Omakustanne
Lennokasta
erikoisuudentavoittelua
Neljä viidesosaa Gaspard Oilista sellaisena kuin sen taannoin näin kameran takaa. |
Tämän erikoisemmaksi englanninkielinen rockmusiikki ei
Suomessa ehkä mene. Gaspard Oilin 45-minuuttinen albumi Rocketbahn on ilahduttavan omaperäinen sekoitus tarttuvaa poppia,
tanssittavaa ja riehuttavaa rockia, tyylikkäitä sanoituksia ja runsaita
viittauksia sinne sun tänne.
Äänekoskelta Keski-Suomesta kotoisin oleva viisimiehinen
yhtye Gaspard Oil on erikoistunut erikoisuudentavoitteluun. Ensinnäkin rockbändi
on saanut nimensä 1900-luvun alussa eläneeltä puolalaiselta lentäjältä.
Toiseksi poppoon kaikki kappaleet valottavat tavalla tai toisella tämän ilmojen
ja naisten sankarin elämänvaiheita. Kolmanneksi konseptiltaan täyskahjo Gaspard
Oil on sekä levyillään että keikoillaan kiinnostavimpiin kuuluvaa kotimaista
nykymusiikkia.
Bändin kolmas pitkäsoitto Rocketbahn julkaistiin vuodenvaihteessa. Jo oli aikakin, koska
edellinen mestariteos ”Women”
ilmestyi vuonna 2009. Rakkaustarinoista on siirrytty laajempiin luonto- ja
kuolemateemoihin. Aiempien levyjen tapaan Rocketbahn
on samanaikaisesti romanttinen ja rouhea, ja kappaleitten tyyli vaihtelee yhtä
paljon kuin The Beatlesillä. Esimerkiksi Nick
Cave -tyylisestä keuhkoamisesta siirrytään herkkään rockballadiin, ja funkista
tanssitamppauksesta (selvin hitti Rosalie)
loikataan levyn ärjyimmäksi yltyvään vetoon You’re
My Best Friend, jonka upeat trumpetit jäävät soimaan päähän todennäköisesti
loppuiäksi.
Rocketbahnin
monipuolisuuden lähteenä ovat bändin kaksi tasavahvaa laulaja-lauluntekijää Jemo Kettunen ja Ville Koskivaara. Herrojen keskinäinen kilpailu tuottaa omaperäisesti
ja huolellisesti rakennettua poptaidetta. Gaspard Oil kuulostaa paremmalta kuin
koskaan, mistä hatunnosto tuottaja Jaakko
Peltoselle. Minkähän levy-yhtiön kentälle nämä lentäjät laskeutuvat?
Heli Hämäläinen
Katso, kuuntele ja vaikutu: http://www.gaspardoil.com/.
Rocketbahnin voi kuunnella kokonaan Soundcloudista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti