Jyväskylän ylioppilaslehti, tuttujen kesken Jylkkäri, on kutsunut nimimerkki V. Vallattoman kirjoittamaan blogia ylioppilaskuntapolitiikan kiemuroista. Odotin ja odotan tekstisarjalta paljon.
Tähän mennessä nimimerkki on julkaissut kaksi mielipidekirjoitusta, joista ensimmäisessä hän kehottaa etenkin uusia opiskelijoita olemaan ryhtymättä ehdokkaaksi (koska ylioppilaskuntatoiminnassa aika menee hukkaan eikä kukaan tietenkään voi ymmärtää mistään mitään) ja toisessa hän nokkelasti epäilee edellisessä blogitekstissäni mainitsemani Teron blogikirjoituksen olevan "edarivaalien lokakampanjan alku". Kohtalainen aloitus.
V. Vallaton toivoo Jylkkärin haastattelussa, että "äänestysinto ja kiinnostus ylioppilaskuntaa kohtaan kasvaisivat". En kuitenkaan suostu uskomaan, että kirjoittaja pääsee tavoitteeseensa soimaamalla vuorotellen kaikkia edustajistoryhmiä. Miksi kukaan kiinnostuisi asiasta, jonka annetaan ymmärtää olevan tyhmä, turha, vaikutusvallaton, byrokraattinen ja vaikeaselitteinen?
Ei ylioppilaskuntapolitiikka ole sen ihmeellisempää kuin mikään muukaan politiikka. Jos kukkahattutäti vääntää asian rautalangasta, politiikka toimii siten, että isoa joukkoa edustamaan valitaan pienempi joukko ihmisiä, jotka yrittävät parhaansa mukaan parantaa vallitsevia oloja. Koska useimmilla on erilaiset käsitykset siitä, mikä on hyvää ja oikein, syntyy erilaisia tapoja pyrkiä parempaan. Yksi haluaa käyttää johonkin paljon rahaa, toinen paljon aikaa, kolmas entisestä poikkeavaa tekotapaa, neljäs ei mitään näistä. Vaikuttaminen on sitä, että sanotaan, miten jokin asia pitäisi tehdä, tai parhaassa tapauksessa hoidetaan asia tämän keinon mukaan.
Politiikka on ikään kuin neuvottelua esimerkiksi vapaaillan viettämisestä. Mietitään, mitä halutaan tehdä (mennäänkö elokuviin, jäädäänkö kotiin virkkaamaan, karataanko salaa leikkikentälle, järjestetäänkö sittenkin bänditreenit). Tarkistetaan, paljonko aikaa ja mahdollisesti myös rahaa on käytettävissä (nollabudjetti, koko ilta aikaa, Pentin pitää lähteä jo yhdeksältä, Elska voitti juuri lotossa ja haluaa viedä joukkion jonnekin). Kysytään, ketkä haluavat mukaan (parempi puolisko, sukulaiset, ystävät, bändi, se tyyppi johon haluaisi tutustua paremmin). Jos tulee erimielisyyksiä, voidaan tapella tai äänestää tai tapella ja äänestää. Suunnitellaan, mitä ja missä järjestyksessä tehdään. Parhaassa tapauksessa joku myös tiedottaa asiasta muille. Jotakuta saattaa kiinnostaa.
Onko politiikka vaikeaa ymmärtää vain siksi, ettei kukaan ole osannut selittää sitä yksinkertaisesti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti