Edarivaalibingo

Jee, on taas edustajistovaalit! Jee, jälleen pääsee kuuntelemaan vaalipaneeleja ja tenttaamaan telttailevia ehdokkaita (tänä vuonna jopa sisätiloissa)! Jee, tästäkin voi tehdä bingon!

Samoin kuin ryhmien vaaliohjelmissa tai ehdokkaitten puheissa tässä bingossa ei liene monellekaan mitään uutta. Mutta koska sisäilmaongelmista kärsivällä kampuksellamme eivät juuri muutenkaan puhalla "uudet/raikkaat tuulet", voimme mekin bingo-orientoituneet ylioppilaskuntadinosaurukset olla esittelemättä torahampaitamme ja keskittyä seuraamaan rattoisasti kertautuvaa edarivaalidiskurssia. Oheinen bingo on laadittu Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) edustajistovaaleja 2013 varten, mutta sitä voinee hyödyntää muuallakin.

Ota siis tämä bingoruudukko mukaan, kun päädyt kuuntelemaan ehdokkaita, ja pidä hauskaa! Edustajistovaalit ovat opiskelijan parasta aikaa. :)

[Suurenna ruudukko klikkaamalla.]

Jk. Jos et tiedä, miten tällaista bingoruudukkoa käytetään, pidä siitä vähintään viisiminuuttinen puheenvuoro.

Ylioppilaskuntanarkootikko

Blogissa on ollut vähän hiljaista, koska en jaksa nykyään istua kovin paljon tietokoneen ääressä. Ja toki opetusharjoittelutkin vaikuttavat asiaan.

Siispä hyödynnettäköön muita tekstejä. Tässä on esittelyni SYL:n vaalikoneesta. Kyllä vain, olen taas ehdokkaana, nyt kolmatta kertaa Jyyn edustajistovaaleissa (nro 130). Ja tietysti myös Kortepohjan asukasneuvostovaaleissa (nro 10). Ylioppilaslehtemme Jylkkäri niputti minut tästä hyvästä jo fossiilien kunniakkaaseen joukkoon. Mikäs siinä. Palkittiinhan minut jo viime vappuna (2011) Jyyn hopeisella harrastusmerkillä. Työni ylioppilaskunnan hyväksi on siis noteerattu hyvissä ajoin, mutta ei minusta näin vähällä eroon päästä.

Muistathan äänestää, jos Sinua on äänioikeudella siunattu!

* * * * *

Terve! Olen Heli Hämäläinen ja viidettä vuotta koukussa ylioppilaskuntatoimintaan. Aloin vetää JYY:tä heti yliopistoon tultuani, ja addiktio vain pahenee. Siksi olen nyt kolmatta kertaa ehdokkaana Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajistoon.

Toki taipumukset yhteisten asioitten hoitoon olen saanut jo geeneissä ja äidinmaidossa. (Tässä taas nähdään, ettei äitien kannattaisi raskausaikana ajatellakaan politiikkaa, kun tulos on tämä.) Olen lapsesta saakka nuuhkinut vaalijulisteitten liimaa ja imeskellyt värikkäitä puoluekaramelleja. Kouluaikana olin jo aivan menetetty tapaus. Nuorena seura alkoi tehdä kaltaisekseen, kun ajauduin epämääräisiin nuorisopoliittisiin piireihin. Opiskelemaan tulo ja muutto kotoa Mäntsälästä ajoivat minut lopullisesti ylioppilaskuntanarkootikkojoukkoihin. JYY on todella koukuttava ja päihdyttävä seurapiirihuume.

JYY:n lisäksi olen opiskeluvuosinani tutustunut aineisiin nimeltä KVAT, ASN, JOK ja K-S-KeNut. KVAT eli Kortepohjan vapaa-aikatoimikunta piti minut sopivilla kierroksilla parin vuoden ajan, kun vedin toimintaa täysillä suoniin. ASN eli (Kortepohjan ylioppilaskylän) asukasneuvosto on tutustuttanut minut joukkoon muita HC-kyläläisiä. JOK ja K-S-KeNut ovat keskustalaista ruohonjuuritason nuoriso- ja opiskelijameininkiä, jossa on hyvä pössis ja josta jää suuhun hyvä maku.

En kykene pysymään poissa sieltä, missä tapahtuu ja missä hoidetaan hommia. Pyörin toinen toistaan epämääräisemmissä nuorisopoliitikkoporukoissa ja diilaan päänsisäistä huttua eteenpäin. Minulla on laajat vaikutuspiirit ja verkostot, ja tiedän aina, mistä ja keneltä mitäkin kamaa saa. JYY:tä vetävä joukko on melko tiivis, ja samasta addiktiosta kärsiviltä on helppo saada tukea. Me toimimme yhdessä.

Vaikka JYY-touhut saattavat kuulostaa vastenmielisiltä, ainakaan minun takiani ei kannata huolestua. Tiedän, että jos en saa enää JYY:tä, voin aina ryhtyä kiskomaan jotakin muuta. Kyllä sitä aina jostain saa potkua ja sisältöä elämään. Mutta nyt kiinnostaisi kovasti edetä JYY-nappien nappailusta vihdoin vahvempiinkin aineisiin, kuten JYY:n hallitukseen.

Olisin iloinen, jos voisit auttaa minua saamaan haluamani. Tiedät, kuinka nämä hommat toimivat: kaltaiseni ihmiset pysyvät poissa pahanteosta, kun meillä on jotakin, joka saa meidät pilviin. Voit sulkea silmäsi ympärilläsi rehottavalta JYY-bisnekseltä, mutta muista, että näissä piireissä pyörivät sinunkin hynäsi. Ja muista, että pennosillasi voidaan saada aikaan myös monenlaista hyvää. Ole hyvä ja heitä edustajistovaalien äänestyslippuun 130,- ja asukasneuvostovaaleissa täysi kymppi. Kiitos!

Ikäkö ei muka merkitse mitään?

Kun olin viidentoista ikäinen, kaikki kiinnostavimmat tyypit olivat aina 23-vuotiaita. Niitä oli isosina, niitä kävi koulussa opettajien sijaisina, tai sitten ne olivat ikätoverien isompia sisaruksia. Ja kaikki ne tuntuivat silloin hirmuisen älykkäiltä, kiehtovilta – ja ennen kaikkea vanhoilta.

Erikoinen piirre tuossa maagisessa iässä oli se, että kun minulle tuli lisää ikää, ne kiinnostavimmat tyypit olivat edelleen 23-vuotiaita. Toisin sanoen mitä vanhemmaksi tulin, sitä enemmän aloin arvostaa myös ikätovereitteni ja suunnilleen samanikäisten viisautta ja kokemuksia.

Nyt olen itse juuri täyttänyt 23 vuotta ja olen keski-ikäinen keskustanuori. Keskustanuoriinhan voivat kuulua 15–30-vuotiaat keskustahenkiset nuoret – vaikka viisitoistakesäisten silmissä kolmekymppiset näyttävät ikälopuilta. Keskellä tätä keski-iän kriisiäni voin kuitenkin ilokseni huomata, että keskustanuorilla on näissä vaaleissa toinen toistaan fiksumpia ehdokkaita eri puolilta maata. Joukossa on useita 23-vuotiaitakin, mutta vielä enemmän niitä, jotka ovat hyviä tyyppejä myös muuten kuin ikänsä ansiosta.

Keskustanuoret ovat voineet ylpeillä sillä, että nykyisen eduskunnan ainoa nuori (siis alle 30-vuotias) on keskustanuori Tuomo Puumala (28). Koko Suomen nuorisoa on siis edustanut tasan yksi henkilö. Yksi kansanedustaja 200:sta on sama kuin 0,5 %. Puoli prosenttia!

Meitä 15–30-vuotiaita nuoria on sentään 19 % koko Suomen väestöstä. Jos mukaan lasketaan myös alle 15-vuotiaat, lapsia ja nuorisoa on yhteensä kolmannes suomalaisista. Ja meitä sitten on viimeksi edustanut puoli prosenttia kansanedustajista.

Voisiko olla, että nuorten kansanedustajien vähyydellä olisi jotakin tekemistä sen kanssa, että nuorten asiat ovat jääneet toisarvoisiksi. Opintotukea on vaikea saada riittämään elämiseen, nuorisotyöttömyyttä piisaa ja syrjäytyminen on entistä suurempi ongelma. Ja kuitenkin meidän sukupolvemme on se, jonka täysin työkykyisenä tulisi kyetä elättämään eläköityvät suuret ikäluokat.

Harmaaparrat ovat vaalien alla aloittaneet perinteisen valitusvirtensä siitä, että nuoria ei kannata valita eduskuntaan, koska nuoret ovat kokemattomia eikä heillä ole iän tuomaa viisautta. Ei pidä paikkaansa. Nuorena olemisesta heillä ainakin on kokemusta, jos ei muusta. Sitä paitsi moni keskustanuori on ehtinyt harrastaa politiikkaa aktiivisesti jopa 10 vuotta, ennen kuin on asettunut ehdokkaaksi. Samanlaista, yhtä pitkää kokemusta ei välttämättä ole kaikilla varttuneemmilla.

Fiksut nuoret kuuntelevat vanhempiaan – myös muita kuin biologisia – ja haluavat ottaa asioista selvää. Jos nuori ei ole elänyt rakennemuutoksen tai lama-, sota- tai pula-aikaan, hän voi ottaa asiasta selkoa useista eri lähteistä ilman, että hänen tarvitsee fakkiutua vain yhteen, omakohtaiseen kokemukseen.

Nähtäväksi jää, äänestävätkö vanhat patut nuoria eduskuntaan, niin kuin Keskustan ukot äänestivät viime kesän puoluekokouksessa Annika Saarikon (27) puolueen varapuheenjohtajaksi. Kiinnostaa myös nähdä, saavatko muut puolueet nuoriaan eduskuntaan samoin kuin Keskusta.

Minä aion äänestää nuorta ehdokasta. Äänestä sinäkin, jos olet nuori.

Heli Hämäläinen
Kirjoittaja on paljasjalkainen mäntsäläläinen, ties kuinka monennen polven järjestöihminen, kätevä emäntä, tarkkakorvainen musiikinharrastaja ja päättäväinen äidinkielenopettajaopiskelija Jyväskylän yliopistossa.

Kolumni on julkaistu Nuori Keskusta -lehden numerossa 1/2011 maaliskuussa.
* * * * *
Keski-Suomesta suosittelen erittäin lämpimästi kahta nuorta ehdokasta, Petri Toivolaa (nro 70) ja Anssi Kekkosta (nro 61). Petri on 26-vuotias kemianopiskelija ja vänrikki evp., ja Anssi on yhteiskuntatieteiden opiskelija ja hipoo 24:ää vuotta.

Lisää hienoja, nuoria keskustalaisia ehdokkaita joka puolelta maata esittelee sivusto Asiatonta.net.

Kansanliike tarvitsee lauluja

Keskustalla on paljon hyvää, mutta yksi puuttuu. Nimittäin puolueen oma lauluperinne.
Kuinka hienoa olisikaan suurin joukoin laulaa innostavia ja mieltä ylentäviä lauluja alkiolaisesta sivistysaatteesta, maaseudun tulevaisuudesta, yrittämisestä ja alueellisesta tasa-arvosta.
Laulujen kautta ajatukset ja tunteet välittyvät aivan eri tavoin kuin "pelkkänä" tekstinä tai puheena.

Vasemmistoryhmillä lauluperinne on aina ollut vahva. Agitaatiomusiikki saavutti taiteellisen huippunsa 1970-luvulla Agit-Propin kvartetin ja KOM-teatterin laulujen myötä.
Nykyään monien kotimaisten rap-artistien kappaleet ovat yhteiskunnallisia kannanottoja. Ja onhan SKP:llä hihassaan ässä, Kari Peitsamo, joka on Suomen tuotteliaimpia ellei jopa tuotteliain muusikko.
Vasemmistolaulujen syntymisestä on kiittäminen työväenrunoilijoita. Säveltäjiä kyllä yleensä löytyy, kun vain on hyviä tekstejä laulujen pohjaksi.

Siksi ihmettelenkin, missä ovat keskustan poliittiset laulut, kun jo Santeri Alkion kirjoituksia voisi säveltää usean nuottikirjallisen verran.
Puolueessa on musiikillisia monilahjakkuuksia, kuten Mikko Alatalo. Hänen kappaleistaan voi kuulla keskustavaikutteita. Aatteellisia laulelmia voisi syntyä myös Rainer Frimanilta, joka kirjoittaa Suomenmaahan erinomaisia kolumneja.
Puolueväestä lähtee myös ääntä, onhan taitavia laulajia ministeritasolla saakka, puhumattakaan Lahdessa debytoineista laulavista Kertuista.

Keskustassa on hyvin hoksattu hyödyntää maakuntalauluja musiikillisen tyhjiön täyttäjiksi. Maakuntalaulut ovat sekä tuttuja että juhlavia. Aluenäkökulmakin on niissä erinomaisesti edustettuna.
Nälkämaan laulu on jo ehtinyt muodustua keskustan tunnussävelmäksi.
Lahden puoluekokouksessa oli suuren maailman tuntua, kun yhä uudestaan soitettiin katkelmaa Kainuun maakuntalaulusta. Enkä varmasti ollut ainoa, jonka päähän kyseinen pätkä jäi soimaan viikkokausiksi.
Kun keskustalaisten ilo on ylimmillään, joku seurueesta haluaa aina ryhtyä laulamaan Nälkämaan laulua. Tunnelmankohottajana se on loistelias mutta ilonpitotarkoituksiin synkähkö. Siksi kaipaisin keskustalle piristävämpiä sävellyksiä.

Eduskuntavaalikampanjaa voisi mainiosti käydä laulamalla. Tarttuva mainoskappale on varmasti parhaita keinoja saada vaikkapa vaaliteemat jäämään pysyvästi mieleen.
Taannoisen ydinvoimaäänestyksen aikaan päässäni junnasi vihreiden tekemä, lähinnä kokoomusta ivaava Iloinen ydinvoimalaulu. Tämä tarttuva rallatus ei vain lähtenyt mielestä. Siitä pisteet mainosmaakareille.
Kaikkein mieluiten haluaisin hyräillä keskustalaisia lauluja. Mutta kuka niitä tekisi?


Kolumni on ilmestynyt Suomenmaa-lehdessä torstaina 5. elokuuta 2010.

Evästystä puoluekokoukseen

Viime päivinä on kohkattu siitä, kuka evästi ja ketä, jos kukaan evästi yhtään ketään missään yhteydessä. Keskustan puoluekokous lähestyy kovaa vauhtia, joten lienee aika koota hieman kokousmatkaeväitä.

Muuan kotimainen avopiirakkayritysketju aloitti eilen perjantaina televisiomainoskampanjan, jossa se mainostaa näin: Kohutieto pääministerivaaleista: lapsillakin on äänioikeus!

Ja mitä lapset ynnä muut saavat äänestää? Yritysketju on kehittänyt neljä uutta avopiirakkaa, jotka on nimetty Keskustan kärkikaartin mukaan. Näistä sitten on mahdollista äänestää suosikkiaan ja miksei toki maistaakin sitä.

Avopiirakat ovat saaneet nimikseen Pekkarinen, Kiviniemi, Väyrynen - ja Vanhanen. Miksi Vanhanen? Hänhän juuri ei ole ehdokkaana näissä "pääministerivaaleissa" yrityksen käyttämää termiä uusintaakseni.

Jokainen "pääministerivaalipizza" sisältää tavanomaisten, syötävien täytteiden lisäksi jonkin abstraktin täytteen. Pekkarisessa on broilerin, ananaksen ja barbequekastikkeen lisäksi työllisyyttä. Kiviniemi koostuu salamista, ananaksesta, mozzarellasta ja oikeudenmukaisuudesta. Pekonilla, punasipulilla ja barbequekastikkeella täytetty Vanhanen on ryyditetty ahkeruudella. Hinnaltaan muita hieman halvemmassa Väyrysessä on kebablihaa ja punasipulia sekä aatteellisuutta. Yrityksen toimitusjohtajan mukaan alempi hinta määräytyy vain täytteiden, ei muiden seikkojen perusteella.

Idea on toki hauska. Ajatuksen olisi vain voinut viedä loppuun saakka. Missä on ehdokas Kaunisto? Kananmunatilallisen mukaan olisi voinut nimetä vaikkapa broileritäytteisen pizzan, jonka keskelle on rikottu kananmuna. Munajuttuihin sopisi hyvin lisämausteeksi uudistaminen ja uudistuminen.

Olisivat saman tien kehittäneet avopiirakat myös puoluesihteeriehdokkaista. Sorsasta saisi maistuvan riistalintupizzan. Korhonen voisi olla vaikkapa perisuomalaista jauhelihakastiketta esimerkiksi salamin ja runsaan valkosipulin kera: Korhosen kannattajien läsnäolon voisi aistia. Laanisen täytteeksi sopisivat hyvin paprika, herkkusienet ja Aura-sinihomejuusto, koska kasvisvaihtoehdot ovat etenkin nuorten naisten suosiossa ja olisihan Aurassa tienraivaajasymboliikkaa.

Mutta miksi ihmeessä Vanhasessa on punasipulia ja juustoa? Iltapäivälehtiä lukeva lapsikin tietää, ettei tämä vielä hetken istuva pääministeri pidä niistä kummastakaan. Tätä tietoa valveutuneet, mutta nirsot lapset voivat kätevästi käyttää hyväkseen.

Kerrottakoon vielä yksi erikoinen seikka: pizzavaalien tämänhetkinen äänestystulos on ainakin johtokaksikon osalta jokseenkin yhteneväinen muiden mielipidemittausten tulosten kanssa. Pekkarinen ja Kiviniemi ovat kumpikin saaneet 31,2 % äänistä, Vanhanen 20,0 % ja Väyrynen 17,5 %. Jännittävää seurata, mihin suuntaan tilanne vielä ehtii muuttua ennen ensi viikkoa.

Ylioppilaskuntapoliittinen monologi

Oheisen monologin kirjoitin ja esitin Kortepohjan vapaa-aikatoimikunnan pikkujoulujuhlassa tiistaina 1.12.2009. Monologi toimi johdatteluna asukasneuvostovaalien tulosten julkaisemiseen, jotka paljasti keskustonttuilu... ei kun keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja.

* * *

Rakkaat ystävät ja kyläläiset,

ennakkotietojen mukaan ohjelmassa piti tässä kohtaa olla tonttunäytelmä, tarkemmin sanoen poliittinen satiiri. Sen nimi olisi ollut Joudutaanko joulu perumaan?, ja se olisi käsitellyt erityisesti keskustonttuilulautakunnan toimintaa.

Valitettavasti näytelmä on jouduttu perumaan, mutta siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä. Näinä aikoina monia asioita on jouduttu hautaamaan erilaisille hautausmaille, miksei siis kuopattaisi syntymätöntä joulunäytelmääkin.

Poliittisen satiirin tekeminen tämän syksyn ylioppilaskuntapoliittisessa tilanteessa olisi ollut todella vaikeaa, koska koko syksy on ollut täyttä farssia.

Tietysti näytelmän tekoon olisi voinut ottaa oppia eräältä tietyltä instanssilta ja esimerkiksi SIIRTÄÄ näytelmän esittäminen johonkin myöhempään ajankohtaan. Tätä vaihtoehtoa olisi tukenut se, että osa työryhmästä oli joka tapauksessa merkinnyt harjoitus- ja esityspäivät kalentereihinsa väärin, mikä olisi ilmi tullessaan voinut aiheuttaa vakavan ongelman.

Näytelmä oli vähällä peruuntua jo aiemmin, kun käsikirjoitusta varten laaditut muistiinpanopaperit katosivat. Lisäksi osa työryhmäläisistä koki, että näytelmän tekoon ei ollut riittävästi ohjeita, ja jos jotain ohjeita olikin, ne olivat huonosti muotoiltuja, epäkelpoja, puolueellisia ja painostavia. Näin ohjaajan näkökulmasta nämä argumentit olivat tietenkin typeriä, koska kyllähän kaikki näytelmiä tehneet tietävät, kuinka homma toimii, eikä turhaa ohjausta tai muuta neuvontaa tarvita. Asia oli loppuun käsitelty. Mikäli toiminta olisi mennyt yliampuvaksi tai loukkaavaksi, erilaisista sanktioista olisi voitu päättää. Ja oikeastaan asia oli loppuun käsitelty vasta tässä vaiheessa, vaikkakin keskustelu heräsi vasta siinä.

Edelliseen ohjeistuksen monitulkintaisuuteen liittyen näytelmää käsikirjoittaessa oli lisäksi hieman epäselvää, saako joulusta ylipäätään puhua, ja jos saa, niin kenen kanssa, milloin ja mitä foorumeita käyttäen, onko yksittäisten henkilöiden – kuten joulupukin – mainitseminen ylipäätään sallittua ja saako joulua kritisoida, vai tulkitaanko kritiikki epäsopivaksi toiminnaksi. Puhumattakaan siitä, kuinka uskaliasta olisi ollut mainostaa tonttunäytelmää esimerkiksi yliopiston kotisivutilassa tai sähköpostilistoilla. Työryhmällä oli myös eriäviä mielipiteitä siitä, kuinka kauan ennen näytelmän esittämistä olisi ollut sopivaa alkaa harjoitella sitä.

Tasapuolisuusperiaatteen noudattaminen olisi näytelmää koottaessa ollut hyvin vaikeaa. Jo näyttelijöiden valintatapa olisi voinut aiheuttaa ikävää kärhämöintiä, 5 tuntia ja 27 minuuttia kestäviä henkilövalintaäänestyksiä, voileipien loppumista, verensokerin laskua ja syytöksiä epädemokraattisuudesta. Voisi tietysti kysyä, uskotteko te, isot ihmiset, muka vielä demokratiaan? Eivätkö vanhempanne ole kertoneet, ettei mitään demokratiaa ole olemassa? Isänne se vain on, joka naamioituu demokratian kaapuun ja väittää ottavansa kaikki tasapuolisesti huomioon. Tasan eivät käy demokratian lahjat, mutta tärkeintä on jaksaa olla kiltti koko vuoden. Luulette varmaan myös, että näin joulun alla tontut juoksentelevat ikkunoiden takana kuuntelemassa kansan mielipidettä. Ehei, hyvät ystävät, ehei!

Näytelmään ei olisi voitu ottaa edes sympaattista eläinhahmoa Petteri Punakuonoa, koska tasapuolisuuden nimissä olisi pitänyt olla myös Petteri Viherkuono, Petteri Vihervasemmistokuono, Petteri Porvarikuono, Petteri Keskustakuono, Petteri Kristilliskuono, Petteri Poikkarikuono, Petteri PresSurekuono ja Petteri P&Dkuono. Tästä joukosta tuskin olisi ollut vetämään samaa rekeä.

Osa työryhmästä ei sitä paitsi olisi suostunut laittamaan päähänsä tonttulakkia, koska lököttävä tonttuhattu olisi heidän mielestään muistuttanut liikaa hyppyritukkaa, joka taas olisi viitannut liikaa erääseen tiettyyn ryhmittymään.

Ongelmia aiheutti myös käytännön toteutus. Kuten erääseen syksyn aikana parjattuun instanssiin, näytelmäänkään ei ollut kovin paljon tunkua. Mukaan kysyttyjen mielestä oli paljon mukavampaa saada nauttia itse esityksestä ja tarvittaessa kritisoida esiintyjien toimintaa ja ohjausta sekä mieluusti ilmoittaa mahdollisista virheistä sanomalehti Keskisuomalaiseen.
Ei auttanut, vaikka mukaan kysyttyjä yritettiin houkutella sanomalla, ettei harjoitteluun kulu kuin pari päivää ja ettei hommaa ole paljon. Lähes ainoa tähänkin tonttuiluhommaan vapaaehtoisesti suostunut oli eräs Michaël Vanamo, joka olisi esiintynyt näytelmässä omana itsenään.

Tapaluokat hallussa

Lähestyvien edustajistovaalien (ennakkoäänestys 28.-29.10., vaalit 3.-4.11.) kunniaksi kerrottakoon, mitä vastasin YK:n eli Yhdistyneiden Kieltenlukijoiden vaalikysymykseen.

Miksi kieltenopiskelijan kannattaa äänestää juuri Heliä?

Menneiden aikamuotojen sijaan toimin aktiivisesti futuurissa.

Puolustan kielten keskipienten ainejärjestöjen oikeuksia. Suomenopiskelijana tiedän, että keskipienissä ainejärjestöissä pienikin joukko saa paljon hyvää aikaan, kun toimitaan ahkerasti talkoovoimin. Suomen ainejärjestön Sanen puuhat ovat loistoesimerkkejä siitä, kuinka veikeitä juttuja voidaan tehdä ilman suuria rahoja, tiloja ja sponsoreita. Aivan yhtä lailla koko ylioppilaskuntakin voi tehdä joitakin asioita vailla ihmeempiä varoja.

Haluan lisää vaihtoehtoja tenttimiseen. Tenttiakvaario on jo hyvä alku, mutta himoitsen myös suullisia tenttimismahdollisuuksia. Lisäksi tahdon opiskelumateriaalin helpommin saataville.

Teen kaikkeni, jotta humanisteille, erityisesti kieltenopiskelijoille, saadaan lisää harjoittelupaikkoja. Maailma tarvitsee muitakin kuin opettajia, vaikka me opettajat olemmekin "yhteiskunnan tukipilareita ja oppilaitten kasvun vankkoja kukkakeppejä".

Kaiken tämän hyvän lisäksi hallitsen modukset erinomaisesti!

Ehtoisa emäntä ehdokkaana

Kortepohjan asukasneuvostovaalit ovat huomenna tiistaina 20.11.
Äänestysprosentin kasvaminen tuntuu mahdolliselta, koska ennakkoäänestyksessä kävi kiitettävästi väkeä. Minäkin äänestin ennakkoon, koska ajattelin mummomaisesti, ettei ikinä voi varautua tulevaan liian hyvin. Eihän voi tietää, mitä kaikkea varsinaisena vaalipäivänä voi sattua.

Olen tehnyt Facebookiin vaali- ja esittelysivun. Kirjoitushetkeen mennessä tukiryhmääni on liittynyt 35 kannattajaa, joista osa on jyväskyläläisiä ja osa enimmäkseen mäntsäläläisiä. Olen erittäin kiitollinen siitä, että tukijani haluavat siten ilmaista kantansa, vaikka eivät välttämättä voikaan äänestää asukasneuvostovaaleissa.

Vaalisivullani esittelen itseni ja tavoitteeni näin:

Ylioppilaskylä ilman sen poluilla astelevata emäntää on niinkuin pilvinen päivä, ja sen kylän huonehissa asuu ikävyys kuin riutuva syksy-ilta.

Heli Hämäläinen asuu Kortepohjassa toista vuotta eikä ole aikeissa muuttaa pois. Aktiivisena järjestö- ja yhdistysnaisena Heli tietää, missä ja miten asioihin voi vaikuttaa, ja siksi hän pyrkii asukasneuvostoon äänestysnumeronaan jo Beatlesin suosima number 9.

Kylän kehittämisessä tällä emännällä on oma lehmä ojassa. Heli uskoo, että Kortepohjasta voi saada entistä siistimmän ja viihtyisämmän asuinpaikan.

Heli haluaa

- VALOA KANSALLE
Miksi niinkin ikävää asiaa kuin roskapussin viemistä pitäisi toimittaa pilkkopimeässä? Roskat ja kierrätystavarat saattavat hämärässä eksyä vääriin keräysastioihin. Myös järjen valoa tarvitaan: miksi keräysastioissa ei edelleenkään ole englanninkielisiä ohjeita?

- LISÄÄ YHTEISÖLLISYYTTÄ KYLÄÄN
"Ihmiset eivät tunne edes naapuriaan." Ei kai niin ole myös Kortepohjassa? Kaikkien kanssa ei tarvitse olla kaveri, mutta joistakin tuttavista voi olla jopa hyötyä. Tutustuisitko vaihtarinaapuriisi tai uskaltaisitko juttusille sen yläkerran kivan tyypin kanssa? Kyläläiset voivat tavata muutenkin kuin sokerin lainaamisen yhteydessä. Kortepohja voisi olla meidän kaikkien yhteinen koti.

- AVOIMEMPAA TIEDOTUSTA
Tiesitkö kylään muuttaessasi, mikä on asukasneuvosto tai mistä se päättää? Ovatko tietosi lisääntyneet sinä aikana, kun olet kylässä asunut? Onko sinulla hajuakaan siitä, kenelle voi valittaa vaikkapa käytävillä tuntuvasta tupakansavusta? Mietitkö koskaan, kuka kylän asioista huolehtii? Haluaisitko tietää lisää?

Heli on ehdokkaana KyKy- eli Kyse on kylästäsi -listalla. KyKy on joukko innokkaita ideanikkareita, joille mikään kylän talkootyö kukkasipulien istuttamisesta kahvin keittämiseen ei ole vierasta.

Kummallista kansalaisvaikuttamista

Jyväskylän ylioppilaslehti eli Jylkkäri kertoo uusimmassa numerossaan (13/2008) Kortepohjan ylioppilaskylän asukasneuvostovaaleista. Päätoimittaja Marja Honkosen kirjoittamassa kainalojutussa tulee voimakkaasti esiin asenne, ettei asukasneuvostolla ole juurikaan väliä. Jo ingressi ("Uusien talojen ratkaisuista asukasneuvostossa ei pääse päättämään") antaa ymmärtää, että asukasneuvosto on turha instituutio.

Ilmeisesti uutisjutuksi tarkoitettu teksti on hyvin asenteellinen ja värittynyt. Voisi luulla ylioppilaslehden kannustavan lukijoitaan - itsenäisesti ajattelevia älykkäitä opiskelijoita - osallistumaan kansalaisvaikuttamiseen, mutta toisin on. Päätoimittaja Honkonen kirjoittaa näin:
Vuosittaisten vaalien kautta asukasneuvostoon valitaan vain neljä jäsentä. Loput viisi valitsee ylioppilaskunnan edustajisto. (- -) Äkkiseltään vaikuttaa siis siltä, ettei asukasneuvoston vaaleilla ole juuri merkitystä - tarjolla on neljä paikkaa, ja esimerkiksi vuokrien korotukset ovat usein pakon sanelemia vaikkapa sähkön hinnan noustessa.

Juttuun haastatellun (pian) entisen asukasneuvoston edaattorijäsenen Hannu Heikkilän (Gröniöni) sitaatit on valittu siten, että hän joutuu puolustelemaan asukasneuvoston tarpeellisuutta:
Mutta kyllä asukasneuvostolla on juuri niin paljon valtaa kuin se päättää ottaa. (- -) Ja onhan asukasneuvoston puheenjohtaja Ville Qvist [rakennus-]toimikunnassa mukana.

Asukasneuvostovaaleissa äänioikeus on kaikilla 16 vuotta täyttäneillä kyläläisillä. Jostain syystä - kenties ylioppilaskunnan pää-äänenkannattajan nuivan suhtautumisen takia - tavallisesti vain 10 % kyläläisistä äänestää vuosittaisissa vaaleissa.

Ihmettelen, miksi ylioppilaskylän asukkaista vain kymmenes haluaa vaikuttaa siihen, ketkä päättävät yhteisen asuinpaikan asioista. Asukasneuvosto pystyy vaikuttamaan muun muassa vuokrien suuruuteen, käytetyn energian laatuun, pihojen istutuksiin, bänditilan kuntoon, leikkikenttien varustukseen, vapaa-aikatilojen käyttöön ja moniin muihin itsestäänselvyyksiltä tuntuviin, mutta tärkeisiin seikkoihin. Miksi kummassa joku ei haluaisi päättää asuntonsa ja pihansa asioista?

Asukasneuvostossakin on monenlaista väkeä. On niitä, jotka haluavat tehdä päätöksiä, ja niitä, jotka tahtovat tehdä jotakin konkreettista. Sain hyvät naurut viimeviikkoisessa vaali-infossa, jossa eräs entinen asukasneuvoston jäsen julisti ryhmänsä haluavan noudattaa demokratian, solidaarisuuden ja muiden hienojen termien mukaisia oppeja. Sen sijaan hän ei osannut kertoa, mitä ryhmän edustajat ovat saaneet aikaan neuvostossa. Toiseen ryhmään kuuluva nykyinen asukasneuvoston jäsen puolestaan sanoi suunnitelleensa ja istuttaneensa kukkapenkit DDR-talojen edustalle. Demokraattiheppu rupesi syyttelemään kukkalapiotyyppiä ja tämän ryhmää "puuhastelijoiksi". Kumpikohan on tehnyt Kortepohjasta viihtyisämmän, kukkaistutukset vai demokratia?

Kehotan kaikkia kortepohjalaisia käyttämään äänioikeuttaan asukasneuvostovaaleissa. Ennakkoäänestys on 11.11. ja varsinainen vaali 18.11. Rentukassa. Jos ehdokkaiden joukosta ei löydy sopivaa edustajaa, voi myös itse ryhtyä ehdokkaaksi viimeistään huomenna 4.11.
Kannattaa äänestää sitä, joka huolehtii parheiten kylän asioista eikä CV:nsä pituudesta. Ehdokkaissa on valinnanvaraa, ja on syytä miettiä, haluaako edustajakseen kovan puhujan vai kovan tekijän.

Loppukaneetti: Kuten tarkkaavainen ja nokkela lukija saattoi ehkä arvatakin, olen ehdokkaana näiden "puuhastelijoiden" joukossa KyKy- eli Kyse on kylästäsi -listalla. Ehdolla on ehtoisa emäntä, äänestä häntä!

Lukiolaisten asiat edelleen lähellä

Facebookista löytyi mainio ryhmä: Suomen Lukiolaisten Liiton kuntavaalitavoitteita kannattavien ryhmä. Liittymällä ryhmään voi ilmaista kannattavansa teesejä ja sitoutua edistämään niissä vaadittuja asioita, mikäli tulee valituksi kunnanvaltuustoon.

Liityin ryhmään heti, koska lukiolaisten asiat ovat minulle edelleen tärkeitä. Mahdollisesti tulevana lukion opettajana haluan, että opiskelijoiden asiat eivät nykyisestä ainakaan huonone - mieluummin soisin niiden paranevan huomattavasti. Sain vaikuttaa Mäntsälän lukion opiskelijakunnan hallituksessa koko lukioaikani (2004-2007), ja ollessani puheenjohtajana lukuvuonna 2005-2006 koin tehneeni valtavasti työtä opiskeluyhteisön hyvinvoinnin eteen. Kiitoksia on ainakin tullut, mikä on lämmittänyt kovasti sydäntäni.

Lukiolaisten Liitto (SLL) esittää tavoitteissaan, että:
1. Lukioissa on oltava riittävästi päteviä opinto-ohjaajia
2. Psyykkisen ja fyysisen opiskeluterveydenhuollon resurssit on saatava kuntoon
3. Kaikille lukiolaisille on tarjottava kelvollinen opiskeluympäristö
4. Kouluruoka ei saa olla kuntien säästökohde.

Teeseistä kerrotaan lisää seuraavassa. Teksti (kursivoituna) on kopioitu Facebook-ryhmän esittelytekstistä. Omat kommenttini ovat kursivoimattomina.


1. Lukioissa on oltava riittävästi päteviä opinto-ohjaajia

Tarvelähtöinen, henkilökohtainen opintojen ohjaus tulisi olla kaikkien lukiolaisten saatavilla. Henkilökohtaisen ohjauksen puutteet näkyvät väärinä alavalintoina, keskeyttämisinä ja välivuosina. Valtaosa lukiolaisista ei tiedä jatkosuunnitelmistaan vielä lukioon tullessaan ja osa nuorista tuleekin lukioon miettimään jatkosuunnitelmiaan. Jatkosuunnitelmia tukevan ohjauksen resurssit kuitenkin vaihtelevat huomattavasti lukioittain lukiokoosta riippumatta. Ohjausresurssien kirjavuus puolestaan heijastuu suoraan tarjolla olevan ohjauksen määrään. Yhdellä kolmasosalla lukiolaisista ohjauksen tarpeita ei tällä hetkellä kartoiteta lainkaan, vaikka tarvetta olisi.

Kuntien tulisi ottaa opinto-ohjauksen tila tarkasteluun ja perustaa riittävästi opinto-ohjaajan virkoja tilanteen parantamiseksi. Pätevien opinto-ohjaajien virkojen määrää on lukioissa lisättävä siten, että jatkossa jokaisella täyspäiväisellä opinto-ohjaajalla olisi korkeintaan 200 ohjattavaa, tällöin henkilökohtainen ohjaus on mahdollista. Ohjaajalla olisi tällöin resurssit arvioida jokaisen opiskelijan henkilökohtaisia ohjaustarpeita, sekä opiskelijan opintojen etenemistä ja mahdollista keskeyttämisriskiä. Ohjauksen tulisi tukea opiskelijan tulevaisuuden hahmottamista ja välietappien löytämistä. Ohjauksen tulisi kehittää myös opiskelijan omia päätöksentekotaitoja ohjausprosessin aikana.

Ei riitä, että lukiolaiselle isketään kouraan korkeakoulukirjanen tai yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen esitteitä. Opiskelijoiden on päästävä keskustelemaan vaihtoehdoista opinto-ohjaajien kanssa niin moneen kertaan, että tulevaisuudensuunnitelmat alkavat hahmottua. Yksi opinto-ohjaaja tuskin ehtii keskittyä kaikkien elämän suunnittamiseen, minkä vuoksi olisi suotavaa, että lukiossa olisi yhden päätoimisen opinto-ohjaajan lisäksi esimerkiksi yksi sivutoiminen opo.


2. Psyykkisen ja fyysisen opiskeluterveydenhuollon resurssit on saatava kuntoon

Tällä hetkellä lukioissa ei ole kattavasti kaikkia koskevaa terveystarkastusjärjestelmää. Nykyisellään opiskelija ei välttämättä käy lukionsa aikana kertaakaan terveystarkastuksessa. Opiskeluterveydenhuolto on laiminlyöty monessa kunnassa, vaikka sen avulla ongelmiin voitaisiin puuttua riittävän ajoissa. Ongelmien ennaltaehkäisy maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin ja varhainen puuttuminen estää usein ongelmien myöhemmän kasautumisen.

Tällä hetkellä lukiolaisten enemmistö voi hyvin, mutta ongelmat kasautuvat pahoinvoivalle vähemmistölle. SLL:n tammikuussa 2008 julkaiseman Lukiolaisten hyvinvointitutkimuksen mukaan kolmasosa lukiolaisista kokee päivittäin ainakin yhtä fyysistä oiretta (esimerkiksi päänsärky, niska- ja hartiakivut). 14% lukiolaistytöistä ja 7% lukiolaispojista puolestaan kokee vaikeaa tai keskivaikeaa masennusta. Psyykkiset oireet johtavat erittäin usein myös fyysisiin oireisiin, joten kuntien tulisi ottaa tukipalveluiden, kuten koulupsykologien ja kuraattoreiden resurssit erityisiksi kehittämisen kohteiksi.

Mikä mättää? Tarvitaan entistä enemmän ammattiapua. Haluan lisää kouluterveydenhoitajia ja kuraattoreita. Jokaisella yläastelaisella ja lukiolaisella pitäisi mielestäni olla mahdollisuus päästä keskustelemaan terveydenhoitajan ja/tai kuraattorin kanssa vähintään kerran vuodessa. Jo viidentoista minuutin, mieluummin puolen tunnin keskustelutuokio ammattimaisen kuuntelijan kanssa auttaisi elämänsä aallokoissa porskuttavaa nuorta huomattavasti. Kaikki haluavat tuntea itsensä tärkeiksi. Joskus helpottaa, kun joku vain kysyy, mitä kuuluu.


3. Kaikille lukiolaisille on tarjottava kelvollinen opiskeluympäristö

Lukiorakennusten kuntotilanne on paikkakunnasta riippuen varsin kirjavaa. Osalla lukiolaisista opiskeluympäristö on melko hyvällä tolalla uusien ja uudistettujen lukiorakennusten myötä, mutta osassa kunnista lukioiden tilat ovat varsin epäasiallisessa kunnossa.

Lukiolaisten hyvinvointitutkimus toi esiin pahoja puutteita koulujen fyysisessä ympäristössä: noin 50% koki puutteita lämpötilassa ja noin 50% ilmanlaadussa. Myös esimerkiksi työergonomiassa ja esteettömyydessä on suuria eroja eri lukioiden välillä. Opiskelijat onkin otettava mukaan kouluyhteisön kehittämiseen, sillä heillä on käyttäjän näkökulmaa siihen, mitä on parannettava ja miten.

Mäntsälään tuli uusi lukio, mutta mitä tapahtuikaan? Huomattiin, ettei upouusi rakennus ollutkaan tarujen El Dorado tai Shangri-la. Entisen lukion yhteisöllisyys on hävinnyt, kun sekä opiskelijat että opettajat ovat jakautuneet kolmeen kerrokseen.

Vaikka me opiskelijakunnan hallituksen jäsenet saimme olla mukana vaikuttamassa lukion suunnitteluun (oikeastaan kommentoimassa valmiita päätöksiä), osa huomautuksistamme tyrmättiin täysin. Pohjapiirroksen nähtyäni tiedustelin arkkitehdeilta, miksi portaikot ovat enimmäkseen hyvin kapeat. Minua huoletti, mahtuuko niissä kulkemaan ja erityisesti kuinka käy hätätilanteissa. Arkkitehdit ilmoittivat, ettei portaikkoja ruveta piirtämään uudestaan ja että ne ovat aivan tarpeeksi leveät normaalikäyttöön. Eihän hätätapauksia satu. Niinpä niin!


4. Kouluruoka ei saa olla kuntien säästökohde

Ravitseva ja riittävä lounas on koulupäivän tärkeimpiä tukipalveluita. Monipuolinen ja maukas lounas kuuluu jokaisen opiskelijan perusoikeuksiin. Erityisruokavaliota noudattavien opiskelijoiden erikoistarpeet olisi otettava huomioon kouluruoan järjestämisessä.

Kouluruoka on oppimisen polttoaineena äärimmäisen tärkeä. Hyvä ravitseva kouluruoka saa samalla opiskelijoiden turhaa napostelua kuriin ja vaikuttaa sitä kautta kansanterveyteen.

Ruuan hinnan noustessa kouluruokaan osoitettujen resurssien on noustava vähintään samassa suhteessa.

Maksuton ja laadukas kouluruoka on rikkaus, josta täytyy pitää kiinni.

Erityisruokavaliota noudattavana olen kouluaikanani joutunut "nauttimaan" hyvinkin ihmeellisiä annoksia. Lukiossa kasvisvaihtoehdot olivat jo ihan oikeaa ruokaa, mutta peruskoulussa erityisruoat olivat toisinaan käsittämättömiä yhdistelmiä, joiden terveellisyys ja monipuolisuus oli lähes nollatasoa.

Salaatteja tarvitaan lisää. Minusta ei riitä, että vaikkapa maksalaatikon lisukkeeksi tarjotaan pelkkää porkkanaraastetta (mikä tarkoittaa meille porkkana-allergisille näppien nuolemista). Oppilaat ja opiskelijat syövät sitä enemmän kasviksia, mitä enemmän niitä tarjotaan. Ja koska kasvikset ovat (useimmiten) edullisempaa kuin liha, voisi hyvin kuvitella, että niiden määrää lisättäisiin ja lihan vähennettäisiin. Vai kuinka?

Kotiin on päästävä

Nuorilla on usein kiire muuttaa pois kotoa. Oman pesän rakentaminen ja tilan hallitseminen houkuttelevat. Itsenäistyminen on tärkeä kehitysvaihe – ja niin myös se, että saa ihan itse päättää, millaiset verhot ikkunaansa laittaa, vai laittaako ollenkaan.

Opiskelujensa perässä muuttavilta nuorilta saattaa helposti katketa side kotiin ja kotikuntaan. Uusi asuinpaikka saattaa olla niin viihtyisä, että entinen unohtuu. Toisaalta monet haluavat vaalia juuriaan ja käydä usein kotona. Olen tästä elävä esimerkki: vaikka vietän suurimman osan vuodestani opiskelukaupungissani Jyväskylässä, käyn ja näyn Mäntsälässä vielä niin paljon, että jotkut eivät ole huomanneet minun muuttaneen pois lainkaan.

Matkustan Mäntsälän ja Jyväskylän väliä jo toista vuotta. Useimmiten kuljen linja-autolla, koska kannatan joukkoliikennettä ja koska en ole halunnut hankkia autoa enkä ajokorttia.

Viime vuonna suoria pikavuoroja ajoi Mäntsälän ja Jyväskylän välillä päivittäin kymmenkunta. Nyt vaihdottomia pikavuoroja on enää kahdesti päivässä, ja voi olla, että pian ei ole enää niitäkään. Olen jo joutunut vähentämään kotona käymistäni siksi, etten pääse kulkemaan linja-autolla enää niin juohevasti kuin aikaisemmin.

Mäntsälässä pysähtyvien linja-autovuorojen karsimista on perusteltu muun muassa sillä, että junaliikenteestä on tullut hyvin suosittua. Juna on kyllä kätevä kulkupeli, kun pitää päästä Helsingin tai Lahden suuntaan.

Sen sijaan matkatavaroitaan raahaavaa opiskelijaa ei paljonkaan lohduta, että junalla voi matkustaa Lahteen ja siirtyä siellä loppumatkaksi linja-auton kyytiin. Toinen vaihtoehto olisi kulkea pelkkää rautatietä ensin Mäntsälästä Tikkurilaan, sieltä Tampereelle ja lopulta Jyväskylään.

Joukkoliikenne ei kehity, ellei sitä kehitetä. Jyväskylä ei ole ainoa paikka, jonne Mäntsälästä on haastavaa matkustaa. Näinä realistisen vihreyden aikoina on suorastaan käsittämätöntä, miksei joukkoliikenteen käyttöä tehdä helpommaksi ja haluttavammaksi vaihtoehdoksi.

Haluan, että Mäntsälästä on hyvät kulkuyhteydet moneen suuntaan. Haluan pystyä tulevaisuudessakin matkustamaan sekä kotiin että sieltä pois mahdollisimman vaivattomasti. Voihan olla, että jään loppuiäkseni asumaan Mäntsälään. Jos näin käy, olisi hienoa selvitä ilman autoa.

Kuvat: Eveliina Laurila
Teksti on julkaistu Mäntsälän Keskustan vaalilehdessä 6.10.2008.

Kunnallisvaaliehdokkaan haastattelu

Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä nuoren kunnallisvaaliehdokkaan Heli Hämäläisen. Heli on 20-vuotias opiskelija.

Pitemmittä puheitta päästettäköön tämä nuori keskustan ehdokas itse ääneen.

Olen paljasjalkainen mäntsäläläinen, mutta olen tassutellut Jyväskylän yliopistoon, jossa opiskelen suomea ja kirjallisuutta nyt toista vuotta. Tarkoituksenani on valmistua äidinkielenopettajaksi, vaikka veri vetää myös toimittajaksi.

Aivan. Heli, sinähän olit kesällä töissä keskustan pää-äänenkannattajassa Suomenmaassa. Toimittajan pesti oli ilmeisesti mieleinen.

Pitää paikkansa. Tajusin, että olen kirjoittanut lehtiin jo kymmenen vuoden ajan eli puolet elämästäni. Kesä Suomenmaassa oli upea ja (media-)kasvattava kokemus.

Olet innokas kirjoittaja ja lukija. Mistä muusta pidät? Sinullahan on tapana kertoa asioista predikaattien avulla - käsität siis kaiken olemisen tekemisenä.

Harrastukseni teatteri ja musiikki käyvät toisinaan työstä. Älykkäänä basistina olen oikea luonnonoikku. Savolais-karjalaisine sukujuurineni olen iloinen ja puhelias, mutta myös ahkera, aktiivinen ja aikaansaava.

Minkä asioiden puolesta lähtisit taisteluun vaikka tuulimyllyjä vastaan?

Minulle tärkeitä asioita ovat koti, hyvinvointi, koulutus ja kulttuuri.

Koti on ihmisen paras paikka. Joukkoliikenneyhteyksiä on pidettävä yllä ja kehitettävä niin, että opiskelijoiden ja työssäkävijöiden on helppo päästä kotiin. Iskulauseeni kunnallisvaaleissa onkin Kotiin on päästävä.

Vanhemmille tarvitaan lisää mahdollisuuksia hoitaa lapsia kotona. Kotikasvatuksen lisäksi yhteiskunnan tuki on tärkeää kasvamisessa ja elinikäisessä oppimisessa. Koulujen on oltava innostavia, läheisiä paikkoja.

Tervehenkiset harrastukset pitävät mielen ja kehon virkeänä. Kulttuuri tekee hyvää ja antaa ajattelemisen aihetta. Kunnan tulee kannustaa kulttuurin luomiseen ja aktiiviseen kuntalaisuuteen.

Kiitos haastattelusta, Heli Hämäläinen! Onnea vaaleihin!

Kiitos itsellesi, Heli. Oli mukavaa olla haastateltavanasi!