Hyviä uutisia

Pidän lehdistä. Minulla on onni asua kunnassa, jossa ilmestyy nykyään kolme paikallislehteä, Mäntsälä, Mäntsälän Uutiset ja Mäntsälän Viikkouutiset. Näistä ensimmäinen on tilattava (ilmestyy kaksi kertaa viikossa) ja kaksi jälkimmäistä ilmaisjakelulehtiä (ilmestyvät torstaisin). Torstaiaamu on viikon parhaita sen ansiosta, että silloin pääsen vertailemaan kaikkien kolmen aktiivijulkaisun näkemyksiä kotipaikkani vauhdikkaista tapahtumista.

Tänään erityisesti Mäntsälä-lehti tarjoili hyviä uutisia. Heti etusivulla ilmoitettiin, että Sepän Soitosta saadaan tästä kesästä eteenpäin nauttia vuosittain. Jutussa Sepän Soitto ry:n hallituksen jäsen, kulttuuri-idolini Susanna Salokannel tiivistää kansanmusiikin olemuksen:
"Tavallista tusinapoppia voi kuunnella vaikka radiosta, mutta saadakseen kansanmusiikista tehot irti on uskallettava tulla kuuntelemaan, millaista on tämän päivän kansanmusiikki. [- -] Suomalainen kansanmusiikki on mukaansatempaavaa, tunteisiin pureutuvaa ja elämää pursuavaa musiikkia, joka ei taatusti jätä kylmäksi." Juuri näin!

Kaikkein suurimmat musiikilliset elämykseni olen kokenut kansanmusiikkikonserteissa, joissa en pysy hetkeäkään paikoillani. Kansanmusiikki suorastaan vaatii osallistumaan - tanssimaan, laulamaan, soittamaan, taputtamaan, nauramaan. Parasta on, jos yleisöä ei istuteta tuoleihin, vaan yleisö pääsee osallistumaan julkisona (taas Kuneliusta, ks. tämän blogin ensimmäinen teksti) yhteisen kokemuksen luomiseen. Minusta kansanmusiikki on sitä, mitä kansa luo: atonaalinen hyräily tiskatessa on kansanmusiikkia, viheltely liikennevaloissa on kansanmusiikkia. Jyväskylän-yhtyeeni Lyhteen musiikkikin on kansan musiikkia, juuri näin, erikseen kirjoitettuna.

Toivon, että kaikki kylänmiehet ja -naiset tulevat nauttimaan Sepän väliSoiton (6.-8.6.2008) runsaasta annista. Tarkempaa ohjelmaa voi tutkia täältä, mutta mainittakoon jo tässä perinteinen kansanmusiikkimessu (Mäntsälän kirkossa 6.6.), Nuoret muusikot -tapahtuma tähtinään muun muassa The Ilmiö ja The Loafers (Seurojentalolla 7.6. klo 15), pääkonsertin Rautavaara-produktio (Seurojentalolla 7.6. klo 18) sekä sunnuntai Sepänmäellä (8.6. klo 11-15), jossa Laura Kohonen soittaa kanteletta. Ja tietysti aika moni muukin soittaa jotakin. Kehotan kaikkia kuulemaan kansanmusiikin kutsun ja kokemaan kuntamme kulttuuria.

Iloiselle mielelle minut sai myös kansanmuusikko Eila Hartikaisen mielipidekirjoitus, joka on julkaistu kaikissa tämän torstain paikallislehdissä. Hartikainen kehuu Mäntsälän Viihdelaulajien viime sunnuntaista äitienpäiväkonserttia: "Konsertti sulatti sydämet." Niin minunkin sydämeni. Olen erittäin tyytyväinen, että keksin viedä äitini kuuntelemaan tätä mielenkiintoista konserttia. Kuoro soi hyvin. Kuoronjohtaja Reijo Liinamaan mainiot sovitukset ja taidokas flyygelisäestys sekä "harmonikkavirtuoosi" (kuten paikallislehdet kirjoittivat) Marko Räsäsen kypsä ja esteettinen soitanta olivat nautinnollista kuultavaa. Räsänen, The Ilmiön isä, on lempimuusikoitani ja ehdottomasti Mäntsälän paras harmonikisti. Mutta takaisin Eila Hartikaiseen: ehkä eniten ilahduin siitä, että hän oli kirjoittanut Viihdelaulajia kehuvan jutun ja lähettänyt sen lehtiin. On aina ilo lukea hyviä uutisia ja innostua toisten innostuksesta.

Innostuksesta takaisin paikallislehtiaiheeseen. Lisäsin Näitä luen -listaani linkin mielenkiintoisen ja innostavan nettilehden sivulle. Kalliokosken Sana kertoo olevansa Halsuan ja lähikylien asialla jo kuudetta vuotta. Vaikka en ole koskaan Halsualla käynyt, olen kiinnostunut seuraamaan tämän pienen kunnan (1405 asukasta) kuulumisia tästä julkaisusta. Ansioituneiden toimittajien tekstejä on miellyttävää lukea, ja heidän kotiseuturakkautensa kelpaa malliksi itse kullekin. Parasta paikallisuutta siis!

Katkelmia bändihaastattelusta

Pääsin jonkin aikaa sitten kulttuuritoimittaja Akviliina Sepän haastattelemaksi Kortepohjan tiedotuslehteen Kylähulluun. Akviliina kyseli Rentukka Rockissa esiintyneiden yhtyeiden mietteitä soittamisesta, tulevaisuudesta ja harjoittelemisesta Kortepohjan bänditilassa Lillukassa. Seuraavassa yhtyeeseeni Lyhteeseen liittyviä katkelmia artikkelista Lillukasta illuusioita, innostusta ja Itämeren kaloja (Kylähullun kevätnumero, ilmestynyt huhtikuussa 2008).


Kymmenet yhtyeet harjoittelevat Lillukan bändihuoneessa. Vaikka musiikkia tehdään perinteisesti omaksi iloksi, ainakin osa bändeistä haluaa päästä esiintymään myös muille kuin treenitilan jokseenkin äänieristetyille seinille. - -

Lyhde on keskimäärin kymmenhenkinen akateemista kansan musiikkia esittävä ryhmä. "Onneksi laulajia on paljon, koska muuten soittimien siirtäminen huoneestani Lillukkaan olisi ylivoimaista", virnistää yhtyeen äiti, basisti ja kuoronjohtaja Heli Hämäläinen. Samanhenkiset opiskelutoverit innostivat hänet järjestämään musisointi-iltoja viime syksynä, ja Lyhde kehittyi laulamisesta yhdessä. - -

Omien ideoiden kokeilun puolesta puhuvat - - ja Lyhteen Hämäläinen. - - "Tuntuu aina yhtä hyvältä, kun selviää, että oma teksti on koskettanut jotakuta. Olennaista on musiikin sosiaalistaminen, jotta ajatukset pääsevät leviämään", muotoilee Hämäläinen. - -

Muusikot kehuvat Lillukan bänditilaa. - - Hämäläistä ärsyttää välinpitämättömyys yhteistä tilaa kohtaan. "Lojumaan jätetyt tavarat turhauttavat, mutta toisaalta on inspiroivaa arvailla niiden tarkoitusta. Mihin [bänditilassa] lienee tarvittu kattilaa tai julistetta Itämeren kaloista?" - -

"Rentukka Rockin jälkeen olemme keskittyneet luomaan omaa taidetta, kun jatkokeikkojakin on ilmaantunut", hehkuttaa Hämäläinen. - -

Kauramakaronin eksistentiaalisuudesta

Mikä lie pääni sekoittanut, kun aamulla herätessäni lausuin ääneen kaksi sanaa: eksistentiaalinen ja kauramakaroni. Totta kai kolmen tunnin yöunet saattavat saada aivot yhdistelemään asioita uusin tavoin, ja eksistentialismihan tietysti on ensimmäinen asia, jota kaikki ajattelevat aamuisin. Ihmettelin silti. Toisaalta ihmettely on varsin hedelmällinen – vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa kauramakaroninen – ajanviete. Päiväni kuluikin rattoisasti, kun kehittelin teoriaa kauramakaronin eksistentiaalisuudesta ja imperatiiveista.

Teorian muotoiluun sain huomattavaa tukea ja kannustusta opiskelutovereiltani, mistä kiitos heille. Osittaiset kiitokset hyvästä esimerkistä annan neiti Anne Elkille ja hänen upealle teorialleen brontosauruksista (1972).

Valkoinen (vehnä-)makaroni on epäterveellistä, mutta hyvää. Jos on olemassa (eksistentialistisena) terveellisempää kauramakaronia, onko sitä pakko syödä? Onko vehnämakaronin syöminen nautintoa tuottavaa (hedonistista) vai tuhoisaa (destruktiivista)?

Miksi on olemassa eksistentialistinen kauramakaroni? Mihin sitä tarvitaan, jos kaikki haluavat nauttia hyvää vehnävaihtoehtoa? Onko eksistentin pakko eksistoida? Ketkä ”kaikki” syövät vehnämakaronia? Kuka niin sanoo?

Onko aina oltava toinen vaihtoehto? Mikä imperatiivi määrittää eksistentin? Voiko ei-imperatiivinen eksistentti eksistoida? Onko kauramakaroni olemassa, jos sitä ei ole pakko syödä? Onko pakko? Mitä pakko on? Oliko pakko? Eksistoiko eksistentti myös imperfektissä? Jääkö kauramakaroni olemaan, vai pölyttyykö se kaupan hyllyllä, kun ei-imperatiivi ei määrää ketään ostamaan tai syömään sitä? Katoaako eksistentti imperfektisyydessään, menneessä olevaisuudessaan, olleisuudessaan?

Onko kadonnut, imperfektinen eksistentti (kauramakaroni) enää eksistentti ollenkaan? Mihin kadonnut kauramakaroni joutuu? Jos sitä ei ole, voiko kukaan todistaa sen koskaan olleen olemassa? Onko mitään koskaan ollut olemassa? Mitä on olemassaolo? Miten voi todistaa mitään? Mitä on todistaminen? Mitä ylipäätään voi? Mitä on voiminen? Voiko voi? Entä kauramakaroni? Onko kauramakaroni enää terveellistä, jos sen kanssa syö voita?

Maistiaisiksi ruoan ja filosofian liitosta tarjoan mielenkiintoisen teoksen esittelytekstin. Alkupaloiksi voi haukata tämän.

Hengenravintoa muillekin kuin talitinteille

Mainostettakoon tässäkin ensimmäistä Rentukka Rockia, joka on 15.2.2008 ravintola Rentukassa Jyväskylässä. Kahdelle lavalle kiipeää viisi kortepohjalaista bändiä, Herra Huu, Alkuperäiskokoonpano, Kurouma, Lyhde ja Illusionistiset luopiot. Ilta huipentuu Kari Peitsamon esiintymiseen.

Jostain täysin käsittämättömästä syystä on vieläkin ihmisiä, jotka eivät tiedä, kuka on Kari Peitsamo. (No, on muutamia sellaisiakin, jotka eivät tiedä, kuka on Jaakko Hämeen-Anttila.) Kari Peitsamonhan piti olla mies, joka ei esittelyjä kaipaa!

Hänen sijaansa esittelyä kaipaa Rentukka Rockin yhtyeistä se ainut, jolla ei vielä ole MySpace-sivuja. Kyseinen yhtye debytoi suomen kielen ainejärjestön Sanen pikkujouluissa viime marraskuussa. Ensiesiintymisensä jälkeen tämä yhtye on ilahduttanut kanssaihmisiään laulamalla eksistentiaalifilosofiasta, sibilanttiäänteiden varianteista - ja joulun aikaan myös pikkulinnusta, jolla on hyy - kaikissa sopivissa ja sopimattomissa paikoissa. Ruokaloissa. Ja luennoilla. Myös kirjastossa.

Mikä onkaan tämä yhtye?

Lyhde (idässä 'lyhe', 'liyhe'; lännessä myös 'sitoma') on viljankorsista koottu nippu. Lyhteenä korsia on helppo käsitellä, ja siinä vilja tuleentuu niin, että jyvien irrottaminen puimalla on vaivatonta. Agri-kolistelu-kulttuurinen kahdeksanlaulajainen ja parisoittajainen Lyhde on yrittänyt välttää helppoja ratkaisuja ja toisen infinitiivin instruktiivia syksystä 2007 alkaen. Yhtye laulaa suomea suomeksi ja tarjoaa hengenravintoa muillekin kuin talitinteille.
Keliaakikot huom! Yhtye sisältää gluteenia.

Elämän tarkoitus

Uuden vuoden kunniaksi kerrottakoon elämän tarkoitus, joka ei ole mitään erikoista.

Näin neuvoo Monty Python:
Ole kiltti toisille.
Vältä rasvaa.
Lue välillä hyvä kirja.
Käy kävelyllä.
Yritä elää rauhassa eriuskoisten ja eri kansallisuuksien kanssa.

Mutta miksi nämä ohjeet kuulostavat siltä kuin ne olisi julkaistu Valituissa paloissa?

The Rutles puolestaan ilmoittaa, että "love is the meaning of life, life is the meaning of love".

Ehkä uskon kuitenkin Douglas Adamsia, joka kertoi Perimmäisen Vastauksen Kaikkiin Kysymyksiin.

42.