Kesän tekstimaailmaa

Olen viettänyt tämän viikon lomaa ahmimalla kirjoja ja lehtiä. Todellisuuspako onnistuu mainiosti, kun hotkii toista hyllymetriä kirjoja! Lisäksi kävin läpi kolmen kesätyökesän Suomenmaat ja leikkasin kirjoittamani jutut talteen. Ennen lomaa olin kahlannut 30 vuoden aikana ilmestyneet Kylähullut, joten eiköhän tässä ole aikakausjulkaisuja yhden loman tarpeiksi.

Opettelin lukemaan jopa sähköistä kirjaa iPadista, mikä olikin erikoinen kokemus. Pidän enemmän fyysisistä kirjoista, ja oli mukava palata kotiin Jyväskylään, kun täällä odotti laatikollinen uusia kirjoja. Oli myös järjesteltävä kirjahylly uudelleen, koska kaikki mahdolliset pöytätasot olivat täyttyneet opuksista ja halusin saada ne järjestykseen. Odotan innokkaasti sitä päivää, kun voin tuoda KAIKKI kirjani saman katon alle ja koota ne kunnollisiin, riittävän tilaviin hyllyihin. Tätä hohdokkaampaa tulevaisuuttaan odottaa tällä hetkellä noin 23 hyllymetriä niteitä.

Kotoa löytyi ensimmäinen kirjoituskilpailutekeleeni,
ensimmäisellä luokalla (1996) kirjoittamani
18-sivuinen kirja Pikku karhut pienenä.

Jotta pöytätasot eivät kuitenkaan pääsisi aivan tyhjenemään, kärräsin Mäntsälän-kotoa joitakin yläasteaikaisia ja vanhempia kirjoitelmiani. Niitä lukemalla koetan tavoittaa peruskoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen juonteita sekä teini-ihmisen ajatuksia valmistautuakseni tulevaan työhöni. [Alan nimittäin syksyllä opettaa tuntiopettajana Jyväskylän yliopistossa paitsi äidinkielen ja kirjallisuuden didaktiikkaa myös kirjoitusviestintää.]

Yläasteen ainekirjoitusvihon lukeminen oli yhtäältä hervotonta hupia, toisaalta ikäkausihäpeästä voihkimista. Kaikesta kamaluudestaan huolimatta vihko oli oiva portti nuoremman minän maailmaan. Hauskinta oli yllättyä omasta ajatuksenjuoksusta ja arvailla, mitkä kuullut tai luetut vaikutteet paistavat mistäkin. Ja ah; silloinen välimerkkien käyttöni... oli kuin niistä runo- ja novelliantologioista, joita rohmusin kirjastosta. Onneksi kirjallisessa ilmaisussani on tapahtunut edes jotain kehitystä!

Kirjoitelmista ilmenee myös, etten ole yhdeksännellä luokalla lainkaan ymmärtänyt Arto Paasilinnan huumoria, vaan lyttään arvostelussani Volomari Volotisen ensimmäisen vaimon aivan täysin. Nyttemmin en ole kirjan yhdentekevyydestä niin varma. On varmaan luettava se uudelleen. Muutenkin tekisi mieli vilkaista joitakin opuksia ja katsoa, olisinko niistä vielä samaa mieltä kuin nuorempana. Esimerkiksi Siegfried Lenzin Kiusattu (Arnes Nachlaß 1999, suom. Oili Suominen 2001) näkyy tehneen suuren vaikutuksen. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajamme L. S. luetti meillä hyvää kirjallisuutta. Olen siitä sangen kiitollinen.

Puoluekokousääk

Tänään on ollut mielessä montakin blogitekstin arvoista asiaa. Kiitos hyvien keskustelijoitten, olen päässyt pohtimaan muun muassa Virpi Salmi -kolumnigeneraattoria, näennäishaastatteluja, rakennusteknisten vertauskuvien epäonnistumista ja erityisesti sitä, miksi substantiivien käyttäminen adjektiivien sijasta (esim. toi on ihan paska) häiritsee minua suuresti. (En muuten keksinyt vieläkään selvää vastausta.)

Ennen kaikkea olen miettinyt, kuinka tärkeää on, että keskusteluseurassa saa olla eri mieltä ja odottaa perusteluja. Maailman tärkein kysymys on miksi. Huomaan toivovani entistä enemmän, että (turvallisessa) keskustelussa väittämäni kyseenalaistettaisiin. Haluan joutua perustelemaan, jotta oppisin sen taidon paremmin. Varsinkin koulumaailmassa argumentoinnissa on paljon opeteltavaa.

Johdannon ja teemabiisin jälkeen itse asiaan. Asia on se, että asiaan on vaikea päästä, kun pään täyttää tasan yksi asia: Keskustan 74. sääntömääräinen eli Rovaniemen puoluekokous.

Vastaavissa tilanteissa turvaudun tavallisesti listoihin. Listaan tehtävät asiat paperille ja suttaan niitä sitä mukaa kun saan valmiiksi. Nyt listassani lukee tasan yksi asia (Pakkaa!), ja sen voin hoitaa vasta huomenna. Mitä puoluekokousvalmisteluihini sitten kuuluu?

• Olen yrittänyt lukea ehdokkaitten julkaisemaa kirjallisuutta, mutta en jaksa keskittyä lukemiseen. Olisi pitänyt päntätä kirjat kunnolla aiemmin! Nyt ei enää malta istua aloillaan. Toistaiseksi olen lukaissut aloitteistakin vain otsikot, mikä on aivan liian vähän.
• Olen tutkinut ehdokkaitten nettisivuja ja muita nettijulkaisuja. Nuoret ehdokkaat Tuomo, Annika ja Riikka ovat tehneet useita vaalivideoita, jotka leviävät Facebookissa.
• Olen päättänyt, ketä äänestän puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajiksi. Puoluesihteerivaalin valintani ei ole vielä yhtä selvä, mutta melko tarkkaan tiedän jo, mitä teen.
• Olen vastannut ilahduttaviin puheluihin ja luvannut kampanjoida em. ehdokkaitten puolesta.
• Olen lukenut puoluekokousasiakirjaa ja yrittänyt päästä kärryille viikonlopun runsaasta ohjelmasta. Koko ajan tapahtuu monessa paikassa, ja kun tällä kertaa osallistun kokoukseen virallisena puoluekokousedustajana, pitäisi itse osata löytää tapahtumien keskipisteet. Tai ehkä kannattaa noudattaa vanhaa keinoa ja seurata valokuvaajia.
• Olen tarkkaillut sääennusteita ja yritän nyt arvailla, onko Rovaniemen kylmä ilma kylmempää kuin etelän tai Keski-Suomen kylmä ilma. Mitä vaatetta matkaan oikein pitäisi pakata?
• Olen tuskaillut kansallispuvuttomuuttani ja pähkäillyt, kehtaisinko esiintyä valekansallispuvussa. En kyllä kehtaa.
• Olen seikkaillut Rovaniemen kartalla ja yrittänyt paikantaa tärkeimmät kohteet. Viikonloppu tietää paljon edestakaista ramppaamista, joten täytyy keksiä mukaan myös hyviä kenkiä.
• Olen penkonut vaatekaappia ja pessyt pyykkiä. Todennäköisesti päädyn taas pakkaamaan mukaan puoluekokousmekon, joka on uskollisesti palvellut jo kahdessa edellisessä puoluekokouksessa (Lahdessa 2010 ja Helsingissä 2011) ja osoittautunut kelpo koltuksi.
• Olen nähnyt lukuisia painajaisia siitä, että myöhästyn perjantaina klo 6 lähtevästä linikkakyydityksestä. "Herätykset ennen ylösnousua" eivät ole ominta alaani. (Vaikka yhtenä kesänä heräsinkin torimyyntihommiin säännöllisesti klo 4.)
• Olen valikoinut sopivaa Alkio-luettavaa Ituja-kokoelmasta linikkamatkan ratoksi. Järjestämme matkalla lukupiirin, ja siitä onkin varmasti iloa, koska autossa saa istua kaiketi 8 tuntia.
• Olen koettanut opetella maakuntalaulujen sanoja. Rovaniemellä pitäisi osata Kymmenen virran maa (puoluekokouksessahan on tapana laulaa järjestävän maakunnan laulu). Ehkäpä voisin ottaa maakuntalaulujen nuotit mukaan, jotta mitä todennäköisimmät yhteislaulut linikassa sujuisivat sutjakammin.
• Olen kirjoittanut tärkeät osoitteet muistiin, jotta voin lähettää postikortteja Joulupukin huudeilta.
• Olen huomannut saman kuin aina ennenkin tärkeitten tilaisuuksien lähestyessä: kaikki sukkahousut ovat mystisesti joko a) hävinneet tai b) rikkoutuneet kaapissa ollessaan. Mikä tonttu niitä käy sieltä vohkimassa? Vai onko asialla Saksikäsi Edward?

Ja silti – ääk.

Jos olet joskus ollut Keskustan puoluekokouksessa, tiedät tämän jännittävän tunteen.

Jos et koskaan ole ollut Keskustan puoluekokouksessa, kuvittele joku tuntemasi keskustalainen. Kuvittele sitten hänelle neljä puoluetoveria lisää ja heille kaikille jotain tyypillistä tekemistä.
Olet nyt kuvitellut viittä keskustalaista.
Tuhatkertaista se.
Jos pystyt kuvittelemaan viisituhatta keskustalaista tekemässä keskustalaisia juttuja keskustalaisessa paikassa, olet jo aika sitä, mitä puoluekokous on, ja sinulla on todella hyvä mielikuvitus.

Lahdessa (2010) oli tällaista jossain keskellä salia. Jengiä oli yhtä paljon kuvanottajan joka puolella.

Keskustan puoluekokous saattaa olla maailman suurin – vain Kiinan kommunistisen puolueen kokous voi olla suurempi. Sellaista rakenteitten massiivisuutta, väenpaljoutta, lippuja, kansallispukuja, taputusten ääntä, yhteislaulua, suosionosoituksia, kampanjointia ja tuttujen ihmisten samanaikaista läsnäoloa on vaikea kuvitella, jos ei ole sitä koskaan kokenut.

Mikä parasta, puoluekokouksessa tapaa mahtavia tyyppejä. Nähdään Rovaniemellä!

Minä ja pari muuta nuorta käytiin vähän heilumassa lavalla Lahdessa (2010).