Piip piip piip, kohteliaisuussanat väistykööt onomatopoeettisuuden tieltä

Ring ring!

Näin huikkaili äsken kevyen liikenteen väylällä kaahaillut pyöräilijä, jonka polkupyörän soittokello oli ilmeisesti rikki ja joka halusi selvitä ruuhkaisesta kohdasta törmäämättä keneenkään.

Kop kop!

Näin sanoi työntekijä, joka ei suoraan kehdannut marssia työtoverinsa toimistoon mutta ei myöskään viitsinyt koputtaa oikeasti. Avoinna ollut ovi ei kenties sattunut käden ulottuville.

Piip piip piip!

Näin toitotti tungokseen jäänyt tyyppi, joka halusi päästä pois ahtaasta väliköstä käyttämättä kyynärpäätaktiikkaa.

Nam nam!

Näin maiskutteli henkilö, jolle tarjosin suklaakonvehdin, mutta joka ei syystä tai toisesta syönyt sitä vaan pani sen taskuunsa.

Tiedämme, että koira sanoo hau tai vuh. Lehmä ammuu. (Nykyään tiedämme myös, mitä kettu sanoo.) Vuotavasta vesihanasta kuuluu tip tip. Nämä ovat onomatopoeettisia eli ääntä jäljitteleviä sanoja. Tiedämme myös, että ihmisten käyttämä kieli on konventionaalista, sopimuksenvaraista. Moniin tilanteisiin on vakiintunut tiettyjä sanoja tai fraaseja, joita on odotuksenmukaista käyttää. Kun esimerkiksi ojennan jollekulle jotakin, sanon ole hyvä, ja vastaanottaja todennäköisesti vastaa kiitos.

Mutta mikä on tämä kielen ilmiö, että sanojen tai fraasien käyttämisen sijaan matkitaan tilanteisiin sopivia äänimerkkejä tai -efektejä onomatopoeettisesti? Onko esimerkiksi soittokellottoman pyöräilijän tehokkaampaa kailottaa ring ring kuin huudella anteeksi jokaiselle vastaantulijalle tai ohitettavalle? Kenties sanallistettu ääniefekti herättää (muittenkin kuin kielitieteilijöitten) huomion helposti eikä tunnu yhtä epäkohteliaalta kuin huuto väistäkää tai tehkää tietä. Suurajoneuvon peruutusääntä imitoiva piip piip piip niin ikään korvaa kohteliaan tai epäkohteliaan väistämiskehotuksen. Ihmisjoukon keskellä jopa puhuttu äänisignaali herättää yleisön huomion, kun taas anteeksi voi jäädä huomiotta, kun ei tiedetä, kuka pyytää anteeksi ja keneltä.

Tehokkaasta huomion herättämisestä on kyse myös kop kop -esimerkissä. "Ääneen koputtaja" haluaa avata viestintäkanavan ja varmistua työtoverinsa huomiosta ilman, että joutuu sanomaan anteeksi että häiritsen tai muuta sellaista. Työtoverin on myös mahdollista tunnistaa "ääneen koputtajan" puheääni, jolloin hän voi ryhtyä soveltamaan haluamaansa käyttäytymisskeemaa (ärhentely, kohtelias vastaus jne.) jopa ennen kuin on edes nähnyt häiritsijää.

Nam nam -esimerkissä onomatopoeettisen ilmauksen funktio ei ole huomion herättäminen vaan kiitollisuuden ilmaiseminen. Äännähdys korvaa joko sanan kiitos tai pitemmän selityksen siitä, miksei tarjottu herkku tule heti syödyksi mutta on silti mieluisa lahja. Nam nam on ikään kuin ennakointi tulevasta herkutteluhetkestä. Jäin miettimään, miksi tässä tapauksessa henkilö ei kiittänyt, mutta en hoksannut kysyä. Ehkä vain yhdestä makeisesta kiittäminen tuntui liialliselta, mutta jotain teki mieli sanoa.

Käytämmekö onomatopoeettisia ilmauksia silloin, kun sanat eivät riitä tai kun sanat tuntuvat olevan liikaa? Onko elinympäristömme niin täynnä erilaisia tuttuja signaaleja, että meidän on kätevämpää jäljitellä niitä kuin käyttää monimerkityksisiä kohteliaisuussanoja? Ovatko kohteliaisuusfraasit muuttuneet liian kliseisiksi, kun ne halutaan korvata onomatopoeettisilla sanoilla? Vai mistä tässä ilmiössä oikein on kyse?

Edarivaalibingo

Jee, on taas edustajistovaalit! Jee, jälleen pääsee kuuntelemaan vaalipaneeleja ja tenttaamaan telttailevia ehdokkaita (tänä vuonna jopa sisätiloissa)! Jee, tästäkin voi tehdä bingon!

Samoin kuin ryhmien vaaliohjelmissa tai ehdokkaitten puheissa tässä bingossa ei liene monellekaan mitään uutta. Mutta koska sisäilmaongelmista kärsivällä kampuksellamme eivät juuri muutenkaan puhalla "uudet/raikkaat tuulet", voimme mekin bingo-orientoituneet ylioppilaskuntadinosaurukset olla esittelemättä torahampaitamme ja keskittyä seuraamaan rattoisasti kertautuvaa edarivaalidiskurssia. Oheinen bingo on laadittu Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) edustajistovaaleja 2013 varten, mutta sitä voinee hyödyntää muuallakin.

Ota siis tämä bingoruudukko mukaan, kun päädyt kuuntelemaan ehdokkaita, ja pidä hauskaa! Edustajistovaalit ovat opiskelijan parasta aikaa. :)

[Suurenna ruudukko klikkaamalla.]

Jk. Jos et tiedä, miten tällaista bingoruudukkoa käytetään, pidä siitä vähintään viisiminuuttinen puheenvuoro.

Kortepohja-bingo

Tarinat kertovat, että ammoisina aikoina (ainakin 1980-luvulla), kun jokaisessa Kortepohjan ylioppilaskylän asunnossa oli vielä toimiva lankapuhelin, pelattiin puhelinbingoa. Kortepohja-bingon idea oli yksinkertainen: pimeinä iltoina soiteltiin vastapäiseen taloon, havahdutettiin asukkaat ja yritettiin sytytyttää valoja ikkunoihin. Bingon sai, kun onnistui soittamaan valot esimerkiksi viiteen ikkunaan pysty-, vaaka- tai vinorivissä. Pelaaminen vaati tietoa, taitoa ja nopeutta – ja tietysti suunnatonta röyhkeyttä. Mutta mitäpä sitä ei opiskelijalta löytyisi!

Astetta kesympi Kortepohja-bingo on julkaistu Kylähullussa ensimmäisen kerran vuonna 2011. Lehden juhlavuoden kunniaksi kierrätämme vanhoja juttuja ja julkaisemme päivitetyn version bingosta. Tätä mainiota seurapeliä voi pelata iltojen ilona seurueessa tai vaikka virtuaalisesti irkissä tai Facebookissa. Myös yksinpeli onnistuu!

Bingoa voi pelata asunnosta käsin, tai jos heittäytyy oikein hurjiksi, menemällä ulos. Kun havaitsee jonkin bingoruudukossa mainitun asian, sen saa rastittaa. Viisi rastia pystyyn, vaakaan tai vinoon tietää bingoa. Voitettaessa tulee muistaa hurrata kovaäänisesti, jotta naapuritkin saavat yhden rastin lisää.

Ruudukko suurenee klikkaamalla.

* * * * *

Juttu on julkaistu Kortepohjan ylioppilaskylän vapaa-aikatoimikunnan tiedotuslehdessä Kylähullussa syksyllä 2013.

Star Trekiä joka toinen tiistai – 30 vuotta Kylähullua tiedotusta

Lehden kansi vuodelta 1992.
[Kuva: Kylähullun arkisto]

”Tervetuloa taas Kortepohjaan, vanhat opiskelijat ja uudet ilman taassia”, alkaa kyläsihteerin arkistoista löytynyt ensimmäinen Kylähullu vuodelta 1983. Kortepohjan vapaa-aikatoimikunnan eli Kvatin tiedotuslehti Kylähullu on siis ilmestynyt ainakin 30 vuoden ajan.

Julkaisun tarkoituksena on kautta aikain ollut tiedottaa vapaa-aikatoimikunnan tilaisuuksista ja toiminnasta. Vanhimmassa löytyneessä Kylähullussa lukuvuodelta 1983–1984 kerrotaan esimerkiksi biljardin ja pingiksen pelaamisen mahdollisuudesta, talokohtaisista tutustumisilloista sekä ”soittajien palaverista” jossa sovitaan soittovuoroista.

Kylähulluissa on varsinkin ennen internetin aikaa ollut tarpeen kertoa yksityiskohtaisesti laina- ja vuokravälineistä sekä -tiloista. Esimerkiksi E-talon alakerrassa oli ammoin opiskelijoille korvaamattoman tärkeä konekirjoitushuone, jossa sai käydä hakkaamassa esseensä puhtaaksi vaikka yöaikaan. Yövuokra maksoi 20 mk, päivä 40 mk, kertoo Kylähullu 7/1987. Toinen suosittu vuokratuote on vuodesta 1994 alkaen ollut polkupyörä. ”Valittavanasi on todelliset pyöräpersoonallisuudet Vaavi, Eno, Mutsi, Isi, Tane, Luigi, Mummi ja Ukki”, mainostetaan numerossa 2/1994.

Sihteeri toimittaa, avautuu ja pilailee

Kylähullua on aina toimittanut vapaa-aika- eli va-sihteeri, kuten kyläsihteerin nimike aiemmin kuului. Kirjoitusapuna on usein ollut muita vapaa-aikatoimijoita. Lähes joka numerossa muistutetaan, että kaikki kyläläiset voivat toimittaa materiaalia lehteen. Vuodesta 1993 lehdessä on ollut maksullisia mainoksia etenkin Kortepohjan ostoskeskuksen liikkeiltä. Kylähullu on ilmestynyt säännöllisen epäsäännöllisesti 1–7 kertaa vuodessa, ja tahti on harventunut ajan myötä.

Lehti on ajoittain toiminut myös sihteerien henkilökohtaisena purkautumiskanavana. Esimerkiksi numerossa 7/1987 senaikainen va-sihteeri Hannele Wahlstén kiroaa kyläläisten vuokravälinekäyttäytymistä. ”PERRKELE!!! Ottaa kaaliin kun tyypit soittelee himaan Lillukan vuokraus- tai Trivial Pursuitin lainausasioissa. Mulla on päivystysajat sitä varten. - - Jos joku kuolee Trivial Pursuitin puutteeseen viikonloppuna niin mun puolesta kuolkoon rauhassa!”

Alivaltiosihteeri on ollut paperinukkemaisen kovaa kamaa
vuonna 1992. [Kuva: Kylähullun arkisto]

Juttujen tyyli on ollut enimmäkseen informoiva ja vinkkaava, paikoin pakinoitsevan humoristinen. Esimerkiksi erikoisnumero VappuHullu 3/1985 muistuttaa enemmän vappulehteä tai Pahkasikaa kuin tiedotuslehteä, ja lehti sisältää muun muassa humoristisen ”vappuheilan välityslomakkeen”. Huumoria ja ironiaa on käytetty juttujen höysteenä senkin uhalla, että tiedotuksen teho on saattanut kärsiä. Vaikka Kylähullun toimitus on väärinkäsityksestä johtuen numerossa 1/1988 luvannut ”vastaisuudessa olla julkaisematta mitään ironista”, tästä lupauksesta ei (onneksi) ole pidetty kiinni.

Vapaa-aikatoimintaa Kylähullussa ennen ja nyt

Kortepohjassa kuka vain voi ehdottaa uuden kerhon perustamista ja ryhtyä vetämään sellaista. Toiminta on asukkaitten näköistä, mikä välittyy myös Kylähulluista. Esimerkiksi elokuvailtoja järjestettiin niin pitkään kuin kollektiivinen television ja videoiden näyttäminen D-talon yläkerran videohuoneessa oli mahdollista. Tiistaisin näytettiin Star Trek -sarjaa ja teemailtoina mm. Monty Pythonin Lentävää Sirkusta ja Kummelia. Näitten lisäksi numerossa 1/1988 kerrotaan elokuvaporukasta, jonka toimintaideana on kävellä yhdessä Kortepohjasta keskustaan elokuviin, katsoa elokuva, kävellä takaisin, juoda iltateet Lillukassa ja keskustella nähdystä.

Suosittuja tapahtumia näyttävät Kylähullujen perusteella olleen monenlaiset bändi-illat Rentukassa. Lillukassa harjoitelleet muusikot ovat ennen olleet huomattavasti innokkaampia esiintyjiä kuin nykyään: Rentukassa on ollut jopa viikoittain paikallisten bändien ilta. Kvatin järjestämää ”Koko kylän pikkujoulua” on vietetty Rentukassa ammoisista ajoista, ja jouluna 1992 Rentukan yleisö on saanut nauttia muun muassa miesvoimistelusta sekä kaikille tarjotusta ilmaisesta keskioluesta. Tämä perinne täytyy elvyttää – nimittäin miesvoimistelu on saatava takaisin ohjelmaan!

Rentukan ulkopuolella on järjestetty lastentapahtumia ja esimerkiksi lumiveistoskilpailuja. Myös legendaarinen Olvi-juoksu on käyty ulkosalla. Olvi-juoksu oli jopa satojen joukkueitten kisa, jossa juotiin panimon juomia ja juostiin noin 400 metrin lenkki joka pullollisen välissä. Lillukassa puolestaan on ainakin vuonna 1985 jorattu kasettimusiikin tahdissa vapunaamuna klo 5 ja samalla nautittu silliaamiaista. Miksei nykyäänkin? 

Vapaa-ajan puuhien ei opiskelijoillakaan tarvitse olla pelkkää hauskanpitoa. Kylähulluissa kannustetaan hyödylliseenkin tekemiseen, kuten numerossa 3/1994 yksityishenkilön lahjoitettua kangaspuunsa Kvatille: ”Vapauta itämaiden lapsiorjat – kudo itse omat mattosi.” Numerossa 3/1999 kutsutaan talkoolaisia siivoamaan talojen käytäviä houkuttimena saunailta, makkaraa ja sammiollinen viiniä.

Tämä on mielestäni Kylähullun historian hauskin kuva!
Q-talon päiväkodin vieressä vuosia asuneena voin
elävästi kuulla korvissani tuon WAH-ölinän.
Sarjakuvan on piirtänyt Soile Hakkarainen.
[Kuva: Kylähullun arkisto]

Ennen vanhaan vapaa-aikasihteeri välitti myös työvoimaa kylän sisällä. Kylähullun ihka ensimmäisessä numerossa ja monissa myöhemmissäkin haetaan ”baby-sittereitä” perheellisten opiskelijoitten avuksi. Lisäksi etsitään vapaaehtoisia päivystämään kylän omassa Palvelevassa puhelimessa ”viikonlopun myöhäistunteina, jolloin ongelmat yleensä kasautuvat pahiten ja tuntuvat kaatuvan päälle”. Sittemmin tällaiset palvelut ovat jääneet pois Kvatin toiminnasta.

Unholaan jääneitä puheenaiheita

Kuten vanhemmat asukkaat muistavat, kylässä toimi (ja paikoin toimii edelleen) lankapuhelinverkko, jolla sai soitella kylän sisäisiä puheluita maksutta. Kylähullussa 1/1994 asukasneuvoston silloinen puheenjohtaja Annastiina Puolakka perustelee, miksi Kortepohja on paras asuinpaikka: ”[Kortepohjassa on] palvelut lähellä ja ympärillä 2 000 nuorta ihmistä, joille kaikille voi soittaa ilmaiseksi”. Ulkopuheluista piti tietenkin maksaa, ja puhelinlaskuista on Kylähullujen mukaan valitettu paljon. Kylähullun 4/1993 mukaan suurin rästissä ollut puhelinlasku on ollut peräti 30 715 markkaa!

Maisemat eivät selvästi ole muuttuneet
vuodesta 1985.
[Kansikuva: Kylähullun arkisto]

Vuosikausien vatvomisen ja äänestysten jälkeen kylään hankittiin kaapelitelevisio vuonna 1995. Samana vuonna aloitti kylän oma televisiokanava Kornet, jossa näytettiin lähinnä tiedotteita, ja internetiin avattiin Kvatin kotisivu. Seuraavana vuonna vapaa-aikasihteeri sai sähköpostiosoitteen. Vuonna 1997 kylän netti oli saatu asennettua B-taloon, ”jonne innokkaimmat surffailijat on saatu asutettua oman jonon kautta”.

1980-luvun Kylähulluista löytyy muutama ruokaohje. Esimerkiksi chili con carneen pannaan ohjeen mukaan peräti 5 sipulia yhtä jauhelihapaketillista kohden, mutta chiliä ei lainkaan. Lisäksi mainitaan, että ”toimikunta ei vastaa seurauksista, jotka syntyvät ruokaa nautittaessa”. Juomapuolelta kerrottakoon, että Rentukan suosituin drinkki Kylähullun 2/2006 mukaan on ollut Valkovenäläinen.

Lopuksi tarjoamme Kylähulluissa julkaistut parhaat niksit kaikkien hyödyksi.

”Tentin saa helpommin läpi, jos lukee siihen, ja varsinkin jos menee tenttiin.” (1/1988.)

”Varmin tapa erottaa inehmo ja humanoidi on katsoa kohdetta arkiaamuna kello 6.00 ja 8.00 välillä. Jos se hymyilee, on se vieraalta planeetalta.” (7/1987.)

30 years of Kylähullu – and only 11 of them in English

Kylähullu, the magazine of the Recreational Committee of Kortepohja Student Village, has been published since 1983. During its history the paper has been written mainly in Finnish. The first English pages in Kylähullu appeared as late as in 2002, and since that all the important information has been translated into English. Surprisingly in issue 2/2009 there are more pages in English than in Finnish!

Although there have been English texts for only 11 years, exchange students have lived in Kortepohja for dozens of years. According to Kylähullu 4/1993, there were 87 exchange students back then. Nowadays about 10 % of tenants are exchange students, so nearly 200 residents need to get information also in English.

Course advert from 1995: Exotic Food Evening

Exchange students are mentioned first time in Kylähullu in 1995 which promotes Exotic Food Evenings. In these cooking courses Finnish students were taught by volunteered exchange students to prepare meals from their cultures. According to the course advert, there was an opportunity to taste such exotic foods like kebab, feta, and chili con carne. Maybe the courses were very effective because these delicacies are nowadays very popular among students.

The first article written by an exchange student is headed “Avoiding extremes” (2/2002) by François Moncomble who tells about studying in Finland. It seems that he and all the other international students love to live in Finland, and even the snow and cold weather are tolerable when you have lots of new friends near you. But the Finnish language is regarded rather difficult. That’s why in Kylähullu 2/2008 Jan Charvát offers a couple of useful phrases for communication with the maintenance:

“I have a problem. = Minulla on ongelma.”

“I lost my key/card. Can you open the door? = Olen hukannut avaimeni/avainkorttini. Voitko avata oven?”.

* * * * *
Katsaus on julkaistu Kortepohjan ylioppilaskylän vapaa-aikatoimikunnan tiedotuslehdessä Kylähullussa syksyllä 2013.

Nälkävuosi ei ollut pitkä

Ensiksi: en nauti zombiekirjallisuudesta, en post-apokalyptisestä fiktiosta enkä ylipäätään kriisiaikojen kuvauksista. Suorastaan pelkään lukea siitä, kuinka ihmiset taistelevat hengestään äärimmäisissä olosuhteissa. Ehkä siksi esimerkiksi P. C. Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen ja Hannu Salaman Amos ja saarelaiset ovat syöpyneet mieleen. Joskus tuntuu tärkeältä lukea siitä, millaista voisi olla ja millaista olisi voinut olla.

Kenties siksi suurten nälkävuosien talvea 1867–1868 kuvaava Nälkävuosi jätti ristiriitaisen mielikuvan. Aki Ollikaisen esikoisromaanissa on taitavaa ja väkevää kerrontaa, joka tempaa täysillä mukaansa, mutta toisaalta kurjuudella ja kriisitilanteen vaikutuksilla ihmisluonteeseen mässäillään häiritsevästi. Tyyli ei paikoin tunnu edes inhorealistiselta vaan jopa yli vedeltyltä Voltairen Candiden tavalla.

R. W. Ekman: Kerjäläisperhe maantiellä  (1860)

Hienoimpana havaintona mieleen jäi kuvaus kansan kahtiajaosta, vaikka nälkä ja puute vaivaavatkin kaikkia jossain määrin. Ylhäisö ja rahvas tuntuvat elävän täysin eri maailmoissa, vaikka henkilöiden kohtalot punoutuvat yhteen. Tuntuu tarpeelliselta verrata, että samalla kun ylemmät ovat pohtineet, mikä on naiselle sopiva istuma-asento, alemmat ovat tapelleet verissä päin viimeisestä leipäpalasta. Parempiosaiset siemailevat punssia lämpimissä taloissaan, kun vaivaiset vaeltavat kohti parempia seutuja ja kaatuilevat lumihankeen. Tämä kaikki on tapahtunut samaan aikaan samassa maassa, ja lukiessa tuntui hurjalta muistaa se.

Nälkiintyneillä ei ihmisyys paljoa paina, konkreettisestikaan. Itsekkyys ja toisten huomioon ottaminen vaihtelevat sen mukaan, kuinka paljon maha kurisee. Silti humaaneja yksilöitä löytyy kaikista kansanosista. Lapsista pyritään huolehtimaan. Ei ole väliä, kenen lapsi on, kun se nyt kuitenkin elää.

Välillä oli vaikeuksia pysyä kärryillä henkilöistä ja näkökulmista. Kenties hitaampi kerronta ja vähäisempi erisnimien määrä olisivat auttaneet lukijaa. 141 sivuun on saatu mahtumaan sellainen määrä väkeä, että on kuin katsoisi joukkohaudan sisältöä ja koettaisi käsittää, kuka kukin on. Toisaalta onko tuolla niin väliäkään, kenen ajatuksista milloinkin on kyse; "samaa luukasaa ollaan koko poppoo", kuten henkilö nimeltä Ruuni vitsailee. "[Joukkohaudasta] kun tuomiopäivänä kömmitään ylös, sitä ei tiiä, kenen luut on matkaansa keränny."

Yhtä kaikki, tämä kirja jättää voimakkaan muistijäljen. Olisi tätä pitempäänkin lukenut. Ollikaiselta voi varmasti jäädä odottamaan muita, kypsyneempiä teoksia.

Goodreads, loit hirviön

Edellisessä kirjoituksessani intoilin Kannesta kanteen -blogista ja kirjojen suunnitelmallisesta ahmimisesta ylipäätään ja kyselin lukuvinkkejä. Jenni suositteli Goodreads.com-sivustoa, johon hurahdin heti täysin. Kiitos vinkistä! Tosin olo on nyt kuin Frankensteinilla: hupsis, loin hirviön.

Goodreadsin ideana ovat erilaiset kirjalistat. Sivustolle on syötetty miljoonia kirjoja (en pikaisesti etsien löytänyt tarkkaa lukumäärää), joita käyttäjät voivat merkata luetuiksi, parhaillaan luettaviksi tai kiinnostaviksi lukea. Luetut kirjat voi arvostella tai vaikka vain antaa holistisesti tähtiä yhdestä viiteen. Muitten käyttäjien kanssa voi verkostoitua ja tutkia heidän "kirjahyllyjään". Kirjallisuusvinkkejä saa myös suoraan Goodreadsilta, joka jollain algoritmilla analysoi listattuja kirjoja ja ehdottaa niitten pohjalta lisää luettavaa. Oikein näppäriä toimintoja kaikki.

Noblesse oblige.... Ei kun tämä olikin se toinen mottoni.
Oi ihana Janosch!

Kuten totesin, hurahdin tähän sivustoon täysin. (Ja kuten tiedän jo ennestään, hehkuva kiinnostukseni mitä tahansa asiaa kohtaan kestää aluksi keskimäärin 3 ½ vuorokautta.) Siispä listasin parissa päivässä viitisensataa ensiksi mieleeni tullutta opusta. Osaan jaksoin merkitä lukemisajankohdan ja muutamasta jopa kirjoittaa muutaman lauseen. Kiinnosti nimittäin, millaisia kirjoja sivusto osaisi suositella minulle. Ja houkuttelevia niteitä löytyikin! Osa oli sellaisia, jotka olen muutenkin aikonut lukea, ja osa aivan tuntemattomia.

Tietysti kirjoja löytää ilman tällaisia palveluitakin. Minusta lukuaikeet kuitenkin konkreettistuvat huomattavasti, kun kirjoista laatii listan. (Olen niitä suorituskeskeisiä ihmisiä, jotka nauttivat, kun saavat merkitä listattuja asioita tehdyiksi.) Toiseksi yritän vähentää "joo, pitäis lukea"- ja "en oo vielä lukenut" -hokemien käyttöä tiettyjen, usein puheenaiheena olevien opusten yhteydessä. Miksi toistaa samaa vuodesta toiseen, kun voisi LUKEA kirjan, kyetä keskustelemaan siitä ja päästä lähemmäs siitä puhuneen ihmisen kokemusmaailmaa?

Helin seuraavat luettavat (138)

(Huom.! Nimien kirjoitusasu on sama kuin Goodreadsissa eli ei aina suomen suositusten mukainen.)

Adams, Douglas	Dirk Gently's Holistic Detective Agency (Dirk Gently, #1)
Adams, Douglas	The Long Dark Tea-Time of the Soul (Dirk Gently, #2)
Agapetus	Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin
Aho, Juhani	Panu : kuvauksia kristinuskon ja pakanuuden lopputaistelusta Suomessa
Alcott, Louisa May	Little Women (Little Women, #1)
Aristophanes	Lysistrata
Asunta, Anssi	Kolmas aikakirja
Barnes, Julian	The Sense of an Ending
Bulgakov, Mikhail	Heart of a Dog
Burgess, Anthony	A Clockwork Orange
Calvino, Italo	Italian Folktales
Camus, Albert	The Plague
Christie, Agatha	And Then There Were None
Coetzee, J.M.	Life and Times of Michael K
Collins, Suzanne	The Hunger Games (The Hunger Games #1)
Corneille, Pierre	Le Cid
Crick, Mark	Household Tips of the Great Writers
Daudet, Alphonse	Lettres de mon moulin
Daudet, Alphonse	Contes du lundi
Dieckmann, Maijaliisa	Väläys pimeässä
Dostoyevsky, Fyodor	The Idiot
Dostoyevsky, Fyodor	White Nights
Dostoyevsky, Fyodor	The House of the Dead
Duras, Marguerite	The Lover
Fielding, Henry	The History of Tom Jones, a Foundling
Fitzgerald, F. Scott	The Great Gatsby
Follett, Ken	Fall of Giants (The Century Trilogy #1)
Follett, Ken	The Pillars of the Earth (The Pillars of the Earth, #1)
Follett, Ken	World Without End (The Pillars of the Earth, #2)
Follett, Ken	Winter of the World (The Century Trilogy #2)
Gibran, Kahlil	The Prophet
Goethe, Johann Wolfgang von	Iphigenie auf Tauris
Goethe, Johann Wolfgang von	The Story of Reynard the Fox
Gogol, Nikolai	Taras Bulba
Gogol, Nikolai	The Inspector General
Golding, William	Lord of the Flies
Goleman, Daniel	Tunneäly: lahjakkuuden koko kuva
Hemingway, Ernest	For Whom the Bell Tolls
Hesse, Hermann	The Glass Bead Game
Hesse, Hermann	Siddhartha
Hietamies, Laila	Kylä järvien sylissä (Viipuri, #1)
Hietamies, Laila	Siniset Viipurin Illat (Viipuri, #2)
Hietamies, Laila	Vienan punainen kuu
Hietamies, Laila	Vierailla Poluilla, Oudoilla Ovilla (Kannas, #4)
Hietamies, Laila	Edessä elämän virrat (Kannas, #5)
Hietamies, Laila	Rakkaani Tuli Vuorilta
Hietamies, Laila	Kesän korkea taivas (Viipuri, #3)
Hietamies, Laila	Valkeat yöt (Laatokka, #5)
Hietamies, Laila	Pilvissä taivaanlaiva (Laatokka, #1)
Hietamies, Laila	Valamon yksinäinen (Laatokka, #3)
Hietamies, Laila	Maan kämmenellä (Laatokka, #2)
Hietamies, Laila	Jäiden soitto (Laatokka, #4)
Hietamies, Laila	Valoa Kohti (Laatokka, #6)
Hosseini, Khaled	A Thousand Splendid Suns
Hosseini, Khaled	The Kite Runner
Hugo, Victor	The Hunchback of Notre-Dame
Hugo, Victor	Les Misérables
Hämeen-Anttila, Jaakko	Kalifien kirjastossa - arabilais-islamilaisen tieteen historia
Hämeen-Anttila, Jaakko	Jumalasta juopuneet
Hämeen-Anttila, Jaakko	Gilgamesh; Kertomus ikuisen elämän etsimisestä
Hämeen-Anttila, Jaakko	Tuhannen ja yhden yön erotiikka
Hämeen-Anttila, Jaakko	Uskontojen risteyksissä: Välimeren alueen uskontojen juurilla
Hämeen-Anttila, Jaakko	Tiedon valtameri – Islamilaista viisautta
Hämeen-Anttila, Jaakko	Todellisuuden maailmat: Runoja ja proosaa islamin mystikoilta
Hämeen-Anttila, Virpi	Tarujen kirja
Itkonen, Juha	Seitsemäntoista
Itkonen, Juha	Hetken hohtava valo
Karra, Petri	Haarautuvan rakkauden talo
Katz, Daniel	Kun isoisä Suomeen hiihti
Kundera, Milan	The Book of Laughter and Forgetting
Kyrö, Tuomas	Mielensäpahoittaja
Kyrö, Tuomas	Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
Kyrö, Tuomas	Miniä
Kyrö, Tuomas	Kerjäläinen ja jänis
Kyrö, Tuomas	Liitto
Laclos, Pierre Choderlos de	Les Liaisons Dangereuses
Lassila, Maiju	Liika viisas
Lee, Harper	To Kill a Mockingbird
Levi, Primo	Survival in Auschwitz
Linna, Väinö	Täällä Pohjantähden alla 1-3
Machiavelli, Niccolò	The Prince
Mailer, Norman	Adolfin linna
Marlowe, Christopher	Doctor Faustus
Maupassant, Guy de	Bel-Ami
Miller, Madeline	The Song of Achilles
Murakami, Haruki	Kafka on the Shore
Nevanlinna, Arne	Hjalmar
Niffenegger, Audrey	The Time Traveler's Wife
Numminen, M.A.	Baarien Mies
Oksanen, Sofi	Puhdistus
Ollikainen, Aki	Nälkävuosi
Orwell, George	1984
Paasilinna, Arto	Kymmenentuhatta Vuotta: Historian Kuvia Suomen Kansan Vaelluksesta
Paavolainen, Olavi	Nykyaikaa etsimässä
Pasternak, Boris	Doctor Zhivago
Picoult, Jodi	My Sister's Keeper
Proust, Marcel	In Search of Lost Time
Racine, Jean	Andromaque
Rannela, Terhi	Amsterdam, Anne F. ja minä
Rimminen, Mikko	Nenäpäivä
Rostand, Edmond	Cyrano De Bergerac
Rousseau, Jean-Jacques	Confessions
Rowling, J.K.	The Casual Vacancy
Rowling, J.K.	Harry Potter and the Deathly Hallows (Harry Potter, #7)
Rybakov, Anatoly	Дети Арбата
Rybakov, Anatoly	Дети Арбата. Книга 2. Страх
Rybakov, Anatoly	Дети Арбата. Книга 3. Прах и пепел
Sacks, Oliver	The Man Who Mistook His Wife for a Hat and Other Clinical Tales
Salinger, J.D.	The Catcher in the Rye
Saramago, José	Blindness (Blindness, #1)
Sartre, Jean-Paul	No Exit and Three Other Plays
Shaw, George Bernard	Pygmalion
Sholokhov, Mikhail	Quiet Flows the Don
Silfverberg, Anu	Luonto pakastimessa
Silfverberg, Anu	Sata sivua: Tekstintekijän harjoituskirja
Sinisalo, Johanna	Sankarit
Tervo, Jari	Layla
Tolkien, J.R.R.	The Hobbit
Tolstoy, Leo	Tunnustuksia
Tolstoy, Leo	War and Peace
Tolstoy, Leo	The Kreutzer Sonata
Topelius, Zacharias	Välskärin kertomuksia
Topelius, Zacharias	Talvi-iltain tarinoita
Unknown	Beowulf: A New Verse Translation
Valtaoja, Esko	Kaiken käsikirja
Waltari, Mika	Nuori Johannes
Waltari, Mika	Kiinalainen kissa: satuja ja tarinoita 1928–1946
Waltari, Mika	Mikael Hakim
Waltari, Mika	Lähdin Istanbuliin
Waltari, Mika	Kaarina Maununtytär
Valtonen, Hilja	Vaimoke
Valtonen, Hilja	Hätävara
Valtonen, Hilja	Nuoren Opettajattaren Varaventtiili
Wasserman, Dale	One Flew Over the Cuckoo's Nest
Wilde, Oscar	The Importance of Being Earnest
Wilde, Oscar	An Ideal Husband
Yli-Juonikas, Jaakko	Neuromaani
Zola, Émile	Nana (Les Rougon-Macquart, #9)

Täytyy lopuksi todeta, ettei virtuaalinen kirjanimekkeiden selailu tuota sellaista tyydytystä kuin kirjastoissa tai antikvariaateissa oleilu. Kirjan fyysinen olemus on tärkeä; se, että sitä saa pitää kädessä ja haistaa sen tuoksun. Kirjoja on paljon kiinnostavampaa haalia hyllyistä, raahata niitä sylissä ja hieman syyllisesti virnistellen käydä lainaamassa ne kirjastonhoitajalta, että anteeksi vain, otin tällä kertaa kaikki Karjala-aiheiset tietokirjanne ja puolet kaunokirjallisuuden M-alkuisten hyllystä [tositapahtumia]. Tai hankkia kirjoja omaksi ja voitonriemuisesti vihkiä käyttöön kirjoittamalla kansilehdelle nimen ja vuosiluvun.

Goodreads-profiilisivuni löydät täältä. En halua luovuttaa sivustolle Facebook- tai minkään muun käyttäjätilini tietoja, joten käyttäjätoverien löytäminen on työlästä. Jos satut käyttämään sivustoa, lisää toki minut toveriksesi! :)

Mitkä sata kirjaa lukisin seuraavaksi?

Uteliaisuuttani tutkin, millaisia ovat Suomen parhaat blogit, joita Helsingin Sanomain Kuukausiliite listaa. Erityisesti kiinnostivat kirja-aiheiset blogit. Listalla mainittiin Kannesta kanteen -blogi, jossa "nuori nainen lukee paljon ja antaa hyviä vinkkejä". Hyviä kirjavinkkejä aina tarvitaan!

Ja vinkkejä ja inspiraatiota sain. Ensiksi tietysti tutkin Kannesta kanteen -blogin kirjoittajan Kaisan profiilia. Apua, hänellä on kilometrin pituinen luettelo seuraamistaan toinen toistaan kiinnostavammista kirjallisuusblogeista! Niitten penkomiseen tulee menemään aikaa.

Toiseksi silmäilin bloggaajan lukemia kirjoja, jotka hän on näppärästi listannut bloginsa välilehtiin. Kirjat on lueteltu kuukausittain. On kiinnostavaa keksiä yhteyksiä samassa kuussa luettujen kirjojen välille. Liekö bloggaaja etsinyt kirjoista jotain samaa, tavoitellut täydellistä erilaisuutta vai päätynyt valintoihinsa sattumalta? Tällaiseen pohdintaan en edes halua kirjoittajan itsensä vastausta. Niin ja: minäkin haluan ruveta luetteloimaan lukemiseni kuukausittain! Jos en blogiin, niin sitten edes johonkin muuhun talteen jäävään dokumenttiin.

Innostuksen ja tuskan sekainen poltteeni lisääntyi, kun blogin yhdeltä välilehdeltä löytyi kekseliäitä lukuhaasteita. Ah, en kestä! Juuri tuollaisin haastein olisi hauska saada koululaiset ja lukiolaiset rohmuamaan kirjoja. Vaikuttaa nimittäin siltä, että osa koululaisista lukee mieluummin, kun saa siten kilpailla muitten kanssa. Lukeminen ei ole vain lukemista vaan valtapeliä.

Bloggaajan sadan kohdan TBR- eli [käsittääkseni] to be read -lista sai innostukseni tulvimaan yli äyräitten. MINÄKIN HALUAN LISTATA SATA LUKEMISTA ODOTTAVAA KIRJAA JA HOTKIA NE! – Pahoittelen edellistä äänenkäyttöäni. Tällaisissa bibliofiiliksissä on vaikea hillitä itseään.

Tietenkin on turha vain haluta, ellei tee mitään. Mutta tekemisen aloittaminen se vasta vaikeaa on. Mitkä olisivat ne sata tärkeintä opusta, joihin minun olisi tutustuttava mitä pikimmiten? Saa ehdottaa! Muuten ajautunen luetteloimaan jo lukemiani kirjoja ja uppoan sellaiseen muistelusten suohon, etten pääse siitä eteenpäin.

Déjà lu.

Jotain listoja löysin vuosina 2008 ja 2009 lukemistani kirjoista (ja yliopisto-opiskelua varten kahlatut kirjakasat ovat vielä erikeen), mutta kattavia dokumentteja ei jälkikäteen löydy. On siis vain luotettava muistiin, jotten lukisi samoja teoksia uudestaan (mikä ei kuitenkaan liene kovin vaarallista). Toisaalta jo vuosien 2008 ja 2009 listoista löytyi sellaisia nimekkeitä, joista ei ole jäänyt minkäänlaista mielikuvaa. Olen esimerkiksi lukenut Coelhon Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin ilman, että siitä on jäänyt lainkaan muistijälkiä. Piti ihan googletella, mistä siinä olikaan kysymys, mutta ventovieraalta tuntuu juoni. Ei kaiketi koskettanut.

Aloitetaanpa sadan kirjan listaus. Aion lukea ainakin seuraavat opukset, joita en – kauheaa, kauheaa – ole vielä lukenut. Aukkoja sivistyksessä? Honi soit qui mal y pense.

1. Tolkien, J. R. R.: Taru Sormusten herrasta
2. Linna, Väinö: Täällä Pohjantähden alla
3. Rowling, J. K.: Harry Potter ja kuoleman varjelukset (olen lukenut vain alun ja lopun)
4. Sinisalo, Johanna: Ennen päivänlaskua ei voi
5. Sinisalo, Johanna: Sankarit
6. Tolkien, J. R. R.: Hobitti eli sinne ja takaisin
7. Salinger, J. D.: Sieppari ruispellossa
8. Joyce, James: Odysseus
9. Kilpi, Volter: Alastalon salissa
10. Saramago, José: Kertomus sokeudesta

Siinäpä vähän alkua. Mitä näitten lisäksi? Millaisen listan itse laatisitte?

On tullut lainattua Sweet Valley High'ta ja vähän muutakin

"Kulttuurimme on monenlaisten lainausten kudelma." Niin totesi professori Jukka Ammondt viimeisellä luennollaan 27.4.2009. Eikä ajatus varmasti ollut hänen omansa.

Luin Sweet Valley High -kirjasarjan, ennen kuin Harry Potterit ilmestyivät. Olin ehkä neljännellä tai viidennellä luokalla. Ennen Sweet Valley High -sarjaa (SVH) olin lukenut Sinuhe egyptiläisen. Ymmärrettävästi Sinuhen jälkeen kaikki oli jonkin aikaa vain lainattua kärpäsen surinaa kymmenen- tai yksitoistavuotiaan korvissa.

Tarttuminen SVH:ihin oli muistaakseni ensimmäisiä konkreettisesti ironisia valintojani. Nimittäin pikkusiskoni H. (ei, emme ole kaksoissiskoja, vaikka moni on sitä kysynytkin) oli toka- tai kolmasluokkalaisena ryhtynyt ahmimaan tätä loppumatonta sarjaa. H. luki enemmän sarjoja kuin minä, H. luki enemmän nuortenkirjallisuutta kuin minä ja H. oli enemmän kiinni ajassamme kuin minä. Häneltä yleensä sainkin sellaiset kirjavinkit, joihin tutustuminen mahdollisti jonkinlaisen kirjallisuuskeskustelun ja kollektiivisen fanittamisen ikätoverien kanssa. Petri Tammista lainatakseni "kirjat todistivat, että olen samassa maailmassa toisten kanssa".

[Kuva ryövätty Huuto.netistä]

Mutta Sweet Valleyt! Naureskelin niitten siirappisille kansille ja irvin siskoani, joka raahasi niitä kirjastosta kotiin, luki yhdessä illassa ja haki seuraavan satsin tilalle. Mutta sitten kävi samoin kuin myöhemmin monen muun liian teinimäisenä pitämäni kirjasarjan kanssa: näin kirjan H.:n yöpöydällä, selasin sitä hieman ja aloin lukea. Ja sitten en voinutkaan enää lopettaa. Vaikka koetin samalla irvistellä kirjojen kauhealle naiskuvalle, muovisille hahmoille ja facepalmeja aiheuttaville juonenkäänteille (vaikka facepalm ei silloin vielä ollutkaan tuttu termi), koukutuin kirjoihin niin, että lopulta luimme niitä samaa tahtia H.:n kanssa. Oli vaikeaa säilyttää ironinen suhtauminen asiaan, josta kuitenkin innostui niin kovasti. Enhän MINÄ nyt oikeasti voinut pitää kyseisestä sarjasta! Koetin samalla lukea Jostein Gaarderia ja Kaari Utriota, jotta jonkinlainen säädyllinen taso olisi pysynyt yllä.

SVH oli oikea runsaudensarvi. Kirjoja oli suomennettu viitisenkymmentä (tai suomennettiin, en muista, ilmestyivätkö ne vähitellen), ja niitten lisäksi tuli vielä muutamia erikoisosia, jotka oli muistaakseni kirjoitettu hitusen kiinnostavampaan tyyliin. (Vasta jälkikäteen ymmärsin, että Francine Pascal ei suinkaan ollut itse kirjoittanut kaikkia opuksia, vaan hänellä oli apunaan joukko haamukirjoittajia, ja epäloogisuudet ja tyylinvaihdokset saattoivat johtua osittain siitä.) Kirjoja oli aina saatavilla Mäntsälän kirjastosta. Ei haitannut, vaikkei sarjan osia lukenut järjestyksessä, koska jokaisen kirjan alussa oli pitkä selvitys edeltäneistä tapahtumista. Oikeastaan kirjoja ei olisi tarvinnut lukea lainkaan, koska kansikuvat, takakansitekstit ja prologit paljastivat kaiken. Ihmissuhdesotkuja, päiväkirjaan kirjoittamista, kaksosten välistä kamppailua, ihmissuhdesotkuja, loputtomia toisaalta–toisaalta-pohdintoja ja vielä lisää ihmissuhdesotkuja – muuta ei sisällöstä tarvinne kertoa. Katsoin myös sarjasta tehdyn televisiosarjan juuri ennen vuosituhannen vaihdetta.

Olenpa kirjoittanut pitkästi suhteestani tähän kirjasarjaan. Toisaalta tärkeintähän tässä on minäminäminä, samoin kuin juuri näkemässäni ensi-illassa, Jyväskylän Ylioppilasteatterin (JYT) täysosumassa Makeen Laakson Lukio. Tuomas Vaahtoluodon kirjoittama ja ohjaama näytelmä mukailee kirjasarjan hahmoja ja juonenkäänteitä, etenkin Sydäntenmurskaaja-osan. Esitystä katsoessani järkytyin, kuinka voin edelleen muistaa kirjoista niin paljon. Sen siis muistaa, mitä häpeää ja koettaa ironialla peitellä.

Esitys riemastutti. Mistä aloittaisin? Ensinnäkin Vaahtoluodon teksti ja ohjaus tarjosivat kiitettävän määrän uusia ajatuksia, intertekstuaalisuutta, tarkkoja havaintoja ihmisestä, naurettavaa, metafysiikkaa, samaistumis- ja tarttumapintaa sekä puhdasta montypythoniaanista hämmennystä. En yllättynyt, että pidin tekstistä, koska nautin myös Vaahtoluodon lyhytnäytelmästä Päivä näin tyyni JYT:n Paljaat-kombinaatiossa. Vaahtoluoto katsoo ihmistä tarkkaan ja läheltä ja antaa hahmojensa puhua kaikesta siitä lainatusta, mikä tekee meistä yksilöitä. Olisiko liioiteltua sanoa, että Makeen Laakson Lukion tekstistä olin aistivinani penttisaarikoskimaisen ylivertaisen taiteilijan tuskaa ja toisaalta hermannhessemäistä itsetutkiskelua ja itsekasvatuksen optimismia. Aika persoonallinen rakennelma, kun lähtökohtana on ollut niinkin lattea materiaali kuin SVH! Scriptis Vaahtoluoto tuis fruimur, joten jatkakaamme kulttuurielitistisehköön tyyliin sopivasti viittauksin.

JYT:n Fb-sivulta lainattu kuva: Iiro Nahkamäki

Jyttiläisten roolisuoritukset olivat, jälleen kerran, toinen toistaan parempia. Jos joskus olen kuvitellut järkevän isosiskon Elizabethin jonkinlaiseksi, hänellä on ollut ja tulee olemaan Tessa Horilan habitus. Railakasta kaksoissiskoa Jessicaa esittäneen Auli Toikkasen uskomattoman pinkki ääni kaikuu edelleen korvissani, eikä pelkästään siksi, että näytelmässä huudettiin paljon. Muuntautumiskykyinen Perttu Puranen on hauskinta, mitä JYT:lle on vähään aikaan tapahtunut. Hänen esittämänsä jumalainen ja lipevä Todd on juuri sellainen tyyppi, johon mielistymistä Vladimir Nabokov kuvaa "koulutyttömäiseksi ihastukseksi jonkun matineaidolin naamavärkkiin". Janne Moilasen rento ja samalla estoinen "erakkosurffari" Bill on kaikessa reunojensa etsimisessäänkin niin leuto häiskä, ettei hän ota aurinkoa vaan aurinko ottaa häntä. Kahden muun hahmon, älykkö DeeDeen ja ilmeisesti näytelmää varten keksityn Patsyn (hahhahhaa, kuuman tytön nimi on Pätsi!), jonka merkitsevin ominaisuus on, että hän on asunut Pariisissa, esittäjät Eeva Sutinen ja Noora Määttä olivat niin ikään herkullisen luontevia. Onerva Luoman pastellivärisestä puvustuksesta täydet pisteet!

Niin mikä reunojen etsiminen? Näytelmän mieleenpainuvinta kuvastoa minulle olivat yksilöiden ja joukkojen reunat. Nuorisojoukko television valonkajossa, lumisateen päälle piirtyvä käsi, rakentuvien kaljakorikehysten sisään jäävän Elizabethin hetkittäisesti rohkeampi olemus; Billin ahtautuminen pullokorien sisälle ja muuttuminen kuin Transformers-robotiksi, joka tulee sotkemaan vähän liian vanhojen tyttöjen barbileikit. Muille hahmoille riitti yksi kori pään peitteeksi, mutta itsestään epävarma Bill tarvitsi kokonaisen suojapanssarin voidakseen astua samaan valoon muitten kanssa. Reunojen ja rajojen etsiminen liittyi paitsi toimintaan myös puheeseen. Hahmojen etäännytetty minäpuhe toisti muitten näkemyksiä heistä ja rakensi heille henkisen panssarin omemman minuuden suojaksi. Olemmeko ensisijaisesti sellaisia, millaisina muut meidät näkevät? Voimmeko uskoa muitten näkemykset itsestämme? Missä menevät minän rajat ja milloin olemme yhtä toisten kanssa?

Keltaiset korit olivat kekseliäs ja kätevästi muunneltava lavaste-elementti, joka käsiohjelman mukaan on lainattu Lahden Kansanopiston Kirsikkapuisto-näytelmästä. Legomaisista koripalikoista rakentaa vaikka mitä, ja niitten värikin on jopa Allahin mieleen! Koraanissa Lehmän suurassa nimittäin kerrotaan, että "He sanoivat: 'Pyydä puolestamme Herraasi selvittämään meille, minkä värinen sen [uhrilehmän] tulee olla.' Mooses vastasi: 'Hän sanoo: Sen tulee olla kirkkaankeltainen lehmä, jonka väri ilahduttaa katsojaa.'" (2: 69.) Jumalan väri siis, hieno valinta. Ja näillä palikoilla jumalat saivat leikkiä yllin kyllin.

Musiikkivalinnat olivat osuvia, ja esityksen loputtua (ehkä ensi-illan juhlallisuuksiin kuuluvana) soimaan jätetty Ink Spots loi mukavan tunnelman poistumiseen. Jopa Mozartin käyttö ei-kliseisesti meni nappiin! Kuten V. J. Sukselainen tähän sopivasti kirjoittaa, "paatoksen vaahdon voi usein kuoria huumorin kauhalla". Näytelmä ei ottanut itseään liian vakavasti.

Menkääpä siis tekin pohtimaan, tirskumaan ja hämmentymään Makeen Laakson Lukioon! Kertokaa myös, mitä te näette siinä. Minä menen katsomaan uudestaan jo viikon päästä.

Muokkaus 29.7.2013 klo 9.40: Vedin Patsyn hahmoa koskevan virhekäsitykseni yli ja lisäsin pari virkettä reunojenetsimiskappaleen loppuun.

Kesän tekstimaailmaa

Olen viettänyt tämän viikon lomaa ahmimalla kirjoja ja lehtiä. Todellisuuspako onnistuu mainiosti, kun hotkii toista hyllymetriä kirjoja! Lisäksi kävin läpi kolmen kesätyökesän Suomenmaat ja leikkasin kirjoittamani jutut talteen. Ennen lomaa olin kahlannut 30 vuoden aikana ilmestyneet Kylähullut, joten eiköhän tässä ole aikakausjulkaisuja yhden loman tarpeiksi.

Opettelin lukemaan jopa sähköistä kirjaa iPadista, mikä olikin erikoinen kokemus. Pidän enemmän fyysisistä kirjoista, ja oli mukava palata kotiin Jyväskylään, kun täällä odotti laatikollinen uusia kirjoja. Oli myös järjesteltävä kirjahylly uudelleen, koska kaikki mahdolliset pöytätasot olivat täyttyneet opuksista ja halusin saada ne järjestykseen. Odotan innokkaasti sitä päivää, kun voin tuoda KAIKKI kirjani saman katon alle ja koota ne kunnollisiin, riittävän tilaviin hyllyihin. Tätä hohdokkaampaa tulevaisuuttaan odottaa tällä hetkellä noin 23 hyllymetriä niteitä.

Kotoa löytyi ensimmäinen kirjoituskilpailutekeleeni,
ensimmäisellä luokalla (1996) kirjoittamani
18-sivuinen kirja Pikku karhut pienenä.

Jotta pöytätasot eivät kuitenkaan pääsisi aivan tyhjenemään, kärräsin Mäntsälän-kotoa joitakin yläasteaikaisia ja vanhempia kirjoitelmiani. Niitä lukemalla koetan tavoittaa peruskoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen juonteita sekä teini-ihmisen ajatuksia valmistautuakseni tulevaan työhöni. [Alan nimittäin syksyllä opettaa tuntiopettajana Jyväskylän yliopistossa paitsi äidinkielen ja kirjallisuuden didaktiikkaa myös kirjoitusviestintää.]

Yläasteen ainekirjoitusvihon lukeminen oli yhtäältä hervotonta hupia, toisaalta ikäkausihäpeästä voihkimista. Kaikesta kamaluudestaan huolimatta vihko oli oiva portti nuoremman minän maailmaan. Hauskinta oli yllättyä omasta ajatuksenjuoksusta ja arvailla, mitkä kuullut tai luetut vaikutteet paistavat mistäkin. Ja ah; silloinen välimerkkien käyttöni... oli kuin niistä runo- ja novelliantologioista, joita rohmusin kirjastosta. Onneksi kirjallisessa ilmaisussani on tapahtunut edes jotain kehitystä!

Kirjoitelmista ilmenee myös, etten ole yhdeksännellä luokalla lainkaan ymmärtänyt Arto Paasilinnan huumoria, vaan lyttään arvostelussani Volomari Volotisen ensimmäisen vaimon aivan täysin. Nyttemmin en ole kirjan yhdentekevyydestä niin varma. On varmaan luettava se uudelleen. Muutenkin tekisi mieli vilkaista joitakin opuksia ja katsoa, olisinko niistä vielä samaa mieltä kuin nuorempana. Esimerkiksi Siegfried Lenzin Kiusattu (Arnes Nachlaß 1999, suom. Oili Suominen 2001) näkyy tehneen suuren vaikutuksen. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajamme L. S. luetti meillä hyvää kirjallisuutta. Olen siitä sangen kiitollinen.

Don Quijote -laulujen viiden kärki

Tällä kertaa täällä Heli Hämäläisen blogissa kuullaan maailman parhaita don Quijote -lauluja. Kirjallisen hahmon edesottamukset ovat innostaneet biisinikkareita kaikkialla, missä luetaan eurooppalaista kirjallisuutta. Viiden kärkeen mahtuu myös yksi kotimainen kappale. Sen sijaan klassisemmat musiikkiteokset on rajattu listan ulkopuolelle.

Surullisen hahmon ritari on Miguel de Cervantesin luoma hahmo, joka on lukenut liikaa ritariromaaneja, menettää järkensä ja lähtee taisteluun maailman vääryyttä (mm. tuulimyllyjä) vastaan. Mielevä hidalgo don Quijote Manchalainen (I osa 1605 ja II 1615) on sikäli merkittävä teos, että sitä pidetään ensimmäisenä nykymuotoisena romaanina. Vaikka jälkimmäisen osan ilmestymisestä on kulunut pian 400 vuotta, sen sanoma on edelleen ajankohtainen: (muilla) on hirveän hauskaa, jos joltakulta menevät tosi ja kuvitelma sekaisin.

1. Jacques Brel: Don Quichotte

Belgian musiikkisuuruus Jacques Brel näki arvatkaa-mistä-aiheesta tehdyn amerikkalaisen hittimusikaalin Man of La Mancha ja ihastui siihen niin, että halusi siitä ranskankielisen version. Ranskannos sai ensi-iltansa Brysselissä 1968, ja pääroolissa oli kukapa muu kuin myös näyttelijänä loistanut le Grand Jacques. Hänen ja sidekickiä Sancho Panzaa esittäneen Dario Morenon duetto lienee parasta, mitä henkilöiden luonteesta ja suhteesta toisiinsa voi mahduttaa kertosäkeistöön.

Kiitos internetin, meillä Brelin uudemmillakin ihailijoilla on mahdollisuus nähdä hänen esiintymistään. Tässä videossa on nähdään katkelmia musikaalista, flamencoa steppaavia teatterihevosia ja Brelin haastattelua.

Jälkimmäisestä videosta voi kuunnella biisin kokonaan ja seurata ranskankielisiä sanoja. Mikäli ranska ei kuulu kielivarantoon, voi aina lukea persiankielistä käännöstä.

2. Ismo Alanko: Don Quijote

Taiteilijaelämää-albumillaan (1995) Ismo Alanko pohdiskelee artistin roolia ja tähän kohdistettuja odotuksia. Don Quijote kuvaa taiteilijan yksinäistä tuskaa, hulluutta ja väärinymmärretyksi tulemista. Tätäkään kappaletta ei ole mahdollista toteuttaa ilman ratsastuskomppia ja kohtalokkaita jousia. Jos cd-levy voisi kulua puhki, levyni olisi aikaa sitten hajonnut tämän biisin kohdalta.

3. Neoton Familia: Don Quijote

Jos jostakin historiallisesta tai fiktiivisestä hahmosta ei 1970- tai 1980-luvulla ole tehty diskobiisiä, kyseessä ei ole mies eikä mikään. Niinpä Unkarin menestyneimpiin popbändeihin kuuluva Neoton Familia levytti Don Quijoten vuonna 1981. Tarttuvan biitin sijasta huomion vie videon ilmeetön perkussionisti, joka tepsuttelee terveyssandaaleissa.

4. Totální nasazení: Don Quijote de la Ganja

Olemme siirtymässä laukkakompista diskobiitin kautta takapotku-skahan. Tšekkiläinen punk-, rock- ja skabändi Totální nasazení ('täydellinen omistautuminen') antaa oman Quijotensa laukata pilvisillä ruohokentillä. Biisi on peräisin ilmeisesti 1990-luvulta, ja surullisen hahmon ritari kuvataan edelleen surkeaksi ilmestykseksi.

5. Nik Kershaw: Don Quixote

Hämärintä menoa musiikkivideossaan tarjoaa 1980-lukulainen brittipoptähti Nik Kershaw, joka esitti tämän listahittinsä myös Lontoon Live Aidissa 1985. Kershawin Don Quixote palauttaa meidät takaisin lähtöteemaan, Cervantesin romaanin varoitukseen fiktion vaaroista, tällä kertaa kuitenkin lähinnä televisioviihteen näkökulmasta. Biisissä tuodaan ilmi, että Teräsmiehen kaltaisiin supersankareihin olisi kivaa samaistua, mutta samalla kysytään, ollaanko silloin oikeasti ylpeitä ja rohkeita vai vain hulluja.

Kärjen ulkopuolelta

Lopuksi huomautamme, että viiden parhaan don Quijote -kappaleen joukkoon ei mahtunut esimerkiksi tämä ranskalainen kauhistus.