Tieteellinen teksti on rakennettu

Jyväskylän seminaarista ovat peräisin monet tutut koulu- ja joululaulut. Ne ovat levinneet opettajien mukana ympäri Suomea. Käytin aikamuotona perfektiä, koska näin tapahtuu edelleen.

Erja Kososen ja Reijo Pajamon toimittaman Seminaarinmäen koululauluja -teoksen (2009) mukaan yksi 1800-luvun lopun suosituimmista koululauluista oli Lapsen laulu, jota laulettiin kansansävelmällä. Sen sanat kuuluivat näin:

Lapsi olen laulavainen,
pieni vielä voimaton,
huvitusta hakevainen,
huikennellen huoleton.

Tähän aikansa hittisävelmään kirjoitti uudet sanat Gustaf Oskar Schöneman eli K. O. Kaunonen. Schöneman oli Jyväskylän kaupunki- ja maaseurakunnan pappi sekä intomielinen suomalaisuuden harrastaja, ja hän suomensi lauluja koulujen ja kuorojen käyttöön. Hänen suomennoksistaan tunnetuimpia ellei tunnetuin on Jouluyö, juhlayö.

Kovin suosittu tuli myös sanoituksesta Joulupuu on rakennettu, jota siis alettiin laulaa Lapsen laulun tutuksi tekemällä kansansävelmällä. Etenkin pienten lasten mieleen ollut runo ilmestyi Schönemanin oppikirjan Uusi Kuva-Aapinen toisessa, lisätyssä painoksessa vuonna 1876, kerrotaan Seminaarinmäen koululauluja -kirjassa. Sittemmin joulupuu sekä koristeena että lauluna on vakiinnuttanut paikkansa koulujen kuusijuhlissa. Ainakaan omalta koulutaipaleeltani en muista yhtäkään joulujuhlaa, jossa tätä laulua ei olisi laulettu.

Helppo ja tarttuva sävelmä suorastaan kutsuu varioimaan sanoitusta. Kaikki tietävät tähän lauluun varmasti jotkin väännetyt sanat. Vaan oletko koettanut laulaa sanoja Partisaanivalssin sävelmällä? Sehän nimittäin onnistuu! Kokeilepa:

Joulupuu on rakennettu,
joulu on jo ovella.
Namusia ripustettu
ompi kuusen oksilla.

Kuusen pienet kynttiläiset
valaisevat kauniisti;
ympärillä lapsukaiset
laulelevat sulosti.

Pari vuotta sitten keksin, että useilla kirjoitusviestinnän kursseillani opiskeltuja tekstin tyylin piirteitä voisi kerrata laulamalla. Loppuvuosi kun oli, ensiksi mieleen juolahti juuri Joulupuu on rakennettu, johon olikin helppo istuttaa uusia sanoja. Ensimmäinen tällainen kurssin asiasisältöjä kertaava sanoitus Uutiskieli on rakennettu valmistui jouluun 2016 päättyneelle journalistiikan kielenhuollon kurssilleni, mutta sitä ei taidettu ajanpuutteen tai jonkin muun syyn vuoksi ehtiä laulamaan kurssin lopetustapaamisessa. Myöhempien vuosikurssien journalistit ovat sittemmin ottaneet laulun omakseen: viime syksyn journalistiikan kielenhuollossa uutiskielen tyylistä taidettiin laulaa jopa kolmesti. Useampikin opiskelija on kertonut oppineensa laulun sanat ulkoa ja muistelleensa niitä muun muassa tenttitilanteissa ja journalistisia tekstejä kirjoittaessaan. Laulu on siis täyttänyt tarkoituksensa.

Tieteellisen kirjoittamisen kursseja varten muuttelin sanoitukseni sisältöä hieman toisenlaiseksi, ja nyt tieteellisen tekstin tyylistäkin on ehditty laulaa kursseillani jo muutaman vuoden ajan. Millaista tieteellisen tekstin sitten tulisi olla? No tällaista:

Tieteellisen tekstin täytyy
olla asiallista,
käsitteiltään avattua,
selvää, helppolukuista.

Asiatyyliin eivät sovi
slangit, murteet, kapulat,
huudahtelut, ihmettelyt,
oudot sananvalinnat.

Vaihtelevaan virkerytmiin
ei pelkkiä päälauseita.
Vältä välihuomautuksia,
suosi sidossanoja.

Kerro ensin teemasana,
sitten uutta asiaa.
Kuka tekee? Mitä tekee?
Näin voit auttaa lukijaa.

Tätä laulua olen laulattanut siis paitsi omilla tieteellisen kirjoittamisen kursseillani myös aiheeseen liittyvillä vierailuluennoillani. Jaksan aina hämmästyä siitä, kuinka reippaasti jopa minulle vieraat opiskelijat ryhtyvät laulamaan tätä, kun tyyliluennon lopuksi heijastan sanat näkyviin, annan lähtöäänen ja aloitan laulun. Tämä ei kertaakaan ole jäänyt pelkästään opettajan hoilattavaksi, vaan aina ympärillä lapsukaiset ja aikuisemmatkin opiskelijat laulelevat sulosti. Ehkäpä laulun kaikinpuolinen tuttuus ja jossain määrin poikkeuksellinen pedagoginen lähestymistapa (= yhteislaulua yliopistokurssilla) innostavat laulamaan täysin rinnoin kuin lapsuuden joulujuhlissa.

Osa kollegoistani on innostunut laulusta, ja nyt sanoitustani käytetään useammillakin kursseilla. Levittelin lyriikkaa jo aiemmin Twitterissä ja julkaisen sanoituksen nyt blogissanikin siksi, että haluan innostaa opettajia hyödyntämään musiikkia opetuksessa. Musiikki edistää oppimista monin tavoin. Jos haluat käyttää juuri tätä sanoitusta kursseillasi, niin siitä vain, tee hyvin! Muistathan mainita kirjoittajan ja kertoa laulun taustasta.

Laulua on esitetty myös muutamissa konserteissa. Viime jouluna tieteellisen tekstin piirteistä lauloivat esityksissään lauluyhtyeemme Heikko aste ja Jyväskylän yliopiston kielikampuksen kuoro Mukamas. Mukamas-kuorolle tyrkkäsin nuotit eteen vasta viimeisissä harjoituksissa ennen joulukonserttia, mutta kaikki ottivat laulun silti upeasti haltuun. Laulu sai kerrassaan ihastuneen vastaanoton yliopiston kuorojen joulukonsertissa ylimääräisenä numeronamme. Juontaja totesi laulun jälkeen, että olisipa hän tiennyt kaiken tämän ennen kypsyysnäytteen kirjoittamista, sillä hänellä oli kuulemma ollut haasteita kaikilla laulussa mainituilla osa-alueilla. Riemastuttava maininta!

Jos siis mietit, mihin tyyliin maturiteetti pitäisi kirjoittaa, voit lukaista laulun sanat ja koettaa sisäistää ne ennen kirjoitusnäytteesi antamista.

Tieteellisen tekstin tunnuspiirteitä on loppuvuoden kursseillani kerrattu laulamalla. Hyvin ne ovat jääneet mieleen! Jyväskylän seminaarin lauluperinnettä kunnioittaen hyödynnän täällä v. 1876 julkaistua joululaulua.#JYUnity #opehommat #JYUkielikeskus #tieteellinenkirjoittaminen pic.twitter.com/dFIJfX3NMe

— Heli Hämäläinen (@hemihama) 10. joulukuuta 2018

Yläkaupungin Yö näytti taas Jyväskylän parhaat puolet

On kyllä aivan mahtavaa, että Jyväskylässä on Yläkaupungin Yön kaltainen tapahtumien kudelma. Meiningin akateeminen hipsteriys ei tietenkään miellytä kaikkia, eivätkä kaikki tykkää siitä, että kaupunkilaiset järjestävät toisilleen ilmaista taide- ja kulttuuriohjelmaa. Esimerkiksi nimimerkki PysynLutakossa tiivistää tapahtuman idean Suomi24-keskustelupalstalla seuraavasti:

On bändejä joista kukaan ei ole kuullut ja jotain taidepajoja morjens

Minä kuitenkin tykkään matalan kynnyksen yhteisöllisestä ilmaisohjelmasta. Kirjoitin tämänvuotisesta festivaalista ylistävää palautetta ensin Facebookiin, mutta päätin julkaista saman tekstin myös blogissani. Kirjoituksen myötä haluan lähettää lämpimät kiitokseni järjestäjille ja esiintyjille.

* * * * *

Ensinnäkin esityksille oli valikoitunut enimmäkseen täydelliset esityspaikat. Huimaava nuorallakävely oli juuri sitä, mitä en ole koskaan kuvitellut näkeväni yliopiston kirjastossa. Lounaispuistossa esiintyneet yhtyeet, kuten muusikoiksi opiskelevien bändit ja Minä en ole kala, täyttivät lavan ja puiston ihan kevyesti. Käsikellot soivat Seminariumin juhlasalissa niin riemukkaasti, ettei paremmasta väliä. Juomatehtaan studio oli sopivan intiimi Mielettömän sitruunan improon.

Toiseksi ohjelman aikataulutuksessa oli hienosti otettu huomioon tarvittavat siirtymät ja roudaukset. Tällaisessa ohjelmaa pursuavassa tapahtumassa on minusta hirmuisen tärkeää, että esitykset pysyvät aikatauluissa, koska yleisö siirtyilee paikasta toiseen ennakkotietojen perusteella. Hienoa myös, että yleisömagneettien (esim. Må Pyton) edelle ohjelmaan oli jätetty sopivasti väljyyttä, jotta väki ei joutunut rynnimään edellisten katsojien paikoille.

Kolmanneksi ihailen YY:n ennakkotiedotusta. Ohjelmalehtinen on minulle mieluisin formaatti perehtyä illan tarjontaan, mutta nettisivuja ja etenkin esiintyjien esittelyjä on myös kiva penkoa. Huippua, että nettisivuilla pystyi tähdittämään kiinnostavimmat ohjelmat ja jakamaan tärpit vaivattomasti. Kun pohjatyöt on hyvin tehty ja ohjelmaan voi luottaa, on helppo räätälöidä itselleen loistava elämysilta. Ja yhtä helppo on muuttaa suunnitelmia lennosta.

Neljänneksi on kertakaikkisen huikeaa, miten rentoja ja hyväntuulisia ihmisiä kaupunkilaisista kuoriutuu tällaisen tapahtuman ajaksi (jotkut toki ovat sellaisia muulloinkin). Jopa vessajonoissa tuntemattomat tyypit nauravat ja LAULAVAT yhdessä. Viihtyvyyteen vaikuttaa tietysti eniten seura: mitä mainiompi porukka, sitä enemmän kierroksesta nauttii. Siitä kiitokset omalle YY-seurueelleni!

Onnistuimme luovimaan itsemme kaikkiin valitsemiimme esityksiin täsmälleen haluamillemme paikoille, mikä tietenkin edellyttää pitkällistä YY-kokemusta, taktikointia ja tilannetajua. Käsikellokonsertin näennäinen rauhallisuus sai täysin uusia sävyjä, kun istuimme puolen metrin päässä esiintyjistä ja saatoimme hypnotisoituneina seurata käsikellistien uskomattoman nopeita kellojenvaihdoksia. Hurjissa tempoissa oli myös vaaran tuntua, varsinkin kun sain kellistiltä vauhdissa lipsahtaneen malletin päin näköä. Samoin Må Pytonia en ole koskaan nähnyt niin likeltä kuin nyt. Suosikkisuomennokset saivat uutta potkua kokonaisvaltaisesta aistinautinnosta, kun läheltä kuuli valloittavan falsettilaulun, näki silmien välkkeen ja sai haistaa metsurin hien hajun.

Yläkaupungin Yö ja kaupunkimme kulttuuriväki, these are a few of my favourite things.

* * * * *


Kierroksemme Yläkaupungin Yössä 16.5.2015

• Aloitimme haahuilemalla kampusalueella ja katselemalla slackline-tasapainottelua.
• AO Jazz Orchestra Lounaispuistossa toi mieleen kaikki iloiset koulujen ja musiikkiopiston kevätjuhlakonserttimuistot.
• Yhteispeliä – ISOn Tanhuujat & Jyväskylän kansalaisopiston pelimannit Lounaispuistossa vetivät tuttuja tanhuja. Ehdimme seurata vain pari ensimmäistä numeroa.
• Mieletön sitruuna Juomatehtaan studiossa oli ihan mieletöntä settiä! Improseurue esitti paljon hauskoja lauluja ("En saa pyykkivuoroa") ja jopa improvisoidut Euroviisut. Israelin edustajan (Perttu Puranen) mieleenpainuva etninen melodia voitti ja Ruotsin Åken (Siiri Lehtonen) sympaattinen löpöhaniesitys oli mainio kakkonen. Ylipäätään mikä tahansa, mitä Perttu Puranen sanoo tai tekee, on hervottoman hauskaa.
• TPO All Stars Band Lounaispuistossa aiheutti suunnattoman bändinuoruusnostalgiavyöryn esittämällä muun muassa Hotel Californian ja Laylan. Törkeän taitavia laulajia ja kitaristi!
• Slackline yliopiston kirjastossa oli siis kirjaston aulaan 3. kerrokseen viritelty nuora, jossa useampikin miekkonen kävi tasapainoilemassa. Ihanaa sirkustunnelmaa ja kollektiivista hengenhaukkomista.
• Lauluyhtyemme Heikko aste lauloi yhden biisin Lounaispuistossa. Ainakin järjestysmiehet olivat innoissaan.
• Minä en ole kala Lounaispuistossa soitti Ultra Bra -covereita ja antoi erinomaisen käsityksen siitä, millaista olisi ollut päästä sukupolvemme suosikkiyhtyeen keikalle. (Löysin Ultra Bran vasta silloin, kun se lopetti.) Jäätävän hyvä basisti ja riehakas kosketinsoittaja jäivät parhaiten mieleen.
• Nautimme lämmittävää välipalaa Tiliassa. Sonaatilta loistoidea pitää Tilia auki iltaan saakka ja tarjota maittavia ruokia!
• Siberia Dance Crew X-rakennuksen edessä käytiin tsekkaamassa vain nopeasti, kun ensimmäisessä tanssiryhmässä tanssi kaverin kaveri.
• Capoeira Força Natural Ryhtilässä oli taidokkaasti viimeisteltyä kamppailuakrobatiaa ja tanssia. Bateria soittaa ihan tolkuttoman hyvin yhteen, esiintymisvaatteet oli valittu viimeisen päälle ja esityksen uhkapeliteema näkyi hauskasti myös setelin näköisissä mainosflaijereissa. Capoeiristat ovat niin kauniita nuoria ihmisiä, että heitä voisi luulla vampyyreiksi, jos ei paremmin tietäisi.
• Kävimme nuuhkimassa paistotuoksuja ja harrastamassa jonottamista Seminaarinkadulla. Vesa opetti mainion seisoskelutanssin!
• Lauluyhtyeemme Heikko aste lauloi yhden biisin A-rakennuksen kierreportaissa. Testasimme, mitkä portaat sopisivat parhaiten keikkapaikaksi.
• Käsikello-orkesterit Kide ja Clarabella Seminariumissa onkin kehuttu jo aiemmin tekstissä. Myrskyluodon Maijasta oli erityisen hieno sovitus, samoin eräästä taiwanilaisesta kansanlaulusta. Mahtavaa, että yleisö pääsi esitysten jälkeen kokeilemaan käsikelloja! Nyt tiedän jälleen yhden soittimen, jota haluaisin soittaa orkesterissa.
• Må Pyton Seminariumissa ihastutti ja nauratti, kuten aina ennenkin. Monty Python -suomennosten nokkeluus jaksaa huvittaa kerrasta toiseen. Nerokasta kääntää Henry Kissinger Urho Kekkoseksi! Uusia biisejä taisivat olla myös Money Song ja Eric the Half-a-Bee eli "Eerikin iltatee", tai niitä en ainakaan muista kuulleeni aiemmin. Må Pyton oli jokseenkin täydellisen illan täydellinen päätös.

Kortepohja-bingo

Tarinat kertovat, että ammoisina aikoina (ainakin 1980-luvulla), kun jokaisessa Kortepohjan ylioppilaskylän asunnossa oli vielä toimiva lankapuhelin, pelattiin puhelinbingoa. Kortepohja-bingon idea oli yksinkertainen: pimeinä iltoina soiteltiin vastapäiseen taloon, havahdutettiin asukkaat ja yritettiin sytytyttää valoja ikkunoihin. Bingon sai, kun onnistui soittamaan valot esimerkiksi viiteen ikkunaan pysty-, vaaka- tai vinorivissä. Pelaaminen vaati tietoa, taitoa ja nopeutta – ja tietysti suunnatonta röyhkeyttä. Mutta mitäpä sitä ei opiskelijalta löytyisi!

Astetta kesympi Kortepohja-bingo on julkaistu Kylähullussa ensimmäisen kerran vuonna 2011. Lehden juhlavuoden kunniaksi kierrätämme vanhoja juttuja ja julkaisemme päivitetyn version bingosta. Tätä mainiota seurapeliä voi pelata iltojen ilona seurueessa tai vaikka virtuaalisesti irkissä tai Facebookissa. Myös yksinpeli onnistuu!

Bingoa voi pelata asunnosta käsin, tai jos heittäytyy oikein hurjiksi, menemällä ulos. Kun havaitsee jonkin bingoruudukossa mainitun asian, sen saa rastittaa. Viisi rastia pystyyn, vaakaan tai vinoon tietää bingoa. Voitettaessa tulee muistaa hurrata kovaäänisesti, jotta naapuritkin saavat yhden rastin lisää.

Ruudukko suurenee klikkaamalla.

* * * * *

Juttu on julkaistu Kortepohjan ylioppilaskylän vapaa-aikatoimikunnan tiedotuslehdessä Kylähullussa syksyllä 2013.

On tullut lainattua Sweet Valley High'ta ja vähän muutakin

"Kulttuurimme on monenlaisten lainausten kudelma." Niin totesi professori Jukka Ammondt viimeisellä luennollaan 27.4.2009. Eikä ajatus varmasti ollut hänen omansa.

Luin Sweet Valley High -kirjasarjan, ennen kuin Harry Potterit ilmestyivät. Olin ehkä neljännellä tai viidennellä luokalla. Ennen Sweet Valley High -sarjaa (SVH) olin lukenut Sinuhe egyptiläisen. Ymmärrettävästi Sinuhen jälkeen kaikki oli jonkin aikaa vain lainattua kärpäsen surinaa kymmenen- tai yksitoistavuotiaan korvissa.

Tarttuminen SVH:ihin oli muistaakseni ensimmäisiä konkreettisesti ironisia valintojani. Nimittäin pikkusiskoni H. (ei, emme ole kaksoissiskoja, vaikka moni on sitä kysynytkin) oli toka- tai kolmasluokkalaisena ryhtynyt ahmimaan tätä loppumatonta sarjaa. H. luki enemmän sarjoja kuin minä, H. luki enemmän nuortenkirjallisuutta kuin minä ja H. oli enemmän kiinni ajassamme kuin minä. Häneltä yleensä sainkin sellaiset kirjavinkit, joihin tutustuminen mahdollisti jonkinlaisen kirjallisuuskeskustelun ja kollektiivisen fanittamisen ikätoverien kanssa. Petri Tammista lainatakseni "kirjat todistivat, että olen samassa maailmassa toisten kanssa".

[Kuva ryövätty Huuto.netistä]

Mutta Sweet Valleyt! Naureskelin niitten siirappisille kansille ja irvin siskoani, joka raahasi niitä kirjastosta kotiin, luki yhdessä illassa ja haki seuraavan satsin tilalle. Mutta sitten kävi samoin kuin myöhemmin monen muun liian teinimäisenä pitämäni kirjasarjan kanssa: näin kirjan H.:n yöpöydällä, selasin sitä hieman ja aloin lukea. Ja sitten en voinutkaan enää lopettaa. Vaikka koetin samalla irvistellä kirjojen kauhealle naiskuvalle, muovisille hahmoille ja facepalmeja aiheuttaville juonenkäänteille (vaikka facepalm ei silloin vielä ollutkaan tuttu termi), koukutuin kirjoihin niin, että lopulta luimme niitä samaa tahtia H.:n kanssa. Oli vaikeaa säilyttää ironinen suhtauminen asiaan, josta kuitenkin innostui niin kovasti. Enhän MINÄ nyt oikeasti voinut pitää kyseisestä sarjasta! Koetin samalla lukea Jostein Gaarderia ja Kaari Utriota, jotta jonkinlainen säädyllinen taso olisi pysynyt yllä.

SVH oli oikea runsaudensarvi. Kirjoja oli suomennettu viitisenkymmentä (tai suomennettiin, en muista, ilmestyivätkö ne vähitellen), ja niitten lisäksi tuli vielä muutamia erikoisosia, jotka oli muistaakseni kirjoitettu hitusen kiinnostavampaan tyyliin. (Vasta jälkikäteen ymmärsin, että Francine Pascal ei suinkaan ollut itse kirjoittanut kaikkia opuksia, vaan hänellä oli apunaan joukko haamukirjoittajia, ja epäloogisuudet ja tyylinvaihdokset saattoivat johtua osittain siitä.) Kirjoja oli aina saatavilla Mäntsälän kirjastosta. Ei haitannut, vaikkei sarjan osia lukenut järjestyksessä, koska jokaisen kirjan alussa oli pitkä selvitys edeltäneistä tapahtumista. Oikeastaan kirjoja ei olisi tarvinnut lukea lainkaan, koska kansikuvat, takakansitekstit ja prologit paljastivat kaiken. Ihmissuhdesotkuja, päiväkirjaan kirjoittamista, kaksosten välistä kamppailua, ihmissuhdesotkuja, loputtomia toisaalta–toisaalta-pohdintoja ja vielä lisää ihmissuhdesotkuja – muuta ei sisällöstä tarvinne kertoa. Katsoin myös sarjasta tehdyn televisiosarjan juuri ennen vuosituhannen vaihdetta.

Olenpa kirjoittanut pitkästi suhteestani tähän kirjasarjaan. Toisaalta tärkeintähän tässä on minäminäminä, samoin kuin juuri näkemässäni ensi-illassa, Jyväskylän Ylioppilasteatterin (JYT) täysosumassa Makeen Laakson Lukio. Tuomas Vaahtoluodon kirjoittama ja ohjaama näytelmä mukailee kirjasarjan hahmoja ja juonenkäänteitä, etenkin Sydäntenmurskaaja-osan. Esitystä katsoessani järkytyin, kuinka voin edelleen muistaa kirjoista niin paljon. Sen siis muistaa, mitä häpeää ja koettaa ironialla peitellä.

Esitys riemastutti. Mistä aloittaisin? Ensinnäkin Vaahtoluodon teksti ja ohjaus tarjosivat kiitettävän määrän uusia ajatuksia, intertekstuaalisuutta, tarkkoja havaintoja ihmisestä, naurettavaa, metafysiikkaa, samaistumis- ja tarttumapintaa sekä puhdasta montypythoniaanista hämmennystä. En yllättynyt, että pidin tekstistä, koska nautin myös Vaahtoluodon lyhytnäytelmästä Päivä näin tyyni JYT:n Paljaat-kombinaatiossa. Vaahtoluoto katsoo ihmistä tarkkaan ja läheltä ja antaa hahmojensa puhua kaikesta siitä lainatusta, mikä tekee meistä yksilöitä. Olisiko liioiteltua sanoa, että Makeen Laakson Lukion tekstistä olin aistivinani penttisaarikoskimaisen ylivertaisen taiteilijan tuskaa ja toisaalta hermannhessemäistä itsetutkiskelua ja itsekasvatuksen optimismia. Aika persoonallinen rakennelma, kun lähtökohtana on ollut niinkin lattea materiaali kuin SVH! Scriptis Vaahtoluoto tuis fruimur, joten jatkakaamme kulttuurielitistisehköön tyyliin sopivasti viittauksin.

JYT:n Fb-sivulta lainattu kuva: Iiro Nahkamäki

Jyttiläisten roolisuoritukset olivat, jälleen kerran, toinen toistaan parempia. Jos joskus olen kuvitellut järkevän isosiskon Elizabethin jonkinlaiseksi, hänellä on ollut ja tulee olemaan Tessa Horilan habitus. Railakasta kaksoissiskoa Jessicaa esittäneen Auli Toikkasen uskomattoman pinkki ääni kaikuu edelleen korvissani, eikä pelkästään siksi, että näytelmässä huudettiin paljon. Muuntautumiskykyinen Perttu Puranen on hauskinta, mitä JYT:lle on vähään aikaan tapahtunut. Hänen esittämänsä jumalainen ja lipevä Todd on juuri sellainen tyyppi, johon mielistymistä Vladimir Nabokov kuvaa "koulutyttömäiseksi ihastukseksi jonkun matineaidolin naamavärkkiin". Janne Moilasen rento ja samalla estoinen "erakkosurffari" Bill on kaikessa reunojensa etsimisessäänkin niin leuto häiskä, ettei hän ota aurinkoa vaan aurinko ottaa häntä. Kahden muun hahmon, älykkö DeeDeen ja ilmeisesti näytelmää varten keksityn Patsyn (hahhahhaa, kuuman tytön nimi on Pätsi!), jonka merkitsevin ominaisuus on, että hän on asunut Pariisissa, esittäjät Eeva Sutinen ja Noora Määttä olivat niin ikään herkullisen luontevia. Onerva Luoman pastellivärisestä puvustuksesta täydet pisteet!

Niin mikä reunojen etsiminen? Näytelmän mieleenpainuvinta kuvastoa minulle olivat yksilöiden ja joukkojen reunat. Nuorisojoukko television valonkajossa, lumisateen päälle piirtyvä käsi, rakentuvien kaljakorikehysten sisään jäävän Elizabethin hetkittäisesti rohkeampi olemus; Billin ahtautuminen pullokorien sisälle ja muuttuminen kuin Transformers-robotiksi, joka tulee sotkemaan vähän liian vanhojen tyttöjen barbileikit. Muille hahmoille riitti yksi kori pään peitteeksi, mutta itsestään epävarma Bill tarvitsi kokonaisen suojapanssarin voidakseen astua samaan valoon muitten kanssa. Reunojen ja rajojen etsiminen liittyi paitsi toimintaan myös puheeseen. Hahmojen etäännytetty minäpuhe toisti muitten näkemyksiä heistä ja rakensi heille henkisen panssarin omemman minuuden suojaksi. Olemmeko ensisijaisesti sellaisia, millaisina muut meidät näkevät? Voimmeko uskoa muitten näkemykset itsestämme? Missä menevät minän rajat ja milloin olemme yhtä toisten kanssa?

Keltaiset korit olivat kekseliäs ja kätevästi muunneltava lavaste-elementti, joka käsiohjelman mukaan on lainattu Lahden Kansanopiston Kirsikkapuisto-näytelmästä. Legomaisista koripalikoista rakentaa vaikka mitä, ja niitten värikin on jopa Allahin mieleen! Koraanissa Lehmän suurassa nimittäin kerrotaan, että "He sanoivat: 'Pyydä puolestamme Herraasi selvittämään meille, minkä värinen sen [uhrilehmän] tulee olla.' Mooses vastasi: 'Hän sanoo: Sen tulee olla kirkkaankeltainen lehmä, jonka väri ilahduttaa katsojaa.'" (2: 69.) Jumalan väri siis, hieno valinta. Ja näillä palikoilla jumalat saivat leikkiä yllin kyllin.

Musiikkivalinnat olivat osuvia, ja esityksen loputtua (ehkä ensi-illan juhlallisuuksiin kuuluvana) soimaan jätetty Ink Spots loi mukavan tunnelman poistumiseen. Jopa Mozartin käyttö ei-kliseisesti meni nappiin! Kuten V. J. Sukselainen tähän sopivasti kirjoittaa, "paatoksen vaahdon voi usein kuoria huumorin kauhalla". Näytelmä ei ottanut itseään liian vakavasti.

Menkääpä siis tekin pohtimaan, tirskumaan ja hämmentymään Makeen Laakson Lukioon! Kertokaa myös, mitä te näette siinä. Minä menen katsomaan uudestaan jo viikon päästä.

Muokkaus 29.7.2013 klo 9.40: Vedin Patsyn hahmoa koskevan virhekäsitykseni yli ja lisäsin pari virkettä reunojenetsimiskappaleen loppuun.

Kesän tekstimaailmaa

Olen viettänyt tämän viikon lomaa ahmimalla kirjoja ja lehtiä. Todellisuuspako onnistuu mainiosti, kun hotkii toista hyllymetriä kirjoja! Lisäksi kävin läpi kolmen kesätyökesän Suomenmaat ja leikkasin kirjoittamani jutut talteen. Ennen lomaa olin kahlannut 30 vuoden aikana ilmestyneet Kylähullut, joten eiköhän tässä ole aikakausjulkaisuja yhden loman tarpeiksi.

Opettelin lukemaan jopa sähköistä kirjaa iPadista, mikä olikin erikoinen kokemus. Pidän enemmän fyysisistä kirjoista, ja oli mukava palata kotiin Jyväskylään, kun täällä odotti laatikollinen uusia kirjoja. Oli myös järjesteltävä kirjahylly uudelleen, koska kaikki mahdolliset pöytätasot olivat täyttyneet opuksista ja halusin saada ne järjestykseen. Odotan innokkaasti sitä päivää, kun voin tuoda KAIKKI kirjani saman katon alle ja koota ne kunnollisiin, riittävän tilaviin hyllyihin. Tätä hohdokkaampaa tulevaisuuttaan odottaa tällä hetkellä noin 23 hyllymetriä niteitä.

Kotoa löytyi ensimmäinen kirjoituskilpailutekeleeni,
ensimmäisellä luokalla (1996) kirjoittamani
18-sivuinen kirja Pikku karhut pienenä.

Jotta pöytätasot eivät kuitenkaan pääsisi aivan tyhjenemään, kärräsin Mäntsälän-kotoa joitakin yläasteaikaisia ja vanhempia kirjoitelmiani. Niitä lukemalla koetan tavoittaa peruskoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen juonteita sekä teini-ihmisen ajatuksia valmistautuakseni tulevaan työhöni. [Alan nimittäin syksyllä opettaa tuntiopettajana Jyväskylän yliopistossa paitsi äidinkielen ja kirjallisuuden didaktiikkaa myös kirjoitusviestintää.]

Yläasteen ainekirjoitusvihon lukeminen oli yhtäältä hervotonta hupia, toisaalta ikäkausihäpeästä voihkimista. Kaikesta kamaluudestaan huolimatta vihko oli oiva portti nuoremman minän maailmaan. Hauskinta oli yllättyä omasta ajatuksenjuoksusta ja arvailla, mitkä kuullut tai luetut vaikutteet paistavat mistäkin. Ja ah; silloinen välimerkkien käyttöni... oli kuin niistä runo- ja novelliantologioista, joita rohmusin kirjastosta. Onneksi kirjallisessa ilmaisussani on tapahtunut edes jotain kehitystä!

Kirjoitelmista ilmenee myös, etten ole yhdeksännellä luokalla lainkaan ymmärtänyt Arto Paasilinnan huumoria, vaan lyttään arvostelussani Volomari Volotisen ensimmäisen vaimon aivan täysin. Nyttemmin en ole kirjan yhdentekevyydestä niin varma. On varmaan luettava se uudelleen. Muutenkin tekisi mieli vilkaista joitakin opuksia ja katsoa, olisinko niistä vielä samaa mieltä kuin nuorempana. Esimerkiksi Siegfried Lenzin Kiusattu (Arnes Nachlaß 1999, suom. Oili Suominen 2001) näkyy tehneen suuren vaikutuksen. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajamme L. S. luetti meillä hyvää kirjallisuutta. Olen siitä sangen kiitollinen.

Valtio hallussa

Luin Platonin Valtiota muistaakseni joskus lukiossa, mutta kiitos silloisen skannaavan lukutapani, kirjasta ei paljonkaan jäänyt päähän. Silloin tuli luettua niin paljon kaikkea sekavaa, että jos nyt saisin nähtäväkseni senaikaiset kirjaston lainaustietoni, olisin varmaan järkyttynyt. Kaikkea sitä yritti ahtaa päähänsä, ja niin vähän enää muistaa.

Valtio tuli jälleen ajankohtaiseksi viime kesänä. Erään toverin kanssa oli puhetta, että olisi syytä lukea yhteiskuntatieteellisiä perusteoksia ja palata alkulähteille. Tarkoitus oli, että kumpikin lukisi Valtion, ja sitten voisimme keskustella siitä. Kuulostaako vaikealta? Ei minustakaan. Mutta toteutus osoittautui yllättävän vaikeaksi.

Vietin osan kesästä töitten takia kotona Mäntsälässä. Vaikka en itse päässyt käymään kirjastossa sen aukioloaikoina, sain houkuteltua varhaisteini-ikäisen pikkuveljeni hakemaan kirjan minulle. Hän myös kiinnostui lukemaan sitä, koska teoksen antiikkinen suunsoitto ja dialogimuotoinen älykäs kettuilu ovat varmasti hyvää retorista opetusta myös nyky-yläkoululaiselle (tai näin isosisko ainakin opasti veljeään).

Jyväskylässä kirjan lainaus ei ollut yhtä yksinkertaista. Kirjastoista sai vain vanhoja ja sotkettuja niteitä, joitten irtolehdykäiset levisivät ties minne. Kyllästyttyäni yo-kirjasto-Valtion lievään tunkkaiseen hajuun päätin hankkia kirjan omaksi. Samalla pääsisin tekemään merkintäni suoraan kirjaan. Kai niitä nyt antikvariaateista saa!

Vaan eipä saanutkaan. Kaupungin muuten niin laajavalikoimaiset antikvariaatit tarjosivat eioota, liian kalliita kokonaisia sarjoja sekä ruotsin- ja ranskankielisiä pokkareita. Kävin useampaan kertaan vertailemassa kahden jälkimmäisen tekstejä (mihin ei varmaankaan vaikuttanut se, että niille kerroille sattunut antikvariaatin myyjä oli viehättävä vaaleakiharainen miekkonen) ja lopulta totesin, että ruotsinkielistä Statenia olisin kenties osannut lukea. Valitettavasti seuraavalla käynnilläni antikvariaatissa ei enää ollut kiharapäätä eikä kirjaa.

Kävin myös vaivaamassa kirjakauppojen myyjiä. Teoksesta oli taannoin otettu uusi painos, joka oli myyty loppuun niin, että eräänkin kirjakauppaketjun viimeinen Valtion kappale oli myynnissä Helsingissä. Olisin saanut sen sieltä tilaamalla, mutta koska lähiaikoina oli tulossa asiaa pääkaupunkiin, ajattelin poiketa itse liikkeessä ja hankkia opuksen. Arvatkaa, muistinko asiaa enää Helsingissä.

Tuli syksy ja paljon muuta luettavaa, ja idea klassikon käsittelystä haalistui. Melkein jo unohdin asian, kunnes vähän aikaa sitten pääsin penkomaan muuttoa tekevien (kirjan-)ystävien poistokirjoja. Kannatti kahlata kirjakassit viimeiseen saakka, koska yhden pohjalta löytyi moitteettomassa kunnossa oleva Valtio. Sain sen.

Kirjanystävälle tällaiset onnekkaasti päättyneet metsästysretket ovat ilo. Mitä enemmän vaivaa jonkin opuksen saamiseksi on nähnyt, sitä enemmän myös itse tekstistä saa irti. Ja voi sitä onnea, kun vihdoinkin voi kirjoittaa nimensä kirjan kansilehdelle.

Levyarvostelu ja kahjointa kotimaista koohotusta

Gaspard Oil: Rocketbahn

Omakustanne

Lennokasta erikoisuudentavoittelua

Neljä viidesosaa Gaspard Oilista sellaisena
kuin sen taannoin näin kameran takaa.

Tämän erikoisemmaksi englanninkielinen rockmusiikki ei Suomessa ehkä mene. Gaspard Oilin 45-minuuttinen albumi Rocketbahn on ilahduttavan omaperäinen sekoitus tarttuvaa poppia, tanssittavaa ja riehuttavaa rockia, tyylikkäitä sanoituksia ja runsaita viittauksia sinne sun tänne.

Äänekoskelta Keski-Suomesta kotoisin oleva viisimiehinen yhtye Gaspard Oil on erikoistunut erikoisuudentavoitteluun. Ensinnäkin rockbändi on saanut nimensä 1900-luvun alussa eläneeltä puolalaiselta lentäjältä. Toiseksi poppoon kaikki kappaleet valottavat tavalla tai toisella tämän ilmojen ja naisten sankarin elämänvaiheita. Kolmanneksi konseptiltaan täyskahjo Gaspard Oil on sekä levyillään että keikoillaan kiinnostavimpiin kuuluvaa kotimaista nykymusiikkia.

Bändin kolmas pitkäsoitto Rocketbahn julkaistiin vuodenvaihteessa. Jo oli aikakin, koska edellinen mestariteos ”Women” ilmestyi vuonna 2009. Rakkaustarinoista on siirrytty laajempiin luonto- ja kuolemateemoihin. Aiempien levyjen tapaan Rocketbahn on samanaikaisesti romanttinen ja rouhea, ja kappaleitten tyyli vaihtelee yhtä paljon kuin The Beatlesillä. Esimerkiksi Nick Cave -tyylisestä keuhkoamisesta siirrytään herkkään rockballadiin, ja funkista tanssitamppauksesta (selvin hitti Rosalie) loikataan levyn ärjyimmäksi yltyvään vetoon You’re My Best Friend, jonka upeat trumpetit jäävät soimaan päähän todennäköisesti loppuiäksi.

Rocketbahnin monipuolisuuden lähteenä ovat bändin kaksi tasavahvaa laulaja-lauluntekijää Jemo Kettunen ja Ville Koskivaara. Herrojen keskinäinen kilpailu tuottaa omaperäisesti ja huolellisesti rakennettua poptaidetta. Gaspard Oil kuulostaa paremmalta kuin koskaan, mistä hatunnosto tuottaja Jaakko Peltoselle. Minkähän levy-yhtiön kentälle nämä lentäjät laskeutuvat?

Heli Hämäläinen

Arvostelu on ilmestynyt Vaasan ylioppilaslehdessä tammikuussa 2013.

Katso, kuuntele ja vaikutu: http://www.gaspardoil.com/.

Rocketbahnin voi kuunnella kokonaan Soundcloudista.

Ylioppilaskuntanarkootikko

Blogissa on ollut vähän hiljaista, koska en jaksa nykyään istua kovin paljon tietokoneen ääressä. Ja toki opetusharjoittelutkin vaikuttavat asiaan.

Siispä hyödynnettäköön muita tekstejä. Tässä on esittelyni SYL:n vaalikoneesta. Kyllä vain, olen taas ehdokkaana, nyt kolmatta kertaa Jyyn edustajistovaaleissa (nro 130). Ja tietysti myös Kortepohjan asukasneuvostovaaleissa (nro 10). Ylioppilaslehtemme Jylkkäri niputti minut tästä hyvästä jo fossiilien kunniakkaaseen joukkoon. Mikäs siinä. Palkittiinhan minut jo viime vappuna (2011) Jyyn hopeisella harrastusmerkillä. Työni ylioppilaskunnan hyväksi on siis noteerattu hyvissä ajoin, mutta ei minusta näin vähällä eroon päästä.

Muistathan äänestää, jos Sinua on äänioikeudella siunattu!

* * * * *

Terve! Olen Heli Hämäläinen ja viidettä vuotta koukussa ylioppilaskuntatoimintaan. Aloin vetää JYY:tä heti yliopistoon tultuani, ja addiktio vain pahenee. Siksi olen nyt kolmatta kertaa ehdokkaana Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajistoon.

Toki taipumukset yhteisten asioitten hoitoon olen saanut jo geeneissä ja äidinmaidossa. (Tässä taas nähdään, ettei äitien kannattaisi raskausaikana ajatellakaan politiikkaa, kun tulos on tämä.) Olen lapsesta saakka nuuhkinut vaalijulisteitten liimaa ja imeskellyt värikkäitä puoluekaramelleja. Kouluaikana olin jo aivan menetetty tapaus. Nuorena seura alkoi tehdä kaltaisekseen, kun ajauduin epämääräisiin nuorisopoliittisiin piireihin. Opiskelemaan tulo ja muutto kotoa Mäntsälästä ajoivat minut lopullisesti ylioppilaskuntanarkootikkojoukkoihin. JYY on todella koukuttava ja päihdyttävä seurapiirihuume.

JYY:n lisäksi olen opiskeluvuosinani tutustunut aineisiin nimeltä KVAT, ASN, JOK ja K-S-KeNut. KVAT eli Kortepohjan vapaa-aikatoimikunta piti minut sopivilla kierroksilla parin vuoden ajan, kun vedin toimintaa täysillä suoniin. ASN eli (Kortepohjan ylioppilaskylän) asukasneuvosto on tutustuttanut minut joukkoon muita HC-kyläläisiä. JOK ja K-S-KeNut ovat keskustalaista ruohonjuuritason nuoriso- ja opiskelijameininkiä, jossa on hyvä pössis ja josta jää suuhun hyvä maku.

En kykene pysymään poissa sieltä, missä tapahtuu ja missä hoidetaan hommia. Pyörin toinen toistaan epämääräisemmissä nuorisopoliitikkoporukoissa ja diilaan päänsisäistä huttua eteenpäin. Minulla on laajat vaikutuspiirit ja verkostot, ja tiedän aina, mistä ja keneltä mitäkin kamaa saa. JYY:tä vetävä joukko on melko tiivis, ja samasta addiktiosta kärsiviltä on helppo saada tukea. Me toimimme yhdessä.

Vaikka JYY-touhut saattavat kuulostaa vastenmielisiltä, ainakaan minun takiani ei kannata huolestua. Tiedän, että jos en saa enää JYY:tä, voin aina ryhtyä kiskomaan jotakin muuta. Kyllä sitä aina jostain saa potkua ja sisältöä elämään. Mutta nyt kiinnostaisi kovasti edetä JYY-nappien nappailusta vihdoin vahvempiinkin aineisiin, kuten JYY:n hallitukseen.

Olisin iloinen, jos voisit auttaa minua saamaan haluamani. Tiedät, kuinka nämä hommat toimivat: kaltaiseni ihmiset pysyvät poissa pahanteosta, kun meillä on jotakin, joka saa meidät pilviin. Voit sulkea silmäsi ympärilläsi rehottavalta JYY-bisnekseltä, mutta muista, että näissä piireissä pyörivät sinunkin hynäsi. Ja muista, että pennosillasi voidaan saada aikaan myös monenlaista hyvää. Ole hyvä ja heitä edustajistovaalien äänestyslippuun 130,- ja asukasneuvostovaaleissa täysi kymppi. Kiitos!

Elokuu oli elokuvakuu

Elokuussa innostuin elokuvataiteesta ja elokuvallisesta kerronnasta. Asiaan vaikutti suuresti se, että kävin humanistisen tiedekunnan videotuotantokurssin, jossa toteutimme ryhmissä mainoselokuvat. Kurssin aikana kaavailimme Ketun kanssa vaikka mitä lisäprojekteja, joista osaa tehdään jo, ja loppuja ryhtynemme toteuttamaan lähiaikoina. Koko ajan pitäisi kulkea kameran kanssa. Kaikkea voisi kuvata. Ja niin melkein kuvaammekin.

Jyväskylän yliopiston humanistista tiedekuntaa mainostimme huvipuistohengessä.

Eräänä iltana erään konsertin jälkeen syntyi näennäistä kansanmusiikkia esittävä yhtye Šiivilä. Yhtyeen ensiesiintyminen on taltioitu Lounaispuistossa.

Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaopintoihin olin aiemmin tehnyt laulun opetussuunnitelmasta. Julkaisin sen uudelleenäänitettynä lukutaitopäivän kunniaksi.

Haamuääniä

Huu. Kämpässäni on parin viikon ajan kuulunut mystisiä haamuääniä. Outoja naksahduksia, joiden lähdettä on ollut vaikea paikantaa. Kuumina päivinä olen epäillyt naksahtelijaksi jääkaappia, kosteina päivinä tuuletusikkunaa, ukkosella sähkölaitteita ja öisin vaikka mitä.

NAKS.

Naksahdukset ovat kuuluneet yleensä yksittäin, ja äänessä on ollut jotakin selittämättömän puista. Ääni ei siis ole kuulostanut esimerkiksi sähkösaunan kiukaan päälle kytkeytymiseltä. Olen myös ollut melko varma, että äänet ovat kuuluneet omasta asunnostani eivätkä naapureista. Silti aina välillä: NAKS.

NAKS.

Olen melko herkkä äänille, joitten lähdettä en tiedä. Pystyn aivan helposti vaikka nukkumaan kovaäänisesti tikittävien kellojen tai mouruavan aggregaatin vieressä. Äänet itsessään eivät häiritse, kunhan ne ovat tuttuja. Mutta nämä haamuäänet ovat saaneet minut hyppimään seinille. Onko jossakin hiiri? Kuka on komerossa? Sortuuko kirjahylly? Mitä oikein tapahtuu?

NAKS.

Iltapäivällä kuului taas muutama naksahdus. Hiippailin ympäri asuntoani ja koetin kuulostella, mistä naksahdus olisi voinut kuulua. Paikantaminen oli vaikeaa, koska ääni kuuluu vain todella satunnaisesti. Sain kuitenkin jotenkin pääteltyä, että ääni olisi kuulunut jostakin asuntoni keskivaiheilta, olohuoneen ja työhuoneen tienoilta, makuuhuoneen vierestä.

- - - [Ei kuulu mitään.] - - -

Koska naksahduksia ei enää kuulunut, ryhdyin huvikseni soittamaan kitaraa. Se oli taas järkyttävässä epävireessä. Kenties kostea sää ja ikkunan pitäminen auki eivät tee hyvää akustiselleni. Viritin vehkeen ja soittelin aikani. Sitten muihin puuhiin.

NAKS.

Mikä ihme haamu täällä naksauttelee kuolleita niskojaan? Mutta miksi ääni kuulosti nyt niin tutulta? Aivan, viritystapit naksahtelevat samalla tavalla! Puinen ääni! Kitaratelineen sijainti!

- - - [Ei kuulu mitään.] - - -

Liian myöhäistä. Kitaran epävireisin kieli, A, roikkuu hervottomana. Kieli on jo niin vanha, etten olisi voinut sitä pelastaa. Se on purkautunut pitkältä matkalta, ja haamunaksahdukset ovat kuuluneet juuri tästä purkautumisesta. Viimeinen viritys taisi olla kielelle liikaa. Levätköön rauhassa.

Hei, olen opiskelijalähettiläs

Olen aloittanut huhtikuun alussa hommat Jyväskylän yliopiston opiskelijalähettiläänä. Meitä lähettiläitä on 14, ja edustamme mahdollisimman laajasti yliopistomme eri opiskelualoja. Edustan pääainettani suomen kieltä, mutta koska olen päässyt suoravalittuna äidinkielenopettajakoulutukseen, pystyn kertomaan myös siitä.

Meidän opiskelijalähettiläiden tehtävänä on kertoa, millaista on opiskella yliopistossa, millainen Jyväskylä on opiskelijakaupunkina ja ennen kaikkea miten opinnoista ja opiskeluajasta saisi otettua kaiken hyödyn ja ilon irti.

Kerromme kokemuksistamme, vastaamme kysymyksiin jaamme tietoa ja vinkkejä mm.

• JY:n nettisivuilla
• Facebook-ryhmässä
• henkilökohtaisilla Facebook-fanisivuillamme (käy toki tykkäämässä minusta!)
• blogeissamme 
• sähköpostitse [heli.m.hamalainen(ät)jyu.fi]
• erilaisilla netin keskustelupalstoilla.

Käymme myös kouluvierailuilla, ja lukiolaisryhmät voivat tulla meidän vieraiksemme yliopistoon. Olemme olemassa erityisesti uusia opiskelijoita varten, mutta mikään ei estä nykyisiäkään opiskelijoita tiedustelemasta hyviä vinkkejä esim. sivuaineisiin, työllistymiseen, harrastuksiin tai mihin vain.

Opiskelijalähettiläät Historica-rakennuksen portaissa. Kuva: Hannu Puupponen

Hyvä lukija! Voit panna sanan kiertämään. Jos olet itse hakeutumassa yliopistoon, jos serkkusi kaiman kummi tuskailee pääsykokeittensa kanssa, tai jos nuori sukulaisesi pohtii, missähän siellä sitten voisi asua, kysy rohkeasti neuvoa! Meidän opiskelijalähettiläiden tehtävänä on tarjota parhaat vastaukset.

Kun itse suuntasin opiskelemaan Jyväskylään neljä vuotta sitten, en tiennyt kaupungista juuri mitään enkä tuntenut sieltä ketään. Olisi ollut todella hyödyllistä päästä kyselemään ennakkoon joltakulta ei-ammattilaiselta opinnoista, sivuaineista, asumisesta, harrastusmahdollisuuksista jne. Ihan hyvin olen näinkin pärjännyt, mutta Jyväskylässä ja yliopistossa on niin paljon tiedettävää, että olisi ollut hyödyllistä päästä kärryille kaikesta kivasta heti alkuun. Ei tämä opiskeluaika lopulta kovin pitkä ole. Kohta tuleekin kiire, että ehtii kokeilla kaikkea kiinnostaa ennen Jyväskylän-aikojen päättymistä...

Uusi urheilulaji: aerobib

Olen tänä keväänä kokeillut uutta liikuntaharrastusta. Sen nimi on aerobib, ja harrastan sitä yliopiston pääkirjastolla varsinkin tiistai-iltapäivisin ennen äidinkielen opettamisen luentoa.

Aerobibin hienous perustuu sen sosiaaliseen luonteeseen, helppouteen, jokapäiväisyyteen ja sääntöjen muunteluun. Nimensä mukaisesti laji kehittää harrastajansa hapenottokykyä (aero-) jopa pölyisen kirjaston (-bib) uumenissa. Tyypillisiä lajiin kuuluvia harjoituksia ovat kirjaston portaissa juokseminen, vapaille kopiokoneille (oik. monitoimilaite) tai tietokoneille säntäily ja marssiminen salista toiseen.

Tämänpäiväinen aerobib-harjoitukseni eteni seuraavasti:
1. Kipitin kirjastolle ja marssin rehvakkaasti ensimmäisen kerroksen kopiokoneille.
2. Jonottaessani kopiointivuoroa jännittelin pohje- ja sormilihaksiani niin kauan, että toinen kopiokoneista vapautui.
3. Loikin toisen kopiokoneen ääreen ja huomasin, että sen näytössä vilkkui jonkinlainen virheilmoitus.
4. Säntäsin takaisin paikalleni jonoon ja jatkoin pohjetreeniä.
5. Toimivaa kopiokonetta käyttänyt henkilö Z mainitsi, että hänellä saattaisi mennä kauan, joten lähdin marssimaan kohti ensimmäisen kerroksen tietokoneluokkaa. Matkalla tein ylimääräisen kierroksen Café Librissä siltä varalta, että paikalla olisi ollut tovereita.
6. Edettyäni tietokoneluokkaan poukkoilin edestakaisin, kunnes löysin vapaan tietokoneen. Valitettavasti se oli epäkunnossa, joten poistuin tietokoneluokasta saman tien.
7. Suunnistin reippaasti kohti toista kerrosta, mutta käytin tarkoituksellisesti pidempää kulkureittiä voidakseni samalla tarkistaa, toimiiko toisen kerroksen kopiokone, joka on usein epäkunnossa. Näkyi toimivan, koska se oli varattu.
8. Kiersin kaikki toisen kerroksen tietokonepisteet vain todetakseni jokaisen olevan varattu.
9. Tein uuden kierroksen ja marssin sitten toisen kerroksen tietokoneluokkaan. Lyhykäisen pohjevenyttelyn jälkeen pääsin tietokoneelle, josta saatoin "vapauttaa" tarvitsemani luentopaperit (eli laittaa ne tulostumaan).
10. Kipitin takaisin toisen kerroksen kopiokoneelle, joka oli edelleen varattu, ja lyhykäisen pohje- ja sormilihasvenyttelyn jälkeen hyppelin portaat alas ensimmäiseen kerrokseen.
11. Ensimmäisen kerroksen kopiokoneista epäkuntoiseen oli ehditty kiinnittää lappu, jossa luki HUOLTO TILATTU!!! Henkilö Z näkyi edelleen taistelevan toisen laitteen kanssa.
12. Jatkoin matkaa tietokoneluokkaan, jossa joku tietokoneelle pääsyä jonottava oli leiriytynyt oven eteen. Pahoiteltuani sisään änkeämistäni hän siirsi leirinsä kopiokoneen eteen. Pahoittelin uudestaan, pääsin kopiokoneen ääreen ja saatoin todeta siinäkin välkkyvän virheilmoituksen.
13. En jäänyt pitemmäksi aikaa tutkimaan laitteen epäkuntoisuuden tasoa, vaan poistuin luokasta ja suunnistin henkilön Z käyttämän kopiokoneen luokse.
14. Tällä välin henkilö Z oli tullut siihen tulokseen, että hänen käyttämässään kopiokoneessa on jotakin vikaa, minkä hän ystävällisesti kertoi minulle. Hän jäi vielä taistelemaan laitteen kanssa, mutta minä kiipesin jälleen toiseen kerrokseen.
15. Toisen kerroksen kopiokonetta koko tämän ajan käyttänyt henkilö jatkoi edelleen kopiointiaan ja jokaisen paperiarkin yksityiskohtaista tarkastelua ja asettelua pinoon ennen seuraavan kopion ottoa. Minä nojailin paperinkeräyslaatikkoon, venyttelin hartioitani ja steppasin vähä-äänisesti.
16. Toiseen kerrokseen alkoi syntyä kopiointijonoa. Huolellinen kopioitsija nopeutti tempoaan hieman, mikä aiheutti laitteeseen paperitukoksen. Steppaamiseni laitteen hurinan ja kopioäänien tahdissa ei enää onnistunut. Otin muutamia askeleita kiukuttelevaa kopiokonetta kohti ja ojentelin auttavia käsiäni – valitettavasti tuloksetta.
17. Henkilö Z kiipesi portaita, näki minut toisen kerroksen kopiointijonossa ja kysyi, olenko vielä käynyt kolmannessa kerroksessa.
18. Koska en ollut vielä kiivennyt ylös saakka, kipaisin henkilön Z mukaan ja nousin vielä parit portaat. Henkilö Z selosti samalla erään hauskalta vaikuttavan elokuvan juonen.
19. Kolmannessa kerroksessa oli kaksi toimivaa kopiokonetta, joista toinen oli vapaana. Halleluja! Henkilö Z oli vieläpä niin ritarillinen, että päästi minut kopioimaan ensin. Pikaisen sormivoimistelun (käyttäjätunnuksen ja salasanan näpyttely) jälkeen olin kuitenkin perääntyä, koska kopiokoneen ruudussa välkkyi ilmoitus musteen vähäisyydestä. Päätin kuitenkin ottaa riskin (olisihan ollut kamalaa, jos olisin käyttänyt kaikki loput musteet ja henkilö Z olisi jäänyt ilman) ja sain tulostettua paperini.
20. Heitin mielessäni pari kärrynpyörää, tanssin itseni portaikkoon ja pompin iloisena portaat alas.
21. Alimmassa kerroksessa olin jo puolimatkassa kahvioon, kun muistin, että voisin samalla rei'ittää paperini ja nitoa ne yhteen.
22. Sivulaukkasin työpöydän ääreen ja rei'itin ja nidoin paperini.
23. Marssin määrätietoisin askelin kohti kahviota tyytyväisenä suoritetusta tulostustehtävästä ja puolen tunnin tehokkaasta urheilusta.

Kirjastobingo

KIRJASTO 1) vars. pölyisten hyllyrivien täyttämä hyssyisenhiljainen ja tunkkainen huone, jossa silmälasipäiset kirjastovirkailijat asettelevat niteitä hyllyihin ja silmälasipäiset lainaajat ottavat niitä pois samalla kun ahkerimmat opiskelijat yrittävät takoa joidenkin niteiden sisältämää tekstiainesta päähänsä ansaiten siten toimeentulonsa, vaikka suihkivaa ääntä pitäviin ulkoiluhousuihin pukeutuneet kanssaeläjät yrittävät liikunnallaan häiritä näitä toimintoja parhaansa mukaan; 2) ark. kirjaston kahvila, Café Libri, myös: Kihviö (ylät.); edellistä eläväisempi tila, jossa pölyiset humanistit ja joskus myös muut istuvat mustavalkoisten pöytien ja tuolien täyttämässä reipasäänisessä ja vetoisassa ympäristössä, jossa silmälasipäiset opiskelijat nauttivat viidennen kupin kahvia ja asettelevat käytetyt lautasliinansa biojäteastiaan ja valkopukuiset kahvilahenkilökunnan jäsenet keräävät astiat pois pöydistä samalla kun ahkerimmat opiskelijat yrittävät takoa joidenkin niteiden sisältämää tekstiainesta päähänsä ansaiten siten toimeentulonsa, vaikka osa muista läsnäolijoista uskoo olevansa täysiä tyhjäntoimittajia ja osalla on niin hauskaa, että kaikki muutkin saavat kuulla sen; opiskelupaikka; akateemisten henkilöiden oleskelu- ja kohtauspaikka.

TEE NÄIN (myös kahvi siten käy):
1. Mene kirjastoon, kirjastolle tai lokaatioymmärryksesi mukaan kirjaston kahvilaan.
2. Katsele ja kuuntele. Rastita havaintosi bingoruudukosta.
3. Kun rasteja karttuu viisi kappaletta peräkkäin pystyyn, vakaan tai vinoon, huuda "bingo!" ja nauti vielä yksi santsikupillinen.

(Klikkaamalla bingoruudukkoa saat sen suuremmaksi.)

Teksti ja bingoruudukko on julkaistu Jyväskylän yliopiston suomenopiskelijoiden ainejärjestölehti InSanen numerossa 3/2010 joulukuussa 2010.

Pikkujouludialogi

Joulukuun ensimmäisenä päivänä (tai iltana) vietetyissä Koko Kylän pikkujouluissa eli Kortepohjan vapaa-aikatoimikunnan (KVAT) ylioppilaskylään järjestämissä avoimissa pikkujouluissa nähtiin ja kuultiin hieno pikkujouludialogi.

Kylässä vuoden aikana tapahtuneita tapahtumia kertaavan ja satirisoivan tekstin on ideoinut ja kirjoittanut Kvatin tonttutyöryhmä, johon kuuluivat nimeltä mainiten ainakin M. Lähteenmäki, H. Hämäläinen, E. Häkkinen, P. Mäkinen ja T.-S. Tarvainen. Myös T. Ahonen osallistui.

Ohessa muistiaisiksi ja maistiaisiksi joitakin katkelmia KVAT-vuoden komeimmasta spektaakkelista.

* * *

Energiansäästökampanja
– Sähköisen ilmoitustaulun vastapainoksi päätettiin tänä vuonna toteuttaa myös suuri energiansäästökampanja, jonka yhteydessä kaikkiin asuntoihin jaettiin energiansäästöoppaat ja energiansäästölamput.
– Kampanja ei aluksi tuntunut ottavan tuulta alleen, koska ennen energiansäästöoppaiden jakoa monen ihmisen energia kului oppaan tekstin tarkistamiseen, oppaiden painattamiseen, niiden jakamisesta tiedottamiseen, sähköpostien laittoon, oppaiden seinäkiinnitysten suunnitteluun, erilaisten muovikalvojen repimis-, palo-, maku- ja lämmitysominaisuuksien vertailuun ja isojen vihaisten koirien väistelyyn.
– Ja kaiken tämän jälkeen päästiin itse asiaan eli jakamaan energiansäästöoppaat kylän jokaiseen asuntoon, joita kylässä on 1228 kappaletta.
– Kaikille jakajille oli etukäteen opetettu miten jakotilanteessa toimitaan erityistapauksissa, kuten jos asukas on nukkumassa, suihkussa, nukkumassa suihkussa, alasti muusta syystä, vihamielinen, koiranomistaja, vihamielinen koiranomistaja tai vaihto-opiskelija.
– Vaihto-opiskelijoita varten jakotyöryhmä opetteli sanomaan kaikilla sivistyskielillä seuraavan repliikin:
– ”Ugh, / anteeksi että tunkeudumme asuntoonne. / Olemme asukasneuvostosta / ja tulemme rauhallisin aikein. / Viekää meidät johtajanne luo / ja ottakaa vastaan / tuomamme lahjat / ystävällisyytemme osoituksena.”
– Energiansäästön tehostamiseksi asukkaita on ohjeistettu kutsumaan paljon kavereita kylään, jos asunnoissa on kylmä. Siksi kylässä on paljon bileitä myös keskellä viikkoa ja erityisesti öisin, jolloin on muutenkin kylmä.
– Tätä ohjetta on kehotettu noudattamaan erityisesti, jos asuu yksin ja aikoo ottaa vaatteet pois päältään, koska onhan tunnustettu tosiasia, että suuri osa kylän lämpöenergiasta tuotetaan hankaussähköllä.

Vaihtoehtoinen oopperakuoro
– Kuten yleisesti tiedetään, vapaa-aikatoimikunta järjestää kesälläkin monenlaista toimintaa. Viime kesänä kokoontuivat roolipelaajien ja lautapelaajien lisäksi ainakin puutarhakerho ja tektonik-tanssikerho.
– Kylän oma kuoro Korteforte on kesäisin lomalla, ja siksi kylän laulunnälkäiset perustivat yllättäen vaihtoehtoisen oopperakuoron.
– Toisaalta oli mahdotonta sanoa, oliko kyseessä varmasti juuri oopperamusiikkiin keskittyvä kuoro, sillä epäselvän artikulaation vuoksi ääntelystä erottuivat vain vokaaliosuudet: aaöööeiyyyuöäääöööö.
– Kuoro kokoontui kylän grillikatoksella joka arki-ilta ja aina viikonloppuisin iltayhdestätoista vähintään aamuseitsemään.
– Kuoron ohjelmistoon, ja sen myötä koko kylään, kuuluivat esimerkiksi sellaiset klassikot kuin Lady Gagan Pokerface ja Oasiksen Wonderwall sekä muita, tuttuja ja täysin tuntemattomiksi jääneitä iskelmiä.

Ruoan jako ja pikku terroristit
– Syksyllä koulujen alettua saatiin Kylässä jälleen nauttia eri instituutioiden järjestämistä ruoanjakotapahtumista. Esimerkiksi seurakunta jakoi EU:n kuivamuonia E-talon kerhohuoneessa.
– Yllättäen saatiin kylään myös kilpailevaa ruoan jakoa, kun lähinaapuruston alakoululaiset jakelivat erilaisia elintarvikkeita monissa eri muodoissa ja eri kohteissa.
– Koululaiset ovat jakaneet esimerkiksi pihlajanmarjoja ikkunoihin ja kananmunia postilaatikoihin, mutta myös erilaisia vihanneksia ja hapanmaitotuotteita kylän käytäville.
– Erityisen suosittua on ollut jakaa ruokaa A-talon yhdeksännestä kerroksesta porraskuilun alemmille tasoille. Esimerkiksi jugurttipurkista kuuluu iloinen lätsähdys sen osuessa kuudennessa kerroksessa kävelevään etnologian opiskelijaan Jaanaan (nimi muutettu).

Kollektiivirangaistukset
– Syksyllä Kylässä aloitettiin Koko Kylä kasvattaa -projekti.
– Projektin keskeinen kasvatusmenetelmä ovat kollektiivirangaistukset. Ideana on, että kun yksi tekee virheen, niin kaikki kärsivät.
– Aluksi kollektiivirangaistusta sovellettiin vain saunoissa. Kylän kaikki saunat suljettiin, kun yksi kylpijä ylitti sallitun saunomisajan.
– Nyt kollektiivirangaistukselle on kehitelty myös muita hyviä käyttötarkoituksia. Esimerkiksi virhepysäköinneistä voidaan helposti rangaista poistamalla koko parkkipaikka käytöstä.
– Jos yksi asukas lyö ovensa kiinni liian kovaa, kaikista asunnoista irrotetaan ovet kahdeksi viikoksi.
– Kun yksi asukas polttaa makkarakeittonsa pohjaan, kaikista asunnoista viedään hellat pois.
– Pirkko soittaa aina ovikelloa liian kovaa, minkä vuoksi uuden F-talon asukkaita päätettiin rangaista jättämällä ovikellot aluksi pois kokonaan.
– Kun Pentti ja Pertti heiluivat saunan jälkeen alastomina B-talon tilaussaunan katolla, uuteen F-taloon päätettiin olla rakentamatta vilvoittelutilaa ollenkaan.
– Mutta kun Erkki seuraavan kerran epähuomiossa pissaa lattialle, mitä silloin viedään ja keneltä?
– Tämä jää nähtäväksi!

Muuttuva labyrintti
– Ylioppilaskylä on toki asujilleen varsin tuttu, mutta vieraille monesti uusi ja haasteellinen ympäristö.
– Usein Taitoniekantietä etsivät autoilijat joutuvat jalkautumaan yo-kylän kujille ja hämmentyvät törmätessään paikallisiin katukyltteihin, jotka voittavat eriskummallisuudessaan jopa tunnetun walesilaiskylän nimen Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllantysiliogogogoch.
– Kylässähän kadunnimet ovat muotoa ABCDE ja KLMNOP.
– Lisää hämmennystä aiheuttaa se, että paikallisten kielenkäytössä DDR:nä tunnettu MNOP-kompleksi on luonnossa oikeasti järjestyksessä ONMP.
– Lisäksi Kylässä jotkut taloista häviävät ajoittain kokonaan ja palaavat satunnaisessa järjestyksessä.
– Yleensä kaupungeissa voi luottaa taksikuskien suuntavaistoon, mutta edes vuosikymmeniä tunnettu maamerkki Rentukan puomi ei ole viime aikoina auttanut taksikuskeja löytämään perille, sillä Rentukan puomia ei enää ole.
– Kortepohjan alati muuttuvasta infrastruktuurista on tunnetusti saanut innoituksensa lautapeli nimeltä Muuttuva labyrintti.
– Muuttuva labyrintti -pelin saksalainen versio on voittanut Vuoden Peli -palkinnon vuonna 1991.

Tuijota varpaitasi -viikko (alunperin Tervehdi naapuriasi -viikko)
– Ylioppilaskunnan hyvinvointiviikon yhteydessä Kylässä järjestettiin Tuijota varpaitasi -viikko.
– Teemaviikon tarkoituksena oli muistuttaa kaikkia asukkaita siitä, että liukkaalla kelillä on parasta katsoa, mihin astuu sen sijaan, että kuikuilisi ohikulkevia naapureita.
– Kaatumatta jättäminen tunnetusti lisää yleistä hyvinvointia.
– Tuijota varpaitasi -viikko toteutui hienosti, ja naapureiden välinen kommunikaatio väheni entisestään.

* * *

Pikkujouluissa kuultiin dialogin lisäksi Kylän omaa kuoroa Kortefortea, duon esittämää sorsapillimusiikkia, joulupuurotta jääneen P. Purasen nälkäinen lausuntaesitys muun muassa "Porridge Forresterista", kolmen samaan aikaan ilmaantuneen joulupukin pukkitappelua (jonka voitti Kylän kovin pukki herra Toivola) sekä mainiota Toistaiseksi Nimetöntä Orkesteria, joka soitti funkia ja muuta rytmimusiikkia.

Hienon ja "liian älykkääksi" kehutun ohjelman joukosta suurimman suosion taisi kuitenkin saavuttaa äänikollaasiteos Kortepohjalainen äänimaisema, joka antoi kaikkien kylän äänien kuulua. Ja niitä kuuluikin kitaran virityksestä ja wc-äänistä koputuksien kautta paalutuskoneen junttaukseen. Äänikollaasi on yleisesti kuunneltavissa internetissä täällä, jotta kaikki innokkaat voivat nauttia autenttisista kylä-äänistä.

Oli mahtavaa järjestää nämä pikkujoulut ja koota sekä esittää ohjelmaa. Olen suunnattoman ylpeä hienosta vapaa-aikatoimikunnastani, jota minulla on ollut ilo johtaa jo kaksi vuotta. Tässä porukassa on sitä jotakin! Ja se jokin aineellistuu usein hyvinkin suurten joukkojen iloksi. Toivottavasti kaikilla oli yhtä mukavaa kuin meillä pikkujoulujen järjestäjillä.

KVATgical Mystery Tour

Oletko nähnyt The Beatles -yhtyeen elokuvan Magical Mystery Tour (1967)?
Ei sen mitään, en minäkään. Bändin muut filmit olen kyllä nähnyt, mutta tätä psykedeelistä sekoilua olen nähnyt vain katkelmina YouTubesta. Tietoni elokuvasta perustuvat siis filmipätkiin, kuulopuheisiin, parodiaversioihin ja kaikkeen, mitä olen Beatles-historiankirjoista lukenut.

Eli pystyn siis tavallisen yliopisto-opiskelijan tapaan ilmaisemaan luontevasti tietoni asiasta, jota en varsinaisesti tunne ja johon olen tutustunut vain viittausten kautta.

The Beatles halusi menestyneiden Help!- ja Hard Day's Night -elokuviensa jälkeen tehdä rainan, jossa ei olisi varsinaista käsikirjoitusta ja johon tuotantotiimi ei sanelisi juonenkäänteitä. Samalla tehtiin levy. Beatlet keksivät pyytää mukaansa sekalaisen joukkion taiteilijoita, ystäviä, serkun kaiman kummeja ja muita riittävän eksentrisiä ihmisiä, sulloivat heidät linja-autoon ja lähtivät mysteerimatkalle. Väki juoksi pitkin nummia, ja Paul pukeutui mursuksi (tai niin John ainakin väitti jälkeenpäin). Pieneen telttaan mahtui melkein sata ihmistä, mutta teltta olikin vain maanalaisen piilopaikan sisäänkäynnin peittona, ja maan alla esiintyi Bonzo Dog Doo-Dah Band. Lentävää sirkusta muistuttava elokuva on sekainen ja absurdi.

Asiaan.

Kortepohjan ylioppilaskylä on varsin maaginen ja mystinen paikka. Jokin ihmeellinen voima vetää väkeä Kylään vuodesta toiseen. Kortepohjaan muuttaessa ei oikein tiedä, millainen ympäristö odottaa. Tänne tullaan vähän kuin mysteerimatkalle. Kämppäkaverit, naapurit ja muut elämää värittävät kyläläistoveritkin saattavat olla ihan keitä sattuu. Ehkä juuri tämä sattumanvaraisuus viehättää asukkaita. Minua ainakin.

Tänä syksynä Kortepohjan vapaa-aikatoimikunta KVAT järjestää pitkään ja hartaasti suunnittelemansa tapahtuman KVATgical Mystery Tourin. Tämä Kvatin oma mysteerimatka on jännittävä kierros, johon liittyy hippilinja-auto, lievästi psykedeelistä ja progressiivista sekä hymyilyttävä yhteisöllisyyden kokemus. Mukana saattaa olla ihan keitä vain ja matka saattaa kiertää melkein mistä vain. Vain yksi on varmaa: tulossa on jotakin ainutlaatuista ja yllättävää. Nyt kannattaa uskaltaa lähteä mukaan matkaan, vaikka ei tiedä, mitä tapahtuu. Vähän niin kuin aina Kylään tullessa.

The KVATgical Mystery Tour is waiting to take you away!

Heli Hämäläinen
Kirjoittaja on Kvatin puheenjohtaja.

Puheenjohtajan kirje on ilmestynyt Kylähullu-lehdessä syyskuussa 2010.

Eniten minua innostaa tie

Eilen kuuntelin tarkasti kaikkea. Kuulinkin paljon.

Taitoniekantiellä oli kaksi iäkästä rouvaa päiväkävelyllä. Ensimmäinen kulki itse, toinen tukeutui rollaattoriin. Ohittaessani heidät kuulin ensimmäisen toteavan lakonisesti: "Ei sitten jorattu." Ei hymyn häivääkään, ei pienintäkään naurahdusta. Kunpa tietäisin, mistä rouvilla oli puhe!

Palatessani myöhään yöllä kotiin samaisella Taitoniekantiellä liikkui runsaasti kansainvälisiä opiskelijoita. Rentukan Stammtisch-kemut olivat päättymässä, mikä näkyi ja kuului pitkänkin matkan päähän, kuten tavallista. Ensiksi vastaani pyöräili neljän espanjaa ja englantia puhuvan nuoren joukkue. Heidän iloiset huutonsa sekoittuivat öiseen lintujen lauluun.

Neito 1: Oh Finland! I love Finland!

Nuorukainen 1: Muy bien Finland!

Neito 2: This is so cool! Finland, Finland!

Nuorukainen 2: Muy bien, muy bien, so cool!

Neito 1: (huomaa HH:n ja vilkuttaa) Hello, friend!

HH: Hello! You like Finland, do you?

Neito 1: We LOVE Finland so much!

Nuorukainen 2: Muy bien, muy bien, love Finland!

HH: That's right! (heiluttaa käsiään) Wuhuu!

Nuoret: (nauravat ja huutavat) Wuhuu! We love Finland! Muy bien!

Seuraavaksi kohtasin ranskaa puhuvan kolmikon. En saanut selvää heidän keskustelustaan, ennen kuin kuulin nuorukaisen huikkaavan kahdelle neitokaisseuralaiselleen, että minäpäs sanon jotakin tuolle tyypille.

Nuorukainen: Ça va?

HH: Ça va bien, très bien! Et toi?

Nuorukainen: (hämmästyneenä) Très bien, très bien!

[Ranskaa osaamattomille lukijoilleni kerrottakoon, että edellä esitetty sananvaihto vastaa suomen "mitä kuuluu - mitäpä tässä, hyvää, entä itsellesi - oikein hyvää" -keskustelua.]

Jatkoin matkaani hihitellen ja kuunnellen, kun nuorukainen selitti ystävättärilleen (ranskaksi siis), että on tämä Suomi ihmeellinen maa. "Uskomatonta. Kuljemme keskellä yötä pimeällä kadulla, sanon vastaantulijalle ça va, ja hän osaakin vastata. Eihän Suomessa kukaan puhu ranskaa!"

Rikas mies jos oisin

Noin kolme- tai nelivuotias poika oli äiteineen takanani kaupan kassajonossa. He kävivät jokseenkin seuraavanlaisen keskustelun. Minä nauroin itsekseni.

Poika: Äiti, mä maksan.
Äiti: Ei sulla oo rahaa. Ota tosta nyt muovikassi.
Poika: Äiti, mut mä haluun maksaa.
Äiti: Et sä voi, kun pitää olla rahaa. Mä maksan.
Poika: Mut kun mä haluun! Äiti, mä haluun maksaa!
Äiti: Maksa sitten kahdenkymmenen vuoden päästä.
Poika: Äiti, sä sanot aina noin, että kahdenkymmenen vuoden päästä. (Ottaa alistuneena muovikassin ja antaa äidin maksaa.)

Tevje halusi rakentaa portaita ja hankkia siipikarjaa. Olisi hän varmaan äitinsä ostoksetkin maksanut.

Linja-autossa on myös tunnelmaa

Matkustaessani Mäntsälän ja Jyväskylän valitsen kulkupelikseni mieluummin linja-auton kuin junan. (Mieluiten toki pidän seuraa tutuille autoilijoille, jos kyytiin pääsee, mutta julkisissa liikennevälineissäkin on oma hohtonsa.)

Vaikka Mäntsälän ja Jyväskylän välisiä suoria linikkavuoroja on muutaman vuoden takaisesta vähennetty, autoja kulkee vielä päivittäin kaksi kappaletta molempiin suuntiin. Omat menemiset pystyy ilomielin sovittamaan linikka-aikatauluihin, kun muistaa, että linikat voittavat junat 6-0.

Ai miten niin?

No.

1) Suora (vaihdoton) linikkamatka Mäntsälästä Jyväskylään kestää noin 3 ½ tuntia, junamatka (Mäntsälästä vain Tikkurilan ja Tampereen kautta) peräti 4-5 tuntia.

2) Linikat pysyvät aikataulussa. Express Bus -yhtiön lehdessä Expressissä kerrottiin juuri, että viime vuonna 85 % linikoista saapuu määränpäähänsä aikataulun mukaan tai jopa etuajassa. Myöhästyneistä autoista suurin osa on noin viisi minuuttia myöhässä. Yli kymmenen minuuttia tai kauemmin myöhästyneitä vuoroja on ollut vain muutama prosentti.

3) Linikassa saa poikkeuksetta istua kohti menosuuntaa.

4) Linikoissa kuulutukset ovat aina erilaiset (ja yleensä joinkin tavoin hauskat) toisin kuin junissa, och samma på svenska, and the same in English.

5) Linikan voi pyytää pysäyttämään melkein missä haluaa, vaikkei olisikaan Paavo Väyrynen.

6) Linikka pystyy tarvittaessa kiertämään pienet ruuhkat ja tietyöalueet.

Tilannetajuttomuudesta

Eilen vietettiin Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) 76-vuotispäivää. Ylioppilastalo Ilokiveen oli järjestetty avoin kansanjuhla, jonka reippaasta meiningistä oli saapunut nauttimaan kohtalainen määrä ns. JYY-eliittiä ja useita ihan tavallisia opiskelijoita. Oli kuohuviini- ja pientä ruokatarjoilua ja erinomaisia tanssiyhtyeitä (The Leopards ja The Detectives, kaupungin tämän hetken kuumin ja hikisin bilebändi).

Ylioppilaskunnan puheenjohtaja Jarno Miettinen piti tilaisuudessa juhlapuheen, jonka hän tyylilleen uskottomana luki suoraan paperista. Miettisen puheita - olivat ne spontaaneja tai valmisteltuja - on aina ilo kuunnella, koska hän on lahjakas puhuja ja miellyttävä esiintyjä, hauskakin.

Mutta voi! Juhlassa iski paha tilannetajuttomuus.

Kesken puheenjohtaja Miettisen puhetta kaksi järjestäjää marssi hänen taakseen esiintymislavalle ja ryhtyi kiinnittämään taustakankaaseen The Leopardsin mainoslakanaa. Tämän toimenpiteen olisi varsin hyvin voinut suorittaa joko a) ennen puhetta, jolloin lavalla ei tapahtunut yhtään mitään, eikä yleisöäkään juuri ollut katsomassa, tai b) puheen jälkeen, jolloin lavalla ei tapahtunut myöskään mitään, eikä paikalle saapunut yleisö olisi huomannut operaatiota. Kiinnitys vei aikaa noin 2/3 puheen kestosta, ja kaiken lisäksi lakana ripustettiin vinoon. Oli valitettavaa, että yleisön mielenkiinto suuntautui hyvän puheen sijasta järjestäjien henkseleihin.

Ei näin, järjestäjät, ei näin!

Toiseksi: koristekukat maljakoihin, kiitos, ja vettä niille. Oli juhlavaa ottaa kaunis ruusu muistoksi kemuista, mutta koska kasviparka oli ollut koko illan ilman nesteytystä, se näyttää nyt samalta kuin kellot Dalín maalauksessa Muiston pysyvyys.

Viitonen

Henkilö H seisoo linikkapysäkillä. Hän ei tiedä, odottaisiko linikkaa vai kyllästymistään odottamiseen. Jos sittenkin kävelisi. Siten saattaisi päästä nopeammin perille.

Henkilö H tuijottaa kävelytietä. Pysäkillä seisoo toinenkin ihminen, joka on niin ikään syventynyt meditatiiviseen eteenpäin tuijotukseen. Ohi ajaa joukkio pyöräilijöitä. Pyöräilijöitten aiheuttamassa ilmavirrassa näkökenttään pyörii viiden euron seteli. Viitonen heittää vielä muutaman voltin ja pysähtyy pysäkin eteen.

Henkilö H poimii setelin ja astuu takaisin pysäkin suojiin pidellen seteliä kädessään kuin mainosta. Hän näyttää lappusta pysäkillä seisovalle toiselle ihmiselle ja sanoo: - Viitonen.
- Joo, mä huomasin kanssa, sanoo pysäkillä seisova.
- Jos sinulla on antaa vaihdossa 2,50, voimme panna saaliin puoliksi.
- Ehehehei mulla oo.
- Eihän tämä sinun ollut?
- Ootas... Ei se. Kai.
- No, sitten minä tienasin linikkarahat, Henkilö H sanoo voitonriemuisena.