Infosta meidät jaettiin pääaineittain ryhmiin. Huomasin ilokseni, että pääsykoetuttavistani lähes kaikki olivat päässeet opiskelemaan laitokselle, jotkut opettajalinjalle, jotkut eivät. Meitä suomen porukkaan kuuluvia on reilut 30 (neljä poikaa), joista opettajalinjalla on vähän yli 20 (vain yksi poika). Porukassa on myös venäläinen, kaksi saksalaista ja pari muuta vaihto-opiskelijaa. Jakauduimme vielä pienempiin ryhmiin, tällä kertaa 11-henkiseen tutor-ryhmään leppoisan toisen vuoden opiskelijan johdettavaksi. Tutor kierrätti meitä ympäri kampusta, kertoi käytännöistä ja esitteli opiskelijaravintoloita. Vaikuttaa siltä, että opiskelijoilla on mielessä vain ruoka, sillä niin paljon puhutaan jokapäiväisestä leivästä, levitteestä, salaattipöydästä, pääruoasta, keitoista, jälkiruoista ynnä muista herkuista sekä tietenkin herkullisesta hinnasta (vain 2,35 €!). Opiskelijaravintoloita on pelkästään Seminaarinmäellä seitsemän (lähialueilla lisää), ja jokaisessa on päivittäin tarjolla keskimäärin neljä ateriavaihtoehtoa. Onneksi meidän ei ole vielä tarvinnut itse päättää, missä syömme, vaan tutor on vienyt meidät päivittäin eri paikkoihin.
Takaisin ensimmäiseen päivään. Vapauduttuani koulust... siis YLIOPISTOSTA kävin solmimassa vuokrasopimuksen. Sitten olikin vuorossa jännittävin osuus, hengähdys oman asunnon ovella avaimet kädessä tietäen, että oven takana asuu kolme ventovierasta ihmistä. Ei auttanut muu kuin avata ovi ja marssia sisään. Onneksi heti keittiössä oli vastassa yksi kämppiksistä, ja toiset kaksi tapasin jo samana iltana. Kaikki ovat todella mukavia! Opiskelemme jokseenkin samanlaisia asioita, ja yhden kämppiksen kanssa olemme jopa muutamilla samoilla kursseilla. - Koska talossa on oltava mies, kastoimme pölynimurin Sampaksi. Samppa on oranssi, komea, miellyttävä-ääninen ja hyvä siivoamaan, eli kaikin puolin täydellinen asuinkumppani.
Päivät Jyväskylässä ovat kuluneet nopeasti. Koko ajan tapahtuu jotain, ja jatkuvasti saisi olla menossa. Hyvä kun ehdin välillä käymään kämpällä! Ilmeisesti yliopiston ja tutoreiden tarkoitus on pitää aloittavat opiskelijat niin kiireisinä, ettemme ehdi ikävöidä kotia tai huomata opiskelija-asuntojemme puutteita (kuten ettei liesituuletin toimi). Meitä opiskelijoita tutustutetaan toisiimme bileissä, illanistujaisissa, kekkereissä ja ties missä kissanristiäisissä. Verkostoituminen sujuu nopeasti, kun ihmiset ovat välittömiä ja ystävällisiä. Kenties ilmiö on sama kaikkien opiskelijoiden keskuudessa: kaverit otetaan sieltä, missä niitä on, eikä jäädä ihmettelemään yksin. Nautin täysin siemauksin siitä, että kuka tahansa "voi" (miksei muutenkin voisi?) mennä juttelemaan kelle tahansa. Kaikki ovat samalla linjalla eivätkä (juurikaan) tunne toisiaan ennestään. On kiehtovaa tutustua uusiin, erilaisiin ihmisiin, ja silti huomata heidän olevan jollakin mystisellä tavalla aivan tuttuja. Ehkä maailmassa on vain rajallinen määrä sieluja ja ihmisen osasia, joista on koottu enemmän tai vähemmän samanlaisia yhdistelmiä.Ettei kertomus menisi aivan passiiviin, mainitsen muutaman seikan, mitkä ällistyttävät minua. Ensinnäkin ihmettelen sitä, kuinka nopeasti paikallinen puhetapa tarttuu. Oikeastaan en voi väittää, että puhuisin kuin paikalliset, vaan huomaan keskustelevani kavereitten kanssa aina sillä "kielellä", jota he käyttävät. Kotiväki vitsaileekin, että "hyvä kun Hellu pääsi opiskelemaan suomea, kun ei se osaa enää puhuakaan kunnolla". Onhan meillä aina puhuttu sekakielistä internationaali-sudeettisavolais-karjalaismurretta, mutta tämä uusi puheenparteni on suoraan sanottuna JÄRKYTTÄVÄ. Ennen opetusharjoitteluja on kyllä opittava taas puhumaan suomea!
Toiseksi olen päässyt todistamaan kansansatujen "pois pojat pussista" -ilmiötä. On kummallista, että heti kun kaivan taskustani kartan, jostain ilmestyy välittömästi noin kolme ihmistä, jotka yrittävät auttaa minua tien löytämisessä. Sama tapahtuu paikallisliikenteen linikkapysäkeillä. Jos tutkin aikataulu- ja reittivihkosta, joku pysäkillä seisovista alkaa heti neuvoa sopivia autoja ja vuoroja. Ei ehkä pitäisi yleistää, mutta viikon kokemuksella voisin väittää kaikkia jyväskyläläisiä ystävällisiksi ja avuliaiksi. Pienoinen kulttuurisokki oli myös se, että linikassa matkustajat juttelevat keskenään, kysyvät, mihin aion jäädä, ja painavat jopa pysäytysnappia puolestani. Olenkohan sittenkin ajanut pysäkkini ohi ja päätynyt taivaaseen?
Taivaalliselta tuntuu myös yliopiston kurssitarjonta. Opiskella voi melkein mitä tahansa mahdollista ja mahdotonta. Olen rohmunnut ensimmäiselle vuodelle ehkä liikaakin kursseja, mutta lukujärjestys ei tunnu täyttyvän millään. Maanantait ja perjantait ovat lähes kokonaan vapaita, ja viikon keskelläkin (ti, ke, to) on vain "puolikkaita" päiviä. Ja minulla sentään on lähes tuplasti kursseja muutamiin kavereihin verrattuna! - Nyt aluksi on vain suomen kielen ja kirjallisuuden luentoja ja harjoitusryhmiä, mutta jo ensi viikolla aloitan latinan, lokakuussa pedagogiikan ja keväällä uuden ihastukseni, viittomakielen, opinnot.Tulin perjantaina kotiin linikalla, jossa totisesti oli tunnelmaa. Matkan rattona oli yksi häirikkö, joka lopulta poistettiin kyydistä poliisien avulla. Loppumatkan viihdytyksestä vastasi suulas humalainen mies, joka ei tiennyt, mistä oli tulossa tai minne menossa, vaikka oli kuulemma matkustanut väliä Jkl-Hki jo kymmenen vuotta ja rakastanut yhtä kauan linikan rahastajanaista. Hän ehti myös kosia lähes kaikkia autossa olleita vaaleatukkaisia tyttöjä. Onneksi olen tumma!
