Kaskukirjaprojekti on Akateemisesti hauskaa

Tiesitkö, että kirjoitan kirjaa? Muun muassa sen vuoksi tässä blogissa on ollut kovin hiljaista.

Kirjaprojektiani voi seurata sille omistetussa blogissa Akateemisesti hauskaa. Tuloillaan on kaskukokoelma Jyväskylän yliopistoon ja opiskelijaelämään liittyvistä muistoista. Jos olet JY:n entinen tai nykyinen opiskelija tai henkilökuntaa, kannattaa vilkaista, mistä on kyse!

Yläkaupungin Yö näytti taas Jyväskylän parhaat puolet

On kyllä aivan mahtavaa, että Jyväskylässä on Yläkaupungin Yön kaltainen tapahtumien kudelma. Meiningin akateeminen hipsteriys ei tietenkään miellytä kaikkia, eivätkä kaikki tykkää siitä, että kaupunkilaiset järjestävät toisilleen ilmaista taide- ja kulttuuriohjelmaa. Esimerkiksi nimimerkki PysynLutakossa tiivistää tapahtuman idean Suomi24-keskustelupalstalla seuraavasti:

On bändejä joista kukaan ei ole kuullut ja jotain taidepajoja morjens

Minä kuitenkin tykkään matalan kynnyksen yhteisöllisestä ilmaisohjelmasta. Kirjoitin tämänvuotisesta festivaalista ylistävää palautetta ensin Facebookiin, mutta päätin julkaista saman tekstin myös blogissani. Kirjoituksen myötä haluan lähettää lämpimät kiitokseni järjestäjille ja esiintyjille.

* * * * *

Ensinnäkin esityksille oli valikoitunut enimmäkseen täydelliset esityspaikat. Huimaava nuorallakävely oli juuri sitä, mitä en ole koskaan kuvitellut näkeväni yliopiston kirjastossa. Lounaispuistossa esiintyneet yhtyeet, kuten muusikoiksi opiskelevien bändit ja Minä en ole kala, täyttivät lavan ja puiston ihan kevyesti. Käsikellot soivat Seminariumin juhlasalissa niin riemukkaasti, ettei paremmasta väliä. Juomatehtaan studio oli sopivan intiimi Mielettömän sitruunan improon.

Toiseksi ohjelman aikataulutuksessa oli hienosti otettu huomioon tarvittavat siirtymät ja roudaukset. Tällaisessa ohjelmaa pursuavassa tapahtumassa on minusta hirmuisen tärkeää, että esitykset pysyvät aikatauluissa, koska yleisö siirtyilee paikasta toiseen ennakkotietojen perusteella. Hienoa myös, että yleisömagneettien (esim. Må Pyton) edelle ohjelmaan oli jätetty sopivasti väljyyttä, jotta väki ei joutunut rynnimään edellisten katsojien paikoille.

Kolmanneksi ihailen YY:n ennakkotiedotusta. Ohjelmalehtinen on minulle mieluisin formaatti perehtyä illan tarjontaan, mutta nettisivuja ja etenkin esiintyjien esittelyjä on myös kiva penkoa. Huippua, että nettisivuilla pystyi tähdittämään kiinnostavimmat ohjelmat ja jakamaan tärpit vaivattomasti. Kun pohjatyöt on hyvin tehty ja ohjelmaan voi luottaa, on helppo räätälöidä itselleen loistava elämysilta. Ja yhtä helppo on muuttaa suunnitelmia lennosta.

Neljänneksi on kertakaikkisen huikeaa, miten rentoja ja hyväntuulisia ihmisiä kaupunkilaisista kuoriutuu tällaisen tapahtuman ajaksi (jotkut toki ovat sellaisia muulloinkin). Jopa vessajonoissa tuntemattomat tyypit nauravat ja LAULAVAT yhdessä. Viihtyvyyteen vaikuttaa tietysti eniten seura: mitä mainiompi porukka, sitä enemmän kierroksesta nauttii. Siitä kiitokset omalle YY-seurueelleni!

Onnistuimme luovimaan itsemme kaikkiin valitsemiimme esityksiin täsmälleen haluamillemme paikoille, mikä tietenkin edellyttää pitkällistä YY-kokemusta, taktikointia ja tilannetajua. Käsikellokonsertin näennäinen rauhallisuus sai täysin uusia sävyjä, kun istuimme puolen metrin päässä esiintyjistä ja saatoimme hypnotisoituneina seurata käsikellistien uskomattoman nopeita kellojenvaihdoksia. Hurjissa tempoissa oli myös vaaran tuntua, varsinkin kun sain kellistiltä vauhdissa lipsahtaneen malletin päin näköä. Samoin Må Pytonia en ole koskaan nähnyt niin likeltä kuin nyt. Suosikkisuomennokset saivat uutta potkua kokonaisvaltaisesta aistinautinnosta, kun läheltä kuuli valloittavan falsettilaulun, näki silmien välkkeen ja sai haistaa metsurin hien hajun.

Yläkaupungin Yö ja kaupunkimme kulttuuriväki, these are a few of my favourite things.

* * * * *


Kierroksemme Yläkaupungin Yössä 16.5.2015

• Aloitimme haahuilemalla kampusalueella ja katselemalla slackline-tasapainottelua.
• AO Jazz Orchestra Lounaispuistossa toi mieleen kaikki iloiset koulujen ja musiikkiopiston kevätjuhlakonserttimuistot.
• Yhteispeliä – ISOn Tanhuujat & Jyväskylän kansalaisopiston pelimannit Lounaispuistossa vetivät tuttuja tanhuja. Ehdimme seurata vain pari ensimmäistä numeroa.
• Mieletön sitruuna Juomatehtaan studiossa oli ihan mieletöntä settiä! Improseurue esitti paljon hauskoja lauluja ("En saa pyykkivuoroa") ja jopa improvisoidut Euroviisut. Israelin edustajan (Perttu Puranen) mieleenpainuva etninen melodia voitti ja Ruotsin Åken (Siiri Lehtonen) sympaattinen löpöhaniesitys oli mainio kakkonen. Ylipäätään mikä tahansa, mitä Perttu Puranen sanoo tai tekee, on hervottoman hauskaa.
• TPO All Stars Band Lounaispuistossa aiheutti suunnattoman bändinuoruusnostalgiavyöryn esittämällä muun muassa Hotel Californian ja Laylan. Törkeän taitavia laulajia ja kitaristi!
• Slackline yliopiston kirjastossa oli siis kirjaston aulaan 3. kerrokseen viritelty nuora, jossa useampikin miekkonen kävi tasapainoilemassa. Ihanaa sirkustunnelmaa ja kollektiivista hengenhaukkomista.
• Lauluyhtyemme Heikko aste lauloi yhden biisin Lounaispuistossa. Ainakin järjestysmiehet olivat innoissaan.
• Minä en ole kala Lounaispuistossa soitti Ultra Bra -covereita ja antoi erinomaisen käsityksen siitä, millaista olisi ollut päästä sukupolvemme suosikkiyhtyeen keikalle. (Löysin Ultra Bran vasta silloin, kun se lopetti.) Jäätävän hyvä basisti ja riehakas kosketinsoittaja jäivät parhaiten mieleen.
• Nautimme lämmittävää välipalaa Tiliassa. Sonaatilta loistoidea pitää Tilia auki iltaan saakka ja tarjota maittavia ruokia!
• Siberia Dance Crew X-rakennuksen edessä käytiin tsekkaamassa vain nopeasti, kun ensimmäisessä tanssiryhmässä tanssi kaverin kaveri.
• Capoeira Força Natural Ryhtilässä oli taidokkaasti viimeisteltyä kamppailuakrobatiaa ja tanssia. Bateria soittaa ihan tolkuttoman hyvin yhteen, esiintymisvaatteet oli valittu viimeisen päälle ja esityksen uhkapeliteema näkyi hauskasti myös setelin näköisissä mainosflaijereissa. Capoeiristat ovat niin kauniita nuoria ihmisiä, että heitä voisi luulla vampyyreiksi, jos ei paremmin tietäisi.
• Kävimme nuuhkimassa paistotuoksuja ja harrastamassa jonottamista Seminaarinkadulla. Vesa opetti mainion seisoskelutanssin!
• Lauluyhtyeemme Heikko aste lauloi yhden biisin A-rakennuksen kierreportaissa. Testasimme, mitkä portaat sopisivat parhaiten keikkapaikaksi.
• Käsikello-orkesterit Kide ja Clarabella Seminariumissa onkin kehuttu jo aiemmin tekstissä. Myrskyluodon Maijasta oli erityisen hieno sovitus, samoin eräästä taiwanilaisesta kansanlaulusta. Mahtavaa, että yleisö pääsi esitysten jälkeen kokeilemaan käsikelloja! Nyt tiedän jälleen yhden soittimen, jota haluaisin soittaa orkesterissa.
• Må Pyton Seminariumissa ihastutti ja nauratti, kuten aina ennenkin. Monty Python -suomennosten nokkeluus jaksaa huvittaa kerrasta toiseen. Nerokasta kääntää Henry Kissinger Urho Kekkoseksi! Uusia biisejä taisivat olla myös Money Song ja Eric the Half-a-Bee eli "Eerikin iltatee", tai niitä en ainakaan muista kuulleeni aiemmin. Må Pyton oli jokseenkin täydellisen illan täydellinen päätös.

Eläinkalligrafiaa

Mitä tekee henkilö, joka on lapsena piirtänyt enemmän hevosia kuin laki sallii ja on sittemmin liian kiinnostunut arabian kielen opettelusta? Hän hoksaa, että arabian ح-kirjain (ḥā) on kuin ilmetty hevosen korva ja että korvasta lähtien voi piirtää hevosen pelkillä hevonen-sanan kirjaimilla.

Oivallus ei ole mitenkään uusi. Arabikalligrafit ovat kautta aikain laatineet upeita kaunokirjoituskuvia. Esimerkiksi islamilaisessa taiteessa Koraanin tekstiä on kernaasti kirjoitettu ornamenteiksi vaikkapa kasveja jäljitteleviin muotoihin. Tai sitten on otettu jokin katkelma ja muotoiltu se joksikin eläimeksi. (Katsokaa vaikka Wikipediasta Islamic calligraphy tai Googlen kuvahausta arabic calligraphy animals.)

Innostuin ennen joulua piirtelemään hevosia ja muitakin eläimiä siten, että kirjoitin koko otuksen sen nimellä. Esimerkiksi venäläinen hevoseni koostuu pelkistä kirjaimista л, о, ш, а, д ja ь, ja kiinalainen hevonen on kauttaaltaan täynnä merkkiä 馬 (mǎ). Kuitenkin kiinnostavimmaksi osoittautui piirustella elukoita arabiaksi siten, että kirjoitan eläinsanaa kokonaisena yhä uudelleen. En siis lätki irtokirjaimia kenties sopivampiin paikkoihin vaan vääntelen ja kääntelen sanoja saadakseni ne asettumaan haluamaani muotoon.

Kas tässä kolme arabiankielistä luontokappaletta kalligrafiseen eläinkirjaan. Tunnistatko eläimet?

Kielipähkinä: tietynlaisia huvittavia yhdyssanaruokia

Jos nautit erilaisista kielipähkinöistä, vaivaa hetki päätäsi tällä keksimistehtävällä.

Keksitkö sellaisia (periaatteessa) syömäkelpoisia ruokalajeja, jotka täyttävät seuraavat kriteerit?

1. Ruokalajin nimi on yhdyssana.
2. Yhdyssanan molemmat osat eli määriteosa ja perusosa ovat jotain (periaatteessa) syötävää.
3. Yhdyssanan perusosa sisältyy kokonaisena määriteosaan.

Tällaisia ovat vaikkapa porkkanakana, (kesä-)kurpitsapitsa ja smetanaetana. Sen sijaan esimerkiksi retiisiriisi ei kuulu joukkoon, koska sana riisi ei sisälly retiisiin kokonaisena (RetIISI). Sitruunaruunaa, sakaalikaalia ja viillokkilokkia en ehkä maistaisi, mutta saa senkaltaisiakin ehdottaa – onhan syömäkelpoisen ja -kelvottoman muonan raja usein häilyvä, ja tässä on tietenkin kyseessä leikinlasku. Siispä mitä muita keksit?

Olen keräillyt näitä huvittavia yhdyssanaruokia vuodesta 2013. Auttavaa kielipäätään ovat tarjonneet toverini ja kurssilaiseni, mistä lämmin kiitos heille. Uusia ja hauskimpia yhdyssanakeksintöjä saa kernaasti listata vaikkapa tämän blogitekstin kommentteihin.

Kasvisruokia
kesäkurpitsapitsa
pinaattinaatti
sakaalikaali

Linturuokia
bakteeriteeri
etikkatikka
itikkatikka
leivosleivo
muikku-uikku
mustikkatikka
porkkanakana
sikanautakana
viillokkilokki

Kalaruokia
fusillisilli
seitikkisei

Liharuokia
fossiilisiili
kameliakameli
konjakkijakki
mammuttiammu (ammu on tässä 'lehmä')
opossumipossu
pekonikoni
pistaasiaasi
sitruunaruuna

Lisäkkeitä ja pikkuruokia
fenkolikolibakteeri
puurouhepuuro
sieni-ien
smetanaetana

Leivonnaisia
banaaninaan

Jälkiruokia
kalakukkolaku
silakkalakka

Juomia
melassilassi
muskottiskottiviski
pingviiniviini

Euroviisujen 2014 esikatselu

Kun pikkulinnut sirkuttavat ABBAn Does Your Mother Know'n kitarariffiä, on kevät ja aika perehtyä tämänvuotisiin euroviisuihin. Istukaa mukavasti, sillä tämä on pitkä sessio!

1. semifinaali

• Armenia: Aram MP3 – Not Alone

Miekkosella ja naikkosella on riitaa autossa. Välillä näytetään Tanskan viimevuotisen voittajajoukkueen husaaritakkeihin sonnustautuneitten muusikoitten keskivartaloita. Kaksi kolmasosaa biisistä kuulostaa lupaavalta jousiballadilta, mutta kolmannen minuutin alkaessa revitään käyttöön se ennalta-arvattavin musiikkityyli.

• Latvia: Aarzemnieki – Cake to bake

Ryhmä hippejä jammailee metsämökillä ja laulaja mainitsee Baker Streetin. Savolaiseen tapaan kakun leipominen on aloittamista vaille valmis. Eivätkö he tiedä, että the cake is a lie?

• Viro: Tanja – Amazing

Luulin, että Euphoria (2012) olisi jo kaluttu loppuun, mutta näköjään ei.

• Ruotsi: Sanna Nielsen – Undo

Ruotsalaiset hittinikkarit ovat keksineet uudehkon sävelkulun, josta tulee mieleen koripunonta ja Roy Orbisonin Crying ja jonka kaikki itseään kunnioittavat euroviisumaat sisällyttävät omiin esityksiinsä vuosina 2015–2017.

Vertaa Undon sävelkulkua...

... Roy Orbisonin biisiin Crying.

Kuten huomaamme tekemistäni ei-kovin-tarkoista nuottiesimerkeistä, kyseiset sävelkulut eivät olekaan kovin samanlaiset. No, tulipahan todistettua tämäkin.

• Islanti: Pollapönk – No Prejudice

Islannin verkkarimiehet soittavat ilomielistä rokkia löllykkä-Bätmän-henkisessä sarjakuvamaailmassa. C-osan backbeat ajaa pahiksetkin hyviksiksi, ja alussa vilautetaan Armenian tapaan Tanskan viimevuotisia marssirumpuja. Pitääkin selvittää musiikkikauppa Thomannilta, onko marssirummut myyty loppuun.

• Albania: Hersi – One Night's Anger

Luontodokumentissa esitellään luonnonvaraista sähkökitaristia ja muutamia tapoja ärähdellä laulaessa kuulostamatta vihaiselta.

• Venäjä: Tolmachevy Sisters – Shine

Neuvostoliiton aikana opittiin, että jos jotain jotain sattuu olemaan kaupan, sitä kannattaa haalia varastoon niin paljon kuin irtoaa. Identtisehkön näköiset laulajatyttöset ovat ostaneet kaupat tyhjiksi hehkulampuista. Valitettavasti taisi tulla virheinvestointi, koska ilmeisen kehnolaatuiset lamput poksahtelevat pitkin esitystä.

• Azerbaidžan: Dilara Kazimova – Start A Fire

Azerikaunottarella taitaa olla kisan hienoimmat mekot, ja ilmeisesti Veltto Virtanen pääsee heittämään papereita kulisseista harjoiteltuaan sitä ensin eduskunnan istuntosalissa. Muuten videossa pelataan öisen kaupungin ja soittimien estetiikalla.

• Ukraina: Maria Yaremchuk – Tick-Tock

Nais- Michael Jacksonit tanssivat valokeiloissa ja viheltävät tarttuvaa sävelmää, joka tuo mieleen Bond-elokuvien tunnussävelmät. Kappaleessa on niin paljon helposti kuunneltavaa populaaria ainesta ja 1960-lukulaista suurisilmäistä viattomuutta, että veikkaisin kappaleelle runsasta pistesaalista.

• Belgia: Axel Hirsoux – Mother

Belgian laulajana on Susan Boyle, mutta hän on nuorempi ja mies. Taustalla Edith Piafin haamu esittää pantomiimina klassisen kuvaelman "olen vankina lasisessa laatikossa". Biisi on klassinen paatosballadi, mutta laulajan ääni ei ole hullumpi.

• Moldova: Cristina Scarlat – Wild Soul

Dubstep on näköjään edennyt jo Itä-Eurooppaan saakka, joten voimme heittää hyvästit sen muodikkuudelle. Moldova luottaa kohtalokasääniseen naikkoseen ja goottisymboleihin (noitavehkeet, mustat hevoset, pöllyävä tomu, liehuvat kankaat). Tunnelmasta tulee mieleen Edgar Allan Poen novelli Ligeia, vaikka mitään egyptiläistä ei ole mukana.

• San Marino: Valentina Monetta – Maybe (Forse)

Monettakohan kertaa tämä Monetta on mukana kisoissa? Ilmeisesti kolmatta, jos olen pysynyt mukana laskuissa. Biisi on melkein sama kuin viimeksi, tai ainakin se käynnistyy yhtä hitaasti. Tämän vuoden euroviisumuotia on hengata hiekkarannalla iltapuvussa.

• Portugali: Suzy – Quero Ser Tua

Portugalin esitys sijoittuu myötähäpeän asteikolla tasolle "blondi Meiju Suvas laulaa lambadaa ja lihaksikkaat nahkahousuiset miehet soittavat isoja rumpuja taustalaulajien joikuessa ponnettomasti". Seuraavana myötähäpeän asteikolla on taso "vampyyrimaiset tyypit hyppivät ja heiluttelevat lippuja". Mutta katsos mokomaa, sillekin tasolle päästään tässä monipuolisessa varietee-esityksessä!

• Alankomaat: The Common Linnets – Calm After The Storm

Lauluduo, jonka miesosapuolella on oikeanlainen hattu, esittää versionsa biisistä Every Breath You Take.

• Montenegro: Sergej Ćetković – Moj Svijet

Pikkupojan lemmitty muuttaa pois, yhyy! Harmillisesti poju ei taida aikuisena olla enää yhtä suloinen. Onneksi poika saa rellestää kauniissa maisemissa ja muistella tyttöään. Musiikista en muista mitään.

• Unkari: Kállay-Saunders – Running

Rankasta perheväkivaltaa kuvaavasta videosta ja biisistä tulee mieleen jokin nuortensarja tai -elokuva.

2. semifinaali

• Malta: Firelight – Coming Home

Yllättävän mukava kantri-folk-ralli kertoo sodasta palaamisesta. Videon lopussa muistutetaan ensimmäisen maailmansodan syttymisestä olevan sata vuotta ja pyydetään muistamaan niitä, jotka eivät palanneet sodasta. Hämäännyin, koska osa videon kuvastosta (naisten valokuvat, keskitysleirivangit, osa vaatteista) liittyy toiseen maailmansotaan. Kumpaahan tässä tavoiteltiin? Toteutuksen anakronistisuuden lisäksi en pidä laulajattaren äänestä.

• Israel: Mei Finegold – Same Heart

Israelin neiti heiluu miekan kanssa ja laulaa aikovansa nylkeä kuulijan. Toivottavasti hän puhuu sinä-passiivissa. Olisin tykännyt enemmän, jos biisi olisi ollut täyttä hepreaa eikä paria säkeistöä lukuun ottamatta englanniksi.

• Norja: Carl Espen – Silent Storm

Sangen masentuneen oloinen miekkonen harjoittelee jeditaitojaan liikuttamalla vettä lasissa ja papereita ajatuksen voimalla. Voima ei ole vielä vahva hänessä, mutta onneksi sohvan takana lymyilevä Veltto Virtanen auttaa papereitten viskomisessa.

• Georgia: The Shin & Mariko – Three Minutes to Earth

Olipa kerran jengi georgialaisia.
– Hei, perustettaisiinko sellainen bändi, jossa kaikki soittavat eri musiikkityyliä ja mielellään myös eri tahtilajeissa, vanha mies kysyi muilta.
– Kiva idea, mutta entä jos en osaa soittaa mitään, kysyi etäisesti Oliver Jackson-Cohenia muistuttava nuorempi mies.
– Ei haittaa. Voit välillä lyödä pystyrumpua ja muun aikaa heilutella käsiäsi kuin siipiä, muut vastasivat.
– Mutta entä jos haluaisimme heitellä papereita ilmaan? Moni muukin euroviisumaa tarvitsee Veltto Virtasta esitykseensä, eikä hän ehkä ehdi meidän esitykseemme viskelemään papereita, huolehti kiharatukkainen nainen.
Georgialaisjengi oli suruissaan, kunnes paikalle lentää lehahti georgialainen taikalintu.
– Ei huolta, kuomat! Minä voin ajoittaa sulkasatoni kappaleen puoliväliin, taikalintu lupasi.
Ja niin georgialaiset saattoivat eläytyä musiikkiinsa onnellisina elämänsä loppuun saakka.

• Puola: Donatan & Cleo – My Słowianie - We Are Slavic

Kieli poskessa tehty ironis-nationalistinen slaaviräppi ja tyttösten suupielistä valuva maitotuote tuovat mieleen kotoisen Orkestar Bordurkamme biisin Jogurt Bordurian. Puolalaisten kansallisasut ovat upean värikkäitä, ja videosta opimme monia uusia tapoja hyödyntää folkloristisia kukkahuiveja.

• Itävalta: Conchita Wurst – Rise Like a Phoenix

Kauniitten ja rohkeitten Taylor on kasvattanut parran ja ottanut Lidlin makkaratuotemerkiltä kuulostavan taiteilijanimen. Videossa hän oikoo jäseniään American Pie -tyylisessä ruusunterälehtikylvyssä.

• Liettua: Vilija Matačiūnaitė – Attention

+ Laulajatar osaa laulaa todella nopeasti "down do-do-down down on your knees".
+ Laulajattaren luonnollinen hiusväri.
– Melkein kaikki muu. 

• Suomi: Softengine – Something Better

I must admit I was waiting for something better (from Finland and from UMK) but this is quite tolerable, though. Nuorten poikien tiukasti yhteen soittava rokkibändi erottuu edukseen semifinaalien melko tasapaksuista artisteista. Biisi muuttuu paremmaksi joka kuuntelukerralla (lopun särkyvää huutolaulua lukuun ottamatta), ja toistaiseksi suosikkikohtani on 1:27–1:29 soinnutuksensa ansiosta. Taustalaulu on niin jee jee, että voin jo kuulla, kuinka suomalaisten alakoulujen kevätjuhlissa pikkutytöt laulavat sitä herkillä äänillään ja bassoa pienemmät pojat tavoittelevat sointuja kieli keskellä suuta.

• Irlanti: Can-Linn (feat. Kasey Smith) – Heartbeat

Ehkä maailman tylsin esikatseluvideon idea on antaa tyhjäilmeisen naikkosen laulaa studiossa. Irlannin biisissä on hyvin irlantilainen kansanmusariffi, mutta kuinka ollakaan, se muistuttaa paljon viimevuotisen voittajan tinapillimelodiaa. No, onhan tämä perin eurooppalaista, että kaikki lainaavat kaikilta.

• Valko-Venäjä: Teo – Cheesecake

Juustokakut ovat ällöttäviä ja niin on myös tämä kappale. Samoin artisti. Ei muuta sanottavaa.

• Makedonia: Tijana – To the Sky

Venytetty Laura Voutilainen tanssii kuin Miranda Hart. Biisi kuulostaa hieman Suomen vuoden 2002 edustuskappaleelta Addicted to Youlta, josta on poistettu kaikki svengi.

• Sveitsi: Sebalter – Hunter Of Stars

Mitä ihmettä? Tykästyin tähän kappaleeseen ensikuulemalta! Pidän myös videosta, jossa ei todellakaan yliyritetä vaan käytetään juuri niitä ensiksi mieleen tulleita ideoita. Vihellys- ja viuluosiot ovat todella kivat. Kokonaisuus tuo mieleen samoin aidon luonnollisuuden ja tylsän tavallisuuden rajalla keikkuvat Seminaarinmäen mieslaulajat: onko "me teemme vain parhaamme" -tyyli hienoa vai hävettävää?

• Kreikka: Freaky Fortune feat. RiskyKidd – Rise Up

Kreikan torvihommat ovat mainiot, mutta laiskat lauluosuudet ja muu musiikki eivät sytytä lainkaan. Ei jaksaisi kuunnella kokonaan.

• Slovenia: Tinkara Kovač – Round and round

Hyvät naiset ja herrat, seuraavaksi tapaamme Artistin. Aluksi hän soittaa huilua ja sitten laulaa "I'm gonna show you how to breathe". En kyllä neuvoisi ottamaan vastaan hengitysneuvoja henkilöltä, joka hengittää mikrofoniin. Mutta hyvä yleisö, saamme seurata huimaa taikuutta: laulajan taakse ilmestyy orkesteri, ja lopuksi se häviää yhtä yllättäen. 

• Romania: Paula Seling & OVI – Miracle

Eivätkö nämä Euphoria-kopiokertsit ikinä lopu? Myös esityksestä tuli voimakas déjà vu: tämähän on ilmiselvä Clarissan ja Joshin Top of the World UMK:sta. Tylsyyttä onneksi hieman lieventää jännitys siitä, saako Paula laulettua melkein kymmenen tahtia pitkän äänen. 

Valmiiksi finaalissa

• Tanska: Basim – Cliche Love Song

Ah! Luulin jo, ettei näissä euroviisuissa ole yhtään vanhoihin täteihin vetoavaa söpöä nuorukaista laulamassa elämäniloista rallatusta. Näin pitkään piti odottaa! Funkkikitarasta kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.

• Espanja: Ruth Lorenzo – Dancing in the rain

Espanjan biisi ei ole ollenkaan niin tylsä kuin mitä olisi voinut odottaa. Kertosäkeistöön saisi hauskan lisäsäväyksen miksaamalla siihen vuoden 1968 euroviisuvoittajan La la lan kertsin. Sopisi täydellisesti.

• Italia: Emma – La Mia Città

Davidbowiemainen pimatsu vasta harjoittelee, kuinka valokynää käytetään. Hieman hajanainen biisi, mutta mieleenpainuvia riffejä. Hidas väliosa ei liity mitenkään mihinkään.

• Ranska: TWIN TWIN – Moustache

Ah ihana Ranska! <3 Kukapa ei himoitsisi viiksiä? Musiikkityyli ei kuulu lainkaan suosikkeihini, mutta pidän laulusta silti. Teksti on mainiota kielenopiskelumateriaalia, ja sanoma ('haluan sitä, haluan tätä, mikään ei mulle koskaan riitä; onpa niin tai näin, multa puuttuu aina jotakin') sopii hyvin nykyaikaan.

Je veux ci, je veux ça,
Il y en a jamais assez pour moi
C’est comme ci, c’est comme ça,
Il y a toujours un truc que j’ai pas.

• Saksa: Elaiza – It is right

Saksa yllättää sangen omintakeisella kansanmusahumppapopilla. Musiikkityyli on yllättävän raikas! Laulajan yliyrittäminen kuitenkin häiritsee. Voisiko vaikka edes yhden sanan laulaa ilman ns. tulkintaa?

• Iso-Britannia: Molly – Children of the Universe

Tänä vuonna olen näkevinäni ja kuulevinani poikkeuksellisen paljon vallankumous- ja taisteluteemoja. Ison-Britannian biisin väliosan "Power to the people" tuo mieleen useammankin Agit-Propin laulun, marssihengeltään kenties eniten Grandolan (Zeca Afonson Grândola). Tästä Children of the Universestä kun saisi nykymusiikin sätkätykset pois, kappale kestäisi enemmänkin kuuntelua.

[Kuva ja esikatseluvideot löytyvät sivustolta http://www.eurovision.tv/.]

Yleistä

Marssirumpuja käyttivät videossaan ainakin Armenia, Islanti ja Suomi.

Yhyy, tänä vuonna kukaan ei käyttänyt portaita putoavia appelsiineja tai muita oransseja palloja! Niitähän näimme vuonna 2012 Turkin ihastuttavan Can Bonomon Love Me Back -videossa (2:08 ja 2:37) ja vuonna 2013 Kroatian Klapa S Moran Mižerjassa (1:20). Toivottavasti plussapallot palaavat ensi vuonna.

Missä ovat siirappisen söpöt nuorukaiset?

Kappaleitten taso on tasaisen keskiverto. Mukana ei ole yhtään todellista rimanalitusta. On vaikea nimetä ennakkosuosikkia.