Everything's already been composed

Tänä kevätflunssien ja siitepölyistä aiheutuvien allergiaoireiden aikana nenänniiskutuksesta ja aivastelusta voisi helposti säveltää konserton. Vaikka eiköhän joku muu ole ehtinyt ensin. Everything's already been composed, kirjoitti jo Wigwam parhaan levynsä Beingin (1974) kansiteksteissä.

Muuan teatterisäveltäjä laati vuonna 1961 musiikkia V. S. Naipaulin kirjasta Talo mr Biswasille (1961, suom. 1984) tehtyyn teatterisovitukseen. Musikaali ei valitettavasti koskaan tullut valmiiksi, ja suurin osa sävellyksistä ja sanoituksista unohtui.

Eräs musikaalin lauluista, Bad Sign, Good Sign, jäi kuitenkin elämään. Lukija, Sinäkin ehkä tunnet tämän laulun. Sen melodia kulkee intialaisittain enimmäkseen kromaattisesti. Musikaalissa laulun säestyksenä olisi soinut sitar. Laulajalla on kaikki huonosti: hän on syntynyt epäonnen tähtien alla ja vieläpä väärinpäin, hänen isänsä on hukkunut lampeen, ja kaiken lisäksi muut ovat huolissaan hänen ikävästä niiskutuksestaan. Tunnistatko sanat? Laulu alkaa näin:
I was born with this unlucky sneeze
And what is worse I came into the wrong way round.

En minäkään olisi välttämättä tunnistanut kappaletta, jos en olisi kuullut sävelmää.

Säveltäjä sai nimittäin aivan toisenlaisen sävellyskeikan ja hoksasi käyttää Bad Sign, Good Signin melodiaa hieman muunneltuna. Nyt tämä Monty Normanin naukuva sitarbiisi on soinut aggressiivisin kitaroin ja voimakkain orkestroinnein koko maailman valkokankailla pian viidenkymmenen vuoden ajan James Bond -elokuvien tunnussävelmänä. Tiitididi-diidididi-tiitididi-diidididi...

Kyllähän tekin kaikki kuhilaan tunnette!

Löysin kirjahyllystä hilpeän teoksen, jota en tiennyt meillä olevankaan. Opus on Otava-valistuksen kustantama Kotiseutu ja isänmaa, historian kuvauksia kansakoulun keskiluokille. Tutkin aina kiinnostuneena vanhoja kirjoja ja lehtiä, mutta vanhoista oppikirjoista olen erityisen innoissani. Mitkä olisivat parempaa ajankuvaa kuin oppikirjat ja aikakauslehdet!

Kirja kertoo sekalaisesti ja koomisen infantiilein asentein maamme elosta ja olosta. Luvut eivät asetu mihinkään selkeään järjestykseen: peräkkäin kerrotaan esimerkiksi puuteollisuudesta, Lönnrotista, Porthanista, lappalaisista, wanhoista kylistä, papeista ja kaupungeista. Iloinen sekamelska päättyy jostain käsittämättömästä syystä tarinaan egyptiläisistä. Todella kotiseutuista ja isänmaallista.

Tämä professori Einar W. Juvan, kouluneuvosten K. Merikosken ja A. Salmelan sekä opettaja Eino Keskisen "oppikirja" on minusta aivan luokaton. Teksti on kamalaa, sekavaa ja keskeytyy toisinaan hölmöihin aktivointikysymyksiin, jotka opettaja olisi varmasti itsekin hoksannut tehdä. Monissa kohdissa viitataan raamatunhistoriaan tai yleistietoon ("Kyllähän tekin kaikki kuhilaan tunnette!"). 

Susista kertovassa luvussa (!) aletaan yhtäkkiä tarinoida jostakusta "väkivahvasta Mikosta", joka aikoinaan paini suden kanssa tuntikausia ja voitti. Lapset, juuri tätä kannattaa kokeilla kotona! Lisäksi mainitaan "susien tappamista helpottavat sudenkuopat":

"Sattuipa joskus ihminenkin pimeässä putoamaan kuoppaan, jossa jo ennestään oli susi. Se ei ollut hauskaa."

Kyllä on lukijoilla varmasti ollut naurussa pitelemistä.

Lempikohtani on kuitenkin luvun "Vanha kylä" lopussa:

"Vähitellen kirkonkyläläiset tunsivat olevansa arvossa ylempänä kuin syrjäkyläläiset. Siihen tuntui olevan näkyvääkin perustetta, kun kirkonkylän taloista muutamat olivat maalatut, vaikka syrjäkylissä talojen maalaamista ei ollut vielä ajateltukaan. Kirkonkyliin pesiytyi myös monenlaisia tyhjäntoimittajia, joita vakavat syrjäkyläläiset halveksivat. Jo varhain syntyi jännitystä kirkonkylän ja syrjäkylien kesken."

Eniten minua innostaa tie

Eilen kuuntelin tarkasti kaikkea. Kuulinkin paljon.

Taitoniekantiellä oli kaksi iäkästä rouvaa päiväkävelyllä. Ensimmäinen kulki itse, toinen tukeutui rollaattoriin. Ohittaessani heidät kuulin ensimmäisen toteavan lakonisesti: "Ei sitten jorattu." Ei hymyn häivääkään, ei pienintäkään naurahdusta. Kunpa tietäisin, mistä rouvilla oli puhe!

Palatessani myöhään yöllä kotiin samaisella Taitoniekantiellä liikkui runsaasti kansainvälisiä opiskelijoita. Rentukan Stammtisch-kemut olivat päättymässä, mikä näkyi ja kuului pitkänkin matkan päähän, kuten tavallista. Ensiksi vastaani pyöräili neljän espanjaa ja englantia puhuvan nuoren joukkue. Heidän iloiset huutonsa sekoittuivat öiseen lintujen lauluun.

Neito 1: Oh Finland! I love Finland!

Nuorukainen 1: Muy bien Finland!

Neito 2: This is so cool! Finland, Finland!

Nuorukainen 2: Muy bien, muy bien, so cool!

Neito 1: (huomaa HH:n ja vilkuttaa) Hello, friend!

HH: Hello! You like Finland, do you?

Neito 1: We LOVE Finland so much!

Nuorukainen 2: Muy bien, muy bien, love Finland!

HH: That's right! (heiluttaa käsiään) Wuhuu!

Nuoret: (nauravat ja huutavat) Wuhuu! We love Finland! Muy bien!

Seuraavaksi kohtasin ranskaa puhuvan kolmikon. En saanut selvää heidän keskustelustaan, ennen kuin kuulin nuorukaisen huikkaavan kahdelle neitokaisseuralaiselleen, että minäpäs sanon jotakin tuolle tyypille.

Nuorukainen: Ça va?

HH: Ça va bien, très bien! Et toi?

Nuorukainen: (hämmästyneenä) Très bien, très bien!

[Ranskaa osaamattomille lukijoilleni kerrottakoon, että edellä esitetty sananvaihto vastaa suomen "mitä kuuluu - mitäpä tässä, hyvää, entä itsellesi - oikein hyvää" -keskustelua.]

Jatkoin matkaani hihitellen ja kuunnellen, kun nuorukainen selitti ystävättärilleen (ranskaksi siis), että on tämä Suomi ihmeellinen maa. "Uskomatonta. Kuljemme keskellä yötä pimeällä kadulla, sanon vastaantulijalle ça va, ja hän osaakin vastata. Eihän Suomessa kukaan puhu ranskaa!"

Rikas mies jos oisin

Noin kolme- tai nelivuotias poika oli äiteineen takanani kaupan kassajonossa. He kävivät jokseenkin seuraavanlaisen keskustelun. Minä nauroin itsekseni.

Poika: Äiti, mä maksan.
Äiti: Ei sulla oo rahaa. Ota tosta nyt muovikassi.
Poika: Äiti, mut mä haluun maksaa.
Äiti: Et sä voi, kun pitää olla rahaa. Mä maksan.
Poika: Mut kun mä haluun! Äiti, mä haluun maksaa!
Äiti: Maksa sitten kahdenkymmenen vuoden päästä.
Poika: Äiti, sä sanot aina noin, että kahdenkymmenen vuoden päästä. (Ottaa alistuneena muovikassin ja antaa äidin maksaa.)

Tevje halusi rakentaa portaita ja hankkia siipikarjaa. Olisi hän varmaan äitinsä ostoksetkin maksanut.

Tässä vastaus

Hyvä lukija,

jos olet joskus miettinyt, mitä elämälläsi tekisit, lue tämä blogikirjoitus. Linkki ohjaa Sinut uudehkoon ja varsin mainioon Samuraikettu-blogiin ja tarjoaa sinulle paljon enemmän vastauksia kuin mitä 42 on.

"Aloita brainstormaus joka ei lopu paperin reunaan, vaan jatkuu aina vaan."