Kyllä konduktööri tietää

Matkustaessani Z-junassa viime viikolla ystäväni kanssa kohtasin pitkästä aikaa ihmeen: vaunuun ilmestyi hauska konduktööri. Kaikenlaisia lipunmyyjiä on tullut nähtyä: mukavia, neutraaleja, ynseitä, kyynisiä tai jopa aggressiivisia, mutta tämä hauska konduktööri oli aivan omaa luokkaansa. Hänen astuessaan vaunuosastoon tuntui siltä kuin elämäni elokuvan taustamusiikkiin olisi tullut uusi, hilpeä sointi.

Ystäväni osti lippunsa ensimmäisenä. Opiskelijalippu Mäntsälään alkoi tulostua ihmeellisestä harmaasta koneesta, ja konduktööri luki hinnan näytöstä: 8,30 €. Ystäväni alkoi empiä. "E-eikö se ollutkaan neljä kakskyt?" Tiesin, ettei hänellä ollut riittävästi kolikoita täysihintaiseen lippuun, koska emme olleet viitsineet käydä pankkiautomaatilla.

Tavallinen konduktööri olisi tässä vaiheessa vastannut kylmästi asian olevan näin, antanut lipun ja siirtynyt seuraavan asiakkaan puoleen. Hauska konduktööri sen sijaan naurahti ja alkoi selittää, että yritti huiputtaa, tai oikeastaan testata tarkkaavaisuuttamme ja reaktioitamme säikäyttämällä meidät. Ystäväni myönsi hänen onnistuneen täydellisesti - olihan tilanne pelottavampi kuin kummitusjuna-ajelu. Yritimme puolestamme pelotella konduktööriä opiskelijakorttiemme kaameilla kuvilla, tosin tuloksetta. Kuvat olivat kuulemma sentään näköiset.

Saatuamme liput ja konduktöörin mentyä päätimme vaihtaa paikkoja seuraavaan vaunuun. Ehdimme istua siellä vain muutaman asemanvälin, kun kuulutettiin lippujentarkastuksesta. Pian sama hauska konduktööri köpötteli vaunuosastoon ja pyysi saada nähdä lippumme. Olimme ystäväni kanssa keskustelun pyörteissä, joten jatkoimme puhumista ja vilautimme pilettejämme. "Jaa, vai opiskelijaliput. Olette te kai jossain vaiheessa näyttäneet korttejanne?"

Keskeytimme keskustelumme vastataksemme konduktöörille, mutta kun hän näki kasvomme, hän tunnisti meidät. "Ai te olittekin te! Kas kun en heti huomannut. Mutta tehän olettekin vaihtaneet vaunua! Anteeksi, en ollenkaan tajunnut!" Eihän se mitään haitannut, ei kukaan voi kaikkea muistaa. "Minä kun yleensä muistan, missä kukakin istuu. Tehän olitte aikaisemmin siinä edellisessä vaunussa, niin olittekin, heti tuossa ekassa penkissä, vai mitä? Kyllähän minä sen olisin tiennyt. Ettekä te minua onnistuneet pelästyttämään." Hauska konduktööri tarkisti muidenkin liput, jatkoi ensimmäiseen vaunuun ja huikkasi vielä sieltä: "Näillä penkeillä te istuitte. Kyllä minä muistan neitien istumapaikat!"

Mitä tästä opimme? Junalippu kannattaa aina ostaa, sillä konduktööri tietää kyllä, missä istuvat pilettinsä maksaneet matkustajat. Sitä paitsi pummeille sakkoja kirjoittaessaan hauskatkaan konduktöörit eivät välttämättä ole enää hauskoja.