Kirjastolla on mukava olla

Jos jotain olen yliopistossa oppinut, niin ainakin tämän: kun on ikävää, kannattaa mennä kirjastoon. Päivä pelastuu välittömästi.

Kirjastoissa pääsee vakoilemaan elämän kummallisuuksia ihan läheltä. On jännittävää seurata, mitä kirjoja ihmiset lukevat ja palauttavat, miten he käyttäytyvät hiljaisuuden tai "hiljaisuuden" vallitessa ja millaisia keskusteluja hyllyjen välissä käydään.

Saattaapa kirjastossa törmätä myös mielenkiintoisiin persooniin, jotka syystä tai toisesta tulevat juttusille. Tähän mennessä erikoisimpia tuttavuuksiani ovat
1) "heviorkesterissa" soittava taiteilija, joka kysyi, olenko taiteilija, kun käytän baskeria
2) kymelö, joka kärttää aina pelaamaan shakkia kanssaan
3) Kirjaston poika - tai oikeastaan kaksi poikaa - jotka päätyivät laulun aiheeksi.

Kaikkein jännittävintä on kirjaston kahvilassa. Ainakin yliopiston pääkirjaston Café Librissä voi tehokkaasti välttyä yksinäisyydeltä. Varmin keino saada seuraa on näyttää siltä, että tekee jotakin.

Tänään välikeaikaa kutvaillessani olin kirjoittavinani runoa, mutta oikeasti pureskelin kynäni päätä, väritin ruutupaperin kulmasta joka toisen ruudun tummemmaksi ja joka toisen vaaleammaksi ja uitin suklaapalaa kahvissa. Viereisessä pöydässä joukko (mitä ilmeisimmin) filosofian opiskelijoita matki Pasila-televisiosarjan hahmoja ja asetteli lierihattua kynän päässä olevan trollin päähän. Lähistöllä istuskeli myös eräs lievästi Jarkko Martikaisen näköinen mies, joka on nykyään joka paikassa.

Yhtäkkiä joku heitti minua hansikkaallaan. Osumaton heittäjä oli muuan tuttu nuorukainen, joka tuli kysymään, mitä puuhailen. Kerroin, että yritän kirjoittaa runoa, mutta jälkeä ei tahdo syntyä (paitsi erisuuntaisia vinoviivoja paperinkulmaan). Nuorukainen tarjoutui ensin jäämään innoittajakseni, mutta koska hän oli pahasti flunssassa, hän päätti jatkaa "omituista haahuilua".

Maailma on siksi jännittävä, että se on täynnä vaihtoehtoja.

Kas kas

Ikkunani alta kuului taannoin kuohkeahko keskustelu. Joukko nuoria naisia ja miehiä oli ilmeisesti lähdössä viihteelle, ja he nyhtivät polkupyöriään telineistä.

Lähtemisen tuoksinassa käytiin (tietenkin kimeästi huutaen) seuraava sananvaihto.

Nuori nainen: - Avain jäi käteen!
Nuori mies: - Ai mitä?
Nainen: - Avasin pyörää ja avain jäi käteen.
Mies: - Eikö sen kuulukin jäädä käteen?

Niin.