maanantai 8. helmikuuta 2010

Kyllä kannatti laskeutua puusta.

Silläkin uhalla, että tämä blogi alkaa muistuttaa diskurssianalyysin materiaalikokoelmaa, kirjoitan taas eräästä keskustelusta. Kiitoksia vinkistä uskolliselle lukijalleni E:lle!

Olin taannoin asioimassa paikallisessa äänitallenneliike Z:ssa (nimi muutettu). Pengoin levyjä kohtalaisen kauan. Myyntitiskin takana hääräsi kaksi myyjää, mutta juuri kun astuin askelen kassaa kohti, molemmat myyjät löysivät äkkiä selkänsä takaa jonkin kiireellistä järjestelyä vaativan tehtävän. Asetettuani haluamani levyn pöydälle (kops!), odotettuani hetken, vaihdettuani asentoani (KOPS!), odotettuani pitemmän hetken, yskäistyäni merkitsevästi (KRHM!) ja odotettuani ikuisuudelta tuntuvan ajan reippaampi myyjistä kääntyi tiskiä kohti. Toinen oli ryhtynyt tuijottamaan sivussa olevan tietokoneen näyttöä niin intensiivisesti, että hänen täytyi olla joko erittäin likinäköinen tai yhdistetty tietokoneeseen näkymättömillä aivosähkökäyräkaapeleilla, tai sitten hän yritti laskea, montako pikseliä on Arial-fontin a-kirjaimessa, kun fontin koko on 12.

Seuraa hämärästi litteroitu keskustelu. Kaarisulkeissa on tutkijan tulkintoja repliikkien funktioista. Hakasulkeissa on muita kommentteja ja huomautuksia. Kursivoidut kohdat kuvaavat tapahtumia.

Reippaampi myyjä: - Ã. (Äännähdys lienee tulkittavissa tervehdykseksi.)
HH: - Hei. Ostaisin tämän levyn. [Varmuuden vuoksi osoittaa haluamaansa levyä, koska myyntitiskillä lojuu useita äänitallenteita.] [Muuten repliikki on typerähkö.]
Reippaampi myyjä: - ... [Avaa suunsa puoliksi, mutta sulkee sen ja avaa sen sijaan levykotelon.] Ã. Täälleio'llevyysisäl. [Levyttömyyden ei pitäisi olla mikään yllätys myyntiliikkeessä, jossa suurin osa esillä olevista koteloista on tyhjiä levyjen ollessa säilössä myyntitiskin alla ja takana.] (Kenties myyjän tarkoitus oli vain ilmaista työtoverilleen, että hän voisi auttaa jotenkin.) [Alkavat etsiä levyä.]
Toinen myyjä: - Mikäseo'. (Tarkoituksena on etsintöjen edetessä varmistaa, mitä tulisi löytää.)
Reippaampi myyjä: - Veits Tom. [Näyttää levykoteloa. Jatkavat etsintöjä.]
Toinen myyjä: Tos. ('Tuossa.') [Ojentaa levyn.]
Reippaampi myyjä: Tos. ('Kiitos.') [Ottaa levyn.]
[Seuraa muutamia kaupallisia toimenpiteitä, joiden seurauksena kotelo levyineen vaihtaa omistajaa ilman, että myyjä vaihtaa silmäystäkään asiakkaan kanssa.]

Keskustelun kirjaamista ei ole tarpeen jatkaa pidemmälle, kun ihmiskunnan puheviestinnällisen ylpeyden, ns. palvelevan äänitallenneliikkeen myyjien käyttämän diskurssin nerous on tullut todistetuksi.
Kuinka hienoa: sama äännejono, tos, merkitsee tässä diskurssissa sekä 'tuossa' että 'kiitos'. Kertakaikkisen upeaa! Mitenköhän pitkiä keskusteluja nämä myyjät pystyvät käymään näiden muutaman äänteen avuin? Kas tässäpä tutkimuskysymys.

Jk. Ymmärrän toki ja tiedän varsin hyvin, että tässä ns. palvelevassa myyntiliikkeessä saa myös ns. palvelua, jos kysyy jotakin. Jos ei kysy mitään vaan käyttää pelkkiä interjektioita ja väitelauseita, ei kannata odottaa muuta takaisin.

3 kommenttia:

  1. Saanko veikata, että mainitsemanne liike Z oli ehkäpä Levykauppa Äx? Sieltä saa maailman surkeinta palvelua ja myyjät toimivat ehkä ameeban nopeudella (jos se nyt on mitattavissa oleva suure...). Mutta ehkä viimeksikin ko. kaupan myyjän rastatukka peitti korvat eli kuuloelimet eikä sen takia kyennyt keskustelemaan. Ja onhan katsekontakti jo muutenkin ihan liikaa vaadittu.

    VastaaPoista
  2. Tos, E!

    Marjo, tietosuojan vuoksi en myönnä arvaustasi oikeaksi. Naulan kantaan tuo myyjien "ameeban nopeudella" toimiminen - monenlaisia mielleyhtymiä esihistoriaan tulee tuolla liikkeessä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...