Piip piip piip, kohteliaisuussanat väistykööt onomatopoeettisuuden tieltä

Ring ring!

Näin huikkaili äsken kevyen liikenteen väylällä kaahaillut pyöräilijä, jonka polkupyörän soittokello oli ilmeisesti rikki ja joka halusi selvitä ruuhkaisesta kohdasta törmäämättä keneenkään.

Kop kop!

Näin sanoi työntekijä, joka ei suoraan kehdannut marssia työtoverinsa toimistoon mutta ei myöskään viitsinyt koputtaa oikeasti. Avoinna ollut ovi ei kenties sattunut käden ulottuville.

Piip piip piip!

Näin toitotti tungokseen jäänyt tyyppi, joka halusi päästä pois ahtaasta väliköstä käyttämättä kyynärpäätaktiikkaa.

Nam nam!

Näin maiskutteli henkilö, jolle tarjosin suklaakonvehdin, mutta joka ei syystä tai toisesta syönyt sitä vaan pani sen taskuunsa.

Tiedämme, että koira sanoo hau tai vuh. Lehmä ammuu. (Nykyään tiedämme myös, mitä kettu sanoo.) Vuotavasta vesihanasta kuuluu tip tip. Nämä ovat onomatopoeettisia eli ääntä jäljitteleviä sanoja. Tiedämme myös, että ihmisten käyttämä kieli on konventionaalista, sopimuksenvaraista. Moniin tilanteisiin on vakiintunut tiettyjä sanoja tai fraaseja, joita on odotuksenmukaista käyttää. Kun esimerkiksi ojennan jollekulle jotakin, sanon ole hyvä, ja vastaanottaja todennäköisesti vastaa kiitos.

Mutta mikä on tämä kielen ilmiö, että sanojen tai fraasien käyttämisen sijaan matkitaan tilanteisiin sopivia äänimerkkejä tai -efektejä onomatopoeettisesti? Onko esimerkiksi soittokellottoman pyöräilijän tehokkaampaa kailottaa ring ring kuin huudella anteeksi jokaiselle vastaantulijalle tai ohitettavalle? Kenties sanallistettu ääniefekti herättää (muittenkin kuin kielitieteilijöitten) huomion helposti eikä tunnu yhtä epäkohteliaalta kuin huuto väistäkää tai tehkää tietä. Suurajoneuvon peruutusääntä imitoiva piip piip piip niin ikään korvaa kohteliaan tai epäkohteliaan väistämiskehotuksen. Ihmisjoukon keskellä jopa puhuttu äänisignaali herättää yleisön huomion, kun taas anteeksi voi jäädä huomiotta, kun ei tiedetä, kuka pyytää anteeksi ja keneltä.

Tehokkaasta huomion herättämisestä on kyse myös kop kop -esimerkissä. "Ääneen koputtaja" haluaa avata viestintäkanavan ja varmistua työtoverinsa huomiosta ilman, että joutuu sanomaan anteeksi että häiritsen tai muuta sellaista. Työtoverin on myös mahdollista tunnistaa "ääneen koputtajan" puheääni, jolloin hän voi ryhtyä soveltamaan haluamaansa käyttäytymisskeemaa (ärhentely, kohtelias vastaus jne.) jopa ennen kuin on edes nähnyt häiritsijää.

Nam nam -esimerkissä onomatopoeettisen ilmauksen funktio ei ole huomion herättäminen vaan kiitollisuuden ilmaiseminen. Äännähdys korvaa joko sanan kiitos tai pitemmän selityksen siitä, miksei tarjottu herkku tule heti syödyksi mutta on silti mieluisa lahja. Nam nam on ikään kuin ennakointi tulevasta herkutteluhetkestä. Jäin miettimään, miksi tässä tapauksessa henkilö ei kiittänyt, mutta en hoksannut kysyä. Ehkä vain yhdestä makeisesta kiittäminen tuntui liialliselta, mutta jotain teki mieli sanoa.

Käytämmekö onomatopoeettisia ilmauksia silloin, kun sanat eivät riitä tai kun sanat tuntuvat olevan liikaa? Onko elinympäristömme niin täynnä erilaisia tuttuja signaaleja, että meidän on kätevämpää jäljitellä niitä kuin käyttää monimerkityksisiä kohteliaisuussanoja? Ovatko kohteliaisuusfraasit muuttuneet liian kliseisiksi, kun ne halutaan korvata onomatopoeettisilla sanoilla? Vai mistä tässä ilmiössä oikein on kyse?

Kortepohja-bingo

Tarinat kertovat, että ammoisina aikoina (ainakin 1980-luvulla), kun jokaisessa Kortepohjan ylioppilaskylän asunnossa oli vielä toimiva lankapuhelin, pelattiin puhelinbingoa. Kortepohja-bingon idea oli yksinkertainen: pimeinä iltoina soiteltiin vastapäiseen taloon, havahdutettiin asukkaat ja yritettiin sytytyttää valoja ikkunoihin. Bingon sai, kun onnistui soittamaan valot esimerkiksi viiteen ikkunaan pysty-, vaaka- tai vinorivissä. Pelaaminen vaati tietoa, taitoa ja nopeutta – ja tietysti suunnatonta röyhkeyttä. Mutta mitäpä sitä ei opiskelijalta löytyisi!

Astetta kesympi Kortepohja-bingo on julkaistu Kylähullussa ensimmäisen kerran vuonna 2011. Lehden juhlavuoden kunniaksi kierrätämme vanhoja juttuja ja julkaisemme päivitetyn version bingosta. Tätä mainiota seurapeliä voi pelata iltojen ilona seurueessa tai vaikka virtuaalisesti irkissä tai Facebookissa. Myös yksinpeli onnistuu!

Bingoa voi pelata asunnosta käsin, tai jos heittäytyy oikein hurjiksi, menemällä ulos. Kun havaitsee jonkin bingoruudukossa mainitun asian, sen saa rastittaa. Viisi rastia pystyyn, vaakaan tai vinoon tietää bingoa. Voitettaessa tulee muistaa hurrata kovaäänisesti, jotta naapuritkin saavat yhden rastin lisää.

Ruudukko suurenee klikkaamalla.

* * * * *

Juttu on julkaistu Kortepohjan ylioppilaskylän vapaa-aikatoimikunnan tiedotuslehdessä Kylähullussa syksyllä 2013.

Star Trekiä joka toinen tiistai – 30 vuotta Kylähullua tiedotusta

Lehden kansi vuodelta 1992.
[Kuva: Kylähullun arkisto]

”Tervetuloa taas Kortepohjaan, vanhat opiskelijat ja uudet ilman taassia”, alkaa kyläsihteerin arkistoista löytynyt ensimmäinen Kylähullu vuodelta 1983. Kortepohjan vapaa-aikatoimikunnan eli Kvatin tiedotuslehti Kylähullu on siis ilmestynyt ainakin 30 vuoden ajan.

Julkaisun tarkoituksena on kautta aikain ollut tiedottaa vapaa-aikatoimikunnan tilaisuuksista ja toiminnasta. Vanhimmassa löytyneessä Kylähullussa lukuvuodelta 1983–1984 kerrotaan esimerkiksi biljardin ja pingiksen pelaamisen mahdollisuudesta, talokohtaisista tutustumisilloista sekä ”soittajien palaverista” jossa sovitaan soittovuoroista.

Kylähulluissa on varsinkin ennen internetin aikaa ollut tarpeen kertoa yksityiskohtaisesti laina- ja vuokravälineistä sekä -tiloista. Esimerkiksi E-talon alakerrassa oli ammoin opiskelijoille korvaamattoman tärkeä konekirjoitushuone, jossa sai käydä hakkaamassa esseensä puhtaaksi vaikka yöaikaan. Yövuokra maksoi 20 mk, päivä 40 mk, kertoo Kylähullu 7/1987. Toinen suosittu vuokratuote on vuodesta 1994 alkaen ollut polkupyörä. ”Valittavanasi on todelliset pyöräpersoonallisuudet Vaavi, Eno, Mutsi, Isi, Tane, Luigi, Mummi ja Ukki”, mainostetaan numerossa 2/1994.

Sihteeri toimittaa, avautuu ja pilailee

Kylähullua on aina toimittanut vapaa-aika- eli va-sihteeri, kuten kyläsihteerin nimike aiemmin kuului. Kirjoitusapuna on usein ollut muita vapaa-aikatoimijoita. Lähes joka numerossa muistutetaan, että kaikki kyläläiset voivat toimittaa materiaalia lehteen. Vuodesta 1993 lehdessä on ollut maksullisia mainoksia etenkin Kortepohjan ostoskeskuksen liikkeiltä. Kylähullu on ilmestynyt säännöllisen epäsäännöllisesti 1–7 kertaa vuodessa, ja tahti on harventunut ajan myötä.

Lehti on ajoittain toiminut myös sihteerien henkilökohtaisena purkautumiskanavana. Esimerkiksi numerossa 7/1987 senaikainen va-sihteeri Hannele Wahlstén kiroaa kyläläisten vuokravälinekäyttäytymistä. ”PERRKELE!!! Ottaa kaaliin kun tyypit soittelee himaan Lillukan vuokraus- tai Trivial Pursuitin lainausasioissa. Mulla on päivystysajat sitä varten. - - Jos joku kuolee Trivial Pursuitin puutteeseen viikonloppuna niin mun puolesta kuolkoon rauhassa!”

Alivaltiosihteeri on ollut paperinukkemaisen kovaa kamaa
vuonna 1992. [Kuva: Kylähullun arkisto]

Juttujen tyyli on ollut enimmäkseen informoiva ja vinkkaava, paikoin pakinoitsevan humoristinen. Esimerkiksi erikoisnumero VappuHullu 3/1985 muistuttaa enemmän vappulehteä tai Pahkasikaa kuin tiedotuslehteä, ja lehti sisältää muun muassa humoristisen ”vappuheilan välityslomakkeen”. Huumoria ja ironiaa on käytetty juttujen höysteenä senkin uhalla, että tiedotuksen teho on saattanut kärsiä. Vaikka Kylähullun toimitus on väärinkäsityksestä johtuen numerossa 1/1988 luvannut ”vastaisuudessa olla julkaisematta mitään ironista”, tästä lupauksesta ei (onneksi) ole pidetty kiinni.

Vapaa-aikatoimintaa Kylähullussa ennen ja nyt

Kortepohjassa kuka vain voi ehdottaa uuden kerhon perustamista ja ryhtyä vetämään sellaista. Toiminta on asukkaitten näköistä, mikä välittyy myös Kylähulluista. Esimerkiksi elokuvailtoja järjestettiin niin pitkään kuin kollektiivinen television ja videoiden näyttäminen D-talon yläkerran videohuoneessa oli mahdollista. Tiistaisin näytettiin Star Trek -sarjaa ja teemailtoina mm. Monty Pythonin Lentävää Sirkusta ja Kummelia. Näitten lisäksi numerossa 1/1988 kerrotaan elokuvaporukasta, jonka toimintaideana on kävellä yhdessä Kortepohjasta keskustaan elokuviin, katsoa elokuva, kävellä takaisin, juoda iltateet Lillukassa ja keskustella nähdystä.

Suosittuja tapahtumia näyttävät Kylähullujen perusteella olleen monenlaiset bändi-illat Rentukassa. Lillukassa harjoitelleet muusikot ovat ennen olleet huomattavasti innokkaampia esiintyjiä kuin nykyään: Rentukassa on ollut jopa viikoittain paikallisten bändien ilta. Kvatin järjestämää ”Koko kylän pikkujoulua” on vietetty Rentukassa ammoisista ajoista, ja jouluna 1992 Rentukan yleisö on saanut nauttia muun muassa miesvoimistelusta sekä kaikille tarjotusta ilmaisesta keskioluesta. Tämä perinne täytyy elvyttää – nimittäin miesvoimistelu on saatava takaisin ohjelmaan!

Rentukan ulkopuolella on järjestetty lastentapahtumia ja esimerkiksi lumiveistoskilpailuja. Myös legendaarinen Olvi-juoksu on käyty ulkosalla. Olvi-juoksu oli jopa satojen joukkueitten kisa, jossa juotiin panimon juomia ja juostiin noin 400 metrin lenkki joka pullollisen välissä. Lillukassa puolestaan on ainakin vuonna 1985 jorattu kasettimusiikin tahdissa vapunaamuna klo 5 ja samalla nautittu silliaamiaista. Miksei nykyäänkin? 

Vapaa-ajan puuhien ei opiskelijoillakaan tarvitse olla pelkkää hauskanpitoa. Kylähulluissa kannustetaan hyödylliseenkin tekemiseen, kuten numerossa 3/1994 yksityishenkilön lahjoitettua kangaspuunsa Kvatille: ”Vapauta itämaiden lapsiorjat – kudo itse omat mattosi.” Numerossa 3/1999 kutsutaan talkoolaisia siivoamaan talojen käytäviä houkuttimena saunailta, makkaraa ja sammiollinen viiniä.

Tämä on mielestäni Kylähullun historian hauskin kuva!
Q-talon päiväkodin vieressä vuosia asuneena voin
elävästi kuulla korvissani tuon WAH-ölinän.
Sarjakuvan on piirtänyt Soile Hakkarainen.
[Kuva: Kylähullun arkisto]

Ennen vanhaan vapaa-aikasihteeri välitti myös työvoimaa kylän sisällä. Kylähullun ihka ensimmäisessä numerossa ja monissa myöhemmissäkin haetaan ”baby-sittereitä” perheellisten opiskelijoitten avuksi. Lisäksi etsitään vapaaehtoisia päivystämään kylän omassa Palvelevassa puhelimessa ”viikonlopun myöhäistunteina, jolloin ongelmat yleensä kasautuvat pahiten ja tuntuvat kaatuvan päälle”. Sittemmin tällaiset palvelut ovat jääneet pois Kvatin toiminnasta.

Unholaan jääneitä puheenaiheita

Kuten vanhemmat asukkaat muistavat, kylässä toimi (ja paikoin toimii edelleen) lankapuhelinverkko, jolla sai soitella kylän sisäisiä puheluita maksutta. Kylähullussa 1/1994 asukasneuvoston silloinen puheenjohtaja Annastiina Puolakka perustelee, miksi Kortepohja on paras asuinpaikka: ”[Kortepohjassa on] palvelut lähellä ja ympärillä 2 000 nuorta ihmistä, joille kaikille voi soittaa ilmaiseksi”. Ulkopuheluista piti tietenkin maksaa, ja puhelinlaskuista on Kylähullujen mukaan valitettu paljon. Kylähullun 4/1993 mukaan suurin rästissä ollut puhelinlasku on ollut peräti 30 715 markkaa!

Maisemat eivät selvästi ole muuttuneet
vuodesta 1985.
[Kansikuva: Kylähullun arkisto]

Vuosikausien vatvomisen ja äänestysten jälkeen kylään hankittiin kaapelitelevisio vuonna 1995. Samana vuonna aloitti kylän oma televisiokanava Kornet, jossa näytettiin lähinnä tiedotteita, ja internetiin avattiin Kvatin kotisivu. Seuraavana vuonna vapaa-aikasihteeri sai sähköpostiosoitteen. Vuonna 1997 kylän netti oli saatu asennettua B-taloon, ”jonne innokkaimmat surffailijat on saatu asutettua oman jonon kautta”.

1980-luvun Kylähulluista löytyy muutama ruokaohje. Esimerkiksi chili con carneen pannaan ohjeen mukaan peräti 5 sipulia yhtä jauhelihapaketillista kohden, mutta chiliä ei lainkaan. Lisäksi mainitaan, että ”toimikunta ei vastaa seurauksista, jotka syntyvät ruokaa nautittaessa”. Juomapuolelta kerrottakoon, että Rentukan suosituin drinkki Kylähullun 2/2006 mukaan on ollut Valkovenäläinen.

Lopuksi tarjoamme Kylähulluissa julkaistut parhaat niksit kaikkien hyödyksi.

”Tentin saa helpommin läpi, jos lukee siihen, ja varsinkin jos menee tenttiin.” (1/1988.)

”Varmin tapa erottaa inehmo ja humanoidi on katsoa kohdetta arkiaamuna kello 6.00 ja 8.00 välillä. Jos se hymyilee, on se vieraalta planeetalta.” (7/1987.)

30 years of Kylähullu – and only 11 of them in English

Kylähullu, the magazine of the Recreational Committee of Kortepohja Student Village, has been published since 1983. During its history the paper has been written mainly in Finnish. The first English pages in Kylähullu appeared as late as in 2002, and since that all the important information has been translated into English. Surprisingly in issue 2/2009 there are more pages in English than in Finnish!

Although there have been English texts for only 11 years, exchange students have lived in Kortepohja for dozens of years. According to Kylähullu 4/1993, there were 87 exchange students back then. Nowadays about 10 % of tenants are exchange students, so nearly 200 residents need to get information also in English.

Course advert from 1995: Exotic Food Evening

Exchange students are mentioned first time in Kylähullu in 1995 which promotes Exotic Food Evenings. In these cooking courses Finnish students were taught by volunteered exchange students to prepare meals from their cultures. According to the course advert, there was an opportunity to taste such exotic foods like kebab, feta, and chili con carne. Maybe the courses were very effective because these delicacies are nowadays very popular among students.

The first article written by an exchange student is headed “Avoiding extremes” (2/2002) by François Moncomble who tells about studying in Finland. It seems that he and all the other international students love to live in Finland, and even the snow and cold weather are tolerable when you have lots of new friends near you. But the Finnish language is regarded rather difficult. That’s why in Kylähullu 2/2008 Jan Charvát offers a couple of useful phrases for communication with the maintenance:

“I have a problem. = Minulla on ongelma.”

“I lost my key/card. Can you open the door? = Olen hukannut avaimeni/avainkorttini. Voitko avata oven?”.

* * * * *
Katsaus on julkaistu Kortepohjan ylioppilaskylän vapaa-aikatoimikunnan tiedotuslehdessä Kylähullussa syksyllä 2013.

Nälkävuosi ei ollut pitkä

Ensiksi: en nauti zombiekirjallisuudesta, en post-apokalyptisestä fiktiosta enkä ylipäätään kriisiaikojen kuvauksista. Suorastaan pelkään lukea siitä, kuinka ihmiset taistelevat hengestään äärimmäisissä olosuhteissa. Ehkä siksi esimerkiksi P. C. Jersildin Jälkeen vedenpaisumuksen ja Hannu Salaman Amos ja saarelaiset ovat syöpyneet mieleen. Joskus tuntuu tärkeältä lukea siitä, millaista voisi olla ja millaista olisi voinut olla.

Kenties siksi suurten nälkävuosien talvea 1867–1868 kuvaava Nälkävuosi jätti ristiriitaisen mielikuvan. Aki Ollikaisen esikoisromaanissa on taitavaa ja väkevää kerrontaa, joka tempaa täysillä mukaansa, mutta toisaalta kurjuudella ja kriisitilanteen vaikutuksilla ihmisluonteeseen mässäillään häiritsevästi. Tyyli ei paikoin tunnu edes inhorealistiselta vaan jopa yli vedeltyltä Voltairen Candiden tavalla.

R. W. Ekman: Kerjäläisperhe maantiellä  (1860)

Hienoimpana havaintona mieleen jäi kuvaus kansan kahtiajaosta, vaikka nälkä ja puute vaivaavatkin kaikkia jossain määrin. Ylhäisö ja rahvas tuntuvat elävän täysin eri maailmoissa, vaikka henkilöiden kohtalot punoutuvat yhteen. Tuntuu tarpeelliselta verrata, että samalla kun ylemmät ovat pohtineet, mikä on naiselle sopiva istuma-asento, alemmat ovat tapelleet verissä päin viimeisestä leipäpalasta. Parempiosaiset siemailevat punssia lämpimissä taloissaan, kun vaivaiset vaeltavat kohti parempia seutuja ja kaatuilevat lumihankeen. Tämä kaikki on tapahtunut samaan aikaan samassa maassa, ja lukiessa tuntui hurjalta muistaa se.

Nälkiintyneillä ei ihmisyys paljoa paina, konkreettisestikaan. Itsekkyys ja toisten huomioon ottaminen vaihtelevat sen mukaan, kuinka paljon maha kurisee. Silti humaaneja yksilöitä löytyy kaikista kansanosista. Lapsista pyritään huolehtimaan. Ei ole väliä, kenen lapsi on, kun se nyt kuitenkin elää.

Välillä oli vaikeuksia pysyä kärryillä henkilöistä ja näkökulmista. Kenties hitaampi kerronta ja vähäisempi erisnimien määrä olisivat auttaneet lukijaa. 141 sivuun on saatu mahtumaan sellainen määrä väkeä, että on kuin katsoisi joukkohaudan sisältöä ja koettaisi käsittää, kuka kukin on. Toisaalta onko tuolla niin väliäkään, kenen ajatuksista milloinkin on kyse; "samaa luukasaa ollaan koko poppoo", kuten henkilö nimeltä Ruuni vitsailee. "[Joukkohaudasta] kun tuomiopäivänä kömmitään ylös, sitä ei tiiä, kenen luut on matkaansa keränny."

Yhtä kaikki, tämä kirja jättää voimakkaan muistijäljen. Olisi tätä pitempäänkin lukenut. Ollikaiselta voi varmasti jäädä odottamaan muita, kypsyneempiä teoksia.

Goodreads, loit hirviön

Edellisessä kirjoituksessani intoilin Kannesta kanteen -blogista ja kirjojen suunnitelmallisesta ahmimisesta ylipäätään ja kyselin lukuvinkkejä. Jenni suositteli Goodreads.com-sivustoa, johon hurahdin heti täysin. Kiitos vinkistä! Tosin olo on nyt kuin Frankensteinilla: hupsis, loin hirviön.

Goodreadsin ideana ovat erilaiset kirjalistat. Sivustolle on syötetty miljoonia kirjoja (en pikaisesti etsien löytänyt tarkkaa lukumäärää), joita käyttäjät voivat merkata luetuiksi, parhaillaan luettaviksi tai kiinnostaviksi lukea. Luetut kirjat voi arvostella tai vaikka vain antaa holistisesti tähtiä yhdestä viiteen. Muitten käyttäjien kanssa voi verkostoitua ja tutkia heidän "kirjahyllyjään". Kirjallisuusvinkkejä saa myös suoraan Goodreadsilta, joka jollain algoritmilla analysoi listattuja kirjoja ja ehdottaa niitten pohjalta lisää luettavaa. Oikein näppäriä toimintoja kaikki.

Noblesse oblige.... Ei kun tämä olikin se toinen mottoni.
Oi ihana Janosch!

Kuten totesin, hurahdin tähän sivustoon täysin. (Ja kuten tiedän jo ennestään, hehkuva kiinnostukseni mitä tahansa asiaa kohtaan kestää aluksi keskimäärin 3 ½ vuorokautta.) Siispä listasin parissa päivässä viitisensataa ensiksi mieleeni tullutta opusta. Osaan jaksoin merkitä lukemisajankohdan ja muutamasta jopa kirjoittaa muutaman lauseen. Kiinnosti nimittäin, millaisia kirjoja sivusto osaisi suositella minulle. Ja houkuttelevia niteitä löytyikin! Osa oli sellaisia, jotka olen muutenkin aikonut lukea, ja osa aivan tuntemattomia.

Tietysti kirjoja löytää ilman tällaisia palveluitakin. Minusta lukuaikeet kuitenkin konkreettistuvat huomattavasti, kun kirjoista laatii listan. (Olen niitä suorituskeskeisiä ihmisiä, jotka nauttivat, kun saavat merkitä listattuja asioita tehdyiksi.) Toiseksi yritän vähentää "joo, pitäis lukea"- ja "en oo vielä lukenut" -hokemien käyttöä tiettyjen, usein puheenaiheena olevien opusten yhteydessä. Miksi toistaa samaa vuodesta toiseen, kun voisi LUKEA kirjan, kyetä keskustelemaan siitä ja päästä lähemmäs siitä puhuneen ihmisen kokemusmaailmaa?

Helin seuraavat luettavat (138)

(Huom.! Nimien kirjoitusasu on sama kuin Goodreadsissa eli ei aina suomen suositusten mukainen.)

Adams, Douglas	Dirk Gently's Holistic Detective Agency (Dirk Gently, #1)
Adams, Douglas	The Long Dark Tea-Time of the Soul (Dirk Gently, #2)
Agapetus	Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin
Aho, Juhani	Panu : kuvauksia kristinuskon ja pakanuuden lopputaistelusta Suomessa
Alcott, Louisa May	Little Women (Little Women, #1)
Aristophanes	Lysistrata
Asunta, Anssi	Kolmas aikakirja
Barnes, Julian	The Sense of an Ending
Bulgakov, Mikhail	Heart of a Dog
Burgess, Anthony	A Clockwork Orange
Calvino, Italo	Italian Folktales
Camus, Albert	The Plague
Christie, Agatha	And Then There Were None
Coetzee, J.M.	Life and Times of Michael K
Collins, Suzanne	The Hunger Games (The Hunger Games #1)
Corneille, Pierre	Le Cid
Crick, Mark	Household Tips of the Great Writers
Daudet, Alphonse	Lettres de mon moulin
Daudet, Alphonse	Contes du lundi
Dieckmann, Maijaliisa	Väläys pimeässä
Dostoyevsky, Fyodor	The Idiot
Dostoyevsky, Fyodor	White Nights
Dostoyevsky, Fyodor	The House of the Dead
Duras, Marguerite	The Lover
Fielding, Henry	The History of Tom Jones, a Foundling
Fitzgerald, F. Scott	The Great Gatsby
Follett, Ken	Fall of Giants (The Century Trilogy #1)
Follett, Ken	The Pillars of the Earth (The Pillars of the Earth, #1)
Follett, Ken	World Without End (The Pillars of the Earth, #2)
Follett, Ken	Winter of the World (The Century Trilogy #2)
Gibran, Kahlil	The Prophet
Goethe, Johann Wolfgang von	Iphigenie auf Tauris
Goethe, Johann Wolfgang von	The Story of Reynard the Fox
Gogol, Nikolai	Taras Bulba
Gogol, Nikolai	The Inspector General
Golding, William	Lord of the Flies
Goleman, Daniel	Tunneäly: lahjakkuuden koko kuva
Hemingway, Ernest	For Whom the Bell Tolls
Hesse, Hermann	The Glass Bead Game
Hesse, Hermann	Siddhartha
Hietamies, Laila	Kylä järvien sylissä (Viipuri, #1)
Hietamies, Laila	Siniset Viipurin Illat (Viipuri, #2)
Hietamies, Laila	Vienan punainen kuu
Hietamies, Laila	Vierailla Poluilla, Oudoilla Ovilla (Kannas, #4)
Hietamies, Laila	Edessä elämän virrat (Kannas, #5)
Hietamies, Laila	Rakkaani Tuli Vuorilta
Hietamies, Laila	Kesän korkea taivas (Viipuri, #3)
Hietamies, Laila	Valkeat yöt (Laatokka, #5)
Hietamies, Laila	Pilvissä taivaanlaiva (Laatokka, #1)
Hietamies, Laila	Valamon yksinäinen (Laatokka, #3)
Hietamies, Laila	Maan kämmenellä (Laatokka, #2)
Hietamies, Laila	Jäiden soitto (Laatokka, #4)
Hietamies, Laila	Valoa Kohti (Laatokka, #6)
Hosseini, Khaled	A Thousand Splendid Suns
Hosseini, Khaled	The Kite Runner
Hugo, Victor	The Hunchback of Notre-Dame
Hugo, Victor	Les Misérables
Hämeen-Anttila, Jaakko	Kalifien kirjastossa - arabilais-islamilaisen tieteen historia
Hämeen-Anttila, Jaakko	Jumalasta juopuneet
Hämeen-Anttila, Jaakko	Gilgamesh; Kertomus ikuisen elämän etsimisestä
Hämeen-Anttila, Jaakko	Tuhannen ja yhden yön erotiikka
Hämeen-Anttila, Jaakko	Uskontojen risteyksissä: Välimeren alueen uskontojen juurilla
Hämeen-Anttila, Jaakko	Tiedon valtameri – Islamilaista viisautta
Hämeen-Anttila, Jaakko	Todellisuuden maailmat: Runoja ja proosaa islamin mystikoilta
Hämeen-Anttila, Virpi	Tarujen kirja
Itkonen, Juha	Seitsemäntoista
Itkonen, Juha	Hetken hohtava valo
Karra, Petri	Haarautuvan rakkauden talo
Katz, Daniel	Kun isoisä Suomeen hiihti
Kundera, Milan	The Book of Laughter and Forgetting
Kyrö, Tuomas	Mielensäpahoittaja
Kyrö, Tuomas	Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
Kyrö, Tuomas	Miniä
Kyrö, Tuomas	Kerjäläinen ja jänis
Kyrö, Tuomas	Liitto
Laclos, Pierre Choderlos de	Les Liaisons Dangereuses
Lassila, Maiju	Liika viisas
Lee, Harper	To Kill a Mockingbird
Levi, Primo	Survival in Auschwitz
Linna, Väinö	Täällä Pohjantähden alla 1-3
Machiavelli, Niccolò	The Prince
Mailer, Norman	Adolfin linna
Marlowe, Christopher	Doctor Faustus
Maupassant, Guy de	Bel-Ami
Miller, Madeline	The Song of Achilles
Murakami, Haruki	Kafka on the Shore
Nevanlinna, Arne	Hjalmar
Niffenegger, Audrey	The Time Traveler's Wife
Numminen, M.A.	Baarien Mies
Oksanen, Sofi	Puhdistus
Ollikainen, Aki	Nälkävuosi
Orwell, George	1984
Paasilinna, Arto	Kymmenentuhatta Vuotta: Historian Kuvia Suomen Kansan Vaelluksesta
Paavolainen, Olavi	Nykyaikaa etsimässä
Pasternak, Boris	Doctor Zhivago
Picoult, Jodi	My Sister's Keeper
Proust, Marcel	In Search of Lost Time
Racine, Jean	Andromaque
Rannela, Terhi	Amsterdam, Anne F. ja minä
Rimminen, Mikko	Nenäpäivä
Rostand, Edmond	Cyrano De Bergerac
Rousseau, Jean-Jacques	Confessions
Rowling, J.K.	The Casual Vacancy
Rowling, J.K.	Harry Potter and the Deathly Hallows (Harry Potter, #7)
Rybakov, Anatoly	Дети Арбата
Rybakov, Anatoly	Дети Арбата. Книга 2. Страх
Rybakov, Anatoly	Дети Арбата. Книга 3. Прах и пепел
Sacks, Oliver	The Man Who Mistook His Wife for a Hat and Other Clinical Tales
Salinger, J.D.	The Catcher in the Rye
Saramago, José	Blindness (Blindness, #1)
Sartre, Jean-Paul	No Exit and Three Other Plays
Shaw, George Bernard	Pygmalion
Sholokhov, Mikhail	Quiet Flows the Don
Silfverberg, Anu	Luonto pakastimessa
Silfverberg, Anu	Sata sivua: Tekstintekijän harjoituskirja
Sinisalo, Johanna	Sankarit
Tervo, Jari	Layla
Tolkien, J.R.R.	The Hobbit
Tolstoy, Leo	Tunnustuksia
Tolstoy, Leo	War and Peace
Tolstoy, Leo	The Kreutzer Sonata
Topelius, Zacharias	Välskärin kertomuksia
Topelius, Zacharias	Talvi-iltain tarinoita
Unknown	Beowulf: A New Verse Translation
Valtaoja, Esko	Kaiken käsikirja
Waltari, Mika	Nuori Johannes
Waltari, Mika	Kiinalainen kissa: satuja ja tarinoita 1928–1946
Waltari, Mika	Mikael Hakim
Waltari, Mika	Lähdin Istanbuliin
Waltari, Mika	Kaarina Maununtytär
Valtonen, Hilja	Vaimoke
Valtonen, Hilja	Hätävara
Valtonen, Hilja	Nuoren Opettajattaren Varaventtiili
Wasserman, Dale	One Flew Over the Cuckoo's Nest
Wilde, Oscar	The Importance of Being Earnest
Wilde, Oscar	An Ideal Husband
Yli-Juonikas, Jaakko	Neuromaani
Zola, Émile	Nana (Les Rougon-Macquart, #9)

Täytyy lopuksi todeta, ettei virtuaalinen kirjanimekkeiden selailu tuota sellaista tyydytystä kuin kirjastoissa tai antikvariaateissa oleilu. Kirjan fyysinen olemus on tärkeä; se, että sitä saa pitää kädessä ja haistaa sen tuoksun. Kirjoja on paljon kiinnostavampaa haalia hyllyistä, raahata niitä sylissä ja hieman syyllisesti virnistellen käydä lainaamassa ne kirjastonhoitajalta, että anteeksi vain, otin tällä kertaa kaikki Karjala-aiheiset tietokirjanne ja puolet kaunokirjallisuuden M-alkuisten hyllystä [tositapahtumia]. Tai hankkia kirjoja omaksi ja voitonriemuisesti vihkiä käyttöön kirjoittamalla kansilehdelle nimen ja vuosiluvun.

Goodreads-profiilisivuni löydät täältä. En halua luovuttaa sivustolle Facebook- tai minkään muun käyttäjätilini tietoja, joten käyttäjätoverien löytäminen on työlästä. Jos satut käyttämään sivustoa, lisää toki minut toveriksesi! :)

Kirja-arvostelu ja ohjeistusta nörttiasiantuntijoille

Janne Jääskeläinen & Katleena Kortesuo: Nörtin esiintymisopas. Suoritusmanuaali substanssiosaajalle

Talentum

Vakuuttavan asiantuntijaesiintymisen perusteet, 1 op


Jos saisin määrätä yhden tenttikirjan kaikille yliopisto-opiskelijoille, se olisi tämä. Yrittäjä-tietokirjailijat Janne Jääskeläinen ja Katleena Kortesuo ovat laatineet oivallisen oppaan vakuuttavaan esiintymiseen. Nörtin esiintymisopas – Suoritusmanuaali substanssiosaajalle on poikkeuksellisen helppo- ja nopealukuinen peruskurssi, joka on taatusti hyödyksi kaikille meille, jotka haluamme kehittyä ymmärrettävinä viestijöinä.

Yliopistosta valmistutaan asiantuntijoiksi. Vaikka tietopuoli olisi erinomaisesti hallussa, työelämässä pelkkä asiaosaaminen ei riitä. Sisältö ei ratkaise, vaan se, että myös ulkoasu ja esiintyminen ovat tilanteeseen sopivat. Taitava viestijä saa myytyä itsensä ja osaamisensa minne haluaa. Kaikki eivät ole luonnostaan hurmaavia ja vakuuttavia, joten käytännön toimintaohjeet tulevat varmasti tarpeeseen muillekin kuin nörteille.

Teksti on tiivistä "tee näin – älä tee näin" -ohjeistusta. Kirjoittajat kertovat runsaasti omia kokemuksiaan, ja nämä yksityiskohtaiset kertomukset ovat oppaan kiinnostavinta antia. Jos tiukka leipäteksti ei miellytä, pääkohdat voi vilkaista jokaiseen lukuun kuuluvasta TL; DR (too long, didn't read) -tiivistelmästä. Esimerkiksi pukeutumisesta ja sähköpostin käytöstä annetaan niin konkreettisia ohjeita, että tekee heti mieli katsoa itseään peilistä ja tarkistaa viimeisimmät mailit.

Kirjan hieman päälleliimatun oloinen nörttiläppä hämmentää. En tiedä, pitäisikö huolestua, kun ymmärrän suurimman osan nörtähtävistä viittauksista. Kirjan pointit tajuaa kuitenkin mainiosti, vaikkei nörttien kokemusmaailma olisikaan ominta aluetta. Eipä Cthulhu- ja vogonimaininnoilla taida olla ihmeempää tarkoitusta, mutta ne ovat sentään vaihtelua elämäntaito-oppaitten väsyneeseen kielenkäyttöön.

Heli Hämäläinen

Arvostelu on ilmestynyt Vaasan ylioppilaslehdessä huhtikuussa 2013.

Tuttavuuden tekemisestä

Viime aikojen suosituimpia kahvipöytäkeskusteluja lähipiirissäni on ollut, kuinka tehdä tuttavuutta kiinnostavien ihmisten kanssa. Aihe ei tunnu millään ehtyvän, mikä ei ole ihme, koska kukapa meistä ei joskus empisi tuntemattoman edessä. Kaikki ovat kyllä kuulleet samat hyvää tarkoittavat neuvot ("meet vaan juttelemaan sille"), mutta todellisuus on monesti mutkikkaampi. Kenties ongelmana on liiallinen problematisointi (tai liian hyvä mielikuvitus, joka kehittää nanosekunnissa tuhansia skenaarioita ja lataa pään täyteen vääriä odotuksia). Lisäksi vaikuttaa siltä, että oli henkilö kuinka reipas, sosiaalinen, puhelias, ystävällinen, tilannetajuinen jne. tahansa, tuttavuuden tekeminen aiheuttaa joskus päänvaivaa.

Paljon on tullut keskusteltua myös niistä tutustumisyrityksistä, mitkä ovat tuntuneet epäonnistuneilta, epämiellyttäviltä tai jopa ahdistavilta. Tuttavapiirin mainitsemia yleisimpiä turn-offeja ovat liiallinen innokkuus (etenkin yhteystietojen kinuaminen), kliseisten avauslauseitten käyttö ja epäjohdonmukainen käyttäytyminen. Kaikille näille on varmasti hyviä syitä, ja sosiaalisiin "epäonnistumisiin" on helppo suhtautua ymmärtävästi. Kuitenkin – niin raadollista kuin se onkin – tuttavuuden tekemisessä juuri ensivaikutelma ratkaisee. Jos antaa itsestään mäntin kuvan, on oleva mäntti aina ja ikuisesti, aamen.

Opastusta vuodelta 1951.

Ilmari Kohtamäen toimittamassa lehdykäisessä Pikku tietäjä – Hyvät käytöstavat (Yhtyneet Kuvalehdet 1951) kerrotaan tuttavuuden tekemisestä:

Ennen vanhaan oli usein sangen vaikea päästä valittunsa tuttavaksi. Vielä nykyäänkin [1950-luvulla] vaaditaan, että miehen on oltava naiselle esitelty, ennenkuin voi ryhtyä tekemään tuttavuutta. Parasta on koettaa keksiä yhteinen tuttava, joka toimittaa esittelyn. Sitten mies voi kyllä ehdottaa tapaamista.

2010-luvulla painitaan edelleen saman ongelman kanssa. Vaikka  kiinnostuksen kohteen kanssa olisi yhteisiä tuttaviakin (jotka on tietysti helppo vakoilla Facebookista), voi olla vaikeaa saada kaikkia osapuolia sattumaan samanaikaisesti samaan paikkaan, jotta esittely saadaan toimitettua. Ja tilanteen olisi vieläpä hyvä vaikuttaa spontaanilta!

Pikku tietäjässä jatketaan:

Nykyajan [siis 1950-luvun] nuoriso on kuitenkin tottunut käymään suoraan asiaan. Jos nuoret tapaavat tanssiaisissa, pyydetään ilman muuta saada tavata. Muutoin mies lähettää kukkia ja pyytää kohtausta. Hän ilmoittaa nimensä ja puhelinnumeronsa tai sanoo, että hän odottaa määräaikana määräpaikassa tai jollei silloin sovi, joskus toiste. Jollei nainen tule, voidaan lähettää uusi kukkatervehdys ja ehdottaa tapaamista. Korrektina ei pidetä sitä, että mies soittaa ilman muuta ihailunsa kohteelle, vielä vähemmän, että hän menee puhuttelemaan tätä julkisella paikalla.

Kukkalähetykset kunniaan! Ja vaikka ei vehkoja lähettelisikään, voi muuten vain ehdottaa tapaamista. Jollain tavalla pidän myös ajatuksesta, että ilmoittaa olevansa tiettyyn aikaan tietyssä paikassa, ja tuttava voi sitten itse päättää, ilmaantuuko paikalle vai ei. Päivällisten keskustelujen perusteella ei edelleenkään kannusteta soittelemaan tai viestittelemään heti (ainakaan ennen tapaamista). Julkisella paikalla voisi kyllä tulla puhuttelemaan.

Mikäli tapaamisesta saadaan sovittua, vihkosessa neuvotaan:

Mies tulee luonnollisestikin kohtauspaikalle määräaikaan, mutta nainen saa myöhästyä hieman, korkeintaan 10–15 min. Mies odottaa korkeintaan puoli tuntia määräpaikassa. Jollei nainen tule siihen mennessä, mies voi lähteä rauhassa. Joko naiselle on tullut este tai hän ei ole halunnut saapua.

P. Jarla luki jälleen ajatukseni.

Nämä ajankäyttöohjeet sopivat hyvin nykyaikaankin. Miekkosten (tai yhtään kenenkään) on turha kiduttaa itseään odottelemalla tuntikausia ja muita esittämällä myöhemmin marttyyriä. Jos ja kun puhelimia kanniskellaan mukana kaikkialla, ystävät, toverit ja tuttavat ilmoittakoot yli 10 tai 15 minuutin myöhästymisestä. Mikäli ei ilmoita, ei lukeudu mihinkään edellä mainituista ryhmistä.

Entäpä naiset sitten? Pikku tietäjä on tähän asti neuvonut vain miehiä. Suoraan naisille on osoitettu vain yksi virke, joten voidaan olettaa, että tuttavuuden tekeminen on (ollut) miesten käsissä. Toki naiset ovat näppärillä keinoillaan voineet ohjailla miehiä siten, että halutut tuttavuudet ovat päässeet syntymään.

Mies voi ehkä olla mielissään, jos nainen pyytää saada tavata häntä, mutta sitä ei naisen pidä tehdä.

Uskomme, että 2010-luvulla tytöt voivat vallan mainiosti käydä poikain juttusille. Ja tapaamispyyntöjäkin aiomme esittää, ähäkutti!

Lopuksi esitettäköön tuttavapiirissä mitä suurinta ihastusta herättänyt video Maltan tämänvuotisesta euroviisuedustajasta. Kappaleen tarina on ylenpalttisen suloinen, ja oheinen nörttisöpöily sulattaa huhtikuun jäiset tietkin. Esimerkiksi näin voisi hienovaraisesti tehdä tuttavuutta.

Valtio hallussa

Luin Platonin Valtiota muistaakseni joskus lukiossa, mutta kiitos silloisen skannaavan lukutapani, kirjasta ei paljonkaan jäänyt päähän. Silloin tuli luettua niin paljon kaikkea sekavaa, että jos nyt saisin nähtäväkseni senaikaiset kirjaston lainaustietoni, olisin varmaan järkyttynyt. Kaikkea sitä yritti ahtaa päähänsä, ja niin vähän enää muistaa.

Valtio tuli jälleen ajankohtaiseksi viime kesänä. Erään toverin kanssa oli puhetta, että olisi syytä lukea yhteiskuntatieteellisiä perusteoksia ja palata alkulähteille. Tarkoitus oli, että kumpikin lukisi Valtion, ja sitten voisimme keskustella siitä. Kuulostaako vaikealta? Ei minustakaan. Mutta toteutus osoittautui yllättävän vaikeaksi.

Vietin osan kesästä töitten takia kotona Mäntsälässä. Vaikka en itse päässyt käymään kirjastossa sen aukioloaikoina, sain houkuteltua varhaisteini-ikäisen pikkuveljeni hakemaan kirjan minulle. Hän myös kiinnostui lukemaan sitä, koska teoksen antiikkinen suunsoitto ja dialogimuotoinen älykäs kettuilu ovat varmasti hyvää retorista opetusta myös nyky-yläkoululaiselle (tai näin isosisko ainakin opasti veljeään).

Jyväskylässä kirjan lainaus ei ollut yhtä yksinkertaista. Kirjastoista sai vain vanhoja ja sotkettuja niteitä, joitten irtolehdykäiset levisivät ties minne. Kyllästyttyäni yo-kirjasto-Valtion lievään tunkkaiseen hajuun päätin hankkia kirjan omaksi. Samalla pääsisin tekemään merkintäni suoraan kirjaan. Kai niitä nyt antikvariaateista saa!

Vaan eipä saanutkaan. Kaupungin muuten niin laajavalikoimaiset antikvariaatit tarjosivat eioota, liian kalliita kokonaisia sarjoja sekä ruotsin- ja ranskankielisiä pokkareita. Kävin useampaan kertaan vertailemassa kahden jälkimmäisen tekstejä (mihin ei varmaankaan vaikuttanut se, että niille kerroille sattunut antikvariaatin myyjä oli viehättävä vaaleakiharainen miekkonen) ja lopulta totesin, että ruotsinkielistä Statenia olisin kenties osannut lukea. Valitettavasti seuraavalla käynnilläni antikvariaatissa ei enää ollut kiharapäätä eikä kirjaa.

Kävin myös vaivaamassa kirjakauppojen myyjiä. Teoksesta oli taannoin otettu uusi painos, joka oli myyty loppuun niin, että eräänkin kirjakauppaketjun viimeinen Valtion kappale oli myynnissä Helsingissä. Olisin saanut sen sieltä tilaamalla, mutta koska lähiaikoina oli tulossa asiaa pääkaupunkiin, ajattelin poiketa itse liikkeessä ja hankkia opuksen. Arvatkaa, muistinko asiaa enää Helsingissä.

Tuli syksy ja paljon muuta luettavaa, ja idea klassikon käsittelystä haalistui. Melkein jo unohdin asian, kunnes vähän aikaa sitten pääsin penkomaan muuttoa tekevien (kirjan-)ystävien poistokirjoja. Kannatti kahlata kirjakassit viimeiseen saakka, koska yhden pohjalta löytyi moitteettomassa kunnossa oleva Valtio. Sain sen.

Kirjanystävälle tällaiset onnekkaasti päättyneet metsästysretket ovat ilo. Mitä enemmän vaivaa jonkin opuksen saamiseksi on nähnyt, sitä enemmän myös itse tekstistä saa irti. Ja voi sitä onnea, kun vihdoinkin voi kirjoittaa nimensä kirjan kansilehdelle.

Tekemisen vaihtoehdot

Eräässä televisiosarjassa viisas vaimo neuvoi onnetonta miestään: "Puhumme aina siitä, mitä et halua tehdä. Sanopa, mitä oikeasti haluaisit tehdä."
Mies halusi kirjailijaksi.
"Selvä, tähdätään siihen ja tehdään se kunnolla."

Pitäisikö tehdä jotain?
Jotain pitäisi tehdä.
Tehdäpä jotain pitäisi.

Vaihtoehtoja on.

On asioita,
a) jotka on "pakko" tehdä
b) jotka kannattaisi tehdä
c) joitten tekemättä jättämisestä koituu harmia
d) joita joku muu haluaa minun tekevän
e) joita itse haluan tehdä
f) jotka kiinnostaisivat, mutta en ole varma, kuinka paljon
g) joita en ehdi tekemään
h) jotka olisivat hyväksi minulle
i) jotka olisivat hyväksi ympäristölle tai yhteisölle
j) joista olisi hyötyä myöhemmin
k) jotka voi tehdä, mutta jotka voisi tehdä paremmin, jos olisi iso porukka / fläppitaulu / parempi laitteisto / tms.
l) jotka olisi parasta jättää väliin
m) joitten tekemistä edellytetään jonkin tietyn päämäärän saavuttamiseksi
n) joitten tekeminen on hauskaa
o) joista saa esteettisiä tms. elämyksiä
p) jotka ovat moraalisesti arveluttavia tai eettisesti väärin
q) jotka ovat perusteltavissa taitavin tai vähemmän taidokkain sanakääntein
r) joihin liittyy oheistoimintoja
s) joitten merkitystä ei huomaa ennen kuin jokin on pielessä
t) jotka ovat vain korvaavaa tekemistä tai välttelyn välineitä
u) jotka ovat (turhia) tapoja
v) joista maksetaan ja joitten palkkiota ilman on hankalampaa
w) joita joku arvostettava henkilö suositteli kokeiltavaksi
x) jotka liittyvät kirahveihin
y) joita ei kai tarvitsisi pelätä
z) jotka parantaisivat unen laatua
å) joitten tekeminen todistaa jonkin oleellisen teorian oikeaksi
ä) joita on vaikea kääntää toiselle sivistyskielelle
ö) joita ei voi luokitella yksinkertaisesti.

Kauniin päivän soundtrack

Kevät on täsmällinen vuodenaika. Se alkaa tarkalleen 1. maaliskuuta. Näin tapahtuu myös karkausvuonna, kuten nyt: talvi kesti päivän pidempään.

Auringonpaiste, hetkessä sulava lumi, päähän tippuvat räystäät ja sirkuttavat linnut (sekä hiihtoloma!) aiheuttavat toinen toistaan iloisempien sävelmien putkahtelemista päähän. Samoin kuin kevätaurinko paistaa sisään likaisimmistakin ikkunoista (ja etenkin niistä), voit nyt Sinäkin, hyvä lukija, kurkistaa pääni Bumtsibum-osaston sisään ja harjoittaa hieman salakuuntelua. (Ks. myös noin vuodentakainen tilanne "naisen pään sisällä" vastauksena suurimpiin kuuluvan idolini Markus Kajon blogiin.)

Tässäpä tämä. Ollos hyvä: kauniin päivän soundtrack (suom. ääniraita).

1. Astrud Gilberto: It's a Lovely Day Today

2. Jacques Brel: La valse à mille temps

3. Wigwam: Greasy Kid's Stuff

4. M. A. Numminen: Tikka Tuulispää

(Koko levy Swingin kutsu on sellaista päivänpaistetta, että sitä voisi nauttia D-vitamiinin sijaan.)

 

5. Simon & Garfunkel: Flowers Never Bend with the Rainfall

 6. Slapp Happy: Michelangelo

(Ja Strayed!)

7. Blues Section: Semi-circle Solitude

8. Ruth Etting: Button Up Your Overcoat

(Ja tietysti Bonzo Dog Doo Dah Bandin versio!)

9. The Karelia: Love's a Cliché

10. Olavi Virta: Sydänsuruja

11. Heli Keinonen: Laskettakkua brihat hebot

12. Yona: Maantien laitaa

13. Belle & Sebastian: Jonathan David

14. Georg Malmstén: Aallokko kutsuu 

(Kalasaaren kaunis Anni veisi voiton, mutta sitä ei valitettavasti löydy YouTubesta.)

Viimeiseksi kaikkein pahin korvamato,

15. Pilita Corrales: Rosas Pandan