Jyväskylän seminaarista ovat peräisin monet tutut koulu- ja joululaulut. Ne ovat levinneet opettajien mukana ympäri Suomea. Käytin aikamuotona perfektiä, koska näin tapahtuu edelleen.
Erja Kososen ja Reijo Pajamon toimittaman Seminaarinmäen koululauluja -teoksen (2009) mukaan yksi 1800-luvun lopun suosituimmista koululauluista oli Lapsen laulu, jota laulettiin kansansävelmällä. Sen sanat kuuluivat näin:
Lapsi olen laulavainen, pieni vielä voimaton, huvitusta hakevainen, huikennellen huoleton.
Tähän aikansa hittisävelmään kirjoitti uudet sanat Gustaf Oskar Schöneman eli K. O. Kaunonen. Schöneman oli Jyväskylän kaupunki- ja maaseurakunnan pappi sekä intomielinen suomalaisuuden harrastaja, ja hän suomensi lauluja koulujen ja kuorojen käyttöön. Hänen suomennoksistaan tunnetuimpia ellei tunnetuin on Jouluyö, juhlayö.
Kovin suosittu tuli myös sanoituksesta Joulupuu on rakennettu, jota siis alettiin laulaa Lapsen laulun tutuksi tekemällä kansansävelmällä. Etenkin pienten lasten mieleen ollut runo ilmestyi Schönemanin oppikirjan Uusi Kuva-Aapinen toisessa, lisätyssä painoksessa vuonna 1876, kerrotaan Seminaarinmäen koululauluja -kirjassa. Sittemmin joulupuu sekä koristeena että lauluna on vakiinnuttanut paikkansa koulujen kuusijuhlissa. Ainakaan omalta koulutaipaleeltani en muista yhtäkään joulujuhlaa, jossa tätä laulua ei olisi laulettu.
Helppo ja tarttuva sävelmä suorastaan kutsuu varioimaan sanoitusta. Kaikki tietävät tähän lauluun varmasti jotkin väännetyt sanat. Vaan oletko koettanut laulaa sanoja Partisaanivalssin sävelmällä? Sehän nimittäin onnistuu! Kokeilepa:
Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella. Namusia ripustettu ompi kuusen oksilla.
Kuusen pienet kynttiläiset valaisevat kauniisti; ympärillä lapsukaiset laulelevat sulosti.
Pari vuotta sitten keksin, että useilla kirjoitusviestinnän kursseillani opiskeltuja tekstin tyylin piirteitä voisi kerrata laulamalla. Loppuvuosi kun oli, ensiksi mieleen juolahti juuri Joulupuu on rakennettu, johon olikin helppo istuttaa uusia sanoja. Ensimmäinen tällainen kurssin asiasisältöjä kertaava sanoitus Uutiskieli on rakennettu valmistui jouluun 2016 päättyneelle journalistiikan kielenhuollon kurssilleni, mutta sitä ei taidettu ajanpuutteen tai jonkin muun syyn vuoksi ehtiä laulamaan kurssin lopetustapaamisessa. Myöhempien vuosikurssien journalistit ovat sittemmin ottaneet laulun omakseen: viime syksyn journalistiikan kielenhuollossa uutiskielen tyylistä taidettiin laulaa jopa kolmesti. Useampikin opiskelija on kertonut oppineensa laulun sanat ulkoa ja muistelleensa niitä muun muassa tenttitilanteissa ja journalistisia tekstejä kirjoittaessaan. Laulu on siis täyttänyt tarkoituksensa.
Tieteellisen kirjoittamisen kursseja varten muuttelin sanoitukseni sisältöä hieman toisenlaiseksi, ja nyt tieteellisen tekstin tyylistäkin on ehditty laulaa kursseillani jo muutaman vuoden ajan. Millaista tieteellisen tekstin sitten tulisi olla? No tällaista:
Tieteellisen tekstin täytyy olla asiallista, käsitteiltään avattua, selvää, helppolukuista. Asiatyyliin eivät sovi slangit, murteet, kapulat, huudahtelut, ihmettelyt, oudot sananvalinnat. Vaihtelevaan virkerytmiin ei pelkkiä päälauseita. Vältä välihuomautuksia, suosi sidossanoja. Kerro ensin teemasana, sitten uutta asiaa. Kuka tekee? Mitä tekee? Näin voit auttaa lukijaa.
Tätä laulua olen laulattanut siis paitsi omilla tieteellisen kirjoittamisen kursseillani myös aiheeseen liittyvillä vierailuluennoillani. Jaksan aina hämmästyä siitä, kuinka reippaasti jopa minulle vieraat opiskelijat ryhtyvät laulamaan tätä, kun tyyliluennon lopuksi heijastan sanat näkyviin, annan lähtöäänen ja aloitan laulun. Tämä ei kertaakaan ole jäänyt pelkästään opettajan hoilattavaksi, vaan aina ympärillä lapsukaiset ja aikuisemmatkin opiskelijat laulelevat sulosti. Ehkäpä laulun kaikinpuolinen tuttuus ja jossain määrin poikkeuksellinen pedagoginen lähestymistapa (= yhteislaulua yliopistokurssilla) innostavat laulamaan täysin rinnoin kuin lapsuuden joulujuhlissa.
Osa kollegoistani on innostunut laulusta, ja nyt sanoitustani käytetään useammillakin kursseilla. Levittelin lyriikkaa jo aiemmin Twitterissä ja julkaisen sanoituksen nyt blogissanikin siksi, että haluan innostaa opettajia hyödyntämään musiikkia opetuksessa. Musiikki edistää oppimista monin tavoin. Jos haluat käyttää juuri tätä sanoitusta kursseillasi, niin siitä vain, tee hyvin! Muistathan mainita kirjoittajan ja kertoa laulun taustasta.
Laulua on esitetty myös muutamissa konserteissa. Viime jouluna tieteellisen tekstin piirteistä lauloivat esityksissään lauluyhtyeemme Heikko aste ja Jyväskylän yliopiston kielikampuksen kuoro Mukamas. Mukamas-kuorolle tyrkkäsin nuotit eteen vasta viimeisissä harjoituksissa ennen joulukonserttia, mutta kaikki ottivat laulun silti upeasti haltuun. Laulu sai kerrassaan ihastuneen vastaanoton yliopiston kuorojen joulukonsertissa ylimääräisenä numeronamme. Juontaja totesi laulun jälkeen, että olisipa hän tiennyt kaiken tämän ennen kypsyysnäytteen kirjoittamista, sillä hänellä oli kuulemma ollut haasteita kaikilla laulussa mainituilla osa-alueilla. Riemastuttava maininta!
Jos siis mietit, mihin tyyliin maturiteetti pitäisi kirjoittaa, voit lukaista laulun sanat ja koettaa sisäistää ne ennen kirjoitusnäytteesi antamista.
Kun pikkulinnut sirkuttavat ABBAn Does Your Mother Know'n kitarariffiä, on kevät ja aika perehtyä tämänvuotisiin euroviisuihin. Istukaa mukavasti, sillä tämä on pitkä sessio!
1. semifinaali
Armenia: Aram MP3 – Not Alone
Miekkosella ja naikkosella on riitaa autossa. Välillä näytetään Tanskan viimevuotisen voittajajoukkueen husaaritakkeihin sonnustautuneitten muusikoitten keskivartaloita. Kaksi kolmasosaa biisistä kuulostaa lupaavalta jousiballadilta, mutta kolmannen minuutin alkaessa revitään käyttöön se ennalta-arvattavin musiikkityyli.
Latvia: Aarzemnieki – Cake to bake
Ryhmä hippejä jammailee metsämökillä ja laulaja mainitsee Baker Streetin. Savolaiseen tapaan kakun leipominen on aloittamista vaille valmis. Eivätkö he tiedä, että the cake is a lie?
Viro: Tanja – Amazing
Luulin, että Euphoria (2012) olisi jo kaluttu loppuun, mutta näköjään ei.
Ruotsi: Sanna Nielsen – Undo
Ruotsalaiset hittinikkarit ovat keksineet uudehkon sävelkulun, josta tulee mieleen koripunonta ja Roy OrbisoninCrying ja jonka kaikki itseään kunnioittavat euroviisumaatsisällyttävät omiin esityksiinsä vuosina 2015–2017.
Vertaa Undon sävelkulkua...
... Roy Orbisonin biisiin Crying.
Kuten huomaamme tekemistäni ei-kovin-tarkoista nuottiesimerkeistä, kyseiset sävelkulut eivät olekaan kovin samanlaiset. No, tulipahan todistettua tämäkin.
Islanti: Pollapönk – No Prejudice
Islannin verkkarimiehet soittavat ilomielistä rokkia löllykkä-Bätmän-henkisessä sarjakuvamaailmassa. C-osan backbeat ajaa pahiksetkin hyviksiksi, ja alussa vilautetaan Armenian tapaan Tanskan viimevuotisia marssirumpuja. Pitääkin selvittää musiikkikauppa Thomannilta, onko marssirummut myyty loppuun.
Albania: Hersi – One Night's Anger
Luontodokumentissa esitellään luonnonvaraista sähkökitaristia ja muutamia tapoja ärähdellä laulaessa kuulostamatta vihaiselta.
Venäjä: Tolmachevy Sisters – Shine
Neuvostoliiton aikana opittiin, että jos jotain jotain sattuu olemaan kaupan, sitä kannattaa haalia varastoon niin paljon kuin irtoaa. Identtisehkön näköiset laulajatyttöset ovat ostaneet kaupat tyhjiksi hehkulampuista. Valitettavasti taisi tulla virheinvestointi, koska ilmeisen kehnolaatuiset lamput poksahtelevat pitkin esitystä.
Azerbaidžan: Dilara Kazimova – Start A Fire
Azerikaunottarella taitaa olla kisan hienoimmat mekot, ja ilmeisesti Veltto Virtanen pääsee heittämään papereita kulisseista harjoiteltuaan sitä ensin eduskunnan istuntosalissa. Muuten videossa pelataan öisen kaupungin ja soittimien estetiikalla.
Ukraina: Maria Yaremchuk – Tick-Tock
Nais- Michael Jacksonit tanssivat valokeiloissa ja viheltävät tarttuvaa sävelmää, joka tuo mieleen Bond-elokuvien tunnussävelmät. Kappaleessa on niin paljon helposti kuunneltavaa populaaria ainesta ja 1960-lukulaista suurisilmäistä viattomuutta, että veikkaisin kappaleelle runsasta pistesaalista.
Belgia: Axel Hirsoux – Mother
Belgian laulajana on Susan Boyle, mutta hän on nuorempi ja mies. Taustalla Edith Piafin haamu esittää pantomiimina klassisen kuvaelman "olen vankina lasisessa laatikossa". Biisi on klassinen paatosballadi, mutta laulajan ääni ei ole hullumpi.
Moldova: Cristina Scarlat – Wild Soul
Dubstep on näköjään edennyt jo Itä-Eurooppaan saakka, joten voimme heittää hyvästit sen muodikkuudelle. Moldova luottaa kohtalokasääniseen naikkoseen ja goottisymboleihin (noitavehkeet, mustat hevoset, pöllyävä tomu, liehuvat kankaat). Tunnelmasta tulee mieleen Edgar Allan Poen novelli Ligeia, vaikka mitään egyptiläistä ei ole mukana.
San Marino: Valentina Monetta – Maybe (Forse)
Monettakohan kertaa tämä Monetta on mukana kisoissa? Ilmeisesti kolmatta, jos olen pysynyt mukana laskuissa. Biisi on melkein sama kuin viimeksi, tai ainakin se käynnistyy yhtä hitaasti. Tämän vuoden euroviisumuotia on hengata hiekkarannalla iltapuvussa.
Portugali: Suzy – Quero Ser Tua
Portugalin esitys sijoittuu myötähäpeän asteikolla tasolle "blondi Meiju Suvas laulaa lambadaa ja lihaksikkaat nahkahousuiset miehet soittavat isoja rumpuja taustalaulajien joikuessa ponnettomasti". Seuraavana myötähäpeän asteikolla on taso "vampyyrimaiset tyypit hyppivät ja heiluttelevat lippuja". Mutta katsos mokomaa, sillekin tasolle päästään tässä monipuolisessa varietee-esityksessä!
Alankomaat: The Common Linnets – Calm After The Storm
Lauluduo, jonka miesosapuolella on oikeanlainen hattu, esittää versionsa biisistä Every Breath You Take.
Montenegro: Sergej Ćetković – Moj Svijet
Pikkupojan lemmitty muuttaa pois, yhyy! Harmillisesti poju ei taida aikuisena olla enää yhtä suloinen. Onneksi poika saa rellestää kauniissa maisemissa ja muistella tyttöään. Musiikista en muista mitään.
Unkari: Kállay-Saunders – Running
Rankasta perheväkivaltaa kuvaavasta videosta ja biisistä tulee mieleen jokin nuortensarja tai -elokuva.
2. semifinaali
Malta: Firelight – Coming Home
Yllättävän mukava kantri-folk-ralli kertoo sodasta palaamisesta. Videon lopussa muistutetaan ensimmäisen maailmansodan syttymisestä olevan sata vuotta ja pyydetään muistamaan niitä, jotka eivät palanneet sodasta. Hämäännyin, koska osa videon kuvastosta (naisten valokuvat, keskitysleirivangit, osa vaatteista) liittyy toiseen maailmansotaan. Kumpaahan tässä tavoiteltiin? Toteutuksen anakronistisuuden lisäksi en pidä laulajattaren äänestä.
Israel: Mei Finegold – Same Heart
Israelin neiti heiluu miekan kanssa ja laulaa aikovansa nylkeä kuulijan. Toivottavasti hän puhuu sinä-passiivissa. Olisin tykännyt enemmän, jos biisi olisi ollut täyttä hepreaa eikä paria säkeistöä lukuun ottamatta englanniksi.
Norja: Carl Espen – Silent Storm
Sangen masentuneen oloinen miekkonen harjoittelee jeditaitojaan liikuttamalla vettä lasissa ja papereita ajatuksen voimalla. Voima ei ole vielä vahva hänessä, mutta onneksi sohvan takana lymyilevä Veltto Virtanen auttaa papereitten viskomisessa.
Georgia: The Shin & Mariko – Three Minutes to Earth
Olipa kerran jengi georgialaisia. – Hei, perustettaisiinko sellainen bändi, jossa kaikki soittavat eri musiikkityyliä ja mielellään myös eri tahtilajeissa, vanha mies kysyi muilta. – Kiva idea, mutta entä jos en osaa soittaa mitään, kysyi etäisesti Oliver Jackson-Cohenia muistuttava nuorempi mies. – Ei haittaa. Voit välillä lyödä pystyrumpua ja muun aikaa heilutella käsiäsi kuin siipiä, muut vastasivat.
– Mutta entä jos haluaisimme heitellä papereita ilmaan? Moni muukin euroviisumaa tarvitsee Veltto Virtasta esitykseensä, eikä hän ehkä ehdi meidän esitykseemme viskelemään papereita, huolehti kiharatukkainen nainen.
Georgialaisjengi oli suruissaan, kunnes paikalle lentää lehahti georgialainen taikalintu.
– Ei huolta, kuomat! Minä voin ajoittaa sulkasatoni kappaleen puoliväliin, taikalintu lupasi.
Ja niin georgialaiset saattoivat eläytyä musiikkiinsa onnellisina elämänsä loppuun saakka.
Puola: Donatan & Cleo – My Słowianie - We Are Slavic
Kieli poskessa tehty ironis-nationalistinen slaaviräppi ja tyttösten suupielistä valuva maitotuote tuovat mieleen kotoisen Orkestar Bordurkamme biisin Jogurt Bordurian. Puolalaisten kansallisasut ovat upean värikkäitä, ja videosta opimme monia uusia tapoja hyödyntää folkloristisia kukkahuiveja.
Itävalta: Conchita Wurst– Rise Like a Phoenix
Kauniitten ja rohkeitten Taylor on kasvattanut parran ja ottanut Lidlin makkaratuotemerkiltä kuulostavan taiteilijanimen. Videossa hän oikoo jäseniään American Pie -tyylisessä ruusunterälehtikylvyssä.
Liettua: Vilija Matačiūnaitė – Attention
+ Laulajatar osaa laulaa todella nopeasti "down do-do-down down on your knees".
+ Laulajattaren luonnollinen hiusväri.
– Melkein kaikki muu.
Suomi: Softengine – Something Better
I must admit I was waiting for something better (from Finland and from UMK) but this is quite tolerable, though. Nuorten poikien tiukasti yhteen soittava rokkibändi erottuu edukseen semifinaalien melko tasapaksuista artisteista. Biisi muuttuu paremmaksi joka kuuntelukerralla (lopun särkyvää huutolaulua lukuun ottamatta), ja toistaiseksi suosikkikohtani on 1:27–1:29 soinnutuksensa ansiosta. Taustalaulu on niin jee jee, että voin jo kuulla, kuinka suomalaisten alakoulujen kevätjuhlissa pikkutytöt laulavat sitä herkillä äänillään ja bassoa pienemmät pojat tavoittelevat sointuja kieli keskellä suuta.
Irlanti: Can-Linn (feat. Kasey Smith) – Heartbeat
Ehkä maailman tylsin esikatseluvideon idea on antaa tyhjäilmeisen naikkosen laulaa studiossa. Irlannin biisissä on hyvin irlantilainen kansanmusariffi, mutta kuinka ollakaan, se muistuttaa paljon viimevuotisen voittajan tinapillimelodiaa. No, onhan tämä perin eurooppalaista, että kaikki lainaavat kaikilta.
Valko-Venäjä: Teo – Cheesecake
Juustokakut ovat ällöttäviä ja niin on myös tämä kappale. Samoin artisti. Ei muuta sanottavaa.
Makedonia: Tijana – To the Sky
Venytetty Laura Voutilainen tanssii kuin Miranda Hart. Biisi kuulostaa hieman Suomen vuoden 2002 edustuskappaleelta Addicted to Youlta, josta on poistettu kaikki svengi.
Sveitsi: Sebalter – Hunter Of Stars
Mitä ihmettä? Tykästyin tähän kappaleeseen ensikuulemalta! Pidän myös videosta, jossa ei todellakaan yliyritetä vaan käytetään juuri niitä ensiksi mieleen tulleita ideoita. Vihellys- ja viuluosiot ovat todella kivat. Kokonaisuus tuo mieleen samoin aidon luonnollisuuden ja tylsän tavallisuuden rajalla keikkuvat Seminaarinmäen mieslaulajat: onko "me teemme vain parhaamme" -tyyli hienoa vai hävettävää?
Kreikka: Freaky Fortune feat. RiskyKidd – Rise Up
Kreikan torvihommat ovat mainiot, mutta laiskat lauluosuudet ja muu musiikki eivät sytytä lainkaan. Ei jaksaisi kuunnella kokonaan.
Slovenia: Tinkara Kovač– Round and round
Hyvät naiset ja herrat, seuraavaksi tapaamme Artistin. Aluksi hän soittaa huilua ja sitten laulaa "I'm gonna show you how to breathe". En kyllä neuvoisi ottamaan vastaan hengitysneuvoja henkilöltä, joka hengittää mikrofoniin. Mutta hyvä yleisö, saamme seurata huimaa taikuutta: laulajan taakse ilmestyy orkesteri, ja lopuksi se häviää yhtä yllättäen.
Romania: Paula Seling & OVI – Miracle
Eivätkö nämä Euphoria-kopiokertsit ikinä lopu? Myös esityksestä tuli voimakas déjà vu: tämähän on ilmiselvä Clarissan ja JoshinTop of the World UMK:sta. Tylsyyttä onneksi hieman lieventää jännitys siitä, saako Paula laulettua melkein kymmenen tahtia pitkän äänen.
Valmiiksi finaalissa
Tanska: Basim– Cliche Love Song
Ah! Luulin jo, ettei näissä euroviisuissa ole yhtään vanhoihin täteihin vetoavaa söpöä nuorukaista laulamassa elämäniloista rallatusta. Näin pitkään piti odottaa! Funkkikitarasta kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.
Espanja: Ruth Lorenzo – Dancing in the rain
Espanjan
biisi ei ole ollenkaan niin tylsä kuin mitä olisi voinut odottaa.
Kertosäkeistöön saisi hauskan lisäsäväyksen miksaamalla siihen vuoden
1968 euroviisuvoittajan La la lan kertsin. Sopisi täydellisesti.
Italia: Emma – La Mia Città
Davidbowiemainen pimatsu vasta harjoittelee, kuinka valokynää käytetään. Hieman hajanainen biisi, mutta mieleenpainuvia riffejä. Hidas väliosa ei liity mitenkään mihinkään.
Ranska: TWIN TWIN – Moustache
Ah ihana Ranska! <3 Kukapa ei himoitsisi viiksiä? Musiikkityyli ei kuulu lainkaan suosikkeihini, mutta pidän laulusta silti. Teksti on mainiota kielenopiskelumateriaalia, ja sanoma ('haluan sitä, haluan tätä, mikään ei mulle koskaan riitä; onpa niin tai näin, multa puuttuu aina jotakin') sopii hyvin nykyaikaan.
Je veux ci, je veux ça,
Il y en a jamais assez pour moi
C’est comme ci, c’est comme ça,
Il y a toujours un truc que j’ai pas.
Saksa: Elaiza – It is right
Saksa
yllättää sangen omintakeisella kansanmusahumppapopilla. Musiikkityyli
on yllättävän raikas! Laulajan yliyrittäminen kuitenkin häiritsee.
Voisiko vaikka edes yhden sanan laulaa ilman ns. tulkintaa?
Iso-Britannia: Molly – Children of the Universe
Tänä vuonna olen näkevinäni ja kuulevinani poikkeuksellisen paljon vallankumous- ja taisteluteemoja. Ison-Britannian biisin väliosan "Power to the people" tuo mieleen useammankin Agit-Propin laulun, marssihengeltään kenties eniten Grandolan (Zeca AfonsonGrândola). Tästä Children of the Universestä kun saisi nykymusiikin sätkätykset pois, kappale kestäisi enemmänkin kuuntelua.
Marssirumpuja käyttivät videossaan ainakin Armenia, Islanti ja Suomi.
Yhyy, tänä vuonna kukaan ei käyttänyt portaita putoavia appelsiineja tai muita oransseja palloja! Niitähän näimme vuonna 2012 Turkin ihastuttavan Can BonomonLove Me Back -videossa (2:08 ja 2:37) ja vuonna 2013 Kroatian Klapa S MoranMižerjassa (1:20). Toivottavasti plussapallot palaavat ensi vuonna.
Missä ovat siirappisen söpöt nuorukaiset?
Kappaleitten taso on tasaisen keskiverto. Mukana ei ole yhtään todellista rimanalitusta. On vaikea nimetä ennakkosuosikkia.
"Kulttuurimme on monenlaisten lainausten kudelma." Niin totesi professori Jukka Ammondt viimeisellä luennollaan 27.4.2009. Eikä ajatus varmasti ollut hänen omansa.
Luin Sweet Valley High -kirjasarjan, ennen kuin Harry Potterit ilmestyivät. Olin ehkä neljännellä tai viidennellä luokalla. Ennen Sweet Valley High -sarjaa (SVH) olin lukenut Sinuhe egyptiläisen. Ymmärrettävästi Sinuhen jälkeen kaikki oli jonkin aikaa vain lainattua kärpäsen surinaa kymmenen- tai yksitoistavuotiaan korvissa.
Tarttuminen SVH:ihin oli muistaakseni ensimmäisiä konkreettisesti ironisia valintojani. Nimittäin pikkusiskoni H. (ei, emme ole kaksoissiskoja, vaikka moni on sitä kysynytkin) oli toka- tai kolmasluokkalaisena ryhtynyt ahmimaan tätä loppumatonta sarjaa. H. luki enemmän sarjoja kuin minä, H. luki enemmän nuortenkirjallisuutta kuin minä ja H. oli enemmän kiinni ajassamme kuin minä. Häneltä yleensä sainkin sellaiset kirjavinkit, joihin tutustuminen mahdollisti jonkinlaisen kirjallisuuskeskustelun ja kollektiivisen fanittamisen ikätoverien kanssa. Petri Tammista lainatakseni "kirjat todistivat, että olen samassa maailmassa toisten kanssa".
[Kuva ryövätty Huuto.netistä]
Mutta Sweet Valleyt! Naureskelin niitten siirappisille kansille ja irvin siskoani, joka raahasi niitä kirjastosta kotiin, luki yhdessä illassa ja haki seuraavan satsin tilalle. Mutta sitten kävi samoin kuin myöhemmin monen muun liian teinimäisenä pitämäni kirjasarjan kanssa: näin kirjan H.:n yöpöydällä, selasin sitä hieman ja aloin lukea. Ja sitten en voinutkaan enää lopettaa. Vaikka koetin samalla irvistellä kirjojen kauhealle naiskuvalle, muovisille hahmoille ja facepalmeja aiheuttaville juonenkäänteille (vaikka facepalm ei silloin vielä ollutkaan tuttu termi), koukutuin kirjoihin niin, että lopulta luimme niitä samaa tahtia H.:n kanssa. Oli vaikeaa säilyttää ironinen suhtauminen asiaan, josta kuitenkin innostui niin kovasti. Enhän MINÄ nyt oikeasti voinut pitää kyseisestä sarjasta! Koetin samalla lukea Jostein Gaarderia ja Kaari Utriota, jotta jonkinlainen säädyllinen taso olisi pysynyt yllä.
SVH oli oikea runsaudensarvi. Kirjoja oli suomennettu viitisenkymmentä (tai suomennettiin, en muista, ilmestyivätkö ne vähitellen), ja niitten lisäksi tuli vielä muutamia erikoisosia, jotka oli muistaakseni kirjoitettu hitusen kiinnostavampaan tyyliin. (Vasta jälkikäteen ymmärsin, että Francine Pascal ei suinkaan ollut itse kirjoittanut kaikkia opuksia, vaan hänellä oli apunaan joukko haamukirjoittajia, ja epäloogisuudet ja tyylinvaihdokset saattoivat johtua osittain siitä.) Kirjoja oli aina saatavilla Mäntsälän kirjastosta. Ei haitannut, vaikkei sarjan osia lukenut järjestyksessä, koska jokaisen kirjan alussa oli pitkä selvitys edeltäneistä tapahtumista. Oikeastaan kirjoja ei olisi tarvinnut lukea lainkaan, koska kansikuvat, takakansitekstit ja prologit paljastivat kaiken. Ihmissuhdesotkuja, päiväkirjaan kirjoittamista, kaksosten välistä kamppailua, ihmissuhdesotkuja, loputtomia toisaalta–toisaalta-pohdintoja ja vielä lisää ihmissuhdesotkuja – muuta ei sisällöstä tarvinne kertoa. Katsoin myös sarjasta tehdyn televisiosarjan juuri ennen vuosituhannen vaihdetta.
Olenpa kirjoittanut pitkästi suhteestani tähän kirjasarjaan. Toisaalta tärkeintähän tässä on minäminäminä, samoin kuin juuri näkemässäni ensi-illassa, Jyväskylän Ylioppilasteatterin (JYT) täysosumassa Makeen Laakson Lukio. Tuomas Vaahtoluodon kirjoittama ja ohjaama näytelmä mukailee kirjasarjan hahmoja ja juonenkäänteitä, etenkin Sydäntenmurskaaja-osan. Esitystä katsoessani järkytyin, kuinka voin edelleen muistaa kirjoista niin paljon. Sen siis muistaa, mitä häpeää ja koettaa ironialla peitellä.
Esitys riemastutti. Mistä aloittaisin? Ensinnäkin Vaahtoluodon teksti ja ohjaus tarjosivat kiitettävän määrän uusia ajatuksia, intertekstuaalisuutta, tarkkoja havaintoja ihmisestä, naurettavaa, metafysiikkaa, samaistumis- ja tarttumapintaa sekä puhdasta montypythoniaanista hämmennystä. En yllättynyt, että pidin tekstistä, koska nautin myös Vaahtoluodon lyhytnäytelmästä Päivä näin tyyni JYT:n Paljaat-kombinaatiossa. Vaahtoluoto katsoo ihmistä tarkkaan ja läheltä ja antaa hahmojensa puhua kaikesta siitä lainatusta, mikä tekee meistä yksilöitä. Olisiko liioiteltua sanoa, että Makeen Laakson Lukion tekstistä olin aistivinani penttisaarikoskimaisen ylivertaisen taiteilijan tuskaa ja toisaalta hermannhessemäistä itsetutkiskelua ja itsekasvatuksen optimismia. Aika persoonallinen rakennelma, kun lähtökohtana on ollut niinkin lattea materiaali kuin SVH! Scriptis Vaahtoluoto tuis fruimur, joten jatkakaamme kulttuurielitistisehköön tyyliin sopivasti viittauksin.
JYT:n Fb-sivulta lainattu kuva: Iiro Nahkamäki
Jyttiläisten roolisuoritukset olivat, jälleen kerran, toinen toistaan parempia. Jos joskus olen kuvitellut järkevän isosiskon Elizabethin jonkinlaiseksi, hänellä on ollut ja tulee olemaan Tessa Horilan habitus. Railakasta kaksoissiskoa Jessicaa esittäneen Auli Toikkasen uskomattoman pinkki ääni kaikuu edelleen korvissani, eikä pelkästään siksi, että näytelmässä huudettiin paljon. Muuntautumiskykyinen Perttu Puranen on hauskinta, mitä JYT:lle on vähään aikaan tapahtunut. Hänen esittämänsä jumalainen ja lipevä Todd on juuri sellainen tyyppi, johon mielistymistä Vladimir Nabokov kuvaa "koulutyttömäiseksi ihastukseksi jonkun matineaidolin naamavärkkiin". Janne Moilasen rento ja samalla estoinen "erakkosurffari" Bill on kaikessa reunojensa etsimisessäänkin niin leuto häiskä, ettei hän ota aurinkoa vaan aurinko ottaa häntä. Kahden muun hahmon, älykkö DeeDeen ja ilmeisesti näytelmää varten keksityn Patsyn (hahhahhaa, kuuman tytön nimi on Pätsi!), jonka merkitsevin ominaisuus on, että hän on asunut Pariisissa, esittäjät Eeva Sutinen ja Noora Määttä olivat niin ikään herkullisen luontevia. Onerva Luoman pastellivärisestä puvustuksesta täydet pisteet!
Niin mikä reunojen etsiminen? Näytelmän mieleenpainuvinta kuvastoa minulle olivat yksilöiden ja joukkojen reunat. Nuorisojoukko television valonkajossa, lumisateen päälle piirtyvä käsi, rakentuvien kaljakorikehysten sisään jäävän Elizabethin hetkittäisesti rohkeampi olemus; Billin ahtautuminen pullokorien sisälle ja muuttuminen kuin Transformers-robotiksi, joka tulee sotkemaan vähän liian vanhojen tyttöjen barbileikit. Muille hahmoille riitti yksi kori pään peitteeksi, mutta itsestään epävarma Bill tarvitsi kokonaisen suojapanssarin voidakseen astua samaan valoon muitten kanssa. Reunojen ja rajojen etsiminen liittyi paitsi toimintaan myös puheeseen. Hahmojen etäännytetty minäpuhe toisti muitten näkemyksiä heistä ja rakensi heille henkisen panssarin omemman minuuden suojaksi. Olemmeko ensisijaisesti sellaisia, millaisina muut meidät näkevät? Voimmeko uskoa muitten näkemykset itsestämme? Missä menevät minän rajat ja milloin olemme yhtä toisten kanssa?
Keltaiset korit olivat kekseliäs ja kätevästi muunneltava lavaste-elementti, joka käsiohjelman mukaan on lainattu Lahden Kansanopiston Kirsikkapuisto-näytelmästä. Legomaisista koripalikoista rakentaa vaikka mitä, ja niitten värikin on jopa Allahin mieleen! Koraanissa Lehmän suurassa nimittäin kerrotaan, että "He sanoivat: 'Pyydä puolestamme Herraasi selvittämään meille, minkä värinen sen [uhrilehmän] tulee olla.' Mooses vastasi: 'Hän sanoo: Sen tulee olla kirkkaankeltainen lehmä, jonka väri ilahduttaa katsojaa.'" (2: 69.) Jumalan väri siis, hieno valinta. Ja näillä palikoilla jumalat saivat leikkiä yllin kyllin.
Musiikkivalinnat olivat osuvia, ja esityksen loputtua (ehkä ensi-illan juhlallisuuksiin kuuluvana) soimaan jätetty Ink Spots loi mukavan tunnelman poistumiseen. Jopa Mozartin käyttö ei-kliseisesti meni nappiin! Kuten V. J. Sukselainen tähän sopivasti kirjoittaa, "paatoksen vaahdon voi usein kuoria huumorin kauhalla". Näytelmä ei ottanut itseään liian vakavasti.
Menkääpä siis tekin pohtimaan, tirskumaan ja hämmentymään Makeen Laakson Lukioon! Kertokaa myös, mitä te näette siinä. Minä menen katsomaan uudestaan jo viikon päästä.
Muokkaus 29.7.2013 klo 9.40: Vedin Patsyn hahmoa koskevan virhekäsitykseni yli ja lisäsin pari virkettä reunojenetsimiskappaleen loppuun.
Tällä kertaa täällä Heli Hämäläisen blogissa kuullaan maailman parhaita don Quijote -lauluja. Kirjallisen hahmon edesottamukset ovat innostaneet biisinikkareita kaikkialla, missä luetaan eurooppalaista kirjallisuutta. Viiden kärkeen mahtuu myös yksi kotimainen kappale. Sen sijaan klassisemmat musiikkiteokset on rajattu listan ulkopuolelle.
Surullisen hahmon ritari on Miguel de Cervantesin luoma hahmo, joka on lukenut liikaa ritariromaaneja, menettää järkensä ja lähtee taisteluun maailman vääryyttä (mm. tuulimyllyjä) vastaan. Mielevä hidalgo don Quijote Manchalainen (I osa 1605 ja II 1615) on sikäli merkittävä teos, että sitä pidetään ensimmäisenä nykymuotoisena romaanina. Vaikka jälkimmäisen osan ilmestymisestä on kulunut pian 400 vuotta, sen sanoma on edelleen ajankohtainen: (muilla) on hirveän hauskaa, jos joltakulta menevät tosi ja kuvitelma sekaisin.
1. Jacques Brel: Don Quichotte
Belgian musiikkisuuruus Jacques Brel näki arvatkaa-mistä-aiheesta tehdyn amerikkalaisen hittimusikaalin Man of La Mancha ja ihastui siihen niin, että halusi siitä ranskankielisen version. Ranskannos sai ensi-iltansa Brysselissä 1968, ja pääroolissa oli kukapa muu kuin myös näyttelijänä loistanut le Grand Jacques. Hänen ja sidekickiä Sancho Panzaa esittäneen Dario Morenon duetto lienee parasta, mitä henkilöiden luonteesta ja suhteesta toisiinsa voi mahduttaa kertosäkeistöön.
Kiitos internetin, meillä Brelin uudemmillakin ihailijoilla on mahdollisuus nähdä hänen esiintymistään. Tässä videossa on nähdään katkelmia musikaalista, flamencoa steppaavia teatterihevosia ja Brelin haastattelua.
Jälkimmäisestä videosta voi kuunnella biisin kokonaan ja seurata ranskankielisiä sanoja. Mikäli ranska ei kuulu kielivarantoon, voi aina lukea persiankielistä käännöstä.
2. Ismo Alanko: Don Quijote
Taiteilijaelämää-albumillaan (1995)Ismo Alanko pohdiskelee artistin roolia ja tähän kohdistettuja odotuksia. Don Quijote kuvaa taiteilijan yksinäistä tuskaa, hulluutta ja väärinymmärretyksi tulemista. Tätäkään kappaletta ei ole mahdollista toteuttaa ilman ratsastuskomppia ja kohtalokkaita jousia. Jos cd-levy voisi kulua puhki, levyni olisi aikaa sitten hajonnut tämän biisin kohdalta.
3. Neoton Familia: Don Quijote
Jos jostakin historiallisesta tai fiktiivisestä hahmosta ei 1970- tai 1980-luvulla ole tehty diskobiisiä, kyseessä ei ole mies eikä mikään. Niinpä Unkarin menestyneimpiin popbändeihin kuuluva Neoton Familia levytti Don Quijoten vuonna 1981. Tarttuvan biitin sijasta huomion vie videon ilmeetön perkussionisti, joka tepsuttelee terveyssandaaleissa.
4. Totální nasazení: Don Quijote de la Ganja
Olemme siirtymässä laukkakompista diskobiitin kautta takapotku-skahan. Tšekkiläinen punk-, rock- ja skabändi Totální nasazení ('täydellinen omistautuminen') antaa oman Quijotensa laukata pilvisillä ruohokentillä. Biisi on peräisin ilmeisesti 1990-luvulta, ja surullisen hahmon ritari kuvataan edelleen surkeaksi ilmestykseksi.
5. Nik Kershaw: Don Quixote
Hämärintä menoa musiikkivideossaan tarjoaa 1980-lukulainen brittipoptähti Nik Kershaw, joka esitti tämän listahittinsä myös Lontoon Live Aidissa 1985. Kershawin Don Quixote palauttaa meidät takaisin lähtöteemaan, Cervantesin romaanin varoitukseen fiktion vaaroista, tällä kertaa kuitenkin lähinnä televisioviihteen näkökulmasta. Biisissä tuodaan ilmi, että Teräsmiehen kaltaisiin supersankareihin olisi kivaa samaistua, mutta samalla kysytään, ollaanko silloin oikeasti ylpeitä ja rohkeita vai vain hulluja.
Kärjen ulkopuolelta
Lopuksi huomautamme, että viiden parhaan don Quijote -kappaleen joukkoon ei mahtunut esimerkiksi tämä ranskalainen kauhistus.
Kuuntelin joutessani Eurovision laulukilpailun kaikki tämänvuotiset osallistujakappaleet. Semifinaalien ja finaalin biisien soittolistat löytyvät kisojen viralliselta nettisivulta. Soittolistoja on taas parannettu edellisvuodesta, ja nyt kilpailuviisut on helppo kuunnella vaikka kaikki yhteen putkeen ja hyppiä tylsempien jollotusten yli. Toimii! Kun tekniikka pelittää, voi keskittyä olennaiseen eli esitysten arvosteluun.
Biisi on yhdistelmä AdelenSkyfallia ja euroviisujen vuoden 2011 voittajabiisiä, Azerbaidžanin Running Scaredia. Alussa on äänistä päätellen varmaan samat taustalaulajatkin kuin Eldarilla ja Nigarilla ja lopussa – no se sama yllätys. Huomio kiinnittyy laulajan arkisiin releisiin. Olisiko ylle löytynyt jotain vähän juhlavampaa?
Viro: Birgit – Et Uus Saaks Alguse
Nätti tyttö laulaa optimistista balladia valkoisessa yöpaidassa. Taustavaloista tulee vähän kuin enkelin siivet. Pitääkö tästä muistaa jotakin?
Slovenia: Hannah – Straight Into Love
Slovenia tulee Ruotsiin esittämään Euphorian, joka valitettavasti ei ole yhtä hyvä kuin Loreenin voittajabiisi. Ai, katsos, tällä biisillä onkin eri nimi.
Kroatia: Klapa s mora – Mižerja
Kuusimiehinen lauluyhtye kertoo surusta (tai jotain sinne päin). Puvuista voisi päätellä, että tulossa olisi voimakasta paatosta, mutta laulu jää mielenkiinnottomaksi himmailuksi. Ylipäätään yleisvaikutelma tämän vuoden biiseistä on se, että niissä kehitellään ihan liian pitkään. (Tai sitten tämä kuulija odottaa, että heti alkaisi tapahtua.)
Tanska: Emmelie de Forest – Only Teardrops
Tinapilliä soittavalla rumpalipojalla on jännästi leikattu tukka. Tinapillimelodia jäi mieleen, laulusolisti ei niinkään.
Venäjä: Dina Garipova – What If
Mustamekkoinen tyttö esittää oppikirjaesimerkin humaanista popkappaleesta. "Ja sit ku tulee modulaatio niin kaikki nousee ylös ja on ihan että jee!"
Ukraina: Zlata Ognevich – Gravity
Yves Rocherin mainoksessa on yksisarvinen, fluoresentteja perhosia ja lentäviä timanttilohkareita. Ai, oliko tässä jokin laulukin?
Alankomaat: Anouk – Birds
Kotivideohenkisessä pätkässä tiistaisen näköinen laulaja on leikisti äänittämässä biisiään. Ensin hän on olevinaan epävarman ja surkean oloinen, mutta kuinka ollakaan, laulun kasvaessa itsevarmuus ja hymykin ilmestyvät. Äänenmuodostusta luonnehditaan kaiketi persoonalliseksi.
Montenegro: Who See – Igranka
Sillisalaattimaisen biisin höysteenä on esikatseluvideoista eniten paljasta pintaa ja naamiaisvaatteita. En oikein päässyt kärryille tästä ydinvoimalaräppäreitten ja kissatappelukuvauksen yhdistelmästä. Luulin myös, että esittäjän ja kappaleen nimien pitäisi olla toisinpäin.
Liettua: Andrius Pojavis – Something
Miekkosesta tulee mieleen innostunut sonni alakoululainen, joka on päässyt kevätjuhlaan laulamaan soolon ja joka yrittää esiintyessään samanaikaisesti tehdä vaikutusta eturivissä istuvaan salaiseen ihastukseensa ja päästä näkyviin eri puolilta salia kuvattaviin videotallenteisiin. Äiti on kai sanonut, että pitää näyttää iloiselta. Dear Andrius, please do something to your facial hair.
Valko-Venäjä: Alyona Lanskaya – Solayoh
Itämaisen tanssibiitin ja notkeitten machotanssijoitten höystämän kappaleen suurin yllätys on, että se on Valko-Venäjän.
Moldova: Aliona Moon – O Mie
Laulajalla on jännästi jähmetetty kampaus, meteorologinen mekko ja sama nimi kuin edellisellä laulajattarella. Sääikkuna- ja luonnonilmiöhamonen vie huomion kliseisestä valkoisesta flyygelistä ja varjoissa heiluvista tanssijoista, joten lopputulos on sopivan mitäänsanomaton.
Irlanti: Ryan Dolan – Only Love Survives
Mieslaulajia alkoikin jo olla ikävä. Mutta mitä, tämäkin on Euphoria! Hei, come on!
Kypros: Despina Olympiou – An Me Thimasai
Lievästi Vuokko Hovattaa muistuttava naikkonen esittelee balladinsa aikana hulppeita maisemia, raunioita ja muutamissa kohdissa hulmuavaa kuninkaittenkuvamekkoa.
Belgia: Roberto Bellarosa – Love Kills
Kärsivän näköinen poju yrittää parhaansa mukaan laulaa, mutta selän takaa kuikuilee ilmeettömiä naisia. Myös hiukset uhkaavat valua silmille. Katsojan odotukset olivat korkealla, kun biisin nimi on sama kuin Freddie Mercuryn.
Serbia: Moje 3 – Ljubav Je Svuda
"Tässä ois niinku kolme naista, joista eka on valkoinen enkeli, toka punainen paholainen, ja kolmas saa sitten olla, no, öö, vaikka kultainen kertosäkeistönlaulaja. Ja ideana ois niinku että rakkaudessa on vähän niinku eri puolia. Joo, se on varmaan hyvä. Eikä tarvii sen ihmeemmin tanssia."
2. semifinaali
Latvia: PeR – Here We Go
Kolme kimallepukuista jätkää heiluu ja laulaa ihan kivasti eteenpäin menevää Suurlähettiläät-henkistä rallia. Bonuspisteitä husaaritakista. Joonas Könttää muistuttava heebo läpsyttelee elektronisia bongorumpupädejä, jotka on asennettu nurinkurisesti niin, että niitten soittaminen näyttää mahdollisimman vaikealta. Toisaalta yleisö näkee niissä vilkkuvat valot.
San Marino: Valentina Monetta – Crisalide (Vola)
Videossa on paljon kauniita asioita: valopallo, vertikaalikangas, saippuakuplia, tavallisia ihmisiä. Aluksi vaikuttaa siltä, että tässä on taas yksi tavallinen balladi, mutta kun biisiä on mennyt kaksi kolmannesta, alkaa tapahtua. Tämä on yksi parhaiten mieleeni jääneistä esityksistä.
Makedonia: Esma & Lozano – Pred Da Se Razdeni
Odotin Makedonialta ehkä liikaa, koska yksi viimeaikaisista (2011) suosikeistani, Rusinka, on vielä niin tuoreessa muistissa. Tämän esityksen varjokuvatanssijat ja kellotaululava ovat kivoja, mutta mikä juttu tämä on, että nörtin näköisen laulajan eksentrinen mummo hyökkää yhtäkkiä vetämään Gipsy Kingsin ja Ricky Martinin fuusiota? Onneksi kukaan ei nähnyt taustalaulajien vaatteita.
Azerbaidžan: Farid Mammadov – Hold Me
Tähän mennessä ensimmäinen komea nuorukainen. Jo alun kulmakarvojen nytkäyttelystä voi arvata, että luvassa on modulaatio. Ja jee, tuleehan se sieltä! C-osassa, kun maan lippua on ensin heiluteltu, surullisen laulajan viereen ilmestyy sinimekkoinen nainen paljain jaloin ja tukka pystyssä. Kaipuun sininen kukka! No, onhan tämä nuoren Wertherin kärsimysten ruumiillistuma soma kuin Novalis konsanaan.
Suomi: Krista Siegfrieds – Marry Me
Tsaijai. Edellinen romanttinen poju lauloi Hold Me, nyt vinksahtanut häähumuilija vaatii Marry Me. Video on yllättävän hauskasti toteutettu ja sulho juuri sopivasti pihalla. Vaikka äänestin Uuden Musiikin Kilpailussa Mikael Saarta, tämän kilpailukappaleen eduksi on sanottava, että se erottuu tämänvuotista euroviisuista reippaudellaan ja pikaisella liikkeellelähdöllään. Tämähän on oikeastaan aika hyvä biisi, jonka dingdongit jäävät heti mieleen! Tykkään myös siitä, että kappale assosioituu kansalaisaloitteeseen tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Ei mikään huono mielleyhtymä euroviisukontekstissa.
Malta: Gianluca – Tomorrow
Tämänkertaisten euroviisujen ilahduttavin biisi, suloisin tarina, mieleenpainuvimmat alkusanat ("His name is Jeremy"), söpöin rumpali, hienoin video, sympaattisimmat sattumukset ja UKULELE! Ja kukapa voisi vastustaa törmäilyä kirjat kädessä?
Ennustan, että tulevissa euroviisujen kisakatsomoissa ravintola Rentukassa tanssin tätä riehakkaasti laulaen SAMA HERKKUSIENI!! SAMA HERKKUSIENI!! Kyseessä ovat samat tyypit, jotka rummuttivat itsensä Voda-kappaleella vuoden 2007 euroviisujen 5. sijalle. Nyt mukana on myös eeppistä saksofonistiakin eeppisempi säkkipillinsoittaja. Vaihtuvatkohan Elitsan kuteet esityksessä yhtä nopeasti kuin esikatseluvideossa?
Islanti: Eythor Ingi – Ég Á Líf
Islannilla vaikuttaa olevan hinku lähettää kisoihin itkettävän positiivisia hengenpelastusbiisejä (2011 ja 2012). Hienoa, niitä tarvitaan. Videossa on hauskasti yhdistetty piirrosanimaatiota ja todellisuutta. Tarina jäi heti mieleen. Tästä voisi tulla Heikon asteen islanninkielinen biisi.
Kreikka: Koza Mostra feat. Agathon Iakovidis – Alcohol Is Free
Riemastuttavaa kreikkalaisvaikutteista balkan-ska-humppaa ja mainio jännitysvideo. Onhan näitä samanlaisia biisejä kuultu joka vuosi, mutta tämä on silti ehdottomia suosikkejani!
Israel: Moran Mazor – Rak Bishvilo
Pintaa nuolevaan mekkoon pukeutunut naispuolinen Clark Kent laulaa Serbian taannoisen voittajabiisin Molitvan.
Armenia: Dorians – Lonely Planet
Joku oli tehnyt siistin kuvanmuokkauksen ukkojen t-paitoihin. Biisistä en muista mitään.
Unkari: ByeAlex – Kedvesem (Zoohacker Remix)
Hyväntuulista hipsterimusiikkia ja söpö video, josta oppii unkaria, kun sanat on kirjoitettu näkyviin. Mieleen jäi kiva synteettinen ujellus.
Norja: Margaret Berger – I Feed You My Love
Epilepsiavaloilla kuorrutettu biisi vaikutti ensin Euphorialta, mutta ei se ollutkaan. Enemmän oli Bond-biisi-henkeä. Feed? Need? Mitä? Ja tämä on nyt selvästi jokin juttu, että laulajattaret seisovat tasan paikoillaan (lähes) koko kappaleen ajan.
Albania: Adrian Lulgjuraj & Bledar Sejko – Identitet
Rokkia ja rappioromantiikkaa. Mukana tilutussoolo, sulavia kynttiläukkoja ja pontevat jouset. Parempi kappale kuin mitä ensin luulin.
Georgia: Nodi Tatishvili & Sophie Gelovani – Waterfall
Hohhoijakkaa. Jälleen hulppeita maisemia, raunioita ja Running Scaredin kopiointia. Tänä vuonna on vähän duettoja, mutta olen muuten jo aivan täynnä näitä.
Sveitsi: Takasa – You And Me
Biisi kuulostaa niin yhteislaulettavalta autoilumusiikilta kuin voi kappale kuulostaa, ja kas, videokin näyttää autoilua kisapaikalle. Punaiseen kuplavolkkariin poimitaan mukaan vanha pappa kontrabassoineen, ja kaikilla on kivaa. Vetopasuunaakin mahtuu soittamaan, kuten Porkka Playboysin Bohemian Rhapsodyssa. Useammassakin tämän vuoden euroviisussa on (vähintään videossa) teemana sukupolvien välinen yhteys, mikä on humaania ja hienoa.
Romania: Cezar – It's My Life
Transilvanian joukkueessa on yllättävän kimeä-ääninen vampyyritenori ja perinteisen tanssibiitin jytkeessä loikkelehtivia yön lapsia. Aika kohtalokasta! Jollain euroviisu-camp-tasolla pidän tästä.
Suoraan finaaliin
Ruotsi: Robin Stjernberg –You
Ennakkoluuloni murtuivat, koska ennen tätä en tiennyt, että Ruotsissakin on arkisen näköisiä laulajaheppuja. Luulin, että kaikki ovat jotain Eric Saadeja. Kisojen isäntämaan biisi vaikuttaa aluksi tavallisen keskiverrolta, mutta koska Ruotsi on Ruotsi, jotain tapahtuu, ja kappale jääkin mieleen. Falsettilaulu ilmeisesti sytyttää. Ovatkohan tanssijapojat identtiset kaksoset?
Saksa: Cascada – Glorious
Näitten kisojen tylsin biisi. Minulla ei ole tästä mitään sanottavaa.
Iso-Britannia: Bonnie Tyler – Believe In Me
Brittien "kaivetaan luurangot kaapista ja muumiot naftaliinista" -buumi jatkuu. Engelbert "Pumpernikkeli" Humperdinckinjälkeen Bonnie Tyler hengailee Total Eclipse of the Heartin freudilaisessa talossa ja yrittää vakuuttaa kuulijansa, että ihan varmasti siellä oli 30 vuotta sitten kiiluvasilmäisiä kalsaripoikia ja kaiken maailman siivekkäitä.
Ranska: Amandine Bourgeois – L'enfer Et Moi
Ranskatar harrastaa kotonaan voodoota ja muita noitatemppuja luodakseen helvetin. Tässä kappaleessa on asennetta. Pidän erityisesti kertosäkeistön ensimmäisestä säkeestä "Je vais te faire l’enfer" [... feeR lanfeeR].
Italia: Marco Mengoni – L'Essenziale
Luulin ensin, että tämä pianistiheppu on sama kuin vuonna 2011, mutta se olikin Raphael Gualazzi. Tämänkertainen muistuttaa sen sijaan Uuden Musiikin Kilpailun Great Wide Northin (josta pidin) laulusolistia Kaj Kiviniemeä. Biisi on aika perus.
Espanja: ESDM – Contigo Hasta El Final (With You Until The End)
Hulppeita maisemia, laulajanainen, hevonen, ihan söpö lätsäpäinen kitaristi, myöhemmin hyvät bassot. Tämän kappaleen voisin kuvitella kuulevani joskus jossain muussakin kuin euroviisuyhteydessä.
Täydennys 31.3. klo 12.32
Jos jää mietityttämään, mitä noissa biiseissä oikein lauletaan, niin paras apu selvitykseen on virallinen euroviisulyriikkasivusto 4LYRICS. Täältä löydät kaikkien tämänvuotisten kisakappaleitten sanat.
Neljä viidesosaa Gaspard Oilista sellaisena
kuin sen taannoin näin kameran takaa.
Tämän erikoisemmaksi englanninkielinen rockmusiikki ei
Suomessa ehkä mene. Gaspard Oilin 45-minuuttinen albumi Rocketbahn on ilahduttavan omaperäinen sekoitus tarttuvaa poppia,
tanssittavaa ja riehuttavaa rockia, tyylikkäitä sanoituksia ja runsaita
viittauksia sinne sun tänne.
Äänekoskelta Keski-Suomesta kotoisin oleva viisimiehinen
yhtye Gaspard Oil on erikoistunut erikoisuudentavoitteluun. Ensinnäkin rockbändi
on saanut nimensä 1900-luvun alussa eläneeltä puolalaiselta lentäjältä.
Toiseksi poppoon kaikki kappaleet valottavat tavalla tai toisella tämän ilmojen
ja naisten sankarin elämänvaiheita. Kolmanneksi konseptiltaan täyskahjo Gaspard
Oil on sekä levyillään että keikoillaan kiinnostavimpiin kuuluvaa kotimaista
nykymusiikkia.
Bändin kolmas pitkäsoitto Rocketbahn julkaistiin vuodenvaihteessa. Jo oli aikakin, koska
edellinen mestariteos ”Women”
ilmestyi vuonna 2009. Rakkaustarinoista on siirrytty laajempiin luonto- ja
kuolemateemoihin. Aiempien levyjen tapaan Rocketbahn
on samanaikaisesti romanttinen ja rouhea, ja kappaleitten tyyli vaihtelee yhtä
paljon kuin The Beatlesillä. Esimerkiksi Nick
Cave -tyylisestä keuhkoamisesta siirrytään herkkään rockballadiin, ja funkista
tanssitamppauksesta (selvin hitti Rosalie)
loikataan levyn ärjyimmäksi yltyvään vetoon You’re
My Best Friend, jonka upeat trumpetit jäävät soimaan päähän todennäköisesti
loppuiäksi.
Rocketbahnin
monipuolisuuden lähteenä ovat bändin kaksi tasavahvaa laulaja-lauluntekijää Jemo Kettunen ja Ville Koskivaara. Herrojen keskinäinen kilpailu tuottaa omaperäisesti
ja huolellisesti rakennettua poptaidetta. Gaspard Oil kuulostaa paremmalta kuin
koskaan, mistä hatunnosto tuottaja Jaakko
Peltoselle. Minkähän levy-yhtiön kentälle nämä lentäjät laskeutuvat?
M. A. Numminen:Tunnelmassa – M. A. Nummisen
Uusrahvaanomaisen Jatsiorkesterin parhaat
Love Records
Kissa vieköön, mitä
hipsterinaukumista
Jos levyhyllyssä on oltava vähintään yksi M. A. Nummisen
levy, sen kannattaa olla tämä. Tunnelmassa
– M. A. Nummisen Uusrahvaanomaisen Jatsiorkesterin parhaat on silkkaa
auringonpaistetta alusta loppuun. Taiteilija Numminen on itse valinnut
kokoelmalevyyn 21 rallia ja iskelmää, jotka on levytetty 1970–1980-luvuilla.
Mukana on myös kaksi aiemmin julkaisematonta kappaletta, joista toisessa
kuullaan Nummisen hervoton rumpusoolo.
Mauri Anteron omituinen laulutyyli ei iske kaikkiin, ja voi
myös kysyä, mihin tarvitaan jälleen uutta kokoelmalevyä. Perusteena on
ilmeisesti vanhojen äänitteiden kehno saatavuus. Ja onhan kulunut 40 vuotta
siitä, kun Numminen lauloi nähneensä Helga-neidin kylvyssä ja viimeistään teki
läpimurtonsa kaiken kansan tietoisuuteen.
Uusrahvaanomainen jatsi on naukuja Nummisen vakavasta
jazzista muokkaama humoristinen muoto. Tyylin huumori ei kuitenkaan välttämättä
avaudu kaikille, koska osa ”vitseistä” perustuu kappaleiden sovituksiin, M.
A.:n kirjoittamiin suomenkielisiin sanoituksiin tai sanojen omalaatuiseen
rytmitykseen. Toisaalta levyn kappaleiden, kuten Kissa vieköön ja Sun kanssas
tahdon sunnuntaina ongelle, hyväntuulisuus on niin ylitsepursuavaa, ettei
siitä nauttiakseen tarvitse ymmärtää muusikkoläppää.
Numminen näkyy aina olleen hipsterimäisen kiinnostunut
kaikesta marginaalisesta ja ajan hengestä poikkeavasta, joten voidaan pitää
erikoisena, että hän on onnistunut saavuttamaan moisen kulttisuosion. Jokin
hänen persoonallisessa tyylissään on vastustamatonta. Ainakin biisit jäävät
soimaan päähän, ja pian huomaa jatkuvasti viheltelevänsä haitarisooloja.
Heli Hämäläinen
Arvostelu on ilmestynyt Vaasan ylioppilaslehdessä marraskuussa 2012.
Yona & Orkesteri
liikkuvat pilvet:Vaikka tekee
kipeää, ei haittaa
Timmion Records
Unohda rakkaus,
veisaa hymni ystäville
Yona & Orkesteri liikkuvat pilvet leijuu jossakin
Itä-Euroopan yllä irrallaan aikakausista. Yhtyeen kolmas albumi Vaikka tekee kipeää, ei haittaa voisi
olla kotoisin melkein mistä ajasta ja paikasta tahansa. Erinomaisesti yhteen
pelaava orkesteri soittaa räpillä maustettua iskelmähenkistä
uuskansanmusiikkiaan juuri niin kuin haluaa eikä kumartele rokkipoliiseille.
Juuri tämä tinkimätön asenne tekee kiinnostavaksi yhtyeen ja sen nokkanaisen
Yonan eli Johanna Louhivuoren.
Levyn kantavana teemana on ihmissuhteen päättymisestä
selviäminen. Tekstien urbaania metsäläisyyttä hehkuviin luontokielikuviin on
helppo samaistua. Sanoituksissa on samanlaista huolettomuutta kuin Yonan
laulutyylissä. Aivan kuin teksti soljuisi laulajan suusta improvisoituna
kaikkine erikoisine murresanoineen ja päällekkäisilmauksineen ("jälleen taas").
Sovituksissa hyödynnetään koko orkesterin virtuositeettia.
Erityisen pirteältä kuulostaa helkkyvä harppu, joka säestää esimerkiksi Elämän luonteen puhelaulua.
Kamarimusiikkijousien välissä kuullaan vakavia tangoja. Kaiken
kansallisromantiikan keskellä yllättävin veto on balkanilaishenkinen Panssarivaunu, jota ei kuulemisen
jälkeen todellakaan saa "mielestä pois haihtumaan".
Levyn päättävä nimikappale assosioituu mertarantaiseen
jääkiekkohokemaan. Tämä sydämen sulattava virsimäinen hymni on kansilehden
mukaan omistettu ystäville, ja se lauletaankin yhdessä. Lopun solistinen falsettiujelluslaulu
johdattaa ihmissuhdesurusta uuden luottamuksen ja uskon alkuun.
Heli Hämäläinen
Arvostelu on ilmestynyt Vaasan ylioppilaslehdessä lokakuussa 2012.
Kerkko Koskinen
Kollektiivi: Kerkko Koskinen
Kollektiivi
Johanna Kustannus, 2012
Niille, jotka vihaavat
neuvoja
Kerkko Koskinen Kollektiivi jättää kuulijan nälkäiseksi kuin
pussillinen irtokarkkeja. Ensin luulee vetäneensä överit kaikesta runsaudesta
ja saaneensa viikon annoksen energiaa, mutta pian pitää taas aloittaa kierros
alusta.
Kollektiivin albumissa on 36 minuuttia nerokkaasti
sovitettua laulelmamusiikkia. Samettiääniset Vuokko Hovatta, Paula Vesala ja
Manna sekä tehokas Kuopion nuorisokuoro pelaavat hyvin yhteen. Kollektiivissa
riittää taidokasta porukkaa, mutta joukon tähti ja persoonallisin laulaja on
kuitenkin Kerkko Koskinen itse. Hänen osuutensa muodostavat jännitteisiä dialogeja
naisten kanssa.
Omaperäiset orkestroinnit on lastattu niin täyteen
yksityiskohtaista kuunneltavaa, että korva tarttuu herkemmin suuriin linjoihin.
Niitä rakentaa mahtavan Eeva Koivusalon basso, joka on tuttu Koskisen
soololaululevyiltä.
Fragmentaariset tekstit yhdistettynä voimakkaan kuvalliseen
musiikkiin antavat tilaa kuulijan mielikuvitukselle. Toisaalta ne pakottavat
etsimään yhtäläisyyksiä ja muodostamaan irtokarkkivalikoimasta kokonaisuuden.
Sanoituksissa kartoitetaan kuolemia ja olemassaolon rajoja – ja arkipäiväistä
särkylääkkeen saatavuutta, kuten chydeniaanisessa rallissa Vuodet. Teemoina toistuvat passiivinen kapinointi ja neuvot, joita
saadaan isoäidiltä ja tuttavilta. Hurjinta kapinointia on tietenkin olla
kuuntelematta neuvoja.
Siksi en neuvo, vaan toivon, että kuulisimme maestro
Koskiselta seuraavaksi oopperaa tai operettia: lisää kehittelyjaksoja ja vielä
massiivisempaa tulkintaa. Olisikohan Puna-armeijan kuorosta
yhteistyökumppaniksi? Jäämme nälkäisinä odottamaan seuraavia makupaloja.
Heli Hämäläinen
Arvostelu on ilmestynyt Vaasan ylioppilaslehdessä syyskuussa 2012.
Kevät on täsmällinen vuodenaika. Se alkaa tarkalleen 1. maaliskuuta. Näin tapahtuu myös karkausvuonna, kuten nyt: talvi kesti päivän pidempään.
Auringonpaiste, hetkessä sulava lumi, päähän tippuvat räystäät ja sirkuttavat linnut (sekä hiihtoloma!) aiheuttavat toinen toistaan iloisempien sävelmien putkahtelemista päähän. Samoin kuin kevätaurinko paistaa sisään likaisimmistakin ikkunoista (ja etenkin niistä), voit nyt Sinäkin, hyvä lukija, kurkistaa pääni Bumtsibum-osaston sisään ja harjoittaa hieman salakuuntelua. (Ks. myös noin vuodentakainen tilanne "naisen pään sisällä" vastauksena suurimpiin kuuluvan idolini Markus Kajonblogiin.)
Tässäpä tämä. Ollos hyvä: kauniin päivän soundtrack (suom. ääniraita).
1. Astrud Gilberto:It's a Lovely Day Today
2. Jacques Brel: La valse à mille temps
3. Wigwam: Greasy Kid's Stuff
4. M. A. Numminen:Tikka Tuulispää
(Koko levy Swingin kutsu on sellaista päivänpaistetta, että sitä voisi nauttia D-vitamiinin sijaan.)
5. Simon & Garfunkel: Flowers Never Bend with the Rainfall
