Jyväskylän seminaarista ovat peräisin monet tutut koulu- ja joululaulut. Ne ovat levinneet opettajien mukana ympäri Suomea. Käytin aikamuotona perfektiä, koska näin tapahtuu edelleen.
Erja Kososen ja Reijo Pajamon toimittaman Seminaarinmäen koululauluja -teoksen (2009) mukaan yksi 1800-luvun lopun suosituimmista koululauluista oli Lapsen laulu, jota laulettiin kansansävelmällä. Sen sanat kuuluivat näin:
Lapsi olen laulavainen, pieni vielä voimaton, huvitusta hakevainen, huikennellen huoleton.
Tähän aikansa hittisävelmään kirjoitti uudet sanat Gustaf Oskar Schöneman eli K. O. Kaunonen. Schöneman oli Jyväskylän kaupunki- ja maaseurakunnan pappi sekä intomielinen suomalaisuuden harrastaja, ja hän suomensi lauluja koulujen ja kuorojen käyttöön. Hänen suomennoksistaan tunnetuimpia ellei tunnetuin on Jouluyö, juhlayö.
Kovin suosittu tuli myös sanoituksesta Joulupuu on rakennettu, jota siis alettiin laulaa Lapsen laulun tutuksi tekemällä kansansävelmällä. Etenkin pienten lasten mieleen ollut runo ilmestyi Schönemanin oppikirjan Uusi Kuva-Aapinen toisessa, lisätyssä painoksessa vuonna 1876, kerrotaan Seminaarinmäen koululauluja -kirjassa. Sittemmin joulupuu sekä koristeena että lauluna on vakiinnuttanut paikkansa koulujen kuusijuhlissa. Ainakaan omalta koulutaipaleeltani en muista yhtäkään joulujuhlaa, jossa tätä laulua ei olisi laulettu.
Helppo ja tarttuva sävelmä suorastaan kutsuu varioimaan sanoitusta. Kaikki tietävät tähän lauluun varmasti jotkin väännetyt sanat. Vaan oletko koettanut laulaa sanoja Partisaanivalssin sävelmällä? Sehän nimittäin onnistuu! Kokeilepa:
Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella. Namusia ripustettu ompi kuusen oksilla.
Kuusen pienet kynttiläiset valaisevat kauniisti; ympärillä lapsukaiset laulelevat sulosti.
Pari vuotta sitten keksin, että useilla kirjoitusviestinnän kursseillani opiskeltuja tekstin tyylin piirteitä voisi kerrata laulamalla. Loppuvuosi kun oli, ensiksi mieleen juolahti juuri Joulupuu on rakennettu, johon olikin helppo istuttaa uusia sanoja. Ensimmäinen tällainen kurssin asiasisältöjä kertaava sanoitus Uutiskieli on rakennettu valmistui jouluun 2016 päättyneelle journalistiikan kielenhuollon kurssilleni, mutta sitä ei taidettu ajanpuutteen tai jonkin muun syyn vuoksi ehtiä laulamaan kurssin lopetustapaamisessa. Myöhempien vuosikurssien journalistit ovat sittemmin ottaneet laulun omakseen: viime syksyn journalistiikan kielenhuollossa uutiskielen tyylistä taidettiin laulaa jopa kolmesti. Useampikin opiskelija on kertonut oppineensa laulun sanat ulkoa ja muistelleensa niitä muun muassa tenttitilanteissa ja journalistisia tekstejä kirjoittaessaan. Laulu on siis täyttänyt tarkoituksensa.
Tieteellisen kirjoittamisen kursseja varten muuttelin sanoitukseni sisältöä hieman toisenlaiseksi, ja nyt tieteellisen tekstin tyylistäkin on ehditty laulaa kursseillani jo muutaman vuoden ajan. Millaista tieteellisen tekstin sitten tulisi olla? No tällaista:
Tieteellisen tekstin täytyy olla asiallista, käsitteiltään avattua, selvää, helppolukuista. Asiatyyliin eivät sovi slangit, murteet, kapulat, huudahtelut, ihmettelyt, oudot sananvalinnat. Vaihtelevaan virkerytmiin ei pelkkiä päälauseita. Vältä välihuomautuksia, suosi sidossanoja. Kerro ensin teemasana, sitten uutta asiaa. Kuka tekee? Mitä tekee? Näin voit auttaa lukijaa.
Tätä laulua olen laulattanut siis paitsi omilla tieteellisen kirjoittamisen kursseillani myös aiheeseen liittyvillä vierailuluennoillani. Jaksan aina hämmästyä siitä, kuinka reippaasti jopa minulle vieraat opiskelijat ryhtyvät laulamaan tätä, kun tyyliluennon lopuksi heijastan sanat näkyviin, annan lähtöäänen ja aloitan laulun. Tämä ei kertaakaan ole jäänyt pelkästään opettajan hoilattavaksi, vaan aina ympärillä lapsukaiset ja aikuisemmatkin opiskelijat laulelevat sulosti. Ehkäpä laulun kaikinpuolinen tuttuus ja jossain määrin poikkeuksellinen pedagoginen lähestymistapa (= yhteislaulua yliopistokurssilla) innostavat laulamaan täysin rinnoin kuin lapsuuden joulujuhlissa.
Osa kollegoistani on innostunut laulusta, ja nyt sanoitustani käytetään useammillakin kursseilla. Levittelin lyriikkaa jo aiemmin Twitterissä ja julkaisen sanoituksen nyt blogissanikin siksi, että haluan innostaa opettajia hyödyntämään musiikkia opetuksessa. Musiikki edistää oppimista monin tavoin. Jos haluat käyttää juuri tätä sanoitusta kursseillasi, niin siitä vain, tee hyvin! Muistathan mainita kirjoittajan ja kertoa laulun taustasta.
Laulua on esitetty myös muutamissa konserteissa. Viime jouluna tieteellisen tekstin piirteistä lauloivat esityksissään lauluyhtyeemme Heikko aste ja Jyväskylän yliopiston kielikampuksen kuoro Mukamas. Mukamas-kuorolle tyrkkäsin nuotit eteen vasta viimeisissä harjoituksissa ennen joulukonserttia, mutta kaikki ottivat laulun silti upeasti haltuun. Laulu sai kerrassaan ihastuneen vastaanoton yliopiston kuorojen joulukonsertissa ylimääräisenä numeronamme. Juontaja totesi laulun jälkeen, että olisipa hän tiennyt kaiken tämän ennen kypsyysnäytteen kirjoittamista, sillä hänellä oli kuulemma ollut haasteita kaikilla laulussa mainituilla osa-alueilla. Riemastuttava maininta!
Jos siis mietit, mihin tyyliin maturiteetti pitäisi kirjoittaa, voit lukaista laulun sanat ja koettaa sisäistää ne ennen kirjoitusnäytteesi antamista.
Mitä tekee henkilö, joka on lapsena piirtänyt enemmän hevosia kuin laki sallii ja on sittemmin liian kiinnostunut arabian kielen opettelusta? Hän hoksaa, että arabian ح-kirjain (ḥā) on kuin ilmetty hevosen korva ja että korvasta lähtien voi piirtää hevosen pelkillä hevonen-sanan kirjaimilla.
Oivallus ei ole mitenkään uusi. Arabikalligrafit ovat kautta aikain laatineet upeita kaunokirjoituskuvia. Esimerkiksi islamilaisessa taiteessa Koraanin tekstiä on kernaasti kirjoitettu ornamenteiksi vaikkapa kasveja jäljitteleviin muotoihin. Tai sitten on otettu jokin katkelma ja muotoiltu se joksikin eläimeksi. (Katsokaa vaikka Wikipediasta Islamic calligraphy tai Googlen kuvahausta arabic calligraphy animals.)
Innostuin ennen joulua piirtelemään hevosia ja muitakin eläimiä siten, että kirjoitin koko otuksen sen nimellä. Esimerkiksi venäläinen hevoseni koostuu pelkistä kirjaimista л, о, ш, а, д ja ь, ja kiinalainen hevonen on kauttaaltaan täynnä merkkiä 馬 (mǎ). Kuitenkin kiinnostavimmaksi osoittautui piirustella elukoita arabiaksi siten, että kirjoitan eläinsanaa kokonaisena yhä uudelleen. En siis lätki irtokirjaimia kenties sopivampiin paikkoihin vaan vääntelen ja kääntelen sanoja saadakseni ne asettumaan haluamaani muotoon. Kas tässä kolme arabiankielistä luontokappaletta kalligrafiseen eläinkirjaan. Tunnistatko eläimet?
"Kulttuurimme on monenlaisten lainausten kudelma." Niin totesi professori Jukka Ammondt viimeisellä luennollaan 27.4.2009. Eikä ajatus varmasti ollut hänen omansa.
Luin Sweet Valley High -kirjasarjan, ennen kuin Harry Potterit ilmestyivät. Olin ehkä neljännellä tai viidennellä luokalla. Ennen Sweet Valley High -sarjaa (SVH) olin lukenut Sinuhe egyptiläisen. Ymmärrettävästi Sinuhen jälkeen kaikki oli jonkin aikaa vain lainattua kärpäsen surinaa kymmenen- tai yksitoistavuotiaan korvissa.
Tarttuminen SVH:ihin oli muistaakseni ensimmäisiä konkreettisesti ironisia valintojani. Nimittäin pikkusiskoni H. (ei, emme ole kaksoissiskoja, vaikka moni on sitä kysynytkin) oli toka- tai kolmasluokkalaisena ryhtynyt ahmimaan tätä loppumatonta sarjaa. H. luki enemmän sarjoja kuin minä, H. luki enemmän nuortenkirjallisuutta kuin minä ja H. oli enemmän kiinni ajassamme kuin minä. Häneltä yleensä sainkin sellaiset kirjavinkit, joihin tutustuminen mahdollisti jonkinlaisen kirjallisuuskeskustelun ja kollektiivisen fanittamisen ikätoverien kanssa. Petri Tammista lainatakseni "kirjat todistivat, että olen samassa maailmassa toisten kanssa".
[Kuva ryövätty Huuto.netistä]
Mutta Sweet Valleyt! Naureskelin niitten siirappisille kansille ja irvin siskoani, joka raahasi niitä kirjastosta kotiin, luki yhdessä illassa ja haki seuraavan satsin tilalle. Mutta sitten kävi samoin kuin myöhemmin monen muun liian teinimäisenä pitämäni kirjasarjan kanssa: näin kirjan H.:n yöpöydällä, selasin sitä hieman ja aloin lukea. Ja sitten en voinutkaan enää lopettaa. Vaikka koetin samalla irvistellä kirjojen kauhealle naiskuvalle, muovisille hahmoille ja facepalmeja aiheuttaville juonenkäänteille (vaikka facepalm ei silloin vielä ollutkaan tuttu termi), koukutuin kirjoihin niin, että lopulta luimme niitä samaa tahtia H.:n kanssa. Oli vaikeaa säilyttää ironinen suhtauminen asiaan, josta kuitenkin innostui niin kovasti. Enhän MINÄ nyt oikeasti voinut pitää kyseisestä sarjasta! Koetin samalla lukea Jostein Gaarderia ja Kaari Utriota, jotta jonkinlainen säädyllinen taso olisi pysynyt yllä.
SVH oli oikea runsaudensarvi. Kirjoja oli suomennettu viitisenkymmentä (tai suomennettiin, en muista, ilmestyivätkö ne vähitellen), ja niitten lisäksi tuli vielä muutamia erikoisosia, jotka oli muistaakseni kirjoitettu hitusen kiinnostavampaan tyyliin. (Vasta jälkikäteen ymmärsin, että Francine Pascal ei suinkaan ollut itse kirjoittanut kaikkia opuksia, vaan hänellä oli apunaan joukko haamukirjoittajia, ja epäloogisuudet ja tyylinvaihdokset saattoivat johtua osittain siitä.) Kirjoja oli aina saatavilla Mäntsälän kirjastosta. Ei haitannut, vaikkei sarjan osia lukenut järjestyksessä, koska jokaisen kirjan alussa oli pitkä selvitys edeltäneistä tapahtumista. Oikeastaan kirjoja ei olisi tarvinnut lukea lainkaan, koska kansikuvat, takakansitekstit ja prologit paljastivat kaiken. Ihmissuhdesotkuja, päiväkirjaan kirjoittamista, kaksosten välistä kamppailua, ihmissuhdesotkuja, loputtomia toisaalta–toisaalta-pohdintoja ja vielä lisää ihmissuhdesotkuja – muuta ei sisällöstä tarvinne kertoa. Katsoin myös sarjasta tehdyn televisiosarjan juuri ennen vuosituhannen vaihdetta.
Olenpa kirjoittanut pitkästi suhteestani tähän kirjasarjaan. Toisaalta tärkeintähän tässä on minäminäminä, samoin kuin juuri näkemässäni ensi-illassa, Jyväskylän Ylioppilasteatterin (JYT) täysosumassa Makeen Laakson Lukio. Tuomas Vaahtoluodon kirjoittama ja ohjaama näytelmä mukailee kirjasarjan hahmoja ja juonenkäänteitä, etenkin Sydäntenmurskaaja-osan. Esitystä katsoessani järkytyin, kuinka voin edelleen muistaa kirjoista niin paljon. Sen siis muistaa, mitä häpeää ja koettaa ironialla peitellä.
Esitys riemastutti. Mistä aloittaisin? Ensinnäkin Vaahtoluodon teksti ja ohjaus tarjosivat kiitettävän määrän uusia ajatuksia, intertekstuaalisuutta, tarkkoja havaintoja ihmisestä, naurettavaa, metafysiikkaa, samaistumis- ja tarttumapintaa sekä puhdasta montypythoniaanista hämmennystä. En yllättynyt, että pidin tekstistä, koska nautin myös Vaahtoluodon lyhytnäytelmästä Päivä näin tyyni JYT:n Paljaat-kombinaatiossa. Vaahtoluoto katsoo ihmistä tarkkaan ja läheltä ja antaa hahmojensa puhua kaikesta siitä lainatusta, mikä tekee meistä yksilöitä. Olisiko liioiteltua sanoa, että Makeen Laakson Lukion tekstistä olin aistivinani penttisaarikoskimaisen ylivertaisen taiteilijan tuskaa ja toisaalta hermannhessemäistä itsetutkiskelua ja itsekasvatuksen optimismia. Aika persoonallinen rakennelma, kun lähtökohtana on ollut niinkin lattea materiaali kuin SVH! Scriptis Vaahtoluoto tuis fruimur, joten jatkakaamme kulttuurielitistisehköön tyyliin sopivasti viittauksin.
JYT:n Fb-sivulta lainattu kuva: Iiro Nahkamäki
Jyttiläisten roolisuoritukset olivat, jälleen kerran, toinen toistaan parempia. Jos joskus olen kuvitellut järkevän isosiskon Elizabethin jonkinlaiseksi, hänellä on ollut ja tulee olemaan Tessa Horilan habitus. Railakasta kaksoissiskoa Jessicaa esittäneen Auli Toikkasen uskomattoman pinkki ääni kaikuu edelleen korvissani, eikä pelkästään siksi, että näytelmässä huudettiin paljon. Muuntautumiskykyinen Perttu Puranen on hauskinta, mitä JYT:lle on vähään aikaan tapahtunut. Hänen esittämänsä jumalainen ja lipevä Todd on juuri sellainen tyyppi, johon mielistymistä Vladimir Nabokov kuvaa "koulutyttömäiseksi ihastukseksi jonkun matineaidolin naamavärkkiin". Janne Moilasen rento ja samalla estoinen "erakkosurffari" Bill on kaikessa reunojensa etsimisessäänkin niin leuto häiskä, ettei hän ota aurinkoa vaan aurinko ottaa häntä. Kahden muun hahmon, älykkö DeeDeen ja ilmeisesti näytelmää varten keksityn Patsyn (hahhahhaa, kuuman tytön nimi on Pätsi!), jonka merkitsevin ominaisuus on, että hän on asunut Pariisissa, esittäjät Eeva Sutinen ja Noora Määttä olivat niin ikään herkullisen luontevia. Onerva Luoman pastellivärisestä puvustuksesta täydet pisteet!
Niin mikä reunojen etsiminen? Näytelmän mieleenpainuvinta kuvastoa minulle olivat yksilöiden ja joukkojen reunat. Nuorisojoukko television valonkajossa, lumisateen päälle piirtyvä käsi, rakentuvien kaljakorikehysten sisään jäävän Elizabethin hetkittäisesti rohkeampi olemus; Billin ahtautuminen pullokorien sisälle ja muuttuminen kuin Transformers-robotiksi, joka tulee sotkemaan vähän liian vanhojen tyttöjen barbileikit. Muille hahmoille riitti yksi kori pään peitteeksi, mutta itsestään epävarma Bill tarvitsi kokonaisen suojapanssarin voidakseen astua samaan valoon muitten kanssa. Reunojen ja rajojen etsiminen liittyi paitsi toimintaan myös puheeseen. Hahmojen etäännytetty minäpuhe toisti muitten näkemyksiä heistä ja rakensi heille henkisen panssarin omemman minuuden suojaksi. Olemmeko ensisijaisesti sellaisia, millaisina muut meidät näkevät? Voimmeko uskoa muitten näkemykset itsestämme? Missä menevät minän rajat ja milloin olemme yhtä toisten kanssa?
Keltaiset korit olivat kekseliäs ja kätevästi muunneltava lavaste-elementti, joka käsiohjelman mukaan on lainattu Lahden Kansanopiston Kirsikkapuisto-näytelmästä. Legomaisista koripalikoista rakentaa vaikka mitä, ja niitten värikin on jopa Allahin mieleen! Koraanissa Lehmän suurassa nimittäin kerrotaan, että "He sanoivat: 'Pyydä puolestamme Herraasi selvittämään meille, minkä värinen sen [uhrilehmän] tulee olla.' Mooses vastasi: 'Hän sanoo: Sen tulee olla kirkkaankeltainen lehmä, jonka väri ilahduttaa katsojaa.'" (2: 69.) Jumalan väri siis, hieno valinta. Ja näillä palikoilla jumalat saivat leikkiä yllin kyllin.
Musiikkivalinnat olivat osuvia, ja esityksen loputtua (ehkä ensi-illan juhlallisuuksiin kuuluvana) soimaan jätetty Ink Spots loi mukavan tunnelman poistumiseen. Jopa Mozartin käyttö ei-kliseisesti meni nappiin! Kuten V. J. Sukselainen tähän sopivasti kirjoittaa, "paatoksen vaahdon voi usein kuoria huumorin kauhalla". Näytelmä ei ottanut itseään liian vakavasti.
Menkääpä siis tekin pohtimaan, tirskumaan ja hämmentymään Makeen Laakson Lukioon! Kertokaa myös, mitä te näette siinä. Minä menen katsomaan uudestaan jo viikon päästä.
Muokkaus 29.7.2013 klo 9.40: Vedin Patsyn hahmoa koskevan virhekäsitykseni yli ja lisäsin pari virkettä reunojenetsimiskappaleen loppuun.
Eräässä televisiosarjassa viisas vaimo neuvoi onnetonta miestään: "Puhumme aina siitä, mitä et halua tehdä. Sanopa, mitä oikeasti haluaisit tehdä."
Mies halusi kirjailijaksi.
"Selvä, tähdätään siihen ja tehdään se kunnolla."
Pitäisikö tehdä jotain?
Jotain pitäisi tehdä.
Tehdäpä jotain pitäisi.
Vaihtoehtoja on.
On asioita,
a) jotka on "pakko" tehdä
b) jotka kannattaisi tehdä
c) joitten tekemättä jättämisestä koituu harmia
d) joita joku muu haluaa minun tekevän
e) joita itse haluan tehdä
f) jotka kiinnostaisivat, mutta en ole varma, kuinka paljon
g) joita en ehdi tekemään
h) jotka olisivat hyväksi minulle
i) jotka olisivat hyväksi ympäristölle tai yhteisölle j) joista olisi hyötyä myöhemmin
k) jotka voi tehdä, mutta jotka voisi tehdä paremmin, jos olisi iso porukka / fläppitaulu / parempi laitteisto / tms.
l) jotka olisi parasta jättää väliin
m) joitten tekemistä edellytetään jonkin tietyn päämäärän saavuttamiseksi
n) joitten tekeminen on hauskaa
o) joista saa esteettisiä tms. elämyksiä
p) jotka ovat moraalisesti arveluttavia tai eettisesti väärin
q) jotka ovat perusteltavissa taitavin tai vähemmän taidokkain sanakääntein
r) joihin liittyy oheistoimintoja
s) joitten merkitystä ei huomaa ennen kuin jokin on pielessä
t) jotka ovat vain korvaavaa tekemistä tai välttelyn välineitä
u) jotka ovat (turhia) tapoja
v) joista maksetaan ja joitten palkkiota ilman on hankalampaa
w) joita joku arvostettava henkilö suositteli kokeiltavaksi
x) jotka liittyvät kirahveihin
y) joita ei kai tarvitsisi pelätä
z) jotka parantaisivat unen laatua
å) joitten tekeminen todistaa jonkin oleellisen teorian oikeaksi
ä) joita on vaikea kääntää toiselle sivistyskielelle
ö) joita ei voi luokitella yksinkertaisesti.
Olen nautiskellut juhannuksesta syventymällä hyviin kirjoihin ja vielä parempiin viineihin. Olli Jalosen rehellisen ja todellisen Poikakirjan (suosittelen!) kanssa maistui ylimakea valkoviini. Paavo Väyrysen tilaviinimyymälästä Pohjanrannasta hankkimani karviaisviini sen sijaan tarvitsee parikseen ulkomaista draamaa, jota E:n kanssa luemme lukupiirissä. Sattuipa myös sopivasti, että kaikissa nyt lukemissani opuksissa vietettiin juhannusta.
Eniten juhannusta oli suuresti ihailemani August Strindbergin näytelmässä Neiti Julie. Kenties rohkenen julkaista pienen kirjoitukseni, jonka olen kynäillyt "kirjaesseeksi" Mäntsälän lukiossa mahdollisesti abivuonnani 2006–2007. Muistan, etten koetilanteessa ollut saada mitään aikaan. Aika kului, ja luin näytelmää ja esipuhetta yhä uudelleen. Mikään esseen aloitus ei toiminut. Sitten keksin, että draamasta voisi kirjoittaa niin ikään draamana. Yhtäkkiä sain sanottua kaiken haluamani – ja vielä vähän enemmän. Teksti on tässä alkuperäisasussaan.
* * * * *
Näin tehtiin Neiti Julie
Yksinäytöksinen epänäytelmä.
Henkilöt:
August Strindberg,
kirjailija
Joseph Seligmann,
julkaisija
Neiti Julie,
ylhäinen neiti, näytelmän henkilö
Julien isä,
mainitaan näytelmässä
Julien äiti,
mainitaan näytelmässä
Kruununvouti,
mainitaan näytelmässä
Jean, palvelija,
näytelmän henkilö
Kristin, keittäjä,
näytelmän henkilö
Yleisöä
Televisiossa ja
elokuvien lisäkkeenä nähtävien ”Näin tehtiin” -dokumenttien kaltainen
puheohjelma. Henkilöt istuvat studion lavalla nojatuoleissaan ja yleisö
kauempana aitioissaan.
Äiti:
Koska minulla ei ole repliikkejä näytelmässä, tahdon lausua ensimmäiset sanat - -
Isä: (Ivallisesti) Ja aivan varmasti myös viimeiset!
Äiti:
Älä keskeytä! Siis… vaikka tämä on naturalistinen näytelmä, emme aio kertoa, kuinka kirjaimellisesti tehtiin neiti Julie. (Nauravat.)
Strindberg:
Kuulin tämän kertomuksen useita vuosia ennen näytelmän kirjoittamista. Tarinan traagiset ainekset tekivät minuun vaikutuksen.
Julie:
Tässä on jotain hamletmaista.
Strindberg: (Töykeästi) Totta, se jokin on otsikko: ”murhenäytelmä”.
Julie:
Miksi meitä naisia täytyy aina solvata? Ensin viedään kauniit puvut, sitten lupa teatterimaskiin, kunnia ja henki! Ja vihreän lintunikin tapoit!
Jean:
Ei, neiti, sen tapoin minä.
Julie:
”(Lyö häntä korvalle) Hävetkää!”
Jean:
”Itsehän te käskitte!”
Strindberg:
Hänellä on kuukautiset, mutta minähän en halua korostaa motiiveja.
(Miehet nauravat, naiset närkästyvät.)
Seligmann:
Pitäisikö tuokin sensuroida? Olen tehnyt vasta kolmesataa muutosta tekstiin.
Strindberg:
Eipä se ole siitä paljoakaan pahentunut. (Yleisölle:) Pilkunviilaaja!
Isä:
Aika monta muutosta näin lyhyessä tekstissä!
Kristin:
Onpa sitä maar ollut siinäkin opettelemista. Vaikka nukunkin melkein koko näytöksen ajan enkä liikoja tarinoi, niin en meinaa millään muistaa kaikkia – mitä ne oli – repliikkejä.
Jean:
Repliques en français.
Julie:
”Jean taitaa olla aristokraatti!”
Kruununvouti:
Luojan kiitos minä purin kihlaukseni tuon olennon kanssa.
Julie:
”Se on vale! Minä sen purin!”
Jean:
Seuraavaksi minä sanon, että - -
Kaikki:
”TEHÄN VIHAATTE MIESVÄKEÄ?” (Kristin lausuu hieman muiden jäljessä)
Julie:
Niin vihaan! Mutta silti muka lankean tuon palvelijan pauloihin. Hah! (Katsoo ylhäisesti Jeania) Tuohonko muka olisin verliebt?
Jean:
Näin se vaan on.
(Pantomiimi: muut jäävät nojatuoleihinsa yleisön eteen, Julie ja Jean menevät sivummalle ja esittävät kengänsuutelukohtauksen.)
Julie:
Ah! Menetin kunniani! Nyt minun täytyy päättää päiväni!
Strindberg:
Juuri tätä vihaan teatterissa. Pateettisuutta lavalla ja apaattisuutta katsomossa. Siellä tekin istutte kaukana valoisassa aitiossanne ja märehditte illallistanne. (Osoittaa erästä ruokailijaa) Kuunteletteko te edes? Täytynee kirjoittaa varastoon ja valmistella sivistyksen messiaan saapumista teatteriin.
(Julie ja Jean jatkavat kohtaustaan.)
Jean:
Tämä ei käy laatuun! ”Ettekö te tiedä että on vaarallista leikkiä tulella?”
Julie:
”Ei minun; minulla on vakuutus!”
Seligmann:
Tuo oli hyvä! Kun syyskuun puolivälissä 1888 aloin muokata Strindbergin tekstiä – ja huomatkaa, lisäilin myös omia keksintöjäni siihen –, huomasin heti, että tuo virke on omiaan naurattamaan katsojia.
Strindberg:
Minä en laskelmoi! Olen todella luonnollinen! Olen aidoin hahmo koko teatterissa!
Julie ja Jean: (Ironisesti) Ja ME kun luulimme olevamme näyttelijöitä…!
Seligmann:
Tähän väliin kaupallinen tiedotus. Ostakaa tekin Neiti Julien alkuteos ”Fröken Julie. Ett naturalistiskt sorgespel” tai Helena Anhavan suomennos. Saatte enemmän irti juonesta lukemalla tekstin.
Strindberg:
Myykää vain kirjoja, unohtakaa näytteleminen. Minä hankkiudun infernokriisiin. (Lähtee ovi paukkuen tai ”huojuen”.)
Äiti:
Kai me isän kanssa saamme palkkaa tästä, että esitimme rooleja, joita ei ole olemassa?
Yleisö:
Tämä on skandaali. Pöyristyttävää!
* * * * *
Ou jee! Ylen Elävästä arkistosta löytyy ZhyliitäTauno Palon ja Kyllikki Forssellin esittämänä.
Yllätyin iloisesti, kun hiiri antoi minulle blogitunnustuksen. Se on hieno! Ja tulin siitä iloiselle mielelle! Kiitos, hiiri!
Tunnustuksen saadessaan pitäisi noudattaa seuraavia ohjeita.
Pitäisi nimetä 15 bloggaajaa ja kertoa heille tunnustuksestaan (eli tuosta hienosta merkistä, jonka haluaisi antaa myös heille).
Sitten saa kertoa 7 sekalaista asiaa itsestään. Toki on myös muistettava kiittää palkinnon antanutta bloggaajaa ja liisteröitävä virtuaalinen haalarimerkki kirjoitukseen.
On todella vaikeaa nimetä sellaisia bloggaajia, jotka a) eivät vielä ole saaneet tätä tunnustusta joltain muulta, b) olisivat siinä määrin tuttuja, että heille kehtaisi lähettää tämän kiertokirjeen ja c) aikovat vielä joskus päivittää sitä blogiaan, jota olen ahkerasti seurannut. Huomaan, että lukemani ja kommentoimani blogit ovat enimmäkseen vaihdossa olevien toverien määräaikaisia blogeja, poliitikkoystävien vaaliaikaan päivittyviä blogeja tai työtehtäviin liittyviä blogeja, joita pitää seurata vähän niin kuin viran puolesta (vaikka nekin ovat oikeasti kiinnostavia). En siis oikeastani juuri lue "normaaleja" blogeja, joihin kirjoitetaan tuntemuksia ja ajatuksia päiväkirjamaiseen tyyliin. Ja sitten on tietysti vielä liuta yleisesti tunnettuja blogeja (ks. sivupalkki), joitten lukijana olen vain numero kävijätilastoissa.
Noh, kuinkas ajattelin tästä selvitä?
Yhdistelen annettuja tehtäviä vapaasti ja esitän seitsemän enemmän tai vähemmän blogimaista kirjaa, joita haluan kannustaa. Samalla tsemppaan itseäni kirjoittamaan enemmän kirjoista.
1. Pentti Saarikosken Nuoruuden päiväkirjat ilmestyy uusintapainoksena tänä vuonna (Saarikosken syntymästä 75 vuotta). HALUAN tuon kirjan. Luin päiväkirjat ensimmäistä kertaa lukioaikanani ja vaikutuin. Suuresti. Pitkäkestoisesti. Tämä hieno kirja on kuin massiivisen elokuvasarjan ensimmäinen osa: se näyttää, millainen sankari on ja kuinka hän kasvaa sankaruuteensa. En liene toistaiseksi lukenut yhtä hienoa (ja todellista!) kuvausta siitä, miten taiteilijasta tulee taiteilija.
2. Leo Tolstoin Tunnustuksia en ole vielä lukenut, mutta tahtoisin lukea pikimmiten. Kirja on syntynyt heti Anna Kareninan, tuon minua eniten naurattaneen lempikirjan, jälkeen. Se ei siis voi olla huono. Savon Sanomien arvostelun perusteella luvassa on aivan muuta kuin ihannoimassani kirjassa Kasakat. (Kasakat on niin täynnä luonnon rakastamista, kiihkeää kavioitten kopsetta ja äkkinäisiä ratsastuspyrähdyksiä paikasta toiseen, ettei toista vastaavaa ole.)
3. Aila Meriluodon kaikki päiväkirjat. Minulla on monta syytä odottaa päiväkirjojen seuraavan osan ilmestymistä. Yksi syistä on, että Meriluodon muuta kirjallisuutta on paljon antoisampaa lukea, kun samalla tutkii päiväkirjoja. Upea kirjailijatar.
4. Toivoisin jatkoa Karel Čapekin Puutarhurin vuodelle, mutta toivo on turha. Luin sen loppuvuodesta 2007, kun teatteriystäväni ja puutarhuri M suositteli sitä. Siitä lähtien olen halunnut ohjata teoksen monologiksi M:lle. Teksti olisi hänelle täydellinen. Suunnitelma on toistaiseksi toteuttamatta.
5. Virolaisen kapellimestari Eri Klasin muistelmateos Kes ma olen?, suomeksi Eri estradeilla (Jouko Vanhasen toimittamana ja suomentamana) oli juuri niin lämmin ja ihastuttava kuin herrasmies Klas itse. (Olen saanut kunnian tavata kapellimestarin joitakin kesiä sitten ja tehdä hänestä 70-vuotissyntymäpäivähaastattelun.) Teos kävisi oppikirjaksi musiikkihistorioitsijoille, tai ei sittenkään; se on liian koskettava ja hauska. Kirjan anekdootit auttavat paitsi ymmärtämään pohjoismaista "vakavan musiikin" kehitystä myös neuvostovaltioiden toisinaan käsittämätöntä toimintaa. Näitä muistelmia kun saisi lisää.
6. Jos pitää Queneaun Tyyliharjoituksista, pitää varmasti myös Mark Crickin kirjoittamasta ja kuvittamasta hassuttelusta Kafkan kanssa keittiössä. Maailman kirjallisuuden historia 14 reseptissä. Vuonna 2009 suomeksi painettu opus oli minulle aivan uusi tuttavuus, joka teki itseään tykö Kortepohjan kirjaston hyllyltä. Kirjassa on "oikeita" reseptejä, jotka on kirjoitettu kuuluisien kirjailijoitten tyyliin. Idea on hauska ja tekstit oivaltavia. Lukiessa tulee harvoin näin monella tavalla nälkä. Näitä lisää! Haluan tehdä itse! On kokeiltava (sanan kaikissa merkityksissä)!
7. Lev Rubinšteinin Tässä olen minä on runokirja, joka ei ole kirja. Tai ehkä onkin. Se on kokoelma pahvisille kirjaston korteille kirjoitettuja "runoja", jotka valokuva-albumin kuvien selityksiä ja näyttämöohjeita. Haluaisin tehdä tälle "kirjalle" paljon. Haluan "lukea" sitä yhä uudestaan. Tahtoisin liimata jokaiseen korttiin jonkin vaikkapa lehdestä leikatun kuvan, joka esittäisi kortin "runoa". Toisaalta haluaisin piirtää kortit täyteen tai liimata niihin kuvia, joilla ei ole mitään tekemistä "runojen" kanssa. Tämä "kirja" saa haluamaan paljon.
Pilailuhenkinen kansanmusiikkiyhtyeemmeŠiivilä innostui ennen joulua irrottelemaan käsinukeillani. Jäsen Rebo asetteli kilisevät sormisymbaalit apinan kätösiin, ja kas, uusi hahmo oli syntynyt. Veikeää, lautasia hakkaavaa apinaa oli kuvattava videolle. Tuloksena syntyikin kokonainen joulukalenteri.
Šiivilän joulukalenterista on tullut jonkinlainen hitti. Sitä katsovat lapset, teinit ja aikuiset. Lapsukaisia kuulemma viehättävät murisevat karhut ja söpöt eläimet. Teinejä huvittaa elukoitten lievästi anarkistinen ote ja taipumus erilaisten hokemien käyttöön. Onpa joissakin jaksoissa (luukut 14 ja 21) myös Taistelu-Jaska-vaikutteita. Aikuiset taasen huomaavat kalenterista yhteiskunnallisia ja sosiaalista käyttäytymistä problematisoivia sävyjä. Ensimmäinen syväanalyysi on ilmestynyt hiireltä. Muutenkin on ollut äärimmäisen kiinnostavaa kuulla kommentteja ja tulkintoja luukkujen sisällöistä. Lisäksi on hauska huomata, kuinka absurdiin taipuvainen huumori puree kaikenikäisiin.
Joulukalenteri on pian lopussa. Sitä on ollut hirmuisen hauska tehdä. Vielä hauskempaa on, kun esimerkillinen äitini Ihme-Mirkku innostui kalenterista niin, että toimitti minulle vielä lisää käsinukkeja ("Taunot" eli Mauno, Rauno, Kauno, Esko ja Hubert). Savolaisen kettuhahmon ilmestyminen joukkoon oli puolestaan henkilö E:n ansiota. Ensimmäiset jaksot nähtyään hän antoi oman käsinukkekettunsa Revolle ja totesi, että sillä voisi olla käyttöä.
Näyttää siltä, että käsinukkeilu tulee saamaan jatkoa. Ei tätä malta nyt lopettaa, kun homma on sopivasti lähtenyt käsistä.
Lähi- ja etäsukukielisiä murrenäytteitä sisältävät kirjaset ovat oikea aarreaitta perinnetietoiselle biisintekijälle. Tänään väsäsin valmiiksi suunnittelemani laulun ketusta, joka huijaa muuatta ukkoa. Tarina perustuu eteläkarjalaiseen murrenäytteeseen, joka löytyy SKS:n Näytteitä uralilaisista kielistä III:sta. Näinkin voi fennisti opiskella sukukieliä.
Innostuin jutusta niin, että äänitin heti demon. Säestyksenä soivat viulu ja munniharppu. Johan niiden soittoa on kaksi viikkoa tullutkin harjoiteltua!
Tästäpä biisin Rebo kuolluon voi jo kuunnella. Näennäistä kansanmusiikkia esittävä yhtyeeniŠiivilä päätynee esittämään tätä laulua. (Muokkaus: Eipä tullutkaan tästä Šiivilä-biisiä. Sen sai sooloprojektini Helakka.)
Päivitys 26.2.2012:
Olen lueskellut karjalankielisiä oppikirjatekstejä ja "sananpolvia". Yllättävän paljon materiaalia löytyy netistä! Helppo opetella uutta kieltä. Ja eikö löytynyt taas yksi versio sadusta Vijzas rebo. Kuulostaako tutulta?
Elokuussa innostuin elokuvataiteesta ja elokuvallisesta kerronnasta. Asiaan vaikutti suuresti se, että kävin humanistisen tiedekunnan videotuotantokurssin, jossa toteutimme ryhmissä mainoselokuvat. Kurssin aikana kaavailimme Ketun kanssa vaikka mitä lisäprojekteja, joista osaa tehdään jo, ja loppuja ryhtynemme toteuttamaan lähiaikoina. Koko ajan pitäisi kulkea kameran kanssa. Kaikkea voisi kuvata. Ja niin melkein kuvaammekin.
Jyväskylän yliopiston humanistista tiedekuntaa mainostimme huvipuistohengessä.
Eräänä iltana erään konsertin jälkeen syntyi näennäistä kansanmusiikkia esittävä yhtye Šiivilä. Yhtyeen ensiesiintyminen on taltioitu Lounaispuistossa.
Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaopintoihin olin aiemmin tehnyt laulun opetussuunnitelmasta. Julkaisin sen uudelleenäänitettynä lukutaitopäivän kunniaksi.
Elvi: Päivän teema on näköjään Itävalta-Unkari, vai mitä Otto? Siellä oli kaikki paremmin!
Otto: – –
Viliina: Miten Otto ja Itävalta-Unkari liittyvät toisiinsa?
Heli: Ai miten Otto ja Itävalta-Unkari liittyvät toisiinsa? No.
Otto von Bismarck.
Preussin-Itävallan sodan jälkeen Saksan liitto romahti ja Saksan keisarikunta muodostettiin Ranskan-Preussin sodan (1870–1871) jälkeen Preussin ja Otto von Bismarckin johdolla Habsburgien Itävallan jäädessä ulkopuolelle. Vuonna 1867 Unkari sai laajan itsehallinto-oikeuden, ja samalla valtakunta sai nimen Itävalta-Unkari.
Vuonna 1878 Itävalta valloitti Bosnian ja Hertsegovinan Ottomaanien valtakunnalta. Se liitettiin keisarikuntaan 1908 Berliinin sopimuksessa yhteishallintoon talousministeriön alaisuudessa, mikä sai jotkut pelkäämään, että itävaltalaiset suunnittelivat siitä kolmatta kuningaskuntaa Kroatian kanssa vähentämään Budapestin valtaa.
Serbian noustua vuosien 1912–1913 Balkanin sodissa merkittäväksi kuningaskunnaksi Ottomaanien valtakunnan kustannuksella Itävalta-Unkarissa syntyi serbikansallinen liike, joka kannatti serbien liittymistä Serbiaan. Tämä johti ensimmäisen maailmansodan syttymiseen serbinationalisti Gavrilo Principin murhattua arkkiherttua Frans Ferdinandin Sarajevossa 28. kesäkuuta 1914.
Ampumavälikohtauksesta innoituksen saanut glasgowlainen huippuyhtye Franz Ferdinand on tehnyt hienon laulun Bang Bang (All For You, Sophia). Arkkiherttuattaren nimihän oli Sophie, mutta Sophia kuulemma rimmasi paremmin lauluun.
Tasan 10 vuotta ennen arkkiherttuatar Sophien kuolemaa, 28.6.1904, tapahtui pahin rauhan ajan merionnettomuus ennen Titanicin uppoamista. Glasgow’ssa rakennettu tanskalainen matkustajahöyrylaiva SS Norge upposi Rockallin vesillä pohjoisella Atlantilla.
Uppoamattoman laivan Titanicin uppoamisesta tehtiin menestyselokuva Titanic, jonka tunnussävelmän My Heart Will Go On laulaa kanadalainen Céline Dion. Dion voitti myös Eurovision laulukilpailun Sveitsin edustajana vuonna 1988 kappaleella Ne partez pas sans moi, joka sai 137 pistettä. Kappale on viimeisin ranskankielinen voittokappale.
Freija.
Vuosi 1988 oli karkausvuosi, joka alkoi perjantaista. Perjantai germaanisissa kielissä, kuten englannissa, hollannissa, saksassa ja ruotsissa – ja näistä lainautuneena myös suomessa –, tulee Freija- tai Frigg-nimisen aasajumalattaren nimestä. Freija on skandinaavissa mytologiassa vaanien sukuun kuuluva jumalatar. Hän on kauneuden, rakkauden ja hedelmällisyyden jumalatar, ja samalla myös kaikkein kaunein jumalista. Taistelun jumalattarena Freija ratsastaa Hildisvín-nimisellä villisialla. Villisian merkitys skandinaavisessa mytologiassa liittyy hedelmällisyyteen ja suojeluun. Eräs runo kertoo miten Freija muutti Ottarin villisiaksi suojellakseen tätä. Tämä Ottar Haalogalantilainen puolestaan oli 800–900-luvun taitteessa elänyt viikinki ja tutkimusmatkailija, joka antoi laajan selvityksen Euroopan pohjoisosista. Ottarin suullinen matkakertomus kirjoitettiin muistiin muinaisenglannin kielellä Alfred Suuren toimittaman Paulus Orosiuksen maailmanhistorian liitteeksi.
Alfred Suuri.
Alfred Suuri (849–899) oli anglosaksien kuningas, joka hallitsi Wessexiä vuosina 871–899. Hän on tunnettu valtakuntansa puolustamisesta tanskalaisia viikinkejä vastaan ja on ainoa Englannin monarkki, joka sai lisänimen "Suuri". Hän oli myös ensimmäinen Wessexin kuningas, joka nimesi itsensä Englannin kuninkaaksi. Wessex oli yksi anglosaksien valtakunnista, jotka edelsivät Englannin kuningaskuntaa. Sen nimi tarkoittaa läntisiä sakseja (Westseaxe), ja se sijoittui nykyisen Englannin lounaisiin ja eteläisiin osiin. Wessexin pääkaupunki oli Winchester, josta tuli myöhemmin joksikin aikaa koko Englannin pääkaupunki.
Winchesterissä kuoli maailmankuulu kirjailijatar Jane Austen, joka haudattiin katedraaliin. Austenin ensimmäinen romaani Sense and Sensibility julkaistiin aluksi hänen oman nimensä sijasta nimimerkillä A Lady.
Henry Fielding.
Huomattavasti myöhemmin muuan walesilainen laulaja Tom Jones levytti Paul Ankan kirjoittaman laulun She’s a Lady, josta tuli suuri hitti. Tom Jones on tuttu nimi myös kirjailija Henry Fieldingin (s. 1707) romaanista The History of Tom Jones, a Foundling. Kirjailija Fielding kuoli lähellä Lissabonia vuonna 1754.
Seuraavana vuonna, 1. marraskuuta 1755, Lissabonissa oli voimakas maanjäristys, jonka episentrumi oli Atlantin valtamerellä noin 200 kilometriä Lissabonista lounaaseen. Järistys tapahtui pyhäinpäivän aamuna noin klo 9.40. Suurin osa kaupunkilaisista oli järistyksen aikaan kirkossa muistelemassa pyhiä, ja monet heistä joutuivat sortuvien kirkkorakennusten murskaamiksi. Pyhäinpäivän kunniaksi Lissabonin lukuisissa kirkoissa oli sytytettynä suuri määrä kynttilöitä, jotka sytyttivät maanjäristyksen jälkeen suuria tulipaloja. Tulipalot tuhosivat Lissabonin keskustan lähes kokonaan, ja Atlantilta hyökynyt tsunami täydensi tuhon.
Innocentius III ja Otto IV.
2000-luvun alun talousvaikeuksista puhumattakaan Portugalissa on ollut melkoisen tukalaa jo keskiajalla, kun paavi Innocentius III aloitti inkvisition siellä ja Espanjassa. Samainen paavi Innocentius III kruunasi Otto IV:n Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi 4. lokakuuta vuonna 1209.
Samana päivänä, mutta joitakin satoja vuosia myöhemmin, 4. lokakuuta 1881, Laukaassa syntyi Otto Wille Kuusinen. Talvisodan alkaessa 1939 Josif Stalin nimitti Kuusisen "Suomen kansanhallituksen" eli Terijoen hallituksen pää- ja ulkoministeriksi. Stalin seurasi Vladimir Leniniä Neuvostoliiton johtajana astuen johtoon 3. huhtikuuta 1922. Stalin suhtautui vainoharhaisesti ihmisiin, koska hänestä kaikki olivat potentiaalisia salamurhaajia.
Jesse James.
Tasan 40 vuotta ennen Stalinin johtoon pääsyä, 3. huhtikuuta 1882, erään tunnetun yhdysvaltalaisen lainsuojattoman elo päättyi sellaisella tavalla, että sitä Stalinkin olisi kavahtanut. Jesse James ja hänen rikostoverinsa Charles ja Robert Ford söivät aamupalaa Jamesin talolla. James huomasi talossaan pölyisen taulun. Hän nousi tuolille puhdistamaan sitä, siisteysintoilija kun oli, eikä hänellä ollut asetta. Robert Ford huomasi tilaisuutensa tulleen ja tappoi Jamesin ampumalla tätä takaraivoon. Jamesista oli luvattu 10 000 dollarin palkkio, mikä houkutti palkkionmetsästäjä Fordia.
Sioux-intiaani.
Jesse Jamesia on joskus nimitetty ”Villin lännen Robin Hoodiksi”, koska hänkin ryösti rikkailta ja jakoi saalistaan köyhille. Robin Hood on ollut suosittu fiktion aihe, ja vuonna 1991 ilmestynyt Kevin Costnerin tähdittämä elokuva Robin Hood – varkaiden ruhtinas oli 1990-luvun alun tuottoisimpia elokuvia. Näyttelijä Costner tunnetaan kenties parhaiten hänen ohjaamastaan elokuvasta Tanssii susien kanssa (1990). Elokuva kertoo Yhdysvaltojen armeijan ratsuväen upseerista, joka ystävystyy sioux-intiaanien kanssa ja joutuu uhraamaan uransa ja suhteensa omaan kansaansa. Osa sioux-intiaaneista asui Minnesotan osavaltion alueella. Kuinka ollakaan, Minnesotaa kutsutaan ”10 000 järven maaksi”, ja kymmenen tuhattahan on sama luku kuin mitä Jesse Jamesin päästä – tai takaraivosta – oli dollareina luvattu.
Tietenkin ennen Jesse Jamesin kuolemaa hänen rikollinen uransa oli alkanut, mikä tapahtui hänen ensimmäisen pankkiryöstönsä yhteydessä 13. helmikuuta 1866.
Otto Frank.
Sattumaa tai ei, 13. helmikuuta 1905 Wienissä, jo aiemmin mainitun Itävalta-Unkarin pääkaupungissa, syntyi muuan Elfriede Markovits. Hän meni naimisiin Erich Geiringerin kanssa ja sai kaksi lasta, Heinzin (1926) ja Evan (1929). Perhe muutti ensin Belgiaan ja sitten Alankomaihin vuonna 1938, missä se asettui asumaan erään Frankin perheen naapuriin. Eva Geiringerillä oli yhteisiä ystäviä Frankin perheen nuoremman tyttären Annen kanssa.
Toisen maailmansodan ja keskitysleirivaiheiden aikana juutalainen Geiringerin perhe hajosi. Perheen miehet kuolivat pakkomarssilla juuri ennen sodan päättymistä. Elfriede Geiringer palasi Eva-tyttärensä kanssa Amsterdamiin. Pian sen jälkeen he saivat vieraaksensa entisen naapurintytön Annen isän herra Frankin. Vuonna 1953 Elfriede ja Otto Frank menivät naimisiin.
Elisabet eli Sissi.
Anne Frankin päiväkirjasta on tehty useita filmatisointeja, ja hän on yksi tunnetuimmista ”faktiivisista ja fiktiivisistä hahmoista”. Toinen samoin tunnettu todellinen historiallinen henkilö, jonka elämästä on kuvattu elokuvia, on Itävallan keisarinna Elisabet eli Sissi. Sissi oli Baijerin kuninkaan Ludvig II:n tärkeä luottohenkilö.
Ludvig II.
Ludvig II oli Baijerin kuningas vuosina 1864–1886. Hänet muistetaan käytökseltään omalaatuisena kuninkaana, joka rakennutti satumaisen hienoja linnoja. Ludvig meni vuonna 1867 kihloihin serkkunsa, Baijerin herttuattaren Sophien kanssa. Ludvig purki kuitenkin kihlauksen vain kaksi päivää ennen häitä. Syyksi on arveltu Ludvigin yliherkkää luonnetta, joka ei sietänyt ajatusta siitä, että joku ihminen pääsisi liian lähelle häntä. On myös arveltu, että Ludvig oli homoseksuaali. Täysin yksin Ludvig ei kuitenkaan jäänyt. Itävallan keisarinna Elisabet (elokuvista tuttu Sissi) ja Ludvig olivat ystävällisissä väleissä koko elämänsä ja harrastivat syvällistä kirjeenvaihtoa keskenään. Toinen henkilö, jolle hän saattoi purkaa hallitsemiseen liittyviä huolia, oli Preussin kansleri Otto von Bismarck (mainittu aiemmin), joka suhtautui isällisen hyväntahtoisesti nuoreen Ludvigiin.
Prinssiregentti Luitpold.
Baijerin hallitus ja Ludvigin setä prinssi Luitpold totesivat, että on aika siirtää omituinen kuningas ”varhaiseläkkeelle”. Niinpä Ludvig asetettiin vuoden 1886 kesäkuussa holhouksen alaiseksi ja Luitpold nimitettiin sijaishallitsijaksi. Toimenpidettä perusteltiin Ludvigin ”parantumattomalla mielisairaudella”, vaikka hänelle ei ollut edes tehty kunnon lääkärintarkastusta. Todistajanlausunnotkin olivat ristiriitaisia: kaikki myönsivät, että kuninkaan käytös on hieman omituista, mutta toisaalta hän pystyi myös järkevään keskusteluun. Ludvig siirrettiin tarkkailtavaksi Bergin linnaan lähelle Müncheniä. Hänelle sallittiin kuitenkin valvotut kävelyretket linnan ympäristössä. Pari päivää Bergiin saapumisen jälkeen hän lähti kävelylle häntä hoitavan lääkärin Bernhard von Guddenin kanssa. Tämän jälkeen ei tiedetä, mitä tarkalleen ottaen tapahtui. Tiedetään vain se, että heidät molemmat löydettiin 13. kesäkuuta hukkuneina linnan lähellä olevasta Starnberg-järvestä. Virallinen selitys oli, että Ludvig oli päättänyt tappaa itsensä hukuttautumalla, ja kun lääkäri oli yrittänyt estää häntä, Ludvig oli tappanut itsensä ohella lääkärinkin. Mutta myös monenlaisia Ludvigin kuolemaan liittyviä salaliittoteorioita on rakenneltu.
Otto I, Baijerin kuningas.
Ludvigin kuoleman jälkeen kuninkaaksi tuli hänen veljensä Otto, joka toisin kuin Ludvig, oli täysin yksiselitteisesti mielisairas ja kykenemätön hoitamaan virkaansa. Sijaishallitsijana jatkoi prinssi Luitpold.
Otto von Habsburg.
Starnberg-järvi todisti myöhemmin myös toisenlaista kuolemaa. Itävallan viimeisen keisarin poika, arkkiherttua Otto von Habsburg kuoli 4.7.2011 Baijerissa 98 vuoden ikäisenä. Suvun mukaan arkkiherttua nukkui rauhallisesti pois huvilassaan Starnberg-järven rannalla.
Otto von Habsburg oli tunnettu terävästä huumoristaan. Ollessaan kerran käymässä Wienissä hän ihmetteli taksinkuljettajalle valtaisia väkijoukkoja ja liikenneruuhkaa. Taksinkuljettaja sanoi tämän johtuvan pian alkavasta jalkapallo-ottelusta. Habsburg kysyi, mistä ottelusta on kyse. Taksinkuljettaja vastasi: "Itävalta–Unkari." Habsburg tokaisi: "Ketä vastaan?"
Gavrilo Princip ja Frans Ferdinand.
Ihme, että Otto von Habsburg, kuulan kalloonsa saaneen arkkiherttua Frans Ferdinandin veljenpojan Kaarle I:n poika, uskalsi ajaa taksilla väkijoukon keskellä. Ovathan myös Suomen viimeaikaiset mediatapahtumat todistaneet, ettei ainakaan uusien suomalaisten tai perussuomalaisten kansanedustajien kannattaisi lainkaan ajaa taksilla, koska joukkoviestimet nostavat taksimaksuista hirveän haloon, eikä kansakaan sitten tykkää.
KIRJASTO 1) vars. pölyisten hyllyrivien täyttämä hyssyisenhiljainen ja tunkkainen huone, jossa silmälasipäiset kirjastovirkailijat asettelevat niteitä hyllyihin ja silmälasipäiset lainaajat ottavat niitä pois samalla kun ahkerimmat opiskelijat yrittävät takoa joidenkin niteiden sisältämää tekstiainesta päähänsä ansaiten siten toimeentulonsa, vaikka suihkivaa ääntä pitäviin ulkoiluhousuihin pukeutuneet kanssaeläjät yrittävät liikunnallaan häiritä näitä toimintoja parhaansa mukaan; 2) ark. kirjaston kahvila, Café Libri, myös: Kihviö (ylät.); edellistä eläväisempi tila, jossa pölyiset humanistit ja joskus myös muut istuvat mustavalkoisten pöytien ja tuolien täyttämässä reipasäänisessä ja vetoisassa ympäristössä, jossa silmälasipäiset opiskelijat nauttivat viidennen kupin kahvia ja asettelevat käytetyt lautasliinansa biojäteastiaan ja valkopukuiset kahvilahenkilökunnan jäsenet keräävät astiat pois pöydistä samalla kun ahkerimmat opiskelijat yrittävät takoa joidenkin niteiden sisältämää tekstiainesta päähänsä ansaiten siten toimeentulonsa, vaikka osa muista läsnäolijoista uskoo olevansa täysiä tyhjäntoimittajia ja osalla on niin hauskaa, että kaikki muutkin saavat kuulla sen; opiskelupaikka; akateemisten henkilöiden oleskelu- ja kohtauspaikka.
TEE NÄIN (myös kahvi siten käy):
1. Mene kirjastoon, kirjastolle tai lokaatioymmärryksesi mukaan kirjaston kahvilaan.
2. Katsele ja kuuntele. Rastita havaintosi bingoruudukosta.
3. Kun rasteja karttuu viisi kappaletta peräkkäin pystyyn, vakaan tai vinoon, huuda "bingo!" ja nauti vielä yksi santsikupillinen.
(Klikkaamalla bingoruudukkoa saat sen suuremmaksi.)
Teksti ja bingoruudukko on julkaistu Jyväskylän yliopiston suomenopiskelijoiden ainejärjestölehti InSanen numerossa 3/2010 joulukuussa 2010.
Tänään kuultua -sarjani on kasvanut kymmenellä uudella lausahduksella. Aiempia kahtakymmentä sitaattia voi muistella täällä.
Lainailen ihmisten lausumia edelleen puhtaasti omiin tarkoituksiini. Niistä on iloa niin kirjoittaessa kuin puhuessa, ja vaikka niitä ei suorasanaisesti käyttäisikään, niistä voi joskus olla valtavasti hyötyä innoittamaan jonkin toisen teoksen syntymistä. Lukemattomia ovat tämänkin vuoden aikana olleet ne kerrat, kun olen palannut muistikirjojeni ääreen etsimään inspiraatiota.
Tämänkertaiset sitaatit ajoittuvat joulukuun 2009 ja marraskuun 2010 välille.
Joka kuuntelee tarkkaan, ei kyllästy.
21) "Haluan olla puhuva runoilija!"
22) "Toi natriumglutamaatti on kyllä sellanen juttu, että sen kun sanoo keskusteluun, niin kaikki on siinä. Sama kuin Ritari Ässä. Tai Batman."
23) "Tekopartaan voi nauraa vain tekonaurua."
24) "Kas tässä meillä on rehellinen suomalainen mies." "Ja peruna."
25) "Tämä nykyrokki käy ihan korviin."
26) "Olipa rankat colognet."
27) "Mitä suomalainen yhteiskunta olisikaan ilman kaltaisiamme kekseliäitä sieluja."
28) "Anteeksi, jouduin luottamustoimeen."
29) "Miks siin on kameleita?"
30) "Ironia – paras ehkäisyväline."
Oheisen monologin kirjoitin ja esitin Kortepohjan vapaa-aikatoimikunnan pikkujoulujuhlassa tiistaina 1.12.2009. Monologi toimi johdatteluna asukasneuvostovaalien tulosten julkaisemiseen, jotka paljasti keskustonttuilu... ei kun keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja.
* * *
Rakkaat ystävät ja kyläläiset,
ennakkotietojen mukaan ohjelmassa piti tässä kohtaa olla tonttunäytelmä, tarkemmin sanoen poliittinen satiiri. Sen nimi olisi ollut Joudutaanko joulu perumaan?, ja se olisi käsitellyt erityisesti keskustonttuilulautakunnan toimintaa.
Valitettavasti näytelmä on jouduttu perumaan, mutta siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä. Näinä aikoina monia asioita on jouduttu hautaamaan erilaisille hautausmaille, miksei siis kuopattaisi syntymätöntä joulunäytelmääkin.
Poliittisen satiirin tekeminen tämän syksyn ylioppilaskuntapoliittisessa tilanteessa olisi ollut todella vaikeaa, koska koko syksy on ollut täyttä farssia.
Tietysti näytelmän tekoon olisi voinut ottaa oppia eräältä tietyltä instanssilta ja esimerkiksi SIIRTÄÄ näytelmän esittäminen johonkin myöhempään ajankohtaan. Tätä vaihtoehtoa olisi tukenut se, että osa työryhmästä oli joka tapauksessa merkinnyt harjoitus- ja esityspäivät kalentereihinsa väärin, mikä olisi ilmi tullessaan voinut aiheuttaa vakavan ongelman.
Näytelmä oli vähällä peruuntua jo aiemmin, kun käsikirjoitusta varten laaditut muistiinpanopaperit katosivat. Lisäksi osa työryhmäläisistä koki, että näytelmän tekoon ei ollut riittävästi ohjeita, ja jos jotain ohjeita olikin, ne olivat huonosti muotoiltuja, epäkelpoja, puolueellisia ja painostavia. Näin ohjaajan näkökulmasta nämä argumentit olivat tietenkin typeriä, koska kyllähän kaikki näytelmiä tehneet tietävät, kuinka homma toimii, eikä turhaa ohjausta tai muuta neuvontaa tarvita. Asia oli loppuun käsitelty. Mikäli toiminta olisi mennyt yliampuvaksi tai loukkaavaksi, erilaisista sanktioista olisi voitu päättää. Ja oikeastaan asia oli loppuun käsitelty vasta tässä vaiheessa, vaikkakin keskustelu heräsi vasta siinä.
Edelliseen ohjeistuksen monitulkintaisuuteen liittyen näytelmää käsikirjoittaessa oli lisäksi hieman epäselvää, saako joulusta ylipäätään puhua, ja jos saa, niin kenen kanssa, milloin ja mitä foorumeita käyttäen, onko yksittäisten henkilöiden – kuten joulupukin – mainitseminen ylipäätään sallittua ja saako joulua kritisoida, vai tulkitaanko kritiikki epäsopivaksi toiminnaksi. Puhumattakaan siitä, kuinka uskaliasta olisi ollut mainostaa tonttunäytelmää esimerkiksi yliopiston kotisivutilassa tai sähköpostilistoilla. Työryhmällä oli myös eriäviä mielipiteitä siitä, kuinka kauan ennen näytelmän esittämistä olisi ollut sopivaa alkaa harjoitella sitä.
Tasapuolisuusperiaatteen noudattaminen olisi näytelmää koottaessa ollut hyvin vaikeaa. Jo näyttelijöiden valintatapa olisi voinut aiheuttaa ikävää kärhämöintiä, 5 tuntia ja 27 minuuttia kestäviä henkilövalintaäänestyksiä, voileipien loppumista, verensokerin laskua ja syytöksiä epädemokraattisuudesta. Voisi tietysti kysyä, uskotteko te, isot ihmiset, muka vielä demokratiaan? Eivätkö vanhempanne ole kertoneet, ettei mitään demokratiaa ole olemassa? Isänne se vain on, joka naamioituu demokratian kaapuun ja väittää ottavansa kaikki tasapuolisesti huomioon. Tasan eivät käy demokratian lahjat, mutta tärkeintä on jaksaa olla kiltti koko vuoden. Luulette varmaan myös, että näin joulun alla tontut juoksentelevat ikkunoiden takana kuuntelemassa kansan mielipidettä. Ehei, hyvät ystävät, ehei!
Näytelmään ei olisi voitu ottaa edes sympaattista eläinhahmoa Petteri Punakuonoa, koska tasapuolisuuden nimissä olisi pitänyt olla myös Petteri Viherkuono, Petteri Vihervasemmistokuono, Petteri Porvarikuono, Petteri Keskustakuono, Petteri Kristilliskuono, Petteri Poikkarikuono, Petteri PresSurekuono ja Petteri P&Dkuono. Tästä joukosta tuskin olisi ollut vetämään samaa rekeä.
Osa työryhmästä ei sitä paitsi olisi suostunut laittamaan päähänsä tonttulakkia, koska lököttävä tonttuhattu olisi heidän mielestään muistuttanut liikaa hyppyritukkaa, joka taas olisi viitannut liikaa erääseen tiettyyn ryhmittymään.
Ongelmia aiheutti myös käytännön toteutus. Kuten erääseen syksyn aikana parjattuun instanssiin, näytelmäänkään ei ollut kovin paljon tunkua. Mukaan kysyttyjen mielestä oli paljon mukavampaa saada nauttia itse esityksestä ja tarvittaessa kritisoida esiintyjien toimintaa ja ohjausta sekä mieluusti ilmoittaa mahdollisista virheistä sanomalehti Keskisuomalaiseen.
Ei auttanut, vaikka mukaan kysyttyjä yritettiin houkutella sanomalla, ettei harjoitteluun kulu kuin pari päivää ja ettei hommaa ole paljon. Lähes ainoa tähänkin tonttuiluhommaan vapaaehtoisesti suostunut oli eräs Michaël Vanamo, joka olisi esiintynyt näytelmässä omana itsenään.
Olen "keväästä lähtien" (kuten arvoisa isäni Ossi aloittaa lähes jokaisen lausumansa) julkaissut Facebook-sivullani lainauksia, jotka ovat mielestäni todellisia helmiä. Nämä sitaatit ovat sekä sanastollisesti rikkaita että syntaktisesti tyylikkäitä puhumattakaan niiden erinomaisesta sopivuudesta konteksteihinsa.
Lainailen ihmisten lausumia puhtaasti omiin tarkoituksiini. Niistä on iloa niin kirjoittaessa kuin puhuessa, ja vaikka niitä ei suorasanaisesti käyttäisikään, niistä voi joskus olla valtavasti hyötyä innoittamaan jonkin toisen teoksen syntymistä. Lukemattomia ovat olleet ne kerrat, kun olen palannut muistikirjojeni ääreen etsimään inspiraatiota.
Tänään kuultua -sarjani 20. osan kunniaksi julkaisen koko sarjan kootusti tässä blogissa. Nauttikaamme!
1) Jossakin se kaaos kiinteytyy. 2) Vaikka olenkin vieras mies, tälle talvelle pitäisi tehdä jotakin. 3) Tum-naps-läps-naps-tutum-naps-läps-naps! 4) Mun sisällä on niin hyvä meininki! 5) Räsymatto on hengenvaarallisesti taittunut, eli siinä on bugi. 6) Dinopuistossa on mukavaa! Siell' on raptori, siell' on t-rexi. Dinopuistossa on mukavaista! 7) Hyvä että on olemassa tuollainen Robin. 8) Hänen serkkunsa on varmasti sekoittanut suolan syanidiin. 9) Toivottavasti - - universumia ravistellut energiapuuskani ei häirinnyt liialti luomistyötä. 10) Täähän on ihan kuin hattarajonossa. 11) Mistä menee hattu, siitä menee mies. 12) Nyt on säästetty väärästä paikasta eli Villen ruoasta! 13) Onko tuo rontti koskaan antanut sinulle ruusua? 14) No näin. 15) Sinä olet nuori, sinun kuuluu haluta jäätelöä. 16) Te olette täällä oppimassa ettekä tulostamassa. 17) KulttuuRintutkimus on vaikea asia, koska aihe on vaikea ja koska sanassa on kiRjain R. 18) Ostan vaatteita vain kesällä tai kun loppuu housut. 19) Laki on sama kaikille: presidentille, ministerille ja Elton Johnille. 20) Ei voi tietää, kun on monta vuotta ollut hiki jatkuvasti.
Tämän vuoden alku on ollut kovin vauhdikas. Palasin Jyväskylään opintojeni pariin tammikuun toisella viikolla - ja siihen koulunkäyntini melkein loppuikin. Suurin syy opiskelujeni jäämiseen taka-alalle lienee vihreänä jättisammakkona ruumiillistuva valiokunta KVAT, jonka puheenjohtajaksi minut valittiin.
KVAT on yhtä kuin Kortepohjan vapaa-aikatoimikunta. Se on yksi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) alaisista valiokunnista, eikä mikä tahansa valiokunta vaan jäsenmäärältään suurin toimikunta. KVAT toimii Kortepohjan ylioppilaskylässä, jossa sen tarkoituksena on järjestää mahdollisimman laajasti vapaa-ajan aktiviteetteja kyläläisille ja muille opiskelijoille.
Tänä vuonna KVAT:n piirissä toimii yhdeksän viikoittain kokoontuvaa, vapaaehtoisten ohjaajien pyörittämää kerhoa. Niiden lisäksi toimikunnan aktiivit järjestävät erilaisia kursseja (keväällä mm. metsästäjäkurssi, kirjansidontakurssi ja ruoanlaittokurssi) ja tapahtumia.
Viimevuotisen Rentukka Rock -pienoisfestivaalin valtava menestys innostutti KVAT-aktiivit järjestämään tapahtuman puolitoistakertaisena. Tämä tarkoittaa, että ensi perjantaina 6.2. lämmitellään Rentukka Rock warm up -tapahtumassa. Illalla ravintola Rentukassa soittaa kolme loistavaa yhtyettä, joista punkenergiapommi Illusionistiset Luopiot hurmasi yleisön jo edellisfestivaaleissa, countrybändi Blue Lizard aloittaa Kortepohjan valloituksensa ja Gaspard Oil saanee ihmiset syttymään "ilmailurockilleen".
Jahka festivaaliyleisö on saatu lämmitettyä varsinaista tapahtumaa varten, pidetään viikon tauko ja aloitetaan kohkaus uudestaan. Itse Rentukka Rockiin on saatu pääesiintyjäksi sävel- ja sanasivaltaja Jarkko Martikainen, joka keskittyy tänä vuonna uuden kirjansa kirjoittamiseen eikä juuri tee soolokeikkoja. Ne onnelliset yhtyeet, jotka pääsevät soittamaan Martikaisen kanssa samalle tai viereiselle lavalle, ovat jyväskyläläiset Laivue, Nancy ja Ainakaunis sekä kortepohjalaiset Unzyme ja Mama I'm Sorry.
Uteliaille tiedoksi, että Herra Huu joutui perumaan osallistumisensa warm up -iltaan, ja Lyhde työstää parhaillaan uusia kappaleitaan eikä siksi esiinny. Lyhdettä pääsee kyllä näkemään ja kuulemaan vielä kevään aikana.
En minä pysty kirjoittamaan proosarunoa. Sanat eivät järjesty jäseniksi, raajat ovat rajoittamassa.
Luovan kirjoittamisen kurssi meni silkaksi luovimiseksi.
Näinköhän saan opintopisteitä joululahjaksi.
Joissakin maissa tuhmat lapset saavat risuja, joissakin hiiliä. Molemmilla voi piirtää, toisilla hiekkaan, toisilla paperille tai seinään.
Kuvataiteilija varmistaa piirrosvälineensä riittävyyden koristamalla ympäristöään läpi vuoden. Tuhmien taiteilijoiden apurahat ja hiilet eivät ikinä lopu.
"Tuhma" on "tyhmä" takavokaalisena. Tyhmä olen minä, kun en taivu proosarunoilijaksi.
Nuori neito nousee kaupunginkirjaston portaita. Neidolla on päässään musta baskeri, joka on huolellisesti aseteltu hieman vinoon. Portaita alas kävelee mies - ei herrasmies - mutta herra kuitenkin.
Herra: - Anteeksi, mutta täytyy kysyä, oletteko taiteilija, kun teillä on baskeri? Neiti: - Hmm, kyllä, tavallani. Herra: - Oletteko kenties valokuvataiteilija? Vai minkälaista taidetta teette? Neiti: - Musiikkia, olen siis muusikko. Herra: - Jopas sattui! Minäkin olen muusikko. Soitan eräässä heviorkesterissa. Neiti: - (tukahduttaa tirskahduksen) Ihanko totta? Sittenhän teidänkin kannattaisi käyttää baskeria. Herra: - Totta tosiaan. Minulla taitaakin olla baskeri kotona jossain. Ehkä se pitäisi etsiä. Neiti: - Kyllä, ryhtykää tekin ihmeessä käyttämään baskeria.
Aiemmin samalla viikolla neidiltä kysyttiin, onko hän mahdollisesti kirjallisuudenopiskelija, koska hänestä kuulemma "henkii kirjallisuudenopiskelijuus". Arvaaja oli puoliksi oikeassa sikäli, että neiti opiskelee kirjallisuutta sivuaineenaan.
Tänä iltana on Jyväskylän-yhtyeeni Lyhteen keikka. Lyhde esiintyy opettajaopiskelijoiden Luovassa illassa ravintola Rentukassa. Olimme Luovassa illassa myös viime keväänä, ja voinen sanoa, ettei yhtä mahtavaa keikkakokemusta ole ihan heti tullut eteen. Yleisö suorastaan söi kädestä, ja encore-kappaleita saimme esittää aika monta. Tarkoitus oli soittaa kolme laulua, mutta soitimme neljännenkin - ja sen lisäksi vielä kolme.
Mielenkiintoista nähdä ja kuulla, millaisen vastaanoton uudet kappaleemme saavat tänään. Ainakin vanhat laulumme ovat innostaneet kuulijoita. Aiomme tietenkin soittaa tutut hittimme Kirjaston pojan sekä veret seisauttavan Perunalaulu II:n. Encoreksi on varattu yksi hienoimmista lainakappaleistamme.
Mutta uudet kappaleet - aah. Esitämme ensimmäistä kertaa muun muassa Kahlaajatytön, joka on yksi Aila Meriluoto -sävellyksistäni (joita tehtailin kesällä ja huomasin vasta jälkeenpäin, että kaikki olikin sävelletty jo entuudestaan). Kansanmusiikkihenkisyytemme ilmenee viidelle äänelle sovittamassani ilmeisesti karjalankielisessä kansanlaulussa Neido, jonka on tarkoitus kuulostaa mahdollisimman epäkansanlaulumaiselta. Kolmas uutuus on countryhenkiseksi sovitettu ironinen renkutus Ihanainen, joka on "suomennos" Neil Innesin loistavasta kappaleesta I'm the Urban Spaceman.
Ihanainen kertoo vaatimuksista, joita varsinkin naiset asettavat itselleen. Näiden täydellisyyden perikuvien pitäisi olla aina iloisia, väsymättömiä ja myöntyväisiä. Mistään ei saisi kieltäytyä, vaan kaikelle ja kaikille olisi riitettävä aikaa. Ihanaisessa saa laulaa asioita, joita protestanttishenkiset ihmiset eivät koskaan voi tosissaan sanoa ääneen:
Olen ihanainen, olen fiksu, kauniskin ja sosiaalisin.
Kaikki pyrkii seuraani, koska mä olen keskimääräistäkin ihanampi ihminen.
Jännittävää nähdä pian, kuinka Innes ja Ihanainen uppoavat yleisöön.
Mainostettakoon tässäkin ensimmäistä Rentukka Rockia, joka on 15.2.2008 ravintola Rentukassa Jyväskylässä. Kahdelle lavalle kiipeää viisi kortepohjalaista bändiä, Herra Huu, Alkuperäiskokoonpano, Kurouma, Lyhde ja Illusionistiset luopiot. Ilta huipentuu Kari Peitsamon esiintymiseen.
Jostain täysin käsittämättömästä syystä on vieläkin ihmisiä, jotka eivät tiedä, kuka on Kari Peitsamo. (No, on muutamia sellaisiakin, jotka eivät tiedä, kuka on Jaakko Hämeen-Anttila.) Kari Peitsamonhan piti olla mies, joka ei esittelyjä kaipaa!
Hänen sijaansa esittelyä kaipaa Rentukka Rockin yhtyeistä se ainut, jolla ei vielä ole MySpace-sivuja. Kyseinen yhtye debytoi suomen kielen ainejärjestön Sanen pikkujouluissa viime marraskuussa. Ensiesiintymisensä jälkeen tämä yhtye on ilahduttanut kanssaihmisiään laulamalla eksistentiaalifilosofiasta, sibilanttiäänteiden varianteista - ja joulun aikaan myös pikkulinnusta, jolla on hyy - kaikissa sopivissa ja sopimattomissa paikoissa. Ruokaloissa. Ja luennoilla. Myös kirjastossa.
Mikä onkaan tämä yhtye?
Lyhde (idässä 'lyhe', 'liyhe'; lännessä myös 'sitoma') on viljankorsista koottu nippu. Lyhteenä korsia on helppo käsitellä, ja siinä vilja tuleentuu niin, että jyvien irrottaminen puimalla on vaivatonta. Agri-kolistelu-kulttuurinen kahdeksanlaulajainen ja parisoittajainen Lyhde on yrittänyt välttää helppoja ratkaisuja ja toisen infinitiivin instruktiivia syksystä 2007 alkaen. Yhtye laulaa suomea suomeksi ja tarjoaa hengenravintoa muillekin kuin talitinteille. Keliaakikot huom! Yhtye sisältää gluteenia.
