Näin journalistiikan opiskelijat sepittävät uskottavia nimiä

Kirjoitus on ilmestynyt Jyväskylän yliopiston journalistiikan opiskelijoitten ainejärjestön Lööpin Jorno-lehdessä 3/2017.

Näin Lööpin fuksit sepittävät uskottavia nimiä

Kolmen vuoden ajalta kerätty aineisto kertoo, että aloittelevat toimittajat ajattelevat naisten sopivan lähinnä lapsen, äidin tai silminnäkijän rooliin, ei virkavallan edustajaksi tai asiantuntijaksi. 

Uskottavien sitaattien ja haastateltujen nimien sepittäminen on journalisteille tärkeä taito. Se on jopa niin tärkeä, että sitä harjoitellaan fuksisyksyn ensimmäisessä uutistehtävässä uutisjournalismin kurssilla. 

Tekstejä kirjoitetaan tyypillisesti niin, että otetaan mallia muista teksteistä. Aloittelevatkin journalistit osaavat matkia muitten juttuja sen verran, että he tunnistavat, millaiset nimet sopivat tavallisille tallaajille ja mitkä taas virkavallalle. 

Olen kolmen vuoden ajan koonnut sepitenimiaineistoa Lööpin fuksien uutisjournalismin kurssitehtävästä. Aineistooni kuuluu 117 sepitteellistä henkilönnimeä, jotka mainitaan onnettomuusuutisissa. 

Nimet olen luokitellut eri kategorioihin sen mukaan, missä roolissa sepitteelliset henkilöt pääsevät ääneen. Uutisissa esiintyy pelastuslaitoksen ja poliisin edustajia, lapsia sekä silminnäkijöitä ja muuta sekalaista seurakuntaa. 

Huomiota herättävin havainto on se, että asiantuntijatehtävissä haastatelluista henkilöistä suurin osa on miesoletettuja. Lööpin fuksit ovat vuodesta toiseen hyvin yksimielisiä siitä, että univormuun tai ratin taakse sopii vain mies, kun taas naispuolinen henkilö voi olla lähinnä lapsi, äiti tai silminnäkijä. 

Maskuliininen hegemonia vallitsee voimakkaimmin pelastuslaitoksen edustajissa, joista kaikilla on uroon nimi. Tyypillinen palopäällikkö on siis mies ja etunimeltään Matti (2) tai Jari (2).

Tämä tulos ei yllätä, koska Matti on Väestörekisterikeskuksen mukaan Suomen 8:nneksi yleisin miehen etunimi (130 059), ja Jareja taas on Litmasen, Sillanpään ja Valteen lisäksi muutama muu (46 256). 

Paloväen sukunimistössä korostuvat tavanomaiset suomalaiset -nen-loppuiset nimet, kuten Kankkunen, Kivinen, Pasanen ja Väänänen. Muutama palomies on kuitenkin ilmeisesti kokenut meteorologi Pekka Poudan kohtalon: Antero Liekin ja Leo Etkun uravalinta lienee ollut selvä jo ristiäisissä. 

Vakuuttavilta poliiseilta vaaditaan enemmän ärriä kuin älliä. Poliisia voi edustaa vain, jos virkamerkissä komeilee mahdollisimman monta särmikästä r-kirjainta, kuten nimissä Ari Arkinen, Kari Korhonen, Raimo Pikkarainen ja Raimo Puranen. Näihin verrattuna rikosylikomisario Sulo Kukkanen vaikuttaa henkilöltä, joka haluaisi mieluummin olla kukkakauppias.

Nimen r-kirjain saa jopa naishenkilön pätevöitymään poliisin tehtäviin. Kuinkapa muuten Vesa Keskisen ex-avovaimona tunnetun mentaalivalmentaja Nina Juurakko-Vesikon nimi voisi toistua onnettomuusuutisissa.

Lasten etunimiksi on valittu huomiota herättämättömiä muotinimiä, kuten Eemil, Emma, Julius, Mira, Nina, Riku, Sini ja Adolf. Kullakin näistä on Suomessa tuhansia kantajia (noin 7 000–22 000), vaikka viimeksi mainitun suosio onkin viime vuosikymmeninä vähentynyt.

Myös muille haastatelluille on keksitty mahdollisimman tavanomaiset nimet. Matti Meikäläiseltä ei toistaiseksi ole saatu kommenttia, mutta Maija Meikäläinen pääsee säännöllisesti kertomaan onnettomuuden kulusta Korhosten, Virtasten ja Niemisten kera.

Jos toimittajilta loppuu mielikuvitus kesken, nimiin haetaan vaikutteita lähistöltä. Muitten haastateltujen kategoriassa yleisin etunimi on yllättäen Heli (3), joita ei Suomessa muuten ole erityisen paljon (alle 18 000). Heli-nimisillä onkin eittämättä paljon vakuuttavaa sanottavaa asiasta kuin asiasta.

On perin oudoksuttavaa, kuinka moni aktiiviuransa päättänyt jalkapalloilija on toistuvasti tekemisissä onnettomuustutkinnan kanssa. Ainakin Toni Kallio, Joonas Kolkka, Jari Litmanen ja Petri Pasanen ovat sekaantuneet asiaan.

Lisäksi uutisista paljastuu, että Leeni Varis tekee hämärää sivubisnestä Jyväskylän Koulutaksi Oy:n toimitusjohtajana. Tapionkadun sosiaaliasemalla puolestaan työskentelee täysin tunnistamattoman peitenimen turviin kätkeytynyt Joakim Läntinen-Nukke. Onneksi tällaisten nimien todenperäisyyttä ei kukaan epäile, ei ainakaan kukaan lööppiläinen.

Heli Hämäläinen

Kirjoittajalla on ilo opettaa journalistiikan mussukoita kielenhuollon ja tutkimusviestinnän kursseilla ja epäterve kiinnostus nimistöntutkimukseen.

Euroviisujen 2014 esikatselu

Kun pikkulinnut sirkuttavat ABBAn Does Your Mother Know'n kitarariffiä, on kevät ja aika perehtyä tämänvuotisiin euroviisuihin. Istukaa mukavasti, sillä tämä on pitkä sessio!

1. semifinaali

• Armenia: Aram MP3 – Not Alone

Miekkosella ja naikkosella on riitaa autossa. Välillä näytetään Tanskan viimevuotisen voittajajoukkueen husaaritakkeihin sonnustautuneitten muusikoitten keskivartaloita. Kaksi kolmasosaa biisistä kuulostaa lupaavalta jousiballadilta, mutta kolmannen minuutin alkaessa revitään käyttöön se ennalta-arvattavin musiikkityyli.

• Latvia: Aarzemnieki – Cake to bake

Ryhmä hippejä jammailee metsämökillä ja laulaja mainitsee Baker Streetin. Savolaiseen tapaan kakun leipominen on aloittamista vaille valmis. Eivätkö he tiedä, että the cake is a lie?

• Viro: Tanja – Amazing

Luulin, että Euphoria (2012) olisi jo kaluttu loppuun, mutta näköjään ei.

• Ruotsi: Sanna Nielsen – Undo

Ruotsalaiset hittinikkarit ovat keksineet uudehkon sävelkulun, josta tulee mieleen koripunonta ja Roy Orbisonin Crying ja jonka kaikki itseään kunnioittavat euroviisumaat sisällyttävät omiin esityksiinsä vuosina 2015–2017.

Vertaa Undon sävelkulkua...

... Roy Orbisonin biisiin Crying.

Kuten huomaamme tekemistäni ei-kovin-tarkoista nuottiesimerkeistä, kyseiset sävelkulut eivät olekaan kovin samanlaiset. No, tulipahan todistettua tämäkin.

• Islanti: Pollapönk – No Prejudice

Islannin verkkarimiehet soittavat ilomielistä rokkia löllykkä-Bätmän-henkisessä sarjakuvamaailmassa. C-osan backbeat ajaa pahiksetkin hyviksiksi, ja alussa vilautetaan Armenian tapaan Tanskan viimevuotisia marssirumpuja. Pitääkin selvittää musiikkikauppa Thomannilta, onko marssirummut myyty loppuun.

• Albania: Hersi – One Night's Anger

Luontodokumentissa esitellään luonnonvaraista sähkökitaristia ja muutamia tapoja ärähdellä laulaessa kuulostamatta vihaiselta.

• Venäjä: Tolmachevy Sisters – Shine

Neuvostoliiton aikana opittiin, että jos jotain jotain sattuu olemaan kaupan, sitä kannattaa haalia varastoon niin paljon kuin irtoaa. Identtisehkön näköiset laulajatyttöset ovat ostaneet kaupat tyhjiksi hehkulampuista. Valitettavasti taisi tulla virheinvestointi, koska ilmeisen kehnolaatuiset lamput poksahtelevat pitkin esitystä.

• Azerbaidžan: Dilara Kazimova – Start A Fire

Azerikaunottarella taitaa olla kisan hienoimmat mekot, ja ilmeisesti Veltto Virtanen pääsee heittämään papereita kulisseista harjoiteltuaan sitä ensin eduskunnan istuntosalissa. Muuten videossa pelataan öisen kaupungin ja soittimien estetiikalla.

• Ukraina: Maria Yaremchuk – Tick-Tock

Nais- Michael Jacksonit tanssivat valokeiloissa ja viheltävät tarttuvaa sävelmää, joka tuo mieleen Bond-elokuvien tunnussävelmät. Kappaleessa on niin paljon helposti kuunneltavaa populaaria ainesta ja 1960-lukulaista suurisilmäistä viattomuutta, että veikkaisin kappaleelle runsasta pistesaalista.

• Belgia: Axel Hirsoux – Mother

Belgian laulajana on Susan Boyle, mutta hän on nuorempi ja mies. Taustalla Edith Piafin haamu esittää pantomiimina klassisen kuvaelman "olen vankina lasisessa laatikossa". Biisi on klassinen paatosballadi, mutta laulajan ääni ei ole hullumpi.

• Moldova: Cristina Scarlat – Wild Soul

Dubstep on näköjään edennyt jo Itä-Eurooppaan saakka, joten voimme heittää hyvästit sen muodikkuudelle. Moldova luottaa kohtalokasääniseen naikkoseen ja goottisymboleihin (noitavehkeet, mustat hevoset, pöllyävä tomu, liehuvat kankaat). Tunnelmasta tulee mieleen Edgar Allan Poen novelli Ligeia, vaikka mitään egyptiläistä ei ole mukana.

• San Marino: Valentina Monetta – Maybe (Forse)

Monettakohan kertaa tämä Monetta on mukana kisoissa? Ilmeisesti kolmatta, jos olen pysynyt mukana laskuissa. Biisi on melkein sama kuin viimeksi, tai ainakin se käynnistyy yhtä hitaasti. Tämän vuoden euroviisumuotia on hengata hiekkarannalla iltapuvussa.

• Portugali: Suzy – Quero Ser Tua

Portugalin esitys sijoittuu myötähäpeän asteikolla tasolle "blondi Meiju Suvas laulaa lambadaa ja lihaksikkaat nahkahousuiset miehet soittavat isoja rumpuja taustalaulajien joikuessa ponnettomasti". Seuraavana myötähäpeän asteikolla on taso "vampyyrimaiset tyypit hyppivät ja heiluttelevat lippuja". Mutta katsos mokomaa, sillekin tasolle päästään tässä monipuolisessa varietee-esityksessä!

• Alankomaat: The Common Linnets – Calm After The Storm

Lauluduo, jonka miesosapuolella on oikeanlainen hattu, esittää versionsa biisistä Every Breath You Take.

• Montenegro: Sergej Ćetković – Moj Svijet

Pikkupojan lemmitty muuttaa pois, yhyy! Harmillisesti poju ei taida aikuisena olla enää yhtä suloinen. Onneksi poika saa rellestää kauniissa maisemissa ja muistella tyttöään. Musiikista en muista mitään.

• Unkari: Kállay-Saunders – Running

Rankasta perheväkivaltaa kuvaavasta videosta ja biisistä tulee mieleen jokin nuortensarja tai -elokuva.

2. semifinaali

• Malta: Firelight – Coming Home

Yllättävän mukava kantri-folk-ralli kertoo sodasta palaamisesta. Videon lopussa muistutetaan ensimmäisen maailmansodan syttymisestä olevan sata vuotta ja pyydetään muistamaan niitä, jotka eivät palanneet sodasta. Hämäännyin, koska osa videon kuvastosta (naisten valokuvat, keskitysleirivangit, osa vaatteista) liittyy toiseen maailmansotaan. Kumpaahan tässä tavoiteltiin? Toteutuksen anakronistisuuden lisäksi en pidä laulajattaren äänestä.

• Israel: Mei Finegold – Same Heart

Israelin neiti heiluu miekan kanssa ja laulaa aikovansa nylkeä kuulijan. Toivottavasti hän puhuu sinä-passiivissa. Olisin tykännyt enemmän, jos biisi olisi ollut täyttä hepreaa eikä paria säkeistöä lukuun ottamatta englanniksi.

• Norja: Carl Espen – Silent Storm

Sangen masentuneen oloinen miekkonen harjoittelee jeditaitojaan liikuttamalla vettä lasissa ja papereita ajatuksen voimalla. Voima ei ole vielä vahva hänessä, mutta onneksi sohvan takana lymyilevä Veltto Virtanen auttaa papereitten viskomisessa.

• Georgia: The Shin & Mariko – Three Minutes to Earth

Olipa kerran jengi georgialaisia.
– Hei, perustettaisiinko sellainen bändi, jossa kaikki soittavat eri musiikkityyliä ja mielellään myös eri tahtilajeissa, vanha mies kysyi muilta.
– Kiva idea, mutta entä jos en osaa soittaa mitään, kysyi etäisesti Oliver Jackson-Cohenia muistuttava nuorempi mies.
– Ei haittaa. Voit välillä lyödä pystyrumpua ja muun aikaa heilutella käsiäsi kuin siipiä, muut vastasivat.
– Mutta entä jos haluaisimme heitellä papereita ilmaan? Moni muukin euroviisumaa tarvitsee Veltto Virtasta esitykseensä, eikä hän ehkä ehdi meidän esitykseemme viskelemään papereita, huolehti kiharatukkainen nainen.
Georgialaisjengi oli suruissaan, kunnes paikalle lentää lehahti georgialainen taikalintu.
– Ei huolta, kuomat! Minä voin ajoittaa sulkasatoni kappaleen puoliväliin, taikalintu lupasi.
Ja niin georgialaiset saattoivat eläytyä musiikkiinsa onnellisina elämänsä loppuun saakka.

• Puola: Donatan & Cleo – My Słowianie - We Are Slavic

Kieli poskessa tehty ironis-nationalistinen slaaviräppi ja tyttösten suupielistä valuva maitotuote tuovat mieleen kotoisen Orkestar Bordurkamme biisin Jogurt Bordurian. Puolalaisten kansallisasut ovat upean värikkäitä, ja videosta opimme monia uusia tapoja hyödyntää folkloristisia kukkahuiveja.

• Itävalta: Conchita Wurst – Rise Like a Phoenix

Kauniitten ja rohkeitten Taylor on kasvattanut parran ja ottanut Lidlin makkaratuotemerkiltä kuulostavan taiteilijanimen. Videossa hän oikoo jäseniään American Pie -tyylisessä ruusunterälehtikylvyssä.

• Liettua: Vilija Matačiūnaitė – Attention

+ Laulajatar osaa laulaa todella nopeasti "down do-do-down down on your knees".
+ Laulajattaren luonnollinen hiusväri.
– Melkein kaikki muu. 

• Suomi: Softengine – Something Better

I must admit I was waiting for something better (from Finland and from UMK) but this is quite tolerable, though. Nuorten poikien tiukasti yhteen soittava rokkibändi erottuu edukseen semifinaalien melko tasapaksuista artisteista. Biisi muuttuu paremmaksi joka kuuntelukerralla (lopun särkyvää huutolaulua lukuun ottamatta), ja toistaiseksi suosikkikohtani on 1:27–1:29 soinnutuksensa ansiosta. Taustalaulu on niin jee jee, että voin jo kuulla, kuinka suomalaisten alakoulujen kevätjuhlissa pikkutytöt laulavat sitä herkillä äänillään ja bassoa pienemmät pojat tavoittelevat sointuja kieli keskellä suuta.

• Irlanti: Can-Linn (feat. Kasey Smith) – Heartbeat

Ehkä maailman tylsin esikatseluvideon idea on antaa tyhjäilmeisen naikkosen laulaa studiossa. Irlannin biisissä on hyvin irlantilainen kansanmusariffi, mutta kuinka ollakaan, se muistuttaa paljon viimevuotisen voittajan tinapillimelodiaa. No, onhan tämä perin eurooppalaista, että kaikki lainaavat kaikilta.

• Valko-Venäjä: Teo – Cheesecake

Juustokakut ovat ällöttäviä ja niin on myös tämä kappale. Samoin artisti. Ei muuta sanottavaa.

• Makedonia: Tijana – To the Sky

Venytetty Laura Voutilainen tanssii kuin Miranda Hart. Biisi kuulostaa hieman Suomen vuoden 2002 edustuskappaleelta Addicted to Youlta, josta on poistettu kaikki svengi.

• Sveitsi: Sebalter – Hunter Of Stars

Mitä ihmettä? Tykästyin tähän kappaleeseen ensikuulemalta! Pidän myös videosta, jossa ei todellakaan yliyritetä vaan käytetään juuri niitä ensiksi mieleen tulleita ideoita. Vihellys- ja viuluosiot ovat todella kivat. Kokonaisuus tuo mieleen samoin aidon luonnollisuuden ja tylsän tavallisuuden rajalla keikkuvat Seminaarinmäen mieslaulajat: onko "me teemme vain parhaamme" -tyyli hienoa vai hävettävää?

• Kreikka: Freaky Fortune feat. RiskyKidd – Rise Up

Kreikan torvihommat ovat mainiot, mutta laiskat lauluosuudet ja muu musiikki eivät sytytä lainkaan. Ei jaksaisi kuunnella kokonaan.

• Slovenia: Tinkara Kovač – Round and round

Hyvät naiset ja herrat, seuraavaksi tapaamme Artistin. Aluksi hän soittaa huilua ja sitten laulaa "I'm gonna show you how to breathe". En kyllä neuvoisi ottamaan vastaan hengitysneuvoja henkilöltä, joka hengittää mikrofoniin. Mutta hyvä yleisö, saamme seurata huimaa taikuutta: laulajan taakse ilmestyy orkesteri, ja lopuksi se häviää yhtä yllättäen. 

• Romania: Paula Seling & OVI – Miracle

Eivätkö nämä Euphoria-kopiokertsit ikinä lopu? Myös esityksestä tuli voimakas déjà vu: tämähän on ilmiselvä Clarissan ja Joshin Top of the World UMK:sta. Tylsyyttä onneksi hieman lieventää jännitys siitä, saako Paula laulettua melkein kymmenen tahtia pitkän äänen. 

Valmiiksi finaalissa

• Tanska: Basim – Cliche Love Song

Ah! Luulin jo, ettei näissä euroviisuissa ole yhtään vanhoihin täteihin vetoavaa söpöä nuorukaista laulamassa elämäniloista rallatusta. Näin pitkään piti odottaa! Funkkikitarasta kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.

• Espanja: Ruth Lorenzo – Dancing in the rain

Espanjan biisi ei ole ollenkaan niin tylsä kuin mitä olisi voinut odottaa. Kertosäkeistöön saisi hauskan lisäsäväyksen miksaamalla siihen vuoden 1968 euroviisuvoittajan La la lan kertsin. Sopisi täydellisesti.

• Italia: Emma – La Mia Città

Davidbowiemainen pimatsu vasta harjoittelee, kuinka valokynää käytetään. Hieman hajanainen biisi, mutta mieleenpainuvia riffejä. Hidas väliosa ei liity mitenkään mihinkään.

• Ranska: TWIN TWIN – Moustache

Ah ihana Ranska! <3 Kukapa ei himoitsisi viiksiä? Musiikkityyli ei kuulu lainkaan suosikkeihini, mutta pidän laulusta silti. Teksti on mainiota kielenopiskelumateriaalia, ja sanoma ('haluan sitä, haluan tätä, mikään ei mulle koskaan riitä; onpa niin tai näin, multa puuttuu aina jotakin') sopii hyvin nykyaikaan.

Je veux ci, je veux ça,
Il y en a jamais assez pour moi
C’est comme ci, c’est comme ça,
Il y a toujours un truc que j’ai pas.

• Saksa: Elaiza – It is right

Saksa yllättää sangen omintakeisella kansanmusahumppapopilla. Musiikkityyli on yllättävän raikas! Laulajan yliyrittäminen kuitenkin häiritsee. Voisiko vaikka edes yhden sanan laulaa ilman ns. tulkintaa?

• Iso-Britannia: Molly – Children of the Universe

Tänä vuonna olen näkevinäni ja kuulevinani poikkeuksellisen paljon vallankumous- ja taisteluteemoja. Ison-Britannian biisin väliosan "Power to the people" tuo mieleen useammankin Agit-Propin laulun, marssihengeltään kenties eniten Grandolan (Zeca Afonson Grândola). Tästä Children of the Universestä kun saisi nykymusiikin sätkätykset pois, kappale kestäisi enemmänkin kuuntelua.

[Kuva ja esikatseluvideot löytyvät sivustolta http://www.eurovision.tv/.]

Yleistä

Marssirumpuja käyttivät videossaan ainakin Armenia, Islanti ja Suomi.

Yhyy, tänä vuonna kukaan ei käyttänyt portaita putoavia appelsiineja tai muita oransseja palloja! Niitähän näimme vuonna 2012 Turkin ihastuttavan Can Bonomon Love Me Back -videossa (2:08 ja 2:37) ja vuonna 2013 Kroatian Klapa S Moran Mižerjassa (1:20). Toivottavasti plussapallot palaavat ensi vuonna.

Missä ovat siirappisen söpöt nuorukaiset?

Kappaleitten taso on tasaisen keskiverto. Mukana ei ole yhtään todellista rimanalitusta. On vaikea nimetä ennakkosuosikkia.

Kortepohja-bingo

Tarinat kertovat, että ammoisina aikoina (ainakin 1980-luvulla), kun jokaisessa Kortepohjan ylioppilaskylän asunnossa oli vielä toimiva lankapuhelin, pelattiin puhelinbingoa. Kortepohja-bingon idea oli yksinkertainen: pimeinä iltoina soiteltiin vastapäiseen taloon, havahdutettiin asukkaat ja yritettiin sytytyttää valoja ikkunoihin. Bingon sai, kun onnistui soittamaan valot esimerkiksi viiteen ikkunaan pysty-, vaaka- tai vinorivissä. Pelaaminen vaati tietoa, taitoa ja nopeutta – ja tietysti suunnatonta röyhkeyttä. Mutta mitäpä sitä ei opiskelijalta löytyisi!

Astetta kesympi Kortepohja-bingo on julkaistu Kylähullussa ensimmäisen kerran vuonna 2011. Lehden juhlavuoden kunniaksi kierrätämme vanhoja juttuja ja julkaisemme päivitetyn version bingosta. Tätä mainiota seurapeliä voi pelata iltojen ilona seurueessa tai vaikka virtuaalisesti irkissä tai Facebookissa. Myös yksinpeli onnistuu!

Bingoa voi pelata asunnosta käsin, tai jos heittäytyy oikein hurjiksi, menemällä ulos. Kun havaitsee jonkin bingoruudukossa mainitun asian, sen saa rastittaa. Viisi rastia pystyyn, vaakaan tai vinoon tietää bingoa. Voitettaessa tulee muistaa hurrata kovaäänisesti, jotta naapuritkin saavat yhden rastin lisää.

Ruudukko suurenee klikkaamalla.

* * * * *

Juttu on julkaistu Kortepohjan ylioppilaskylän vapaa-aikatoimikunnan tiedotuslehdessä Kylähullussa syksyllä 2013.

Star Trekiä joka toinen tiistai – 30 vuotta Kylähullua tiedotusta

Lehden kansi vuodelta 1992.
[Kuva: Kylähullun arkisto]

”Tervetuloa taas Kortepohjaan, vanhat opiskelijat ja uudet ilman taassia”, alkaa kyläsihteerin arkistoista löytynyt ensimmäinen Kylähullu vuodelta 1983. Kortepohjan vapaa-aikatoimikunnan eli Kvatin tiedotuslehti Kylähullu on siis ilmestynyt ainakin 30 vuoden ajan.

Julkaisun tarkoituksena on kautta aikain ollut tiedottaa vapaa-aikatoimikunnan tilaisuuksista ja toiminnasta. Vanhimmassa löytyneessä Kylähullussa lukuvuodelta 1983–1984 kerrotaan esimerkiksi biljardin ja pingiksen pelaamisen mahdollisuudesta, talokohtaisista tutustumisilloista sekä ”soittajien palaverista” jossa sovitaan soittovuoroista.

Kylähulluissa on varsinkin ennen internetin aikaa ollut tarpeen kertoa yksityiskohtaisesti laina- ja vuokravälineistä sekä -tiloista. Esimerkiksi E-talon alakerrassa oli ammoin opiskelijoille korvaamattoman tärkeä konekirjoitushuone, jossa sai käydä hakkaamassa esseensä puhtaaksi vaikka yöaikaan. Yövuokra maksoi 20 mk, päivä 40 mk, kertoo Kylähullu 7/1987. Toinen suosittu vuokratuote on vuodesta 1994 alkaen ollut polkupyörä. ”Valittavanasi on todelliset pyöräpersoonallisuudet Vaavi, Eno, Mutsi, Isi, Tane, Luigi, Mummi ja Ukki”, mainostetaan numerossa 2/1994.

Sihteeri toimittaa, avautuu ja pilailee

Kylähullua on aina toimittanut vapaa-aika- eli va-sihteeri, kuten kyläsihteerin nimike aiemmin kuului. Kirjoitusapuna on usein ollut muita vapaa-aikatoimijoita. Lähes joka numerossa muistutetaan, että kaikki kyläläiset voivat toimittaa materiaalia lehteen. Vuodesta 1993 lehdessä on ollut maksullisia mainoksia etenkin Kortepohjan ostoskeskuksen liikkeiltä. Kylähullu on ilmestynyt säännöllisen epäsäännöllisesti 1–7 kertaa vuodessa, ja tahti on harventunut ajan myötä.

Lehti on ajoittain toiminut myös sihteerien henkilökohtaisena purkautumiskanavana. Esimerkiksi numerossa 7/1987 senaikainen va-sihteeri Hannele Wahlstén kiroaa kyläläisten vuokravälinekäyttäytymistä. ”PERRKELE!!! Ottaa kaaliin kun tyypit soittelee himaan Lillukan vuokraus- tai Trivial Pursuitin lainausasioissa. Mulla on päivystysajat sitä varten. - - Jos joku kuolee Trivial Pursuitin puutteeseen viikonloppuna niin mun puolesta kuolkoon rauhassa!”

Alivaltiosihteeri on ollut paperinukkemaisen kovaa kamaa
vuonna 1992. [Kuva: Kylähullun arkisto]

Juttujen tyyli on ollut enimmäkseen informoiva ja vinkkaava, paikoin pakinoitsevan humoristinen. Esimerkiksi erikoisnumero VappuHullu 3/1985 muistuttaa enemmän vappulehteä tai Pahkasikaa kuin tiedotuslehteä, ja lehti sisältää muun muassa humoristisen ”vappuheilan välityslomakkeen”. Huumoria ja ironiaa on käytetty juttujen höysteenä senkin uhalla, että tiedotuksen teho on saattanut kärsiä. Vaikka Kylähullun toimitus on väärinkäsityksestä johtuen numerossa 1/1988 luvannut ”vastaisuudessa olla julkaisematta mitään ironista”, tästä lupauksesta ei (onneksi) ole pidetty kiinni.

Vapaa-aikatoimintaa Kylähullussa ennen ja nyt

Kortepohjassa kuka vain voi ehdottaa uuden kerhon perustamista ja ryhtyä vetämään sellaista. Toiminta on asukkaitten näköistä, mikä välittyy myös Kylähulluista. Esimerkiksi elokuvailtoja järjestettiin niin pitkään kuin kollektiivinen television ja videoiden näyttäminen D-talon yläkerran videohuoneessa oli mahdollista. Tiistaisin näytettiin Star Trek -sarjaa ja teemailtoina mm. Monty Pythonin Lentävää Sirkusta ja Kummelia. Näitten lisäksi numerossa 1/1988 kerrotaan elokuvaporukasta, jonka toimintaideana on kävellä yhdessä Kortepohjasta keskustaan elokuviin, katsoa elokuva, kävellä takaisin, juoda iltateet Lillukassa ja keskustella nähdystä.

Suosittuja tapahtumia näyttävät Kylähullujen perusteella olleen monenlaiset bändi-illat Rentukassa. Lillukassa harjoitelleet muusikot ovat ennen olleet huomattavasti innokkaampia esiintyjiä kuin nykyään: Rentukassa on ollut jopa viikoittain paikallisten bändien ilta. Kvatin järjestämää ”Koko kylän pikkujoulua” on vietetty Rentukassa ammoisista ajoista, ja jouluna 1992 Rentukan yleisö on saanut nauttia muun muassa miesvoimistelusta sekä kaikille tarjotusta ilmaisesta keskioluesta. Tämä perinne täytyy elvyttää – nimittäin miesvoimistelu on saatava takaisin ohjelmaan!

Rentukan ulkopuolella on järjestetty lastentapahtumia ja esimerkiksi lumiveistoskilpailuja. Myös legendaarinen Olvi-juoksu on käyty ulkosalla. Olvi-juoksu oli jopa satojen joukkueitten kisa, jossa juotiin panimon juomia ja juostiin noin 400 metrin lenkki joka pullollisen välissä. Lillukassa puolestaan on ainakin vuonna 1985 jorattu kasettimusiikin tahdissa vapunaamuna klo 5 ja samalla nautittu silliaamiaista. Miksei nykyäänkin? 

Vapaa-ajan puuhien ei opiskelijoillakaan tarvitse olla pelkkää hauskanpitoa. Kylähulluissa kannustetaan hyödylliseenkin tekemiseen, kuten numerossa 3/1994 yksityishenkilön lahjoitettua kangaspuunsa Kvatille: ”Vapauta itämaiden lapsiorjat – kudo itse omat mattosi.” Numerossa 3/1999 kutsutaan talkoolaisia siivoamaan talojen käytäviä houkuttimena saunailta, makkaraa ja sammiollinen viiniä.

Tämä on mielestäni Kylähullun historian hauskin kuva!
Q-talon päiväkodin vieressä vuosia asuneena voin
elävästi kuulla korvissani tuon WAH-ölinän.
Sarjakuvan on piirtänyt Soile Hakkarainen.
[Kuva: Kylähullun arkisto]

Ennen vanhaan vapaa-aikasihteeri välitti myös työvoimaa kylän sisällä. Kylähullun ihka ensimmäisessä numerossa ja monissa myöhemmissäkin haetaan ”baby-sittereitä” perheellisten opiskelijoitten avuksi. Lisäksi etsitään vapaaehtoisia päivystämään kylän omassa Palvelevassa puhelimessa ”viikonlopun myöhäistunteina, jolloin ongelmat yleensä kasautuvat pahiten ja tuntuvat kaatuvan päälle”. Sittemmin tällaiset palvelut ovat jääneet pois Kvatin toiminnasta.

Unholaan jääneitä puheenaiheita

Kuten vanhemmat asukkaat muistavat, kylässä toimi (ja paikoin toimii edelleen) lankapuhelinverkko, jolla sai soitella kylän sisäisiä puheluita maksutta. Kylähullussa 1/1994 asukasneuvoston silloinen puheenjohtaja Annastiina Puolakka perustelee, miksi Kortepohja on paras asuinpaikka: ”[Kortepohjassa on] palvelut lähellä ja ympärillä 2 000 nuorta ihmistä, joille kaikille voi soittaa ilmaiseksi”. Ulkopuheluista piti tietenkin maksaa, ja puhelinlaskuista on Kylähullujen mukaan valitettu paljon. Kylähullun 4/1993 mukaan suurin rästissä ollut puhelinlasku on ollut peräti 30 715 markkaa!

Maisemat eivät selvästi ole muuttuneet
vuodesta 1985.
[Kansikuva: Kylähullun arkisto]

Vuosikausien vatvomisen ja äänestysten jälkeen kylään hankittiin kaapelitelevisio vuonna 1995. Samana vuonna aloitti kylän oma televisiokanava Kornet, jossa näytettiin lähinnä tiedotteita, ja internetiin avattiin Kvatin kotisivu. Seuraavana vuonna vapaa-aikasihteeri sai sähköpostiosoitteen. Vuonna 1997 kylän netti oli saatu asennettua B-taloon, ”jonne innokkaimmat surffailijat on saatu asutettua oman jonon kautta”.

1980-luvun Kylähulluista löytyy muutama ruokaohje. Esimerkiksi chili con carneen pannaan ohjeen mukaan peräti 5 sipulia yhtä jauhelihapaketillista kohden, mutta chiliä ei lainkaan. Lisäksi mainitaan, että ”toimikunta ei vastaa seurauksista, jotka syntyvät ruokaa nautittaessa”. Juomapuolelta kerrottakoon, että Rentukan suosituin drinkki Kylähullun 2/2006 mukaan on ollut Valkovenäläinen.

Lopuksi tarjoamme Kylähulluissa julkaistut parhaat niksit kaikkien hyödyksi.

”Tentin saa helpommin läpi, jos lukee siihen, ja varsinkin jos menee tenttiin.” (1/1988.)

”Varmin tapa erottaa inehmo ja humanoidi on katsoa kohdetta arkiaamuna kello 6.00 ja 8.00 välillä. Jos se hymyilee, on se vieraalta planeetalta.” (7/1987.)

30 years of Kylähullu – and only 11 of them in English

Kylähullu, the magazine of the Recreational Committee of Kortepohja Student Village, has been published since 1983. During its history the paper has been written mainly in Finnish. The first English pages in Kylähullu appeared as late as in 2002, and since that all the important information has been translated into English. Surprisingly in issue 2/2009 there are more pages in English than in Finnish!

Although there have been English texts for only 11 years, exchange students have lived in Kortepohja for dozens of years. According to Kylähullu 4/1993, there were 87 exchange students back then. Nowadays about 10 % of tenants are exchange students, so nearly 200 residents need to get information also in English.

Course advert from 1995: Exotic Food Evening

Exchange students are mentioned first time in Kylähullu in 1995 which promotes Exotic Food Evenings. In these cooking courses Finnish students were taught by volunteered exchange students to prepare meals from their cultures. According to the course advert, there was an opportunity to taste such exotic foods like kebab, feta, and chili con carne. Maybe the courses were very effective because these delicacies are nowadays very popular among students.

The first article written by an exchange student is headed “Avoiding extremes” (2/2002) by François Moncomble who tells about studying in Finland. It seems that he and all the other international students love to live in Finland, and even the snow and cold weather are tolerable when you have lots of new friends near you. But the Finnish language is regarded rather difficult. That’s why in Kylähullu 2/2008 Jan Charvát offers a couple of useful phrases for communication with the maintenance:

“I have a problem. = Minulla on ongelma.”

“I lost my key/card. Can you open the door? = Olen hukannut avaimeni/avainkorttini. Voitko avata oven?”.

* * * * *
Katsaus on julkaistu Kortepohjan ylioppilaskylän vapaa-aikatoimikunnan tiedotuslehdessä Kylähullussa syksyllä 2013.

Kirja-arvostelu ja ohjeistusta nörttiasiantuntijoille

Janne Jääskeläinen & Katleena Kortesuo: Nörtin esiintymisopas. Suoritusmanuaali substanssiosaajalle

Talentum

Vakuuttavan asiantuntijaesiintymisen perusteet, 1 op


Jos saisin määrätä yhden tenttikirjan kaikille yliopisto-opiskelijoille, se olisi tämä. Yrittäjä-tietokirjailijat Janne Jääskeläinen ja Katleena Kortesuo ovat laatineet oivallisen oppaan vakuuttavaan esiintymiseen. Nörtin esiintymisopas – Suoritusmanuaali substanssiosaajalle on poikkeuksellisen helppo- ja nopealukuinen peruskurssi, joka on taatusti hyödyksi kaikille meille, jotka haluamme kehittyä ymmärrettävinä viestijöinä.

Yliopistosta valmistutaan asiantuntijoiksi. Vaikka tietopuoli olisi erinomaisesti hallussa, työelämässä pelkkä asiaosaaminen ei riitä. Sisältö ei ratkaise, vaan se, että myös ulkoasu ja esiintyminen ovat tilanteeseen sopivat. Taitava viestijä saa myytyä itsensä ja osaamisensa minne haluaa. Kaikki eivät ole luonnostaan hurmaavia ja vakuuttavia, joten käytännön toimintaohjeet tulevat varmasti tarpeeseen muillekin kuin nörteille.

Teksti on tiivistä "tee näin – älä tee näin" -ohjeistusta. Kirjoittajat kertovat runsaasti omia kokemuksiaan, ja nämä yksityiskohtaiset kertomukset ovat oppaan kiinnostavinta antia. Jos tiukka leipäteksti ei miellytä, pääkohdat voi vilkaista jokaiseen lukuun kuuluvasta TL; DR (too long, didn't read) -tiivistelmästä. Esimerkiksi pukeutumisesta ja sähköpostin käytöstä annetaan niin konkreettisia ohjeita, että tekee heti mieli katsoa itseään peilistä ja tarkistaa viimeisimmät mailit.

Kirjan hieman päälleliimatun oloinen nörttiläppä hämmentää. En tiedä, pitäisikö huolestua, kun ymmärrän suurimman osan nörtähtävistä viittauksista. Kirjan pointit tajuaa kuitenkin mainiosti, vaikkei nörttien kokemusmaailma olisikaan ominta aluetta. Eipä Cthulhu- ja vogonimaininnoilla taida olla ihmeempää tarkoitusta, mutta ne ovat sentään vaihtelua elämäntaito-oppaitten väsyneeseen kielenkäyttöön.

Heli Hämäläinen

Arvostelu on ilmestynyt Vaasan ylioppilaslehdessä huhtikuussa 2013.

Euroviisujen 2013 esikatselu

Kuuntelin joutessani Eurovision laulukilpailun kaikki tämänvuotiset osallistujakappaleet. Semifinaalien ja finaalin biisien soittolistat löytyvät kisojen viralliselta nettisivulta. Soittolistoja on taas parannettu edellisvuodesta, ja nyt kilpailuviisut on helppo kuunnella vaikka kaikki yhteen putkeen ja hyppiä tylsempien jollotusten yli. Toimii! Kun tekniikka pelittää, voi keskittyä olennaiseen eli esitysten arvosteluun.

[Kuva ryövätty Ylen euroviisunettisivulta]

1. semifinaali

• Itävalta: Natália Kelly – Shine

Biisi on yhdistelmä Adelen Skyfallia ja euroviisujen vuoden 2011 voittajabiisiä, Azerbaidžanin Running Scaredia. Alussa on äänistä päätellen varmaan samat taustalaulajatkin kuin Eldarilla ja Nigarilla ja lopussa – no se sama yllätys. Huomio kiinnittyy laulajan arkisiin releisiin. Olisiko ylle löytynyt jotain vähän juhlavampaa?

• Viro: Birgit – Et Uus Saaks Alguse

Nätti tyttö laulaa optimistista balladia valkoisessa yöpaidassa. Taustavaloista tulee vähän kuin enkelin siivet. Pitääkö tästä muistaa jotakin?

• Slovenia: Hannah – Straight Into Love

Slovenia tulee Ruotsiin esittämään Euphorian, joka valitettavasti ei ole yhtä hyvä kuin Loreenin voittajabiisi. Ai, katsos, tällä biisillä onkin eri nimi.

• Kroatia: Klapa s mora – Mižerja

Kuusimiehinen lauluyhtye kertoo surusta (tai jotain sinne päin). Puvuista voisi päätellä, että tulossa olisi voimakasta paatosta, mutta laulu jää mielenkiinnottomaksi himmailuksi. Ylipäätään yleisvaikutelma tämän vuoden biiseistä on se, että niissä kehitellään ihan liian pitkään. (Tai sitten tämä kuulija odottaa, että heti alkaisi tapahtua.)

• Tanska: Emmelie de Forest – Only Teardrops

Tinapilliä soittavalla rumpalipojalla on jännästi leikattu tukka. Tinapillimelodia jäi mieleen, laulusolisti ei niinkään.

• Venäjä: Dina Garipova – What If

Mustamekkoinen tyttö esittää oppikirjaesimerkin humaanista popkappaleesta. "Ja sit ku tulee modulaatio niin kaikki nousee ylös ja on ihan että jee!"

• Ukraina: Zlata Ognevich – Gravity

Yves Rocherin mainoksessa on yksisarvinen, fluoresentteja perhosia ja lentäviä timanttilohkareita. Ai, oliko tässä jokin laulukin?

• Alankomaat: Anouk – Birds

Kotivideohenkisessä pätkässä tiistaisen näköinen laulaja on leikisti äänittämässä biisiään. Ensin hän on olevinaan epävarman ja surkean oloinen, mutta kuinka ollakaan, laulun kasvaessa itsevarmuus ja hymykin ilmestyvät. Äänenmuodostusta luonnehditaan kaiketi persoonalliseksi.

• Montenegro: Who See – Igranka

Sillisalaattimaisen biisin höysteenä on esikatseluvideoista eniten paljasta pintaa ja naamiaisvaatteita. En oikein päässyt kärryille tästä ydinvoimalaräppäreitten ja kissatappelukuvauksen yhdistelmästä. Luulin myös, että esittäjän ja kappaleen nimien pitäisi olla toisinpäin.

• Liettua: Andrius Pojavis – Something

Miekkosesta tulee mieleen innostunut sonni alakoululainen, joka on päässyt kevätjuhlaan laulamaan soolon ja joka yrittää esiintyessään samanaikaisesti tehdä vaikutusta eturivissä istuvaan salaiseen ihastukseensa ja päästä näkyviin eri puolilta salia kuvattaviin videotallenteisiin. Äiti on kai sanonut, että pitää näyttää iloiselta. Dear Andrius, please do something to your facial hair.

• Valko-Venäjä: Alyona Lanskaya – Solayoh

Itämaisen tanssibiitin ja notkeitten machotanssijoitten höystämän kappaleen suurin yllätys on, että se on Valko-Venäjän.

• Moldova: Aliona Moon – O Mie

Laulajalla on jännästi jähmetetty kampaus, meteorologinen mekko ja sama nimi kuin edellisellä laulajattarella. Sääikkuna- ja luonnonilmiöhamonen vie huomion kliseisestä valkoisesta flyygelistä ja varjoissa heiluvista tanssijoista, joten lopputulos on sopivan mitäänsanomaton.

• Irlanti: Ryan Dolan – Only Love Survives

Mieslaulajia alkoikin jo olla ikävä. Mutta mitä, tämäkin on Euphoria! Hei, come on!

• Kypros: Despina Olympiou – An Me Thimasai

Lievästi Vuokko Hovattaa muistuttava naikkonen esittelee balladinsa aikana hulppeita maisemia, raunioita ja muutamissa kohdissa hulmuavaa kuninkaittenkuvamekkoa.

• Belgia: Roberto Bellarosa – Love Kills

Kärsivän näköinen poju yrittää parhaansa mukaan laulaa, mutta selän takaa kuikuilee ilmeettömiä naisia. Myös hiukset uhkaavat valua silmille. Katsojan odotukset olivat korkealla, kun biisin nimi on sama kuin Freddie Mercuryn.

• Serbia: Moje 3 – Ljubav Je Svuda

"Tässä ois niinku kolme naista, joista eka on valkoinen enkeli, toka punainen paholainen, ja kolmas saa sitten olla, no, öö, vaikka kultainen kertosäkeistönlaulaja. Ja ideana ois niinku että rakkaudessa on vähän niinku eri puolia. Joo, se on varmaan hyvä. Eikä tarvii sen ihmeemmin tanssia."

2. semifinaali

• Latvia: PeR – Here We Go

Kolme kimallepukuista jätkää heiluu ja laulaa ihan kivasti eteenpäin menevää Suurlähettiläät-henkistä rallia. Bonuspisteitä husaaritakista. Joonas Könttää muistuttava heebo läpsyttelee elektronisia bongorumpupädejä, jotka on asennettu nurinkurisesti niin, että niitten soittaminen näyttää mahdollisimman vaikealta. Toisaalta yleisö näkee niissä vilkkuvat valot.

• San Marino: Valentina Monetta – Crisalide (Vola)

Videossa on paljon kauniita asioita: valopallo, vertikaalikangas, saippuakuplia, tavallisia ihmisiä. Aluksi vaikuttaa siltä, että tässä on taas yksi tavallinen balladi, mutta kun biisiä on mennyt kaksi kolmannesta, alkaa tapahtua. Tämä on yksi parhaiten mieleeni jääneistä esityksistä.

• Makedonia: Esma & Lozano – Pred Da Se Razdeni

Odotin Makedonialta ehkä liikaa, koska yksi viimeaikaisista (2011) suosikeistani, Rusinka, on vielä niin tuoreessa muistissa. Tämän esityksen varjokuvatanssijat ja kellotaululava ovat kivoja, mutta mikä juttu tämä on, että nörtin näköisen laulajan eksentrinen mummo hyökkää yhtäkkiä vetämään Gipsy Kingsin ja Ricky Martinin fuusiota? Onneksi kukaan ei nähnyt taustalaulajien vaatteita.

• Azerbaidžan: Farid Mammadov – Hold Me

Tähän mennessä ensimmäinen komea nuorukainen. Jo alun kulmakarvojen nytkäyttelystä voi arvata, että luvassa on modulaatio. Ja jee, tuleehan se sieltä! C-osassa, kun maan lippua on ensin heiluteltu, surullisen laulajan viereen ilmestyy sinimekkoinen nainen paljain jaloin ja tukka pystyssä. Kaipuun sininen kukka! No, onhan tämä nuoren Wertherin kärsimysten ruumiillistuma soma kuin Novalis konsanaan.

• Suomi: Krista Siegfrieds – Marry Me

Tsaijai. Edellinen romanttinen poju lauloi Hold Me, nyt vinksahtanut häähumuilija vaatii Marry Me. Video on yllättävän hauskasti toteutettu ja sulho juuri sopivasti pihalla. Vaikka äänestin Uuden Musiikin Kilpailussa Mikael Saarta, tämän kilpailukappaleen eduksi on sanottava, että se erottuu tämänvuotista euroviisuista reippaudellaan ja pikaisella liikkeellelähdöllään. Tämähän on oikeastaan aika hyvä biisi, jonka dingdongit jäävät heti mieleen! Tykkään myös siitä, että kappale assosioituu kansalaisaloitteeseen tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Ei mikään huono mielleyhtymä euroviisukontekstissa.

• Malta: Gianluca – Tomorrow

Tämänkertaisten euroviisujen ilahduttavin biisi, suloisin tarina, mieleenpainuvimmat alkusanat ("His name is Jeremy"), söpöin rumpali, hienoin video, sympaattisimmat sattumukset ja UKULELE! Ja kukapa voisi vastustaa törmäilyä kirjat kädessä?

• Bulgaria: Elitsa Todorova & Stoyan Yankulov – Samo Shampioni (Only Champions)

Ennustan, että tulevissa euroviisujen kisakatsomoissa ravintola Rentukassa tanssin tätä riehakkaasti laulaen SAMA HERKKUSIENI!! SAMA HERKKUSIENI!! Kyseessä ovat samat tyypit, jotka rummuttivat itsensä Voda-kappaleella vuoden 2007 euroviisujen 5. sijalle. Nyt mukana on myös eeppistä saksofonistiakin eeppisempi säkkipillinsoittaja. Vaihtuvatkohan Elitsan kuteet esityksessä yhtä nopeasti kuin esikatseluvideossa?

• Islanti: Eythor Ingi – Ég Á Líf

Islannilla vaikuttaa olevan hinku lähettää kisoihin itkettävän positiivisia hengenpelastusbiisejä (2011 ja 2012). Hienoa, niitä tarvitaan. Videossa on hauskasti yhdistetty piirrosanimaatiota ja todellisuutta. Tarina jäi heti mieleen. Tästä voisi tulla Heikon asteen islanninkielinen biisi.

• Kreikka: Koza Mostra feat. Agathon Iakovidis – Alcohol Is Free

Riemastuttavaa kreikkalaisvaikutteista balkan-ska-humppaa ja mainio jännitysvideo. Onhan näitä samanlaisia biisejä kuultu joka vuosi, mutta tämä on silti ehdottomia suosikkejani!

• Israel: Moran Mazor – Rak Bishvilo

Pintaa nuolevaan mekkoon pukeutunut naispuolinen Clark Kent laulaa Serbian taannoisen voittajabiisin Molitvan.

• Armenia: Dorians – Lonely Planet

Joku oli tehnyt siistin kuvanmuokkauksen ukkojen t-paitoihin. Biisistä en muista mitään.

• Unkari: ByeAlex – Kedvesem (Zoohacker Remix)

Hyväntuulista hipsterimusiikkia ja söpö video, josta oppii unkaria, kun sanat on kirjoitettu näkyviin. Mieleen jäi kiva synteettinen ujellus.

• Norja: Margaret Berger – I Feed You My Love

Epilepsiavaloilla kuorrutettu biisi vaikutti ensin Euphorialta, mutta ei se ollutkaan. Enemmän oli Bond-biisi-henkeä. Feed? Need? Mitä? Ja tämä on nyt selvästi jokin juttu, että laulajattaret seisovat tasan paikoillaan (lähes) koko kappaleen ajan.

• Albania: Adrian Lulgjuraj & Bledar Sejko – Identitet

Rokkia ja rappioromantiikkaa. Mukana tilutussoolo, sulavia kynttiläukkoja ja pontevat jouset. Parempi kappale kuin mitä ensin luulin.

• Georgia: Nodi Tatishvili & Sophie Gelovani – Waterfall

Hohhoijakkaa. Jälleen hulppeita maisemia, raunioita ja Running Scaredin kopiointia. Tänä vuonna on vähän duettoja, mutta olen muuten jo aivan täynnä näitä.

• Sveitsi: Takasa – You And Me

Biisi kuulostaa niin yhteislaulettavalta autoilumusiikilta kuin voi kappale kuulostaa, ja kas, videokin näyttää autoilua kisapaikalle. Punaiseen kuplavolkkariin poimitaan mukaan vanha pappa kontrabassoineen, ja kaikilla on kivaa. Vetopasuunaakin mahtuu soittamaan, kuten Porkka Playboysin Bohemian Rhapsodyssa. Useammassakin tämän vuoden euroviisussa on (vähintään videossa) teemana sukupolvien välinen yhteys, mikä on humaania ja hienoa.

• Romania: Cezar – It's My Life

Transilvanian joukkueessa on yllättävän kimeä-ääninen vampyyritenori ja perinteisen tanssibiitin jytkeessä loikkelehtivia yön lapsia. Aika kohtalokasta! Jollain euroviisu-camp-tasolla pidän tästä.

Suoraan finaaliin

• Ruotsi: Robin Stjernberg – You

Ennakkoluuloni murtuivat, koska ennen tätä en tiennyt, että Ruotsissakin on arkisen näköisiä laulajaheppuja. Luulin, että kaikki ovat jotain Eric Saadeja. Kisojen isäntämaan biisi vaikuttaa aluksi tavallisen keskiverrolta, mutta koska Ruotsi on Ruotsi, jotain tapahtuu, ja kappale jääkin mieleen. Falsettilaulu ilmeisesti sytyttää. Ovatkohan tanssijapojat identtiset kaksoset?

• Saksa: Cascada – Glorious

Näitten kisojen tylsin biisi. Minulla ei ole tästä mitään sanottavaa.

• Iso-Britannia: Bonnie Tyler – Believe In Me

Brittien "kaivetaan luurangot kaapista ja muumiot naftaliinista" -buumi jatkuu. Engelbert "Pumpernikkeli" Humperdinckin jälkeen Bonnie Tyler hengailee Total Eclipse of the Heartin freudilaisessa talossa ja yrittää vakuuttaa kuulijansa, että ihan varmasti siellä oli 30 vuotta sitten kiiluvasilmäisiä kalsaripoikia ja kaiken maailman siivekkäitä.

• Ranska: Amandine Bourgeois – L'enfer Et Moi

Ranskatar harrastaa kotonaan voodoota ja muita noitatemppuja luodakseen helvetin. Tässä kappaleessa on asennetta. Pidän erityisesti kertosäkeistön ensimmäisestä säkeestä "Je vais te faire l’enfer" [... feeR lanfeeR].

• Italia: Marco Mengoni – L'Essenziale

Luulin ensin, että tämä pianistiheppu on sama kuin vuonna 2011, mutta se olikin Raphael Gualazzi. Tämänkertainen muistuttaa sen sijaan Uuden Musiikin Kilpailun Great Wide Northin (josta pidin) laulusolistia Kaj Kiviniemeä. Biisi on aika perus.

• Espanja: ESDM – Contigo Hasta El Final (With You Until The End)

Hulppeita maisemia, laulajanainen, hevonen, ihan söpö lätsäpäinen kitaristi, myöhemmin hyvät bassot. Tämän kappaleen voisin kuvitella kuulevani joskus jossain muussakin kuin euroviisuyhteydessä.

Täydennys 31.3. klo 12.32

Jos jää mietityttämään, mitä noissa biiseissä oikein lauletaan, niin paras apu selvitykseen on virallinen euroviisulyriikkasivusto 4LYRICS. Täältä löydät kaikkien tämänvuotisten kisakappaleitten sanat.

Kirja-arvostelu ja sotaa ja rauhaa

Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin miekka. Idän ja lännen konfliktien historia

Otava

Pikakelaus kulttuuri-imperiumien sotahistoriasta

Viinilasi kesällä 2008 ei liity tapaukseen.

”On älyllistä epärehellisyyttä poimia omasta viiteryhmästään vain parhaat ja kauneimmat piirteet ja verrata niitä vastapuolen varjokohtiin”, huomauttaa arabian kielen ja islamintutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila uusimmassa kirjassaan Islamin miekka – idän ja lännen konfliktien historia. Teos taustoittaa oivasti sitä, miksi länsimaissa monesti ajatellaan islamin olevan väkivaltainen kulttuuri. Jos ei tunne historiaa ja saa nykyajastakin vain median suodattamaa tietoa, on helppo sortua tietämättömyydestä johtuviin yleistyksiin.

Kirja on 600-luvulta nykypäivään etenevä kattava selvitys islamilaisen ja kristillisen maailman konflikteista. Pääpaino on keskiajassa, joka lukeutuu Hämeen-Anttilan omimpiin tutkimusaloihin. Idän ja lännen välisiä yhteenottoja tarkasteltaessa tulee selväksi, että molemmat ovat olleet vuorotellen hyökkääjänä ja uhattuna.

Myönteistä islam-kuvaa julkisuudessa välittävä Hämeen-Anttila korostaa, ettei uskonto yksinään aiheuta sotia tai sotaisuutta. Minkä tahansa jätti-imperiumin pitäminen koossa vaatii paljon sotia, oli se islamilainen, kristitty tai muu. Muslimit eivät ole sen sotaisampia tai rauhanomaisempia kuin muut. Kulttuuria tai uskontoa ei voi leimata tietynlaiseksi vain yhden aikakauden perusteella. Aina on ollut sotia, aina on ollut rauhaa.

Teos on yllättävän helppolukuinen, vaikka teksti vilisee paikan- ja henkilönnimiä, vuosilukuja ja vieraskielistä termistöä. Hämeen-Anttilan mainio kirjoitustyyli on runsaista yksityiskohdista huolimatta puheenomainen, jopa jutusteleva, ja hän huolehtii taidokkaasti siitä, että lukija muistaa halutut seikat. Siksi selostusta on niin vaivatonta seurata. Jäin kuitenkin kaipaamaan kirjalta selityssanastoa tai hakemistoa, jonka avulla olisi helppo palata tiettyihin kohtiin myöhemminkin.

Heli Hämäläinen

Arvostelu on ilmestynyt Vaasan ylioppilaslehdessä maaliskuussa 2013.

Kirja-arvostelu ja rikollisuuden romantiikkaa

Maurice Leblanc: Arsène Lupin – Mestarivarkaan kootut kertomukset
Suomentanut Kaisa Sivenius
Teos

Herrasmieshuijarin seikkailut sujuvana suomennoksena 

Maurice Leblancin luoma mestarivaras ja herrasmieshuijari Arsène Lupin on monille tuttu fiktiivinen hahmo. Useimmat kenties muistavat Aku Ankassa esiintyneen Mustan Ritarin, jonka nimi on ankkatyyliin väännetty Arpin Lusèneksi. Sliipattu sankari kiehtoo edelleen.

Moniulotteinen päähenkilö seikkailee Mestarivarkaan kootuissa kertomuksissa 20 viihdyttävässä, joskin hidastempoisessa novellissa. Ne ovat alun perin ilmestyneet ranskalaisissa lehdissä 1900-luvun alussa. Tapausten kertojana on vaihtelevasti itse Lupin tai hänen ”virallinen elämäkerturinsa”, mikä saa lukijan pysymään valppaana.

Viehätysvoimainen Lupin on rikollismaailman Sherlock Holmes: ylittämätön taidoiltaan ja älyltään. Novellit kertovat hänen tunnetuimmista rikoksistaan, joiden motiivina on yleensä halu saada mainetta, älyllistä haastetta ja harvinaisia arvoesineitä. Hän ei koskaan surmaa ketään, ja robinhoodmaisesti hän pyrkii auttamaan huono-osaisia. Lupinin valepukujen ja hurmaavan käytöksen läpi näkevät vain muutama nainen, poliisiystävä Ganimard ja yhteen novelliin sisällytetty Herlock Sholmès.

Lupin päätyy monesti itse ratkomaan tekemänsä rikokset, ja tällöin hän muistaa tiedottaa asiasta sanomalehdille. Lupin avustaa siis paitsi poliisia myös lehdistöä ja on siten saavuttanut suvereniteetin. Kokoelman rikosseikkailut eivät päätarkoituksellisesti ole satiiria, mutta rikkaat ja valtaapitävät saavat osakseen hieman irvailua. 

Kaisa Siveniuksen tuore suomennos on nykylukijalle vaivattomampaa luettavaa kuin aiemmat, 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä julkaistut käännökset. Hän on kuitenkin säilyttänyt tekstin viehättävän vanhanaikaisuuden. Ilahduttavimpia ratkaisuja on toistuvien ah- ja oh-huudahdusten vähentäminen käännöksestä. 

Heli Hämäläinen 

Arvostelu on ilmestynyt Vaasan ylioppilaslehdessä helmikuussa 2013.

Levyarvostelu ja kahjointa kotimaista koohotusta

Gaspard Oil: Rocketbahn

Omakustanne

Lennokasta erikoisuudentavoittelua

Neljä viidesosaa Gaspard Oilista sellaisena
kuin sen taannoin näin kameran takaa.

Tämän erikoisemmaksi englanninkielinen rockmusiikki ei Suomessa ehkä mene. Gaspard Oilin 45-minuuttinen albumi Rocketbahn on ilahduttavan omaperäinen sekoitus tarttuvaa poppia, tanssittavaa ja riehuttavaa rockia, tyylikkäitä sanoituksia ja runsaita viittauksia sinne sun tänne.

Äänekoskelta Keski-Suomesta kotoisin oleva viisimiehinen yhtye Gaspard Oil on erikoistunut erikoisuudentavoitteluun. Ensinnäkin rockbändi on saanut nimensä 1900-luvun alussa eläneeltä puolalaiselta lentäjältä. Toiseksi poppoon kaikki kappaleet valottavat tavalla tai toisella tämän ilmojen ja naisten sankarin elämänvaiheita. Kolmanneksi konseptiltaan täyskahjo Gaspard Oil on sekä levyillään että keikoillaan kiinnostavimpiin kuuluvaa kotimaista nykymusiikkia.

Bändin kolmas pitkäsoitto Rocketbahn julkaistiin vuodenvaihteessa. Jo oli aikakin, koska edellinen mestariteos ”Women” ilmestyi vuonna 2009. Rakkaustarinoista on siirrytty laajempiin luonto- ja kuolemateemoihin. Aiempien levyjen tapaan Rocketbahn on samanaikaisesti romanttinen ja rouhea, ja kappaleitten tyyli vaihtelee yhtä paljon kuin The Beatlesillä. Esimerkiksi Nick Cave -tyylisestä keuhkoamisesta siirrytään herkkään rockballadiin, ja funkista tanssitamppauksesta (selvin hitti Rosalie) loikataan levyn ärjyimmäksi yltyvään vetoon You’re My Best Friend, jonka upeat trumpetit jäävät soimaan päähän todennäköisesti loppuiäksi.

Rocketbahnin monipuolisuuden lähteenä ovat bändin kaksi tasavahvaa laulaja-lauluntekijää Jemo Kettunen ja Ville Koskivaara. Herrojen keskinäinen kilpailu tuottaa omaperäisesti ja huolellisesti rakennettua poptaidetta. Gaspard Oil kuulostaa paremmalta kuin koskaan, mistä hatunnosto tuottaja Jaakko Peltoselle. Minkähän levy-yhtiön kentälle nämä lentäjät laskeutuvat?

Heli Hämäläinen

Arvostelu on ilmestynyt Vaasan ylioppilaslehdessä tammikuussa 2013.

Katso, kuuntele ja vaikutu: http://www.gaspardoil.com/.

Rocketbahnin voi kuunnella kokonaan Soundcloudista.

Levyarvostelu ja sunnuntaina ongelle

M. A. Numminen: Tunnelmassa – M. A. Nummisen Uusrahvaanomaisen Jatsiorkesterin parhaat

Love Records

Kissa vieköön, mitä hipsterinaukumista

Jos levyhyllyssä on oltava vähintään yksi M. A. Nummisen levy, sen kannattaa olla tämä. Tunnelmassa – M. A. Nummisen Uusrahvaanomaisen Jatsiorkesterin parhaat on silkkaa auringonpaistetta alusta loppuun. Taiteilija Numminen on itse valinnut kokoelmalevyyn 21 rallia ja iskelmää, jotka on levytetty 1970–1980-luvuilla. Mukana on myös kaksi aiemmin julkaisematonta kappaletta, joista toisessa kuullaan Nummisen hervoton rumpusoolo.

Mauri Anteron omituinen laulutyyli ei iske kaikkiin, ja voi myös kysyä, mihin tarvitaan jälleen uutta kokoelmalevyä. Perusteena on ilmeisesti vanhojen äänitteiden kehno saatavuus. Ja onhan kulunut 40 vuotta siitä, kun Numminen lauloi nähneensä Helga-neidin kylvyssä ja viimeistään teki läpimurtonsa kaiken kansan tietoisuuteen.

Uusrahvaanomainen jatsi on naukuja Nummisen vakavasta jazzista muokkaama humoristinen muoto. Tyylin huumori ei kuitenkaan välttämättä avaudu kaikille, koska osa ”vitseistä” perustuu kappaleiden sovituksiin, M. A.:n kirjoittamiin suomenkielisiin sanoituksiin tai sanojen omalaatuiseen rytmitykseen. Toisaalta levyn kappaleiden, kuten Kissa vieköön ja Sun kanssas tahdon sunnuntaina ongelle, hyväntuulisuus on niin ylitsepursuavaa, ettei siitä nauttiakseen tarvitse ymmärtää muusikkoläppää.

Numminen näkyy aina olleen hipsterimäisen kiinnostunut kaikesta marginaalisesta ja ajan hengestä poikkeavasta, joten voidaan pitää erikoisena, että hän on onnistunut saavuttamaan moisen kulttisuosion. Jokin hänen persoonallisessa tyylissään on vastustamatonta. Ainakin biisit jäävät soimaan päähän, ja pian huomaa jatkuvasti viheltelevänsä haitarisooloja.

Heli Hämäläinen

Arvostelu on ilmestynyt Vaasan ylioppilaslehdessä marraskuussa 2012.

Kuuntele torvisoittokuntaversio biisistä Sun kanssas tahdon sunnuntaina ongelle ja Gus Backusin aiempi (1962) versio Das Lied vom Angeln.