Katkelmia bändihaastattelusta

Pääsin jonkin aikaa sitten kulttuuritoimittaja Akviliina Sepän haastattelemaksi Kortepohjan tiedotuslehteen Kylähulluun. Akviliina kyseli Rentukka Rockissa esiintyneiden yhtyeiden mietteitä soittamisesta, tulevaisuudesta ja harjoittelemisesta Kortepohjan bänditilassa Lillukassa. Seuraavassa yhtyeeseeni Lyhteeseen liittyviä katkelmia artikkelista Lillukasta illuusioita, innostusta ja Itämeren kaloja (Kylähullun kevätnumero, ilmestynyt huhtikuussa 2008).


Kymmenet yhtyeet harjoittelevat Lillukan bändihuoneessa. Vaikka musiikkia tehdään perinteisesti omaksi iloksi, ainakin osa bändeistä haluaa päästä esiintymään myös muille kuin treenitilan jokseenkin äänieristetyille seinille. - -

Lyhde on keskimäärin kymmenhenkinen akateemista kansan musiikkia esittävä ryhmä. "Onneksi laulajia on paljon, koska muuten soittimien siirtäminen huoneestani Lillukkaan olisi ylivoimaista", virnistää yhtyeen äiti, basisti ja kuoronjohtaja Heli Hämäläinen. Samanhenkiset opiskelutoverit innostivat hänet järjestämään musisointi-iltoja viime syksynä, ja Lyhde kehittyi laulamisesta yhdessä. - -

Omien ideoiden kokeilun puolesta puhuvat - - ja Lyhteen Hämäläinen. - - "Tuntuu aina yhtä hyvältä, kun selviää, että oma teksti on koskettanut jotakuta. Olennaista on musiikin sosiaalistaminen, jotta ajatukset pääsevät leviämään", muotoilee Hämäläinen. - -

Muusikot kehuvat Lillukan bänditilaa. - - Hämäläistä ärsyttää välinpitämättömyys yhteistä tilaa kohtaan. "Lojumaan jätetyt tavarat turhauttavat, mutta toisaalta on inspiroivaa arvailla niiden tarkoitusta. Mihin [bänditilassa] lienee tarvittu kattilaa tai julistetta Itämeren kaloista?" - -

"Rentukka Rockin jälkeen olemme keskittyneet luomaan omaa taidetta, kun jatkokeikkojakin on ilmaantunut", hehkuttaa Hämäläinen. - -

Kauramakaronin eksistentiaalisuudesta

Mikä lie pääni sekoittanut, kun aamulla herätessäni lausuin ääneen kaksi sanaa: eksistentiaalinen ja kauramakaroni. Totta kai kolmen tunnin yöunet saattavat saada aivot yhdistelemään asioita uusin tavoin, ja eksistentialismihan tietysti on ensimmäinen asia, jota kaikki ajattelevat aamuisin. Ihmettelin silti. Toisaalta ihmettely on varsin hedelmällinen – vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa kauramakaroninen – ajanviete. Päiväni kuluikin rattoisasti, kun kehittelin teoriaa kauramakaronin eksistentiaalisuudesta ja imperatiiveista.

Teorian muotoiluun sain huomattavaa tukea ja kannustusta opiskelutovereiltani, mistä kiitos heille. Osittaiset kiitokset hyvästä esimerkistä annan neiti Anne Elkille ja hänen upealle teorialleen brontosauruksista (1972).

Valkoinen (vehnä-)makaroni on epäterveellistä, mutta hyvää. Jos on olemassa (eksistentialistisena) terveellisempää kauramakaronia, onko sitä pakko syödä? Onko vehnämakaronin syöminen nautintoa tuottavaa (hedonistista) vai tuhoisaa (destruktiivista)?

Miksi on olemassa eksistentialistinen kauramakaroni? Mihin sitä tarvitaan, jos kaikki haluavat nauttia hyvää vehnävaihtoehtoa? Onko eksistentin pakko eksistoida? Ketkä ”kaikki” syövät vehnämakaronia? Kuka niin sanoo?

Onko aina oltava toinen vaihtoehto? Mikä imperatiivi määrittää eksistentin? Voiko ei-imperatiivinen eksistentti eksistoida? Onko kauramakaroni olemassa, jos sitä ei ole pakko syödä? Onko pakko? Mitä pakko on? Oliko pakko? Eksistoiko eksistentti myös imperfektissä? Jääkö kauramakaroni olemaan, vai pölyttyykö se kaupan hyllyllä, kun ei-imperatiivi ei määrää ketään ostamaan tai syömään sitä? Katoaako eksistentti imperfektisyydessään, menneessä olevaisuudessaan, olleisuudessaan?

Onko kadonnut, imperfektinen eksistentti (kauramakaroni) enää eksistentti ollenkaan? Mihin kadonnut kauramakaroni joutuu? Jos sitä ei ole, voiko kukaan todistaa sen koskaan olleen olemassa? Onko mitään koskaan ollut olemassa? Mitä on olemassaolo? Miten voi todistaa mitään? Mitä on todistaminen? Mitä ylipäätään voi? Mitä on voiminen? Voiko voi? Entä kauramakaroni? Onko kauramakaroni enää terveellistä, jos sen kanssa syö voita?

Maistiaisiksi ruoan ja filosofian liitosta tarjoan mielenkiintoisen teoksen esittelytekstin. Alkupaloiksi voi haukata tämän.

Hengenravintoa muillekin kuin talitinteille

Mainostettakoon tässäkin ensimmäistä Rentukka Rockia, joka on 15.2.2008 ravintola Rentukassa Jyväskylässä. Kahdelle lavalle kiipeää viisi kortepohjalaista bändiä, Herra Huu, Alkuperäiskokoonpano, Kurouma, Lyhde ja Illusionistiset luopiot. Ilta huipentuu Kari Peitsamon esiintymiseen.

Jostain täysin käsittämättömästä syystä on vieläkin ihmisiä, jotka eivät tiedä, kuka on Kari Peitsamo. (No, on muutamia sellaisiakin, jotka eivät tiedä, kuka on Jaakko Hämeen-Anttila.) Kari Peitsamonhan piti olla mies, joka ei esittelyjä kaipaa!

Hänen sijaansa esittelyä kaipaa Rentukka Rockin yhtyeistä se ainut, jolla ei vielä ole MySpace-sivuja. Kyseinen yhtye debytoi suomen kielen ainejärjestön Sanen pikkujouluissa viime marraskuussa. Ensiesiintymisensä jälkeen tämä yhtye on ilahduttanut kanssaihmisiään laulamalla eksistentiaalifilosofiasta, sibilanttiäänteiden varianteista - ja joulun aikaan myös pikkulinnusta, jolla on hyy - kaikissa sopivissa ja sopimattomissa paikoissa. Ruokaloissa. Ja luennoilla. Myös kirjastossa.

Mikä onkaan tämä yhtye?

Lyhde (idässä 'lyhe', 'liyhe'; lännessä myös 'sitoma') on viljankorsista koottu nippu. Lyhteenä korsia on helppo käsitellä, ja siinä vilja tuleentuu niin, että jyvien irrottaminen puimalla on vaivatonta. Agri-kolistelu-kulttuurinen kahdeksanlaulajainen ja parisoittajainen Lyhde on yrittänyt välttää helppoja ratkaisuja ja toisen infinitiivin instruktiivia syksystä 2007 alkaen. Yhtye laulaa suomea suomeksi ja tarjoaa hengenravintoa muillekin kuin talitinteille.
Keliaakikot huom! Yhtye sisältää gluteenia.

Elämän tarkoitus

Uuden vuoden kunniaksi kerrottakoon elämän tarkoitus, joka ei ole mitään erikoista.

Näin neuvoo Monty Python:
Ole kiltti toisille.
Vältä rasvaa.
Lue välillä hyvä kirja.
Käy kävelyllä.
Yritä elää rauhassa eriuskoisten ja eri kansallisuuksien kanssa.

Mutta miksi nämä ohjeet kuulostavat siltä kuin ne olisi julkaistu Valituissa paloissa?

The Rutles puolestaan ilmoittaa, että "love is the meaning of life, life is the meaning of love".

Ehkä uskon kuitenkin Douglas Adamsia, joka kertoi Perimmäisen Vastauksen Kaikkiin Kysymyksiin.

42.

James Bond - aikamme Odysseus?

Tänään olen iloinnut tämän joulun ensimmäisen tiernapoikakeikan onnistumisesta. Esityskausi käynnistyi mainiosti, uusi jäsenemme esiintyi erinomaisesti, ja esityksen jälkeen kehuja sateli. Mahtavaa! Ilostuin myös kirkkokonsertista, jossa oli tyylikkäästi sovitettua musiikkia hyvien muusikoiden esittämänä. Hieno oli myös keskiviikkoinen Seminaarinmäen kauneimmat joululaulut Jyväskylän kaupunginkirkossa.

Nyt olen iloinen siitä, että sain vihdoin ja viimein kirjoitettua kirjallisuuden verkkokurssille tarkoitetun, antiikin kirjallisuutta ja kulttuuria käsittelevän tekstin. Kas tässä:


James Bond - aikamme Odysseus?

Vilkuilin äsken televisiosta "viralliseen" 007-elokuvaperheeseen kuulumatonta, jokseenkin parodista agenttiseikkailua. (Välihuomautuksena vain, etten muuten kokenut tätä paljon puhuttua katharsista.) Ajatukseni askaroivat kuitenkin antiikin ajan kirjoituksissa, ja aloin miettiä, onko salainen agentti James Bond eräänlainen nykyajan Odysseus-hahmo.

Odysseuksen ja James Bondin väliltä on helppo löytää yhteneväisyyksiä. Molemmat ovat ihailtuja, älykkäitä ja maskuliinisia miehiä, jotka joutuvat erilaisiin seikkailuihin. Seikkailujen pyörteissä sankarit kiertävät maita ja meriä ja selviytyvät toinen toistaan täpärämmistä tilanteista. Neuvokkuutensa ansiosta nämä miehet voittavat aina, oli vastustajana sitten kyklooppi tai Neuvostoliitto. (Mikä vertaus! Ajatellaanpa Odysseuksen ja hänen miestensä pakenemista kykloopin luolasta siten, että he roikkuivat kykloopin lampaiden vatsapuolella. Samaa tekee Bond varmaankin jokaisessa elokuvassa: pakenee vihollisten omistamilla kulkuvälineillä.)

Jumalat kuljettavat Odysseusta, yhtenään auttavat häntä, toisinaan antavat suuttumuksensa laskeutua hänen ylleen. Agentti Bondia ohjastavat Britannian hallitus, salainen palvelu ja erityisesti herra M. Hyödyllisiä apuvälineitä hän saa tiedemies Q:lta, jota voisi verrata Odysseusta suosivaan ja auttavaan jumalaan Pallas Atheneen – sotataidon, tiedon ja viisauden jumalattareen.

Sekä Odysseus että James Bond tapaavat enimmäkseen vaarallisia naisia. Naiset kuvataan kieroina ansojen virittelijöinä, jotka kuitenkin vetävät sankareita puoleensa. Miehet viihtyvät kohtalokkaiden naisten seurassa, olivat nämä sitten "pahiksien" tai pahuuden voimien palveluksessa. Odysseus tahtoi kuulla seireenien laulun ja käski miehistöään sitomaan hänet mastoon. Samanlainen ilmiö on havaittavissa agentti 007:n käytöksessä silloin, kun hän päättää vietellä vaaralliseksi tietämänsä naisen. Bond tahtoo Odysseuksen tapaan nautiskella hedonistisesti unohtamatta kuitenkaan olla varuillaan.

Odysseusta odottaa kotona Ithakan saarella hänen vaimonsa Penelope. Penelope ei ole kiinnostunut muista kosijoista, vaan hän uskollisesti vartoo miestään palaavaksi. Vähintään yhtä innokkaasti James Bondia odottaa sihteeri Moneypenny. Vaikka salaisen palvelun toimistossa varmasti pyörii muitakin agentteja, ei Moneypenny välitä heistä vähääkään. Bondin paluuta odotellessa hän on näpyttelevinään jotakin kirjoituskoneella. Hän saa tuskin sen enempää valmiiksi kuin päivisin kangasta kutova ja tekeleensä öisin purkava Penelope.

Myös Odysseuksen ja James Bondin funktio yhdistää näitä sankareita. Molemmista on sepitetty lukemattomia tarinoita, ja on vaikea sanoa, kumpi on tunnetumpi. (Sama, jos vertaisi Jeesusta ja The Beatlesia.) Heidän suosionsa kestää vuosikymmenestä tai vuosisadasta toiseen. Vaikka useat ihailevat näitä miehiä, monet eivät varmaankaan tahtoisi asettua heidän saappaisiinsa. Populaarin sankarin elämä on ehkä kuitenkin liian rankkaa tavalliselle ihmiselle.

Nyt voinkin mennä hyvillä mielin nukkumaan. Aamulla on herättävä toiselle, kolmannelle ja neljännelle tierniskeikalle.