Kortepohja-bingo

Tarinat kertovat, että ammoisina aikoina (ainakin 1980-luvulla), kun jokaisessa Kortepohjan ylioppilaskylän asunnossa oli vielä toimiva lankapuhelin, pelattiin puhelinbingoa. Kortepohja-bingon idea oli yksinkertainen: pimeinä iltoina soiteltiin vastapäiseen taloon, havahdutettiin asukkaat ja yritettiin sytytyttää valoja ikkunoihin. Bingon sai, kun onnistui soittamaan valot esimerkiksi viiteen ikkunaan pysty-, vaaka- tai vinorivissä. Pelaaminen vaati tietoa, taitoa ja nopeutta – ja tietysti suunnatonta röyhkeyttä. Mutta mitäpä sitä ei opiskelijalta löytyisi!

Astetta kesympi Kortepohja-bingo on julkaistu Kylähullussa ensimmäisen kerran vuonna 2011. Lehden juhlavuoden kunniaksi kierrätämme vanhoja juttuja ja julkaisemme päivitetyn version bingosta. Tätä mainiota seurapeliä voi pelata iltojen ilona seurueessa tai vaikka virtuaalisesti irkissä tai Facebookissa. Myös yksinpeli onnistuu!

Bingoa voi pelata asunnosta käsin, tai jos heittäytyy oikein hurjiksi, menemällä ulos. Kun havaitsee jonkin bingoruudukossa mainitun asian, sen saa rastittaa. Viisi rastia pystyyn, vaakaan tai vinoon tietää bingoa. Voitettaessa tulee muistaa hurrata kovaäänisesti, jotta naapuritkin saavat yhden rastin lisää.

Ruudukko suurenee klikkaamalla.

* * * * *

Juttu on julkaistu Kortepohjan ylioppilaskylän vapaa-aikatoimikunnan tiedotuslehdessä Kylähullussa syksyllä 2013.

Goodreads, loit hirviön

Edellisessä kirjoituksessani intoilin Kannesta kanteen -blogista ja kirjojen suunnitelmallisesta ahmimisesta ylipäätään ja kyselin lukuvinkkejä. Jenni suositteli Goodreads.com-sivustoa, johon hurahdin heti täysin. Kiitos vinkistä! Tosin olo on nyt kuin Frankensteinilla: hupsis, loin hirviön.

Goodreadsin ideana ovat erilaiset kirjalistat. Sivustolle on syötetty miljoonia kirjoja (en pikaisesti etsien löytänyt tarkkaa lukumäärää), joita käyttäjät voivat merkata luetuiksi, parhaillaan luettaviksi tai kiinnostaviksi lukea. Luetut kirjat voi arvostella tai vaikka vain antaa holistisesti tähtiä yhdestä viiteen. Muitten käyttäjien kanssa voi verkostoitua ja tutkia heidän "kirjahyllyjään". Kirjallisuusvinkkejä saa myös suoraan Goodreadsilta, joka jollain algoritmilla analysoi listattuja kirjoja ja ehdottaa niitten pohjalta lisää luettavaa. Oikein näppäriä toimintoja kaikki.

Noblesse oblige.... Ei kun tämä olikin se toinen mottoni.
Oi ihana Janosch!

Kuten totesin, hurahdin tähän sivustoon täysin. (Ja kuten tiedän jo ennestään, hehkuva kiinnostukseni mitä tahansa asiaa kohtaan kestää aluksi keskimäärin 3 ½ vuorokautta.) Siispä listasin parissa päivässä viitisensataa ensiksi mieleeni tullutta opusta. Osaan jaksoin merkitä lukemisajankohdan ja muutamasta jopa kirjoittaa muutaman lauseen. Kiinnosti nimittäin, millaisia kirjoja sivusto osaisi suositella minulle. Ja houkuttelevia niteitä löytyikin! Osa oli sellaisia, jotka olen muutenkin aikonut lukea, ja osa aivan tuntemattomia.

Tietysti kirjoja löytää ilman tällaisia palveluitakin. Minusta lukuaikeet kuitenkin konkreettistuvat huomattavasti, kun kirjoista laatii listan. (Olen niitä suorituskeskeisiä ihmisiä, jotka nauttivat, kun saavat merkitä listattuja asioita tehdyiksi.) Toiseksi yritän vähentää "joo, pitäis lukea"- ja "en oo vielä lukenut" -hokemien käyttöä tiettyjen, usein puheenaiheena olevien opusten yhteydessä. Miksi toistaa samaa vuodesta toiseen, kun voisi LUKEA kirjan, kyetä keskustelemaan siitä ja päästä lähemmäs siitä puhuneen ihmisen kokemusmaailmaa?

Helin seuraavat luettavat (138)

(Huom.! Nimien kirjoitusasu on sama kuin Goodreadsissa eli ei aina suomen suositusten mukainen.)

Adams, Douglas	Dirk Gently's Holistic Detective Agency (Dirk Gently, #1)
Adams, Douglas	The Long Dark Tea-Time of the Soul (Dirk Gently, #2)
Agapetus	Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin
Aho, Juhani	Panu : kuvauksia kristinuskon ja pakanuuden lopputaistelusta Suomessa
Alcott, Louisa May	Little Women (Little Women, #1)
Aristophanes	Lysistrata
Asunta, Anssi	Kolmas aikakirja
Barnes, Julian	The Sense of an Ending
Bulgakov, Mikhail	Heart of a Dog
Burgess, Anthony	A Clockwork Orange
Calvino, Italo	Italian Folktales
Camus, Albert	The Plague
Christie, Agatha	And Then There Were None
Coetzee, J.M.	Life and Times of Michael K
Collins, Suzanne	The Hunger Games (The Hunger Games #1)
Corneille, Pierre	Le Cid
Crick, Mark	Household Tips of the Great Writers
Daudet, Alphonse	Lettres de mon moulin
Daudet, Alphonse	Contes du lundi
Dieckmann, Maijaliisa	Väläys pimeässä
Dostoyevsky, Fyodor	The Idiot
Dostoyevsky, Fyodor	White Nights
Dostoyevsky, Fyodor	The House of the Dead
Duras, Marguerite	The Lover
Fielding, Henry	The History of Tom Jones, a Foundling
Fitzgerald, F. Scott	The Great Gatsby
Follett, Ken	Fall of Giants (The Century Trilogy #1)
Follett, Ken	The Pillars of the Earth (The Pillars of the Earth, #1)
Follett, Ken	World Without End (The Pillars of the Earth, #2)
Follett, Ken	Winter of the World (The Century Trilogy #2)
Gibran, Kahlil	The Prophet
Goethe, Johann Wolfgang von	Iphigenie auf Tauris
Goethe, Johann Wolfgang von	The Story of Reynard the Fox
Gogol, Nikolai	Taras Bulba
Gogol, Nikolai	The Inspector General
Golding, William	Lord of the Flies
Goleman, Daniel	Tunneäly: lahjakkuuden koko kuva
Hemingway, Ernest	For Whom the Bell Tolls
Hesse, Hermann	The Glass Bead Game
Hesse, Hermann	Siddhartha
Hietamies, Laila	Kylä järvien sylissä (Viipuri, #1)
Hietamies, Laila	Siniset Viipurin Illat (Viipuri, #2)
Hietamies, Laila	Vienan punainen kuu
Hietamies, Laila	Vierailla Poluilla, Oudoilla Ovilla (Kannas, #4)
Hietamies, Laila	Edessä elämän virrat (Kannas, #5)
Hietamies, Laila	Rakkaani Tuli Vuorilta
Hietamies, Laila	Kesän korkea taivas (Viipuri, #3)
Hietamies, Laila	Valkeat yöt (Laatokka, #5)
Hietamies, Laila	Pilvissä taivaanlaiva (Laatokka, #1)
Hietamies, Laila	Valamon yksinäinen (Laatokka, #3)
Hietamies, Laila	Maan kämmenellä (Laatokka, #2)
Hietamies, Laila	Jäiden soitto (Laatokka, #4)
Hietamies, Laila	Valoa Kohti (Laatokka, #6)
Hosseini, Khaled	A Thousand Splendid Suns
Hosseini, Khaled	The Kite Runner
Hugo, Victor	The Hunchback of Notre-Dame
Hugo, Victor	Les Misérables
Hämeen-Anttila, Jaakko	Kalifien kirjastossa - arabilais-islamilaisen tieteen historia
Hämeen-Anttila, Jaakko	Jumalasta juopuneet
Hämeen-Anttila, Jaakko	Gilgamesh; Kertomus ikuisen elämän etsimisestä
Hämeen-Anttila, Jaakko	Tuhannen ja yhden yön erotiikka
Hämeen-Anttila, Jaakko	Uskontojen risteyksissä: Välimeren alueen uskontojen juurilla
Hämeen-Anttila, Jaakko	Tiedon valtameri – Islamilaista viisautta
Hämeen-Anttila, Jaakko	Todellisuuden maailmat: Runoja ja proosaa islamin mystikoilta
Hämeen-Anttila, Virpi	Tarujen kirja
Itkonen, Juha	Seitsemäntoista
Itkonen, Juha	Hetken hohtava valo
Karra, Petri	Haarautuvan rakkauden talo
Katz, Daniel	Kun isoisä Suomeen hiihti
Kundera, Milan	The Book of Laughter and Forgetting
Kyrö, Tuomas	Mielensäpahoittaja
Kyrö, Tuomas	Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
Kyrö, Tuomas	Miniä
Kyrö, Tuomas	Kerjäläinen ja jänis
Kyrö, Tuomas	Liitto
Laclos, Pierre Choderlos de	Les Liaisons Dangereuses
Lassila, Maiju	Liika viisas
Lee, Harper	To Kill a Mockingbird
Levi, Primo	Survival in Auschwitz
Linna, Väinö	Täällä Pohjantähden alla 1-3
Machiavelli, Niccolò	The Prince
Mailer, Norman	Adolfin linna
Marlowe, Christopher	Doctor Faustus
Maupassant, Guy de	Bel-Ami
Miller, Madeline	The Song of Achilles
Murakami, Haruki	Kafka on the Shore
Nevanlinna, Arne	Hjalmar
Niffenegger, Audrey	The Time Traveler's Wife
Numminen, M.A.	Baarien Mies
Oksanen, Sofi	Puhdistus
Ollikainen, Aki	Nälkävuosi
Orwell, George	1984
Paasilinna, Arto	Kymmenentuhatta Vuotta: Historian Kuvia Suomen Kansan Vaelluksesta
Paavolainen, Olavi	Nykyaikaa etsimässä
Pasternak, Boris	Doctor Zhivago
Picoult, Jodi	My Sister's Keeper
Proust, Marcel	In Search of Lost Time
Racine, Jean	Andromaque
Rannela, Terhi	Amsterdam, Anne F. ja minä
Rimminen, Mikko	Nenäpäivä
Rostand, Edmond	Cyrano De Bergerac
Rousseau, Jean-Jacques	Confessions
Rowling, J.K.	The Casual Vacancy
Rowling, J.K.	Harry Potter and the Deathly Hallows (Harry Potter, #7)
Rybakov, Anatoly	Дети Арбата
Rybakov, Anatoly	Дети Арбата. Книга 2. Страх
Rybakov, Anatoly	Дети Арбата. Книга 3. Прах и пепел
Sacks, Oliver	The Man Who Mistook His Wife for a Hat and Other Clinical Tales
Salinger, J.D.	The Catcher in the Rye
Saramago, José	Blindness (Blindness, #1)
Sartre, Jean-Paul	No Exit and Three Other Plays
Shaw, George Bernard	Pygmalion
Sholokhov, Mikhail	Quiet Flows the Don
Silfverberg, Anu	Luonto pakastimessa
Silfverberg, Anu	Sata sivua: Tekstintekijän harjoituskirja
Sinisalo, Johanna	Sankarit
Tervo, Jari	Layla
Tolkien, J.R.R.	The Hobbit
Tolstoy, Leo	Tunnustuksia
Tolstoy, Leo	War and Peace
Tolstoy, Leo	The Kreutzer Sonata
Topelius, Zacharias	Välskärin kertomuksia
Topelius, Zacharias	Talvi-iltain tarinoita
Unknown	Beowulf: A New Verse Translation
Valtaoja, Esko	Kaiken käsikirja
Waltari, Mika	Nuori Johannes
Waltari, Mika	Kiinalainen kissa: satuja ja tarinoita 1928–1946
Waltari, Mika	Mikael Hakim
Waltari, Mika	Lähdin Istanbuliin
Waltari, Mika	Kaarina Maununtytär
Valtonen, Hilja	Vaimoke
Valtonen, Hilja	Hätävara
Valtonen, Hilja	Nuoren Opettajattaren Varaventtiili
Wasserman, Dale	One Flew Over the Cuckoo's Nest
Wilde, Oscar	The Importance of Being Earnest
Wilde, Oscar	An Ideal Husband
Yli-Juonikas, Jaakko	Neuromaani
Zola, Émile	Nana (Les Rougon-Macquart, #9)

Täytyy lopuksi todeta, ettei virtuaalinen kirjanimekkeiden selailu tuota sellaista tyydytystä kuin kirjastoissa tai antikvariaateissa oleilu. Kirjan fyysinen olemus on tärkeä; se, että sitä saa pitää kädessä ja haistaa sen tuoksun. Kirjoja on paljon kiinnostavampaa haalia hyllyistä, raahata niitä sylissä ja hieman syyllisesti virnistellen käydä lainaamassa ne kirjastonhoitajalta, että anteeksi vain, otin tällä kertaa kaikki Karjala-aiheiset tietokirjanne ja puolet kaunokirjallisuuden M-alkuisten hyllystä [tositapahtumia]. Tai hankkia kirjoja omaksi ja voitonriemuisesti vihkiä käyttöön kirjoittamalla kansilehdelle nimen ja vuosiluvun.

Goodreads-profiilisivuni löydät täältä. En halua luovuttaa sivustolle Facebook- tai minkään muun käyttäjätilini tietoja, joten käyttäjätoverien löytäminen on työlästä. Jos satut käyttämään sivustoa, lisää toki minut toveriksesi! :)

Mitkä sata kirjaa lukisin seuraavaksi?

Uteliaisuuttani tutkin, millaisia ovat Suomen parhaat blogit, joita Helsingin Sanomain Kuukausiliite listaa. Erityisesti kiinnostivat kirja-aiheiset blogit. Listalla mainittiin Kannesta kanteen -blogi, jossa "nuori nainen lukee paljon ja antaa hyviä vinkkejä". Hyviä kirjavinkkejä aina tarvitaan!

Ja vinkkejä ja inspiraatiota sain. Ensiksi tietysti tutkin Kannesta kanteen -blogin kirjoittajan Kaisan profiilia. Apua, hänellä on kilometrin pituinen luettelo seuraamistaan toinen toistaan kiinnostavammista kirjallisuusblogeista! Niitten penkomiseen tulee menemään aikaa.

Toiseksi silmäilin bloggaajan lukemia kirjoja, jotka hän on näppärästi listannut bloginsa välilehtiin. Kirjat on lueteltu kuukausittain. On kiinnostavaa keksiä yhteyksiä samassa kuussa luettujen kirjojen välille. Liekö bloggaaja etsinyt kirjoista jotain samaa, tavoitellut täydellistä erilaisuutta vai päätynyt valintoihinsa sattumalta? Tällaiseen pohdintaan en edes halua kirjoittajan itsensä vastausta. Niin ja: minäkin haluan ruveta luetteloimaan lukemiseni kuukausittain! Jos en blogiin, niin sitten edes johonkin muuhun talteen jäävään dokumenttiin.

Innostuksen ja tuskan sekainen poltteeni lisääntyi, kun blogin yhdeltä välilehdeltä löytyi kekseliäitä lukuhaasteita. Ah, en kestä! Juuri tuollaisin haastein olisi hauska saada koululaiset ja lukiolaiset rohmuamaan kirjoja. Vaikuttaa nimittäin siltä, että osa koululaisista lukee mieluummin, kun saa siten kilpailla muitten kanssa. Lukeminen ei ole vain lukemista vaan valtapeliä.

Bloggaajan sadan kohdan TBR- eli [käsittääkseni] to be read -lista sai innostukseni tulvimaan yli äyräitten. MINÄKIN HALUAN LISTATA SATA LUKEMISTA ODOTTAVAA KIRJAA JA HOTKIA NE! – Pahoittelen edellistä äänenkäyttöäni. Tällaisissa bibliofiiliksissä on vaikea hillitä itseään.

Tietenkin on turha vain haluta, ellei tee mitään. Mutta tekemisen aloittaminen se vasta vaikeaa on. Mitkä olisivat ne sata tärkeintä opusta, joihin minun olisi tutustuttava mitä pikimmiten? Saa ehdottaa! Muuten ajautunen luetteloimaan jo lukemiani kirjoja ja uppoan sellaiseen muistelusten suohon, etten pääse siitä eteenpäin.

Déjà lu.

Jotain listoja löysin vuosina 2008 ja 2009 lukemistani kirjoista (ja yliopisto-opiskelua varten kahlatut kirjakasat ovat vielä erikeen), mutta kattavia dokumentteja ei jälkikäteen löydy. On siis vain luotettava muistiin, jotten lukisi samoja teoksia uudestaan (mikä ei kuitenkaan liene kovin vaarallista). Toisaalta jo vuosien 2008 ja 2009 listoista löytyi sellaisia nimekkeitä, joista ei ole jäänyt minkäänlaista mielikuvaa. Olen esimerkiksi lukenut Coelhon Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin ilman, että siitä on jäänyt lainkaan muistijälkiä. Piti ihan googletella, mistä siinä olikaan kysymys, mutta ventovieraalta tuntuu juoni. Ei kaiketi koskettanut.

Aloitetaanpa sadan kirjan listaus. Aion lukea ainakin seuraavat opukset, joita en – kauheaa, kauheaa – ole vielä lukenut. Aukkoja sivistyksessä? Honi soit qui mal y pense.

1. Tolkien, J. R. R.: Taru Sormusten herrasta
2. Linna, Väinö: Täällä Pohjantähden alla
3. Rowling, J. K.: Harry Potter ja kuoleman varjelukset (olen lukenut vain alun ja lopun)
4. Sinisalo, Johanna: Ennen päivänlaskua ei voi
5. Sinisalo, Johanna: Sankarit
6. Tolkien, J. R. R.: Hobitti eli sinne ja takaisin
7. Salinger, J. D.: Sieppari ruispellossa
8. Joyce, James: Odysseus
9. Kilpi, Volter: Alastalon salissa
10. Saramago, José: Kertomus sokeudesta

Siinäpä vähän alkua. Mitä näitten lisäksi? Millaisen listan itse laatisitte?

Don Quijote -laulujen viiden kärki

Tällä kertaa täällä Heli Hämäläisen blogissa kuullaan maailman parhaita don Quijote -lauluja. Kirjallisen hahmon edesottamukset ovat innostaneet biisinikkareita kaikkialla, missä luetaan eurooppalaista kirjallisuutta. Viiden kärkeen mahtuu myös yksi kotimainen kappale. Sen sijaan klassisemmat musiikkiteokset on rajattu listan ulkopuolelle.

Surullisen hahmon ritari on Miguel de Cervantesin luoma hahmo, joka on lukenut liikaa ritariromaaneja, menettää järkensä ja lähtee taisteluun maailman vääryyttä (mm. tuulimyllyjä) vastaan. Mielevä hidalgo don Quijote Manchalainen (I osa 1605 ja II 1615) on sikäli merkittävä teos, että sitä pidetään ensimmäisenä nykymuotoisena romaanina. Vaikka jälkimmäisen osan ilmestymisestä on kulunut pian 400 vuotta, sen sanoma on edelleen ajankohtainen: (muilla) on hirveän hauskaa, jos joltakulta menevät tosi ja kuvitelma sekaisin.

1. Jacques Brel: Don Quichotte

Belgian musiikkisuuruus Jacques Brel näki arvatkaa-mistä-aiheesta tehdyn amerikkalaisen hittimusikaalin Man of La Mancha ja ihastui siihen niin, että halusi siitä ranskankielisen version. Ranskannos sai ensi-iltansa Brysselissä 1968, ja pääroolissa oli kukapa muu kuin myös näyttelijänä loistanut le Grand Jacques. Hänen ja sidekickiä Sancho Panzaa esittäneen Dario Morenon duetto lienee parasta, mitä henkilöiden luonteesta ja suhteesta toisiinsa voi mahduttaa kertosäkeistöön.

Kiitos internetin, meillä Brelin uudemmillakin ihailijoilla on mahdollisuus nähdä hänen esiintymistään. Tässä videossa on nähdään katkelmia musikaalista, flamencoa steppaavia teatterihevosia ja Brelin haastattelua.

Jälkimmäisestä videosta voi kuunnella biisin kokonaan ja seurata ranskankielisiä sanoja. Mikäli ranska ei kuulu kielivarantoon, voi aina lukea persiankielistä käännöstä.

2. Ismo Alanko: Don Quijote

Taiteilijaelämää-albumillaan (1995) Ismo Alanko pohdiskelee artistin roolia ja tähän kohdistettuja odotuksia. Don Quijote kuvaa taiteilijan yksinäistä tuskaa, hulluutta ja väärinymmärretyksi tulemista. Tätäkään kappaletta ei ole mahdollista toteuttaa ilman ratsastuskomppia ja kohtalokkaita jousia. Jos cd-levy voisi kulua puhki, levyni olisi aikaa sitten hajonnut tämän biisin kohdalta.

3. Neoton Familia: Don Quijote

Jos jostakin historiallisesta tai fiktiivisestä hahmosta ei 1970- tai 1980-luvulla ole tehty diskobiisiä, kyseessä ei ole mies eikä mikään. Niinpä Unkarin menestyneimpiin popbändeihin kuuluva Neoton Familia levytti Don Quijoten vuonna 1981. Tarttuvan biitin sijasta huomion vie videon ilmeetön perkussionisti, joka tepsuttelee terveyssandaaleissa.

4. Totální nasazení: Don Quijote de la Ganja

Olemme siirtymässä laukkakompista diskobiitin kautta takapotku-skahan. Tšekkiläinen punk-, rock- ja skabändi Totální nasazení ('täydellinen omistautuminen') antaa oman Quijotensa laukata pilvisillä ruohokentillä. Biisi on peräisin ilmeisesti 1990-luvulta, ja surullisen hahmon ritari kuvataan edelleen surkeaksi ilmestykseksi.

5. Nik Kershaw: Don Quixote

Hämärintä menoa musiikkivideossaan tarjoaa 1980-lukulainen brittipoptähti Nik Kershaw, joka esitti tämän listahittinsä myös Lontoon Live Aidissa 1985. Kershawin Don Quixote palauttaa meidät takaisin lähtöteemaan, Cervantesin romaanin varoitukseen fiktion vaaroista, tällä kertaa kuitenkin lähinnä televisioviihteen näkökulmasta. Biisissä tuodaan ilmi, että Teräsmiehen kaltaisiin supersankareihin olisi kivaa samaistua, mutta samalla kysytään, ollaanko silloin oikeasti ylpeitä ja rohkeita vai vain hulluja.

Kärjen ulkopuolelta

Lopuksi huomautamme, että viiden parhaan don Quijote -kappaleen joukkoon ei mahtunut esimerkiksi tämä ranskalainen kauhistus.

Kirja-arvostelu ja ohjeistusta nörttiasiantuntijoille

Janne Jääskeläinen & Katleena Kortesuo: Nörtin esiintymisopas. Suoritusmanuaali substanssiosaajalle

Talentum

Vakuuttavan asiantuntijaesiintymisen perusteet, 1 op


Jos saisin määrätä yhden tenttikirjan kaikille yliopisto-opiskelijoille, se olisi tämä. Yrittäjä-tietokirjailijat Janne Jääskeläinen ja Katleena Kortesuo ovat laatineet oivallisen oppaan vakuuttavaan esiintymiseen. Nörtin esiintymisopas – Suoritusmanuaali substanssiosaajalle on poikkeuksellisen helppo- ja nopealukuinen peruskurssi, joka on taatusti hyödyksi kaikille meille, jotka haluamme kehittyä ymmärrettävinä viestijöinä.

Yliopistosta valmistutaan asiantuntijoiksi. Vaikka tietopuoli olisi erinomaisesti hallussa, työelämässä pelkkä asiaosaaminen ei riitä. Sisältö ei ratkaise, vaan se, että myös ulkoasu ja esiintyminen ovat tilanteeseen sopivat. Taitava viestijä saa myytyä itsensä ja osaamisensa minne haluaa. Kaikki eivät ole luonnostaan hurmaavia ja vakuuttavia, joten käytännön toimintaohjeet tulevat varmasti tarpeeseen muillekin kuin nörteille.

Teksti on tiivistä "tee näin – älä tee näin" -ohjeistusta. Kirjoittajat kertovat runsaasti omia kokemuksiaan, ja nämä yksityiskohtaiset kertomukset ovat oppaan kiinnostavinta antia. Jos tiukka leipäteksti ei miellytä, pääkohdat voi vilkaista jokaiseen lukuun kuuluvasta TL; DR (too long, didn't read) -tiivistelmästä. Esimerkiksi pukeutumisesta ja sähköpostin käytöstä annetaan niin konkreettisia ohjeita, että tekee heti mieli katsoa itseään peilistä ja tarkistaa viimeisimmät mailit.

Kirjan hieman päälleliimatun oloinen nörttiläppä hämmentää. En tiedä, pitäisikö huolestua, kun ymmärrän suurimman osan nörtähtävistä viittauksista. Kirjan pointit tajuaa kuitenkin mainiosti, vaikkei nörttien kokemusmaailma olisikaan ominta aluetta. Eipä Cthulhu- ja vogonimaininnoilla taida olla ihmeempää tarkoitusta, mutta ne ovat sentään vaihtelua elämäntaito-oppaitten väsyneeseen kielenkäyttöön.

Heli Hämäläinen

Arvostelu on ilmestynyt Vaasan ylioppilaslehdessä huhtikuussa 2013.

Miksi kirjoittaa blogia?

Blogi on kummallinen asia. Se on kaikkea muuta kuin päiväkirja. Blogista oudon tekee se, että se on henkilökohtaisten pohdintojen esittämistä kasvottomalle yleisölle. Päiväkirjaan voi kenenkään estämättä kirjoittaa avoimesti asioistaan, ja mahdollinen yleisö saattaa lähinnä olla huonokäytöksisiä ihmisiä (esim. sisaruksia), jotka eivät osaa pitää näppejään erossa toisten henkilökohtaisista kirjoituksista. Yleisöä ei siis joko ole tai sitä ei periaatteessa tarvitse ottaa huomioon.

Eihän blogin yleisöä ei välttämättä tarvitse ottaa huomioon. Blogin kirjoittajalla taitaa kuitenkin olla jokin syy kirjoittaa asioitaan julki, koska muuten hän tyytyisi rustaamaan pöytälaatikkoon. Kenties blogin kirjoittajan motiivi on saattaa joitakin ajatuksiaan arvioitavaksi tai vaikka vain pois oman pään sisältä. Ehkäpä pohdintoja on helpompi kuljettaa kirjallisessa muodossa. Voi olla, että blogin kirjoittaja myös uskoo, että joku muu saattaa joskus pähkäillä samaa asiaa, ja internet johdattaa lukijan Juuri Tähän Blogiin.

Tässä blogikirjoituksessa edetään nyt yleisestä yksittäiseen. Kolumneissa aloitetaan tavallisesti subjektiivisesta kokemuksesta ja yleistetään se objektiiviseksi, kenties koko yhteiskuntaa rakentavaksi tai kalvavaksi totuudeksi. Blogissa asian voi helposti kertoa toisin. Ensin voi vapaasti löperehtiä jotain laajaa tai vielä laajempaa ja sitten pamauttaa ilmoille jonkin banaalin omakohtaisen huomion.

Muutama lähi-ihmiseni on viime aikoina ollut perustamaisillaan blogia. Heillä olisi paljon annettavaa niin kirjallisesti kuin kuvallisesti, ja en näe syytä, mikseivät he lakkaisi jahkailemasta ja ryhtyisi blogin pitoon. Tai ehkä näenkin syyn (tai oikeastaan kuulen): he eivät tiedä, kuinka ottaisivat yleisön huomioon. He ehkä pelkäävät asettavansa sanansa väärin tai kertovansa jotain sellaista, mistä joku lukija saisi väärän käsityksen.

Ymmärrän, ettei ole helppoa keikaroida kasvottoman ihmisjoukon edessä. Elävänä esiintyjänä se on jollain tavalla helpompaa. Yleisön reaktiot voi yleensä aistia heti, ja läsnäololla saa paljon aikaan. Asiaa voi johdatella eri tavoin sen mukaan, miten yleisö tuntuu suhtautuvan siihen. Muutama valloittava hymy tuonne ja älykästä vitsailua tänne. Kirjallinen yleisö onkin sitten kinkkisempää. Palautetta antaa harva, ja kirjoittaessaan ei voi tietää, kuka tekstiä päätyy lukemaan, tai vielä pahempaa, tulkitsemaan väärin.

Eihän blogin kirjoittamisessa oikeastaan ole mitään järkeä. Miksi kukaan haluaisi altistaa pieniä ajatuksiaan toisten natusteltavaksi?

Jotain ylimaallisen siistiä tässä kirjoittelussa kuitenkin on. Aloitin tämän kirjoittamisen siksi, että olisi tehnyt mieli aloittaa taas uusi blogi. Minulla on jo niitä jo aika monta. Haluaisin ehkä kirjoittaa kaunokirjallisia sepitelmiäni yleisesti löydettäviksi. Niitten "julkaisu" voisi madaltaa kynnystä kirjoittaa "oikeaa" tekstiä. (Juuri tällaisten "oikeitten" tekstien kanssa minulla on ollut paljon ongelmia. En saa kirjoitettua esseitä, jos en kuvittele tekeväni tieteellistä parodiaa, enkä lehtijuttuja, jos en pyri laatimaan pastisseja. Tai jotenkin näin se menee. Ja parodiaa tai pastissia väsätessäni huomaankin, että olen laatimassa vakavahenkistä tekstiä.)

Kammottaa jo ajatuskin siitä, että kaikki loput yliopisto-opintoni (joita ei enää ole paljon) ovat pelkkää kirjoittamista. Blogeja saattaa syntyä.

Puoluekokousääk

Tänään on ollut mielessä montakin blogitekstin arvoista asiaa. Kiitos hyvien keskustelijoitten, olen päässyt pohtimaan muun muassa Virpi Salmi -kolumnigeneraattoria, näennäishaastatteluja, rakennusteknisten vertauskuvien epäonnistumista ja erityisesti sitä, miksi substantiivien käyttäminen adjektiivien sijasta (esim. toi on ihan paska) häiritsee minua suuresti. (En muuten keksinyt vieläkään selvää vastausta.)

Ennen kaikkea olen miettinyt, kuinka tärkeää on, että keskusteluseurassa saa olla eri mieltä ja odottaa perusteluja. Maailman tärkein kysymys on miksi. Huomaan toivovani entistä enemmän, että (turvallisessa) keskustelussa väittämäni kyseenalaistettaisiin. Haluan joutua perustelemaan, jotta oppisin sen taidon paremmin. Varsinkin koulumaailmassa argumentoinnissa on paljon opeteltavaa.

Johdannon ja teemabiisin jälkeen itse asiaan. Asia on se, että asiaan on vaikea päästä, kun pään täyttää tasan yksi asia: Keskustan 74. sääntömääräinen eli Rovaniemen puoluekokous.

Vastaavissa tilanteissa turvaudun tavallisesti listoihin. Listaan tehtävät asiat paperille ja suttaan niitä sitä mukaa kun saan valmiiksi. Nyt listassani lukee tasan yksi asia (Pakkaa!), ja sen voin hoitaa vasta huomenna. Mitä puoluekokousvalmisteluihini sitten kuuluu?

• Olen yrittänyt lukea ehdokkaitten julkaisemaa kirjallisuutta, mutta en jaksa keskittyä lukemiseen. Olisi pitänyt päntätä kirjat kunnolla aiemmin! Nyt ei enää malta istua aloillaan. Toistaiseksi olen lukaissut aloitteistakin vain otsikot, mikä on aivan liian vähän.
• Olen tutkinut ehdokkaitten nettisivuja ja muita nettijulkaisuja. Nuoret ehdokkaat Tuomo, Annika ja Riikka ovat tehneet useita vaalivideoita, jotka leviävät Facebookissa.
• Olen päättänyt, ketä äänestän puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajiksi. Puoluesihteerivaalin valintani ei ole vielä yhtä selvä, mutta melko tarkkaan tiedän jo, mitä teen.
• Olen vastannut ilahduttaviin puheluihin ja luvannut kampanjoida em. ehdokkaitten puolesta.
• Olen lukenut puoluekokousasiakirjaa ja yrittänyt päästä kärryille viikonlopun runsaasta ohjelmasta. Koko ajan tapahtuu monessa paikassa, ja kun tällä kertaa osallistun kokoukseen virallisena puoluekokousedustajana, pitäisi itse osata löytää tapahtumien keskipisteet. Tai ehkä kannattaa noudattaa vanhaa keinoa ja seurata valokuvaajia.
• Olen tarkkaillut sääennusteita ja yritän nyt arvailla, onko Rovaniemen kylmä ilma kylmempää kuin etelän tai Keski-Suomen kylmä ilma. Mitä vaatetta matkaan oikein pitäisi pakata?
• Olen tuskaillut kansallispuvuttomuuttani ja pähkäillyt, kehtaisinko esiintyä valekansallispuvussa. En kyllä kehtaa.
• Olen seikkaillut Rovaniemen kartalla ja yrittänyt paikantaa tärkeimmät kohteet. Viikonloppu tietää paljon edestakaista ramppaamista, joten täytyy keksiä mukaan myös hyviä kenkiä.
• Olen penkonut vaatekaappia ja pessyt pyykkiä. Todennäköisesti päädyn taas pakkaamaan mukaan puoluekokousmekon, joka on uskollisesti palvellut jo kahdessa edellisessä puoluekokouksessa (Lahdessa 2010 ja Helsingissä 2011) ja osoittautunut kelpo koltuksi.
• Olen nähnyt lukuisia painajaisia siitä, että myöhästyn perjantaina klo 6 lähtevästä linikkakyydityksestä. "Herätykset ennen ylösnousua" eivät ole ominta alaani. (Vaikka yhtenä kesänä heräsinkin torimyyntihommiin säännöllisesti klo 4.)
• Olen valikoinut sopivaa Alkio-luettavaa Ituja-kokoelmasta linikkamatkan ratoksi. Järjestämme matkalla lukupiirin, ja siitä onkin varmasti iloa, koska autossa saa istua kaiketi 8 tuntia.
• Olen koettanut opetella maakuntalaulujen sanoja. Rovaniemellä pitäisi osata Kymmenen virran maa (puoluekokouksessahan on tapana laulaa järjestävän maakunnan laulu). Ehkäpä voisin ottaa maakuntalaulujen nuotit mukaan, jotta mitä todennäköisimmät yhteislaulut linikassa sujuisivat sutjakammin.
• Olen kirjoittanut tärkeät osoitteet muistiin, jotta voin lähettää postikortteja Joulupukin huudeilta.
• Olen huomannut saman kuin aina ennenkin tärkeitten tilaisuuksien lähestyessä: kaikki sukkahousut ovat mystisesti joko a) hävinneet tai b) rikkoutuneet kaapissa ollessaan. Mikä tonttu niitä käy sieltä vohkimassa? Vai onko asialla Saksikäsi Edward?

Ja silti – ääk.

Jos olet joskus ollut Keskustan puoluekokouksessa, tiedät tämän jännittävän tunteen.

Jos et koskaan ole ollut Keskustan puoluekokouksessa, kuvittele joku tuntemasi keskustalainen. Kuvittele sitten hänelle neljä puoluetoveria lisää ja heille kaikille jotain tyypillistä tekemistä.
Olet nyt kuvitellut viittä keskustalaista.
Tuhatkertaista se.
Jos pystyt kuvittelemaan viisituhatta keskustalaista tekemässä keskustalaisia juttuja keskustalaisessa paikassa, olet jo aika sitä, mitä puoluekokous on, ja sinulla on todella hyvä mielikuvitus.

Lahdessa (2010) oli tällaista jossain keskellä salia. Jengiä oli yhtä paljon kuvanottajan joka puolella.

Keskustan puoluekokous saattaa olla maailman suurin – vain Kiinan kommunistisen puolueen kokous voi olla suurempi. Sellaista rakenteitten massiivisuutta, väenpaljoutta, lippuja, kansallispukuja, taputusten ääntä, yhteislaulua, suosionosoituksia, kampanjointia ja tuttujen ihmisten samanaikaista läsnäoloa on vaikea kuvitella, jos ei ole sitä koskaan kokenut.

Mikä parasta, puoluekokouksessa tapaa mahtavia tyyppejä. Nähdään Rovaniemellä!

Minä ja pari muuta nuorta käytiin vähän heilumassa lavalla Lahdessa (2010).

Tunnustuksia ym.

Yllätyin iloisesti, kun hiiri antoi minulle blogitunnustuksen. Se on hieno! Ja tulin siitä iloiselle mielelle! Kiitos, hiiri!

Tunnustuksen saadessaan pitäisi noudattaa seuraavia ohjeita.
Pitäisi nimetä 15 bloggaajaa ja kertoa heille tunnustuksestaan (eli tuosta hienosta merkistä, jonka haluaisi antaa myös heille).
Sitten saa kertoa 7 sekalaista asiaa itsestään. Toki on myös muistettava kiittää palkinnon antanutta bloggaajaa ja liisteröitävä virtuaalinen haalarimerkki kirjoitukseen.

On todella vaikeaa nimetä sellaisia bloggaajia, jotka a) eivät vielä ole saaneet tätä tunnustusta joltain muulta, b) olisivat siinä määrin tuttuja, että heille kehtaisi lähettää tämän kiertokirjeen ja c) aikovat vielä joskus päivittää sitä blogiaan, jota olen ahkerasti seurannut. Huomaan, että lukemani ja kommentoimani blogit ovat enimmäkseen vaihdossa olevien toverien määräaikaisia blogeja, poliitikkoystävien vaaliaikaan päivittyviä blogeja tai työtehtäviin liittyviä blogeja, joita pitää seurata vähän niin kuin viran puolesta (vaikka nekin ovat oikeasti kiinnostavia). En siis oikeastani juuri lue "normaaleja" blogeja, joihin kirjoitetaan tuntemuksia ja ajatuksia päiväkirjamaiseen tyyliin. Ja sitten on tietysti vielä liuta yleisesti tunnettuja blogeja (ks. sivupalkki), joitten lukijana olen vain numero kävijätilastoissa.

Noh, kuinkas ajattelin tästä selvitä?

Yhdistelen annettuja tehtäviä vapaasti ja esitän seitsemän enemmän tai vähemmän blogimaista kirjaa, joita haluan kannustaa. Samalla tsemppaan itseäni kirjoittamaan enemmän kirjoista.

1. Pentti Saarikosken Nuoruuden päiväkirjat ilmestyy uusintapainoksena tänä vuonna (Saarikosken syntymästä 75 vuotta). HALUAN tuon kirjan. Luin päiväkirjat ensimmäistä kertaa lukioaikanani ja vaikutuin. Suuresti. Pitkäkestoisesti. Tämä hieno kirja on kuin massiivisen elokuvasarjan ensimmäinen osa: se näyttää, millainen sankari on ja kuinka hän kasvaa sankaruuteensa. En liene toistaiseksi lukenut yhtä hienoa (ja todellista!) kuvausta siitä, miten taiteilijasta tulee taiteilija.

2. Leo Tolstoin Tunnustuksia en ole vielä lukenut, mutta tahtoisin lukea pikimmiten. Kirja on syntynyt heti Anna Kareninan, tuon minua eniten naurattaneen lempikirjan, jälkeen. Se ei siis voi olla huono. Savon Sanomien arvostelun perusteella luvassa on aivan muuta kuin ihannoimassani kirjassa Kasakat. (Kasakat on niin täynnä luonnon rakastamista, kiihkeää kavioitten kopsetta ja äkkinäisiä ratsastuspyrähdyksiä paikasta toiseen, ettei toista vastaavaa ole.)

3. Aila Meriluodon kaikki päiväkirjat. Minulla on monta syytä odottaa päiväkirjojen seuraavan osan ilmestymistä. Yksi syistä on, että Meriluodon muuta kirjallisuutta on paljon antoisampaa lukea, kun samalla tutkii päiväkirjoja. Upea kirjailijatar.

4. Toivoisin jatkoa Karel Čapekin Puutarhurin vuodelle, mutta toivo on turha. Luin sen loppuvuodesta 2007, kun teatteriystäväni ja puutarhuri M suositteli sitä. Siitä lähtien olen halunnut ohjata teoksen monologiksi M:lle. Teksti olisi hänelle täydellinen. Suunnitelma on toistaiseksi toteuttamatta.

5. Virolaisen kapellimestari Eri Klasin muistelmateos Kes ma olen?, suomeksi Eri estradeilla (Jouko Vanhasen toimittamana ja suomentamana) oli juuri niin lämmin ja ihastuttava kuin herrasmies Klas itse. (Olen saanut kunnian tavata kapellimestarin joitakin kesiä sitten ja tehdä hänestä 70-vuotissyntymäpäivähaastattelun.) Teos kävisi oppikirjaksi musiikkihistorioitsijoille, tai ei sittenkään; se on liian koskettava ja hauska. Kirjan anekdootit auttavat paitsi ymmärtämään pohjoismaista "vakavan musiikin" kehitystä myös neuvostovaltioiden toisinaan käsittämätöntä toimintaa. Näitä muistelmia kun saisi lisää.

6. Jos pitää Queneaun Tyyliharjoituksista, pitää varmasti myös Mark Crickin kirjoittamasta ja kuvittamasta hassuttelusta Kafkan kanssa keittiössä. Maailman kirjallisuuden historia 14 reseptissä. Vuonna 2009 suomeksi painettu opus oli minulle aivan uusi tuttavuus, joka teki itseään tykö Kortepohjan kirjaston hyllyltä. Kirjassa on "oikeita" reseptejä, jotka on kirjoitettu kuuluisien kirjailijoitten tyyliin. Idea on hauska ja tekstit oivaltavia. Lukiessa tulee harvoin näin monella tavalla nälkä. Näitä lisää! Haluan tehdä itse! On kokeiltava (sanan kaikissa merkityksissä)!

7. Lev Rubinšteinin Tässä olen minä on runokirja, joka ei ole kirja. Tai ehkä onkin. Se on kokoelma pahvisille kirjaston korteille kirjoitettuja "runoja", jotka valokuva-albumin kuvien selityksiä ja näyttämöohjeita. Haluaisin tehdä tälle "kirjalle" paljon. Haluan "lukea" sitä yhä uudestaan. Tahtoisin liimata jokaiseen korttiin jonkin vaikkapa lehdestä leikatun kuvan, joka esittäisi kortin "runoa". Toisaalta haluaisin piirtää kortit täyteen tai liimata niihin kuvia, joilla ei ole mitään tekemistä "runojen" kanssa. Tämä "kirja" saa haluamaan paljon.

Šiivilän joulukalenteri lentää kuin Šiivilä

Pilailuhenkinen kansanmusiikkiyhtyeemme Šiivilä innostui ennen joulua irrottelemaan käsinukeillani. Jäsen Rebo asetteli kilisevät sormisymbaalit apinan kätösiin, ja kas, uusi hahmo oli syntynyt. Veikeää, lautasia hakkaavaa apinaa oli kuvattava videolle. Tuloksena syntyikin kokonainen joulukalenteri.

Šiivilän joulukalenterista on tullut jonkinlainen hitti. Sitä katsovat lapset, teinit ja aikuiset. Lapsukaisia kuulemma viehättävät murisevat karhut ja söpöt eläimet. Teinejä huvittaa elukoitten lievästi anarkistinen ote ja taipumus erilaisten hokemien käyttöön. Onpa joissakin jaksoissa (luukut 14 ja 21) myös Taistelu-Jaska-vaikutteita. Aikuiset taasen huomaavat kalenterista yhteiskunnallisia ja sosiaalista käyttäytymistä problematisoivia sävyjä. Ensimmäinen syväanalyysi on ilmestynyt hiireltä. Muutenkin on ollut äärimmäisen kiinnostavaa kuulla kommentteja ja tulkintoja luukkujen sisällöistä. Lisäksi on hauska huomata, kuinka absurdiin taipuvainen huumori puree kaikenikäisiin.

Joulukalenteri on pian lopussa. Sitä on ollut hirmuisen hauska tehdä. Vielä hauskempaa on, kun esimerkillinen äitini Ihme-Mirkku innostui kalenterista niin, että toimitti minulle vielä lisää käsinukkeja ("Taunot" eli Mauno, Rauno, Kauno, Esko ja Hubert). Savolaisen kettuhahmon ilmestyminen joukkoon oli puolestaan henkilö E:n ansiota. Ensimmäiset jaksot nähtyään hän antoi oman käsinukkekettunsa Revolle ja totesi, että sillä voisi olla käyttöä.

Näyttää siltä, että käsinukkeilu tulee saamaan jatkoa. Ei tätä malta nyt lopettaa, kun homma on sopivasti lähtenyt käsistä.

Elokuu oli elokuvakuu

Elokuussa innostuin elokuvataiteesta ja elokuvallisesta kerronnasta. Asiaan vaikutti suuresti se, että kävin humanistisen tiedekunnan videotuotantokurssin, jossa toteutimme ryhmissä mainoselokuvat. Kurssin aikana kaavailimme Ketun kanssa vaikka mitä lisäprojekteja, joista osaa tehdään jo, ja loppuja ryhtynemme toteuttamaan lähiaikoina. Koko ajan pitäisi kulkea kameran kanssa. Kaikkea voisi kuvata. Ja niin melkein kuvaammekin.

Jyväskylän yliopiston humanistista tiedekuntaa mainostimme huvipuistohengessä.

Eräänä iltana erään konsertin jälkeen syntyi näennäistä kansanmusiikkia esittävä yhtye Šiivilä. Yhtyeen ensiesiintyminen on taltioitu Lounaispuistossa.

Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaopintoihin olin aiemmin tehnyt laulun opetussuunnitelmasta. Julkaisin sen uudelleenäänitettynä lukutaitopäivän kunniaksi.

Rick Roll, Alkio ja Kekkonen

Tiedätkö, mikä on meemi? Minä en vielä vähän aikaa sitten tiennyt, vaikka olen hieman nörtti, ja vaikka ”kaikkihan sen tietävät”. Onneksi trolli-ikäinen pikkuveljeni osaa opastaa siskoaan internetin ihmemaailmassa.

Meemi on Wikipedian mukaan ”kulttuurinen ja viestinnällinen kopioituja”. Ja jos tarkkoja ollaan, edellinen lausekin oli eräänlainen meemi: on nimittäin tullut tavaksi sanoa, että jokin on jotakin ”Wikipedian mukaan” mainitsematta alkuperäislähdettä. (Meemin määritelmän muuten muotoili Richard Dawkins teoksessaan Geenin itsekkyys, 1993.)

Meemit voivat olla melkein mitä tahansa: kuvia, hokemia, videopätkiä, sävelmiä, vaatemuotia ja rakennelmia vain muutamia mainitakseni. Niitä käytetään muun muassa pilailuun, oman nokkeluuden esittämiseen ja ryhmähengen luomiseen. Lisäksi tärkeä memeettinen ominaisuus on, että meemejä voidaan lähes loputtomasti muunnella ja kehittää paremmiksi. 

Yksi internetin kenties tunnetuimmista meemeistä, rickrollaus, on jo monta vuotta vanha vitsi, mutta se jaksaa edelleen viehättää. Ideana on, että yllättävissä yhteyksissä, vaikkapa houkuttelevan linkin kautta, netissä surffailija joutuu katsomaan musiikkivideota Rick Astleyn hittikappaleesta Never Gonna Give You Up (1987). Videon eri muunnelmia on katsottu YouTubesta yhteensä noin 50 miljoonaa kertaa.

Kun on tullut rickrollatuksi eli päätynyt näkemään musiikkivideon, saattaa miettiä, miksi kävi niin. Miksi juuri tuo vanha video? Kuka ihmeen Rick Astley? Mitä hauskaa tai merkittävää koko jutussa on? Miksi se kiinnostaa nuorisoa?

Keskustan tyypillisimpiä meemejä on Santeri Alkio. Alkio-kortti isketään keskusteluissa pöytään yhtä usein kuin todellinen valtti, Kekkonen. Herrat esiintyvät jatkuvasti toinen toistaan yllättävämmissä yhteyksissä – eli toimivat aivan kuin Rick Roll -meemi. Nuoremmatkin tietävät, että näissä miehissä on jotain erityisen kiinnostavaa, mutta harva osaa selittää, mitä.

Näen tässä yhden syyn Keskustan kannatuksen vähenemiseen. Me keskustalaiset osaamme kyllä toistella suosikkisanojamme ja lempinimiämme, mutta monikaan meistä ei ole onnistunut kehittelemään niiden välittämiä ajatuksia pidemmälle. Tai edes selittämään tiiviisti, mitä ne tarkoittavat.

Ryhdistäytykäämme! Jos varhaisteinit pystyvät kehittämään miljoonien ihmisten tuntemia mediailmiöitä, luulisi Keskustan kaltaisen sivistysliikkeen pystyvän selittämään edes jonkin ajatuksen niin, että muutkin kuin Alkionsa lukeneet ymmärtävät. Kun seuraavan kerran törmäämme johonkin keskustalaiseen ilmiöön, voisimme pohtia samanlaisia kysymyksiä kuin jouduttuamme rickrollatuiksi: Miksi tämä on edelleen tärkeää? Miksi tämä yhdistää meitä? Voisiko saman jutun muotoilla vielä paremmin? Kuinka saisin kuulijan kertomaan asian eteenpäin?

Monesti on sanottu, että Keskusta tarvitsee johtajia. Muistakaamme, että ”johtaja” tarkoittaa ’pomon’ lisäksi myös sellaista, mikä ’päästää asioita lävitseen’ tai ’vie asioita askeleen eteenpäin’. Askel eteenpäin kannattaa kuitenkin ottaa tukevalla maalla, ei lentokoneen laskeutumisportaista – ja kaikki Kekkosen kotiinpaluun (1980) nähneet tietävät, miksi.

Heli Hämäläinen
Kirjoittaja on paljasjalkainen mäntsäläläinen, ties kuinka monennen polven järjestöihminen, kätevä emäntä, tarkkakorvainen musiikinharrastaja ja päättäväinen äidinkielenopettajaopiskelija Jyväskylän yliopistossa.

Kolumni on julkaistu Nuori Keskusta -lehden numerossa 2/2011 kesäkuussa.