Huu. Kämpässäni on parin viikon ajan kuulunut mystisiä haamuääniä. Outoja naksahduksia, joiden lähdettä on ollut vaikea paikantaa. Kuumina päivinä olen epäillyt naksahtelijaksi jääkaappia, kosteina päivinä tuuletusikkunaa, ukkosella sähkölaitteita ja öisin vaikka mitä.
NAKS.
Naksahdukset ovat kuuluneet yleensä yksittäin, ja äänessä on ollut jotakin selittämättömän puista. Ääni ei siis ole kuulostanut esimerkiksi sähkösaunan kiukaan päälle kytkeytymiseltä. Olen myös ollut melko varma, että äänet ovat kuuluneet omasta asunnostani eivätkä naapureista. Silti aina välillä: NAKS.
NAKS.
Olen melko herkkä äänille, joitten lähdettä en tiedä. Pystyn aivan helposti vaikka nukkumaan kovaäänisesti tikittävien kellojen tai mouruavan aggregaatin vieressä. Äänet itsessään eivät häiritse, kunhan ne ovat tuttuja. Mutta nämä haamuäänet ovat saaneet minut hyppimään seinille. Onko jossakin hiiri? Kuka on komerossa? Sortuuko kirjahylly? Mitä oikein tapahtuu?
NAKS.
Iltapäivällä kuului taas muutama naksahdus. Hiippailin ympäri asuntoani ja koetin kuulostella, mistä naksahdus olisi voinut kuulua. Paikantaminen oli vaikeaa, koska ääni kuuluu vain todella satunnaisesti. Sain kuitenkin jotenkin pääteltyä, että ääni olisi kuulunut jostakin asuntoni keskivaiheilta, olohuoneen ja työhuoneen tienoilta, makuuhuoneen vierestä.
- - - [Ei kuulu mitään.] - - -
Koska naksahduksia ei enää kuulunut, ryhdyin huvikseni soittamaan kitaraa. Se oli taas järkyttävässä epävireessä. Kenties kostea sää ja ikkunan pitäminen auki eivät tee hyvää akustiselleni. Viritin vehkeen ja soittelin aikani. Sitten muihin puuhiin.
NAKS.
Mikä ihme haamu täällä naksauttelee kuolleita niskojaan? Mutta miksi ääni kuulosti nyt niin tutulta? Aivan, viritystapit naksahtelevat samalla tavalla! Puinen ääni! Kitaratelineen sijainti!
- - - [Ei kuulu mitään.] - - -
Liian myöhäistä. Kitaran epävireisin kieli, A, roikkuu hervottomana. Kieli on jo niin vanha, etten olisi voinut sitä pelastaa. Se on purkautunut pitkältä matkalta, ja haamunaksahdukset ovat kuuluneet juuri tästä purkautumisesta. Viimeinen viritys taisi olla kielelle liikaa. Levätköön rauhassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti