tiistai 23. huhtikuuta 2013

Kirja-arvostelu ja ohjeistusta nörttiasiantuntijoille


Janne Jääskeläinen & Katleena Kortesuo: Nörtin esiintymisopas. Suoritusmanuaali substanssiosaajalle
Talentum

Vakuuttavan asiantuntijaesiintymisen perusteet, 1 op


Jos saisin määrätä yhden tenttikirjan kaikille yliopisto-opiskelijoille, se olisi tämä. Yrittäjä-tietokirjailijat Janne Jääskeläinen ja Katleena Kortesuo ovat laatineet oivallisen oppaan vakuuttavaan esiintymiseen. Nörtin esiintymisopas – Suoritusmanuaali substanssiosaajalle on poikkeuksellisen helppo- ja nopealukuinen peruskurssi, joka on taatusti hyödyksi kaikille meille, jotka haluamme kehittyä ymmärrettävinä viestijöinä.

Yliopistosta valmistutaan asiantuntijoiksi. Vaikka tietopuoli olisi erinomaisesti hallussa, työelämässä pelkkä asiaosaaminen ei riitä. Sisältö ei ratkaise, vaan se, että myös ulkoasu ja esiintyminen ovat tilanteeseen sopivat. Taitava viestijä saa myytyä itsensä ja osaamisensa minne haluaa. Kaikki eivät ole luonnostaan hurmaavia ja vakuuttavia, joten käytännön toimintaohjeet tulevat varmasti tarpeeseen muillekin kuin nörteille.

Teksti on tiivistä "tee näin – älä tee näin" -ohjeistusta. Kirjoittajat kertovat runsaasti omia kokemuksiaan, ja nämä yksityiskohtaiset kertomukset ovat oppaan kiinnostavinta antia. Jos tiukka leipäteksti ei miellytä, pääkohdat voi vilkaista jokaiseen lukuun kuuluvasta TL; DR (too long, didn't read) -tiivistelmästä. Esimerkiksi pukeutumisesta ja sähköpostin käytöstä annetaan niin konkreettisia ohjeita, että tekee heti mieli katsoa itseään peilistä ja tarkistaa viimeisimmät mailit.

Kirjan hieman päälleliimatun oloinen nörttiläppä hämmentää. En tiedä, pitäisikö huolestua, kun ymmärrän suurimman osan nörtähtävistä viittauksista. Kirjan pointit tajuaa kuitenkin mainiosti, vaikkei nörttien kokemusmaailma olisikaan ominta aluetta. Eipä Cthulhu- ja vogonimaininnoilla taida olla ihmeempää tarkoitusta, mutta ne ovat sentään vaihtelua elämäntaito-oppaitten väsyneeseen kielenkäyttöön.

Heli Hämäläinen

Arvostelu on ilmestynyt Vaasan ylioppilaslehdessä huhtikuussa 2013.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Tuttavuuden tekemisestä

Viime aikojen suosituimpia kahvipöytäkeskusteluja lähipiirissäni on ollut, kuinka tehdä tuttavuutta kiinnostavien ihmisten kanssa. Aihe ei tunnu millään ehtyvän, mikä ei ole ihme, koska kukapa meistä ei joskus empisi tuntemattoman edessä. Kaikki ovat kyllä kuulleet samat hyvää tarkoittavat neuvot ("meet vaan juttelemaan sille"), mutta todellisuus on monesti mutkikkaampi. Kenties ongelmana on liiallinen problematisointi (tai liian hyvä mielikuvitus, joka kehittää nanosekunnissa tuhansia skenaarioita ja lataa pään täyteen vääriä odotuksia). Lisäksi vaikuttaa siltä, että oli henkilö kuinka reipas, sosiaalinen, puhelias, ystävällinen, tilannetajuinen jne. tahansa, tuttavuuden tekeminen aiheuttaa joskus päänvaivaa.

Paljon on tullut keskusteltua myös niistä tutustumisyrityksistä, mitkä ovat tuntuneet epäonnistuneilta, epämiellyttäviltä tai jopa ahdistavilta. Tuttavapiirin mainitsemia yleisimpiä turn-offeja ovat liiallinen innokkuus (etenkin yhteystietojen kinuaminen), kliseisten avauslauseitten käyttö ja epäjohdonmukainen käyttäytyminen. Kaikille näille on varmasti hyviä syitä, ja sosiaalisiin "epäonnistumisiin" on helppo suhtautua ymmärtävästi. Kuitenkin – niin raadollista kuin se onkin – tuttavuuden tekemisessä juuri ensivaikutelma ratkaisee. Jos antaa itsestään mäntin kuvan, on oleva mäntti aina ja ikuisesti, aamen.

Opastusta vuodelta 1951.
Ilmari Kohtamäen toimittamassa lehdykäisessä Pikku tietäjä – Hyvät käytöstavat (Yhtyneet Kuvalehdet 1951) kerrotaan tuttavuuden tekemisestä:
Ennen vanhaan oli usein sangen vaikea päästä valittunsa tuttavaksi. Vielä nykyäänkin [1950-luvulla] vaaditaan, että miehen on oltava naiselle esitelty, ennenkuin voi ryhtyä tekemään tuttavuutta. Parasta on koettaa keksiä yhteinen tuttava, joka toimittaa esittelyn. Sitten mies voi kyllä ehdottaa tapaamista.
2010-luvulla painitaan edelleen saman ongelman kanssa. Vaikka  kiinnostuksen kohteen kanssa olisi yhteisiä tuttaviakin (jotka on tietysti helppo vakoilla Facebookista), voi olla vaikeaa saada kaikkia osapuolia sattumaan samanaikaisesti samaan paikkaan, jotta esittely saadaan toimitettua. Ja tilanteen olisi vieläpä hyvä vaikuttaa spontaanilta!

Pikku tietäjässä jatketaan:
Nykyajan [siis 1950-luvun] nuoriso on kuitenkin tottunut käymään suoraan asiaan. Jos nuoret tapaavat tanssiaisissa, pyydetään ilman muuta saada tavata. Muutoin mies lähettää kukkia ja pyytää kohtausta. Hän ilmoittaa nimensä ja puhelinnumeronsa tai sanoo, että hän odottaa määräaikana määräpaikassa tai jollei silloin sovi, joskus toiste. Jollei nainen tule, voidaan lähettää uusi kukkatervehdys ja ehdottaa tapaamista. Korrektina ei pidetä sitä, että mies soittaa ilman muuta ihailunsa kohteelle, vielä vähemmän, että hän menee puhuttelemaan tätä julkisella paikalla.
Kukkalähetykset kunniaan! Ja vaikka ei vehkoja lähettelisikään, voi muuten vain ehdottaa tapaamista. Jollain tavalla pidän myös ajatuksesta, että ilmoittaa olevansa tiettyyn aikaan tietyssä paikassa, ja tuttava voi sitten itse päättää, ilmaantuuko paikalle vai ei. Päivällisten keskustelujen perusteella ei edelleenkään kannusteta soittelemaan tai viestittelemään heti (ainakaan ennen tapaamista). Julkisella paikalla voisi kyllä tulla puhuttelemaan.

Mikäli tapaamisesta saadaan sovittua, vihkosessa neuvotaan:
Mies tulee luonnollisestikin kohtauspaikalle määräaikaan, mutta nainen saa myöhästyä hieman, korkeintaan 10–15 min. Mies odottaa korkeintaan puoli tuntia määräpaikassa. Jollei nainen tule siihen mennessä, mies voi lähteä rauhassa. Joko naiselle on tullut este tai hän ei ole halunnut saapua.
P. Jarla luki jälleen ajatukseni.
Nämä ajankäyttöohjeet sopivat hyvin nykyaikaankin. Miekkosten (tai yhtään kenenkään) on turha kiduttaa itseään odottelemalla tuntikausia ja muita esittämällä myöhemmin marttyyriä. Jos ja kun puhelimia kanniskellaan mukana kaikkialla, ystävät, toverit ja tuttavat ilmoittakoot yli 10 tai 15 minuutin myöhästymisestä. Mikäli ei ilmoita, ei lukeudu mihinkään edellä mainituista ryhmistä.

Entäpä naiset sitten? Pikku tietäjä on tähän asti neuvonut vain miehiä. Suoraan naisille on osoitettu vain yksi virke, joten voidaan olettaa, että tuttavuuden tekeminen on (ollut) miesten käsissä. Toki naiset ovat näppärillä keinoillaan voineet ohjailla miehiä siten, että halutut tuttavuudet ovat päässeet syntymään.
Mies voi ehkä olla mielissään, jos nainen pyytää saada tavata häntä, mutta sitä ei naisen pidä tehdä.
Uskomme, että 2010-luvulla tytöt voivat vallan mainiosti käydä poikain juttusille. Ja tapaamispyyntöjäkin aiomme esittää, ähäkutti!

Lopuksi esitettäköön tuttavapiirissä mitä suurinta ihastusta herättänyt video Maltan tämänvuotisesta euroviisuedustajasta. Kappaleen tarina on ylenpalttisen suloinen, ja oheinen nörttisöpöily sulattaa huhtikuun jäiset tietkin. Esimerkiksi näin voisi hienovaraisesti tehdä tuttavuutta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...