Esitys taito- ja taideaineitten arvioinnin muuttamisesta Kalevala-perustaiseksi

Esitämme, että peruskoulun taito- ja taideaineitten arviointi muutetaan numeroperustaisesta Kalevala-perustaiseksi. Kalevalan hahmoihin pohjautuva arvostelujärjestelmä kuvaa oppilaitten kädentaitoja ja työsuorituksia huomattavasti tarkemmin kuin lineaarinen numeroasteikko, tarjoaa kansallisia kulttuurielämyksiä ja helpottaa äidinkielen ja kirjallisuuden täpötäyden opetussuunnitelman toteuttamista.

Esitämme harkittavaksi ainakin seuraavia Kalevala-arvosanoja käsitöiden arviointiin. Tulkoon huomatuksi, että oheiset arvosanat eivät sijoitu lineaariseen parhaimmuusjärjestykseen. Arvioinnissa voidaan tarpeen mukaan käyttää osia useammastakin arvosanasta.

• Ilmarinen. Esimerkiksi metallitöissä menestyjä. Loihtii uskomattoman hienoja töitä koulun roskalavankin antimista.
• Väinämöinen. Oppilas tekee työnsä laulellen. Kapsahtaa töissään joskus katajaan, mutta tuotokset muistetaan pitkään.
• Louhi. Osaa taidokkaasti hyödyntää toisten tekeleitä ja esitellä niitä ominaan.
• Antero Vipunen. Tietää teoriassa (häiritsevänkin) tarkkaan, mitä on tekemässä, mutta itse työn toteutus on niin ja näin.
• Lemminkäinen. Villasukista/lapasista erottuu oppilaan äidin kädenjälki.
• Aino. Tarjotut materiaalit eivät kelpaa, joten oppilas hyppää järveen.
• Marjatta. Työ on jäänyt kesken ns. henkilökohtaisesta syystä.
• Kullervo. Tämän enempää pieleen ei löylykauha/patalappu/naulakko/käsipyyhe olisi voinut mennä.

Murrenäytteestä näennäiseksi kansanlauluksi

Lähi- ja etäsukukielisiä murrenäytteitä sisältävät kirjaset ovat oikea aarreaitta perinnetietoiselle biisintekijälle. Tänään väsäsin valmiiksi suunnittelemani laulun ketusta, joka huijaa muuatta ukkoa. Tarina perustuu eteläkarjalaiseen murrenäytteeseen, joka löytyy SKS:n Näytteitä uralilaisista kielistä III:sta. Näinkin voi fennisti opiskella sukukieliä.

Innostuin jutusta niin, että äänitin heti demon. Säestyksenä soivat viulu ja munniharppu. Johan niiden soittoa on kaksi viikkoa tullutkin harjoiteltua!
Tästäpä biisin Rebo kuolluon voi jo kuunnella. Näennäistä kansanmusiikkia esittävä yhtyeeni Šiivilä päätynee esittämään tätä laulua. (Muokkaus: Eipä tullutkaan tästä Šiivilä-biisiä. Sen sai sooloprojektini Helakka.)

Päivitys 26.2.2012:
Olen lueskellut karjalankielisiä oppikirjatekstejä ja "sananpolvia". Yllättävän paljon materiaalia löytyy netistä! Helppo opetella uutta kieltä. Ja eikö löytynyt taas yksi versio sadusta Vijzas rebo. Kuulostaako tutulta?

Qui n'arrive pas

Olen aivan lääpälläni Jacques Brelin lauluihin. Jos joistakin oppii ranskaa ja etenkin kielen ääntämystä, niin niistä. Brelin tulkitsemissa lauluissa vilisee tuttuja tilanteita, ja mikä parasta, reippaitten laulujen sovituksista ei voi olla tulematta hyvälle tuulelle.

Mistäpä Brel tiesi tehdä tällaisenkin laulun, joka kuvaa täydellisesti sitä, mitä se kuvaa, ja siksi iskee minuun kuin miljoona volttia. (Taitovoimistelu on kyllä komeaa.)

Ce soir j'attends Madeleine
J'ai apporté du lilas
J'en apporte toutes les semaines
Madeleine elle aime bien ça

Henkilö siis kiikuttaa mukanaan kukkakimppua ja luuhaa sellaisissa paikoissa, joissa voisi törmätä Yhteen Tiettyyn. Vaikka tätä mielitiettyä ei näy, henkilö ei vaivu murheen alhoon vaan iloitsee jo pelkästä odottamisesta.

Kultakutri ja kolme akateemista karhua

Olipa kerran hemmoteltu kakara nimeltä Kultakutri. Kultakutrin ei ollut tarvinnut tehdä päivääkään oikeaa työtä, vaan hän oli saanut aina kaiken haluamansa vain mankumalla keskimääräistä parempituloisilta vanhemmiltaan. Kultakutri eli yhteiskunnassa, joka ei muka ollut luokkayhteiskunta, mutta hän tiedosti varsin hyvin kuuluvansa perheineen niin sanotusti parempaan väkeen. Kultakutri harrasti kotoaan karkailemista ja vanhempiensa huolestuttamista (vrt. Lennon - McCartney: She's Leaving Home, 1967), ja eräänä päivänä hän päätyikin synkkään metsään kolmen karhun tönölle.

Lukijaa saattaa nyt kummastuttaa, miksi ihmeessä nämä kolme karhua asuivat talossa eivätkä esimerkiksi syrjäisessä, vetoisessa luolassa, kuten ylikansallisen piirrosyhtiön piirroselokuvat ja sarjakuvat opettavat. Kertoja huomauttaakin, että minkäs sitä kansanperinteelle - varsinkin germaaniselle sellaiselle - voi. Lisäksi metsämajan perinteisestä poikkeava asutus perustui uuteen yliopistolakiin (2010), jonka mukaan aiemmin Senaatti-kiinteistöltä vuokratuilla toimitiloilla turvattiin yliopistojen vakavaraisuutta perustamalla uusia kiinteistöyhtiöitä ja antamalla niiden osakkeista 2/3 yliopistojen omistukseen. Tämän täysin yksiselitteisen johdoksen vuoksi oli ilmiselvää, että uuden, yliopiston suurimmaksi osaksi omistaman kiinteistöyhtiön omistaja metsämaja oli osoitettu kolmen karhun sijoituspaikaksi opetus- ja tutkimustarkoituksiin.

Oli miten oli, hemmoteltu Kultakutri päätyi metsämajalle. Ronskina neitinä hän tunkeutui sisään mökkiin - mikä ei toki ollut vaikeaa, koska julkisena tilana metsämajan ovet olivat tietenkin auki - ja katseli ympärilleen. Sisustuksesta hän ei olisi mitenkään osannut päätellä olevansa karhujen talossa, olihan hän perehtynyt ainoastaan uusskandinaavisiin, funktionalistisiin ja innovatiivisiin interiööriratkaisuihin. Kultakutri tuli istuneeksi kolmella erilaisella tuolilla, maistaneeksi ruokaa kolmesta astiasta ja yrittäneeksi nukkumista kahdella sängyllä, kunnes hän löysi mukavan pienen pedin ja jäi siihen koisimaan. Mainittakoon lyhyesti, ettei Kultakutri ollut järin vaikuttunut huonekaluista, ruoasta, kattauksesta tai ylipäätään mistään, mutta hänelle ilmaiset tai edulliset huvit kelpasivat kyllä.

Kultakutrin nukkuessa kolme karhua palasivat toisella kampuksella olleilta luennoiltaan, joita he joutuivat opetusvelvollisuutensa takia pitämään. Kertoja huomauttaa tässä vaiheessa, että kolme karhua muodostivat akateemisen ydinperheen. Isäkarhu oli yliopiston lehtori, joka turhaan oli vuosikausia tavoitellut professuuria tai edes jotakin muuta hienolta kalskahtavaa virkanimikettä. Äitikarhu oli tutkijatohtori ties kuinka monetta armovuotta, ja pikkukarhu oli jatko-opiskelija, joka oli onnistunut hankkimaan itselleen muutamia opetettavia kursseja.

Väsyneet karhut halusivat istahtaa hetkeksi suosikki-istuimilleen. Mutta voi!
- Kuka on jälleen kerran asettanut hakemukseni alimmaiseksi ja valinnut vähemmän pätevän kollegan istumaan minun tuolilleni?, ärjäisi isäkarhu.
- Kuka on asettanut työryhmän pohtimaan istumista minun tuolilleni ja siten saattanut tutkimustyöläisen ja tieteen tekijän ammatilliset oikeuteni vaakalaudalle?, vingahti äitikarhu hädissään.
- Kuka on piilottanut tuolini jouduttaakseen minun lopullista valmistumistani?, niiskutti pikkukarhu ja etsi kokoontaitettavaa pilkkijakkaraansa, jonka Kultakutri oli joitakin toveja aiemmin siirtänyt toiseen huoneeseen.

Karhuperhe piti pikaisen ruoanlaitoskokouksen ja saavutti konsensuksen siitä, että kunkin verensokeri oli liian alhaalla ja että olo paranisi varmasti syömällä jotakin. Päätettiin yksimielisesti olla odottamatta ruoan valmistamista ja mieluummin nauttia tähteitä, jotta vatsantäytettä saataisiin mahdollisimman nopeasti. Karhut siirtyivät keittiöön. Mutta voi (tai ruokaan viitatessa vähärasvainen, terveysvaikutteinen kasvirasvamargariini)!
- Kuka on jättänyt ilmoittamatta, että henkilökunnan ruokalan erikoisannos on tältä päivältä loppu?, murisi isäkarhu.
- Kuka on siirtänyt edullisen ja erityisruokavaliooni sopivan, lähes ravintolaruokatasoisen yliopistoruokala-annokseni muiden ruoka-aineiden joukkoon ja siten melkein aiheuttanut minulle anafylaktisen sokin?, vinkui moniallerginen äitikarhu - ei onneksi kuitenkaan allergisen reaktion takia, vaan ainoastaan tuohtumustaan.
- Kuka on sorkkinut valtion ateriatuen piiriin kuulumattoman, mutta kuitenkin ylioppilaskuntien tavallisesti tukeman jatko-opiskelijalounaani hintaa?, itki pikkukarhu, eikä voinut syödä ruokaansa, koska sen hinta tuntui yhtäkkiä liian suurelta.

Kiukkuiset ja nälkäiset karhut päättivät yksissä tuumin mennä päiväunille. Nälän ja väsymyksen sokaisemat karhut eivät makuualkoviin astuessaan huomanneet Kultakutrin edelleen torkkuvan takimmaisessa sängyssä. Niinpä tarinan jännitys saadaan säilytettyä loppuun saakka.
- Kuka on antanut palautetta vaikuttavalta näyttävästä ja tieteellisesti uskottavasta sängystäni?, ärisi isäkarhu.
- Kuka on sekoittanut huolellisesti valmistelemani ja pitkään suunnittelemani nukkumapaikan, jolle olin rakentanut vakuuttavan tieteellisen viitekehyksen ja löytänyt sopivan tilan tutkimuskentältä?, tuskaili äitikarhu.
- Kuka mokoma nukkuu parhaillaankin MINUN sängyssäni, johon oli kaikkein helpoin kiivetä?, kiljahti pikkukarhu.

Kultakutri heräsi tähän kiljaisuun ja tokaisi ylimielisesti:
- Menkää kuulkaa lakkoon, jos teitä niin ärsyttää. Minulla on kyllä varaa maksaa koulutuksestani, enkä olisi muutenkaan jäänyt tänne periferiaan.
Sanottuaan tämän Kultakutri marssi nenä pystyssä ja kapinallisin mielin pois karhujen tönöstä takaisin kotiinsa, jossa pappa betalar allt.

Karhut jäivät ihmettelemään suut ymmyrkäisinä.
- Mitä ihmettä tuo prinsessa horisi? Miksi hänen pitäisi maksaa koulutuksestaan? Tuhannen euron lukukausimaksuhan oli vain yksi valmistelevan työryhmän ehdotuksista, isäkarhu mietti.
- Kas tuossapa on minulle uusi tutkimusaihe! Voisinkin tutkia nuorten aikuisten puutteellista sisälukutaitoa ja luetunymmärtämistä ja sitä, kuinka vertaisvouhkaus vaikuttaa sanoman sisäistämiseen, innostui äitikarhu.
- Pyh ja pah. Taidan varoiksi ryhtyä rakentamaan mielenosoituskylttiä, jos kuitenkin menisimme lakkoon, tuhisi pikkukarhu.

Ylioppilaskuntapoliittinen monologi

Oheisen monologin kirjoitin ja esitin Kortepohjan vapaa-aikatoimikunnan pikkujoulujuhlassa tiistaina 1.12.2009. Monologi toimi johdatteluna asukasneuvostovaalien tulosten julkaisemiseen, jotka paljasti keskustonttuilu... ei kun keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja.

* * *

Rakkaat ystävät ja kyläläiset,

ennakkotietojen mukaan ohjelmassa piti tässä kohtaa olla tonttunäytelmä, tarkemmin sanoen poliittinen satiiri. Sen nimi olisi ollut Joudutaanko joulu perumaan?, ja se olisi käsitellyt erityisesti keskustonttuilulautakunnan toimintaa.

Valitettavasti näytelmä on jouduttu perumaan, mutta siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä. Näinä aikoina monia asioita on jouduttu hautaamaan erilaisille hautausmaille, miksei siis kuopattaisi syntymätöntä joulunäytelmääkin.

Poliittisen satiirin tekeminen tämän syksyn ylioppilaskuntapoliittisessa tilanteessa olisi ollut todella vaikeaa, koska koko syksy on ollut täyttä farssia.

Tietysti näytelmän tekoon olisi voinut ottaa oppia eräältä tietyltä instanssilta ja esimerkiksi SIIRTÄÄ näytelmän esittäminen johonkin myöhempään ajankohtaan. Tätä vaihtoehtoa olisi tukenut se, että osa työryhmästä oli joka tapauksessa merkinnyt harjoitus- ja esityspäivät kalentereihinsa väärin, mikä olisi ilmi tullessaan voinut aiheuttaa vakavan ongelman.

Näytelmä oli vähällä peruuntua jo aiemmin, kun käsikirjoitusta varten laaditut muistiinpanopaperit katosivat. Lisäksi osa työryhmäläisistä koki, että näytelmän tekoon ei ollut riittävästi ohjeita, ja jos jotain ohjeita olikin, ne olivat huonosti muotoiltuja, epäkelpoja, puolueellisia ja painostavia. Näin ohjaajan näkökulmasta nämä argumentit olivat tietenkin typeriä, koska kyllähän kaikki näytelmiä tehneet tietävät, kuinka homma toimii, eikä turhaa ohjausta tai muuta neuvontaa tarvita. Asia oli loppuun käsitelty. Mikäli toiminta olisi mennyt yliampuvaksi tai loukkaavaksi, erilaisista sanktioista olisi voitu päättää. Ja oikeastaan asia oli loppuun käsitelty vasta tässä vaiheessa, vaikkakin keskustelu heräsi vasta siinä.

Edelliseen ohjeistuksen monitulkintaisuuteen liittyen näytelmää käsikirjoittaessa oli lisäksi hieman epäselvää, saako joulusta ylipäätään puhua, ja jos saa, niin kenen kanssa, milloin ja mitä foorumeita käyttäen, onko yksittäisten henkilöiden – kuten joulupukin – mainitseminen ylipäätään sallittua ja saako joulua kritisoida, vai tulkitaanko kritiikki epäsopivaksi toiminnaksi. Puhumattakaan siitä, kuinka uskaliasta olisi ollut mainostaa tonttunäytelmää esimerkiksi yliopiston kotisivutilassa tai sähköpostilistoilla. Työryhmällä oli myös eriäviä mielipiteitä siitä, kuinka kauan ennen näytelmän esittämistä olisi ollut sopivaa alkaa harjoitella sitä.

Tasapuolisuusperiaatteen noudattaminen olisi näytelmää koottaessa ollut hyvin vaikeaa. Jo näyttelijöiden valintatapa olisi voinut aiheuttaa ikävää kärhämöintiä, 5 tuntia ja 27 minuuttia kestäviä henkilövalintaäänestyksiä, voileipien loppumista, verensokerin laskua ja syytöksiä epädemokraattisuudesta. Voisi tietysti kysyä, uskotteko te, isot ihmiset, muka vielä demokratiaan? Eivätkö vanhempanne ole kertoneet, ettei mitään demokratiaa ole olemassa? Isänne se vain on, joka naamioituu demokratian kaapuun ja väittää ottavansa kaikki tasapuolisesti huomioon. Tasan eivät käy demokratian lahjat, mutta tärkeintä on jaksaa olla kiltti koko vuoden. Luulette varmaan myös, että näin joulun alla tontut juoksentelevat ikkunoiden takana kuuntelemassa kansan mielipidettä. Ehei, hyvät ystävät, ehei!

Näytelmään ei olisi voitu ottaa edes sympaattista eläinhahmoa Petteri Punakuonoa, koska tasapuolisuuden nimissä olisi pitänyt olla myös Petteri Viherkuono, Petteri Vihervasemmistokuono, Petteri Porvarikuono, Petteri Keskustakuono, Petteri Kristilliskuono, Petteri Poikkarikuono, Petteri PresSurekuono ja Petteri P&Dkuono. Tästä joukosta tuskin olisi ollut vetämään samaa rekeä.

Osa työryhmästä ei sitä paitsi olisi suostunut laittamaan päähänsä tonttulakkia, koska lököttävä tonttuhattu olisi heidän mielestään muistuttanut liikaa hyppyritukkaa, joka taas olisi viitannut liikaa erääseen tiettyyn ryhmittymään.

Ongelmia aiheutti myös käytännön toteutus. Kuten erääseen syksyn aikana parjattuun instanssiin, näytelmäänkään ei ollut kovin paljon tunkua. Mukaan kysyttyjen mielestä oli paljon mukavampaa saada nauttia itse esityksestä ja tarvittaessa kritisoida esiintyjien toimintaa ja ohjausta sekä mieluusti ilmoittaa mahdollisista virheistä sanomalehti Keskisuomalaiseen.
Ei auttanut, vaikka mukaan kysyttyjä yritettiin houkutella sanomalla, ettei harjoitteluun kulu kuin pari päivää ja ettei hommaa ole paljon. Lähes ainoa tähänkin tonttuiluhommaan vapaaehtoisesti suostunut oli eräs Michaël Vanamo, joka olisi esiintynyt näytelmässä omana itsenään.