Sivut

torstai 13. toukokuuta 2010

Everything's already been composed

Tänä kevätflunssien ja siitepölyistä aiheutuvien allergiaoireiden aikana nenänniiskutuksesta ja aivastelusta voisi helposti säveltää konserton. Vaikka eiköhän joku muu ole ehtinyt ensin. Everything's already been composed, kirjoitti jo Wigwam parhaan levynsä Beingin (1974) kansiteksteissä.

Muuan teatterisäveltäjä laati vuonna 1961 musiikkia V. S. Naipaulin kirjasta Talo mr Biswasille (1961, suom. 1984) tehtyyn teatterisovitukseen. Musikaali ei valitettavasti koskaan tullut valmiiksi, ja suurin osa sävellyksistä ja sanoituksista unohtui.

Eräs musikaalin lauluista, Bad Sign, Good Sign, jäi kuitenkin elämään. Lukija, Sinäkin ehkä tunnet tämän laulun. Sen melodia kulkee intialaisittain enimmäkseen kromaattisesti. Musikaalissa laulun säestyksenä olisi soinut sitar. Laulajalla on kaikki huonosti: hän on syntynyt epäonnen tähtien alla ja vieläpä väärinpäin, hänen isänsä on hukkunut lampeen, ja kaiken lisäksi muut ovat huolissaan hänen ikävästä niiskutuksestaan. Tunnistatko sanat? Laulu alkaa näin:
I was born with this unlucky sneeze
And what is worse I came into the wrong way round.

En minäkään olisi välttämättä tunnistanut kappaletta, jos en olisi kuullut sävelmää.

Säveltäjä sai nimittäin aivan toisenlaisen sävellyskeikan ja hoksasi käyttää Bad Sign, Good Signin melodiaa hieman muunneltuna. Nyt tämä Monty Normanin naukuva sitarbiisi on soinut aggressiivisin kitaroin ja voimakkain orkestroinnein koko maailman valkokankailla pian viidenkymmenen vuoden ajan James Bond -elokuvien tunnussävelmänä. Tiitididi-diidididi-tiitididi-diidididi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti