Eniten minua innostaa tie

Eilen kuuntelin tarkasti kaikkea. Kuulinkin paljon.

Taitoniekantiellä oli kaksi iäkästä rouvaa päiväkävelyllä. Ensimmäinen kulki itse, toinen tukeutui rollaattoriin. Ohittaessani heidät kuulin ensimmäisen toteavan lakonisesti: "Ei sitten jorattu." Ei hymyn häivääkään, ei pienintäkään naurahdusta. Kunpa tietäisin, mistä rouvilla oli puhe!

Palatessani myöhään yöllä kotiin samaisella Taitoniekantiellä liikkui runsaasti kansainvälisiä opiskelijoita. Rentukan Stammtisch-kemut olivat päättymässä, mikä näkyi ja kuului pitkänkin matkan päähän, kuten tavallista. Ensiksi vastaani pyöräili neljän espanjaa ja englantia puhuvan nuoren joukkue. Heidän iloiset huutonsa sekoittuivat öiseen lintujen lauluun.

Neito 1: Oh Finland! I love Finland!

Nuorukainen 1: Muy bien Finland!

Neito 2: This is so cool! Finland, Finland!

Nuorukainen 2: Muy bien, muy bien, so cool!

Neito 1: (huomaa HH:n ja vilkuttaa) Hello, friend!

HH: Hello! You like Finland, do you?

Neito 1: We LOVE Finland so much!

Nuorukainen 2: Muy bien, muy bien, love Finland!

HH: That's right! (heiluttaa käsiään) Wuhuu!

Nuoret: (nauravat ja huutavat) Wuhuu! We love Finland! Muy bien!

Seuraavaksi kohtasin ranskaa puhuvan kolmikon. En saanut selvää heidän keskustelustaan, ennen kuin kuulin nuorukaisen huikkaavan kahdelle neitokaisseuralaiselleen, että minäpäs sanon jotakin tuolle tyypille.

Nuorukainen: Ça va?

HH: Ça va bien, très bien! Et toi?

Nuorukainen: (hämmästyneenä) Très bien, très bien!

[Ranskaa osaamattomille lukijoilleni kerrottakoon, että edellä esitetty sananvaihto vastaa suomen "mitä kuuluu - mitäpä tässä, hyvää, entä itsellesi - oikein hyvää" -keskustelua.]

Jatkoin matkaani hihitellen ja kuunnellen, kun nuorukainen selitti ystävättärilleen (ranskaksi siis), että on tämä Suomi ihmeellinen maa. "Uskomatonta. Kuljemme keskellä yötä pimeällä kadulla, sanon vastaantulijalle ça va, ja hän osaakin vastata. Eihän Suomessa kukaan puhu ranskaa!"

Rikas mies jos oisin

Noin kolme- tai nelivuotias poika oli äiteineen takanani kaupan kassajonossa. He kävivät jokseenkin seuraavanlaisen keskustelun. Minä nauroin itsekseni.

Poika: Äiti, mä maksan.
Äiti: Ei sulla oo rahaa. Ota tosta nyt muovikassi.
Poika: Äiti, mut mä haluun maksaa.
Äiti: Et sä voi, kun pitää olla rahaa. Mä maksan.
Poika: Mut kun mä haluun! Äiti, mä haluun maksaa!
Äiti: Maksa sitten kahdenkymmenen vuoden päästä.
Poika: Äiti, sä sanot aina noin, että kahdenkymmenen vuoden päästä. (Ottaa alistuneena muovikassin ja antaa äidin maksaa.)

Tevje halusi rakentaa portaita ja hankkia siipikarjaa. Olisi hän varmaan äitinsä ostoksetkin maksanut.

Tässä vastaus

Hyvä lukija,

jos olet joskus miettinyt, mitä elämälläsi tekisit, lue tämä blogikirjoitus. Linkki ohjaa Sinut uudehkoon ja varsin mainioon Samuraikettu-blogiin ja tarjoaa sinulle paljon enemmän vastauksia kuin mitä 42 on.

"Aloita brainstormaus joka ei lopu paperin reunaan, vaan jatkuu aina vaan."

Linja-autossa on myös tunnelmaa

Matkustaessani Mäntsälän ja Jyväskylän valitsen kulkupelikseni mieluummin linja-auton kuin junan. (Mieluiten toki pidän seuraa tutuille autoilijoille, jos kyytiin pääsee, mutta julkisissa liikennevälineissäkin on oma hohtonsa.)

Vaikka Mäntsälän ja Jyväskylän välisiä suoria linikkavuoroja on muutaman vuoden takaisesta vähennetty, autoja kulkee vielä päivittäin kaksi kappaletta molempiin suuntiin. Omat menemiset pystyy ilomielin sovittamaan linikka-aikatauluihin, kun muistaa, että linikat voittavat junat 6-0.

Ai miten niin?

No.

1) Suora (vaihdoton) linikkamatka Mäntsälästä Jyväskylään kestää noin 3 ½ tuntia, junamatka (Mäntsälästä vain Tikkurilan ja Tampereen kautta) peräti 4-5 tuntia.

2) Linikat pysyvät aikataulussa. Express Bus -yhtiön lehdessä Expressissä kerrottiin juuri, että viime vuonna 85 % linikoista saapuu määränpäähänsä aikataulun mukaan tai jopa etuajassa. Myöhästyneistä autoista suurin osa on noin viisi minuuttia myöhässä. Yli kymmenen minuuttia tai kauemmin myöhästyneitä vuoroja on ollut vain muutama prosentti.

3) Linikassa saa poikkeuksetta istua kohti menosuuntaa.

4) Linikoissa kuulutukset ovat aina erilaiset (ja yleensä joinkin tavoin hauskat) toisin kuin junissa, och samma på svenska, and the same in English.

5) Linikan voi pyytää pysäyttämään melkein missä haluaa, vaikkei olisikaan Paavo Väyrynen.

6) Linikka pystyy tarvittaessa kiertämään pienet ruuhkat ja tietyöalueet.

Tilannetajuttomuudesta

Eilen vietettiin Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) 76-vuotispäivää. Ylioppilastalo Ilokiveen oli järjestetty avoin kansanjuhla, jonka reippaasta meiningistä oli saapunut nauttimaan kohtalainen määrä ns. JYY-eliittiä ja useita ihan tavallisia opiskelijoita. Oli kuohuviini- ja pientä ruokatarjoilua ja erinomaisia tanssiyhtyeitä (The Leopards ja The Detectives, kaupungin tämän hetken kuumin ja hikisin bilebändi).

Ylioppilaskunnan puheenjohtaja Jarno Miettinen piti tilaisuudessa juhlapuheen, jonka hän tyylilleen uskottomana luki suoraan paperista. Miettisen puheita - olivat ne spontaaneja tai valmisteltuja - on aina ilo kuunnella, koska hän on lahjakas puhuja ja miellyttävä esiintyjä, hauskakin.

Mutta voi! Juhlassa iski paha tilannetajuttomuus.

Kesken puheenjohtaja Miettisen puhetta kaksi järjestäjää marssi hänen taakseen esiintymislavalle ja ryhtyi kiinnittämään taustakankaaseen The Leopardsin mainoslakanaa. Tämän toimenpiteen olisi varsin hyvin voinut suorittaa joko a) ennen puhetta, jolloin lavalla ei tapahtunut yhtään mitään, eikä yleisöäkään juuri ollut katsomassa, tai b) puheen jälkeen, jolloin lavalla ei tapahtunut myöskään mitään, eikä paikalle saapunut yleisö olisi huomannut operaatiota. Kiinnitys vei aikaa noin 2/3 puheen kestosta, ja kaiken lisäksi lakana ripustettiin vinoon. Oli valitettavaa, että yleisön mielenkiinto suuntautui hyvän puheen sijasta järjestäjien henkseleihin.

Ei näin, järjestäjät, ei näin!

Toiseksi: koristekukat maljakoihin, kiitos, ja vettä niille. Oli juhlavaa ottaa kaunis ruusu muistoksi kemuista, mutta koska kasviparka oli ollut koko illan ilman nesteytystä, se näyttää nyt samalta kuin kellot Dalín maalauksessa Muiston pysyvyys.