keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Syksy näkyy lehdissä

Kiinnostavimpia sivuja Helsingin Sanomissa on Ihmiset-osion sivu C5, entinen Nimiä tänään. Siinä on kaikki menovinkeistä vinkeisiin kansalaisiin ja vanhojen herrojen syntymäpäiväkuviin.

Tämänpäiväinen henkilöesittely oli monin tavoin riemastuttava. On haastateltu kosmologi Syksy Räsästä, ja toimittaja on saanut neronleimauksen: fyysikkohan on kuin sarjakuvahahmo Fingerporista!
Näin jutussa lukee:
"Syksy Räsänen ei ole tyypillinen yliopistolainen. Tukka pystyssä mitattuna yli kaksi metriä pitkä, roolipelejä pelaava tiedegootti, jokapitää scifistä ja on kiinnostunut natsi-Saksasta, voisi seikkailla sarjakuvahahmona Fingerporissa."
Ja näin sen luen:
Toimittaja on ensinnäkin järkyttynyt ja toiseksi sisäisesti huvittunut siitä, että yliopiston lehtorin tukka on pystyssä - eikä edes minkään räjähdyksen seurauksena vaan kammattuna -, mikä on jättänyt toimittajan niin suureen hämmennyksen tilaan, että hänkin on muotoillut hiuksensa pystyyn voidakseen mitata fyysikon pituuden jollakin kansan tuntemalla suureella. Sen jälkeen toimittaja on kysynyt haastateltavaltaan sen harrastusaiheisen kysymyksen, joka on ensinnä tullut mieleen - siis pelaako fyysikko roolipelejä. Ja voi ihmettä, kun tieteilijää voi nimittää TIEDEgootiksi. Mikä on tiedegootteilua tai goottitiedettä? Tummanpuhuvat ihmiskokeet? Mary Shelleyn Frankensteinin hirviö? Kas vain, tieteilijä pitää scifistä, siis science fictionista, tiedetarinoista. Voisihan toki myös olla, että oikea tiedemies halveksisi tieteelliseltä kalskahtavia sepitteitä, mutta hyvänen aika sentään. Toimittajasta en tiedä, mutta en itse taida tuntea ketään, joka ei olisi edes jollakin tavalla kiinnostunut natsi-Saksasta. Kenties oma tuttavapiirini on jotenkin kummallista sakkia, mutta tuntemani yliopistolaiset ovat lähes poikkeuksetta juuri toimittajan vastaesimerkin kaltaisia, eivät sen vastaisia.

[Myöhempi lisäys tähän kirjoitelmaan:]
Jaksan jatkuvasti ihmetellä sitä, mikä hinku toimittajilla on sisällyttää (etenkin henkilö-)juttuihinsa kummallisia ennakkoluuloja haastateltavista yleisimmin negaation muodossa. Nämä kielennetyt ennakko-oletukset eivät välttämättä ole edes toimittajan omia ajatuksia vaan "yleistä mielipidettä". Tässäkin kosmologi Räsäsen haastattelussa toimittaja on väen vängällä halunnut ympätä mukaan stereotyyppisiä käsityksiä(ään). Miksei vain voi kertoa sitä, millainen joku on? Miksi täytyy sanoa, että joku ei - yllätys, yllätys - olekaan sellainen, millaiseksi kukaan ei edes välttämättä ole tätä luullut?
[Myöhempi lisäys päättyy.]

Ilman minkäänlaista ironiaa totean, että on kertakaikkisen upeaa, että toimittaja on onnistunut mahduttamaan samaan haastatteluun Fingerpori-viittaukset, Israelin-politiikan, hyväntekeväisyyden, maailmankaikkeuden laajenemisen ja ihmiskunnan tuhon, työnhakumallit, salaiset avustussummat, kirkkoon kuulumisen sekä pakollisen maksalaatikkokysymyksen. Mahtavaa. Tällaista aihegalleriaa ei monikaan kynäniekka kykene pystyttämään.

Kosmologi Räsänen antaa ah-niin-turhaan-mutta-silti-kovin-paljastavaan maksalaatikkokysymykseen (rusinoilla vai ilman?) kaikkien aikojen parhaan vastauksen.
"Usein tärkeämpää kuin vastaaminen, on sellaisen viitekehyksen löytäminen, jossa muotoutuu mielekkäitä kysymyksiä."

2 kommenttia:

  1. Luin saman jutun ja kummastelin samaa (joskaan en pystynyt kielentämään ajatuksiani aamukahvilla ihan yhtä hyvin). Artikkelista paistoi läpi todella vahva ennakko-oletus siitä, millaisia yliopiston professorit ovat. Onneksi yliopistossa opiskelevat tai työskentelevät tietävät totuuden; professorit eivät ole ainoastaan keski-ikäisiä, asiallisesti pukuun pukeutuneita, harmaat hiuksensa tiukasti keskijakaukselle kampaavia miehiä, jotka harrastavat lukemista ja sunnuntaikävelyjä. Ihan normaaleja (ja myös toimittajan normeista "poikkeavia") ihmisiä sielläkin on töissä.

    VastaaPoista
  2. Hienosti kuvailtu stereotypia, Maiju! Juuri kuvailemasi kaltaisia professoreja kuvittelisin HS:n toimittajan kuvittelevan yliopistoihin. Tässä ollaan nyt moninkertaisten ennakko-oletusten äärellä: oletan, että toimittaja olettaa kuvailemasi kaltaisia tyyppejä olevan.

    Minäkään en yleensä kielennä ajatuksiani aamukahvilla (huom. adess.). Puhuminen tai kirjoittaminen (esim. kynällä paperille) on monesti käytännöllisempää.
    Aamukahvia on melko vaikeaa saada käyttäytymään instruktiivisesti, vaikka adessiivimuodossa se saattaa muistuttaa svetisismiä ja siten tulla (virheellisesti tai minun tapauksessani tahallisesti) tulkituksi instruktiiviksi.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...