On tullut lainattua Sweet Valley High'ta ja vähän muutakin

"Kulttuurimme on monenlaisten lainausten kudelma." Niin totesi professori Jukka Ammondt viimeisellä luennollaan 27.4.2009. Eikä ajatus varmasti ollut hänen omansa.

Luin Sweet Valley High -kirjasarjan, ennen kuin Harry Potterit ilmestyivät. Olin ehkä neljännellä tai viidennellä luokalla. Ennen Sweet Valley High -sarjaa (SVH) olin lukenut Sinuhe egyptiläisen. Ymmärrettävästi Sinuhen jälkeen kaikki oli jonkin aikaa vain lainattua kärpäsen surinaa kymmenen- tai yksitoistavuotiaan korvissa.

Tarttuminen SVH:ihin oli muistaakseni ensimmäisiä konkreettisesti ironisia valintojani. Nimittäin pikkusiskoni H. (ei, emme ole kaksoissiskoja, vaikka moni on sitä kysynytkin) oli toka- tai kolmasluokkalaisena ryhtynyt ahmimaan tätä loppumatonta sarjaa. H. luki enemmän sarjoja kuin minä, H. luki enemmän nuortenkirjallisuutta kuin minä ja H. oli enemmän kiinni ajassamme kuin minä. Häneltä yleensä sainkin sellaiset kirjavinkit, joihin tutustuminen mahdollisti jonkinlaisen kirjallisuuskeskustelun ja kollektiivisen fanittamisen ikätoverien kanssa. Petri Tammista lainatakseni "kirjat todistivat, että olen samassa maailmassa toisten kanssa".

[Kuva ryövätty Huuto.netistä]

Mutta Sweet Valleyt! Naureskelin niitten siirappisille kansille ja irvin siskoani, joka raahasi niitä kirjastosta kotiin, luki yhdessä illassa ja haki seuraavan satsin tilalle. Mutta sitten kävi samoin kuin myöhemmin monen muun liian teinimäisenä pitämäni kirjasarjan kanssa: näin kirjan H.:n yöpöydällä, selasin sitä hieman ja aloin lukea. Ja sitten en voinutkaan enää lopettaa. Vaikka koetin samalla irvistellä kirjojen kauhealle naiskuvalle, muovisille hahmoille ja facepalmeja aiheuttaville juonenkäänteille (vaikka facepalm ei silloin vielä ollutkaan tuttu termi), koukutuin kirjoihin niin, että lopulta luimme niitä samaa tahtia H.:n kanssa. Oli vaikeaa säilyttää ironinen suhtauminen asiaan, josta kuitenkin innostui niin kovasti. Enhän MINÄ nyt oikeasti voinut pitää kyseisestä sarjasta! Koetin samalla lukea Jostein Gaarderia ja Kaari Utriota, jotta jonkinlainen säädyllinen taso olisi pysynyt yllä.

SVH oli oikea runsaudensarvi. Kirjoja oli suomennettu viitisenkymmentä (tai suomennettiin, en muista, ilmestyivätkö ne vähitellen), ja niitten lisäksi tuli vielä muutamia erikoisosia, jotka oli muistaakseni kirjoitettu hitusen kiinnostavampaan tyyliin. (Vasta jälkikäteen ymmärsin, että Francine Pascal ei suinkaan ollut itse kirjoittanut kaikkia opuksia, vaan hänellä oli apunaan joukko haamukirjoittajia, ja epäloogisuudet ja tyylinvaihdokset saattoivat johtua osittain siitä.) Kirjoja oli aina saatavilla Mäntsälän kirjastosta. Ei haitannut, vaikkei sarjan osia lukenut järjestyksessä, koska jokaisen kirjan alussa oli pitkä selvitys edeltäneistä tapahtumista. Oikeastaan kirjoja ei olisi tarvinnut lukea lainkaan, koska kansikuvat, takakansitekstit ja prologit paljastivat kaiken. Ihmissuhdesotkuja, päiväkirjaan kirjoittamista, kaksosten välistä kamppailua, ihmissuhdesotkuja, loputtomia toisaalta–toisaalta-pohdintoja ja vielä lisää ihmissuhdesotkuja – muuta ei sisällöstä tarvinne kertoa. Katsoin myös sarjasta tehdyn televisiosarjan juuri ennen vuosituhannen vaihdetta.

Olenpa kirjoittanut pitkästi suhteestani tähän kirjasarjaan. Toisaalta tärkeintähän tässä on minäminäminä, samoin kuin juuri näkemässäni ensi-illassa, Jyväskylän Ylioppilasteatterin (JYT) täysosumassa Makeen Laakson Lukio. Tuomas Vaahtoluodon kirjoittama ja ohjaama näytelmä mukailee kirjasarjan hahmoja ja juonenkäänteitä, etenkin Sydäntenmurskaaja-osan. Esitystä katsoessani järkytyin, kuinka voin edelleen muistaa kirjoista niin paljon. Sen siis muistaa, mitä häpeää ja koettaa ironialla peitellä.

Esitys riemastutti. Mistä aloittaisin? Ensinnäkin Vaahtoluodon teksti ja ohjaus tarjosivat kiitettävän määrän uusia ajatuksia, intertekstuaalisuutta, tarkkoja havaintoja ihmisestä, naurettavaa, metafysiikkaa, samaistumis- ja tarttumapintaa sekä puhdasta montypythoniaanista hämmennystä. En yllättynyt, että pidin tekstistä, koska nautin myös Vaahtoluodon lyhytnäytelmästä Päivä näin tyyni JYT:n Paljaat-kombinaatiossa. Vaahtoluoto katsoo ihmistä tarkkaan ja läheltä ja antaa hahmojensa puhua kaikesta siitä lainatusta, mikä tekee meistä yksilöitä. Olisiko liioiteltua sanoa, että Makeen Laakson Lukion tekstistä olin aistivinani penttisaarikoskimaisen ylivertaisen taiteilijan tuskaa ja toisaalta hermannhessemäistä itsetutkiskelua ja itsekasvatuksen optimismia. Aika persoonallinen rakennelma, kun lähtökohtana on ollut niinkin lattea materiaali kuin SVH! Scriptis Vaahtoluoto tuis fruimur, joten jatkakaamme kulttuurielitistisehköön tyyliin sopivasti viittauksin.

JYT:n Fb-sivulta lainattu kuva: Iiro Nahkamäki

Jyttiläisten roolisuoritukset olivat, jälleen kerran, toinen toistaan parempia. Jos joskus olen kuvitellut järkevän isosiskon Elizabethin jonkinlaiseksi, hänellä on ollut ja tulee olemaan Tessa Horilan habitus. Railakasta kaksoissiskoa Jessicaa esittäneen Auli Toikkasen uskomattoman pinkki ääni kaikuu edelleen korvissani, eikä pelkästään siksi, että näytelmässä huudettiin paljon. Muuntautumiskykyinen Perttu Puranen on hauskinta, mitä JYT:lle on vähään aikaan tapahtunut. Hänen esittämänsä jumalainen ja lipevä Todd on juuri sellainen tyyppi, johon mielistymistä Vladimir Nabokov kuvaa "koulutyttömäiseksi ihastukseksi jonkun matineaidolin naamavärkkiin". Janne Moilasen rento ja samalla estoinen "erakkosurffari" Bill on kaikessa reunojensa etsimisessäänkin niin leuto häiskä, ettei hän ota aurinkoa vaan aurinko ottaa häntä. Kahden muun hahmon, älykkö DeeDeen ja ilmeisesti näytelmää varten keksityn Patsyn (hahhahhaa, kuuman tytön nimi on Pätsi!), jonka merkitsevin ominaisuus on, että hän on asunut Pariisissa, esittäjät Eeva Sutinen ja Noora Määttä olivat niin ikään herkullisen luontevia. Onerva Luoman pastellivärisestä puvustuksesta täydet pisteet!

Niin mikä reunojen etsiminen? Näytelmän mieleenpainuvinta kuvastoa minulle olivat yksilöiden ja joukkojen reunat. Nuorisojoukko television valonkajossa, lumisateen päälle piirtyvä käsi, rakentuvien kaljakorikehysten sisään jäävän Elizabethin hetkittäisesti rohkeampi olemus; Billin ahtautuminen pullokorien sisälle ja muuttuminen kuin Transformers-robotiksi, joka tulee sotkemaan vähän liian vanhojen tyttöjen barbileikit. Muille hahmoille riitti yksi kori pään peitteeksi, mutta itsestään epävarma Bill tarvitsi kokonaisen suojapanssarin voidakseen astua samaan valoon muitten kanssa. Reunojen ja rajojen etsiminen liittyi paitsi toimintaan myös puheeseen. Hahmojen etäännytetty minäpuhe toisti muitten näkemyksiä heistä ja rakensi heille henkisen panssarin omemman minuuden suojaksi. Olemmeko ensisijaisesti sellaisia, millaisina muut meidät näkevät? Voimmeko uskoa muitten näkemykset itsestämme? Missä menevät minän rajat ja milloin olemme yhtä toisten kanssa?

Keltaiset korit olivat kekseliäs ja kätevästi muunneltava lavaste-elementti, joka käsiohjelman mukaan on lainattu Lahden Kansanopiston Kirsikkapuisto-näytelmästä. Legomaisista koripalikoista rakentaa vaikka mitä, ja niitten värikin on jopa Allahin mieleen! Koraanissa Lehmän suurassa nimittäin kerrotaan, että "He sanoivat: 'Pyydä puolestamme Herraasi selvittämään meille, minkä värinen sen [uhrilehmän] tulee olla.' Mooses vastasi: 'Hän sanoo: Sen tulee olla kirkkaankeltainen lehmä, jonka väri ilahduttaa katsojaa.'" (2: 69.) Jumalan väri siis, hieno valinta. Ja näillä palikoilla jumalat saivat leikkiä yllin kyllin.

Musiikkivalinnat olivat osuvia, ja esityksen loputtua (ehkä ensi-illan juhlallisuuksiin kuuluvana) soimaan jätetty Ink Spots loi mukavan tunnelman poistumiseen. Jopa Mozartin käyttö ei-kliseisesti meni nappiin! Kuten V. J. Sukselainen tähän sopivasti kirjoittaa, "paatoksen vaahdon voi usein kuoria huumorin kauhalla". Näytelmä ei ottanut itseään liian vakavasti.

Menkääpä siis tekin pohtimaan, tirskumaan ja hämmentymään Makeen Laakson Lukioon! Kertokaa myös, mitä te näette siinä. Minä menen katsomaan uudestaan jo viikon päästä.

Muokkaus 29.7.2013 klo 9.40: Vedin Patsyn hahmoa koskevan virhekäsitykseni yli ja lisäsin pari virkettä reunojenetsimiskappaleen loppuun.

Šiivilän joulukalenteri lentää kuin Šiivilä

Pilailuhenkinen kansanmusiikkiyhtyeemme Šiivilä innostui ennen joulua irrottelemaan käsinukeillani. Jäsen Rebo asetteli kilisevät sormisymbaalit apinan kätösiin, ja kas, uusi hahmo oli syntynyt. Veikeää, lautasia hakkaavaa apinaa oli kuvattava videolle. Tuloksena syntyikin kokonainen joulukalenteri.

Šiivilän joulukalenterista on tullut jonkinlainen hitti. Sitä katsovat lapset, teinit ja aikuiset. Lapsukaisia kuulemma viehättävät murisevat karhut ja söpöt eläimet. Teinejä huvittaa elukoitten lievästi anarkistinen ote ja taipumus erilaisten hokemien käyttöön. Onpa joissakin jaksoissa (luukut 14 ja 21) myös Taistelu-Jaska-vaikutteita. Aikuiset taasen huomaavat kalenterista yhteiskunnallisia ja sosiaalista käyttäytymistä problematisoivia sävyjä. Ensimmäinen syväanalyysi on ilmestynyt hiireltä. Muutenkin on ollut äärimmäisen kiinnostavaa kuulla kommentteja ja tulkintoja luukkujen sisällöistä. Lisäksi on hauska huomata, kuinka absurdiin taipuvainen huumori puree kaikenikäisiin.

Joulukalenteri on pian lopussa. Sitä on ollut hirmuisen hauska tehdä. Vielä hauskempaa on, kun esimerkillinen äitini Ihme-Mirkku innostui kalenterista niin, että toimitti minulle vielä lisää käsinukkeja ("Taunot" eli Mauno, Rauno, Kauno, Esko ja Hubert). Savolaisen kettuhahmon ilmestyminen joukkoon oli puolestaan henkilö E:n ansiota. Ensimmäiset jaksot nähtyään hän antoi oman käsinukkekettunsa Revolle ja totesi, että sillä voisi olla käyttöä.

Näyttää siltä, että käsinukkeilu tulee saamaan jatkoa. Ei tätä malta nyt lopettaa, kun homma on sopivasti lähtenyt käsistä.

Pikkujouludialogi

Joulukuun ensimmäisenä päivänä (tai iltana) vietetyissä Koko Kylän pikkujouluissa eli Kortepohjan vapaa-aikatoimikunnan (KVAT) ylioppilaskylään järjestämissä avoimissa pikkujouluissa nähtiin ja kuultiin hieno pikkujouludialogi.

Kylässä vuoden aikana tapahtuneita tapahtumia kertaavan ja satirisoivan tekstin on ideoinut ja kirjoittanut Kvatin tonttutyöryhmä, johon kuuluivat nimeltä mainiten ainakin M. Lähteenmäki, H. Hämäläinen, E. Häkkinen, P. Mäkinen ja T.-S. Tarvainen. Myös T. Ahonen osallistui.

Ohessa muistiaisiksi ja maistiaisiksi joitakin katkelmia KVAT-vuoden komeimmasta spektaakkelista.

* * *

Energiansäästökampanja
– Sähköisen ilmoitustaulun vastapainoksi päätettiin tänä vuonna toteuttaa myös suuri energiansäästökampanja, jonka yhteydessä kaikkiin asuntoihin jaettiin energiansäästöoppaat ja energiansäästölamput.
– Kampanja ei aluksi tuntunut ottavan tuulta alleen, koska ennen energiansäästöoppaiden jakoa monen ihmisen energia kului oppaan tekstin tarkistamiseen, oppaiden painattamiseen, niiden jakamisesta tiedottamiseen, sähköpostien laittoon, oppaiden seinäkiinnitysten suunnitteluun, erilaisten muovikalvojen repimis-, palo-, maku- ja lämmitysominaisuuksien vertailuun ja isojen vihaisten koirien väistelyyn.
– Ja kaiken tämän jälkeen päästiin itse asiaan eli jakamaan energiansäästöoppaat kylän jokaiseen asuntoon, joita kylässä on 1228 kappaletta.
– Kaikille jakajille oli etukäteen opetettu miten jakotilanteessa toimitaan erityistapauksissa, kuten jos asukas on nukkumassa, suihkussa, nukkumassa suihkussa, alasti muusta syystä, vihamielinen, koiranomistaja, vihamielinen koiranomistaja tai vaihto-opiskelija.
– Vaihto-opiskelijoita varten jakotyöryhmä opetteli sanomaan kaikilla sivistyskielillä seuraavan repliikin:
– ”Ugh, / anteeksi että tunkeudumme asuntoonne. / Olemme asukasneuvostosta / ja tulemme rauhallisin aikein. / Viekää meidät johtajanne luo / ja ottakaa vastaan / tuomamme lahjat / ystävällisyytemme osoituksena.”
– Energiansäästön tehostamiseksi asukkaita on ohjeistettu kutsumaan paljon kavereita kylään, jos asunnoissa on kylmä. Siksi kylässä on paljon bileitä myös keskellä viikkoa ja erityisesti öisin, jolloin on muutenkin kylmä.
– Tätä ohjetta on kehotettu noudattamaan erityisesti, jos asuu yksin ja aikoo ottaa vaatteet pois päältään, koska onhan tunnustettu tosiasia, että suuri osa kylän lämpöenergiasta tuotetaan hankaussähköllä.

Vaihtoehtoinen oopperakuoro
– Kuten yleisesti tiedetään, vapaa-aikatoimikunta järjestää kesälläkin monenlaista toimintaa. Viime kesänä kokoontuivat roolipelaajien ja lautapelaajien lisäksi ainakin puutarhakerho ja tektonik-tanssikerho.
– Kylän oma kuoro Korteforte on kesäisin lomalla, ja siksi kylän laulunnälkäiset perustivat yllättäen vaihtoehtoisen oopperakuoron.
– Toisaalta oli mahdotonta sanoa, oliko kyseessä varmasti juuri oopperamusiikkiin keskittyvä kuoro, sillä epäselvän artikulaation vuoksi ääntelystä erottuivat vain vokaaliosuudet: aaöööeiyyyuöäääöööö.
– Kuoro kokoontui kylän grillikatoksella joka arki-ilta ja aina viikonloppuisin iltayhdestätoista vähintään aamuseitsemään.
– Kuoron ohjelmistoon, ja sen myötä koko kylään, kuuluivat esimerkiksi sellaiset klassikot kuin Lady Gagan Pokerface ja Oasiksen Wonderwall sekä muita, tuttuja ja täysin tuntemattomiksi jääneitä iskelmiä.

Ruoan jako ja pikku terroristit
– Syksyllä koulujen alettua saatiin Kylässä jälleen nauttia eri instituutioiden järjestämistä ruoanjakotapahtumista. Esimerkiksi seurakunta jakoi EU:n kuivamuonia E-talon kerhohuoneessa.
– Yllättäen saatiin kylään myös kilpailevaa ruoan jakoa, kun lähinaapuruston alakoululaiset jakelivat erilaisia elintarvikkeita monissa eri muodoissa ja eri kohteissa.
– Koululaiset ovat jakaneet esimerkiksi pihlajanmarjoja ikkunoihin ja kananmunia postilaatikoihin, mutta myös erilaisia vihanneksia ja hapanmaitotuotteita kylän käytäville.
– Erityisen suosittua on ollut jakaa ruokaa A-talon yhdeksännestä kerroksesta porraskuilun alemmille tasoille. Esimerkiksi jugurttipurkista kuuluu iloinen lätsähdys sen osuessa kuudennessa kerroksessa kävelevään etnologian opiskelijaan Jaanaan (nimi muutettu).

Kollektiivirangaistukset
– Syksyllä Kylässä aloitettiin Koko Kylä kasvattaa -projekti.
– Projektin keskeinen kasvatusmenetelmä ovat kollektiivirangaistukset. Ideana on, että kun yksi tekee virheen, niin kaikki kärsivät.
– Aluksi kollektiivirangaistusta sovellettiin vain saunoissa. Kylän kaikki saunat suljettiin, kun yksi kylpijä ylitti sallitun saunomisajan.
– Nyt kollektiivirangaistukselle on kehitelty myös muita hyviä käyttötarkoituksia. Esimerkiksi virhepysäköinneistä voidaan helposti rangaista poistamalla koko parkkipaikka käytöstä.
– Jos yksi asukas lyö ovensa kiinni liian kovaa, kaikista asunnoista irrotetaan ovet kahdeksi viikoksi.
– Kun yksi asukas polttaa makkarakeittonsa pohjaan, kaikista asunnoista viedään hellat pois.
– Pirkko soittaa aina ovikelloa liian kovaa, minkä vuoksi uuden F-talon asukkaita päätettiin rangaista jättämällä ovikellot aluksi pois kokonaan.
– Kun Pentti ja Pertti heiluivat saunan jälkeen alastomina B-talon tilaussaunan katolla, uuteen F-taloon päätettiin olla rakentamatta vilvoittelutilaa ollenkaan.
– Mutta kun Erkki seuraavan kerran epähuomiossa pissaa lattialle, mitä silloin viedään ja keneltä?
– Tämä jää nähtäväksi!

Muuttuva labyrintti
– Ylioppilaskylä on toki asujilleen varsin tuttu, mutta vieraille monesti uusi ja haasteellinen ympäristö.
– Usein Taitoniekantietä etsivät autoilijat joutuvat jalkautumaan yo-kylän kujille ja hämmentyvät törmätessään paikallisiin katukyltteihin, jotka voittavat eriskummallisuudessaan jopa tunnetun walesilaiskylän nimen Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllantysiliogogogoch.
– Kylässähän kadunnimet ovat muotoa ABCDE ja KLMNOP.
– Lisää hämmennystä aiheuttaa se, että paikallisten kielenkäytössä DDR:nä tunnettu MNOP-kompleksi on luonnossa oikeasti järjestyksessä ONMP.
– Lisäksi Kylässä jotkut taloista häviävät ajoittain kokonaan ja palaavat satunnaisessa järjestyksessä.
– Yleensä kaupungeissa voi luottaa taksikuskien suuntavaistoon, mutta edes vuosikymmeniä tunnettu maamerkki Rentukan puomi ei ole viime aikoina auttanut taksikuskeja löytämään perille, sillä Rentukan puomia ei enää ole.
– Kortepohjan alati muuttuvasta infrastruktuurista on tunnetusti saanut innoituksensa lautapeli nimeltä Muuttuva labyrintti.
– Muuttuva labyrintti -pelin saksalainen versio on voittanut Vuoden Peli -palkinnon vuonna 1991.

Tuijota varpaitasi -viikko (alunperin Tervehdi naapuriasi -viikko)
– Ylioppilaskunnan hyvinvointiviikon yhteydessä Kylässä järjestettiin Tuijota varpaitasi -viikko.
– Teemaviikon tarkoituksena oli muistuttaa kaikkia asukkaita siitä, että liukkaalla kelillä on parasta katsoa, mihin astuu sen sijaan, että kuikuilisi ohikulkevia naapureita.
– Kaatumatta jättäminen tunnetusti lisää yleistä hyvinvointia.
– Tuijota varpaitasi -viikko toteutui hienosti, ja naapureiden välinen kommunikaatio väheni entisestään.

* * *

Pikkujouluissa kuultiin dialogin lisäksi Kylän omaa kuoroa Kortefortea, duon esittämää sorsapillimusiikkia, joulupuurotta jääneen P. Purasen nälkäinen lausuntaesitys muun muassa "Porridge Forresterista", kolmen samaan aikaan ilmaantuneen joulupukin pukkitappelua (jonka voitti Kylän kovin pukki herra Toivola) sekä mainiota Toistaiseksi Nimetöntä Orkesteria, joka soitti funkia ja muuta rytmimusiikkia.

Hienon ja "liian älykkääksi" kehutun ohjelman joukosta suurimman suosion taisi kuitenkin saavuttaa äänikollaasiteos Kortepohjalainen äänimaisema, joka antoi kaikkien kylän äänien kuulua. Ja niitä kuuluikin kitaran virityksestä ja wc-äänistä koputuksien kautta paalutuskoneen junttaukseen. Äänikollaasi on yleisesti kuunneltavissa internetissä täällä, jotta kaikki innokkaat voivat nauttia autenttisista kylä-äänistä.

Oli mahtavaa järjestää nämä pikkujoulut ja koota sekä esittää ohjelmaa. Olen suunnattoman ylpeä hienosta vapaa-aikatoimikunnastani, jota minulla on ollut ilo johtaa jo kaksi vuotta. Tässä porukassa on sitä jotakin! Ja se jokin aineellistuu usein hyvinkin suurten joukkojen iloksi. Toivottavasti kaikilla oli yhtä mukavaa kuin meillä pikkujoulujen järjestäjillä.

Kot, kot, kot

Mäntsälän Teatterin evakkonäytelmä Ilo pintaa vaik syvän märkänis esitettiin juuri viimeistä kertaa tänä vuonna. Seuraavan kerran sitä pääsee näkemään vasta maaliskuussa teatterimme uusien Teatterin taikaa -festivaalien yhteydessä. Festivaaliohjelma tulee muutenkin olemaan ensiluokkainen. Voin suositella kaikkia esityksiä jo etukäteen!

Evakkonäytelmä totisesti nosti ilon pintaan. Vaikka evakkojen koskettavat elämäntarinat olivat jopa traagisia, lähes kaikki kohtaukset sisälsivät karjalaista läikehtivää iloa ja itseironiaa. Jos jollekin ei voi nauraa, siitä ei kannata puhua! Katsojat olivat kovilla, kun vuoroin piti itkeä ja nauraa - ja välillä molempia samanaikaisesti.

Sain kunnian lausua viimeisen esityksen päätteeksi kiitokset työryhmälle ja auttaa Ihme-Mirkkua jakamaan pienet joululahjapussukat kaikille mukana olleille, ennen kuin he lähtivät koteihinsa. Kova mahtoi oli kullakin koti-ikävä, kun koko näytelmä oli yhtä kotiinpaluuta ja 'koti' taisi olla näytelmän useimmin mainittu nomini. Koska myö karjalaiset osataan nauraa myös ja erityisesti itsellemme, rohkenin kertoa yleisölle näytelmän aikana keksimäni kaskun:
Mitä yhteistä on karjalaisilla ja kanoilla?
- Molemmat hokevat yhteen kokoontuessaan "kot, kot, kot".

Noin viisi syytä olla iloinen

Tänään olen nukkunut monipäiväistä väsymystäni pois. Maanantainen esseeahdistukseni on laantunut - alkaakseen huomenna uudestaan. Viikonlopun aikana pitäisi nimittäin kirjoittaa vielä neljä kirjallisuudentutkimuksen esseetä, aargh.

Onneksi väsymyksen saa hävitettyä muutamalla yksinkertaisella keinolla, muun muassa
1) lukemalla Markus Kajon kirjoja
2) kuuntelemalla sitar-musiikkia
3) odottamalla pikkujouluja
4) pitämällä päässä tonttuhattua, jonka sisällä on vieteri (sen kanssa lepäämään käyminen on mahdotonta!)
5) naureskelemalla arvoisan pikkuveljeni Kustin jutuille.

Vieläkin jaksan huvittua Kustin viime keväänä keksimästä näytelmästä, jonka hän esitti kahden pikku ystävänsä kanssa Kirkonkylän koulun Vihreässä oksassa eli oppilaiden omassa show'ssa. Näytelmän nimi on Noin kolme karhua siksi, että siinä on kaksi sutta. Selvää, vai mitä? Kirjoitimme yhdessä Kustin kanssa käsikirjoituksen muistiin, että tämä kansallisaarre säilyisi.


Noin kolme karhua

Henkilöt:
Komea poika
Kaksi sutta

Tapahtuu susien kotona. Lavalla on nojatuoli sekä pöytä, jolla on digiboksi (pahvilaatikko). Piilosta tulee komea poika, joka sukii hiuksiaan, näpelöi digiboksia ja pyyhkii nenänsä nojatuoliin. Poika menee takaisin piiloon. Sudet saapuvat.

Susi 1: Kuka on kytkenyt digiboksini väärin?

Susi 2: Kuka on pyyhkinyt räkää nojatuoliini?

Komea poika tulee piilosta.

Poika: Kas siinäpä kysymys, sanoi Hamlet ja heitti kysyjää tekopääkallolla.

Poika astuu eteenpäin ja sukii hiuksiaan.

Poika: Seuraavaa kohtausta ei suositella perheen pienimmille. Ensin kuitenkin tapaamme susiperheen.

Sudet: Murrrrrrrrrr!

Sudet murisevat ja jahtaavat poikaa. Poika pakenee kauhistuneena.

Tällä hetkellä ilahduttaa se, että Tuntemattoman sotilaan lisäksi huomenna näytetään elokuva Noin seitsemän veljestä, joka on lähes yhtä hauska kuin Kustin näytelmä.

Seikkailut on seikkailtu...

...ja kaikki mukavasti, kuten Sepänmäen laulussa lauletaan.

Tämänkesäinen näytelmäproggis, Sepänmäen seikkailu, on nyt saatu kunniakkaasti loppuun. Viime sunnuntaina etsittiin kadonnutta seppää - mutta todennäköisesti ei viimeistä kertaa. Vaikka "Antti on hyvin säntillinen mies", hän saattaa jälleen hävitä ensi kesänä. Olemme saaneet näytelmästä niin paljon kiitollista palautetta, että toinen näytöskausi on vakavasti harkittavissa.

Sepänmäen seikkailu on ollut sikäli mukava näytelmä, ettei vuorosanoja ole tarvinnut opetella kovin tarkasti. Minähän en tunnetusti koskaan opi repliikkejäni, ainakaan sanasta sanaan. Onneksi katsojien kierrättäminen museon rakennuksissa jättää näyttelijöille paljon aikaa ja tilaa improvisoida. Puheet ovat muokkautuneet kunkin suuhun sopiviksi, ja samalla varsinainen tarina on saanut monia mielenkiintoisia sivujuonteita, kun henkilöhahmot ovat alkaneet elää omaa elämäänsä. Kesän aikana on muun muassa paljastunut, että kupparimuorilla on saksalainen sulho, Hermann, jota ei ole vuosikymmeniin näkynyt, ja että kupparilla epäillään olevan vispilänkauppaa myllärin kanssa. Henkilöistä on selvinnyt jokaisessa näytöksessä uusia asioita, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Onhan sentään muistettava, että sepän perhe on oikeasti elänyt Sepänmäellä. - Jos esityksen jälkeen jäi askarruttamaan, kumman kisälli Sulo lopulta valitsi, Rauhan vai Impin, voi käydä tarkistamassa asian Sepän tuvan kamarissa olevasta taulusta.

Näytelmä on kuulemma mietityttänyt niin pieniä kuin suuria katsojia. Vieraat esineet ja sanat ovat herättäneet kotona keskustelua, ja kuulemma seikkailun henkilöt ja tapahtumat ovat tulleet lasten uniinkin. Mahtavaa kuulla, että olemme onnistuneet saamaan esityksestä niin vaikuttavan! Kaikki kunnia ja kiitos ohjaaja ja käsikirjoittaja Tommi Nurmilaineelle, joka on (jälleen kerran) luonut erinomaisen tarinan upeaan ympäristöön. Tahdon samalla kiittää mainioita näyttelijäkollegoita, joilla riitti puhtia koko kesäksi. Pullat hävisivät, pahvimukit lakosivat ja polvet notkistuivat hyvässä seurassa.

Heitän nyt huopikkaan teille, hyvät katsojat: pankaa sana kiertämään ja mainostakaa Sepänmäen seikkailua tuttavillenne. Mäntsälässä on kaivattu ja kaivataan kesäteatteria, joten olisi suotavaa, että ihmiset myös kävisivät katsomassa paikkakunnan näytelmiä. Katsojat ovat teatterin elinehto, varsinkin näytelmässä, jossa yleisö on osa esitystä. Älkää siis vain ihailko taidetta, vaan astukaa sen sisään ja heittäytykää sen vietäväksi! Tämä saattaa olla mahdollista taas ensi kesänä Sepänmäellä - jos seikkailulle on kysyntää.