Paperikantisen kirjan viehätys

Moni kirja päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä. Ja esimerkkiteoksemme todellakin on!

Arvoisa äitini M lähettää minulle usein postipaketteja ja tapaa sisällyttää niihin kaikenlaista kampetta. Viimeksi hänen piti lähettää minulle vain capo (kooltaan 8 x 8 x 2 cm), mutta kuinka ollakaan, saapunut paketti oli kooltaan noin 40 x 30 x 10 cm. Capon toveriksi hän oli pakannut mm. vaatteita, minulle neulomansa villasukat sekä kaksi kirjaa, kirpputorilta löytämänsä Pertti Virtarannan Kynällä kylmällä – kädellä lämpimällä sekä Seikkailijatar-nimisen viihderomaanin. Viihderomaanin saatteeksi hän mainitsi, että se on silkkaa roskaa (hän oli varoiksi lukenut kirjan ensin) ja että voisin heittää sen vaikka roskiin. Vai niin.

Täm on juuri sitä miltä näyttää.

Viihdekirjallisuuden tuntemukseni on heikohkoa. Olen toki lukenut Mika Waltaria, Maiju Lassilaa ja jopa muutaman Twilight-kirjan, mutta muuten en juuri tunne ajanvieteromaaneja. Jos minun pitäisi nimetä hauskin lukemani proosateos, se olisi Anna Karenina, jota lukiessani nauroin katketakseni. Se vei voiton jopa Seitsemästä veljeksestä.

No. Suhtauduin epäileväisesti tähän Seikkailijatar-taskukirjaseen. Ymmärsin kuitenkin, että sitä kannattaa ainakin vilkaista, koska äitini oli lähettänyt sen. (Hän aina haukkuu muutenkin kaikki lukemansa kirjat.) Takakansitekstistä ilmeni, että kyseessä on romanttinen, historiallinen kertomus, jossa sivutaan Koillisväylää (mikä tietysti kiinnostaa mäntsäläläistä A. E. Nordenskiöldin tuntijaa). Kansi oli kuitenkin kuin pahimmanlaatuisesta harlekiinikirjasesta. Hylkäsin sen lukemattomien kirjojen kasaan.

Vaadittiin flunssa ja täydellinen kyllästyminen kaikkeen muuhun käsillä olevaan, ennen kuin päädyin selailemaan romaania. Nyt lukija varmaan arvaakin, että tietysti rupesin lukemaan sitä, ja selvittyäni ensimmäisestä luvusta lukuisten kirjoitustyyliin liittyneiden "eeeeei, eeeeei, eeeeeiiiii" -tuskailujen jälkeen olin koukuttunut.

Enää häiritsivät halvan näköiset kannet. Ongelmaan oli kuitenkin helppo ratkaisu: vanhahtava keltainen paperi ja arkastelutarvikkeisto.

Klassikko - tai sitten ei.

Pikaisen askartelun ja mittausvirheiden jälkeen olin saanut valmiiksi "Hirmuisen SIVISTYNEEN JA ASIALLISEN NÄKÖISET kannet". Tällaista kirjaa kehtasi kuljettaa mukanaan yliopistollakin ja syventyä seikkailukertomukseen tauoilla.

Takakannen sitaatit eivät osuneet ihan kohdilleen.

Jostain syystä tällaisin kansin varustettu kirja herätti suurta hilpeyttä opiskelijatovereissani. Monilla oli kokemuksia erilaisten kirjojen piilottelusta toisten sisälle. Kaikki toki myönsivät paperikantisen kirjan viehätyksen.  Lisäksi mattapintainen, hillitynsävyinen paperi näyttää mukavalta ja tuntuu miellyttävältä kädessä.

Samoja kansia voinee käyttää muissakin taskukirjoissa.

Naurettavia seikkoja:
1) Yltiöpäisen vakava suhtautuminen viihdekirjallisuuteen ja kirjamaun synnyttämiin vaikutelmiin.
2) Irtokansien askartelu.
3) Miksi sitä surkeaa kirjaa piti ruveta kärräämään mukana?
4) Miksi tästä piti kirjoittaa?
5) Anna Karenina!

Mutta hei, ei tällaisia temppuja voi harrastaa sähkökirjojen kanssa. Ei ketään kiinnosta, mitä tekstiä toisen ihmisen elektronisen läpyskän ruudulla vilistää. Toisen mukana oleva kirja sen sijaan tuntuu kiinnostavan monia. Kyllä minäkin tarkkaan katson, mitä lähimmäiset lukevat.

Kauniin päivän soundtrack

Kevät on täsmällinen vuodenaika. Se alkaa tarkalleen 1. maaliskuuta. Näin tapahtuu myös karkausvuonna, kuten nyt: talvi kesti päivän pidempään.

Auringonpaiste, hetkessä sulava lumi, päähän tippuvat räystäät ja sirkuttavat linnut (sekä hiihtoloma!) aiheuttavat toinen toistaan iloisempien sävelmien putkahtelemista päähän. Samoin kuin kevätaurinko paistaa sisään likaisimmistakin ikkunoista (ja etenkin niistä), voit nyt Sinäkin, hyvä lukija, kurkistaa pääni Bumtsibum-osaston sisään ja harjoittaa hieman salakuuntelua. (Ks. myös noin vuodentakainen tilanne "naisen pään sisällä" vastauksena suurimpiin kuuluvan idolini Markus Kajon blogiin.)

Tässäpä tämä. Ollos hyvä: kauniin päivän soundtrack (suom. ääniraita).

1. Astrud Gilberto: It's a Lovely Day Today

2. Jacques Brel: La valse à mille temps

3. Wigwam: Greasy Kid's Stuff

4. M. A. Numminen: Tikka Tuulispää

(Koko levy Swingin kutsu on sellaista päivänpaistetta, että sitä voisi nauttia D-vitamiinin sijaan.)

 

5. Simon & Garfunkel: Flowers Never Bend with the Rainfall

 6. Slapp Happy: Michelangelo

(Ja Strayed!)

7. Blues Section: Semi-circle Solitude

8. Ruth Etting: Button Up Your Overcoat

(Ja tietysti Bonzo Dog Doo Dah Bandin versio!)

9. The Karelia: Love's a Cliché

10. Olavi Virta: Sydänsuruja

11. Heli Keinonen: Laskettakkua brihat hebot

12. Yona: Maantien laitaa

13. Belle & Sebastian: Jonathan David

14. Georg Malmstén: Aallokko kutsuu 

(Kalasaaren kaunis Anni veisi voiton, mutta sitä ei valitettavasti löydy YouTubesta.)

Viimeiseksi kaikkein pahin korvamato,

15. Pilita Corrales: Rosas Pandan

Šiivilän joulukalenteri lentää kuin Šiivilä

Pilailuhenkinen kansanmusiikkiyhtyeemme Šiivilä innostui ennen joulua irrottelemaan käsinukeillani. Jäsen Rebo asetteli kilisevät sormisymbaalit apinan kätösiin, ja kas, uusi hahmo oli syntynyt. Veikeää, lautasia hakkaavaa apinaa oli kuvattava videolle. Tuloksena syntyikin kokonainen joulukalenteri.

Šiivilän joulukalenterista on tullut jonkinlainen hitti. Sitä katsovat lapset, teinit ja aikuiset. Lapsukaisia kuulemma viehättävät murisevat karhut ja söpöt eläimet. Teinejä huvittaa elukoitten lievästi anarkistinen ote ja taipumus erilaisten hokemien käyttöön. Onpa joissakin jaksoissa (luukut 14 ja 21) myös Taistelu-Jaska-vaikutteita. Aikuiset taasen huomaavat kalenterista yhteiskunnallisia ja sosiaalista käyttäytymistä problematisoivia sävyjä. Ensimmäinen syväanalyysi on ilmestynyt hiireltä. Muutenkin on ollut äärimmäisen kiinnostavaa kuulla kommentteja ja tulkintoja luukkujen sisällöistä. Lisäksi on hauska huomata, kuinka absurdiin taipuvainen huumori puree kaikenikäisiin.

Joulukalenteri on pian lopussa. Sitä on ollut hirmuisen hauska tehdä. Vielä hauskempaa on, kun esimerkillinen äitini Ihme-Mirkku innostui kalenterista niin, että toimitti minulle vielä lisää käsinukkeja ("Taunot" eli Mauno, Rauno, Kauno, Esko ja Hubert). Savolaisen kettuhahmon ilmestyminen joukkoon oli puolestaan henkilö E:n ansiota. Ensimmäiset jaksot nähtyään hän antoi oman käsinukkekettunsa Revolle ja totesi, että sillä voisi olla käyttöä.

Näyttää siltä, että käsinukkeilu tulee saamaan jatkoa. Ei tätä malta nyt lopettaa, kun homma on sopivasti lähtenyt käsistä.

Murrenäytteestä näennäiseksi kansanlauluksi

Lähi- ja etäsukukielisiä murrenäytteitä sisältävät kirjaset ovat oikea aarreaitta perinnetietoiselle biisintekijälle. Tänään väsäsin valmiiksi suunnittelemani laulun ketusta, joka huijaa muuatta ukkoa. Tarina perustuu eteläkarjalaiseen murrenäytteeseen, joka löytyy SKS:n Näytteitä uralilaisista kielistä III:sta. Näinkin voi fennisti opiskella sukukieliä.

Innostuin jutusta niin, että äänitin heti demon. Säestyksenä soivat viulu ja munniharppu. Johan niiden soittoa on kaksi viikkoa tullutkin harjoiteltua!
Tästäpä biisin Rebo kuolluon voi jo kuunnella. Näennäistä kansanmusiikkia esittävä yhtyeeni Šiivilä päätynee esittämään tätä laulua. (Muokkaus: Eipä tullutkaan tästä Šiivilä-biisiä. Sen sai sooloprojektini Helakka.)

Päivitys 26.2.2012:
Olen lueskellut karjalankielisiä oppikirjatekstejä ja "sananpolvia". Yllättävän paljon materiaalia löytyy netistä! Helppo opetella uutta kieltä. Ja eikö löytynyt taas yksi versio sadusta Vijzas rebo. Kuulostaako tutulta?

Ylioppilaskuntanarkootikko

Blogissa on ollut vähän hiljaista, koska en jaksa nykyään istua kovin paljon tietokoneen ääressä. Ja toki opetusharjoittelutkin vaikuttavat asiaan.

Siispä hyödynnettäköön muita tekstejä. Tässä on esittelyni SYL:n vaalikoneesta. Kyllä vain, olen taas ehdokkaana, nyt kolmatta kertaa Jyyn edustajistovaaleissa (nro 130). Ja tietysti myös Kortepohjan asukasneuvostovaaleissa (nro 10). Ylioppilaslehtemme Jylkkäri niputti minut tästä hyvästä jo fossiilien kunniakkaaseen joukkoon. Mikäs siinä. Palkittiinhan minut jo viime vappuna (2011) Jyyn hopeisella harrastusmerkillä. Työni ylioppilaskunnan hyväksi on siis noteerattu hyvissä ajoin, mutta ei minusta näin vähällä eroon päästä.

Muistathan äänestää, jos Sinua on äänioikeudella siunattu!

* * * * *

Terve! Olen Heli Hämäläinen ja viidettä vuotta koukussa ylioppilaskuntatoimintaan. Aloin vetää JYY:tä heti yliopistoon tultuani, ja addiktio vain pahenee. Siksi olen nyt kolmatta kertaa ehdokkaana Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajistoon.

Toki taipumukset yhteisten asioitten hoitoon olen saanut jo geeneissä ja äidinmaidossa. (Tässä taas nähdään, ettei äitien kannattaisi raskausaikana ajatellakaan politiikkaa, kun tulos on tämä.) Olen lapsesta saakka nuuhkinut vaalijulisteitten liimaa ja imeskellyt värikkäitä puoluekaramelleja. Kouluaikana olin jo aivan menetetty tapaus. Nuorena seura alkoi tehdä kaltaisekseen, kun ajauduin epämääräisiin nuorisopoliittisiin piireihin. Opiskelemaan tulo ja muutto kotoa Mäntsälästä ajoivat minut lopullisesti ylioppilaskuntanarkootikkojoukkoihin. JYY on todella koukuttava ja päihdyttävä seurapiirihuume.

JYY:n lisäksi olen opiskeluvuosinani tutustunut aineisiin nimeltä KVAT, ASN, JOK ja K-S-KeNut. KVAT eli Kortepohjan vapaa-aikatoimikunta piti minut sopivilla kierroksilla parin vuoden ajan, kun vedin toimintaa täysillä suoniin. ASN eli (Kortepohjan ylioppilaskylän) asukasneuvosto on tutustuttanut minut joukkoon muita HC-kyläläisiä. JOK ja K-S-KeNut ovat keskustalaista ruohonjuuritason nuoriso- ja opiskelijameininkiä, jossa on hyvä pössis ja josta jää suuhun hyvä maku.

En kykene pysymään poissa sieltä, missä tapahtuu ja missä hoidetaan hommia. Pyörin toinen toistaan epämääräisemmissä nuorisopoliitikkoporukoissa ja diilaan päänsisäistä huttua eteenpäin. Minulla on laajat vaikutuspiirit ja verkostot, ja tiedän aina, mistä ja keneltä mitäkin kamaa saa. JYY:tä vetävä joukko on melko tiivis, ja samasta addiktiosta kärsiviltä on helppo saada tukea. Me toimimme yhdessä.

Vaikka JYY-touhut saattavat kuulostaa vastenmielisiltä, ainakaan minun takiani ei kannata huolestua. Tiedän, että jos en saa enää JYY:tä, voin aina ryhtyä kiskomaan jotakin muuta. Kyllä sitä aina jostain saa potkua ja sisältöä elämään. Mutta nyt kiinnostaisi kovasti edetä JYY-nappien nappailusta vihdoin vahvempiinkin aineisiin, kuten JYY:n hallitukseen.

Olisin iloinen, jos voisit auttaa minua saamaan haluamani. Tiedät, kuinka nämä hommat toimivat: kaltaiseni ihmiset pysyvät poissa pahanteosta, kun meillä on jotakin, joka saa meidät pilviin. Voit sulkea silmäsi ympärilläsi rehottavalta JYY-bisnekseltä, mutta muista, että näissä piireissä pyörivät sinunkin hynäsi. Ja muista, että pennosillasi voidaan saada aikaan myös monenlaista hyvää. Ole hyvä ja heitä edustajistovaalien äänestyslippuun 130,- ja asukasneuvostovaaleissa täysi kymppi. Kiitos!