Tapaluokat hallussa

Lähestyvien edustajistovaalien (ennakkoäänestys 28.-29.10., vaalit 3.-4.11.) kunniaksi kerrottakoon, mitä vastasin YK:n eli Yhdistyneiden Kieltenlukijoiden vaalikysymykseen.

Miksi kieltenopiskelijan kannattaa äänestää juuri Heliä?

Menneiden aikamuotojen sijaan toimin aktiivisesti futuurissa.

Puolustan kielten keskipienten ainejärjestöjen oikeuksia. Suomenopiskelijana tiedän, että keskipienissä ainejärjestöissä pienikin joukko saa paljon hyvää aikaan, kun toimitaan ahkerasti talkoovoimin. Suomen ainejärjestön Sanen puuhat ovat loistoesimerkkejä siitä, kuinka veikeitä juttuja voidaan tehdä ilman suuria rahoja, tiloja ja sponsoreita. Aivan yhtä lailla koko ylioppilaskuntakin voi tehdä joitakin asioita vailla ihmeempiä varoja.

Haluan lisää vaihtoehtoja tenttimiseen. Tenttiakvaario on jo hyvä alku, mutta himoitsen myös suullisia tenttimismahdollisuuksia. Lisäksi tahdon opiskelumateriaalin helpommin saataville.

Teen kaikkeni, jotta humanisteille, erityisesti kieltenopiskelijoille, saadaan lisää harjoittelupaikkoja. Maailma tarvitsee muitakin kuin opettajia, vaikka me opettajat olemmekin "yhteiskunnan tukipilareita ja oppilaitten kasvun vankkoja kukkakeppejä".

Kaiken tämän hyvän lisäksi hallitsen modukset erinomaisesti!

Lohipaa ja ja mörkömakkaraa

Kandidaatin työn tekeminen alkaa ensi viikolla. Pähkäilen nyt puolitosissani, ryhtyisinkö tutkimaan, mikä kumma tekee ruokalistojen kirjoittamisesta niin vaikeaa kuin mitä se tuntuu olevan.

Meitä Jyväskylän yliopiston opiskelijoita ruokkiva Sonaatti tarjoaa ensi viikolla muun muassa seuraavia muonia:
- nakit ranskalaisilla perunoilla (Okei, annos kootaan todennäköisesti siten, että nakit heitetään perunoitten päälle, mutta silti.)
- kasvis-vehnärisotto tofulla (Aargh, miten kaikki tämä mahtuu oletetun tofukimpaleen päälle? Ja miksi laittaa vehnää ja "riisiä" samaan ruokaan? Kyseessä lienee pata eikä risotto. Risotossa on käsittääkseni riisiä.)
- rommi-rusinamoussea (Tässä lienee käytetty rommirusinoita eikä rommia ja rusinoita, mikä olisi paljon mauttomampi vaihtoehto.)
- kik-hernepihvejä ja tomaatti-ananassalsaa (Yhdysmerkkien törkeää liikakäyttöä.)
- savu-kinkkuperunakeittoa (Kuinka kummassa keittäjä lisää puhdasta savua ruokaan, ja mitä ihmettä on kinkkuperuna?)
- lohipaa (Ymmärrys loppuu tässä täysin. Voi hyvänen aika. Ja jos tämä on partitiivi, mitä on lohipa?)
- fenkoli-toaattikastiketta (Lyöntivirhe vainen, mutta.).

Muuten vain älyttömiltä kuulostavat seuraavat leikkisästi nimetyt ruoat:
- rapuisat kalakuviot (Itken.)
- broilerinuijia ja tomaatti-ananassalsaa (Mitä ihmettä?)
- kummituksen kalkkuna-juustokastiketta
- velhon kaali-porkkanapiirakkaa
- kummitusmakkaraa (bratwursti) (Kiitos selvennyksestä.)
- kurpitsakeittoa a`la Noita-akka (Miksi, voi miksi on käytettävä à la -ilmaisua, jos ei osata, ja miksi Noita-akka, ja miksei soppa voi yksinkertaisesti olla kurpitsakeittoa noita-akan tapaan?)
- mörkömakkaraa ja puolukkasosetta (Tämä on paras!).

Ja oi, halloweenin perjantaisuuden lisäksi ravintola Wilhelmiina viettää tiistaina "kansaivälistä Nallepäivää..". Henkilökunta aikoo laittaa esille pehmonalleja ja tarjota jälkiruokia "Nalle-teemalla..". Pisteet Wilhelmiinalle! Nyt tarvitsee enää tietää, mikä on "Nalle-teema.." ja miten se eroaa nalleteemasta.

Voi hyvänen aika.

Syitä kysele en,
sanaakaan sano en.
Solmun huiviini solmin
ja ain vaikenen vain.

Aikamoinen aarre

Tänään nimipäiväänsä viettävät Aarre ja Aarto.

Kaikkien aarteiden kunniaksi ihmettelen, millaisia aarteita tulostinten mustekasetit oikein ovat, kun ne on piilotettu pakkausmateriaaleihin paremmin kuin merirosvojen aarteet autioille saarille.

Tilaamani mustekasetti oli pakattu muovikoteloon, joka oli pakattu paksuun muovikääreeseen, joka oli pakattu pahvi- ja muovikoteloon, joka oli pakattu muovipussiin.

Ehkä tämän moninkertaisen pakkaamisen takia mustekasetti saapui vasta 29 päivän päästä siitä, kun tilasin sen internetitse. "Nopeasti perille - jopa huomiseksi", mustefirma mainostaa. Aikamoista kiirettä pakkaajat saavatkin pitää, jos aikovat saada käärittyä päivän tilaukset eri materiaaleihin ja saada ne postiin jo seuraavaksi päiväksi.

Mikä politiikassa muka on niin vaikeaa ymmärtää?

Jyväskylän ylioppilaslehti, tuttujen kesken Jylkkäri, on kutsunut nimimerkki V. Vallattoman kirjoittamaan blogia ylioppilaskuntapolitiikan kiemuroista. Odotin ja odotan tekstisarjalta paljon.

Tähän mennessä nimimerkki on julkaissut kaksi mielipidekirjoitusta, joista ensimmäisessä hän kehottaa etenkin uusia opiskelijoita olemaan ryhtymättä ehdokkaaksi (koska ylioppilaskuntatoiminnassa aika menee hukkaan eikä kukaan tietenkään voi ymmärtää mistään mitään) ja toisessa hän nokkelasti epäilee edellisessä blogitekstissäni mainitsemani Teron blogikirjoituksen olevan "edarivaalien lokakampanjan alku". Kohtalainen aloitus.

V. Vallaton toivoo Jylkkärin haastattelussa, että "äänestysinto ja kiinnostus ylioppilaskuntaa kohtaan kasvaisivat". En kuitenkaan suostu uskomaan, että kirjoittaja pääsee tavoitteeseensa soimaamalla vuorotellen kaikkia edustajistoryhmiä. Miksi kukaan kiinnostuisi asiasta, jonka annetaan ymmärtää olevan tyhmä, turha, vaikutusvallaton, byrokraattinen ja vaikeaselitteinen?

Ei ylioppilaskuntapolitiikka ole sen ihmeellisempää kuin mikään muukaan politiikka. Jos kukkahattutäti vääntää asian rautalangasta, politiikka toimii siten, että isoa joukkoa edustamaan valitaan pienempi joukko ihmisiä, jotka yrittävät parhaansa mukaan parantaa vallitsevia oloja. Koska useimmilla on erilaiset käsitykset siitä, mikä on hyvää ja oikein, syntyy erilaisia tapoja pyrkiä parempaan. Yksi haluaa käyttää johonkin paljon rahaa, toinen paljon aikaa, kolmas entisestä poikkeavaa tekotapaa, neljäs ei mitään näistä. Vaikuttaminen on sitä, että sanotaan, miten jokin asia pitäisi tehdä, tai parhaassa tapauksessa hoidetaan asia tämän keinon mukaan.

Politiikka on ikään kuin neuvottelua esimerkiksi vapaaillan viettämisestä. Mietitään, mitä halutaan tehdä (mennäänkö elokuviin, jäädäänkö kotiin virkkaamaan, karataanko salaa leikkikentälle, järjestetäänkö sittenkin bänditreenit). Tarkistetaan, paljonko aikaa ja mahdollisesti myös rahaa on käytettävissä (nollabudjetti, koko ilta aikaa, Pentin pitää lähteä jo yhdeksältä, Elska voitti juuri lotossa ja haluaa viedä joukkion jonnekin). Kysytään, ketkä haluavat mukaan (parempi puolisko, sukulaiset, ystävät, bändi, se tyyppi johon haluaisi tutustua paremmin). Jos tulee erimielisyyksiä, voidaan tapella tai äänestää tai tapella ja äänestää. Suunnitellaan, mitä ja missä järjestyksessä tehdään. Parhaassa tapauksessa joku myös tiedottaa asiasta muille. Jotakuta saattaa kiinnostaa.

Onko politiikka vaikeaa ymmärtää vain siksi, ettei kukaan ole osannut selittää sitä yksinkertaisesti?

Kohuista ja kohkaamisesta

Alan olla lopen kyllästynyt kaikenlaiseen kohkaamiseen. Viittaamatta mihinkään erityiseen poliittiseen kohuun ihmettelen, kuinka mistä tahansa asiasta on mahdollista saada aikaan kohu siten, että se mainitaan kahdesti. Joillekin julkaisuille riittää tosin jo yksi maininta: KOHU!!! on kiva ja lyhyt sana, ja se mahtuu lööppiin kuin lööppiin. Ja koska toimitussihteerit ovat huomanneet KOHUN!!! (huutomerkkien määrä vapaavalintainen) olevan lyhyempi sana kuin SKANDAALI!!!, sen käyttö on lisääntynyt valtavasti. Itse asiassa yhteen SKANDAALIIN!!! mahtuu hieman yli kaksi KOHUA!!!. Kohkaaminen lienee siis syntynyt taittoteknisistä ratkaisuista.

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskuntaa on viime päivinä puhuttanut, ärsyttänyt, huvittanut ja kukkahatuttanut erään ylioppilaskunta- ja kulttuurihenkilön Teron blogikirjoitus, jossa hän nasevasti kertoo taloustieteilijöitä ja kokoomusopiskelijoita koskevista mielikuvistaan. Itse teksti on julkaistu 24. syyskuuta, mutta kommentoijat ovat huomanneet kirjoituksen vasta lokakuun alussa. Satiiri on viidessä päivässä kirvoittanut peräti 72 kommenttia. Ja voi sitä naurun ja tuohtumuksen määrää! Kirjoittajan saama palaute vetää melkein vertoja pääkaupunkilaisen paikallislehden Helsingin Sanomain internet-keskustelupalstalle. O sancta simplicitas!

Kenties pahimpia loukkauksia jyväskyläläisiä (ja ehkä muitakin) taloustieteilijöitä ja kokoomuslaisia kohtaan olivat henkilö Teron mielipiteet tämän joukkion
a) hiusmallista ("hyppyritukka")
b) musiikkimausta ("kyllähän se Antti Tuiskukin on hyvä")
c) tyylitajusta (ts. sen puutteesta) ja
d) mielikuvituksesta (ts. sen puutteesta).
Todistaakseen, että tälläkin ryhmittymällä on huumorintajua, satiirin kohteena olleet perustivat omanarvontuntonsa turvaksi Facebook-ryhmän. Kuinka suloista! Geelin käyttö on täten jälleen pyhitetty.