Koukussa

Myönnän. Olen käsityöholisti.

Jo muutaman vuoden olin onnistunut pysymään erossa eräästä innostuksestani, erilaisista käsitöistä. Tänä syksynä, kun oli pimeämpää ja ikävämpää kuin aikoihin, aloin taas vähitellen ajautua virkkuukoukkujen, neulepuikkojen ja neulojen epäterveelliseen maailmaan. Tunnen käsitöiden haittavaikutukset ja tiedän, mitä ne tekevät elimistölleni ja keholleni. Ranteeni ja sormeni kipeytyvät, silmäni herkistyvät, nenäni kutisee ja jotkut materiaalit aiheuttavat ihottumaa, puhumattakaan kaikista onnettomuuksista, joita käsitöiden teko voi aiheuttaa. Myös lievää masennusta ja epäonnistumisen tunnetta esiintyy.

Kuitenkin pahin käsitöiden aiheuttama haitta on riippuvuus. Tiedän, millaista on, kun päässä pyörivät vain ketju- ja pylvässilmukat ja kiilakavennukset. Tänäänkin minun piti lähteä kauppaan vain siksi, että sain kaksi kerää lankaa erästä virkkuutyötäni varten. Vielä eilen illalla minulla oli lankaa kokonainen kerä, mutta yön hetkinä se hupeni. En voinut käydä nukkumaan, ennen kuin koko kerällinen oli siirtynyt silmukkamuotoon ja virkkuutyöhön. Tänään sitten kädet täristen ja silmät harittaen anelin perheenjäseniäni ottamaan minut mukaan kauppaan, jotta saan lisää lankaa. Huomenna on pyhäpäivä, ja tiedän, etten selviäisi kokonaisesta vuorokaudesta ilman käsityömateriaalia.

Parin vuoden ajan olin onnistunut katsomaan vierestä, kun läheiseni askartelivat ja värkkäsivät mitä milloinkin. Olin yrittänyt tuudittautua siihen uskoon, etten tarvitse käsitöitä ainakaan hauskanpito-, vapautumis- tai rentoutumistarkoituksiin. Mutta nyt olen taas sortunut. Luulen taas, etten voi elää ilman käsitöitä.

Vanhempani ja sisarukseni suhtautuvat käsitöihin hyvin vapaamielisesti. Minua ei ole koskaan kielletty tekemästä käsitöitä - päinvastoin siihen on jopa kannustettu. Taipumus käsityöholismiin vaikuttaa olevan perinnöllistä. Toisinaan harrastamme käsitöitä jopa yhdessä. Kuinka monia viikonloppuja meiltä onkaan kulunut silkkaan askarteluun! Ja voi verkostojamme. En mainitse nimiä, mutta tunnemme lukuisia niin kutsuttuja diilereitä, joista osa on mukana kansainvälisessä käsityöbisneksessä. Muistan jo lapsuudestani, kuinka kotonammekin on liikkunut ties mitä agentteja esittelemässä muiden maiden materiaaleja ja työtapoja.

Käsitöiden tekeminen ei edes ole mitään halpaa lystiä. Jonkin verran valmistamme materiaaleja itse, mutta melko paljon ostamme valmiinakin. Ovathan esimerkiksi kaupan langat sentään laatutuotteita - niistä tietää varmasti, mitä ne ovat ja mitä ne sisältävät. Kotitekoiset jutut kun voivat olla mitä tahansa. Valitettavasti kaikissa kaupan tuotteissakaan ei ole riittäviä varoitustekstejä. Joissakin lankarullissa toki mainitaan, että "kutistuu 40 %" tai muuta sellaista, mutta suurin osa käsityötarvikkeista kaupataan surutta ilman huomautuksia terveyden vaarantumisesta.

Minusta on arveluttavaa, että käsityötarvikkeita ja käsitöiden tekoa ylipäätään markkinoidaan vastuuttomasti. Vaikka kaikki tietävät käsitöiden haitat, yleinen asenne niitä kohtaan on silti suopea ja suvaitseva. Käsitöitä harrastavia ihmisiä pidetään rentoina ja suosittuina. Vaiettu tosiasia on myös se, että varsinkin joihinkin nuorisopiireihin on mahdotonta päästä, jos ei harrasta käsitöitä. Käsitöitä tekemättömiä syrjitään ja pilkataan, eikä heitä kutsuta tapaamisiin. Toisaalta eivät he tapaamisissa välttämättä viihtyisikään, kun kaikki toiminta pyörii vain käsitöiden ympärillä. Askarteluviikonloppujen jälkeen nämä tuhoontuomitut nuoret alkavat jo suunnitella tulevien päivien käsityötekemisiään. Kuinka hauskaa onkaan porukalla vatvoa, minkä värisiä lankoja seuraavaksi ostetaan ja minkälaisia materiaalisekoituksia tehdään. Entäpä vanhukset sitten? Useimmille tuntuu olevan ihan ok, että mummo tai pappa päivällä vähän virkkailee tai nikkaroi. Mitäpä se vanhoilla ihmisillä liiemmin haittaa, pysyvät paremmalla tuulellakin.

On pöyristyttävää, että ihmiset voivat marssia käsityöliikkeisiin keskellä päivää ja häpeilemättä kantaa julkisilla paikoilla mukanaan esimerkiksi sukkapuikkoja. Lämpiminä aikoina käsityöholisteja näkyy jopa puistoissa. Lapset ja nuoret saavat siitä varmasti huonoja vaikutteita ja luulevat, että julkikäsityöskentely on aivan sopivaa. Moraalittomuuden ja epäterveellisten elämäntapojen suitsutukselta ei voi välttyä missään, koska media rummuttaa jatkuvasti niiden puolesta. Televisio- ja radio-ohjelmat, lehdet ja internet pursuavat käsityöaiheisia juttuja ja käsitöiden ihannointia. On kaiken maailman ohjeita ja sovellusvinkkejä. Joulunakin tuntuu olevan sosiaalisesti hyväksyttyä antaa toiselle lahjaksi lankakerä ja virkkuukoukku.

Tätäkin kirjoittaessani olen useaan kertaan napannut virkkuukoukun käteeni ja virkannut muutaman pylvässilmukan keskentekoiseen päähineeseen. Ajatukseni harhailevat, jos koukkuni ja neulani ovat liian kaukana, ja kun ne ovat käsissäni, en tajua muusta mitään. Kun katson ympärilleni, silmissäni välkkyvät ommeltavat napit ja vetoketjut. En voi edes nauttia uusista housuistani, kun mietin koko ajan, millaiset koristenauhat niiden lahkeisiin voisi laittaa. Tämä on kauheaa. Olen koukussa ja pahasti olenkin.

Kot, kot, kot

Mäntsälän Teatterin evakkonäytelmä Ilo pintaa vaik syvän märkänis esitettiin juuri viimeistä kertaa tänä vuonna. Seuraavan kerran sitä pääsee näkemään vasta maaliskuussa teatterimme uusien Teatterin taikaa -festivaalien yhteydessä. Festivaaliohjelma tulee muutenkin olemaan ensiluokkainen. Voin suositella kaikkia esityksiä jo etukäteen!

Evakkonäytelmä totisesti nosti ilon pintaan. Vaikka evakkojen koskettavat elämäntarinat olivat jopa traagisia, lähes kaikki kohtaukset sisälsivät karjalaista läikehtivää iloa ja itseironiaa. Jos jollekin ei voi nauraa, siitä ei kannata puhua! Katsojat olivat kovilla, kun vuoroin piti itkeä ja nauraa - ja välillä molempia samanaikaisesti.

Sain kunnian lausua viimeisen esityksen päätteeksi kiitokset työryhmälle ja auttaa Ihme-Mirkkua jakamaan pienet joululahjapussukat kaikille mukana olleille, ennen kuin he lähtivät koteihinsa. Kova mahtoi oli kullakin koti-ikävä, kun koko näytelmä oli yhtä kotiinpaluuta ja 'koti' taisi olla näytelmän useimmin mainittu nomini. Koska myö karjalaiset osataan nauraa myös ja erityisesti itsellemme, rohkenin kertoa yleisölle näytelmän aikana keksimäni kaskun:
Mitä yhteistä on karjalaisilla ja kanoilla?
- Molemmat hokevat yhteen kokoontuessaan "kot, kot, kot".

Valetarkastaja

Eräänä iltana Kortepohjan-kotitaloni rappukäytävässä näin vieraan virallisen näköisen miehen, tervehdin häntä ja kävin jokseenkin seuraavan sananvaihdon. Kylässä kyllä sattuu kaikkea kummallista, mutta tämä tapaus vie voiton tällä viikolla.

Henkilöt: kylän asukas HH, vieras mies.

HH: - Hei!
Mies: - Hei. Tuota, missä teillä on saunat?
HH: - (kummastuneena) Täällä sivussa.
Mies: - Vai niin. Olen täällä tarkastamassa hissien kuntoa, mutta eihän teillä taida olla hissiä tässä talossa.
HH: - Eipä ole hissiä, ei.
Mies: - Mutta ei täällä varmaan hissiä tarvittaisikaan, kun ei näy olevan asukkaita kovin paljon.
HH: - (ällistyneenä - talo on sentään kylän suosituimpia ja varmasti aivan täynnä) ??? Käsittääkseni tämän talon jokaisessa huoneistossa asutaan.
Mies: - Ei siltä vaikuta. Eihän ovissa lue edes asukkaiden nimiä!
HH: - (ei tiedä, itkisikö vai nauraisiko) ...
Mies: - Tulin siihen tulokseen, ettei hissiä tarvita, kun asukkaita on vain alimmissa kerroksissa! Vain alakerrosten asuntojen ovissa oli nimilaput.

Ainakin hänen päättelyketjunsa on aukoton!

Mutta voinko olla varma, että hän tosiaan oli hissitarkastaja, kun hänellä ei ollut nimilappua rinnassaan? Ei hänellä varmaan ollut nimeä ollenkaan, kun sitä ei lukenut missään. Vai onko hissitarkastajien vaihtuvuus yhtä suurta kuin Kylän asukkaiden - siksihän niitä nimilappuja ei anneta?

Mikä lie valetarkastaja. Danny Kaye oli uskottavampi.

Opiskelija, kehitä kognitiivisia valmiuksiasi - vaihda vapaalle!

Täytin taannoin erästä kyselylomaketta. Taustatiedoissa udeltiin ammattia, ja merkitsin olevani opiskelija. Mikä ammatti se muka on?

Opiskelu on erikoinen työtehtävä. Se ei ole puoli- tai kokopäivätyötä vaan ympärivuorokautista taistelua tuulimyllyjä vastaan, valtavan tietomäärän tavoittelua, kognitiivista kilvoittelua. Opiskellessa olisi monesti valmis Faustin tavoin myymään sielunsa paholaiselle, jos saisi tietää kaiken. Tai edes sen inhottavan pakollisiin perusopintoihin kuuluvan kurssin oppimäärän.

Tiedon ahtaminen päähän ajoittuu usein kaikkiin muihin vuorokauden tunteihin kuin perinteiseen toimistoaikaan, kahdeksasta neljään. Monelle parasta tenttiinluku- tai esseensuoltamisaikaa on yö, jolloin voi vaipua transsiin ja antaa henkiolentojen kirjoittaa rästiin jääneet tekstit. On myös muistettava, että kaikki opiskelijan tekoset eivät välttämättä näy ulospäin – ei varsinkaan ajatustyö. Siksi esimerkiksi nukkuvalta näyttävä opiskelija ei suinkaan koisi vaan prosessoi informaatiota ja kehittää kognitiivisia valmiuksiaan.

Vaikka ajoittaiset tehokkuuden puuskat tai sielunvuokrasopimukset pirun kanssa saattavat poikkeuksellisesti jouduttaa opiskelijan valmistumista, välillä eteen sattuu päiviä, joina opiskelu ei kerta kaikkiaan kiinnosta. Silloin on parasta hankkia muuta ajateltavaa. Tällaisia hetkiä varten on olemassa vapaa-aikatoiminta.

Kortepohjan vapaa-aikatoimikunnan järjestämissä kerhoissa arjen pääsee unohtamaan hetkeksi. Voi marssia kuviskerhoon ja taiteilla Kelan opintotukilomakkeista Edvard Munchin Huudon hahmon näköisen tuskaisen ukon. Tai sitten voi käväistä teatterikerhossa hyppimässä ja huutamassa turhaumansa pois. Roolipelikerhossa voi heittäytyä joksikin aivan muuksi, ja pöytäjääkiekkoa lätkiessä voi kerätä pisteitä opintopisteiden sijaan. Saattaapa käydä myös niin, että kyllästymisillan pelastaa jokin KVAT:n loistotapahtuma.

Ja kun Kylässä ollaan, voi aina pyytää lähellä asuvat ystävät käymään tai kutsua itsensä naapuriin teelle. Hyvässä lykyssä naapuriystävä on juuri leiponut jotakin ja on mielissään, kun saa tarjota lämpimäisiä jollekulle. Yhdessä on paljon mukavampi ihmetellä maailman ja rahan menoa, tuskitella hitaasti eteneviä opintoja ja saada vertaistukea.

Kyllä on mahtavaa olla opiskelija. Opiskelija lienee ainut ammattinsa edustaja, joka voi siirtää työnsä myöhempään vain siksi, ettei homma huvita. Siispä jos pänttääminen pännii, unohda se hetkeksi ja tee välillä jotakin hauskempaa hyvässä seurassa!

Heli Hämäläinen
Kirjoittaja on KVAT:n puheenjohtaja.

Oheinen teksti on julkaistu Kortepohjan vapaa-aikatoimikunnan tiedotuslehdessä Kylähullussa 2/2009. Kuvan otti Akviliina Seppä.

Ylioppilaskuntapoliittinen monologi

Oheisen monologin kirjoitin ja esitin Kortepohjan vapaa-aikatoimikunnan pikkujoulujuhlassa tiistaina 1.12.2009. Monologi toimi johdatteluna asukasneuvostovaalien tulosten julkaisemiseen, jotka paljasti keskustonttuilu... ei kun keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja.

* * *

Rakkaat ystävät ja kyläläiset,

ennakkotietojen mukaan ohjelmassa piti tässä kohtaa olla tonttunäytelmä, tarkemmin sanoen poliittinen satiiri. Sen nimi olisi ollut Joudutaanko joulu perumaan?, ja se olisi käsitellyt erityisesti keskustonttuilulautakunnan toimintaa.

Valitettavasti näytelmä on jouduttu perumaan, mutta siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä. Näinä aikoina monia asioita on jouduttu hautaamaan erilaisille hautausmaille, miksei siis kuopattaisi syntymätöntä joulunäytelmääkin.

Poliittisen satiirin tekeminen tämän syksyn ylioppilaskuntapoliittisessa tilanteessa olisi ollut todella vaikeaa, koska koko syksy on ollut täyttä farssia.

Tietysti näytelmän tekoon olisi voinut ottaa oppia eräältä tietyltä instanssilta ja esimerkiksi SIIRTÄÄ näytelmän esittäminen johonkin myöhempään ajankohtaan. Tätä vaihtoehtoa olisi tukenut se, että osa työryhmästä oli joka tapauksessa merkinnyt harjoitus- ja esityspäivät kalentereihinsa väärin, mikä olisi ilmi tullessaan voinut aiheuttaa vakavan ongelman.

Näytelmä oli vähällä peruuntua jo aiemmin, kun käsikirjoitusta varten laaditut muistiinpanopaperit katosivat. Lisäksi osa työryhmäläisistä koki, että näytelmän tekoon ei ollut riittävästi ohjeita, ja jos jotain ohjeita olikin, ne olivat huonosti muotoiltuja, epäkelpoja, puolueellisia ja painostavia. Näin ohjaajan näkökulmasta nämä argumentit olivat tietenkin typeriä, koska kyllähän kaikki näytelmiä tehneet tietävät, kuinka homma toimii, eikä turhaa ohjausta tai muuta neuvontaa tarvita. Asia oli loppuun käsitelty. Mikäli toiminta olisi mennyt yliampuvaksi tai loukkaavaksi, erilaisista sanktioista olisi voitu päättää. Ja oikeastaan asia oli loppuun käsitelty vasta tässä vaiheessa, vaikkakin keskustelu heräsi vasta siinä.

Edelliseen ohjeistuksen monitulkintaisuuteen liittyen näytelmää käsikirjoittaessa oli lisäksi hieman epäselvää, saako joulusta ylipäätään puhua, ja jos saa, niin kenen kanssa, milloin ja mitä foorumeita käyttäen, onko yksittäisten henkilöiden – kuten joulupukin – mainitseminen ylipäätään sallittua ja saako joulua kritisoida, vai tulkitaanko kritiikki epäsopivaksi toiminnaksi. Puhumattakaan siitä, kuinka uskaliasta olisi ollut mainostaa tonttunäytelmää esimerkiksi yliopiston kotisivutilassa tai sähköpostilistoilla. Työryhmällä oli myös eriäviä mielipiteitä siitä, kuinka kauan ennen näytelmän esittämistä olisi ollut sopivaa alkaa harjoitella sitä.

Tasapuolisuusperiaatteen noudattaminen olisi näytelmää koottaessa ollut hyvin vaikeaa. Jo näyttelijöiden valintatapa olisi voinut aiheuttaa ikävää kärhämöintiä, 5 tuntia ja 27 minuuttia kestäviä henkilövalintaäänestyksiä, voileipien loppumista, verensokerin laskua ja syytöksiä epädemokraattisuudesta. Voisi tietysti kysyä, uskotteko te, isot ihmiset, muka vielä demokratiaan? Eivätkö vanhempanne ole kertoneet, ettei mitään demokratiaa ole olemassa? Isänne se vain on, joka naamioituu demokratian kaapuun ja väittää ottavansa kaikki tasapuolisesti huomioon. Tasan eivät käy demokratian lahjat, mutta tärkeintä on jaksaa olla kiltti koko vuoden. Luulette varmaan myös, että näin joulun alla tontut juoksentelevat ikkunoiden takana kuuntelemassa kansan mielipidettä. Ehei, hyvät ystävät, ehei!

Näytelmään ei olisi voitu ottaa edes sympaattista eläinhahmoa Petteri Punakuonoa, koska tasapuolisuuden nimissä olisi pitänyt olla myös Petteri Viherkuono, Petteri Vihervasemmistokuono, Petteri Porvarikuono, Petteri Keskustakuono, Petteri Kristilliskuono, Petteri Poikkarikuono, Petteri PresSurekuono ja Petteri P&Dkuono. Tästä joukosta tuskin olisi ollut vetämään samaa rekeä.

Osa työryhmästä ei sitä paitsi olisi suostunut laittamaan päähänsä tonttulakkia, koska lököttävä tonttuhattu olisi heidän mielestään muistuttanut liikaa hyppyritukkaa, joka taas olisi viitannut liikaa erääseen tiettyyn ryhmittymään.

Ongelmia aiheutti myös käytännön toteutus. Kuten erääseen syksyn aikana parjattuun instanssiin, näytelmäänkään ei ollut kovin paljon tunkua. Mukaan kysyttyjen mielestä oli paljon mukavampaa saada nauttia itse esityksestä ja tarvittaessa kritisoida esiintyjien toimintaa ja ohjausta sekä mieluusti ilmoittaa mahdollisista virheistä sanomalehti Keskisuomalaiseen.
Ei auttanut, vaikka mukaan kysyttyjä yritettiin houkutella sanomalla, ettei harjoitteluun kulu kuin pari päivää ja ettei hommaa ole paljon. Lähes ainoa tähänkin tonttuiluhommaan vapaaehtoisesti suostunut oli eräs Michaël Vanamo, joka olisi esiintynyt näytelmässä omana itsenään.

No Matter Who You Vote for, the Government Always Gets in

Mikä on se, johon tarvitaan älyttömästi väkeä, rutosti aikaa, paljon tarpeettomia puheenvuoroja, vatvomista, hiekkalaatikkoleikkejä, ristiinpuhumista, poliittista matematiikkaa, ja jonka tuloksen kaikki tietävät jo etukäteen?

Ylioppilaskunnan hallitusneuvottelut.

Lienen deterministi.