lauantai 3. maaliskuuta 2012

Paperikantisen kirjan viehätys

Moni kirja päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä. Ja esimerkkiteoksemme todellakin on!

Arvoisa äitini M lähettää minulle usein postipaketteja ja tapaa sisällyttää niihin kaikenlaista kampetta. Viimeksi hänen piti lähettää minulle vain capo (kooltaan 8 x 8 x 2 cm), mutta kuinka ollakaan, saapunut paketti oli kooltaan noin 40 x 30 x 10 cm. Capon toveriksi hän oli pakannut mm. vaatteita, minulle neulomansa villasukat sekä kaksi kirjaa, kirpputorilta löytämänsä Pertti Virtarannan Kynällä kylmällä – kädellä lämpimällä sekä Seikkailijatar-nimisen viihderomaanin. Viihderomaanin saatteeksi hän mainitsi, että se on silkkaa roskaa (hän oli varoiksi lukenut kirjan ensin) ja että voisin heittää sen vaikka roskiin. Vai niin.

Täm on juuri sitä miltä näyttää.

Viihdekirjallisuuden tuntemukseni on heikohkoa. Olen toki lukenut Mika Waltaria, Maiju Lassilaa ja jopa muutaman Twilight-kirjan, mutta muuten en juuri tunne ajanvieteromaaneja. Jos minun pitäisi nimetä hauskin lukemani proosateos, se olisi Anna Karenina, jota lukiessani nauroin katketakseni. Se vei voiton jopa Seitsemästä veljeksestä.

No. Suhtauduin epäileväisesti tähän Seikkailijatar-taskukirjaseen. Ymmärsin kuitenkin, että sitä kannattaa ainakin vilkaista, koska äitini oli lähettänyt sen. (Hän aina haukkuu muutenkin kaikki lukemansa kirjat.) Takakansitekstistä ilmeni, että kyseessä on romanttinen, historiallinen kertomus, jossa sivutaan Koillisväylää (mikä tietysti kiinnostaa mäntsäläläistä A. E. Nordenskiöldin tuntijaa). Kansi oli kuitenkin kuin pahimmanlaatuisesta harlekiinikirjasesta. Hylkäsin sen lukemattomien kirjojen kasaan.

Vaadittiin flunssa ja täydellinen kyllästyminen kaikkeen muuhun käsillä olevaan, ennen kuin päädyin selailemaan romaania. Nyt lukija varmaan arvaakin, että tietysti rupesin lukemaan sitä, ja selvittyäni ensimmäisestä luvusta lukuisten kirjoitustyyliin liittyneiden "eeeeei, eeeeei, eeeeeiiiii" -tuskailujen jälkeen olin koukuttunut.

Enää häiritsivät halvan näköiset kannet. Ongelmaan oli kuitenkin helppo ratkaisu: vanhahtava keltainen paperi ja arkastelutarvikkeisto.

Klassikko - tai sitten ei.

Pikaisen askartelun ja mittausvirheiden jälkeen olin saanut valmiiksi "Hirmuisen SIVISTYNEEN JA ASIALLISEN NÄKÖISET kannet". Tällaista kirjaa kehtasi kuljettaa mukanaan yliopistollakin ja syventyä seikkailukertomukseen tauoilla.

Takakannen sitaatit eivät osuneet ihan kohdilleen.

Jostain syystä tällaisin kansin varustettu kirja herätti suurta hilpeyttä opiskelijatovereissani. Monilla oli kokemuksia erilaisten kirjojen piilottelusta toisten sisälle. Kaikki toki myönsivät paperikantisen kirjan viehätyksen.  Lisäksi mattapintainen, hillitynsävyinen paperi näyttää mukavalta ja tuntuu miellyttävältä kädessä.

Samoja kansia voinee käyttää muissakin taskukirjoissa.


Naurettavia seikkoja:
1) Yltiöpäisen vakava suhtautuminen viihdekirjallisuuteen ja kirjamaun synnyttämiin vaikutelmiin.
2) Irtokansien askartelu.
3) Miksi sitä surkeaa kirjaa piti ruveta kärräämään mukana?
4) Miksi tästä piti kirjoittaa?
5) Anna Karenina!

Mutta hei, ei tällaisia temppuja voi harrastaa sähkökirjojen kanssa. Ei ketään kiinnosta, mitä tekstiä toisen ihmisen elektronisen läpyskän ruudulla vilistää. Toisen mukana oleva kirja sen sijaan tuntuu kiinnostavan monia. Kyllä minäkin tarkkaan katson, mitä lähimmäiset lukevat.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Kauniin päivän soundtrack

Kevät on täsmällinen vuodenaika. Se alkaa tarkalleen 1. maaliskuuta. Näin tapahtuu myös karkausvuonna, kuten nyt: talvi kesti päivän pidempään.

Auringonpaiste, hetkessä sulava lumi, päähän tippuvat räystäät ja sirkuttavat linnut (sekä hiihtoloma!) aiheuttavat toinen toistaan iloisempien sävelmien putkahtelemista päähän. Samoin kuin kevätaurinko paistaa sisään likaisimmistakin ikkunoista (ja etenkin niistä), voit nyt Sinäkin, hyvä lukija, kurkistaa pääni Bumtsibum-osaston sisään ja harjoittaa hieman salakuuntelua. (Ks. myös noin vuodentakainen tilanne "naisen pään sisällä" vastauksena suurimpiin kuuluvan idolini Markus Kajon blogiin.)

Tässäpä tämä. Ollos hyvä: kauniin päivän soundtrack (suom. ääniraita).

1. Astrud Gilberto: It's a Lovely Day Today

2. Jacques Brel: La valse à mille temps

3. Wigwam: Greasy Kid's Stuff

4. M. A. Numminen: Tikka Tuulispää
(Koko levy Swingin kutsu on sellaista päivänpaistetta, että sitä voisi nauttia D-vitamiinin sijaan.)
 
5. Simon & Garfunkel: Flowers Never Bend with the Rainfall

 6. Slapp Happy: Michelangelo
(Ja Strayed!)

7. Blues Section: Semi-circle Solitude

8. Ruth Etting: Button Up Your Overcoat

9. The Karelia: Love's a Cliché

10. Olavi Virta: Sydänsuruja

11. Heli Keinonen: Laskettakkua brihat hebot

12. Yona: Maantien laitaa

13. Belle & Sebastian: Jonathan David

14. Georg Malmstén: Aallokko kutsuu 
(Kalasaaren kaunis Anni veisi voiton, mutta sitä ei valitettavasti löydy YouTubesta.)

Viimeiseksi kaikkein pahin korvamato,
15. Pilita Corrales: Rosas Pandan

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...