Kesän tekstimaailmaa

Olen viettänyt tämän viikon lomaa ahmimalla kirjoja ja lehtiä. Todellisuuspako onnistuu mainiosti, kun hotkii toista hyllymetriä kirjoja! Lisäksi kävin läpi kolmen kesätyökesän Suomenmaat ja leikkasin kirjoittamani jutut talteen. Ennen lomaa olin kahlannut 30 vuoden aikana ilmestyneet Kylähullut, joten eiköhän tässä ole aikakausjulkaisuja yhden loman tarpeiksi.

Opettelin lukemaan jopa sähköistä kirjaa iPadista, mikä olikin erikoinen kokemus. Pidän enemmän fyysisistä kirjoista, ja oli mukava palata kotiin Jyväskylään, kun täällä odotti laatikollinen uusia kirjoja. Oli myös järjesteltävä kirjahylly uudelleen, koska kaikki mahdolliset pöytätasot olivat täyttyneet opuksista ja halusin saada ne järjestykseen. Odotan innokkaasti sitä päivää, kun voin tuoda KAIKKI kirjani saman katon alle ja koota ne kunnollisiin, riittävän tilaviin hyllyihin. Tätä hohdokkaampaa tulevaisuuttaan odottaa tällä hetkellä noin 23 hyllymetriä niteitä.

Kotoa löytyi ensimmäinen kirjoituskilpailutekeleeni,
ensimmäisellä luokalla (1996) kirjoittamani
18-sivuinen kirja Pikku karhut pienenä.

Jotta pöytätasot eivät kuitenkaan pääsisi aivan tyhjenemään, kärräsin Mäntsälän-kotoa joitakin yläasteaikaisia ja vanhempia kirjoitelmiani. Niitä lukemalla koetan tavoittaa peruskoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen juonteita sekä teini-ihmisen ajatuksia valmistautuakseni tulevaan työhöni. [Alan nimittäin syksyllä opettaa tuntiopettajana Jyväskylän yliopistossa paitsi äidinkielen ja kirjallisuuden didaktiikkaa myös kirjoitusviestintää.]

Yläasteen ainekirjoitusvihon lukeminen oli yhtäältä hervotonta hupia, toisaalta ikäkausihäpeästä voihkimista. Kaikesta kamaluudestaan huolimatta vihko oli oiva portti nuoremman minän maailmaan. Hauskinta oli yllättyä omasta ajatuksenjuoksusta ja arvailla, mitkä kuullut tai luetut vaikutteet paistavat mistäkin. Ja ah; silloinen välimerkkien käyttöni... oli kuin niistä runo- ja novelliantologioista, joita rohmusin kirjastosta. Onneksi kirjallisessa ilmaisussani on tapahtunut edes jotain kehitystä!

Kirjoitelmista ilmenee myös, etten ole yhdeksännellä luokalla lainkaan ymmärtänyt Arto Paasilinnan huumoria, vaan lyttään arvostelussani Volomari Volotisen ensimmäisen vaimon aivan täysin. Nyttemmin en ole kirjan yhdentekevyydestä niin varma. On varmaan luettava se uudelleen. Muutenkin tekisi mieli vilkaista joitakin opuksia ja katsoa, olisinko niistä vielä samaa mieltä kuin nuorempana. Esimerkiksi Siegfried Lenzin Kiusattu (Arnes Nachlaß 1999, suom. Oili Suominen 2001) näkyy tehneen suuren vaikutuksen. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajamme L. S. luetti meillä hyvää kirjallisuutta. Olen siitä sangen kiitollinen.

Valtio hallussa

Luin Platonin Valtiota muistaakseni joskus lukiossa, mutta kiitos silloisen skannaavan lukutapani, kirjasta ei paljonkaan jäänyt päähän. Silloin tuli luettua niin paljon kaikkea sekavaa, että jos nyt saisin nähtäväkseni senaikaiset kirjaston lainaustietoni, olisin varmaan järkyttynyt. Kaikkea sitä yritti ahtaa päähänsä, ja niin vähän enää muistaa.

Valtio tuli jälleen ajankohtaiseksi viime kesänä. Erään toverin kanssa oli puhetta, että olisi syytä lukea yhteiskuntatieteellisiä perusteoksia ja palata alkulähteille. Tarkoitus oli, että kumpikin lukisi Valtion, ja sitten voisimme keskustella siitä. Kuulostaako vaikealta? Ei minustakaan. Mutta toteutus osoittautui yllättävän vaikeaksi.

Vietin osan kesästä töitten takia kotona Mäntsälässä. Vaikka en itse päässyt käymään kirjastossa sen aukioloaikoina, sain houkuteltua varhaisteini-ikäisen pikkuveljeni hakemaan kirjan minulle. Hän myös kiinnostui lukemaan sitä, koska teoksen antiikkinen suunsoitto ja dialogimuotoinen älykäs kettuilu ovat varmasti hyvää retorista opetusta myös nyky-yläkoululaiselle (tai näin isosisko ainakin opasti veljeään).

Jyväskylässä kirjan lainaus ei ollut yhtä yksinkertaista. Kirjastoista sai vain vanhoja ja sotkettuja niteitä, joitten irtolehdykäiset levisivät ties minne. Kyllästyttyäni yo-kirjasto-Valtion lievään tunkkaiseen hajuun päätin hankkia kirjan omaksi. Samalla pääsisin tekemään merkintäni suoraan kirjaan. Kai niitä nyt antikvariaateista saa!

Vaan eipä saanutkaan. Kaupungin muuten niin laajavalikoimaiset antikvariaatit tarjosivat eioota, liian kalliita kokonaisia sarjoja sekä ruotsin- ja ranskankielisiä pokkareita. Kävin useampaan kertaan vertailemassa kahden jälkimmäisen tekstejä (mihin ei varmaankaan vaikuttanut se, että niille kerroille sattunut antikvariaatin myyjä oli viehättävä vaaleakiharainen miekkonen) ja lopulta totesin, että ruotsinkielistä Statenia olisin kenties osannut lukea. Valitettavasti seuraavalla käynnilläni antikvariaatissa ei enää ollut kiharapäätä eikä kirjaa.

Kävin myös vaivaamassa kirjakauppojen myyjiä. Teoksesta oli taannoin otettu uusi painos, joka oli myyty loppuun niin, että eräänkin kirjakauppaketjun viimeinen Valtion kappale oli myynnissä Helsingissä. Olisin saanut sen sieltä tilaamalla, mutta koska lähiaikoina oli tulossa asiaa pääkaupunkiin, ajattelin poiketa itse liikkeessä ja hankkia opuksen. Arvatkaa, muistinko asiaa enää Helsingissä.

Tuli syksy ja paljon muuta luettavaa, ja idea klassikon käsittelystä haalistui. Melkein jo unohdin asian, kunnes vähän aikaa sitten pääsin penkomaan muuttoa tekevien (kirjan-)ystävien poistokirjoja. Kannatti kahlata kirjakassit viimeiseen saakka, koska yhden pohjalta löytyi moitteettomassa kunnossa oleva Valtio. Sain sen.

Kirjanystävälle tällaiset onnekkaasti päättyneet metsästysretket ovat ilo. Mitä enemmän vaivaa jonkin opuksen saamiseksi on nähnyt, sitä enemmän myös itse tekstistä saa irti. Ja voi sitä onnea, kun vihdoinkin voi kirjoittaa nimensä kirjan kansilehdelle.

Linja-autossa on myös tunnelmaa

Matkustaessani Mäntsälän ja Jyväskylän valitsen kulkupelikseni mieluummin linja-auton kuin junan. (Mieluiten toki pidän seuraa tutuille autoilijoille, jos kyytiin pääsee, mutta julkisissa liikennevälineissäkin on oma hohtonsa.)

Vaikka Mäntsälän ja Jyväskylän välisiä suoria linikkavuoroja on muutaman vuoden takaisesta vähennetty, autoja kulkee vielä päivittäin kaksi kappaletta molempiin suuntiin. Omat menemiset pystyy ilomielin sovittamaan linikka-aikatauluihin, kun muistaa, että linikat voittavat junat 6-0.

Ai miten niin?

No.

1) Suora (vaihdoton) linikkamatka Mäntsälästä Jyväskylään kestää noin 3 ½ tuntia, junamatka (Mäntsälästä vain Tikkurilan ja Tampereen kautta) peräti 4-5 tuntia.

2) Linikat pysyvät aikataulussa. Express Bus -yhtiön lehdessä Expressissä kerrottiin juuri, että viime vuonna 85 % linikoista saapuu määränpäähänsä aikataulun mukaan tai jopa etuajassa. Myöhästyneistä autoista suurin osa on noin viisi minuuttia myöhässä. Yli kymmenen minuuttia tai kauemmin myöhästyneitä vuoroja on ollut vain muutama prosentti.

3) Linikassa saa poikkeuksetta istua kohti menosuuntaa.

4) Linikoissa kuulutukset ovat aina erilaiset (ja yleensä joinkin tavoin hauskat) toisin kuin junissa, och samma på svenska, and the same in English.

5) Linikan voi pyytää pysäyttämään melkein missä haluaa, vaikkei olisikaan Paavo Väyrynen.

6) Linikka pystyy tarvittaessa kiertämään pienet ruuhkat ja tietyöalueet.

Kot, kot, kot

Mäntsälän Teatterin evakkonäytelmä Ilo pintaa vaik syvän märkänis esitettiin juuri viimeistä kertaa tänä vuonna. Seuraavan kerran sitä pääsee näkemään vasta maaliskuussa teatterimme uusien Teatterin taikaa -festivaalien yhteydessä. Festivaaliohjelma tulee muutenkin olemaan ensiluokkainen. Voin suositella kaikkia esityksiä jo etukäteen!

Evakkonäytelmä totisesti nosti ilon pintaan. Vaikka evakkojen koskettavat elämäntarinat olivat jopa traagisia, lähes kaikki kohtaukset sisälsivät karjalaista läikehtivää iloa ja itseironiaa. Jos jollekin ei voi nauraa, siitä ei kannata puhua! Katsojat olivat kovilla, kun vuoroin piti itkeä ja nauraa - ja välillä molempia samanaikaisesti.

Sain kunnian lausua viimeisen esityksen päätteeksi kiitokset työryhmälle ja auttaa Ihme-Mirkkua jakamaan pienet joululahjapussukat kaikille mukana olleille, ennen kuin he lähtivät koteihinsa. Kova mahtoi oli kullakin koti-ikävä, kun koko näytelmä oli yhtä kotiinpaluuta ja 'koti' taisi olla näytelmän useimmin mainittu nomini. Koska myö karjalaiset osataan nauraa myös ja erityisesti itsellemme, rohkenin kertoa yleisölle näytelmän aikana keksimäni kaskun:
Mitä yhteistä on karjalaisilla ja kanoilla?
- Molemmat hokevat yhteen kokoontuessaan "kot, kot, kot".

Lukiolaisten asiat edelleen lähellä

Facebookista löytyi mainio ryhmä: Suomen Lukiolaisten Liiton kuntavaalitavoitteita kannattavien ryhmä. Liittymällä ryhmään voi ilmaista kannattavansa teesejä ja sitoutua edistämään niissä vaadittuja asioita, mikäli tulee valituksi kunnanvaltuustoon.

Liityin ryhmään heti, koska lukiolaisten asiat ovat minulle edelleen tärkeitä. Mahdollisesti tulevana lukion opettajana haluan, että opiskelijoiden asiat eivät nykyisestä ainakaan huonone - mieluummin soisin niiden paranevan huomattavasti. Sain vaikuttaa Mäntsälän lukion opiskelijakunnan hallituksessa koko lukioaikani (2004-2007), ja ollessani puheenjohtajana lukuvuonna 2005-2006 koin tehneeni valtavasti työtä opiskeluyhteisön hyvinvoinnin eteen. Kiitoksia on ainakin tullut, mikä on lämmittänyt kovasti sydäntäni.

Lukiolaisten Liitto (SLL) esittää tavoitteissaan, että:
1. Lukioissa on oltava riittävästi päteviä opinto-ohjaajia
2. Psyykkisen ja fyysisen opiskeluterveydenhuollon resurssit on saatava kuntoon
3. Kaikille lukiolaisille on tarjottava kelvollinen opiskeluympäristö
4. Kouluruoka ei saa olla kuntien säästökohde.

Teeseistä kerrotaan lisää seuraavassa. Teksti (kursivoituna) on kopioitu Facebook-ryhmän esittelytekstistä. Omat kommenttini ovat kursivoimattomina.


1. Lukioissa on oltava riittävästi päteviä opinto-ohjaajia

Tarvelähtöinen, henkilökohtainen opintojen ohjaus tulisi olla kaikkien lukiolaisten saatavilla. Henkilökohtaisen ohjauksen puutteet näkyvät väärinä alavalintoina, keskeyttämisinä ja välivuosina. Valtaosa lukiolaisista ei tiedä jatkosuunnitelmistaan vielä lukioon tullessaan ja osa nuorista tuleekin lukioon miettimään jatkosuunnitelmiaan. Jatkosuunnitelmia tukevan ohjauksen resurssit kuitenkin vaihtelevat huomattavasti lukioittain lukiokoosta riippumatta. Ohjausresurssien kirjavuus puolestaan heijastuu suoraan tarjolla olevan ohjauksen määrään. Yhdellä kolmasosalla lukiolaisista ohjauksen tarpeita ei tällä hetkellä kartoiteta lainkaan, vaikka tarvetta olisi.

Kuntien tulisi ottaa opinto-ohjauksen tila tarkasteluun ja perustaa riittävästi opinto-ohjaajan virkoja tilanteen parantamiseksi. Pätevien opinto-ohjaajien virkojen määrää on lukioissa lisättävä siten, että jatkossa jokaisella täyspäiväisellä opinto-ohjaajalla olisi korkeintaan 200 ohjattavaa, tällöin henkilökohtainen ohjaus on mahdollista. Ohjaajalla olisi tällöin resurssit arvioida jokaisen opiskelijan henkilökohtaisia ohjaustarpeita, sekä opiskelijan opintojen etenemistä ja mahdollista keskeyttämisriskiä. Ohjauksen tulisi tukea opiskelijan tulevaisuuden hahmottamista ja välietappien löytämistä. Ohjauksen tulisi kehittää myös opiskelijan omia päätöksentekotaitoja ohjausprosessin aikana.

Ei riitä, että lukiolaiselle isketään kouraan korkeakoulukirjanen tai yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen esitteitä. Opiskelijoiden on päästävä keskustelemaan vaihtoehdoista opinto-ohjaajien kanssa niin moneen kertaan, että tulevaisuudensuunnitelmat alkavat hahmottua. Yksi opinto-ohjaaja tuskin ehtii keskittyä kaikkien elämän suunnittamiseen, minkä vuoksi olisi suotavaa, että lukiossa olisi yhden päätoimisen opinto-ohjaajan lisäksi esimerkiksi yksi sivutoiminen opo.


2. Psyykkisen ja fyysisen opiskeluterveydenhuollon resurssit on saatava kuntoon

Tällä hetkellä lukioissa ei ole kattavasti kaikkia koskevaa terveystarkastusjärjestelmää. Nykyisellään opiskelija ei välttämättä käy lukionsa aikana kertaakaan terveystarkastuksessa. Opiskeluterveydenhuolto on laiminlyöty monessa kunnassa, vaikka sen avulla ongelmiin voitaisiin puuttua riittävän ajoissa. Ongelmien ennaltaehkäisy maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin ja varhainen puuttuminen estää usein ongelmien myöhemmän kasautumisen.

Tällä hetkellä lukiolaisten enemmistö voi hyvin, mutta ongelmat kasautuvat pahoinvoivalle vähemmistölle. SLL:n tammikuussa 2008 julkaiseman Lukiolaisten hyvinvointitutkimuksen mukaan kolmasosa lukiolaisista kokee päivittäin ainakin yhtä fyysistä oiretta (esimerkiksi päänsärky, niska- ja hartiakivut). 14% lukiolaistytöistä ja 7% lukiolaispojista puolestaan kokee vaikeaa tai keskivaikeaa masennusta. Psyykkiset oireet johtavat erittäin usein myös fyysisiin oireisiin, joten kuntien tulisi ottaa tukipalveluiden, kuten koulupsykologien ja kuraattoreiden resurssit erityisiksi kehittämisen kohteiksi.

Mikä mättää? Tarvitaan entistä enemmän ammattiapua. Haluan lisää kouluterveydenhoitajia ja kuraattoreita. Jokaisella yläastelaisella ja lukiolaisella pitäisi mielestäni olla mahdollisuus päästä keskustelemaan terveydenhoitajan ja/tai kuraattorin kanssa vähintään kerran vuodessa. Jo viidentoista minuutin, mieluummin puolen tunnin keskustelutuokio ammattimaisen kuuntelijan kanssa auttaisi elämänsä aallokoissa porskuttavaa nuorta huomattavasti. Kaikki haluavat tuntea itsensä tärkeiksi. Joskus helpottaa, kun joku vain kysyy, mitä kuuluu.


3. Kaikille lukiolaisille on tarjottava kelvollinen opiskeluympäristö

Lukiorakennusten kuntotilanne on paikkakunnasta riippuen varsin kirjavaa. Osalla lukiolaisista opiskeluympäristö on melko hyvällä tolalla uusien ja uudistettujen lukiorakennusten myötä, mutta osassa kunnista lukioiden tilat ovat varsin epäasiallisessa kunnossa.

Lukiolaisten hyvinvointitutkimus toi esiin pahoja puutteita koulujen fyysisessä ympäristössä: noin 50% koki puutteita lämpötilassa ja noin 50% ilmanlaadussa. Myös esimerkiksi työergonomiassa ja esteettömyydessä on suuria eroja eri lukioiden välillä. Opiskelijat onkin otettava mukaan kouluyhteisön kehittämiseen, sillä heillä on käyttäjän näkökulmaa siihen, mitä on parannettava ja miten.

Mäntsälään tuli uusi lukio, mutta mitä tapahtuikaan? Huomattiin, ettei upouusi rakennus ollutkaan tarujen El Dorado tai Shangri-la. Entisen lukion yhteisöllisyys on hävinnyt, kun sekä opiskelijat että opettajat ovat jakautuneet kolmeen kerrokseen.

Vaikka me opiskelijakunnan hallituksen jäsenet saimme olla mukana vaikuttamassa lukion suunnitteluun (oikeastaan kommentoimassa valmiita päätöksiä), osa huomautuksistamme tyrmättiin täysin. Pohjapiirroksen nähtyäni tiedustelin arkkitehdeilta, miksi portaikot ovat enimmäkseen hyvin kapeat. Minua huoletti, mahtuuko niissä kulkemaan ja erityisesti kuinka käy hätätilanteissa. Arkkitehdit ilmoittivat, ettei portaikkoja ruveta piirtämään uudestaan ja että ne ovat aivan tarpeeksi leveät normaalikäyttöön. Eihän hätätapauksia satu. Niinpä niin!


4. Kouluruoka ei saa olla kuntien säästökohde

Ravitseva ja riittävä lounas on koulupäivän tärkeimpiä tukipalveluita. Monipuolinen ja maukas lounas kuuluu jokaisen opiskelijan perusoikeuksiin. Erityisruokavaliota noudattavien opiskelijoiden erikoistarpeet olisi otettava huomioon kouluruoan järjestämisessä.

Kouluruoka on oppimisen polttoaineena äärimmäisen tärkeä. Hyvä ravitseva kouluruoka saa samalla opiskelijoiden turhaa napostelua kuriin ja vaikuttaa sitä kautta kansanterveyteen.

Ruuan hinnan noustessa kouluruokaan osoitettujen resurssien on noustava vähintään samassa suhteessa.

Maksuton ja laadukas kouluruoka on rikkaus, josta täytyy pitää kiinni.

Erityisruokavaliota noudattavana olen kouluaikanani joutunut "nauttimaan" hyvinkin ihmeellisiä annoksia. Lukiossa kasvisvaihtoehdot olivat jo ihan oikeaa ruokaa, mutta peruskoulussa erityisruoat olivat toisinaan käsittämättömiä yhdistelmiä, joiden terveellisyys ja monipuolisuus oli lähes nollatasoa.

Salaatteja tarvitaan lisää. Minusta ei riitä, että vaikkapa maksalaatikon lisukkeeksi tarjotaan pelkkää porkkanaraastetta (mikä tarkoittaa meille porkkana-allergisille näppien nuolemista). Oppilaat ja opiskelijat syövät sitä enemmän kasviksia, mitä enemmän niitä tarjotaan. Ja koska kasvikset ovat (useimmiten) edullisempaa kuin liha, voisi hyvin kuvitella, että niiden määrää lisättäisiin ja lihan vähennettäisiin. Vai kuinka?

Kotiin on päästävä

Nuorilla on usein kiire muuttaa pois kotoa. Oman pesän rakentaminen ja tilan hallitseminen houkuttelevat. Itsenäistyminen on tärkeä kehitysvaihe – ja niin myös se, että saa ihan itse päättää, millaiset verhot ikkunaansa laittaa, vai laittaako ollenkaan.

Opiskelujensa perässä muuttavilta nuorilta saattaa helposti katketa side kotiin ja kotikuntaan. Uusi asuinpaikka saattaa olla niin viihtyisä, että entinen unohtuu. Toisaalta monet haluavat vaalia juuriaan ja käydä usein kotona. Olen tästä elävä esimerkki: vaikka vietän suurimman osan vuodestani opiskelukaupungissani Jyväskylässä, käyn ja näyn Mäntsälässä vielä niin paljon, että jotkut eivät ole huomanneet minun muuttaneen pois lainkaan.

Matkustan Mäntsälän ja Jyväskylän väliä jo toista vuotta. Useimmiten kuljen linja-autolla, koska kannatan joukkoliikennettä ja koska en ole halunnut hankkia autoa enkä ajokorttia.

Viime vuonna suoria pikavuoroja ajoi Mäntsälän ja Jyväskylän välillä päivittäin kymmenkunta. Nyt vaihdottomia pikavuoroja on enää kahdesti päivässä, ja voi olla, että pian ei ole enää niitäkään. Olen jo joutunut vähentämään kotona käymistäni siksi, etten pääse kulkemaan linja-autolla enää niin juohevasti kuin aikaisemmin.

Mäntsälässä pysähtyvien linja-autovuorojen karsimista on perusteltu muun muassa sillä, että junaliikenteestä on tullut hyvin suosittua. Juna on kyllä kätevä kulkupeli, kun pitää päästä Helsingin tai Lahden suuntaan.

Sen sijaan matkatavaroitaan raahaavaa opiskelijaa ei paljonkaan lohduta, että junalla voi matkustaa Lahteen ja siirtyä siellä loppumatkaksi linja-auton kyytiin. Toinen vaihtoehto olisi kulkea pelkkää rautatietä ensin Mäntsälästä Tikkurilaan, sieltä Tampereelle ja lopulta Jyväskylään.

Joukkoliikenne ei kehity, ellei sitä kehitetä. Jyväskylä ei ole ainoa paikka, jonne Mäntsälästä on haastavaa matkustaa. Näinä realistisen vihreyden aikoina on suorastaan käsittämätöntä, miksei joukkoliikenteen käyttöä tehdä helpommaksi ja haluttavammaksi vaihtoehdoksi.

Haluan, että Mäntsälästä on hyvät kulkuyhteydet moneen suuntaan. Haluan pystyä tulevaisuudessakin matkustamaan sekä kotiin että sieltä pois mahdollisimman vaivattomasti. Voihan olla, että jään loppuiäkseni asumaan Mäntsälään. Jos näin käy, olisi hienoa selvitä ilman autoa.

Kuvat: Eveliina Laurila
Teksti on julkaistu Mäntsälän Keskustan vaalilehdessä 6.10.2008.

Kunnallisvaaliehdokkaan haastattelu

Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä nuoren kunnallisvaaliehdokkaan Heli Hämäläisen. Heli on 20-vuotias opiskelija.

Pitemmittä puheitta päästettäköön tämä nuori keskustan ehdokas itse ääneen.

Olen paljasjalkainen mäntsäläläinen, mutta olen tassutellut Jyväskylän yliopistoon, jossa opiskelen suomea ja kirjallisuutta nyt toista vuotta. Tarkoituksenani on valmistua äidinkielenopettajaksi, vaikka veri vetää myös toimittajaksi.

Aivan. Heli, sinähän olit kesällä töissä keskustan pää-äänenkannattajassa Suomenmaassa. Toimittajan pesti oli ilmeisesti mieleinen.

Pitää paikkansa. Tajusin, että olen kirjoittanut lehtiin jo kymmenen vuoden ajan eli puolet elämästäni. Kesä Suomenmaassa oli upea ja (media-)kasvattava kokemus.

Olet innokas kirjoittaja ja lukija. Mistä muusta pidät? Sinullahan on tapana kertoa asioista predikaattien avulla - käsität siis kaiken olemisen tekemisenä.

Harrastukseni teatteri ja musiikki käyvät toisinaan työstä. Älykkäänä basistina olen oikea luonnonoikku. Savolais-karjalaisine sukujuurineni olen iloinen ja puhelias, mutta myös ahkera, aktiivinen ja aikaansaava.

Minkä asioiden puolesta lähtisit taisteluun vaikka tuulimyllyjä vastaan?

Minulle tärkeitä asioita ovat koti, hyvinvointi, koulutus ja kulttuuri.

Koti on ihmisen paras paikka. Joukkoliikenneyhteyksiä on pidettävä yllä ja kehitettävä niin, että opiskelijoiden ja työssäkävijöiden on helppo päästä kotiin. Iskulauseeni kunnallisvaaleissa onkin Kotiin on päästävä.

Vanhemmille tarvitaan lisää mahdollisuuksia hoitaa lapsia kotona. Kotikasvatuksen lisäksi yhteiskunnan tuki on tärkeää kasvamisessa ja elinikäisessä oppimisessa. Koulujen on oltava innostavia, läheisiä paikkoja.

Tervehenkiset harrastukset pitävät mielen ja kehon virkeänä. Kulttuuri tekee hyvää ja antaa ajattelemisen aihetta. Kunnan tulee kannustaa kulttuurin luomiseen ja aktiiviseen kuntalaisuuteen.

Kiitos haastattelusta, Heli Hämäläinen! Onnea vaaleihin!

Kiitos itsellesi, Heli. Oli mukavaa olla haastateltavanasi!

Hyviä uutisia

Pidän lehdistä. Minulla on onni asua kunnassa, jossa ilmestyy nykyään kolme paikallislehteä, Mäntsälä, Mäntsälän Uutiset ja Mäntsälän Viikkouutiset. Näistä ensimmäinen on tilattava (ilmestyy kaksi kertaa viikossa) ja kaksi jälkimmäistä ilmaisjakelulehtiä (ilmestyvät torstaisin). Torstaiaamu on viikon parhaita sen ansiosta, että silloin pääsen vertailemaan kaikkien kolmen aktiivijulkaisun näkemyksiä kotipaikkani vauhdikkaista tapahtumista.

Tänään erityisesti Mäntsälä-lehti tarjoili hyviä uutisia. Heti etusivulla ilmoitettiin, että Sepän Soitosta saadaan tästä kesästä eteenpäin nauttia vuosittain. Jutussa Sepän Soitto ry:n hallituksen jäsen, kulttuuri-idolini Susanna Salokannel tiivistää kansanmusiikin olemuksen:
"Tavallista tusinapoppia voi kuunnella vaikka radiosta, mutta saadakseen kansanmusiikista tehot irti on uskallettava tulla kuuntelemaan, millaista on tämän päivän kansanmusiikki. [- -] Suomalainen kansanmusiikki on mukaansatempaavaa, tunteisiin pureutuvaa ja elämää pursuavaa musiikkia, joka ei taatusti jätä kylmäksi." Juuri näin!

Kaikkein suurimmat musiikilliset elämykseni olen kokenut kansanmusiikkikonserteissa, joissa en pysy hetkeäkään paikoillani. Kansanmusiikki suorastaan vaatii osallistumaan - tanssimaan, laulamaan, soittamaan, taputtamaan, nauramaan. Parasta on, jos yleisöä ei istuteta tuoleihin, vaan yleisö pääsee osallistumaan julkisona (taas Kuneliusta, ks. tämän blogin ensimmäinen teksti) yhteisen kokemuksen luomiseen. Minusta kansanmusiikki on sitä, mitä kansa luo: atonaalinen hyräily tiskatessa on kansanmusiikkia, viheltely liikennevaloissa on kansanmusiikkia. Jyväskylän-yhtyeeni Lyhteen musiikkikin on kansan musiikkia, juuri näin, erikseen kirjoitettuna.

Toivon, että kaikki kylänmiehet ja -naiset tulevat nauttimaan Sepän väliSoiton (6.-8.6.2008) runsaasta annista. Tarkempaa ohjelmaa voi tutkia täältä, mutta mainittakoon jo tässä perinteinen kansanmusiikkimessu (Mäntsälän kirkossa 6.6.), Nuoret muusikot -tapahtuma tähtinään muun muassa The Ilmiö ja The Loafers (Seurojentalolla 7.6. klo 15), pääkonsertin Rautavaara-produktio (Seurojentalolla 7.6. klo 18) sekä sunnuntai Sepänmäellä (8.6. klo 11-15), jossa Laura Kohonen soittaa kanteletta. Ja tietysti aika moni muukin soittaa jotakin. Kehotan kaikkia kuulemaan kansanmusiikin kutsun ja kokemaan kuntamme kulttuuria.

Iloiselle mielelle minut sai myös kansanmuusikko Eila Hartikaisen mielipidekirjoitus, joka on julkaistu kaikissa tämän torstain paikallislehdissä. Hartikainen kehuu Mäntsälän Viihdelaulajien viime sunnuntaista äitienpäiväkonserttia: "Konsertti sulatti sydämet." Niin minunkin sydämeni. Olen erittäin tyytyväinen, että keksin viedä äitini kuuntelemaan tätä mielenkiintoista konserttia. Kuoro soi hyvin. Kuoronjohtaja Reijo Liinamaan mainiot sovitukset ja taidokas flyygelisäestys sekä "harmonikkavirtuoosi" (kuten paikallislehdet kirjoittivat) Marko Räsäsen kypsä ja esteettinen soitanta olivat nautinnollista kuultavaa. Räsänen, The Ilmiön isä, on lempimuusikoitani ja ehdottomasti Mäntsälän paras harmonikisti. Mutta takaisin Eila Hartikaiseen: ehkä eniten ilahduin siitä, että hän oli kirjoittanut Viihdelaulajia kehuvan jutun ja lähettänyt sen lehtiin. On aina ilo lukea hyviä uutisia ja innostua toisten innostuksesta.

Innostuksesta takaisin paikallislehtiaiheeseen. Lisäsin Näitä luen -listaani linkin mielenkiintoisen ja innostavan nettilehden sivulle. Kalliokosken Sana kertoo olevansa Halsuan ja lähikylien asialla jo kuudetta vuotta. Vaikka en ole koskaan Halsualla käynyt, olen kiinnostunut seuraamaan tämän pienen kunnan (1405 asukasta) kuulumisia tästä julkaisusta. Ansioituneiden toimittajien tekstejä on miellyttävää lukea, ja heidän kotiseuturakkautensa kelpaa malliksi itse kullekin. Parasta paikallisuutta siis!

James Bond - aikamme Odysseus?

Tänään olen iloinnut tämän joulun ensimmäisen tiernapoikakeikan onnistumisesta. Esityskausi käynnistyi mainiosti, uusi jäsenemme esiintyi erinomaisesti, ja esityksen jälkeen kehuja sateli. Mahtavaa! Ilostuin myös kirkkokonsertista, jossa oli tyylikkäästi sovitettua musiikkia hyvien muusikoiden esittämänä. Hieno oli myös keskiviikkoinen Seminaarinmäen kauneimmat joululaulut Jyväskylän kaupunginkirkossa.

Nyt olen iloinen siitä, että sain vihdoin ja viimein kirjoitettua kirjallisuuden verkkokurssille tarkoitetun, antiikin kirjallisuutta ja kulttuuria käsittelevän tekstin. Kas tässä:


James Bond - aikamme Odysseus?

Vilkuilin äsken televisiosta "viralliseen" 007-elokuvaperheeseen kuulumatonta, jokseenkin parodista agenttiseikkailua. (Välihuomautuksena vain, etten muuten kokenut tätä paljon puhuttua katharsista.) Ajatukseni askaroivat kuitenkin antiikin ajan kirjoituksissa, ja aloin miettiä, onko salainen agentti James Bond eräänlainen nykyajan Odysseus-hahmo.

Odysseuksen ja James Bondin väliltä on helppo löytää yhteneväisyyksiä. Molemmat ovat ihailtuja, älykkäitä ja maskuliinisia miehiä, jotka joutuvat erilaisiin seikkailuihin. Seikkailujen pyörteissä sankarit kiertävät maita ja meriä ja selviytyvät toinen toistaan täpärämmistä tilanteista. Neuvokkuutensa ansiosta nämä miehet voittavat aina, oli vastustajana sitten kyklooppi tai Neuvostoliitto. (Mikä vertaus! Ajatellaanpa Odysseuksen ja hänen miestensä pakenemista kykloopin luolasta siten, että he roikkuivat kykloopin lampaiden vatsapuolella. Samaa tekee Bond varmaankin jokaisessa elokuvassa: pakenee vihollisten omistamilla kulkuvälineillä.)

Jumalat kuljettavat Odysseusta, yhtenään auttavat häntä, toisinaan antavat suuttumuksensa laskeutua hänen ylleen. Agentti Bondia ohjastavat Britannian hallitus, salainen palvelu ja erityisesti herra M. Hyödyllisiä apuvälineitä hän saa tiedemies Q:lta, jota voisi verrata Odysseusta suosivaan ja auttavaan jumalaan Pallas Atheneen – sotataidon, tiedon ja viisauden jumalattareen.

Sekä Odysseus että James Bond tapaavat enimmäkseen vaarallisia naisia. Naiset kuvataan kieroina ansojen virittelijöinä, jotka kuitenkin vetävät sankareita puoleensa. Miehet viihtyvät kohtalokkaiden naisten seurassa, olivat nämä sitten "pahiksien" tai pahuuden voimien palveluksessa. Odysseus tahtoi kuulla seireenien laulun ja käski miehistöään sitomaan hänet mastoon. Samanlainen ilmiö on havaittavissa agentti 007:n käytöksessä silloin, kun hän päättää vietellä vaaralliseksi tietämänsä naisen. Bond tahtoo Odysseuksen tapaan nautiskella hedonistisesti unohtamatta kuitenkaan olla varuillaan.

Odysseusta odottaa kotona Ithakan saarella hänen vaimonsa Penelope. Penelope ei ole kiinnostunut muista kosijoista, vaan hän uskollisesti vartoo miestään palaavaksi. Vähintään yhtä innokkaasti James Bondia odottaa sihteeri Moneypenny. Vaikka salaisen palvelun toimistossa varmasti pyörii muitakin agentteja, ei Moneypenny välitä heistä vähääkään. Bondin paluuta odotellessa hän on näpyttelevinään jotakin kirjoituskoneella. Hän saa tuskin sen enempää valmiiksi kuin päivisin kangasta kutova ja tekeleensä öisin purkava Penelope.

Myös Odysseuksen ja James Bondin funktio yhdistää näitä sankareita. Molemmista on sepitetty lukemattomia tarinoita, ja on vaikea sanoa, kumpi on tunnetumpi. (Sama, jos vertaisi Jeesusta ja The Beatlesia.) Heidän suosionsa kestää vuosikymmenestä tai vuosisadasta toiseen. Vaikka useat ihailevat näitä miehiä, monet eivät varmaankaan tahtoisi asettua heidän saappaisiinsa. Populaarin sankarin elämä on ehkä kuitenkin liian rankkaa tavalliselle ihmiselle.

Nyt voinkin mennä hyvillä mielin nukkumaan. Aamulla on herättävä toiselle, kolmannelle ja neljännelle tierniskeikalle.

Seikkailut on seikkailtu...

...ja kaikki mukavasti, kuten Sepänmäen laulussa lauletaan.

Tämänkesäinen näytelmäproggis, Sepänmäen seikkailu, on nyt saatu kunniakkaasti loppuun. Viime sunnuntaina etsittiin kadonnutta seppää - mutta todennäköisesti ei viimeistä kertaa. Vaikka "Antti on hyvin säntillinen mies", hän saattaa jälleen hävitä ensi kesänä. Olemme saaneet näytelmästä niin paljon kiitollista palautetta, että toinen näytöskausi on vakavasti harkittavissa.

Sepänmäen seikkailu on ollut sikäli mukava näytelmä, ettei vuorosanoja ole tarvinnut opetella kovin tarkasti. Minähän en tunnetusti koskaan opi repliikkejäni, ainakaan sanasta sanaan. Onneksi katsojien kierrättäminen museon rakennuksissa jättää näyttelijöille paljon aikaa ja tilaa improvisoida. Puheet ovat muokkautuneet kunkin suuhun sopiviksi, ja samalla varsinainen tarina on saanut monia mielenkiintoisia sivujuonteita, kun henkilöhahmot ovat alkaneet elää omaa elämäänsä. Kesän aikana on muun muassa paljastunut, että kupparimuorilla on saksalainen sulho, Hermann, jota ei ole vuosikymmeniin näkynyt, ja että kupparilla epäillään olevan vispilänkauppaa myllärin kanssa. Henkilöistä on selvinnyt jokaisessa näytöksessä uusia asioita, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Onhan sentään muistettava, että sepän perhe on oikeasti elänyt Sepänmäellä. - Jos esityksen jälkeen jäi askarruttamaan, kumman kisälli Sulo lopulta valitsi, Rauhan vai Impin, voi käydä tarkistamassa asian Sepän tuvan kamarissa olevasta taulusta.

Näytelmä on kuulemma mietityttänyt niin pieniä kuin suuria katsojia. Vieraat esineet ja sanat ovat herättäneet kotona keskustelua, ja kuulemma seikkailun henkilöt ja tapahtumat ovat tulleet lasten uniinkin. Mahtavaa kuulla, että olemme onnistuneet saamaan esityksestä niin vaikuttavan! Kaikki kunnia ja kiitos ohjaaja ja käsikirjoittaja Tommi Nurmilaineelle, joka on (jälleen kerran) luonut erinomaisen tarinan upeaan ympäristöön. Tahdon samalla kiittää mainioita näyttelijäkollegoita, joilla riitti puhtia koko kesäksi. Pullat hävisivät, pahvimukit lakosivat ja polvet notkistuivat hyvässä seurassa.

Heitän nyt huopikkaan teille, hyvät katsojat: pankaa sana kiertämään ja mainostakaa Sepänmäen seikkailua tuttavillenne. Mäntsälässä on kaivattu ja kaivataan kesäteatteria, joten olisi suotavaa, että ihmiset myös kävisivät katsomassa paikkakunnan näytelmiä. Katsojat ovat teatterin elinehto, varsinkin näytelmässä, jossa yleisö on osa esitystä. Älkää siis vain ihailko taidetta, vaan astukaa sen sisään ja heittäytykää sen vietäväksi! Tämä saattaa olla mahdollista taas ensi kesänä Sepänmäellä - jos seikkailulle on kysyntää.