Kirja-arvostelu ja ohjeistusta nörttiasiantuntijoille

Janne Jääskeläinen & Katleena Kortesuo: Nörtin esiintymisopas. Suoritusmanuaali substanssiosaajalle

Talentum

Vakuuttavan asiantuntijaesiintymisen perusteet, 1 op


Jos saisin määrätä yhden tenttikirjan kaikille yliopisto-opiskelijoille, se olisi tämä. Yrittäjä-tietokirjailijat Janne Jääskeläinen ja Katleena Kortesuo ovat laatineet oivallisen oppaan vakuuttavaan esiintymiseen. Nörtin esiintymisopas – Suoritusmanuaali substanssiosaajalle on poikkeuksellisen helppo- ja nopealukuinen peruskurssi, joka on taatusti hyödyksi kaikille meille, jotka haluamme kehittyä ymmärrettävinä viestijöinä.

Yliopistosta valmistutaan asiantuntijoiksi. Vaikka tietopuoli olisi erinomaisesti hallussa, työelämässä pelkkä asiaosaaminen ei riitä. Sisältö ei ratkaise, vaan se, että myös ulkoasu ja esiintyminen ovat tilanteeseen sopivat. Taitava viestijä saa myytyä itsensä ja osaamisensa minne haluaa. Kaikki eivät ole luonnostaan hurmaavia ja vakuuttavia, joten käytännön toimintaohjeet tulevat varmasti tarpeeseen muillekin kuin nörteille.

Teksti on tiivistä "tee näin – älä tee näin" -ohjeistusta. Kirjoittajat kertovat runsaasti omia kokemuksiaan, ja nämä yksityiskohtaiset kertomukset ovat oppaan kiinnostavinta antia. Jos tiukka leipäteksti ei miellytä, pääkohdat voi vilkaista jokaiseen lukuun kuuluvasta TL; DR (too long, didn't read) -tiivistelmästä. Esimerkiksi pukeutumisesta ja sähköpostin käytöstä annetaan niin konkreettisia ohjeita, että tekee heti mieli katsoa itseään peilistä ja tarkistaa viimeisimmät mailit.

Kirjan hieman päälleliimatun oloinen nörttiläppä hämmentää. En tiedä, pitäisikö huolestua, kun ymmärrän suurimman osan nörtähtävistä viittauksista. Kirjan pointit tajuaa kuitenkin mainiosti, vaikkei nörttien kokemusmaailma olisikaan ominta aluetta. Eipä Cthulhu- ja vogonimaininnoilla taida olla ihmeempää tarkoitusta, mutta ne ovat sentään vaihtelua elämäntaito-oppaitten väsyneeseen kielenkäyttöön.

Heli Hämäläinen

Arvostelu on ilmestynyt Vaasan ylioppilaslehdessä huhtikuussa 2013.

Tuttavuuden tekemisestä

Viime aikojen suosituimpia kahvipöytäkeskusteluja lähipiirissäni on ollut, kuinka tehdä tuttavuutta kiinnostavien ihmisten kanssa. Aihe ei tunnu millään ehtyvän, mikä ei ole ihme, koska kukapa meistä ei joskus empisi tuntemattoman edessä. Kaikki ovat kyllä kuulleet samat hyvää tarkoittavat neuvot ("meet vaan juttelemaan sille"), mutta todellisuus on monesti mutkikkaampi. Kenties ongelmana on liiallinen problematisointi (tai liian hyvä mielikuvitus, joka kehittää nanosekunnissa tuhansia skenaarioita ja lataa pään täyteen vääriä odotuksia). Lisäksi vaikuttaa siltä, että oli henkilö kuinka reipas, sosiaalinen, puhelias, ystävällinen, tilannetajuinen jne. tahansa, tuttavuuden tekeminen aiheuttaa joskus päänvaivaa.

Paljon on tullut keskusteltua myös niistä tutustumisyrityksistä, mitkä ovat tuntuneet epäonnistuneilta, epämiellyttäviltä tai jopa ahdistavilta. Tuttavapiirin mainitsemia yleisimpiä turn-offeja ovat liiallinen innokkuus (etenkin yhteystietojen kinuaminen), kliseisten avauslauseitten käyttö ja epäjohdonmukainen käyttäytyminen. Kaikille näille on varmasti hyviä syitä, ja sosiaalisiin "epäonnistumisiin" on helppo suhtautua ymmärtävästi. Kuitenkin – niin raadollista kuin se onkin – tuttavuuden tekemisessä juuri ensivaikutelma ratkaisee. Jos antaa itsestään mäntin kuvan, on oleva mäntti aina ja ikuisesti, aamen.

Opastusta vuodelta 1951.

Ilmari Kohtamäen toimittamassa lehdykäisessä Pikku tietäjä – Hyvät käytöstavat (Yhtyneet Kuvalehdet 1951) kerrotaan tuttavuuden tekemisestä:

Ennen vanhaan oli usein sangen vaikea päästä valittunsa tuttavaksi. Vielä nykyäänkin [1950-luvulla] vaaditaan, että miehen on oltava naiselle esitelty, ennenkuin voi ryhtyä tekemään tuttavuutta. Parasta on koettaa keksiä yhteinen tuttava, joka toimittaa esittelyn. Sitten mies voi kyllä ehdottaa tapaamista.

2010-luvulla painitaan edelleen saman ongelman kanssa. Vaikka  kiinnostuksen kohteen kanssa olisi yhteisiä tuttaviakin (jotka on tietysti helppo vakoilla Facebookista), voi olla vaikeaa saada kaikkia osapuolia sattumaan samanaikaisesti samaan paikkaan, jotta esittely saadaan toimitettua. Ja tilanteen olisi vieläpä hyvä vaikuttaa spontaanilta!

Pikku tietäjässä jatketaan:

Nykyajan [siis 1950-luvun] nuoriso on kuitenkin tottunut käymään suoraan asiaan. Jos nuoret tapaavat tanssiaisissa, pyydetään ilman muuta saada tavata. Muutoin mies lähettää kukkia ja pyytää kohtausta. Hän ilmoittaa nimensä ja puhelinnumeronsa tai sanoo, että hän odottaa määräaikana määräpaikassa tai jollei silloin sovi, joskus toiste. Jollei nainen tule, voidaan lähettää uusi kukkatervehdys ja ehdottaa tapaamista. Korrektina ei pidetä sitä, että mies soittaa ilman muuta ihailunsa kohteelle, vielä vähemmän, että hän menee puhuttelemaan tätä julkisella paikalla.

Kukkalähetykset kunniaan! Ja vaikka ei vehkoja lähettelisikään, voi muuten vain ehdottaa tapaamista. Jollain tavalla pidän myös ajatuksesta, että ilmoittaa olevansa tiettyyn aikaan tietyssä paikassa, ja tuttava voi sitten itse päättää, ilmaantuuko paikalle vai ei. Päivällisten keskustelujen perusteella ei edelleenkään kannusteta soittelemaan tai viestittelemään heti (ainakaan ennen tapaamista). Julkisella paikalla voisi kyllä tulla puhuttelemaan.

Mikäli tapaamisesta saadaan sovittua, vihkosessa neuvotaan:

Mies tulee luonnollisestikin kohtauspaikalle määräaikaan, mutta nainen saa myöhästyä hieman, korkeintaan 10–15 min. Mies odottaa korkeintaan puoli tuntia määräpaikassa. Jollei nainen tule siihen mennessä, mies voi lähteä rauhassa. Joko naiselle on tullut este tai hän ei ole halunnut saapua.

P. Jarla luki jälleen ajatukseni.

Nämä ajankäyttöohjeet sopivat hyvin nykyaikaankin. Miekkosten (tai yhtään kenenkään) on turha kiduttaa itseään odottelemalla tuntikausia ja muita esittämällä myöhemmin marttyyriä. Jos ja kun puhelimia kanniskellaan mukana kaikkialla, ystävät, toverit ja tuttavat ilmoittakoot yli 10 tai 15 minuutin myöhästymisestä. Mikäli ei ilmoita, ei lukeudu mihinkään edellä mainituista ryhmistä.

Entäpä naiset sitten? Pikku tietäjä on tähän asti neuvonut vain miehiä. Suoraan naisille on osoitettu vain yksi virke, joten voidaan olettaa, että tuttavuuden tekeminen on (ollut) miesten käsissä. Toki naiset ovat näppärillä keinoillaan voineet ohjailla miehiä siten, että halutut tuttavuudet ovat päässeet syntymään.

Mies voi ehkä olla mielissään, jos nainen pyytää saada tavata häntä, mutta sitä ei naisen pidä tehdä.

Uskomme, että 2010-luvulla tytöt voivat vallan mainiosti käydä poikain juttusille. Ja tapaamispyyntöjäkin aiomme esittää, ähäkutti!

Lopuksi esitettäköön tuttavapiirissä mitä suurinta ihastusta herättänyt video Maltan tämänvuotisesta euroviisuedustajasta. Kappaleen tarina on ylenpalttisen suloinen, ja oheinen nörttisöpöily sulattaa huhtikuun jäiset tietkin. Esimerkiksi näin voisi hienovaraisesti tehdä tuttavuutta.

Euroviisujen 2013 esikatselu

Kuuntelin joutessani Eurovision laulukilpailun kaikki tämänvuotiset osallistujakappaleet. Semifinaalien ja finaalin biisien soittolistat löytyvät kisojen viralliselta nettisivulta. Soittolistoja on taas parannettu edellisvuodesta, ja nyt kilpailuviisut on helppo kuunnella vaikka kaikki yhteen putkeen ja hyppiä tylsempien jollotusten yli. Toimii! Kun tekniikka pelittää, voi keskittyä olennaiseen eli esitysten arvosteluun.

[Kuva ryövätty Ylen euroviisunettisivulta]

1. semifinaali

• Itävalta: Natália Kelly – Shine

Biisi on yhdistelmä Adelen Skyfallia ja euroviisujen vuoden 2011 voittajabiisiä, Azerbaidžanin Running Scaredia. Alussa on äänistä päätellen varmaan samat taustalaulajatkin kuin Eldarilla ja Nigarilla ja lopussa – no se sama yllätys. Huomio kiinnittyy laulajan arkisiin releisiin. Olisiko ylle löytynyt jotain vähän juhlavampaa?

• Viro: Birgit – Et Uus Saaks Alguse

Nätti tyttö laulaa optimistista balladia valkoisessa yöpaidassa. Taustavaloista tulee vähän kuin enkelin siivet. Pitääkö tästä muistaa jotakin?

• Slovenia: Hannah – Straight Into Love

Slovenia tulee Ruotsiin esittämään Euphorian, joka valitettavasti ei ole yhtä hyvä kuin Loreenin voittajabiisi. Ai, katsos, tällä biisillä onkin eri nimi.

• Kroatia: Klapa s mora – Mižerja

Kuusimiehinen lauluyhtye kertoo surusta (tai jotain sinne päin). Puvuista voisi päätellä, että tulossa olisi voimakasta paatosta, mutta laulu jää mielenkiinnottomaksi himmailuksi. Ylipäätään yleisvaikutelma tämän vuoden biiseistä on se, että niissä kehitellään ihan liian pitkään. (Tai sitten tämä kuulija odottaa, että heti alkaisi tapahtua.)

• Tanska: Emmelie de Forest – Only Teardrops

Tinapilliä soittavalla rumpalipojalla on jännästi leikattu tukka. Tinapillimelodia jäi mieleen, laulusolisti ei niinkään.

• Venäjä: Dina Garipova – What If

Mustamekkoinen tyttö esittää oppikirjaesimerkin humaanista popkappaleesta. "Ja sit ku tulee modulaatio niin kaikki nousee ylös ja on ihan että jee!"

• Ukraina: Zlata Ognevich – Gravity

Yves Rocherin mainoksessa on yksisarvinen, fluoresentteja perhosia ja lentäviä timanttilohkareita. Ai, oliko tässä jokin laulukin?

• Alankomaat: Anouk – Birds

Kotivideohenkisessä pätkässä tiistaisen näköinen laulaja on leikisti äänittämässä biisiään. Ensin hän on olevinaan epävarman ja surkean oloinen, mutta kuinka ollakaan, laulun kasvaessa itsevarmuus ja hymykin ilmestyvät. Äänenmuodostusta luonnehditaan kaiketi persoonalliseksi.

• Montenegro: Who See – Igranka

Sillisalaattimaisen biisin höysteenä on esikatseluvideoista eniten paljasta pintaa ja naamiaisvaatteita. En oikein päässyt kärryille tästä ydinvoimalaräppäreitten ja kissatappelukuvauksen yhdistelmästä. Luulin myös, että esittäjän ja kappaleen nimien pitäisi olla toisinpäin.

• Liettua: Andrius Pojavis – Something

Miekkosesta tulee mieleen innostunut sonni alakoululainen, joka on päässyt kevätjuhlaan laulamaan soolon ja joka yrittää esiintyessään samanaikaisesti tehdä vaikutusta eturivissä istuvaan salaiseen ihastukseensa ja päästä näkyviin eri puolilta salia kuvattaviin videotallenteisiin. Äiti on kai sanonut, että pitää näyttää iloiselta. Dear Andrius, please do something to your facial hair.

• Valko-Venäjä: Alyona Lanskaya – Solayoh

Itämaisen tanssibiitin ja notkeitten machotanssijoitten höystämän kappaleen suurin yllätys on, että se on Valko-Venäjän.

• Moldova: Aliona Moon – O Mie

Laulajalla on jännästi jähmetetty kampaus, meteorologinen mekko ja sama nimi kuin edellisellä laulajattarella. Sääikkuna- ja luonnonilmiöhamonen vie huomion kliseisestä valkoisesta flyygelistä ja varjoissa heiluvista tanssijoista, joten lopputulos on sopivan mitäänsanomaton.

• Irlanti: Ryan Dolan – Only Love Survives

Mieslaulajia alkoikin jo olla ikävä. Mutta mitä, tämäkin on Euphoria! Hei, come on!

• Kypros: Despina Olympiou – An Me Thimasai

Lievästi Vuokko Hovattaa muistuttava naikkonen esittelee balladinsa aikana hulppeita maisemia, raunioita ja muutamissa kohdissa hulmuavaa kuninkaittenkuvamekkoa.

• Belgia: Roberto Bellarosa – Love Kills

Kärsivän näköinen poju yrittää parhaansa mukaan laulaa, mutta selän takaa kuikuilee ilmeettömiä naisia. Myös hiukset uhkaavat valua silmille. Katsojan odotukset olivat korkealla, kun biisin nimi on sama kuin Freddie Mercuryn.

• Serbia: Moje 3 – Ljubav Je Svuda

"Tässä ois niinku kolme naista, joista eka on valkoinen enkeli, toka punainen paholainen, ja kolmas saa sitten olla, no, öö, vaikka kultainen kertosäkeistönlaulaja. Ja ideana ois niinku että rakkaudessa on vähän niinku eri puolia. Joo, se on varmaan hyvä. Eikä tarvii sen ihmeemmin tanssia."

2. semifinaali

• Latvia: PeR – Here We Go

Kolme kimallepukuista jätkää heiluu ja laulaa ihan kivasti eteenpäin menevää Suurlähettiläät-henkistä rallia. Bonuspisteitä husaaritakista. Joonas Könttää muistuttava heebo läpsyttelee elektronisia bongorumpupädejä, jotka on asennettu nurinkurisesti niin, että niitten soittaminen näyttää mahdollisimman vaikealta. Toisaalta yleisö näkee niissä vilkkuvat valot.

• San Marino: Valentina Monetta – Crisalide (Vola)

Videossa on paljon kauniita asioita: valopallo, vertikaalikangas, saippuakuplia, tavallisia ihmisiä. Aluksi vaikuttaa siltä, että tässä on taas yksi tavallinen balladi, mutta kun biisiä on mennyt kaksi kolmannesta, alkaa tapahtua. Tämä on yksi parhaiten mieleeni jääneistä esityksistä.

• Makedonia: Esma & Lozano – Pred Da Se Razdeni

Odotin Makedonialta ehkä liikaa, koska yksi viimeaikaisista (2011) suosikeistani, Rusinka, on vielä niin tuoreessa muistissa. Tämän esityksen varjokuvatanssijat ja kellotaululava ovat kivoja, mutta mikä juttu tämä on, että nörtin näköisen laulajan eksentrinen mummo hyökkää yhtäkkiä vetämään Gipsy Kingsin ja Ricky Martinin fuusiota? Onneksi kukaan ei nähnyt taustalaulajien vaatteita.

• Azerbaidžan: Farid Mammadov – Hold Me

Tähän mennessä ensimmäinen komea nuorukainen. Jo alun kulmakarvojen nytkäyttelystä voi arvata, että luvassa on modulaatio. Ja jee, tuleehan se sieltä! C-osassa, kun maan lippua on ensin heiluteltu, surullisen laulajan viereen ilmestyy sinimekkoinen nainen paljain jaloin ja tukka pystyssä. Kaipuun sininen kukka! No, onhan tämä nuoren Wertherin kärsimysten ruumiillistuma soma kuin Novalis konsanaan.

• Suomi: Krista Siegfrieds – Marry Me

Tsaijai. Edellinen romanttinen poju lauloi Hold Me, nyt vinksahtanut häähumuilija vaatii Marry Me. Video on yllättävän hauskasti toteutettu ja sulho juuri sopivasti pihalla. Vaikka äänestin Uuden Musiikin Kilpailussa Mikael Saarta, tämän kilpailukappaleen eduksi on sanottava, että se erottuu tämänvuotista euroviisuista reippaudellaan ja pikaisella liikkeellelähdöllään. Tämähän on oikeastaan aika hyvä biisi, jonka dingdongit jäävät heti mieleen! Tykkään myös siitä, että kappale assosioituu kansalaisaloitteeseen tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Ei mikään huono mielleyhtymä euroviisukontekstissa.

• Malta: Gianluca – Tomorrow

Tämänkertaisten euroviisujen ilahduttavin biisi, suloisin tarina, mieleenpainuvimmat alkusanat ("His name is Jeremy"), söpöin rumpali, hienoin video, sympaattisimmat sattumukset ja UKULELE! Ja kukapa voisi vastustaa törmäilyä kirjat kädessä?

• Bulgaria: Elitsa Todorova & Stoyan Yankulov – Samo Shampioni (Only Champions)

Ennustan, että tulevissa euroviisujen kisakatsomoissa ravintola Rentukassa tanssin tätä riehakkaasti laulaen SAMA HERKKUSIENI!! SAMA HERKKUSIENI!! Kyseessä ovat samat tyypit, jotka rummuttivat itsensä Voda-kappaleella vuoden 2007 euroviisujen 5. sijalle. Nyt mukana on myös eeppistä saksofonistiakin eeppisempi säkkipillinsoittaja. Vaihtuvatkohan Elitsan kuteet esityksessä yhtä nopeasti kuin esikatseluvideossa?

• Islanti: Eythor Ingi – Ég Á Líf

Islannilla vaikuttaa olevan hinku lähettää kisoihin itkettävän positiivisia hengenpelastusbiisejä (2011 ja 2012). Hienoa, niitä tarvitaan. Videossa on hauskasti yhdistetty piirrosanimaatiota ja todellisuutta. Tarina jäi heti mieleen. Tästä voisi tulla Heikon asteen islanninkielinen biisi.

• Kreikka: Koza Mostra feat. Agathon Iakovidis – Alcohol Is Free

Riemastuttavaa kreikkalaisvaikutteista balkan-ska-humppaa ja mainio jännitysvideo. Onhan näitä samanlaisia biisejä kuultu joka vuosi, mutta tämä on silti ehdottomia suosikkejani!

• Israel: Moran Mazor – Rak Bishvilo

Pintaa nuolevaan mekkoon pukeutunut naispuolinen Clark Kent laulaa Serbian taannoisen voittajabiisin Molitvan.

• Armenia: Dorians – Lonely Planet

Joku oli tehnyt siistin kuvanmuokkauksen ukkojen t-paitoihin. Biisistä en muista mitään.

• Unkari: ByeAlex – Kedvesem (Zoohacker Remix)

Hyväntuulista hipsterimusiikkia ja söpö video, josta oppii unkaria, kun sanat on kirjoitettu näkyviin. Mieleen jäi kiva synteettinen ujellus.

• Norja: Margaret Berger – I Feed You My Love

Epilepsiavaloilla kuorrutettu biisi vaikutti ensin Euphorialta, mutta ei se ollutkaan. Enemmän oli Bond-biisi-henkeä. Feed? Need? Mitä? Ja tämä on nyt selvästi jokin juttu, että laulajattaret seisovat tasan paikoillaan (lähes) koko kappaleen ajan.

• Albania: Adrian Lulgjuraj & Bledar Sejko – Identitet

Rokkia ja rappioromantiikkaa. Mukana tilutussoolo, sulavia kynttiläukkoja ja pontevat jouset. Parempi kappale kuin mitä ensin luulin.

• Georgia: Nodi Tatishvili & Sophie Gelovani – Waterfall

Hohhoijakkaa. Jälleen hulppeita maisemia, raunioita ja Running Scaredin kopiointia. Tänä vuonna on vähän duettoja, mutta olen muuten jo aivan täynnä näitä.

• Sveitsi: Takasa – You And Me

Biisi kuulostaa niin yhteislaulettavalta autoilumusiikilta kuin voi kappale kuulostaa, ja kas, videokin näyttää autoilua kisapaikalle. Punaiseen kuplavolkkariin poimitaan mukaan vanha pappa kontrabassoineen, ja kaikilla on kivaa. Vetopasuunaakin mahtuu soittamaan, kuten Porkka Playboysin Bohemian Rhapsodyssa. Useammassakin tämän vuoden euroviisussa on (vähintään videossa) teemana sukupolvien välinen yhteys, mikä on humaania ja hienoa.

• Romania: Cezar – It's My Life

Transilvanian joukkueessa on yllättävän kimeä-ääninen vampyyritenori ja perinteisen tanssibiitin jytkeessä loikkelehtivia yön lapsia. Aika kohtalokasta! Jollain euroviisu-camp-tasolla pidän tästä.

Suoraan finaaliin

• Ruotsi: Robin Stjernberg – You

Ennakkoluuloni murtuivat, koska ennen tätä en tiennyt, että Ruotsissakin on arkisen näköisiä laulajaheppuja. Luulin, että kaikki ovat jotain Eric Saadeja. Kisojen isäntämaan biisi vaikuttaa aluksi tavallisen keskiverrolta, mutta koska Ruotsi on Ruotsi, jotain tapahtuu, ja kappale jääkin mieleen. Falsettilaulu ilmeisesti sytyttää. Ovatkohan tanssijapojat identtiset kaksoset?

• Saksa: Cascada – Glorious

Näitten kisojen tylsin biisi. Minulla ei ole tästä mitään sanottavaa.

• Iso-Britannia: Bonnie Tyler – Believe In Me

Brittien "kaivetaan luurangot kaapista ja muumiot naftaliinista" -buumi jatkuu. Engelbert "Pumpernikkeli" Humperdinckin jälkeen Bonnie Tyler hengailee Total Eclipse of the Heartin freudilaisessa talossa ja yrittää vakuuttaa kuulijansa, että ihan varmasti siellä oli 30 vuotta sitten kiiluvasilmäisiä kalsaripoikia ja kaiken maailman siivekkäitä.

• Ranska: Amandine Bourgeois – L'enfer Et Moi

Ranskatar harrastaa kotonaan voodoota ja muita noitatemppuja luodakseen helvetin. Tässä kappaleessa on asennetta. Pidän erityisesti kertosäkeistön ensimmäisestä säkeestä "Je vais te faire l’enfer" [... feeR lanfeeR].

• Italia: Marco Mengoni – L'Essenziale

Luulin ensin, että tämä pianistiheppu on sama kuin vuonna 2011, mutta se olikin Raphael Gualazzi. Tämänkertainen muistuttaa sen sijaan Uuden Musiikin Kilpailun Great Wide Northin (josta pidin) laulusolistia Kaj Kiviniemeä. Biisi on aika perus.

• Espanja: ESDM – Contigo Hasta El Final (With You Until The End)

Hulppeita maisemia, laulajanainen, hevonen, ihan söpö lätsäpäinen kitaristi, myöhemmin hyvät bassot. Tämän kappaleen voisin kuvitella kuulevani joskus jossain muussakin kuin euroviisuyhteydessä.

Täydennys 31.3. klo 12.32

Jos jää mietityttämään, mitä noissa biiseissä oikein lauletaan, niin paras apu selvitykseen on virallinen euroviisulyriikkasivusto 4LYRICS. Täältä löydät kaikkien tämänvuotisten kisakappaleitten sanat.

Kirja-arvostelu ja sotaa ja rauhaa

Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin miekka. Idän ja lännen konfliktien historia

Otava

Pikakelaus kulttuuri-imperiumien sotahistoriasta

Viinilasi kesällä 2008 ei liity tapaukseen.

”On älyllistä epärehellisyyttä poimia omasta viiteryhmästään vain parhaat ja kauneimmat piirteet ja verrata niitä vastapuolen varjokohtiin”, huomauttaa arabian kielen ja islamintutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila uusimmassa kirjassaan Islamin miekka – idän ja lännen konfliktien historia. Teos taustoittaa oivasti sitä, miksi länsimaissa monesti ajatellaan islamin olevan väkivaltainen kulttuuri. Jos ei tunne historiaa ja saa nykyajastakin vain median suodattamaa tietoa, on helppo sortua tietämättömyydestä johtuviin yleistyksiin.

Kirja on 600-luvulta nykypäivään etenevä kattava selvitys islamilaisen ja kristillisen maailman konflikteista. Pääpaino on keskiajassa, joka lukeutuu Hämeen-Anttilan omimpiin tutkimusaloihin. Idän ja lännen välisiä yhteenottoja tarkasteltaessa tulee selväksi, että molemmat ovat olleet vuorotellen hyökkääjänä ja uhattuna.

Myönteistä islam-kuvaa julkisuudessa välittävä Hämeen-Anttila korostaa, ettei uskonto yksinään aiheuta sotia tai sotaisuutta. Minkä tahansa jätti-imperiumin pitäminen koossa vaatii paljon sotia, oli se islamilainen, kristitty tai muu. Muslimit eivät ole sen sotaisampia tai rauhanomaisempia kuin muut. Kulttuuria tai uskontoa ei voi leimata tietynlaiseksi vain yhden aikakauden perusteella. Aina on ollut sotia, aina on ollut rauhaa.

Teos on yllättävän helppolukuinen, vaikka teksti vilisee paikan- ja henkilönnimiä, vuosilukuja ja vieraskielistä termistöä. Hämeen-Anttilan mainio kirjoitustyyli on runsaista yksityiskohdista huolimatta puheenomainen, jopa jutusteleva, ja hän huolehtii taidokkaasti siitä, että lukija muistaa halutut seikat. Siksi selostusta on niin vaivatonta seurata. Jäin kuitenkin kaipaamaan kirjalta selityssanastoa tai hakemistoa, jonka avulla olisi helppo palata tiettyihin kohtiin myöhemminkin.

Heli Hämäläinen

Arvostelu on ilmestynyt Vaasan ylioppilaslehdessä maaliskuussa 2013.

Valtio hallussa

Luin Platonin Valtiota muistaakseni joskus lukiossa, mutta kiitos silloisen skannaavan lukutapani, kirjasta ei paljonkaan jäänyt päähän. Silloin tuli luettua niin paljon kaikkea sekavaa, että jos nyt saisin nähtäväkseni senaikaiset kirjaston lainaustietoni, olisin varmaan järkyttynyt. Kaikkea sitä yritti ahtaa päähänsä, ja niin vähän enää muistaa.

Valtio tuli jälleen ajankohtaiseksi viime kesänä. Erään toverin kanssa oli puhetta, että olisi syytä lukea yhteiskuntatieteellisiä perusteoksia ja palata alkulähteille. Tarkoitus oli, että kumpikin lukisi Valtion, ja sitten voisimme keskustella siitä. Kuulostaako vaikealta? Ei minustakaan. Mutta toteutus osoittautui yllättävän vaikeaksi.

Vietin osan kesästä töitten takia kotona Mäntsälässä. Vaikka en itse päässyt käymään kirjastossa sen aukioloaikoina, sain houkuteltua varhaisteini-ikäisen pikkuveljeni hakemaan kirjan minulle. Hän myös kiinnostui lukemaan sitä, koska teoksen antiikkinen suunsoitto ja dialogimuotoinen älykäs kettuilu ovat varmasti hyvää retorista opetusta myös nyky-yläkoululaiselle (tai näin isosisko ainakin opasti veljeään).

Jyväskylässä kirjan lainaus ei ollut yhtä yksinkertaista. Kirjastoista sai vain vanhoja ja sotkettuja niteitä, joitten irtolehdykäiset levisivät ties minne. Kyllästyttyäni yo-kirjasto-Valtion lievään tunkkaiseen hajuun päätin hankkia kirjan omaksi. Samalla pääsisin tekemään merkintäni suoraan kirjaan. Kai niitä nyt antikvariaateista saa!

Vaan eipä saanutkaan. Kaupungin muuten niin laajavalikoimaiset antikvariaatit tarjosivat eioota, liian kalliita kokonaisia sarjoja sekä ruotsin- ja ranskankielisiä pokkareita. Kävin useampaan kertaan vertailemassa kahden jälkimmäisen tekstejä (mihin ei varmaankaan vaikuttanut se, että niille kerroille sattunut antikvariaatin myyjä oli viehättävä vaaleakiharainen miekkonen) ja lopulta totesin, että ruotsinkielistä Statenia olisin kenties osannut lukea. Valitettavasti seuraavalla käynnilläni antikvariaatissa ei enää ollut kiharapäätä eikä kirjaa.

Kävin myös vaivaamassa kirjakauppojen myyjiä. Teoksesta oli taannoin otettu uusi painos, joka oli myyty loppuun niin, että eräänkin kirjakauppaketjun viimeinen Valtion kappale oli myynnissä Helsingissä. Olisin saanut sen sieltä tilaamalla, mutta koska lähiaikoina oli tulossa asiaa pääkaupunkiin, ajattelin poiketa itse liikkeessä ja hankkia opuksen. Arvatkaa, muistinko asiaa enää Helsingissä.

Tuli syksy ja paljon muuta luettavaa, ja idea klassikon käsittelystä haalistui. Melkein jo unohdin asian, kunnes vähän aikaa sitten pääsin penkomaan muuttoa tekevien (kirjan-)ystävien poistokirjoja. Kannatti kahlata kirjakassit viimeiseen saakka, koska yhden pohjalta löytyi moitteettomassa kunnossa oleva Valtio. Sain sen.

Kirjanystävälle tällaiset onnekkaasti päättyneet metsästysretket ovat ilo. Mitä enemmän vaivaa jonkin opuksen saamiseksi on nähnyt, sitä enemmän myös itse tekstistä saa irti. Ja voi sitä onnea, kun vihdoinkin voi kirjoittaa nimensä kirjan kansilehdelle.