Toisin kuin yleisesti kuvitellaan, siilit eivät juo maitoa ja vastaus kaikkiin kysymyksiin ei ole 42. Äkäisesti esitettyyn kysymykseen "Kuka tämän teki?" oikea vastaus on Alvar Aalto.
Herra Aalto on syypää siihen, että Jyväskylän yliopiston päärakennuksen juhlasalissa tenttivastaustensa kanssa ahertavat opiskelijat saavat kiitokseksi ensin polvensa suuhun ja sitten selkärankansa ympäristön kipeäksi. Herra Aalto hyytää opiskelijoita, jotka värjöttelevät hänen suuri-ikkunaisissa kylmissä rakennuksissaan.
Alvar-hyökyaallolta ei voi välttyä, jos oleskelee Jyväskylässä. Missään muussa Suomen kaupungissa ei ole erehdytty tilaamaan yhtä paljon alvarkkitehtuuria tältä maailmanlaajuisestikin tunnetulta rakennustuholaiselta. Missä tämä tupajumi on vaikuttanut rakennuksen syntymiseen, siellä ihmiset törmäilevät seiniin, kaatuilevat portaissa, siristelevät silmiään luonnonvalaistuksessa, eivät kääntyile vesiklosettikomeroissa (koska eivät mahdu, kuten muuan hilpeä mykkäraina esittää) ja saavat nauttia muista yhtä funktionalistisista ilahdukkeista.
Herra Aallon tapaus todistaa jälleen kerran nimen olevan enne. Taiteellinen henkilö, joka olisi kyvykkyytensä perusteella voinut saavuttaa suurta mainetta esimerkiksi piparkakkutaloleipurina tai kaakeliuunimuurarina, päätyi arkkitehdiksi. Nomen est omen – saahan herran sukunimestäkin muodostettua anagrammit, jotka paljastavat, mitä hän juoni: TALOA ja LATOA.
Jos taas järjestetään koko nimen kirjaimet uudelleen, saadaan selville, mikä oli hänen missionsa Jyväskylän kaltaisessa pikkukaupungissa – VALLATA ARO – ja miksi hänen rakennuksistaan on tullut niin arvokkaita kuin on: ARVO ALALTA. Kannattaa siis suunnitella laajoja rakennelmia.
Nimeen sisältyy toisaalta myös varoitus muun muassa epäergonomiasta: OLLA VAARAT. Kun istuu tentin ajan päärakennuksen juhlasalissa, on taatusti ALAVARTALO kipeänä.
TORAAVALLA on takuulla muuttumattoman negatiivinen käsitys tästä arkkitehdista. Joka tapauksessa suosittelen lukemaan viime marraskuussa ilmestyneestä Jyväskylän Ylioppilaslehdestä Noora Mattilan ansiokkaan kirjoituksen Aallon kirouksesta.
lauantai 9. tammikuuta 2010
sunnuntai 3. tammikuuta 2010
Itku pitkästä ilosta
Suomalaisista sananlaskuista voi mainiosti aistia kansallisen henkemme. Näin äkkiseltään listaten noin 87 prosenttia sananlaskuistamme on negatiivishenkisiä tölväisyjä, joiden funktiona on joko a) tuottaa närää kuulijalle, b) palauttaa kuulija maan pinnalle muistuttamalla hänen rajallisuudestaan ja/tai c) purkaa pahaa mieltä toiseen aforistisessa muodossa.
Eräs ystäväni oli ollut luistelemassa, kaatunut ja satuttanut itsensä. Ja mitä hänelle sanottiin?
Tekevälle sattuu.
Ei kerta kaikkiaan voi olla niin, että kaikkea hyvää, hauskaa ja miellyttävää seuraa jotakin ikävää.
Lopuksi huomautan ihan varoiksi, että tässä tekstissä esittämäni prosenttiluku ei perustu mihinkään kvatitiiviseen tutkimukseen saati muihin laskelmiin. Luulo ei ole tiedon väärti.
Eräs ystäväni oli ollut luistelemassa, kaatunut ja satuttanut itsensä. Ja mitä hänelle sanottiin?
Tekevälle sattuu.
Ei kerta kaikkiaan voi olla niin, että kaikkea hyvää, hauskaa ja miellyttävää seuraa jotakin ikävää.
Lopuksi huomautan ihan varoiksi, että tässä tekstissä esittämäni prosenttiluku ei perustu mihinkään kvatitiiviseen tutkimukseen saati muihin laskelmiin. Luulo ei ole tiedon väärti.
torstai 31. joulukuuta 2009
Koukussa
Myönnän. Olen käsityöholisti.
Jo muutaman vuoden olin onnistunut pysymään erossa eräästä innostuksestani, erilaisista käsitöistä. Tänä syksynä, kun oli pimeämpää ja ikävämpää kuin aikoihin, aloin taas vähitellen ajautua virkkuukoukkujen, neulepuikkojen ja neulojen epäterveelliseen maailmaan. Tunnen käsitöiden haittavaikutukset ja tiedän, mitä ne tekevät elimistölleni ja keholleni. Ranteeni ja sormeni kipeytyvät, silmäni herkistyvät, nenäni kutisee ja jotkut materiaalit aiheuttavat ihottumaa, puhumattakaan kaikista onnettomuuksista, joita käsitöiden teko voi aiheuttaa. Myös lievää masennusta ja epäonnistumisen tunnetta esiintyy.
Kuitenkin pahin käsitöiden aiheuttama haitta on riippuvuus. Tiedän, millaista on, kun päässä pyörivät vain ketju- ja pylvässilmukat ja kiilakavennukset. Tänäänkin minun piti lähteä kauppaan vain siksi, että sain kaksi kerää lankaa erästä virkkuutyötäni varten. Vielä eilen illalla minulla oli lankaa kokonainen kerä, mutta yön hetkinä se hupeni. En voinut käydä nukkumaan, ennen kuin koko kerällinen oli siirtynyt silmukkamuotoon ja virkkuutyöhön. Tänään sitten kädet täristen ja silmät harittaen anelin perheenjäseniäni ottamaan minut mukaan kauppaan, jotta saan lisää lankaa. Huomenna on pyhäpäivä, ja tiedän, etten selviäisi kokonaisesta vuorokaudesta ilman käsityömateriaalia.
Parin vuoden ajan olin onnistunut katsomaan vierestä, kun läheiseni askartelivat ja värkkäsivät mitä milloinkin. Olin yrittänyt tuudittautua siihen uskoon, etten tarvitse käsitöitä ainakaan hauskanpito-, vapautumis- tai rentoutumistarkoituksiin. Mutta nyt olen taas sortunut. Luulen taas, etten voi elää ilman käsitöitä.
Vanhempani ja sisarukseni suhtautuvat käsitöihin hyvin vapaamielisesti. Minua ei ole koskaan kielletty tekemästä käsitöitä - päinvastoin siihen on jopa kannustettu. Taipumus käsityöholismiin vaikuttaa olevan perinnöllistä. Toisinaan harrastamme käsitöitä jopa yhdessä. Kuinka monia viikonloppuja meiltä onkaan kulunut silkkaan askarteluun! Ja voi verkostojamme. En mainitse nimiä, mutta tunnemme lukuisia niin kutsuttuja diilereitä, joista osa on mukana kansainvälisessä käsityöbisneksessä. Muistan jo lapsuudestani, kuinka kotonammekin on liikkunut ties mitä agentteja esittelemässä muiden maiden materiaaleja ja työtapoja.
Käsitöiden tekeminen ei edes ole mitään halpaa lystiä. Jonkin verran valmistamme materiaaleja itse, mutta melko paljon ostamme valmiinakin. Ovathan esimerkiksi kaupan langat sentään laatutuotteita - niistä tietää varmasti, mitä ne ovat ja mitä ne sisältävät. Kotitekoiset jutut kun voivat olla mitä tahansa. Valitettavasti kaikissa kaupan tuotteissakaan ei ole riittäviä varoitustekstejä. Joissakin lankarullissa toki mainitaan, että "kutistuu 40 %" tai muuta sellaista, mutta suurin osa käsityötarvikkeista kaupataan surutta ilman huomautuksia terveyden vaarantumisesta.
Minusta on arveluttavaa, että käsityötarvikkeita ja käsitöiden tekoa ylipäätään markkinoidaan vastuuttomasti. Vaikka kaikki tietävät käsitöiden haitat, yleinen asenne niitä kohtaan on silti suopea ja suvaitseva. Käsitöitä harrastavia ihmisiä pidetään rentoina ja suosittuina. Vaiettu tosiasia on myös se, että varsinkin joihinkin nuorisopiireihin on mahdotonta päästä, jos ei harrasta käsitöitä. Käsitöitä tekemättömiä syrjitään ja pilkataan, eikä heitä kutsuta tapaamisiin. Toisaalta eivät he tapaamisissa välttämättä viihtyisikään, kun kaikki toiminta pyörii vain käsitöiden ympärillä. Askarteluviikonloppujen jälkeen nämä tuhoontuomitut nuoret alkavat jo suunnitella tulevien päivien käsityötekemisiään. Kuinka hauskaa onkaan porukalla vatvoa, minkä värisiä lankoja seuraavaksi ostetaan ja minkälaisia materiaalisekoituksia tehdään. Entäpä vanhukset sitten? Useimmille tuntuu olevan ihan ok, että mummo tai pappa päivällä vähän virkkailee tai nikkaroi. Mitäpä se vanhoilla ihmisillä liiemmin haittaa, pysyvät paremmalla tuulellakin.
On pöyristyttävää, että ihmiset voivat marssia käsityöliikkeisiin keskellä päivää ja häpeilemättä kantaa julkisilla paikoilla mukanaan esimerkiksi sukkapuikkoja. Lämpiminä aikoina käsityöholisteja näkyy jopa puistoissa. Lapset ja nuoret saavat siitä varmasti huonoja vaikutteita ja luulevat, että julkikäsityöskentely on aivan sopivaa. Moraalittomuuden ja epäterveellisten elämäntapojen suitsutukselta ei voi välttyä missään, koska media rummuttaa jatkuvasti niiden puolesta. Televisio- ja radio-ohjelmat, lehdet ja internet pursuavat käsityöaiheisia juttuja ja käsitöiden ihannointia. On kaiken maailman ohjeita ja sovellusvinkkejä. Joulunakin tuntuu olevan sosiaalisesti hyväksyttyä antaa toiselle lahjaksi lankakerä ja virkkuukoukku.
Tätäkin kirjoittaessani olen useaan kertaan napannut virkkuukoukun käteeni ja virkannut muutaman pylvässilmukan keskentekoiseen päähineeseen. Ajatukseni harhailevat, jos koukkuni ja neulani ovat liian kaukana, ja kun ne ovat käsissäni, en tajua muusta mitään. Kun katson ympärilleni, silmissäni välkkyvät ommeltavat napit ja vetoketjut. En voi edes nauttia uusista housuistani, kun mietin koko ajan, millaiset koristenauhat niiden lahkeisiin voisi laittaa. Tämä on kauheaa. Olen koukussa ja pahasti olenkin.
Jo muutaman vuoden olin onnistunut pysymään erossa eräästä innostuksestani, erilaisista käsitöistä. Tänä syksynä, kun oli pimeämpää ja ikävämpää kuin aikoihin, aloin taas vähitellen ajautua virkkuukoukkujen, neulepuikkojen ja neulojen epäterveelliseen maailmaan. Tunnen käsitöiden haittavaikutukset ja tiedän, mitä ne tekevät elimistölleni ja keholleni. Ranteeni ja sormeni kipeytyvät, silmäni herkistyvät, nenäni kutisee ja jotkut materiaalit aiheuttavat ihottumaa, puhumattakaan kaikista onnettomuuksista, joita käsitöiden teko voi aiheuttaa. Myös lievää masennusta ja epäonnistumisen tunnetta esiintyy.
Kuitenkin pahin käsitöiden aiheuttama haitta on riippuvuus. Tiedän, millaista on, kun päässä pyörivät vain ketju- ja pylvässilmukat ja kiilakavennukset. Tänäänkin minun piti lähteä kauppaan vain siksi, että sain kaksi kerää lankaa erästä virkkuutyötäni varten. Vielä eilen illalla minulla oli lankaa kokonainen kerä, mutta yön hetkinä se hupeni. En voinut käydä nukkumaan, ennen kuin koko kerällinen oli siirtynyt silmukkamuotoon ja virkkuutyöhön. Tänään sitten kädet täristen ja silmät harittaen anelin perheenjäseniäni ottamaan minut mukaan kauppaan, jotta saan lisää lankaa. Huomenna on pyhäpäivä, ja tiedän, etten selviäisi kokonaisesta vuorokaudesta ilman käsityömateriaalia.
Parin vuoden ajan olin onnistunut katsomaan vierestä, kun läheiseni askartelivat ja värkkäsivät mitä milloinkin. Olin yrittänyt tuudittautua siihen uskoon, etten tarvitse käsitöitä ainakaan hauskanpito-, vapautumis- tai rentoutumistarkoituksiin. Mutta nyt olen taas sortunut. Luulen taas, etten voi elää ilman käsitöitä.
Vanhempani ja sisarukseni suhtautuvat käsitöihin hyvin vapaamielisesti. Minua ei ole koskaan kielletty tekemästä käsitöitä - päinvastoin siihen on jopa kannustettu. Taipumus käsityöholismiin vaikuttaa olevan perinnöllistä. Toisinaan harrastamme käsitöitä jopa yhdessä. Kuinka monia viikonloppuja meiltä onkaan kulunut silkkaan askarteluun! Ja voi verkostojamme. En mainitse nimiä, mutta tunnemme lukuisia niin kutsuttuja diilereitä, joista osa on mukana kansainvälisessä käsityöbisneksessä. Muistan jo lapsuudestani, kuinka kotonammekin on liikkunut ties mitä agentteja esittelemässä muiden maiden materiaaleja ja työtapoja.
Käsitöiden tekeminen ei edes ole mitään halpaa lystiä. Jonkin verran valmistamme materiaaleja itse, mutta melko paljon ostamme valmiinakin. Ovathan esimerkiksi kaupan langat sentään laatutuotteita - niistä tietää varmasti, mitä ne ovat ja mitä ne sisältävät. Kotitekoiset jutut kun voivat olla mitä tahansa. Valitettavasti kaikissa kaupan tuotteissakaan ei ole riittäviä varoitustekstejä. Joissakin lankarullissa toki mainitaan, että "kutistuu 40 %" tai muuta sellaista, mutta suurin osa käsityötarvikkeista kaupataan surutta ilman huomautuksia terveyden vaarantumisesta.
Minusta on arveluttavaa, että käsityötarvikkeita ja käsitöiden tekoa ylipäätään markkinoidaan vastuuttomasti. Vaikka kaikki tietävät käsitöiden haitat, yleinen asenne niitä kohtaan on silti suopea ja suvaitseva. Käsitöitä harrastavia ihmisiä pidetään rentoina ja suosittuina. Vaiettu tosiasia on myös se, että varsinkin joihinkin nuorisopiireihin on mahdotonta päästä, jos ei harrasta käsitöitä. Käsitöitä tekemättömiä syrjitään ja pilkataan, eikä heitä kutsuta tapaamisiin. Toisaalta eivät he tapaamisissa välttämättä viihtyisikään, kun kaikki toiminta pyörii vain käsitöiden ympärillä. Askarteluviikonloppujen jälkeen nämä tuhoontuomitut nuoret alkavat jo suunnitella tulevien päivien käsityötekemisiään. Kuinka hauskaa onkaan porukalla vatvoa, minkä värisiä lankoja seuraavaksi ostetaan ja minkälaisia materiaalisekoituksia tehdään. Entäpä vanhukset sitten? Useimmille tuntuu olevan ihan ok, että mummo tai pappa päivällä vähän virkkailee tai nikkaroi. Mitäpä se vanhoilla ihmisillä liiemmin haittaa, pysyvät paremmalla tuulellakin.
On pöyristyttävää, että ihmiset voivat marssia käsityöliikkeisiin keskellä päivää ja häpeilemättä kantaa julkisilla paikoilla mukanaan esimerkiksi sukkapuikkoja. Lämpiminä aikoina käsityöholisteja näkyy jopa puistoissa. Lapset ja nuoret saavat siitä varmasti huonoja vaikutteita ja luulevat, että julkikäsityöskentely on aivan sopivaa. Moraalittomuuden ja epäterveellisten elämäntapojen suitsutukselta ei voi välttyä missään, koska media rummuttaa jatkuvasti niiden puolesta. Televisio- ja radio-ohjelmat, lehdet ja internet pursuavat käsityöaiheisia juttuja ja käsitöiden ihannointia. On kaiken maailman ohjeita ja sovellusvinkkejä. Joulunakin tuntuu olevan sosiaalisesti hyväksyttyä antaa toiselle lahjaksi lankakerä ja virkkuukoukku.
Tätäkin kirjoittaessani olen useaan kertaan napannut virkkuukoukun käteeni ja virkannut muutaman pylvässilmukan keskentekoiseen päähineeseen. Ajatukseni harhailevat, jos koukkuni ja neulani ovat liian kaukana, ja kun ne ovat käsissäni, en tajua muusta mitään. Kun katson ympärilleni, silmissäni välkkyvät ommeltavat napit ja vetoketjut. En voi edes nauttia uusista housuistani, kun mietin koko ajan, millaiset koristenauhat niiden lahkeisiin voisi laittaa. Tämä on kauheaa. Olen koukussa ja pahasti olenkin.
lauantai 19. joulukuuta 2009
Kot, kot, kot
Mäntsälän Teatterin evakkonäytelmä Ilo pintaa vaik syvän märkänis esitettiin juuri viimeistä kertaa tänä vuonna. Seuraavan kerran sitä pääsee näkemään vasta maaliskuussa teatterimme uusien Teatterin taikaa -festivaalien yhteydessä. Festivaaliohjelma tulee muutenkin olemaan ensiluokkainen. Voin suositella kaikkia esityksiä jo etukäteen!
Evakkonäytelmä totisesti nosti ilon pintaan. Vaikka evakkojen koskettavat elämäntarinat olivat jopa traagisia, lähes kaikki kohtaukset sisälsivät karjalaista läikehtivää iloa ja itseironiaa. Jos jollekin ei voi nauraa, siitä ei kannata puhua! Katsojat olivat kovilla, kun vuoroin piti itkeä ja nauraa - ja välillä molempia samanaikaisesti.
Sain kunnian lausua viimeisen esityksen päätteeksi kiitokset työryhmälle ja auttaa Ihme-Mirkkua jakamaan pienet joululahjapussukat kaikille mukana olleille, ennen kuin he lähtivät koteihinsa. Kova mahtoi oli kullakin koti-ikävä, kun koko näytelmä oli yhtä kotiinpaluuta ja 'koti' taisi olla näytelmän useimmin mainittu nomini. Koska myö karjalaiset osataan nauraa myös ja erityisesti itsellemme, rohkenin kertoa yleisölle näytelmän aikana keksimäni kaskun:
Mitä yhteistä on karjalaisilla ja kanoilla?
- Molemmat hokevat yhteen kokoontuessaan "kot, kot, kot".
Evakkonäytelmä totisesti nosti ilon pintaan. Vaikka evakkojen koskettavat elämäntarinat olivat jopa traagisia, lähes kaikki kohtaukset sisälsivät karjalaista läikehtivää iloa ja itseironiaa. Jos jollekin ei voi nauraa, siitä ei kannata puhua! Katsojat olivat kovilla, kun vuoroin piti itkeä ja nauraa - ja välillä molempia samanaikaisesti.
Sain kunnian lausua viimeisen esityksen päätteeksi kiitokset työryhmälle ja auttaa Ihme-Mirkkua jakamaan pienet joululahjapussukat kaikille mukana olleille, ennen kuin he lähtivät koteihinsa. Kova mahtoi oli kullakin koti-ikävä, kun koko näytelmä oli yhtä kotiinpaluuta ja 'koti' taisi olla näytelmän useimmin mainittu nomini. Koska myö karjalaiset osataan nauraa myös ja erityisesti itsellemme, rohkenin kertoa yleisölle näytelmän aikana keksimäni kaskun:
Mitä yhteistä on karjalaisilla ja kanoilla?
- Molemmat hokevat yhteen kokoontuessaan "kot, kot, kot".
perjantai 11. joulukuuta 2009
Valetarkastaja
Eräänä iltana Kortepohjan-kotitaloni rappukäytävässä näin vieraan virallisen näköisen miehen, tervehdin häntä ja kävin jokseenkin seuraavan sananvaihdon. Kylässä kyllä sattuu kaikkea kummallista, mutta tämä tapaus vie voiton tällä viikolla.
Henkilöt: kylän asukas HH, vieras mies.
HH: - Hei!
Mies: - Hei. Tuota, missä teillä on saunat?
HH: - (kummastuneena) Täällä sivussa.
Mies: - Vai niin. Olen täällä tarkastamassa hissien kuntoa, mutta eihän teillä taida olla hissiä tässä talossa.
HH: - Eipä ole hissiä, ei.
Mies: - Mutta ei täällä varmaan hissiä tarvittaisikaan, kun ei näy olevan asukkaita kovin paljon.
HH: - (ällistyneenä - talo on sentään kylän suosituimpia ja varmasti aivan täynnä) ??? Käsittääkseni tämän talon jokaisessa huoneistossa asutaan.
Mies: - Ei siltä vaikuta. Eihän ovissa lue edes asukkaiden nimiä!
HH: - (ei tiedä, itkisikö vai nauraisiko) ...
Mies: - Tulin siihen tulokseen, ettei hissiä tarvita, kun asukkaita on vain alimmissa kerroksissa! Vain alakerrosten asuntojen ovissa oli nimilaput.
Ainakin hänen päättelyketjunsa on aukoton!
Mutta voinko olla varma, että hän tosiaan oli hissitarkastaja, kun hänellä ei ollut nimilappua rinnassaan? Ei hänellä varmaan ollut nimeä ollenkaan, kun sitä ei lukenut missään. Vai onko hissitarkastajien vaihtuvuus yhtä suurta kuin Kylän asukkaiden - siksihän niitä nimilappuja ei anneta?
Mikä lie valetarkastaja. Danny Kaye oli uskottavampi.
Henkilöt: kylän asukas HH, vieras mies.
HH: - Hei!
Mies: - Hei. Tuota, missä teillä on saunat?
HH: - (kummastuneena) Täällä sivussa.
Mies: - Vai niin. Olen täällä tarkastamassa hissien kuntoa, mutta eihän teillä taida olla hissiä tässä talossa.
HH: - Eipä ole hissiä, ei.
Mies: - Mutta ei täällä varmaan hissiä tarvittaisikaan, kun ei näy olevan asukkaita kovin paljon.
HH: - (ällistyneenä - talo on sentään kylän suosituimpia ja varmasti aivan täynnä) ??? Käsittääkseni tämän talon jokaisessa huoneistossa asutaan.
Mies: - Ei siltä vaikuta. Eihän ovissa lue edes asukkaiden nimiä!
HH: - (ei tiedä, itkisikö vai nauraisiko) ...
Mies: - Tulin siihen tulokseen, ettei hissiä tarvita, kun asukkaita on vain alimmissa kerroksissa! Vain alakerrosten asuntojen ovissa oli nimilaput.
Ainakin hänen päättelyketjunsa on aukoton!
Mutta voinko olla varma, että hän tosiaan oli hissitarkastaja, kun hänellä ei ollut nimilappua rinnassaan? Ei hänellä varmaan ollut nimeä ollenkaan, kun sitä ei lukenut missään. Vai onko hissitarkastajien vaihtuvuus yhtä suurta kuin Kylän asukkaiden - siksihän niitä nimilappuja ei anneta?
Mikä lie valetarkastaja. Danny Kaye oli uskottavampi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
