomiotta, kun ei tiedetä, kuka pyytää anteeksi ja keneltä.
Tehokkaasta huomion herättämisestä on kyse myös kop kop -esimerkissä. "Ääneen koputtaja" haluaa avata viestintäkanavan ja varmistua työtoverinsa huomiosta ilman, että joutuu sanomaan anteeksi että häiritsen tai muuta sellaista. Työtoverin on myös mahdollista tunnistaa "ääneen koputtajan" puheääni, jolloin hän voi ryhtyä soveltamaan haluamaansa käyttäytymisskeemaa (ärhentely, kohtelias vastaus jne.) jopa ennen kuin on edes nähnyt häiritsijää.
Nam nam -esimerkissä onomatopoeettisen ilmauksen funktio ei ole huomion herättäminen vaan kiitollisuuden ilmaiseminen. Äännähdys korvaa joko sanan kiitos tai pitemmän selityksen siitä, miksei tarjottu herkku tule heti syödyksi mutta on silti mieluisa lahja. Nam nam on ikään kuin ennakointi tulevasta herkutteluhetkestä. Jäin miettimään, miksi tässä tapauksessa henkilö ei kiittänyt, mutta en hoksannut kysyä. Ehkä vain yhdestä makeisesta kiittäminen tuntui liialliselta, mutta jotain teki mieli sanoa.
Käytämmekö onomatopoeettisia ilmauksia silloin, kun sanat eivät riitä tai kun sanat tuntuvat olevan liikaa? Onko elinympäristömme niin täynnä erilaisia tuttuja signaaleja, että meidän on kätevämpää jäljitellä niitä kuin käyttää monimerkityksisiä kohteliaisuussanoja? Ovatko kohteliaisuusfraasit muuttuneet liian kliseisiksi, kun ne halutaan korvata onomatopoeettisilla sanoilla? Vai mistä tässä ilmiössä oikein on kyse?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




