Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. tammikuuta 2015

Kielipähkinä: tietynlaisia huvittavia yhdyssanaruokia

Jos nautit erilaisista kielipähkinöistä, vaivaa hetki päätäsi tällä keksimistehtävällä.

Keksitkö sellaisia (periaatteessa) syömäkelpoisia ruokalajeja, jotka täyttävät seuraavat kriteerit?
  1. Ruokalajin nimi on yhdyssana.
  2. Yhdyssanan molemmat osat eli määriteosa ja perusosa ovat jotain (periaatteessa) syötävää.
  3. Yhdyssanan perusosa sisältyy kokonaisena määriteosaan.

Tällaisia ovat vaikkapa porkkanakana, (kesä-)kurpitsapitsa ja smetanaetana. Sen sijaan esimerkiksi retiisiriisi ei kuulu joukkoon, koska sana riisi ei sisälly retiisiin kokonaisena (RetIISI). Sitruunaruunaa, sakaalikaalia ja viillokkilokkia en ehkä maistaisi, mutta saa senkaltaisiakin ehdottaa – onhan syömäkelpoisen ja -kelvottoman muonan raja usein häilyvä, ja tässä on tietenkin kyseessä leikinlasku. Siispä mitä muita keksit?

Olen keräillyt näitä huvittavia yhdyssanaruokia vuodesta 2013. Auttavaa kielipäätään ovat tarjonneet toverini ja kurssilaiseni, mistä lämmin kiitos heille. Uusia ja hauskimpia yhdyssanakeksintöjä saa kernaasti listata vaikkapa tämän blogitekstin kommentteihin.

Kasvisruokia
kesäkurpitsapitsa
pinaattinaatti
sakaalikaali

Linturuokia
bakteeriteeri
etikkatikka
itikkatikka
leivosleivo
muikku-uikku
mustikkatikka
porkkanakana
sikanautakana
viillokkilokki

Kalaruokia
fusillisilli
seitikkisei

Liharuokia
fossiilisiili
kameliakameli
konjakkijakki
mammuttiammu (ammu on tässä 'lehmä')
opossumipossu
pekonikoni
pistaasiaasi
sitruunaruuna

Lisäkkeitä ja pikkuruokia
fenkolikolibakteeri
puurouhepuuro
sieni-ien
smetanaetana

Leivonnaisia
banaaninaan

Jälkiruokia
kalakukkolaku
silakkalakka

Juomia
melassilassi
muskottiskottiviski
pingviiniviini

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Star Trekiä joka toinen tiistai – 30 vuotta Kylähullua tiedotusta

Lehden kansi vuodelta 1992.
[Kuva: Kylähullun arkisto]
”Tervetuloa taas Kortepohjaan, vanhat opiskelijat ja uudet ilman taassia”, alkaa kyläsihteerin arkistoista löytynyt ensimmäinen Kylähullu vuodelta 1983. Kortepohjan vapaa-aikatoimikunnan eli Kvatin tiedotuslehti Kylähullu on siis ilmestynyt ainakin 30 vuoden ajan.

Julkaisun tarkoituksena on kautta aikain ollut tiedottaa vapaa-aikatoimikunnan tilaisuuksista ja toiminnasta. Vanhimmassa löytyneessä Kylähullussa lukuvuodelta 1983–1984 kerrotaan esimerkiksi biljardin ja pingiksen pelaamisen mahdollisuudesta, talokohtaisista tutustumisilloista sekä ”soittajien palaverista” jossa sovitaan soittovuoroista.

Kylähulluissa on varsinkin ennen internetin aikaa ollut tarpeen kertoa yksityiskohtaisesti laina- ja vuokravälineistä sekä -tiloista. Esimerkiksi E-talon alakerrassa oli ammoin opiskelijoille korvaamattoman tärkeä konekirjoitushuone, jossa sai käydä hakkaamassa esseensä puhtaaksi vaikka yöaikaan. Yövuokra maksoi 20 mk, päivä 40 mk, kertoo Kylähullu 7/1987. Toinen suosittu vuokratuote on vuodesta 1994 alkaen ollut polkupyörä. ”Valittavanasi on todelliset pyöräpersoonallisuudet Vaavi, Eno, Mutsi, Isi, Tane, Luigi, Mummi ja Ukki”, mainostetaan numerossa 2/1994.

Sihteeri toimittaa, avautuu ja pilailee

Kylähullua on aina toimittanut vapaa-aika- eli va-sihteeri, kuten kyläsihteerin nimike aiemmin kuului. Kirjoitusapuna on usein ollut muita vapaa-aikatoimijoita. Lähes joka numerossa muistutetaan, että kaikki kyläläiset voivat toimittaa materiaalia lehteen. Vuodesta 1993 lehdessä on ollut maksullisia mainoksia etenkin Kortepohjan ostoskeskuksen liikkeiltä. Kylähullu on ilmestynyt säännöllisen epäsäännöllisesti 1–7 kertaa vuodessa, ja tahti on harventunut ajan myötä.

Lehti on ajoittain toiminut myös sihteerien henkilökohtaisena purkautumiskanavana. Esimerkiksi numerossa 7/1987 senaikainen va-sihteeri Hannele Wahlstén kiroaa kyläläisten vuokravälinekäyttäytymistä. ”PERRKELE!!! Ottaa kaaliin kun tyypit soittelee himaan Lillukan vuokraus- tai Trivial Pursuitin lainausasioissa. Mulla on päivystysajat sitä varten. - - Jos joku kuolee Trivial Pursuitin puutteeseen viikonloppuna niin mun puolesta kuolkoon rauhassa!”

Alivaltiosihteeri on ollut paperinukkemaisen kovaa kamaa
vuonna 1992. [Kuva: Kylähullun arkisto]
Juttujen tyyli on ollut enimmäkseen informoiva ja vinkkaava, paikoin pakinoitsevan humoristinen. Esimerkiksi erikoisnumero VappuHullu 3/1985 muistuttaa enemmän vappulehteä tai Pahkasikaa kuin tiedotuslehteä, ja lehti sisältää muun muassa humoristisen ”vappuheilan välityslomakkeen”. Huumoria ja ironiaa on käytetty juttujen höysteenä senkin uhalla, että tiedotuksen teho on saattanut kärsiä. Vaikka Kylähullun toimitus on väärinkäsityksestä johtuen numerossa 1/1988 luvannut ”vastaisuudessa olla julkaisematta mitään ironista”, tästä lupauksesta ei (onneksi) ole pidetty kiinni.

Vapaa-aikatoimintaa Kylähullussa ennen ja nyt

Kortepohjassa kuka vain voi ehdottaa uuden kerhon perustamista ja ryhtyä vetämään sellaista. Toiminta on asukkaitten näköistä, mikä välittyy myös Kylähulluista. Esimerkiksi elokuvailtoja järjestettiin niin pitkään kuin kollektiivinen television ja videoiden näyttäminen D-talon yläkerran videohuoneessa oli mahdollista. Tiistaisin näytettiin Star Trek -sarjaa ja teemailtoina mm. Monty Pythonin Lentävää Sirkusta ja Kummelia. Näitten lisäksi numerossa 1/1988 kerrotaan elokuvaporukasta, jonka toimintaideana on kävellä yhdessä Kortepohjasta keskustaan elokuviin, katsoa elokuva, kävellä takaisin, juoda iltateet Lillukassa ja keskustella nähdystä.

Suosittuja tapahtumia näyttävät Kylähullujen perusteella olleen monenlaiset bändi-illat Rentukassa. Lillukassa harjoitelleet muusikot ovat ennen olleet huomattavasti innokkaampia esiintyjiä kuin nykyään: Rentukassa on ollut jopa viikoittain paikallisten bändien ilta. Kvatin järjestämää ”Koko kylän pikkujoulua” on vietetty Rentukassa ammoisista ajoista, ja jouluna 1992 Rentukan yleisö on saanut nauttia muun muassa miesvoimistelusta sekä kaikille tarjotusta ilmaisesta keskioluesta. Tämä perinne täytyy elvyttää – nimittäin miesvoimistelu on saatava takaisin ohjelmaan!

Rentukan ulkopuolella on järjestetty lastentapahtumia ja esimerkiksi lumiveistoskilpailuja. Myös legendaarinen Olvi-juoksu on käyty ulkosalla. Olvi-juoksu oli jopa satojen joukkueitten kisa, jossa juotiin panimon juomia ja juostiin noin 400 metrin lenkki joka pullollisen välissä. Lillukassa puolestaan on ainakin vuonna 1985 jorattu kasettimusiikin tahdissa vapunaamuna klo 5 ja samalla nautittu silliaamiaista. Miksei nykyäänkin? 

Vapaa-ajan puuhien ei opiskelijoillakaan tarvitse olla pelkkää hauskanpitoa. Kylähulluissa kannustetaan hyödylliseenkin tekemiseen, kuten numerossa 3/1994 yksityishenkilön lahjoitettua kangaspuunsa Kvatille: ”Vapauta itämaiden lapsiorjat – kudo itse omat mattosi.” Numerossa 3/1999 kutsutaan talkoolaisia siivoamaan talojen käytäviä houkuttimena saunailta, makkaraa ja sammiollinen viiniä.

Tämä on mielestäni Kylähullun historian hauskin kuva!
Q-talon päiväkodin vieressä vuosia asuneena voin
elävästi kuulla korvissani tuon WAH-ölinän.
Sarjakuvan on piirtänyt Soile Hakkarainen.
[Kuva: Kylähullun arkisto]
Ennen vanhaan vapaa-aikasihteeri välitti myös työvoimaa kylän sisällä. Kylähullun ihka ensimmäisessä numerossa ja monissa myöhemmissäkin haetaan ”baby-sittereitä” perheellisten opiskelijoitten avuksi. Lisäksi etsitään vapaaehtoisia päivystämään kylän omassa Palvelevassa puhelimessa ”viikonlopun myöhäistunteina, jolloin ongelmat yleensä kasautuvat pahiten ja tuntuvat kaatuvan päälle”. Sittemmin tällaiset palvelut ovat jääneet pois Kvatin toiminnasta.

Unholaan jääneitä puheenaiheita

Kuten vanhemmat asukkaat muistavat, kylässä toimi (ja paikoin toimii edelleen) lankapuhelinverkko, jolla sai soitella kylän sisäisiä puheluita maksutta. Kylähullussa 1/1994 asukasneuvoston silloinen puheenjohtaja Annastiina Puolakka perustelee, miksi Kortepohja on paras asuinpaikka: ”[Kortepohjassa on] palvelut lähellä ja ympärillä 2 000 nuorta ihmistä, joille kaikille voi soittaa ilmaiseksi”. Ulkopuheluista piti tietenkin maksaa, ja puhelinlaskuista on Kylähullujen mukaan valitettu paljon. Kylähullun 4/1993 mukaan suurin rästissä ollut puhelinlasku on ollut peräti 30 715 markkaa!

Maisemat eivät selvästi ole muuttuneet
vuodesta 1985.
[Kansikuva: Kylähullun arkisto]
Vuosikausien vatvomisen ja äänestysten jälkeen kylään hankittiin kaapelitelevisio vuonna 1995. Samana vuonna aloitti kylän oma televisiokanava Kornet, jossa näytettiin lähinnä tiedotteita, ja internetiin avattiin Kvatin kotisivu. Seuraavana vuonna vapaa-aikasihteeri sai sähköpostiosoitteen. Vuonna 1997 kylän netti oli saatu asennettua B-taloon, ”jonne innokkaimmat surffailijat on saatu asutettua oman jonon kautta”.

1980-luvun Kylähulluista löytyy muutama ruokaohje. Esimerkiksi chili con carneen pannaan ohjeen mukaan peräti 5 sipulia yhtä jauhelihapaketillista kohden, mutta chiliä ei lainkaan. Lisäksi mainitaan, että ”toimikunta ei vastaa seurauksista, jotka syntyvät ruokaa nautittaessa”. Juomapuolelta kerrottakoon, että Rentukan suosituin drinkki Kylähullun 2/2006 mukaan on ollut Valkovenäläinen.

Lopuksi tarjoamme Kylähulluissa julkaistut parhaat niksit kaikkien hyödyksi.
”Tentin saa helpommin läpi, jos lukee siihen, ja varsinkin jos menee tenttiin.” (1/1988.)
”Varmin tapa erottaa inehmo ja humanoidi on katsoa kohdetta arkiaamuna kello 6.00 ja 8.00 välillä. Jos se hymyilee, on se vieraalta planeetalta.” (7/1987.)

30 years of Kylähullu – and only 11 of them in English

Kylähullu, the magazine of the Recreational Committee of Kortepohja Student Village, has been published since 1983. During its history the paper has been written mainly in Finnish. The first English pages in Kylähullu appeared as late as in 2002, and since that all the important information has been translated into English. Surprisingly in issue 2/2009 there are more pages in English than in Finnish!

Although there have been English texts for only 11 years, exchange students have lived in Kortepohja for dozens of years. According to Kylähullu 4/1993, there were 87 exchange students back then. Nowadays about 10 % of tenants are exchange students, so nearly 200 residents need to get information also in English.

Course advert from 1995: Exotic Food Evening
Exchange students are mentioned first time in Kylähullu in 1995 which promotes Exotic Food Evenings. In these cooking courses Finnish students were taught by volunteered exchange students to prepare meals from their cultures. According to the course advert, there was an opportunity to taste such exotic foods like kebab, feta, and chili con carne. Maybe the courses were very effective because these delicacies are nowadays very popular among students.

The first article written by an exchange student is headed “Avoiding extremes” (2/2002) by François Moncomble who tells about studying in Finland. It seems that he and all the other international students love to live in Finland, and even the snow and cold weather are tolerable when you have lots of new friends near you. But the Finnish language is regarded rather difficult. That’s why in Kylähullu 2/2008 Jan Charvát offers a couple of useful phrases for communication with the maintenance:
“I have a problem. = Minulla on ongelma.”
“I lost my key/card. Can you open the door? = Olen hukannut avaimeni/avainkorttini. Voitko avata oven?”.

* * * * *
Katsaus on julkaistu Kortepohjan ylioppilaskylän vapaa-aikatoimikunnan tiedotuslehdessä Kylähullussa syksyllä 2013.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Sano ei salaattilimalle

Ennen tämän kolumnin kirjoittamista kävin viemässä roskat ulos. Siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä.

Erikoista on se, että roskapussi on jo toinen viikon sisään. Molemmat ovat olleet sanomalehdestä taiteltuja biojätepusseja täynnä eloperäistä jätettä. Sekajäteroskiksessa sen sijaan on tilaa vaikka kuinka. Miksi ruokajätettä syntyy niin paljon?

Asun yksittäistaloudessa, kuten miljoona muutakin suomalaista. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa olevista yhden hengen talouksista oli viime vuonna noin neljännes alle 35-vuotiaitten talouksia. Näin muotoiltuna nuorten yksittäistalouksien määrä ei kuulosta suurelta, mutta kannattaa muistaa, että maassamme on 2 556 000 kotitaloutta. Yksittäistalouksia on kaikista kotitalouksista siis kaksi viidesosaa.

Yhden hengen talouksissa ruokajätettä syntyy suhteessa enemmän. Esimerkiksi tehdessäni pahaa ruokaa minulla on kaksi vaihtoehtoa: joko syödä ruoka itse tai heittää se pois. Useamman hengen taloudessa voisin syöttää muonan jollekulle muulle. Monet elintarvikkeet pakataan liian suuriin annoksiin, eikä yksinäinen ehdi järkevästi hyödyntää niitä. Esimerkiksi leikkeleitä tarvitsisi päivässä vain noin kaksi viipaletta, mutta ne mokomat eivät avatussa pakkauksessa säily hyvinä kuin reilun viikon. Kaikkea ei voi edes pakastaa.

En ole törmännyt tutkimuksiin siitä, minkä ikäiset tuottavat eniten eloperäistä kotitalousjätettä. Mututuntumalla tästäkin voisi syyttää nuoria. (Siis siitä, ettei tutkimuksia ole tehty tai julkaistu, ja siitäkin, että ruokaa menee hukkaan.) On totta, että nuoret ovat yleensä tottumattomampia ruoanlaittajia kuin vanhemmat. Kun nuori muuttaa omaan talouteensa, ruoka ei varmaankaan ole ensimmäisenä mielessä. Välillä laitetaan jotain muonaa, mutta jos sitä ei tule syötyä, se jää jääkaappiin homehtumaan.

Kotitalousopettajilta olen kuullut samansuuntaista viestiä. Osaa nuorista ruoka ei kiinnosta. Ihan sama, mitä syö ja milloin, kunhan ei ole nälkä. Toisaalta on innokkaita kotikokkaajia, jotka haluavat kokeilla uusia ruoka-aineita ja reseptejä. Jos reseptejä ei osata soveltaa ja aina hankitaan uusia raaka-aineita, ylimääräiset jäävät kaappeihin pilaantumaan. Opettajat haluavat muistuttaa, että liiat ruoat kannattaa pakastaa heti tuoreeltaan. Myös tähteitä voi opetella hyödyntämään tehokkaasti. Apua saa vaikka nyt niin muodikkaista tähderuokablogeista.

Taloudellisessa ruoanlaitossa korostuu suunnitelmallisuus. Ennakkoon mietitään, mitä tarvitaan, eikä hankita sen enempää. Mutta vaikka suunnittelisi kuinka hyvin, epäonnistumisia tulee. Esimerkiksi niitä minun biojätepussejani täyttivät salaatinkerät, jotka olin hankkinut edellisviikolla. Yllättäen päätinkin lähteä toiselle paikkakunnalle useaksi päiväksi, ja kotiin palatessani sain kaapia alkulimaksi muuttuneet salaatit vihanneslokeron pohjalta.

Ruokajätteen runsaus ei ole uusi asia. Korkean elintason maissa on muka varaa heittää ruokaa roskiin, on ollut jo pitkään. Onneksi moni haluaa tuhlaukseen muutoksen.

Pilaantunutta ruokaa ei tietenkään pidä syödä itse, eikä sitä kannata tarjota kaverillekaan. Kotitalouksissa ruokapakkausten päiväyksiä kannattaa kuitenkin tarkastella kriittisesti ja arvioida ruoan kunto aistinvaraisesti. En usko, että kenelläkään ihmisellä on pitemmän päälle varaa ostaa ruokaa vain heittääkseen sen roskiin. Rikkain onkin se, joka pystyy säästämään niin ruokakuluissa kuin jätteen määrässä.

Heli Hämäläinen
Kirjoittaja on paljasjalkainen mäntsäläläinen, ties kuinka monennen polven järjestöihminen, kätevä emäntä, tarkkakorvainen musiikinharrastaja ja päättäväinen äidinkielenopettajaopiskelija Jyväskylän yliopistossa.

Kolumni on julkaistu Nuori Keskusta -lehden numerossa 2/2012 kesäkuussa.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Ja nyt lintu jäähtyy

Olen lukenut viime aikoina jonkin verran käyttäytymispsykologiaa ja erityispedagogiikkaa. Mieleen on jäänyt ainakin se, että kaikki ihmiset tekevät keskimäärin mieluummin mukavia asioita kuin ikäviä. Käyttäytyminen toistaa usein sellaisia kaavoja, jotka johtavat kivojen asioiden tekemiseen mieluummin kuin tylsään puurtamiseen.

Mietiskelinpä vain, mitä mahtaa pakoilla ihminen, joka ryhtyy kaikessa kiireessä väsäämään uutta blogia.

Joka tapauksessa nyt on avattu uusi, ruoanlaittoon keskittyvä blogi Lintu jäähtyy. Vakoilkaa sieltä lisää.

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Sama lintu

Yksi asia, mitä en vielä ole Helsingissä työskennellessäni oppinut, on se, millä nimellä erästä syötäväksi kelpaavaa siivekästä kutsutaan missäkin ravintolassa. Suosikkipaikassani, etutöölöläisessä lounaskahvilassa, tämän linnun nimi on broileri. Rautatieaseman leipäkahvilassa samainen otus on taasen kana. Auta armias sitä typerystä, joka erehtyy kutsumaan tätä eläinperäistä ruoka-ainetta väärällä nimellä.

Seuraava keskustelu käytiin tänään rautatieaseman leipäkahvilassa.

HH näkee leipätiskissä herkullisen näköisen broileritäytteisen patongin ja päättää tilata sen.

Myyjä: Ja mitäs sinne?
HH: Ottaisin broileritäytteisen patongin mukaan, kiitos.
Myyjä: (tuijottaa kuin idioottia) Ei meillä ole sen nimistä tuotetta.
HH: - - ? Ottaisin siis tuon tuollaisen (näyttää tiskistä) broileritäytteisen patongin, tuollaisen tuosta alahyllystä.
Myyjä: (jäätävästi) Meillä sen nimi on kanapatonki. Mutta jos se kuitenkin kelpaisi?
HH: Kelpaa, kelpaa. Sen nyt siis ottaisin, sen broileritäytteisen, kiitos. Ja mukaan.
Myyjä: (ottaa täytetyn patongin ja käärii sitä paperiin) Tuotteen nimi tosiaan on kanapatonki, ja sillä nimellä sitä myydään.
HH: (yrittää säilyttää asiallisuutensa) On kyllä ihme, jos olette jostakin onnistuneet saamaan kanaa. Nykyään lähes kaikki tuoreena tai eineksenä myytävä siipikarjanliha on broileria*. Kanaa on vain kokonaisena pakastealtaassa, ja sitä teillä tuskin on.


* "Broileri on lihantuotantoon jalostettu nopeakasvuinen kanarotu. Se on eri sukuhaaraa kuin munituskanat, joten broilereiksi kasvatetaan sekä kukonpojat että 'kanatytöt'." Näin tietää Ruokatieto.fi.

Myyjä: (mutisee) Sama lintu se on.

Joo joo. Ja dobermanni ja villakoira ovat ihan samoja otuksia.

Yhtä kaikki, sain täytetyn patonkini. Jos olisin halunnut kaupan päälle saivarrella vielä lisää, olisin voinut huomauttaa, ettei tuotteen nimi voi olla 'kanapatonki' myöskään siksi, ettei kanaa - tai siis broileria - ole leivottu leipätaikinan sekaan. Esimerkiksi 'juustopatonki' on sellainen leivonnainen, missä juusto on taikinassa tai paistettu patongin päälle. 'Juustotäytteinen patonki' taas voi sisältää vaikka mitä herkkuja, jotka on pantu täytteeksi leivän paistamisen jälkeen.

Juustosta täytyy mainita vielä, että rautatieaseman lähistöllä oli erään kotimaisen maitotuoteyhtiön konsulentteja jakelemassa ohikulkijoille niin kutsuttuja juustopikareja. Sain mukaani juustoraastepikarin ja juustokuutiopikarin. Jostakin syystä purkin kannessa lukee "ravistettava ennen käyttöä". Miksi ihmeessä?
Ymmärrän kyllä, jos esimerkiksi tuoremehutölkkiä on ravistettava, koska hedelmäkuidut painuvat purkin pohjalle. Mutta miksi juustopurkkia täytyy ravistaa? Mitä pohjalle voi siitä valua? Maku?
Kertokaa, jos tiedätte!

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Evästystä puoluekokoukseen

Viime päivinä on kohkattu siitä, kuka evästi ja ketä, jos kukaan evästi yhtään ketään missään yhteydessä. Keskustan puoluekokous lähestyy kovaa vauhtia, joten lienee aika koota hieman kokousmatkaeväitä.

Muuan kotimainen avopiirakkayritysketju aloitti eilen perjantaina televisiomainoskampanjan, jossa se mainostaa näin: Kohutieto pääministerivaaleista: lapsillakin on äänioikeus!

Ja mitä lapset ynnä muut saavat äänestää? Yritysketju on kehittänyt neljä uutta avopiirakkaa, jotka on nimetty Keskustan kärkikaartin mukaan. Näistä sitten on mahdollista äänestää suosikkiaan ja miksei toki maistaakin sitä.

Avopiirakat ovat saaneet nimikseen Pekkarinen, Kiviniemi, Väyrynen - ja Vanhanen. Miksi Vanhanen? Hänhän juuri ei ole ehdokkaana näissä "pääministerivaaleissa" yrityksen käyttämää termiä uusintaakseni.

Jokainen "pääministerivaalipizza" sisältää tavanomaisten, syötävien täytteiden lisäksi jonkin abstraktin täytteen. Pekkarisessa on broilerin, ananaksen ja barbequekastikkeen lisäksi työllisyyttä. Kiviniemi koostuu salamista, ananaksesta, mozzarellasta ja oikeudenmukaisuudesta. Pekonilla, punasipulilla ja barbequekastikkeella täytetty Vanhanen on ryyditetty ahkeruudella. Hinnaltaan muita hieman halvemmassa Väyrysessä on kebablihaa ja punasipulia sekä aatteellisuutta. Yrityksen toimitusjohtajan mukaan alempi hinta määräytyy vain täytteiden, ei muiden seikkojen perusteella.

Idea on toki hauska. Ajatuksen olisi vain voinut viedä loppuun saakka. Missä on ehdokas Kaunisto? Kananmunatilallisen mukaan olisi voinut nimetä vaikkapa broileritäytteisen pizzan, jonka keskelle on rikottu kananmuna. Munajuttuihin sopisi hyvin lisämausteeksi uudistaminen ja uudistuminen.

Olisivat saman tien kehittäneet avopiirakat myös puoluesihteeriehdokkaista. Sorsasta saisi maistuvan riistalintupizzan. Korhonen voisi olla vaikkapa perisuomalaista jauhelihakastiketta esimerkiksi salamin ja runsaan valkosipulin kera: Korhosen kannattajien läsnäolon voisi aistia. Laanisen täytteeksi sopisivat hyvin paprika, herkkusienet ja Aura-sinihomejuusto, koska kasvisvaihtoehdot ovat etenkin nuorten naisten suosiossa ja olisihan Aurassa tienraivaajasymboliikkaa.

Mutta miksi ihmeessä Vanhasessa on punasipulia ja juustoa? Iltapäivälehtiä lukeva lapsikin tietää, ettei tämä vielä hetken istuva pääministeri pidä niistä kummastakaan. Tätä tietoa valveutuneet, mutta nirsot lapset voivat kätevästi käyttää hyväkseen.

Kerrottakoon vielä yksi erikoinen seikka: pizzavaalien tämänhetkinen äänestystulos on ainakin johtokaksikon osalta jokseenkin yhteneväinen muiden mielipidemittausten tulosten kanssa. Pekkarinen ja Kiviniemi ovat kumpikin saaneet 31,2 % äänistä, Vanhanen 20,0 % ja Väyrynen 17,5 %. Jännittävää seurata, mihin suuntaan tilanne vielä ehtii muuttua ennen ensi viikkoa.

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Lohipaa ja ja mörkömakkaraa

Kandidaatin työn tekeminen alkaa ensi viikolla. Pähkäilen nyt puolitosissani, ryhtyisinkö tutkimaan, mikä kumma tekee ruokalistojen kirjoittamisesta niin vaikeaa kuin mitä se tuntuu olevan.

Meitä Jyväskylän yliopiston opiskelijoita ruokkiva Sonaatti tarjoaa ensi viikolla muun muassa seuraavia muonia:
- nakit ranskalaisilla perunoilla (Okei, annos kootaan todennäköisesti siten, että nakit heitetään perunoitten päälle, mutta silti.)
- kasvis-vehnärisotto tofulla (Aargh, miten kaikki tämä mahtuu oletetun tofukimpaleen päälle? Ja miksi laittaa vehnää ja "riisiä" samaan ruokaan? Kyseessä lienee pata eikä risotto. Risotossa on käsittääkseni riisiä.)
- rommi-rusinamoussea (Tässä lienee käytetty rommirusinoita eikä rommia ja rusinoita, mikä olisi paljon mauttomampi vaihtoehto.)
- kik-hernepihvejä ja tomaatti-ananassalsaa (Yhdysmerkkien törkeää liikakäyttöä.)
- savu-kinkkuperunakeittoa (Kuinka kummassa keittäjä lisää puhdasta savua ruokaan, ja mitä ihmettä on kinkkuperuna?)
- lohipaa (Ymmärrys loppuu tässä täysin. Voi hyvänen aika. Ja jos tämä on partitiivi, mitä on lohipa?)
- fenkoli-toaattikastiketta (Lyöntivirhe vainen, mutta.).

Muuten vain älyttömiltä kuulostavat seuraavat leikkisästi nimetyt ruoat:
- rapuisat kalakuviot (Itken.)
- broilerinuijia ja tomaatti-ananassalsaa (Mitä ihmettä?)
- kummituksen kalkkuna-juustokastiketta
- velhon kaali-porkkanapiirakkaa
- kummitusmakkaraa (bratwursti) (Kiitos selvennyksestä.)
- kurpitsakeittoa a`la Noita-akka (Miksi, voi miksi on käytettävä à la -ilmaisua, jos ei osata, ja miksi Noita-akka, ja miksei soppa voi yksinkertaisesti olla kurpitsakeittoa noita-akan tapaan?)
- mörkömakkaraa ja puolukkasosetta (Tämä on paras!).

Ja oi, halloweenin perjantaisuuden lisäksi ravintola Wilhelmiina viettää tiistaina "kansaivälistä Nallepäivää..". Henkilökunta aikoo laittaa esille pehmonalleja ja tarjota jälkiruokia "Nalle-teemalla..". Pisteet Wilhelmiinalle! Nyt tarvitsee enää tietää, mikä on "Nalle-teema.." ja miten se eroaa nalleteemasta.

Voi hyvänen aika.

Syitä kysele en,
sanaakaan sano en.
Solmun huiviini solmin
ja ain vaikenen vain.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Lisämaksusta

Tapahtui kesän aikana eräässä pääkaupungin lounaskahvilassa:

Iäkäs herrasmies - hattu ja kävelykeppi ja kaikki - valitsi lounaskahvilan leipähyllystä salaattijuustoleivän. Kassaneiti palveli parhaansa mukaan, ja herra rohkeni esittää toteamuksen muotoon kätketyn kysymyksen.
- Ei taida olla salaattia tuossa leivässä.

Kassaneidin ilme kuvasti aikamoista hämmästystä.

Herrasmies huomasi ettei ollut tainnut saada asiaansa ymmärretyksi.
- Niin, äkkiseltäänhän voisi kuvitella, että niin kutsutussa salaatti-juusto-leivässä olisi sekä salaattia että juustoa.

Hän puhui hitaasti ja venyttäen sanoja ja sanojen välejä niin kuin hänellä olisi käytössään kaikki maailman aika. Iäkkäillä herrasmiehillä on sellainen tapa. On myös sellaisia, jotka puhuvat nopeasti ja paljon, ja pitävät myös kaikkea aikaa hallussaan.

- Aivan, kassaneiti hihkaisi valaistuneena.
- Tämä on oikeastaan salaattijuustoleipä eikä salaatti-juusto-leipä. Nykyäänhän fetajuustoa pitää kutsua salaattijuustoksi, kun on nämä EU-säädökset ja kaikki. Tässä leivässä on siis sitä fetajuuston kaltaista juustoa, mutta salaattia ei valitettavasti ole.

- Ahaa, sanoi iäkäs herrasmies.
- Ottaisin sen silti. Mutta olisiko mahdollista saada siihen vaikkapa pienestä lisämaksusta salaatinlehdykäinen?

Ei tullut salaatinlehdykäistä, ei edes lisämaksusta. Mutta herrasmies sai sämpylänsä.

tiistai 22. huhtikuuta 2008

Kauramakaronin eksistentiaalisuudesta

Mikä lie pääni sekoittanut, kun aamulla herätessäni lausuin ääneen kaksi sanaa: eksistentiaalinen ja kauramakaroni. Totta kai kolmen tunnin yöunet saattavat saada aivot yhdistelemään asioita uusin tavoin, ja eksistentialismihan tietysti on ensimmäinen asia, jota kaikki ajattelevat aamuisin. Ihmettelin silti. Toisaalta ihmettely on varsin hedelmällinen – vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa kauramakaroninen – ajanviete. Päiväni kuluikin rattoisasti, kun kehittelin teoriaa kauramakaronin eksistentiaalisuudesta ja imperatiiveista.

Teorian muotoiluun sain huomattavaa tukea ja kannustusta opiskelutovereiltani, mistä kiitos heille. Osittaiset kiitokset hyvästä esimerkistä annan neiti Anne Elkille ja hänen upealle teorialleen brontosauruksista (1972).

Valkoinen (vehnä-)makaroni on epäterveellistä, mutta hyvää. Jos on olemassa (eksistentialistisena) terveellisempää kauramakaronia, onko sitä pakko syödä? Onko vehnämakaronin syöminen nautintoa tuottavaa (hedonistista) vai tuhoisaa (destruktiivista)?

Miksi on olemassa eksistentialistinen kauramakaroni? Mihin sitä tarvitaan, jos kaikki haluavat nauttia hyvää vehnävaihtoehtoa? Onko eksistentin pakko eksistoida? Ketkä ”kaikki” syövät vehnämakaronia? Kuka niin sanoo?

Onko aina oltava toinen vaihtoehto? Mikä imperatiivi määrittää eksistentin? Voiko ei-imperatiivinen eksistentti eksistoida? Onko kauramakaroni olemassa, jos sitä ei ole pakko syödä? Onko pakko? Mitä pakko on? Oliko pakko? Eksistoiko eksistentti myös imperfektissä? Jääkö kauramakaroni olemaan, vai pölyttyykö se kaupan hyllyllä, kun ei-imperatiivi ei määrää ketään ostamaan tai syömään sitä? Katoaako eksistentti imperfektisyydessään, menneessä olevaisuudessaan, olleisuudessaan?

Onko kadonnut, imperfektinen eksistentti (kauramakaroni) enää eksistentti ollenkaan? Mihin kadonnut kauramakaroni joutuu? Jos sitä ei ole, voiko kukaan todistaa sen koskaan olleen olemassa? Onko mitään koskaan ollut olemassa? Mitä on olemassaolo? Miten voi todistaa mitään? Mitä on todistaminen? Mitä ylipäätään voi? Mitä on voiminen? Voiko voi? Entä kauramakaroni? Onko kauramakaroni enää terveellistä, jos sen kanssa syö voita?

Maistiaisiksi ruoan ja filosofian liitosta tarjoan mielenkiintoisen teoksen esittelytekstin. Alkupaloiksi voi haukata tämän.

tiistai 18. syyskuuta 2007

Neito, ritari ja tomaatit

Olipa kerran nuori nainen, ei mikään prinsessa, mutta neito sentään. Tämä neito opiskeli yliopistossa kauniissa keskisuomalaisessa kaupungissa. Neito oli hyvin viehättynyt kaupungin ystävällisistä ihmisistä ja heidän pienistä teoistaan, joilla he ilahduttivat lähimmäisiään.
Eräänä iltapäivänä neito oli palaamassa kampusalueelta asunnolleen. Teillä liikkui paljon autoja, tietysti, olihan ruuhka-aika. Neidon piti ylittää eräs suurehko tie, ja hänen onnistui päästä sen keskellä olevalle saarekkeelle. Suojatien toisen puolikkaan sulkivat moottoripyörä ja farmariauto, jotka (ajajineen) kärkkyivät pääsyä suuremmalle tielle.
Miten tarina jatkuu tästä?
Koska suojatien kohdalla ollut farmariauto tukki neidon tien, hän ajatteli kiertävänsä auton takaa. Mutta. Neito ei ehtinyt ottaa askeltakaan auton suuntaan, kun sen ajaja, oikea ritari, lähti peruuttamaan autoaan pois suojatien päältä. Neito hämmästyi ja jäi ihmettelemään tien keskellä olevalle saarekkeelle. Kun ritari sai ohjastamansa auton siirrettyä, hän kumarsi niin kuin autossa vain pystyy kumartamaan, ja viittoili suurieleisesti neidolle tämän voivan ylittää tien turvallisesti. Viittomat olivat niin kohteliaita, että neito pystyi lukemaan niistä teitittelyn ja kehotuksen olkaa hyvä. Neitoa alkoi naurattaa tämä kohteliaisuus ja ritarin elehdintä, ja hän kiitti nyökkäämällä ja ylitti tien.
Neito oli niin otettu ritarin kohteliaisuudesta, että hän hymyili koko loppumatkan - ja unohti ostaa lähikaupasta tomaatteja.
Mikä on tarinan opetus?
1) Pienikin teko voi saada toisen (ainakin neidon) pitkäksi aikaa hyvälle tuulelle.
2) Kauppaan kannattaa AINA kirjoittaa ostoslista. Ikinä ei voi tietää, mikä nollaa muistin ja mielen.
3) Tomaatteja alkaa kaivata vasta silloin, kun niitä ei ole.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...