Edarivaalibingo

Jee, on taas edustajistovaalit! Jee, jälleen pääsee kuuntelemaan vaalipaneeleja ja tenttaamaan telttailevia ehdokkaita (tänä vuonna jopa sisätiloissa)! Jee, tästäkin voi tehdä bingon!

Samoin kuin ryhmien vaaliohjelmissa tai ehdokkaitten puheissa tässä bingossa ei liene monellekaan mitään uutta. Mutta koska sisäilmaongelmista kärsivällä kampuksellamme eivät juuri muutenkaan puhalla "uudet/raikkaat tuulet", voimme mekin bingo-orientoituneet ylioppilaskuntadinosaurukset olla esittelemättä torahampaitamme ja keskittyä seuraamaan rattoisasti kertautuvaa edarivaalidiskurssia. Oheinen bingo on laadittu Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) edustajistovaaleja 2013 varten, mutta sitä voinee hyödyntää muuallakin.

Ota siis tämä bingoruudukko mukaan, kun päädyt kuuntelemaan ehdokkaita, ja pidä hauskaa! Edustajistovaalit ovat opiskelijan parasta aikaa. :)

[Suurenna ruudukko klikkaamalla.]

Jk. Jos et tiedä, miten tällaista bingoruudukkoa käytetään, pidä siitä vähintään viisiminuuttinen puheenvuoro.

Kortepohja-bingo

Tarinat kertovat, että ammoisina aikoina (ainakin 1980-luvulla), kun jokaisessa Kortepohjan ylioppilaskylän asunnossa oli vielä toimiva lankapuhelin, pelattiin puhelinbingoa. Kortepohja-bingon idea oli yksinkertainen: pimeinä iltoina soiteltiin vastapäiseen taloon, havahdutettiin asukkaat ja yritettiin sytytyttää valoja ikkunoihin. Bingon sai, kun onnistui soittamaan valot esimerkiksi viiteen ikkunaan pysty-, vaaka- tai vinorivissä. Pelaaminen vaati tietoa, taitoa ja nopeutta – ja tietysti suunnatonta röyhkeyttä. Mutta mitäpä sitä ei opiskelijalta löytyisi!

Astetta kesympi Kortepohja-bingo on julkaistu Kylähullussa ensimmäisen kerran vuonna 2011. Lehden juhlavuoden kunniaksi kierrätämme vanhoja juttuja ja julkaisemme päivitetyn version bingosta. Tätä mainiota seurapeliä voi pelata iltojen ilona seurueessa tai vaikka virtuaalisesti irkissä tai Facebookissa. Myös yksinpeli onnistuu!

Bingoa voi pelata asunnosta käsin, tai jos heittäytyy oikein hurjiksi, menemällä ulos. Kun havaitsee jonkin bingoruudukossa mainitun asian, sen saa rastittaa. Viisi rastia pystyyn, vaakaan tai vinoon tietää bingoa. Voitettaessa tulee muistaa hurrata kovaäänisesti, jotta naapuritkin saavat yhden rastin lisää.

Ruudukko suurenee klikkaamalla.

* * * * *

Juttu on julkaistu Kortepohjan ylioppilaskylän vapaa-aikatoimikunnan tiedotuslehdessä Kylähullussa syksyllä 2013.

Star Trekiä joka toinen tiistai – 30 vuotta Kylähullua tiedotusta

Lehden kansi vuodelta 1992.
[Kuva: Kylähullun arkisto]

”Tervetuloa taas Kortepohjaan, vanhat opiskelijat ja uudet ilman taassia”, alkaa kyläsihteerin arkistoista löytynyt ensimmäinen Kylähullu vuodelta 1983. Kortepohjan vapaa-aikatoimikunnan eli Kvatin tiedotuslehti Kylähullu on siis ilmestynyt ainakin 30 vuoden ajan.

Julkaisun tarkoituksena on kautta aikain ollut tiedottaa vapaa-aikatoimikunnan tilaisuuksista ja toiminnasta. Vanhimmassa löytyneessä Kylähullussa lukuvuodelta 1983–1984 kerrotaan esimerkiksi biljardin ja pingiksen pelaamisen mahdollisuudesta, talokohtaisista tutustumisilloista sekä ”soittajien palaverista” jossa sovitaan soittovuoroista.

Kylähulluissa on varsinkin ennen internetin aikaa ollut tarpeen kertoa yksityiskohtaisesti laina- ja vuokravälineistä sekä -tiloista. Esimerkiksi E-talon alakerrassa oli ammoin opiskelijoille korvaamattoman tärkeä konekirjoitushuone, jossa sai käydä hakkaamassa esseensä puhtaaksi vaikka yöaikaan. Yövuokra maksoi 20 mk, päivä 40 mk, kertoo Kylähullu 7/1987. Toinen suosittu vuokratuote on vuodesta 1994 alkaen ollut polkupyörä. ”Valittavanasi on todelliset pyöräpersoonallisuudet Vaavi, Eno, Mutsi, Isi, Tane, Luigi, Mummi ja Ukki”, mainostetaan numerossa 2/1994.

Sihteeri toimittaa, avautuu ja pilailee

Kylähullua on aina toimittanut vapaa-aika- eli va-sihteeri, kuten kyläsihteerin nimike aiemmin kuului. Kirjoitusapuna on usein ollut muita vapaa-aikatoimijoita. Lähes joka numerossa muistutetaan, että kaikki kyläläiset voivat toimittaa materiaalia lehteen. Vuodesta 1993 lehdessä on ollut maksullisia mainoksia etenkin Kortepohjan ostoskeskuksen liikkeiltä. Kylähullu on ilmestynyt säännöllisen epäsäännöllisesti 1–7 kertaa vuodessa, ja tahti on harventunut ajan myötä.

Lehti on ajoittain toiminut myös sihteerien henkilökohtaisena purkautumiskanavana. Esimerkiksi numerossa 7/1987 senaikainen va-sihteeri Hannele Wahlstén kiroaa kyläläisten vuokravälinekäyttäytymistä. ”PERRKELE!!! Ottaa kaaliin kun tyypit soittelee himaan Lillukan vuokraus- tai Trivial Pursuitin lainausasioissa. Mulla on päivystysajat sitä varten. - - Jos joku kuolee Trivial Pursuitin puutteeseen viikonloppuna niin mun puolesta kuolkoon rauhassa!”

Alivaltiosihteeri on ollut paperinukkemaisen kovaa kamaa
vuonna 1992. [Kuva: Kylähullun arkisto]

Juttujen tyyli on ollut enimmäkseen informoiva ja vinkkaava, paikoin pakinoitsevan humoristinen. Esimerkiksi erikoisnumero VappuHullu 3/1985 muistuttaa enemmän vappulehteä tai Pahkasikaa kuin tiedotuslehteä, ja lehti sisältää muun muassa humoristisen ”vappuheilan välityslomakkeen”. Huumoria ja ironiaa on käytetty juttujen höysteenä senkin uhalla, että tiedotuksen teho on saattanut kärsiä. Vaikka Kylähullun toimitus on väärinkäsityksestä johtuen numerossa 1/1988 luvannut ”vastaisuudessa olla julkaisematta mitään ironista”, tästä lupauksesta ei (onneksi) ole pidetty kiinni.

Vapaa-aikatoimintaa Kylähullussa ennen ja nyt

Kortepohjassa kuka vain voi ehdottaa uuden kerhon perustamista ja ryhtyä vetämään sellaista. Toiminta on asukkaitten näköistä, mikä välittyy myös Kylähulluista. Esimerkiksi elokuvailtoja järjestettiin niin pitkään kuin kollektiivinen television ja videoiden näyttäminen D-talon yläkerran videohuoneessa oli mahdollista. Tiistaisin näytettiin Star Trek -sarjaa ja teemailtoina mm. Monty Pythonin Lentävää Sirkusta ja Kummelia. Näitten lisäksi numerossa 1/1988 kerrotaan elokuvaporukasta, jonka toimintaideana on kävellä yhdessä Kortepohjasta keskustaan elokuviin, katsoa elokuva, kävellä takaisin, juoda iltateet Lillukassa ja keskustella nähdystä.

Suosittuja tapahtumia näyttävät Kylähullujen perusteella olleen monenlaiset bändi-illat Rentukassa. Lillukassa harjoitelleet muusikot ovat ennen olleet huomattavasti innokkaampia esiintyjiä kuin nykyään: Rentukassa on ollut jopa viikoittain paikallisten bändien ilta. Kvatin järjestämää ”Koko kylän pikkujoulua” on vietetty Rentukassa ammoisista ajoista, ja jouluna 1992 Rentukan yleisö on saanut nauttia muun muassa miesvoimistelusta sekä kaikille tarjotusta ilmaisesta keskioluesta. Tämä perinne täytyy elvyttää – nimittäin miesvoimistelu on saatava takaisin ohjelmaan!

Rentukan ulkopuolella on järjestetty lastentapahtumia ja esimerkiksi lumiveistoskilpailuja. Myös legendaarinen Olvi-juoksu on käyty ulkosalla. Olvi-juoksu oli jopa satojen joukkueitten kisa, jossa juotiin panimon juomia ja juostiin noin 400 metrin lenkki joka pullollisen välissä. Lillukassa puolestaan on ainakin vuonna 1985 jorattu kasettimusiikin tahdissa vapunaamuna klo 5 ja samalla nautittu silliaamiaista. Miksei nykyäänkin? 

Vapaa-ajan puuhien ei opiskelijoillakaan tarvitse olla pelkkää hauskanpitoa. Kylähulluissa kannustetaan hyödylliseenkin tekemiseen, kuten numerossa 3/1994 yksityishenkilön lahjoitettua kangaspuunsa Kvatille: ”Vapauta itämaiden lapsiorjat – kudo itse omat mattosi.” Numerossa 3/1999 kutsutaan talkoolaisia siivoamaan talojen käytäviä houkuttimena saunailta, makkaraa ja sammiollinen viiniä.

Tämä on mielestäni Kylähullun historian hauskin kuva!
Q-talon päiväkodin vieressä vuosia asuneena voin
elävästi kuulla korvissani tuon WAH-ölinän.
Sarjakuvan on piirtänyt Soile Hakkarainen.
[Kuva: Kylähullun arkisto]

Ennen vanhaan vapaa-aikasihteeri välitti myös työvoimaa kylän sisällä. Kylähullun ihka ensimmäisessä numerossa ja monissa myöhemmissäkin haetaan ”baby-sittereitä” perheellisten opiskelijoitten avuksi. Lisäksi etsitään vapaaehtoisia päivystämään kylän omassa Palvelevassa puhelimessa ”viikonlopun myöhäistunteina, jolloin ongelmat yleensä kasautuvat pahiten ja tuntuvat kaatuvan päälle”. Sittemmin tällaiset palvelut ovat jääneet pois Kvatin toiminnasta.

Unholaan jääneitä puheenaiheita

Kuten vanhemmat asukkaat muistavat, kylässä toimi (ja paikoin toimii edelleen) lankapuhelinverkko, jolla sai soitella kylän sisäisiä puheluita maksutta. Kylähullussa 1/1994 asukasneuvoston silloinen puheenjohtaja Annastiina Puolakka perustelee, miksi Kortepohja on paras asuinpaikka: ”[Kortepohjassa on] palvelut lähellä ja ympärillä 2 000 nuorta ihmistä, joille kaikille voi soittaa ilmaiseksi”. Ulkopuheluista piti tietenkin maksaa, ja puhelinlaskuista on Kylähullujen mukaan valitettu paljon. Kylähullun 4/1993 mukaan suurin rästissä ollut puhelinlasku on ollut peräti 30 715 markkaa!

Maisemat eivät selvästi ole muuttuneet
vuodesta 1985.
[Kansikuva: Kylähullun arkisto]

Vuosikausien vatvomisen ja äänestysten jälkeen kylään hankittiin kaapelitelevisio vuonna 1995. Samana vuonna aloitti kylän oma televisiokanava Kornet, jossa näytettiin lähinnä tiedotteita, ja internetiin avattiin Kvatin kotisivu. Seuraavana vuonna vapaa-aikasihteeri sai sähköpostiosoitteen. Vuonna 1997 kylän netti oli saatu asennettua B-taloon, ”jonne innokkaimmat surffailijat on saatu asutettua oman jonon kautta”.

1980-luvun Kylähulluista löytyy muutama ruokaohje. Esimerkiksi chili con carneen pannaan ohjeen mukaan peräti 5 sipulia yhtä jauhelihapaketillista kohden, mutta chiliä ei lainkaan. Lisäksi mainitaan, että ”toimikunta ei vastaa seurauksista, jotka syntyvät ruokaa nautittaessa”. Juomapuolelta kerrottakoon, että Rentukan suosituin drinkki Kylähullun 2/2006 mukaan on ollut Valkovenäläinen.

Lopuksi tarjoamme Kylähulluissa julkaistut parhaat niksit kaikkien hyödyksi.

”Tentin saa helpommin läpi, jos lukee siihen, ja varsinkin jos menee tenttiin.” (1/1988.)

”Varmin tapa erottaa inehmo ja humanoidi on katsoa kohdetta arkiaamuna kello 6.00 ja 8.00 välillä. Jos se hymyilee, on se vieraalta planeetalta.” (7/1987.)

30 years of Kylähullu – and only 11 of them in English

Kylähullu, the magazine of the Recreational Committee of Kortepohja Student Village, has been published since 1983. During its history the paper has been written mainly in Finnish. The first English pages in Kylähullu appeared as late as in 2002, and since that all the important information has been translated into English. Surprisingly in issue 2/2009 there are more pages in English than in Finnish!

Although there have been English texts for only 11 years, exchange students have lived in Kortepohja for dozens of years. According to Kylähullu 4/1993, there were 87 exchange students back then. Nowadays about 10 % of tenants are exchange students, so nearly 200 residents need to get information also in English.

Course advert from 1995: Exotic Food Evening

Exchange students are mentioned first time in Kylähullu in 1995 which promotes Exotic Food Evenings. In these cooking courses Finnish students were taught by volunteered exchange students to prepare meals from their cultures. According to the course advert, there was an opportunity to taste such exotic foods like kebab, feta, and chili con carne. Maybe the courses were very effective because these delicacies are nowadays very popular among students.

The first article written by an exchange student is headed “Avoiding extremes” (2/2002) by François Moncomble who tells about studying in Finland. It seems that he and all the other international students love to live in Finland, and even the snow and cold weather are tolerable when you have lots of new friends near you. But the Finnish language is regarded rather difficult. That’s why in Kylähullu 2/2008 Jan Charvát offers a couple of useful phrases for communication with the maintenance:

“I have a problem. = Minulla on ongelma.”

“I lost my key/card. Can you open the door? = Olen hukannut avaimeni/avainkorttini. Voitko avata oven?”.

* * * * *
Katsaus on julkaistu Kortepohjan ylioppilaskylän vapaa-aikatoimikunnan tiedotuslehdessä Kylähullussa syksyllä 2013.

Ylioppilaskuntanarkootikko

Blogissa on ollut vähän hiljaista, koska en jaksa nykyään istua kovin paljon tietokoneen ääressä. Ja toki opetusharjoittelutkin vaikuttavat asiaan.

Siispä hyödynnettäköön muita tekstejä. Tässä on esittelyni SYL:n vaalikoneesta. Kyllä vain, olen taas ehdokkaana, nyt kolmatta kertaa Jyyn edustajistovaaleissa (nro 130). Ja tietysti myös Kortepohjan asukasneuvostovaaleissa (nro 10). Ylioppilaslehtemme Jylkkäri niputti minut tästä hyvästä jo fossiilien kunniakkaaseen joukkoon. Mikäs siinä. Palkittiinhan minut jo viime vappuna (2011) Jyyn hopeisella harrastusmerkillä. Työni ylioppilaskunnan hyväksi on siis noteerattu hyvissä ajoin, mutta ei minusta näin vähällä eroon päästä.

Muistathan äänestää, jos Sinua on äänioikeudella siunattu!

* * * * *

Terve! Olen Heli Hämäläinen ja viidettä vuotta koukussa ylioppilaskuntatoimintaan. Aloin vetää JYY:tä heti yliopistoon tultuani, ja addiktio vain pahenee. Siksi olen nyt kolmatta kertaa ehdokkaana Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajistoon.

Toki taipumukset yhteisten asioitten hoitoon olen saanut jo geeneissä ja äidinmaidossa. (Tässä taas nähdään, ettei äitien kannattaisi raskausaikana ajatellakaan politiikkaa, kun tulos on tämä.) Olen lapsesta saakka nuuhkinut vaalijulisteitten liimaa ja imeskellyt värikkäitä puoluekaramelleja. Kouluaikana olin jo aivan menetetty tapaus. Nuorena seura alkoi tehdä kaltaisekseen, kun ajauduin epämääräisiin nuorisopoliittisiin piireihin. Opiskelemaan tulo ja muutto kotoa Mäntsälästä ajoivat minut lopullisesti ylioppilaskuntanarkootikkojoukkoihin. JYY on todella koukuttava ja päihdyttävä seurapiirihuume.

JYY:n lisäksi olen opiskeluvuosinani tutustunut aineisiin nimeltä KVAT, ASN, JOK ja K-S-KeNut. KVAT eli Kortepohjan vapaa-aikatoimikunta piti minut sopivilla kierroksilla parin vuoden ajan, kun vedin toimintaa täysillä suoniin. ASN eli (Kortepohjan ylioppilaskylän) asukasneuvosto on tutustuttanut minut joukkoon muita HC-kyläläisiä. JOK ja K-S-KeNut ovat keskustalaista ruohonjuuritason nuoriso- ja opiskelijameininkiä, jossa on hyvä pössis ja josta jää suuhun hyvä maku.

En kykene pysymään poissa sieltä, missä tapahtuu ja missä hoidetaan hommia. Pyörin toinen toistaan epämääräisemmissä nuorisopoliitikkoporukoissa ja diilaan päänsisäistä huttua eteenpäin. Minulla on laajat vaikutuspiirit ja verkostot, ja tiedän aina, mistä ja keneltä mitäkin kamaa saa. JYY:tä vetävä joukko on melko tiivis, ja samasta addiktiosta kärsiviltä on helppo saada tukea. Me toimimme yhdessä.

Vaikka JYY-touhut saattavat kuulostaa vastenmielisiltä, ainakaan minun takiani ei kannata huolestua. Tiedän, että jos en saa enää JYY:tä, voin aina ryhtyä kiskomaan jotakin muuta. Kyllä sitä aina jostain saa potkua ja sisältöä elämään. Mutta nyt kiinnostaisi kovasti edetä JYY-nappien nappailusta vihdoin vahvempiinkin aineisiin, kuten JYY:n hallitukseen.

Olisin iloinen, jos voisit auttaa minua saamaan haluamani. Tiedät, kuinka nämä hommat toimivat: kaltaiseni ihmiset pysyvät poissa pahanteosta, kun meillä on jotakin, joka saa meidät pilviin. Voit sulkea silmäsi ympärilläsi rehottavalta JYY-bisnekseltä, mutta muista, että näissä piireissä pyörivät sinunkin hynäsi. Ja muista, että pennosillasi voidaan saada aikaan myös monenlaista hyvää. Ole hyvä ja heitä edustajistovaalien äänestyslippuun 130,- ja asukasneuvostovaaleissa täysi kymppi. Kiitos!

Pikkujouludialogi

Joulukuun ensimmäisenä päivänä (tai iltana) vietetyissä Koko Kylän pikkujouluissa eli Kortepohjan vapaa-aikatoimikunnan (KVAT) ylioppilaskylään järjestämissä avoimissa pikkujouluissa nähtiin ja kuultiin hieno pikkujouludialogi.

Kylässä vuoden aikana tapahtuneita tapahtumia kertaavan ja satirisoivan tekstin on ideoinut ja kirjoittanut Kvatin tonttutyöryhmä, johon kuuluivat nimeltä mainiten ainakin M. Lähteenmäki, H. Hämäläinen, E. Häkkinen, P. Mäkinen ja T.-S. Tarvainen. Myös T. Ahonen osallistui.

Ohessa muistiaisiksi ja maistiaisiksi joitakin katkelmia KVAT-vuoden komeimmasta spektaakkelista.

* * *

Energiansäästökampanja
– Sähköisen ilmoitustaulun vastapainoksi päätettiin tänä vuonna toteuttaa myös suuri energiansäästökampanja, jonka yhteydessä kaikkiin asuntoihin jaettiin energiansäästöoppaat ja energiansäästölamput.
– Kampanja ei aluksi tuntunut ottavan tuulta alleen, koska ennen energiansäästöoppaiden jakoa monen ihmisen energia kului oppaan tekstin tarkistamiseen, oppaiden painattamiseen, niiden jakamisesta tiedottamiseen, sähköpostien laittoon, oppaiden seinäkiinnitysten suunnitteluun, erilaisten muovikalvojen repimis-, palo-, maku- ja lämmitysominaisuuksien vertailuun ja isojen vihaisten koirien väistelyyn.
– Ja kaiken tämän jälkeen päästiin itse asiaan eli jakamaan energiansäästöoppaat kylän jokaiseen asuntoon, joita kylässä on 1228 kappaletta.
– Kaikille jakajille oli etukäteen opetettu miten jakotilanteessa toimitaan erityistapauksissa, kuten jos asukas on nukkumassa, suihkussa, nukkumassa suihkussa, alasti muusta syystä, vihamielinen, koiranomistaja, vihamielinen koiranomistaja tai vaihto-opiskelija.
– Vaihto-opiskelijoita varten jakotyöryhmä opetteli sanomaan kaikilla sivistyskielillä seuraavan repliikin:
– ”Ugh, / anteeksi että tunkeudumme asuntoonne. / Olemme asukasneuvostosta / ja tulemme rauhallisin aikein. / Viekää meidät johtajanne luo / ja ottakaa vastaan / tuomamme lahjat / ystävällisyytemme osoituksena.”
– Energiansäästön tehostamiseksi asukkaita on ohjeistettu kutsumaan paljon kavereita kylään, jos asunnoissa on kylmä. Siksi kylässä on paljon bileitä myös keskellä viikkoa ja erityisesti öisin, jolloin on muutenkin kylmä.
– Tätä ohjetta on kehotettu noudattamaan erityisesti, jos asuu yksin ja aikoo ottaa vaatteet pois päältään, koska onhan tunnustettu tosiasia, että suuri osa kylän lämpöenergiasta tuotetaan hankaussähköllä.

Vaihtoehtoinen oopperakuoro
– Kuten yleisesti tiedetään, vapaa-aikatoimikunta järjestää kesälläkin monenlaista toimintaa. Viime kesänä kokoontuivat roolipelaajien ja lautapelaajien lisäksi ainakin puutarhakerho ja tektonik-tanssikerho.
– Kylän oma kuoro Korteforte on kesäisin lomalla, ja siksi kylän laulunnälkäiset perustivat yllättäen vaihtoehtoisen oopperakuoron.
– Toisaalta oli mahdotonta sanoa, oliko kyseessä varmasti juuri oopperamusiikkiin keskittyvä kuoro, sillä epäselvän artikulaation vuoksi ääntelystä erottuivat vain vokaaliosuudet: aaöööeiyyyuöäääöööö.
– Kuoro kokoontui kylän grillikatoksella joka arki-ilta ja aina viikonloppuisin iltayhdestätoista vähintään aamuseitsemään.
– Kuoron ohjelmistoon, ja sen myötä koko kylään, kuuluivat esimerkiksi sellaiset klassikot kuin Lady Gagan Pokerface ja Oasiksen Wonderwall sekä muita, tuttuja ja täysin tuntemattomiksi jääneitä iskelmiä.

Ruoan jako ja pikku terroristit
– Syksyllä koulujen alettua saatiin Kylässä jälleen nauttia eri instituutioiden järjestämistä ruoanjakotapahtumista. Esimerkiksi seurakunta jakoi EU:n kuivamuonia E-talon kerhohuoneessa.
– Yllättäen saatiin kylään myös kilpailevaa ruoan jakoa, kun lähinaapuruston alakoululaiset jakelivat erilaisia elintarvikkeita monissa eri muodoissa ja eri kohteissa.
– Koululaiset ovat jakaneet esimerkiksi pihlajanmarjoja ikkunoihin ja kananmunia postilaatikoihin, mutta myös erilaisia vihanneksia ja hapanmaitotuotteita kylän käytäville.
– Erityisen suosittua on ollut jakaa ruokaa A-talon yhdeksännestä kerroksesta porraskuilun alemmille tasoille. Esimerkiksi jugurttipurkista kuuluu iloinen lätsähdys sen osuessa kuudennessa kerroksessa kävelevään etnologian opiskelijaan Jaanaan (nimi muutettu).

Kollektiivirangaistukset
– Syksyllä Kylässä aloitettiin Koko Kylä kasvattaa -projekti.
– Projektin keskeinen kasvatusmenetelmä ovat kollektiivirangaistukset. Ideana on, että kun yksi tekee virheen, niin kaikki kärsivät.
– Aluksi kollektiivirangaistusta sovellettiin vain saunoissa. Kylän kaikki saunat suljettiin, kun yksi kylpijä ylitti sallitun saunomisajan.
– Nyt kollektiivirangaistukselle on kehitelty myös muita hyviä käyttötarkoituksia. Esimerkiksi virhepysäköinneistä voidaan helposti rangaista poistamalla koko parkkipaikka käytöstä.
– Jos yksi asukas lyö ovensa kiinni liian kovaa, kaikista asunnoista irrotetaan ovet kahdeksi viikoksi.
– Kun yksi asukas polttaa makkarakeittonsa pohjaan, kaikista asunnoista viedään hellat pois.
– Pirkko soittaa aina ovikelloa liian kovaa, minkä vuoksi uuden F-talon asukkaita päätettiin rangaista jättämällä ovikellot aluksi pois kokonaan.
– Kun Pentti ja Pertti heiluivat saunan jälkeen alastomina B-talon tilaussaunan katolla, uuteen F-taloon päätettiin olla rakentamatta vilvoittelutilaa ollenkaan.
– Mutta kun Erkki seuraavan kerran epähuomiossa pissaa lattialle, mitä silloin viedään ja keneltä?
– Tämä jää nähtäväksi!

Muuttuva labyrintti
– Ylioppilaskylä on toki asujilleen varsin tuttu, mutta vieraille monesti uusi ja haasteellinen ympäristö.
– Usein Taitoniekantietä etsivät autoilijat joutuvat jalkautumaan yo-kylän kujille ja hämmentyvät törmätessään paikallisiin katukyltteihin, jotka voittavat eriskummallisuudessaan jopa tunnetun walesilaiskylän nimen Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllantysiliogogogoch.
– Kylässähän kadunnimet ovat muotoa ABCDE ja KLMNOP.
– Lisää hämmennystä aiheuttaa se, että paikallisten kielenkäytössä DDR:nä tunnettu MNOP-kompleksi on luonnossa oikeasti järjestyksessä ONMP.
– Lisäksi Kylässä jotkut taloista häviävät ajoittain kokonaan ja palaavat satunnaisessa järjestyksessä.
– Yleensä kaupungeissa voi luottaa taksikuskien suuntavaistoon, mutta edes vuosikymmeniä tunnettu maamerkki Rentukan puomi ei ole viime aikoina auttanut taksikuskeja löytämään perille, sillä Rentukan puomia ei enää ole.
– Kortepohjan alati muuttuvasta infrastruktuurista on tunnetusti saanut innoituksensa lautapeli nimeltä Muuttuva labyrintti.
– Muuttuva labyrintti -pelin saksalainen versio on voittanut Vuoden Peli -palkinnon vuonna 1991.

Tuijota varpaitasi -viikko (alunperin Tervehdi naapuriasi -viikko)
– Ylioppilaskunnan hyvinvointiviikon yhteydessä Kylässä järjestettiin Tuijota varpaitasi -viikko.
– Teemaviikon tarkoituksena oli muistuttaa kaikkia asukkaita siitä, että liukkaalla kelillä on parasta katsoa, mihin astuu sen sijaan, että kuikuilisi ohikulkevia naapureita.
– Kaatumatta jättäminen tunnetusti lisää yleistä hyvinvointia.
– Tuijota varpaitasi -viikko toteutui hienosti, ja naapureiden välinen kommunikaatio väheni entisestään.

* * *

Pikkujouluissa kuultiin dialogin lisäksi Kylän omaa kuoroa Kortefortea, duon esittämää sorsapillimusiikkia, joulupuurotta jääneen P. Purasen nälkäinen lausuntaesitys muun muassa "Porridge Forresterista", kolmen samaan aikaan ilmaantuneen joulupukin pukkitappelua (jonka voitti Kylän kovin pukki herra Toivola) sekä mainiota Toistaiseksi Nimetöntä Orkesteria, joka soitti funkia ja muuta rytmimusiikkia.

Hienon ja "liian älykkääksi" kehutun ohjelman joukosta suurimman suosion taisi kuitenkin saavuttaa äänikollaasiteos Kortepohjalainen äänimaisema, joka antoi kaikkien kylän äänien kuulua. Ja niitä kuuluikin kitaran virityksestä ja wc-äänistä koputuksien kautta paalutuskoneen junttaukseen. Äänikollaasi on yleisesti kuunneltavissa internetissä täällä, jotta kaikki innokkaat voivat nauttia autenttisista kylä-äänistä.

Oli mahtavaa järjestää nämä pikkujoulut ja koota sekä esittää ohjelmaa. Olen suunnattoman ylpeä hienosta vapaa-aikatoimikunnastani, jota minulla on ollut ilo johtaa jo kaksi vuotta. Tässä porukassa on sitä jotakin! Ja se jokin aineellistuu usein hyvinkin suurten joukkojen iloksi. Toivottavasti kaikilla oli yhtä mukavaa kuin meillä pikkujoulujen järjestäjillä.

Tilannetajuttomuudesta

Eilen vietettiin Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) 76-vuotispäivää. Ylioppilastalo Ilokiveen oli järjestetty avoin kansanjuhla, jonka reippaasta meiningistä oli saapunut nauttimaan kohtalainen määrä ns. JYY-eliittiä ja useita ihan tavallisia opiskelijoita. Oli kuohuviini- ja pientä ruokatarjoilua ja erinomaisia tanssiyhtyeitä (The Leopards ja The Detectives, kaupungin tämän hetken kuumin ja hikisin bilebändi).

Ylioppilaskunnan puheenjohtaja Jarno Miettinen piti tilaisuudessa juhlapuheen, jonka hän tyylilleen uskottomana luki suoraan paperista. Miettisen puheita - olivat ne spontaaneja tai valmisteltuja - on aina ilo kuunnella, koska hän on lahjakas puhuja ja miellyttävä esiintyjä, hauskakin.

Mutta voi! Juhlassa iski paha tilannetajuttomuus.

Kesken puheenjohtaja Miettisen puhetta kaksi järjestäjää marssi hänen taakseen esiintymislavalle ja ryhtyi kiinnittämään taustakankaaseen The Leopardsin mainoslakanaa. Tämän toimenpiteen olisi varsin hyvin voinut suorittaa joko a) ennen puhetta, jolloin lavalla ei tapahtunut yhtään mitään, eikä yleisöäkään juuri ollut katsomassa, tai b) puheen jälkeen, jolloin lavalla ei tapahtunut myöskään mitään, eikä paikalle saapunut yleisö olisi huomannut operaatiota. Kiinnitys vei aikaa noin 2/3 puheen kestosta, ja kaiken lisäksi lakana ripustettiin vinoon. Oli valitettavaa, että yleisön mielenkiinto suuntautui hyvän puheen sijasta järjestäjien henkseleihin.

Ei näin, järjestäjät, ei näin!

Toiseksi: koristekukat maljakoihin, kiitos, ja vettä niille. Oli juhlavaa ottaa kaunis ruusu muistoksi kemuista, mutta koska kasviparka oli ollut koko illan ilman nesteytystä, se näyttää nyt samalta kuin kellot Dalín maalauksessa Muiston pysyvyys.

Ylioppilaskuntapoliittinen monologi

Oheisen monologin kirjoitin ja esitin Kortepohjan vapaa-aikatoimikunnan pikkujoulujuhlassa tiistaina 1.12.2009. Monologi toimi johdatteluna asukasneuvostovaalien tulosten julkaisemiseen, jotka paljasti keskustonttuilu... ei kun keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja.

* * *

Rakkaat ystävät ja kyläläiset,

ennakkotietojen mukaan ohjelmassa piti tässä kohtaa olla tonttunäytelmä, tarkemmin sanoen poliittinen satiiri. Sen nimi olisi ollut Joudutaanko joulu perumaan?, ja se olisi käsitellyt erityisesti keskustonttuilulautakunnan toimintaa.

Valitettavasti näytelmä on jouduttu perumaan, mutta siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä. Näinä aikoina monia asioita on jouduttu hautaamaan erilaisille hautausmaille, miksei siis kuopattaisi syntymätöntä joulunäytelmääkin.

Poliittisen satiirin tekeminen tämän syksyn ylioppilaskuntapoliittisessa tilanteessa olisi ollut todella vaikeaa, koska koko syksy on ollut täyttä farssia.

Tietysti näytelmän tekoon olisi voinut ottaa oppia eräältä tietyltä instanssilta ja esimerkiksi SIIRTÄÄ näytelmän esittäminen johonkin myöhempään ajankohtaan. Tätä vaihtoehtoa olisi tukenut se, että osa työryhmästä oli joka tapauksessa merkinnyt harjoitus- ja esityspäivät kalentereihinsa väärin, mikä olisi ilmi tullessaan voinut aiheuttaa vakavan ongelman.

Näytelmä oli vähällä peruuntua jo aiemmin, kun käsikirjoitusta varten laaditut muistiinpanopaperit katosivat. Lisäksi osa työryhmäläisistä koki, että näytelmän tekoon ei ollut riittävästi ohjeita, ja jos jotain ohjeita olikin, ne olivat huonosti muotoiltuja, epäkelpoja, puolueellisia ja painostavia. Näin ohjaajan näkökulmasta nämä argumentit olivat tietenkin typeriä, koska kyllähän kaikki näytelmiä tehneet tietävät, kuinka homma toimii, eikä turhaa ohjausta tai muuta neuvontaa tarvita. Asia oli loppuun käsitelty. Mikäli toiminta olisi mennyt yliampuvaksi tai loukkaavaksi, erilaisista sanktioista olisi voitu päättää. Ja oikeastaan asia oli loppuun käsitelty vasta tässä vaiheessa, vaikkakin keskustelu heräsi vasta siinä.

Edelliseen ohjeistuksen monitulkintaisuuteen liittyen näytelmää käsikirjoittaessa oli lisäksi hieman epäselvää, saako joulusta ylipäätään puhua, ja jos saa, niin kenen kanssa, milloin ja mitä foorumeita käyttäen, onko yksittäisten henkilöiden – kuten joulupukin – mainitseminen ylipäätään sallittua ja saako joulua kritisoida, vai tulkitaanko kritiikki epäsopivaksi toiminnaksi. Puhumattakaan siitä, kuinka uskaliasta olisi ollut mainostaa tonttunäytelmää esimerkiksi yliopiston kotisivutilassa tai sähköpostilistoilla. Työryhmällä oli myös eriäviä mielipiteitä siitä, kuinka kauan ennen näytelmän esittämistä olisi ollut sopivaa alkaa harjoitella sitä.

Tasapuolisuusperiaatteen noudattaminen olisi näytelmää koottaessa ollut hyvin vaikeaa. Jo näyttelijöiden valintatapa olisi voinut aiheuttaa ikävää kärhämöintiä, 5 tuntia ja 27 minuuttia kestäviä henkilövalintaäänestyksiä, voileipien loppumista, verensokerin laskua ja syytöksiä epädemokraattisuudesta. Voisi tietysti kysyä, uskotteko te, isot ihmiset, muka vielä demokratiaan? Eivätkö vanhempanne ole kertoneet, ettei mitään demokratiaa ole olemassa? Isänne se vain on, joka naamioituu demokratian kaapuun ja väittää ottavansa kaikki tasapuolisesti huomioon. Tasan eivät käy demokratian lahjat, mutta tärkeintä on jaksaa olla kiltti koko vuoden. Luulette varmaan myös, että näin joulun alla tontut juoksentelevat ikkunoiden takana kuuntelemassa kansan mielipidettä. Ehei, hyvät ystävät, ehei!

Näytelmään ei olisi voitu ottaa edes sympaattista eläinhahmoa Petteri Punakuonoa, koska tasapuolisuuden nimissä olisi pitänyt olla myös Petteri Viherkuono, Petteri Vihervasemmistokuono, Petteri Porvarikuono, Petteri Keskustakuono, Petteri Kristilliskuono, Petteri Poikkarikuono, Petteri PresSurekuono ja Petteri P&Dkuono. Tästä joukosta tuskin olisi ollut vetämään samaa rekeä.

Osa työryhmästä ei sitä paitsi olisi suostunut laittamaan päähänsä tonttulakkia, koska lököttävä tonttuhattu olisi heidän mielestään muistuttanut liikaa hyppyritukkaa, joka taas olisi viitannut liikaa erääseen tiettyyn ryhmittymään.

Ongelmia aiheutti myös käytännön toteutus. Kuten erääseen syksyn aikana parjattuun instanssiin, näytelmäänkään ei ollut kovin paljon tunkua. Mukaan kysyttyjen mielestä oli paljon mukavampaa saada nauttia itse esityksestä ja tarvittaessa kritisoida esiintyjien toimintaa ja ohjausta sekä mieluusti ilmoittaa mahdollisista virheistä sanomalehti Keskisuomalaiseen.
Ei auttanut, vaikka mukaan kysyttyjä yritettiin houkutella sanomalla, ettei harjoitteluun kulu kuin pari päivää ja ettei hommaa ole paljon. Lähes ainoa tähänkin tonttuiluhommaan vapaaehtoisesti suostunut oli eräs Michaël Vanamo, joka olisi esiintynyt näytelmässä omana itsenään.

No Matter Who You Vote for, the Government Always Gets in

Mikä on se, johon tarvitaan älyttömästi väkeä, rutosti aikaa, paljon tarpeettomia puheenvuoroja, vatvomista, hiekkalaatikkoleikkejä, ristiinpuhumista, poliittista matematiikkaa, ja jonka tuloksen kaikki tietävät jo etukäteen?

Ylioppilaskunnan hallitusneuvottelut.

Lienen deterministi.

Punahilkka ja puhelimettomuus

Punahilkan oli määrä viedä isoäidilleen leipää ja hilloa. Isoäiti asui kylän toisella puolella, ja Punahilkka olisi mieluusti soittanut hänelle ensin kysyäkseen, onko isoäiti ylipäätään kotona.

Mutta puhelimia ei enää ollut. Ne oli otettu pois kyläläisiltä, koska viisaat päättäjät olivat varmoja siitä, etteivät kyläläiset käytä niitä. Kuten hyvin tiedämme, parhaiten tietävät aina ne, joilla ei ole hajuakaan koko asiasta.

Punahilkan ei auttanut muu kuin lähteä matkaan. Hän pakkasi leivän ja hillon – mummon herkut, joita hän ei aina itse jaksanut noutaa lähikaupasta – koriin ja riensi liikkeelle. Käveltyään hyvän matkaa hän saapui isoäidin asunnolle.

Koska tätä tarinaa kerrotaan Punahilkan näkökulmasta, lukijalle ei paljasteta, että iso paha susi sattui näkemään Punahilkan. Nuorta lihaa himoitseva susi arvasi tyttösen liikkeet ja kipitti häntä heiluen isoäidin asunnolle. Tarkennettakoon, ettei kyseessä ole suden isoäiti vaan edelleen Punahilkan isoäiti.

Joka tapauksessa isoäidin asunnolle päästyään susi ei aikaillut. Hän hotkaisi vanhan, sitkeän eukon kerralla kitaansa, kiskoi tämän vaatteet ylleen – olettakaamme, että susi oli ensin ehtinyt riisua vanhuksen – ja solahti edesmenneen isoäidin petiin vällyjen alle odottamaan Punahilkan saapumista.

Samaan aikaan Punahilkka lähestyi isoäitinsä asuntoa. Hän ei osannut aavistaa mitään pahaa edes ikkunasta kantautuvista kirkaisuista ja avunhuudoista, sillä puhelimien häviämisen jälkeen kyläläiset olivat ottaneet tavakseen huutaa asioitaan ikkunasta toiseen. Kylässä kaikui jatkuva kakofonia, mutta kaikki olivat jo niin tottuneita siihen, ettei se yleensä häirinnyt ketään.

Punahilkka käänsi avainta isoäitinsä oven lukossa. Hänellä oli oma avain isoäidin asuntoon, koska muuten hän ei olisi koskaan päässyt sisään. Isoäiti ei koskaan avannut ovea, vaikka ovikelloa olisi rimputtanut kuinka kovaa, koska hän pelkäsi televisiolupatarkastajien yllätysvierailua. Isoäiti kuului alempaan keskiluokkaan, vaikka hän oli suorittanut monta akateemista tutkintoa, eikä hänellä ollut varaa maksaa televisiolupamaksua. Varotoimena oli aiemmin käytetty sellaista keinoa, että isoäidin luokse vierailemaan halunneet olivat ensin soittaneet hänelle ja sopineet, mihin aikaan tulevat kyläilemään, jotta hän tietää avata oven. Mutta nyt kun puhelimia ei enää ollut, tämäkään ei onnistunut. Siksi muun muassa Punahilkalle oli pitänyt teettää oma avain isoäidin asuntoon.

Punahilkka pääsi sisään ja näki isoäidin sängyssä. Huomautettakoon, että oikeasti sängyssä oli tietenkin susi, mutta koska tarinaa edelleen kerrotaan Punahilkan näkökulmasta, lienee sopivaa väittää, että Punahilkka oli vähintäänkin näkevinään isoäidin pedissä.

Isoäiti näytti kuitenkin jotenkin oudolta. Punahilkka ei heti keksinyt, mikä oli pielessä, mutta jotain outoa isoäidin ulkomuodossa oli. Vaatteet olivat samat vanhat, eikä hiustenpidennyksistäkään voinut olla kyse. Outous liittyi kasvonpiirteisiin.

– Isoäiti, miksi sinulla on noin suuret korvat?

– Siksi, kultaseni, että kuulisin paremmin, mitä naapureilla on minulle sanottavaa, koska emme voi enää kommunikoida puhelimitse.

– Aivan, niin tietysti. Mutta miksi sinulla on noin suuri suu?

– Jotta pystyisin paremmin huutamaan asiani naapuriin ja vaikka kaukaisempiinkin rakennuksiin, kun puhelimia ei enää ole.

– Tottahan toki. Mutta miksi sinulla on noin valtava nenä?

– Sen tähden, että haistaisin, milloin naapurini leipoo pullia tai muita herkkuja, ja jotta tietäisin mennä silloin kyläilemään hänen luokseen, kun hän ei voi enää soittaa minulle ja kutsua kahvipöytään.

– Miksen sitä heti tajunnut! Mutta miksi silmäsi kiiluvat noin oudosti ja tuijotat minua niin nälkäisesti? Olet varmasti kovin nälkäinen. Toin sinulle leipää ja hilloa, lempiherkkujasi.

– Kita kiinni, kakara!

Ja ennen kuin Punahilkka ehti torua isoäidikseen luulemaansa sutta ikävästä puhetyylistä ja siitä, että suuret ruumiinulokkeet kuten korvat aiheuttavat huomattavaa lämpöhävikkiä, mikä ei ole lainkaan sopivaa näinä energiansäästön aikoina, susi hotkaisi tyttösen isoon suuhunsa.

Jos sisäpuhelinverkko olisi ollut vielä käytössä, Punahilkka olisi voinut soittaa apua, koska ei pidä olettaa, että kaikilla olisi jatkuvasti matkapuhelin käden ulottuvilla. Punahilkan kaltaisilla satuolennoilla ei ole mahdollisuutta saada edes prepaid-liittymää, koska heillä ei ole henkilötunnusta, mikä vaaditaan kyseisen liittymän hankkimiseen. Ei myöskään pidä luulla, että kaikkia asioita voi hoitaa esimerkiksi Messenger-keskusteluohjelman kautta. Hätäpuhelut on edelleen soitettava.

Mutta eipä ole puhelimia enää kylässä, ei. Eikä ole enää isoäitiä tai Punahilkkaakaan.

Susi sen sijaan on edelleen olemassa, vaikka aikamoiset vatsanpurut häntä vaivasivatkin kahden kokonaisen ihmisen nielaisemisen jälkeen. Seuraavissa vaaleissa suden on helppo valita puolueensa – hän on tietenkin sitä joukkoa, joka kannattaa lihansyöntiä ja vastustaa puhelinverkkoa.

Mikä politiikassa muka on niin vaikeaa ymmärtää?

Jyväskylän ylioppilaslehti, tuttujen kesken Jylkkäri, on kutsunut nimimerkki V. Vallattoman kirjoittamaan blogia ylioppilaskuntapolitiikan kiemuroista. Odotin ja odotan tekstisarjalta paljon.

Tähän mennessä nimimerkki on julkaissut kaksi mielipidekirjoitusta, joista ensimmäisessä hän kehottaa etenkin uusia opiskelijoita olemaan ryhtymättä ehdokkaaksi (koska ylioppilaskuntatoiminnassa aika menee hukkaan eikä kukaan tietenkään voi ymmärtää mistään mitään) ja toisessa hän nokkelasti epäilee edellisessä blogitekstissäni mainitsemani Teron blogikirjoituksen olevan "edarivaalien lokakampanjan alku". Kohtalainen aloitus.

V. Vallaton toivoo Jylkkärin haastattelussa, että "äänestysinto ja kiinnostus ylioppilaskuntaa kohtaan kasvaisivat". En kuitenkaan suostu uskomaan, että kirjoittaja pääsee tavoitteeseensa soimaamalla vuorotellen kaikkia edustajistoryhmiä. Miksi kukaan kiinnostuisi asiasta, jonka annetaan ymmärtää olevan tyhmä, turha, vaikutusvallaton, byrokraattinen ja vaikeaselitteinen?

Ei ylioppilaskuntapolitiikka ole sen ihmeellisempää kuin mikään muukaan politiikka. Jos kukkahattutäti vääntää asian rautalangasta, politiikka toimii siten, että isoa joukkoa edustamaan valitaan pienempi joukko ihmisiä, jotka yrittävät parhaansa mukaan parantaa vallitsevia oloja. Koska useimmilla on erilaiset käsitykset siitä, mikä on hyvää ja oikein, syntyy erilaisia tapoja pyrkiä parempaan. Yksi haluaa käyttää johonkin paljon rahaa, toinen paljon aikaa, kolmas entisestä poikkeavaa tekotapaa, neljäs ei mitään näistä. Vaikuttaminen on sitä, että sanotaan, miten jokin asia pitäisi tehdä, tai parhaassa tapauksessa hoidetaan asia tämän keinon mukaan.

Politiikka on ikään kuin neuvottelua esimerkiksi vapaaillan viettämisestä. Mietitään, mitä halutaan tehdä (mennäänkö elokuviin, jäädäänkö kotiin virkkaamaan, karataanko salaa leikkikentälle, järjestetäänkö sittenkin bänditreenit). Tarkistetaan, paljonko aikaa ja mahdollisesti myös rahaa on käytettävissä (nollabudjetti, koko ilta aikaa, Pentin pitää lähteä jo yhdeksältä, Elska voitti juuri lotossa ja haluaa viedä joukkion jonnekin). Kysytään, ketkä haluavat mukaan (parempi puolisko, sukulaiset, ystävät, bändi, se tyyppi johon haluaisi tutustua paremmin). Jos tulee erimielisyyksiä, voidaan tapella tai äänestää tai tapella ja äänestää. Suunnitellaan, mitä ja missä järjestyksessä tehdään. Parhaassa tapauksessa joku myös tiedottaa asiasta muille. Jotakuta saattaa kiinnostaa.

Onko politiikka vaikeaa ymmärtää vain siksi, ettei kukaan ole osannut selittää sitä yksinkertaisesti?

Kohuista ja kohkaamisesta

Alan olla lopen kyllästynyt kaikenlaiseen kohkaamiseen. Viittaamatta mihinkään erityiseen poliittiseen kohuun ihmettelen, kuinka mistä tahansa asiasta on mahdollista saada aikaan kohu siten, että se mainitaan kahdesti. Joillekin julkaisuille riittää tosin jo yksi maininta: KOHU!!! on kiva ja lyhyt sana, ja se mahtuu lööppiin kuin lööppiin. Ja koska toimitussihteerit ovat huomanneet KOHUN!!! (huutomerkkien määrä vapaavalintainen) olevan lyhyempi sana kuin SKANDAALI!!!, sen käyttö on lisääntynyt valtavasti. Itse asiassa yhteen SKANDAALIIN!!! mahtuu hieman yli kaksi KOHUA!!!. Kohkaaminen lienee siis syntynyt taittoteknisistä ratkaisuista.

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskuntaa on viime päivinä puhuttanut, ärsyttänyt, huvittanut ja kukkahatuttanut erään ylioppilaskunta- ja kulttuurihenkilön Teron blogikirjoitus, jossa hän nasevasti kertoo taloustieteilijöitä ja kokoomusopiskelijoita koskevista mielikuvistaan. Itse teksti on julkaistu 24. syyskuuta, mutta kommentoijat ovat huomanneet kirjoituksen vasta lokakuun alussa. Satiiri on viidessä päivässä kirvoittanut peräti 72 kommenttia. Ja voi sitä naurun ja tuohtumuksen määrää! Kirjoittajan saama palaute vetää melkein vertoja pääkaupunkilaisen paikallislehden Helsingin Sanomain internet-keskustelupalstalle. O sancta simplicitas!

Kenties pahimpia loukkauksia jyväskyläläisiä (ja ehkä muitakin) taloustieteilijöitä ja kokoomuslaisia kohtaan olivat henkilö Teron mielipiteet tämän joukkion
a) hiusmallista ("hyppyritukka")
b) musiikkimausta ("kyllähän se Antti Tuiskukin on hyvä")
c) tyylitajusta (ts. sen puutteesta) ja
d) mielikuvituksesta (ts. sen puutteesta).
Todistaakseen, että tälläkin ryhmittymällä on huumorintajua, satiirin kohteena olleet perustivat omanarvontuntonsa turvaksi Facebook-ryhmän. Kuinka suloista! Geelin käyttö on täten jälleen pyhitetty.