Ja taas mainostetaan uutta blogia.
Tämänkertainen blogini on oppimispäiväkirja nimeltään Pääntaivuttelun seuraukset. Blogi toimii oppimispäiväkirjana jo aiemmin mainitsemallani humanistisen tiedekunnan sosiaalinen web -kurssilla.
Jyväskylän yliopisto on huiman kehittynyt opetuksessaan. Mahtavaa, että sosiaaliseen webiin tutustumaan luuhaamalla sosiaalisessa webissä ja suorittamalla tehtävät sosiaalisen webin julkaisukanavia kuten blogeja ja wikejä käyttäen. Olen aivan innoissani tämänkaltaisesta oppimisesta.
Blogin kirjoittaminen on juuri oikea tapa saada minut kirjoittamaan. Ja oppimaan asioita. Ja palaamaan teksiini jälkeenpäinkin.
Riemastuttavinta on, että jopa Academic English -kurssilla, jota olen kainosti mielessäni pitänyt kaiken antiikkisuuden ja pysähtyneisyyden vertauskuvana, suoritetaan nyt muuan tehtävä kirjoittamalla se opettajan blogiin. Kertakaikkisen loistavaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti