Tämän vuoden alku on ollut kovin vauhdikas. Palasin Jyväskylään opintojeni pariin tammikuun toisella viikolla - ja siihen koulunkäyntini melkein loppuikin. Suurin syy opiskelujeni jäämiseen taka-alalle lienee vihreänä jättisammakkona ruumiillistuva valiokunta KVAT, jonka puheenjohtajaksi minut valittiin.
KVAT on yhtä kuin Kortepohjan vapaa-aikatoimikunta. Se on yksi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) alaisista valiokunnista, eikä mikä tahansa valiokunta vaan jäsenmäärältään suurin toimikunta. KVAT toimii Kortepohjan ylioppilaskylässä, jossa sen tarkoituksena on järjestää mahdollisimman laajasti vapaa-ajan aktiviteetteja kyläläisille ja muille opiskelijoille.
Tänä vuonna KVAT:n piirissä toimii yhdeksän viikoittain kokoontuvaa, vapaaehtoisten ohjaajien pyörittämää kerhoa. Niiden lisäksi toimikunnan aktiivit järjestävät erilaisia kursseja (keväällä mm. metsästäjäkurssi, kirjansidontakurssi ja ruoanlaittokurssi) ja tapahtumia.
Viimevuotisen Rentukka Rock -pienoisfestivaalin valtava menestys innostutti KVAT-aktiivit järjestämään tapahtuman puolitoistakertaisena. Tämä tarkoittaa, että ensi perjantaina 6.2. lämmitellään Rentukka Rock warm up -tapahtumassa. Illalla ravintola Rentukassa soittaa kolme loistavaa yhtyettä, joista punkenergiapommi Illusionistiset Luopiot hurmasi yleisön jo edellisfestivaaleissa, countrybändi Blue Lizard aloittaa Kortepohjan valloituksensa ja Gaspard Oil saanee ihmiset syttymään "ilmailurockilleen".
Jahka festivaaliyleisö on saatu lämmitettyä varsinaista tapahtumaa varten, pidetään viikon tauko ja aloitetaan kohkaus uudestaan. Itse Rentukka Rockiin on saatu pääesiintyjäksi sävel- ja sanasivaltaja Jarkko Martikainen, joka keskittyy tänä vuonna uuden kirjansa kirjoittamiseen eikä juuri tee soolokeikkoja. Ne onnelliset yhtyeet, jotka pääsevät soittamaan Martikaisen kanssa samalle tai viereiselle lavalle, ovat jyväskyläläiset Laivue, Nancy ja Ainakaunis sekä kortepohjalaiset Unzyme ja Mama I'm Sorry.
Uteliaille tiedoksi, että Herra Huu joutui perumaan osallistumisensa warm up -iltaan, ja Lyhde työstää parhaillaan uusia kappaleitaan eikä siksi esiinny. Lyhdettä pääsee kyllä näkemään ja kuulemaan vielä kevään aikana.