sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kortepohja-bingo

Tarinat kertovat, että ammoisina aikoina (ainakin 1980-luvulla), kun jokaisessa Kortepohjan ylioppilaskylän asunnossa oli vielä toimiva lankapuhelin, pelattiin puhelinbingoa. Kortepohja-bingon idea oli yksinkertainen: pimeinä iltoina soiteltiin vastapäiseen taloon, havahdutettiin asukkaat ja yritettiin sytytyttää valoja ikkunoihin. Bingon sai, kun onnistui soittamaan valot esimerkiksi viiteen ikkunaan pysty-, vaaka- tai vinorivissä. Pelaaminen vaati tietoa, taitoa ja nopeutta – ja tietysti suunnatonta röyhkeyttä. Mutta mitäpä sitä ei opiskelijalta löytyisi!

Astetta kesympi Kortepohja-bingo on julkaistu Kylähullussa ensimmäisen kerran vuonna 2011. Lehden juhlavuoden kunniaksi kierrätämme vanhoja juttuja ja julkaisemme päivitetyn version bingosta. Tätä mainiota seurapeliä voi pelata iltojen ilona seurueessa tai vaikka virtuaalisesti irkissä tai Facebookissa. Myös yksinpeli onnistuu!

Bingoa voi pelata asunnosta käsin, tai jos heittäytyy oikein hurjiksi, menemällä ulos. Kun havaitsee jonkin bingoruudukossa mainitun asian, sen saa rastittaa. Viisi rastia pystyyn, vaakaan tai vinoon tietää bingoa. Voitettaessa tulee muistaa hurrata kovaäänisesti, jotta naapuritkin saavat yhden rastin lisää.

Ruudukko suurenee klikkaamalla.

* * * * *
Juttu on julkaistu Kortepohjan ylioppilaskylän vapaa-aikatoimikunnan tiedotuslehdessä Kylähullussa syksyllä 2013.

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...