Henkilö H seisoo linikkapysäkillä. Hän ei tiedä, odottaisiko linikkaa vai kyllästymistään odottamiseen. Jos sittenkin kävelisi. Siten saattaisi päästä nopeammin perille.
Henkilö H tuijottaa kävelytietä. Pysäkillä seisoo toinenkin ihminen, joka on niin ikään syventynyt meditatiiviseen eteenpäin tuijotukseen. Ohi ajaa joukkio pyöräilijöitä. Pyöräilijöitten aiheuttamassa ilmavirrassa näkökenttään pyörii viiden euron seteli. Viitonen heittää vielä muutaman voltin ja pysähtyy pysäkin eteen.
Henkilö H poimii setelin ja astuu takaisin pysäkin suojiin pidellen seteliä kädessään kuin mainosta. Hän näyttää lappusta pysäkillä seisovalle toiselle ihmiselle ja sanoo: - Viitonen.
- Joo, mä huomasin kanssa, sanoo pysäkillä seisova.
- Jos sinulla on antaa vaihdossa 2,50, voimme panna saaliin puoliksi.
- Ehehehei mulla oo.
- Eihän tämä sinun ollut?
- Ootas... Ei se. Kai.
- No, sitten minä tienasin linikkarahat, Henkilö H sanoo voitonriemuisena.
lauantai 27. helmikuuta 2010
tiistai 23. helmikuuta 2010
Meitä on moneen junaan
Meitä on moneen junaan,
koska jos ensimmäiset junat kulkisivat ajallaan
useimmat pääsisivät niitten matkaan
eivätkä joutuisi jäämään tuntikausiksi odottamaan
korvaavaa vuoroa
tai mitä tahansa liikkuvaa
kulkupeliä, jolla
olisi edes jonkinlainen mahdollisuus päästä jokseenkin sinne, minne on menossa.
Meitä on moneen junaan.
Meitä on niin paljon, että riittää linikoihinkin, henkilöautoihin, takseihin, paatteihin ja jopa lentokoneisiin.
koska jos ensimmäiset junat kulkisivat ajallaan
useimmat pääsisivät niitten matkaan
eivätkä joutuisi jäämään tuntikausiksi odottamaan
korvaavaa vuoroa
tai mitä tahansa liikkuvaa
kulkupeliä, jolla
olisi edes jonkinlainen mahdollisuus päästä jokseenkin sinne, minne on menossa.
Meitä on moneen junaan.
Meitä on niin paljon, että riittää linikoihinkin, henkilöautoihin, takseihin, paatteihin ja jopa lentokoneisiin.
maanantai 8. helmikuuta 2010
Kyllä kannatti laskeutua puusta.
Silläkin uhalla, että tämä blogi alkaa muistuttaa diskurssianalyysin materiaalikokoelmaa, kirjoitan taas eräästä keskustelusta. Kiitoksia vinkistä uskolliselle lukijalleni E:lle!
Olin taannoin asioimassa paikallisessa äänitallenneliike Z:ssa (nimi muutettu). Pengoin levyjä kohtalaisen kauan. Myyntitiskin takana hääräsi kaksi myyjää, mutta juuri kun astuin askelen kassaa kohti, molemmat myyjät löysivät äkkiä selkänsä takaa jonkin kiireellistä järjestelyä vaativan tehtävän. Asetettuani haluamani levyn pöydälle (kops!), odotettuani hetken, vaihdettuani asentoani (KOPS!), odotettuani pitemmän hetken, yskäistyäni merkitsevästi (KRHM!) ja odotettuani ikuisuudelta tuntuvan ajan reippaampi myyjistä kääntyi tiskiä kohti. Toinen oli ryhtynyt tuijottamaan sivussa olevan tietokoneen näyttöä niin intensiivisesti, että hänen täytyi olla joko erittäin likinäköinen tai yhdistetty tietokoneeseen näkymättömillä aivosähkökäyräkaapeleilla, tai sitten hän yritti laskea, montako pikseliä on Arial-fontin a-kirjaimessa, kun fontin koko on 12.
Seuraa hämärästi litteroitu keskustelu. Kaarisulkeissa on tutkijan tulkintoja repliikkien funktioista. Hakasulkeissa on muita kommentteja ja huomautuksia. Kursivoidut kohdat kuvaavat tapahtumia.
Reippaampi myyjä: - Ã. (Äännähdys lienee tulkittavissa tervehdykseksi.)
HH: - Hei. Ostaisin tämän levyn. [Varmuuden vuoksi osoittaa haluamaansa levyä, koska myyntitiskillä lojuu useita äänitallenteita.] [Muuten repliikki on typerähkö.]
Reippaampi myyjä: - ... [Avaa suunsa puoliksi, mutta sulkee sen ja avaa sen sijaan levykotelon.] Ã. Täälleio'llevyysisäl. [Levyttömyyden ei pitäisi olla mikään yllätys myyntiliikkeessä, jossa suurin osa esillä olevista koteloista on tyhjiä levyjen ollessa säilössä myyntitiskin alla ja takana.] (Kenties myyjän tarkoitus oli vain ilmaista työtoverilleen, että hän voisi auttaa jotenkin.) [Alkavat etsiä levyä.]
Toinen myyjä: - Mikäseo'. (Tarkoituksena on etsintöjen edetessä varmistaa, mitä tulisi löytää.)
Reippaampi myyjä: - Veits Tom. [Näyttää levykoteloa. Jatkavat etsintöjä.]
Toinen myyjä: Tos. ('Tuossa.') [Ojentaa levyn.]
Reippaampi myyjä: Tos. ('Kiitos.') [Ottaa levyn.]
[Seuraa muutamia kaupallisia toimenpiteitä, joiden seurauksena kotelo levyineen vaihtaa omistajaa ilman, että myyjä vaihtaa silmäystäkään asiakkaan kanssa.]
Keskustelun kirjaamista ei ole tarpeen jatkaa pidemmälle, kun ihmiskunnan puheviestinnällisen ylpeyden, ns. palvelevan äänitallenneliikkeen myyjien käyttämän diskurssin nerous on tullut todistetuksi.
Kuinka hienoa: sama äännejono, tos, merkitsee tässä diskurssissa sekä 'tuossa' että 'kiitos'. Kertakaikkisen upeaa! Mitenköhän pitkiä keskusteluja nämä myyjät pystyvät käymään näiden muutaman äänteen avuin? Kas tässäpä tutkimuskysymys.
Jk. Ymmärrän toki ja tiedän varsin hyvin, että tässä ns. palvelevassa myyntiliikkeessä saa myös ns. palvelua, jos kysyy jotakin. Jos ei kysy mitään vaan käyttää pelkkiä interjektioita ja väitelauseita, ei kannata odottaa muuta takaisin.
Olin taannoin asioimassa paikallisessa äänitallenneliike Z:ssa (nimi muutettu). Pengoin levyjä kohtalaisen kauan. Myyntitiskin takana hääräsi kaksi myyjää, mutta juuri kun astuin askelen kassaa kohti, molemmat myyjät löysivät äkkiä selkänsä takaa jonkin kiireellistä järjestelyä vaativan tehtävän. Asetettuani haluamani levyn pöydälle (kops!), odotettuani hetken, vaihdettuani asentoani (KOPS!), odotettuani pitemmän hetken, yskäistyäni merkitsevästi (KRHM!) ja odotettuani ikuisuudelta tuntuvan ajan reippaampi myyjistä kääntyi tiskiä kohti. Toinen oli ryhtynyt tuijottamaan sivussa olevan tietokoneen näyttöä niin intensiivisesti, että hänen täytyi olla joko erittäin likinäköinen tai yhdistetty tietokoneeseen näkymättömillä aivosähkökäyräkaapeleilla, tai sitten hän yritti laskea, montako pikseliä on Arial-fontin a-kirjaimessa, kun fontin koko on 12.
Seuraa hämärästi litteroitu keskustelu. Kaarisulkeissa on tutkijan tulkintoja repliikkien funktioista. Hakasulkeissa on muita kommentteja ja huomautuksia. Kursivoidut kohdat kuvaavat tapahtumia.
Reippaampi myyjä: - Ã. (Äännähdys lienee tulkittavissa tervehdykseksi.)
HH: - Hei. Ostaisin tämän levyn. [Varmuuden vuoksi osoittaa haluamaansa levyä, koska myyntitiskillä lojuu useita äänitallenteita.] [Muuten repliikki on typerähkö.]
Reippaampi myyjä: - ... [Avaa suunsa puoliksi, mutta sulkee sen ja avaa sen sijaan levykotelon.] Ã. Täälleio'llevyysisäl. [Levyttömyyden ei pitäisi olla mikään yllätys myyntiliikkeessä, jossa suurin osa esillä olevista koteloista on tyhjiä levyjen ollessa säilössä myyntitiskin alla ja takana.] (Kenties myyjän tarkoitus oli vain ilmaista työtoverilleen, että hän voisi auttaa jotenkin.) [Alkavat etsiä levyä.]
Toinen myyjä: - Mikäseo'. (Tarkoituksena on etsintöjen edetessä varmistaa, mitä tulisi löytää.)
Reippaampi myyjä: - Veits Tom. [Näyttää levykoteloa. Jatkavat etsintöjä.]
Toinen myyjä: Tos. ('Tuossa.') [Ojentaa levyn.]
Reippaampi myyjä: Tos. ('Kiitos.') [Ottaa levyn.]
[Seuraa muutamia kaupallisia toimenpiteitä, joiden seurauksena kotelo levyineen vaihtaa omistajaa ilman, että myyjä vaihtaa silmäystäkään asiakkaan kanssa.]
Keskustelun kirjaamista ei ole tarpeen jatkaa pidemmälle, kun ihmiskunnan puheviestinnällisen ylpeyden, ns. palvelevan äänitallenneliikkeen myyjien käyttämän diskurssin nerous on tullut todistetuksi.
Kuinka hienoa: sama äännejono, tos, merkitsee tässä diskurssissa sekä 'tuossa' että 'kiitos'. Kertakaikkisen upeaa! Mitenköhän pitkiä keskusteluja nämä myyjät pystyvät käymään näiden muutaman äänteen avuin? Kas tässäpä tutkimuskysymys.
Jk. Ymmärrän toki ja tiedän varsin hyvin, että tässä ns. palvelevassa myyntiliikkeessä saa myös ns. palvelua, jos kysyy jotakin. Jos ei kysy mitään vaan käyttää pelkkiä interjektioita ja väitelauseita, ei kannata odottaa muuta takaisin.
lauantai 9. tammikuuta 2010
Alvariinsa pielessä
Toisin kuin yleisesti kuvitellaan, siilit eivät juo maitoa ja vastaus kaikkiin kysymyksiin ei ole 42. Äkäisesti esitettyyn kysymykseen "Kuka tämän teki?" oikea vastaus on Alvar Aalto.
Herra Aalto on syypää siihen, että Jyväskylän yliopiston päärakennuksen juhlasalissa tenttivastaustensa kanssa ahertavat opiskelijat saavat kiitokseksi ensin polvensa suuhun ja sitten selkärankansa ympäristön kipeäksi. Herra Aalto hyytää opiskelijoita, jotka värjöttelevät hänen suuri-ikkunaisissa kylmissä rakennuksissaan.
Alvar-hyökyaallolta ei voi välttyä, jos oleskelee Jyväskylässä. Missään muussa Suomen kaupungissa ei ole erehdytty tilaamaan yhtä paljon alvarkkitehtuuria tältä maailmanlaajuisestikin tunnetulta rakennustuholaiselta. Missä tämä tupajumi on vaikuttanut rakennuksen syntymiseen, siellä ihmiset törmäilevät seiniin, kaatuilevat portaissa, siristelevät silmiään luonnonvalaistuksessa, eivät kääntyile vesiklosettikomeroissa (koska eivät mahdu, kuten muuan hilpeä mykkäraina esittää) ja saavat nauttia muista yhtä funktionalistisista ilahdukkeista.
Herra Aallon tapaus todistaa jälleen kerran nimen olevan enne. Taiteellinen henkilö, joka olisi kyvykkyytensä perusteella voinut saavuttaa suurta mainetta esimerkiksi piparkakkutaloleipurina tai kaakeliuunimuurarina, päätyi arkkitehdiksi. Nomen est omen – saahan herran sukunimestäkin muodostettua anagrammit, jotka paljastavat, mitä hän juoni: TALOA ja LATOA.
Jos taas järjestetään koko nimen kirjaimet uudelleen, saadaan selville, mikä oli hänen missionsa Jyväskylän kaltaisessa pikkukaupungissa – VALLATA ARO – ja miksi hänen rakennuksistaan on tullut niin arvokkaita kuin on: ARVO ALALTA. Kannattaa siis suunnitella laajoja rakennelmia.
Nimeen sisältyy toisaalta myös varoitus muun muassa epäergonomiasta: OLLA VAARAT. Kun istuu tentin ajan päärakennuksen juhlasalissa, on taatusti ALAVARTALO kipeänä.
TORAAVALLA on takuulla muuttumattoman negatiivinen käsitys tästä arkkitehdista. Joka tapauksessa suosittelen lukemaan viime marraskuussa ilmestyneestä Jyväskylän Ylioppilaslehdestä Noora Mattilan ansiokkaan kirjoituksen Aallon kirouksesta.
Herra Aalto on syypää siihen, että Jyväskylän yliopiston päärakennuksen juhlasalissa tenttivastaustensa kanssa ahertavat opiskelijat saavat kiitokseksi ensin polvensa suuhun ja sitten selkärankansa ympäristön kipeäksi. Herra Aalto hyytää opiskelijoita, jotka värjöttelevät hänen suuri-ikkunaisissa kylmissä rakennuksissaan.
Alvar-hyökyaallolta ei voi välttyä, jos oleskelee Jyväskylässä. Missään muussa Suomen kaupungissa ei ole erehdytty tilaamaan yhtä paljon alvarkkitehtuuria tältä maailmanlaajuisestikin tunnetulta rakennustuholaiselta. Missä tämä tupajumi on vaikuttanut rakennuksen syntymiseen, siellä ihmiset törmäilevät seiniin, kaatuilevat portaissa, siristelevät silmiään luonnonvalaistuksessa, eivät kääntyile vesiklosettikomeroissa (koska eivät mahdu, kuten muuan hilpeä mykkäraina esittää) ja saavat nauttia muista yhtä funktionalistisista ilahdukkeista.
Herra Aallon tapaus todistaa jälleen kerran nimen olevan enne. Taiteellinen henkilö, joka olisi kyvykkyytensä perusteella voinut saavuttaa suurta mainetta esimerkiksi piparkakkutaloleipurina tai kaakeliuunimuurarina, päätyi arkkitehdiksi. Nomen est omen – saahan herran sukunimestäkin muodostettua anagrammit, jotka paljastavat, mitä hän juoni: TALOA ja LATOA.
Jos taas järjestetään koko nimen kirjaimet uudelleen, saadaan selville, mikä oli hänen missionsa Jyväskylän kaltaisessa pikkukaupungissa – VALLATA ARO – ja miksi hänen rakennuksistaan on tullut niin arvokkaita kuin on: ARVO ALALTA. Kannattaa siis suunnitella laajoja rakennelmia.
Nimeen sisältyy toisaalta myös varoitus muun muassa epäergonomiasta: OLLA VAARAT. Kun istuu tentin ajan päärakennuksen juhlasalissa, on taatusti ALAVARTALO kipeänä.
TORAAVALLA on takuulla muuttumattoman negatiivinen käsitys tästä arkkitehdista. Joka tapauksessa suosittelen lukemaan viime marraskuussa ilmestyneestä Jyväskylän Ylioppilaslehdestä Noora Mattilan ansiokkaan kirjoituksen Aallon kirouksesta.
sunnuntai 3. tammikuuta 2010
Itku pitkästä ilosta
Suomalaisista sananlaskuista voi mainiosti aistia kansallisen henkemme. Näin äkkiseltään listaten noin 87 prosenttia sananlaskuistamme on negatiivishenkisiä tölväisyjä, joiden funktiona on joko a) tuottaa närää kuulijalle, b) palauttaa kuulija maan pinnalle muistuttamalla hänen rajallisuudestaan ja/tai c) purkaa pahaa mieltä toiseen aforistisessa muodossa.
Eräs ystäväni oli ollut luistelemassa, kaatunut ja satuttanut itsensä. Ja mitä hänelle sanottiin?
Tekevälle sattuu.
Ei kerta kaikkiaan voi olla niin, että kaikkea hyvää, hauskaa ja miellyttävää seuraa jotakin ikävää.
Lopuksi huomautan ihan varoiksi, että tässä tekstissä esittämäni prosenttiluku ei perustu mihinkään kvatitiiviseen tutkimukseen saati muihin laskelmiin. Luulo ei ole tiedon väärti.
Eräs ystäväni oli ollut luistelemassa, kaatunut ja satuttanut itsensä. Ja mitä hänelle sanottiin?
Tekevälle sattuu.
Ei kerta kaikkiaan voi olla niin, että kaikkea hyvää, hauskaa ja miellyttävää seuraa jotakin ikävää.
Lopuksi huomautan ihan varoiksi, että tässä tekstissä esittämäni prosenttiluku ei perustu mihinkään kvatitiiviseen tutkimukseen saati muihin laskelmiin. Luulo ei ole tiedon väärti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
